torstai 23. helmikuuta 2012

"In the Year 2525"

Millaiseen tulevaisuuteen museoiden tulee varautua? kysyy Kimmo Levä.

Amerikkalainen duo Zager & Evans oli vuoden 1969 hitissään In the Year 2525 peruskysymysten äärellä epäillessään, onko tuolloin ihmiskuntaa enää edes olemassa. Englannin museoliitto on liikkeellä hieman lyhyemmällä aikavälillä, eikä aivan yhtä perustavanlaatuisten, mutta tärkeiden kysymysten merkeissä. He hakevat jäsenistöltään internetkeskustelun kautta näkemyksiä siitä, mitä museoilta odotetaan vuoteen 2020 mennessä ja miten museoiden pitäisi odotuksiin varautua tai suhtautua.

Vuoden 2012 alku on osoittanut, että myös suomalaisten museoiden on viimeistään nyt katsottava kauemmaksi kuin seuraavan näyttelyn valmistumisen jälkeiseen aikaan. Toimintaympäristömme on muuttumassa ja muutoksen nopeuden on arvioitu olevan poikkeuksellisen nopeaa. Muutoksen suunnasta ei luonnollisesti ole vielä löydetty yhteistä näkemystä.

Poliittisessa keskustelussa kunnat yhdistyvät, Eurooppa hajaantuu, valtiot kääntyvät kohti omaa napaansa. Sosiaalinen pohdinta keskittyy arpomaan olemmeko yhteisöitymässä vai jakautumassa vaiko moninaistumassa. Teknologinen kehitys näyttää vapauttavan ellei se isoveljeistä. Ekologinen muutos pidentää kesäsesonkimme, jos talvien lisääntyvät lumimassat eivät sitä estä. Talous on tiukkaa tai sitten se entisestään kiristyy.

Mitä siis tapahtuu ja mihin on varauduttava? Miltä vuosi 2020 näyttäytyy suomalaisten museoiden kannalta? Vain sinä tiedät. Kerro.

Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto

Englannin museoliiton verkkosivuilla: Museums 2020 - A Bold Vision for the Future

perjantai 10. helmikuuta 2012

Brändäystä

Museobrändin vääristymät ovat seurausta vuosia laiminlyödystä viestintätyöstä.

Olin avaamassa viime viikolla erästä näyttelyä. Puheeni jälkeen sain mieltä ylentävää palautetta. Tilaisuuteen osallistunut herrasmies kysyi minulta tilaisuuden jälkimainingeissa, kuinka noin nuori mies on museoalalla? Tulkitsin kysymyksen niin, että hänellä oli oikea mielikuva minun iästäni, mutta väärä mielikuva museoalasta.

Mielikuva on konsultatiivisemmin sanottuna brändi. Museoiden brändiin ei kyseiselle herrasmiehelle kuulunut nuoret ihmiset. Hän ei liene yksin lajissaan, eikä hänen ilmaisemansa mielikuvaristiriita ainoa, joka ei vastaa todellisuutta. Kolkkous, kankeus ja köyhyys kuuluvat kadunmiehen museobrändikuvailun kärkikymmenikköön.

Missä vika? Suomalaisen brändiguru Liisa Sounion mukaan brändäyksessä fakta muuttuu fiktioksi. Osuvasti sanottu. Museobrändin vääristymät ovat seurausta vuosia laiminlyödystä viestintätyöstä. Museot eivät ole halunneet eivätkä sen vuoksi osanneet viestiä faktoja, joiden varaan voisi positiiviset ja oikeammat fiktiot rakentaa.

Brändin merkitys yhteisöjen menestystekijänä on kasvamassa. Tähän viittaa vahvasti se, että brändäyksen kultamaassa Yhdysvalloissa museoita ohjataan heidän etujärjestönsä American Association of Museumsin (AAM) uusimmassa uutiskirjeessä perusteellisesti brändin rakentamiseen. Brändäys ei tarkoita näyttelyjen ilmettä tai myyntiä. Se on Amerikan oppien mukaan mentävä läpi koko toiminnan. Sisältäen myös kokoelmat ja koulutustoiminnan sekä hallitus- ja vapaaehtoistyön.

Onko brändin rakentamisen aika omassa museossasi juuri nyt? Viitteitä antaa, kun kysytte vaikka serkultanne, mikä adjektiivi museostanne tulee ensimmäiseksi mieleen. Jos vastaus ei miellytä ala brändätä.

Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto

AAM:n verkkosivuilla: Business Card to Business Plan: Branding Your Museum

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Onko helsinkiläinen business valmis luovan talouden aikakaudelle?

Guggenheim Helsinki -hanke on merkittävä mittari sille, onko helsinkiläinen business aidosti valmis luovan talouden aikakauden toimintamalleihin, kirjoittaa Kimmo Levä.

Guggenheim-selvityksessä esitelty ansaintalogiikka on perinteinen eli museo-organisaatiot ottavat taloudellisen riskin ja muut toimijat saavat taloudellisen hyödyn. Selvityksen laskelmissa on arvioitu, että Guggenheim Helsingin aiheuttamasta rahavirtojen lisäyksestä vain 5,6 % tulee museo-organisaatiolle. Summina tämä tarkoittaa 9,44 miljoonaa euroa muille toimijoille ja 0,56 miljoonaa euroa museolle. Jos laskelmissa arvioitu miljoonan euron sponsorimaksut otettaan huomioon, suhdeluku on 1,56 miljoonaa euroa museolle ja 8,44 miljoonaa euroa muille. Tämä saavutetaan, jos museo-organisaatio ottaa nykyiseen 3,7 miljoonaa euroa lisää avustusrahoitusriskiä.

Luovan talouden aikakaudella tämän tyyppinen ansaintamalli ei toimi. Museoinvestoinnista taloudellisen hyödyn saavien organisaatioiden (hotellit, ravintolat, taksit, kaupat, muut palvelun tarjoajat) on osallistuttava riskien kantoon. Guggenheim Helsingin osalta se tarkoittaisi vähimmillään 3,7 miljoonaa euroa. Tämä malli takaisi myös sen, että museon olisi mahdollista kehittää sisältöjään ja muita toimintoja, joilla lisätään kokonaisrahavirtaa entisestäänkin.

Suomessa aidosti luovan talouden aikakaudella ovat esim. Lapin hiihtokeskukset. Guggenheim Helsinkiin verrattava investointi on latuverkosto. Ihmiset eivät ole valmiita maksamaan hiihdosta ja tämän paikalliset toimijat tunnustavat. Latuverkoston ylläpitoon liittyvää riskiä eivät kanna yksin latuverkon omistajat eli kunnat vaan esim. jokainen vuokramökin omistaja maksaa latuverkoston ylläpidosta latumaksun – saavat he mökkiään vuokrattua tai eivät. Sama tilanne on ravintoloitsijoilla.

Onko Helsingissä yrityksiä, jotka ovat valmiita maksamaan 3,7 miljoonaa saadakseen 10 miljoonan euron liikevaihdon kasvun? Pitäisi olla.

Jos käyttäjänäkökulmasta Guggenheim Helsinki on museobusinesta, esitetyt taloudelliset tavoitteet ovat epärealistiset ja hanke ajautuu taloudellisiin ongelmiin 2–4 vuoden sisällä avaamisesta.

Jos käyttäjänäkökulmasta Guggenheim Helsinki on matkailubusinesta, esitetyt taloudelliset tavoitteet ovat mahdollisia, mutta matkailubusiness on erittäin kilpailtu ja Suomessa sen kannattavuus on toimialavertailussa heikoimmasta päästä. Myös liikevaihdon kasvu on toimialavertailun heikoimpia.

Jos helsinkiläiset yritykset ovat valmiita luovan talouden aikakaudelle, hanke menestyy. Miljoonan euron yksityisen sponsorirahan tavoite on hyvä, parempi olisi 3,7 miljoonaa. Miljoonan sponsoriraha on mielestäni indikaattori – jos se ei toteudu, Guggenheim Helsingin aika ei ole vielä.

Toivon mukaan hanke ei toteuta jo liiankin tuttua kaavaa siitä, että se ajetaan läpi vaikka yksityinen sektori ei vastuuta otakaan. Tähän mennessä museoiden osalta yksityinen rahoitus on jäänyt miinukseksi hankkeiden budjetteihin. Hankkeen toteuttamista se ei ole estänyt. Olemme tyytyneet tilanteeseen, ja yksityinen sektori on luottanut siihen, että Artisti maksaa.

Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto