torstai 21. helmikuuta 2013

Epäonnistumisen pelko ei ole viisauden alku

Museo 2015 -hankkeen projektipäällikön Satu Savian mukaan onnistuneet asiat syntyvät epäonnistumisista. 


Vuonna 1870 vahvistetun dogmin mukaan paavi on erehtymätön puhuessaan viran puolesta (ex cathedra) uskon asioista. Erehtyväisyys, keskeneräisyys ja epäonnistuminen ovat onneksi sallittuja meille tavallisille pulliaisille museoalalla, vai ovatko?



Katso Youtubesta Museo 2015: Museoiden kokoelmien kokonaisarkkitehtuuri 


Museo 2015 –hankkeen kokonaisarkkitehtuurityöryhmä päätti työnsä vuoden 2012 lopussa. Museoiden kokoelmahallinnan kokonaisarkkitehtuuri –dokumenttiin saatiin erinomaisia huomioita ja kehittämisehdotuksia myös kommenttiryhmältä. Työn tuloksiin voi tutustua lukemalla Museoiden kokoelmahallinnankokonaisarkkitehtuuri 1.0 -dokumentin.

Arkkitehtuuri-dokumentissa on paljon kehitettävää: prosessikuvauksia pitää täydentää ja hallintamalli laatia. Sekä nyky- että tavoitetilan kuvauksia täytyy päivittää ja arvioida. Julkaisimmeko keskeneräistä, onnistuimmeko vai epäonnistuimmeko?

Maamme hallituksen tulevaisuusselonteon ennakoinnin raportti julkaistiin viime viikolla. Siinä nostetaan esiin keinoja, joilla Suomi menestyy vuonna 2030. Eräs teemoista on Menestyvien yritysten ja monitaitoisten osaajien maa. Sen tiekarttaan kuuluu onnistumisen ja epäonnistumisen kokeileminen.

Mutta kuka haluaisi kokeilla epäonnistumista tai ylipäätänsä myöntää epäonnistuneensa? Suomessa on vielä paljon tekemistä, jotta meillä olisi ilmapiiri, jossa voi tunnustaa epäonnistuneensa. Keskeneräistä ei puolestaan vanhan sanontamme mukaan saa näyttää herroille eikä hulluille. Onnistumisen pakko ja epäonnistumisen pelko eivät vie kuitenkaan eteenpäin. Usein kaikkien onnistuneimmat asiat ovat syntyneet epäonnistumisista. Suurinta epäonnistumista onkin epäonnistumisen pelko.

Satu Savia
 Kirjoittaja on Museo 2015 -hankkeen projektipäällikkö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti