tiistai 27. maaliskuuta 2012

Sitä saadaan, mitä mitataan

Kehitteillä olevan kannustavuusmittariston myötä on olemassa pelko, että museoita ohjataan tekemään entistä enemmän näyttelyitä ja panostamaan kävijämääriinsä, arvioi Kimmo Levä.

Jos laittaisi pötköön kaikki valtionhallinnon viimeisen vuoden aikana tuottamat paperit ja etsisi hakukomennolla eniten käytetyt sanat, niin ”mittaaminen” ja ”vaikuttavuus” valtaisivat kärkipaikat. Museosektorilla näiden sanojen voima näkyy opetus- ja kulttuuriministeriön museoille lähettämänä mittaristokyselynä, jolla testataan tulevan kannustejärjestelmän jakoperusteita.

Kysely ei tule museoille yllätyksenä eikä tilaamatta. Olemme itse toivoneet, että toimintamme mitattaisiin monipuolisesti ja hyvistä tuloksista palkittaisiin. Taloudellisen motivoinnin lisäksi meitä on kannustanut tähän erityisesti ajatus siitä, että saisimme työkalun viestintäämme. Pystyisimme kertomaan, että museotoiminta on paljon laajempaa kuin näyttelyjen rakentamista ja kävijöiden palvelua, mikä on museoalaa tuntemattomien näkökulma toimintaamme.

Ministeriön lähettämän kannustavuuskyselyn ja mittaristoon kohdistuvien odotustemme välistä ristiriitaa on vaikea kuvitella suuremmaksi. Meitä ohjataan tekemään entistä enemmän näyttelyjä ja kirjaamaan kävijämääriä sekä kertomaan onnistumisestamme näiden kautta. Kokoelman ylläpitoa, tutkimustoimintaa tai kulttuuriympäristön suojelua arvioivan mittariston sijasta mittarit on rakennettu esteettömyydelle ja pedagogisille ohjelmille.

Mittariston taloudellinen kannustavuus tulee osaksi nykyistä valtionosuusjärjestelmää siten, että nykyisestä kokonaiskakusta maksimissaan 5 % jaetaan uusin perustein. Kannustejärjestelmä on siis mallia keppi tai porkkana. Jos museolla menee hyvin, sillä menee kannusteosan jälkeen entistäkin paremmin. Jos taas museolla menee huonosti, sillä menee VOS-kepin jälkeen entistäkin huonommin.

Jos mittaristo toteutuu esitetyllä tavalla, ennustan seuraavaa:
  • kuukauden, viikon tai päivän esine -näyttelyt lisääntyvät
  • kävijöiden laskennan mittaristot monipuolistuvat
  • huomaamme, että etukäteen suunniteltu opastuskierros koululaisille on itse asiassa pedagoginen ohjelma
  • ei yksi porras ole este
  • luovuus kukkii kuin lentolippujen hinnoittelussa

Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kuplalla näkymättömyydestä etusivulle

Museokuplan nostosta uutisoivat muun muassa Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Metro, Nelonen, Turun Sanomat, Hämeen Sanomat ja Pohjalainen. Kuva Helsingin Sanomien verkkopalvelusta.
Tarvitaan jotain, jolla vähän hölmöä mediaa kutitella, kirjoittaa Janne Saavalainen.

Suomen kansallismuseo on pysytellyt valitettavan näkymättömissä viime vuosina. Eikä Museoviraston toimintamenoleikkaukset varmasti paranna asiaa tulevaisuudessakaan. Vai mitä muistuu mieleen Kansallismuseosta tältä vuosituhannelta: hopeahuoneen siivouskomeron räjähdys loi ainoan mediapilkahduksen tunnustusta saaneen Hasan & Partnersin Museokamaa-kampanjan jälkeen.

Keskeinen sijainti, maamerkkinä toimiva rakennus tai ansiokkaat näyttelytkään eivät riitä. Tarvitaan kuplavolkkari, joka kammetaan ikkunasta sisään. Niin kuin auto osana näyttelyä olisi mikään ihmeellisyys. Mutta kun nosturin narussa killuvan kuplan ja ikkunankarmin väliin jää vain senttejä tilaa, on Suomi Finland -näyttely etusivun juttu jo ennen näyttelyn avaamista. Liki yhtä mediaseksikästä kuin Elmeri-norsun pään irti sahaaminen.

Viestintäpäällikkö Janne Saavalainen, Suomen museoliitto

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kurjistumisen vai kasvun paikka?

Museoiden muuttuvaa toimintaympäristöä pitää osata hyödyntää, muistuttaa Kimmo Levä.

Myyntimiesten koulutuksessa kerrotaan tarinaa vaikeuksiin ajautuneesta kenkätehtaasta ja sen kahdesta myyntimiehestä, jotka lähetettiin etsimään uusia markkinoita. Sattuman oikusta molemmat menivät saarelle, jossa paikallisista asukkaista kaikki kulkivat paljain jaloin. Toinen myyntimies lähetti pääkonttorille pettyneen viestin: ”Ajakaa tehtaan tuotanto alas. Täällä kukaan ei käytä kenkiä.” Toinen myyntimies puolestaan lähetti pääkonttorille viestin: ”Tuplatkaa tehtaan tuotanto. Täällä ei vielä kenelläkään ole kenkiä”.

Museoalan monivuotinen hyvä asiakas, valtio, on joutunut vähentämään ostojaan ja ilmoittanut, että tulevienkin vuosien suunta ostoissa on mieluimmin alas kuin ylös päin. Olemme kenkätehtailijan tilanteessa eli meidän on löydettävä uusia asiakkaita tuotannollemme eli tiloillemme ja osaamisellemme. Saaria riittää, kunhan katsomme museomme ovesta ulospäin.

Ykköstyypin myyntimies kysyy markkinoiltaan: tarvitseeko täällä kukaan museota ja museotyöntekijöitä ja lähettää pääkonttorille viestin: ”tuotanto alas”. Kakkostyypin myyntimies kysyy markkinoiltaan tarvitseeko täällä kukaan:
  • valokuvien, kirjojen tai perinne-esineistön säilyttämistä
  • aineiston järjestämistä
  • esineistön, valokuvien, taideteosten, kiinteistöjen tai ympäristön kunnostamista
  • ymmärrystä omasta ja vieraista kulttuureista
  • historian opetusta
  • turvallista ajanvietettä

Lienee vaikea löytää saarta, jossa kaikkiin kysymyksiin vastataan kielteisesti. Museota siellä ei oletettavasti ole.

Kun näemme museon rakennuksen, näyttelyn tai instituution sijasta toimintana ja palveluna, tilauksia sataa ja tuotantoa on lisättävä. Jos jäämme neljän seinän sisään, tilausten sijasta saamme kenkää.

Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto