torstai 31. lokakuuta 2013

Missä olemme? Mihin olemme menossa? Onko suuntamme sama kuin muilla?

Onko museoala nousussa vai laskussa? Miltä Suomen ja Ruotsin museovuosi 2012 näyttää tilastojen valossa? Kuva: Magnus Fröderberg/norden.org
Kimmo Levä tarkastelee Suomen ja Ruotsin museokenttää vuoden 2012 tilastojen pohjalta. Kumpi voittaa maaottelun?

Entisenä puulaakitason suunnistajana tiedän kantapään kautta sen, että tavoitteeseen etenemisessä useimmiten on vaikeampaa tietää missä on, kuin se, minne haluaa päästä. Organisaatioissa tilanne on useimmiten sama: tavoitetila on selkeä, mutta nykytila on hämärän peitossa.

Museoviraston blogissa Marianne Koski ja Mirva Mattila (http://blogi.nba.fi/2013/museoiden-tilastoinnin-mahdottomuudesta) ovat kiinnittäneet huomiota museoalalla nykytilatiedon keräämisen ongelmiin. Saman teeman ympärillä keskusteltiin myös pohjoismaisten museoliittojen edustajien vuosittaisessa seminaarissa, joka pidettiin Tukholmassa 16.-17.10.2013. Ongelmat pohjoismaisella tasolla tuntuivat kovin tutuilta: täytettyjä kyselylomakkeita saa pyydellä ja vastausten vertailu on vaikeaa.

Tilastot ovat tärkein työkalu, jolla voidaan arvioida, missä olemme verrattuna aikaisempaan tai verrattuna muihin alan toimijoihin. Tiedon luotettavuus on ongelma lähinnä jälkimmäisen osalta, koska annettujen tietojen kriteerit vaihtelevat vastaajittain. Eniten variaatiota tuntuu sekä kotimaisella että pohjoismaisella tasolla olevan kävijätiedoissa. Kaikkialla pohditaan, onko kahvilakävijä museokävijä vai ei. Suomessa museoiden vertailutiedon luotettavuusongelmista seuraavat vaikeudet lisääntyvät, kun opetus- ja kulttuuriministeriö ottaa käyttöön VOS-järjestelmän kannustavuusosan, joka perustuu museoiden tilastovertailuun.

Tein museotilastointikeskustelun innoittamana luotettavaa tasoa olevan vertailun suomalaisen museoalan kehityksestä vuosina 2009-2012 sekä suuntaa antavaa tasoa olevan tilastovertailun Suomen ja Ruotsin museoiden tilasta vuonna 2012.

Kasvava museoala

Suomalainen museotoiminta on tunnuslukujen perusteella mukavassa myötätuulessa. Käytännössä kaikki tunnusluvut ovat kasvussa. Jokaisena vuonna välillä 2009–2012 henkilöstö, kokonaisrahoitus, kokonaismenot, ilmaiskävijät ja kokoelmat ovat kasvaneet.

Henkilöstö on lisääntynyt neljässä vuodessa 5 % eli 131 henkilötyövuotta. Kokonaisrahoitus on kasvanut 13 %, noin 18 miljoonaa euroa. Samalla aikavälillä kokonaismenot ovat kasvaneet tosin vieläkin enemmän eli 23 miljoonalla eurolla (12 %). Kiinteistömenojen kasvu oli 12 % ja palkkamenojen 13 %. Muut toimintamenot ovat kasvaneet samaa luokkaa. Ainoastaan kokoelmamenot ovat olleet laskussa. Vuosina 2009-2012 ne vähenivät 7 % eli 196 000 eurolla. Tämä oli mitä ilmeisemmin poissa museoiden taidehankinnoita.

Ilmaiskävijät lisääntyivät 219 000 kävijällä eli 9 %. Kokonaiskävijämääräkin on ollut viimeiset kolme vuotta kasvussa. Vuonna 2012 ylitimme jälleen 5 miljoonan kävijän rajan. Edellisen kerran näin kävi vuonna 2009.

Näyttelytoiminnan osalta merkittävää on myös se, että ilmaiskävijöiden kasvun rinnalla museoiden pääsylipun hinta on noussut nopeasti. Vuonna 2012 pääsylipun keskimääräinen hinta oli 5,15 euroa. Nousua vuoteen 2010 verrattuna oli reilut 20 %. Myydyn lipun keskihinnan nousu ei suoraan kerro näyttelytoiminnan aikaisempaa paremmasta taloudellisesta menestyksestä, sillä näyttelyjen määrä on kasvanut suhteellisesti enemmän kuin kävijöiden määrä. Näyttelyä kohden kävijöitä oli esimerkiksi vuonna 2012 noin 200 vähemmän kuin vuonna 2011.

Kokoelmista nopeimmassa kasvussa on esineet, joiden määrä lisääntyi neljässä vuodessa 632 000 kappaleella. Kasvuprosentti oli 12. Valokuvien määrä kasvoi 2,1 miljoonalla (9 %). Vaikka teoshankintarahat ovat laskusuunnassa, teosten määrä on kuitenkin kasvanut huomattavasti. Vuosina 2009-2012 teosten määrä museoiden kokoelmissa lisääntyi 33 000:lla eli 10 %.

Suomi-Ruotsi 2012

Suomen (http://www.museotilasto.fi/index.php?id=17) ja Ruotsin (http://www.kulturanalys.se/statistik/museer/) museotilastot valmistuivat tänä vuonna suurin piirtein yhtä aikaa. Tilastojen laadussa Suomi vetää pitemmän korren. Suomessa vastausprosentiksi saatiin käytännössä 100, kun se Ruotsissa oli vajaat 80 %. Tosin määrällisesti Ruotsin museotilastossa on useamman museon tiedot, koska he pyrkivät saamaan tilastoihin kaikki museot, jotka täyttävät ICOM:in museomääritelmän. Suomessa tilastoitavan museon pitää täyttää ammattimaisen toiminnan mitat. Suomessa tilastotiedot on saatavissa 154 museosta, Ruotsissa 179:stä.

Ruotsalaiset kirjasivat vuonna 2012 tilastoihinsa 17,4 miljoonaa kävijää. Keskimäärin kävijöitä oli museoita kohden 97 000, kun vastaava luku Suomessa on 34 000.  Näyttelyitä ruotsalaiset rakensivat jopa enemmän kuin suomalaiset eli siellä jokaisessa museossa oli keskimäärin 10 näyttelyä vuonna 2012. Suomessa vastaava luku oli kahdeksan.

Talouden rakenteen osalta ruotsalaisten museoiden tilanne on hieman parempi kuin Suomessa. Ensinnäkin Ruotsissa museot ovat suurempia. Keskimääräinen budjetti naapurissa on 2,4 miljoonaa euroa, kun se Suomessa on 1,4 miljoonaa. Molemmissa maissa henkilöstömenojen osuus kokonaisbudjetista on noin 50 %. Kiinteistömenojen osuus Ruotsissa on 21 % kokonaismenoista, kun Suomessa vastaava osuus on 30 %.  Kokoelmamenojen osuus Ruotsissa on 6 %. Suomessa kokoelmamenot ovat vain 1 % kokonaismenoista. Muiden kulujen osuus, mikä useimmiten tarkoittaa toimintaan käytettyjä rahoja, Ruotsissa on 22 % ja Suomessa 20.

Tulojen osalta avustukset ovat Ruotsissakin museoiden talouden perusta. Siellä avustuksilla katetaan 66 % museoiden menoista. Avustusten osalta merkittävin ero on siinä, että Ruotsissa maakunnat avustavat museoita merkittävästi ja niiden osuus museorahoituksesta on suurempi kuin kuntien. Myös valtion avustusten osuus Ruotsissa on hieman Suomea suurempi (Ruotsi 40 % tuloista, Suomi 37 % tuloista). 

Museoiden omatoimisen tulon osuus on Ruotsissa suurempi. Niillä katetaan menoista noin 30 %, kun vastaava luku Suomessa on 10 % pienempi. Pääsymaksuilla katetaan Suomessa 8 % museomenoista, kun niiden osuus on Ruotsissa 11 %. Myös museokauppatulojen osuus on Ruotsissa pari prosenttia Suomen suurempi (Ruotsi 8 %, Suomi 6 %). Palvelutulojen (6 %) ja sponsoritulojen (1 %) osuus on molemmissa maissa samaa tasoa . Yllättävänä voi pitää sitä, että myös Ruotsissa sponsoroinnin merkitys museoiden taloudessa on marginaalista.

Odotettavissa lisää tilastotyötä

Tilastotietoja kerätään niiden vertailukelpoisuuden vuoksi. Kehittämiselle tämä asettaa melkoisen haasteen. Jos tilastointia uudistetaan huomattavasti, vertailu vaarantuu. Toisaalta jos tilastointia ei uudisteta, toiminta ja tilastointi saattavat lähteä eri teille.

Ainoa ratkaisu lienee, että tilastoinnissa pidetään vanhat ja otetaan uusia mittareita mukaan niiden tarpeen ilmennyttyä. Vastaajille tämä tulee näkymään pitenevinä kyselylomakkeina. Kun tiedoilta odotetaan toimijoiden välisessä vertailussa luotettavuutta, seurauksena on pitenevät täyttöohjeet. Vuonna 2014 tilastotietojen täyttämiseen on hyvä varata jo erillinen kohta vuosikalenteriin.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri


torstai 24. lokakuuta 2013

Testi: Miten museosi huomioi venäläiset matkailijat?

Eremitaasin sisäänkäynti: Vasemman puoleinen tila on varattu jonotukseen ennakkoon lipun varanneille ja ryhmille, oikean puoleinen tila henkilöille, jotka ostavat lipun museon vastaanotosta. Onko museoon johtava jono utopiaa vai tavoiteltavaa Suomessa esimerkiksi uuden vuoden aikaan? Kuva: Leena Tornberg/SML
Leena Tornbergin laatimassa leikkimielisellä testissä voi arvioida oman museon suhdetta venäläisiin matkailijoihin.

Venäläiset matkailijat ovat olleet taivaan lahja Suomen museoille. Mutta miten tästä eteenpäin? Monessa museossa tätä pohditaan, pähkäillään ja palaveerataan. Miten venäläiset voitaisiin huomioidan museossa entistä paremmin? Nyt on aika siirtyä suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen kehittämiseen, totesi Venäjä-asiantuntija Jukka Laikari muutama päivä sitten vierailleessaan Museoliitossa.

Tee leikkimielinen testi oman museosi nykytilanteesta. Merkitse rasti niihin väittämiin, jotka pitävät paikkaansa museosi kohdalla. Mitkä ovat museonne tavoitteet venäläisten kävijöiden suhteen ensi vuonna?

1. Olemme alueella, jossa venäläisten matkailijoiden määrä on toistaiseksi niin vähäinen, että keskitymme museossamme ympäröivän yhteiskunnan palveluun. Seuraamme kuitenkin tilannetta ja opimme muilta kokeneimmilta.  
  • Hienoa, että olette realisteja. Kaikkien ei tarvitse mennä joka trendin mukaan. Museon perustehtävän tekeminen hyvin on yhtä arvokasta työtä.
2. Olemme huomanneet venäläiset matkailijat tulevaisuuden potentiaalina museossamme. Olemme kirjanneet vuoden 2014 toimintasuunnitelmaan toiminnan kehittämisen aloittamisen.
3. Meillä on jo perustoiminnot (esim. venäjänkieliset www-sivut, venäjänkielistä asiakaspalveluhenkilökuntaa sekä erityispanostukset sesonkikausiin) kunnossa venäläisille matkailijoille. Haemme vuonna 2014 kasvua venäläisten kävijöiden määrään useilla toimenpiteillä.
  • Hienoa. Tässä teille motivaation lisääjäksi seuraavanlainen laskelma: Venäjältä tehdään 5,1 miljoonaa matkaa Suomeen. Museoliiton kävijätutkimuksen perusteella (2011) 22 % vastanneista kertoi, että museossa käynti on heille harrastus. Tästä laskien 22 % kaikista matkoista on 1,12 miljoonaa. Moniko näistä matkailijoista on teidän museonne kävijöitä ensi vuoden aikana? 
4. Meillä on erityispalveluja Suomessa asuville venäläisille ja jatkamme palveluja vuonna 2014.
  •  Hienoa. Kerro muillekin museoille, millaisia toimintamuotoja teillä on. Se on kullanarvoista tietoa.
5. Museollamme on toimiva yhteistyö Suomessa asuvien venäläisten kanssa venäläisten matkailijoiden palvelutuotannossa.
  • Hienoa. Katso edellinen vastaus.
6. Venäläisten osuus on niin suuri museomme kansainvälisistä kävijöistä, että museossamme tehdään vuonna 2014 seurantaa ja analysointia venäläisistä kävijöistä. Tulosten pohjalta kehitämme palveluja edelleen.
  • Hienoa! Tuletteko kertomaan tuloksista Museoliiton  ensi vuonna järjestämiin koulutuksiin?
7. Museomme tulee jakamaan tietoa venäläisistä kävijöistä aktiivisesti Museoliiton kulttuurimatkailuhankkeen kanssa vuonna 2014. Lisäksi henkilökuntamme tulee osallistumaan hankkeen koulutustilaisuuksiin keväällä 2014.  
  • Tämä on todella hienoa. Tavoitteeksi voisi ottaa kirjoituksen yläreunassa olevan kuvan, jossa jonotetaan Eremitaasiin.
Montako rastia museonne sai? Rastien määrällä ei kuitenkaan ole niin väliä. Jukka Laikaria lainatakseni: "Riittää, että museossanne Asenne on kohdallaan”.


Leena Tornberg
Kirjoittaja työskentelee projektikoordinaattorina Suomen museoliiton Museot kulttuurimatkailun kärkeen -hankkeessa

maanantai 14. lokakuuta 2013

Sivilisaation syntymailla on museo-osaamiselle tilausta


Museoliiton delegaatio vietti kaksi viikkoa Pakistanissa tutustuen paikallisiin museoihin ja museoalan osaamiseen. Kimmo Levä kokoaa matkan antia.

Suomen museoliiton koulutustilaisuus Pakistanissa. (Kuva: Kimmo Levä / SML)

Pakistanissa on noin 180 miljoonaa ihmistä. Sen pinta-ala on yli kaksi kertaa suurempi kuin Suomen. Pakistanin alueella sijaitsee monia maailman sivilisaation syntysijoja kuten Taksila, Harappa ja Mohenjo-Daro. Arkeologisia aarreaittoja Pakistanissa riittää. Museoita ei. Koko maassa kerrottiin olevan 28 museota.

Kaksi viikkoa kestäneen kongressi- ja koulutusmatkan aikana Suomen museoliiton delegaatiolle esiteltiin museoita ja arkeologisia kaivauksia Punjabin alueella.  Museot olivat pääosin arkeologisia ja arkeologia tuntuukin olevan maassa museotoiminnan synonyymi. Taide-, erikois- tai edes kulttuurihistoriallisia museoita maassa ei juuri ole. Kulttuurihistoriallisten museoiden osalta myönteisen poikkeuksen tekee Faisalabadissa sijaitseva, äskettäin valmistunut Lyallpurin museo, joka on aktiivisesti lähtenyt kehittämään koko museoalan toimintaa. Museo toimi myös Suomen museoliiton delegaation isäntänä. 

Pakistanilaisen museosektorin kehittämisen työkaluksi perustettiin Suomen museoliiton ohjaamana Pakistanin museoliitto 3.10.2013. Pakistanin museoliiton perustamisen jälkeen Suomen museoliiton ja Lyallpurin museon välinen yhteistyösopimus päivitettiin kahden museoliiton väliseksi sopimukseksi, jonka ensimmäinen kausi jatkuu vuoden 2015 loppuun.

Pakistanissa museoiden kehittämiselle on todella kysyntää. Saattaa tuntua yllättävältä, mutta pulaa tuntuu olevan enemmän osaamisesta kuin rahasta. Tähän näyttää vaikuttavan erityisesti se, että yritykset ovat valmiita tukemaan museoiden kehittämistä. Osaamista kaivataan museotoiminnan koko leveydeltä.

Katsottiinpa asiaa miltä kantilta tahansa, museoita on liian vähän. Niiden perustamiseen tuntuu ainakin Pakistanin museoliiton mukaan olevan kiire. Museoita tarvitaan, että pakistanilaiset oppisivat tietämään, mikä museo on ja sitä kautta arvostamaan omaa kulttuuriperintöään, jonka juuret ulottuvat sivilisaatiomme syntyvaiheisiin. Lisäksi museoita tarvittaisiin kipeästi maan kohtuuttoman heikon imagon parantamiseen. Tämä lienee yksi syy yritysten halukkuuteen tukea museoiden hankkeita.

Museotietämyksen ja arvostuksen puute näkyy siinä, että olemassa olevien museoiden ja erityisesti kaivausten suuri ongelma on varkaudet, laittomat kaivaukset ja näihin liittyvä laiton maastavienti. Tietämättömyyden lisäksi laittoman maastaviennin syy on luonnollisesti myös siihen liittyvä liiketoiminta, joka on paikallisten lähteiden mukaan huomattavaa.

Kaikki näkemämme museot olivat tehty ”asiantuntijalta asiantuntijalle” –asenteella. Jos tiedot esihistoriasta ja Aasian uskonnoista ovat peruskoulutasoa, museoiden anti ei juuri avaudu. Yleistekstejä on vähän ja esinetekstit rajoittuvat ajoitustietoihin. Näyttelyyn liittyvät tekstit ja näyttelykerronta ovat aihe, johon oletettavasti palataan myös myöhemmissä seminaareissa ja kongresseissa. Näyttelyjen osalta kehittämiskohteita ovat myös kerrontamenetelmien monipuolistaminen, kohdentaminen eri ryhmille, pedagogia, siivous, museokaupat ja muut oheispalvelut.

Pakistanin museoiden olosuhteet ovat haasteelliset. Ilmasto on kuuma ja kostea. Tasaisten olosuhteiden ylläpidon tekee käytännössä mahdottomaksi maassa vallitseva energiapula.
Verkosta tuleva sähkö katkaistaan tunnin ajaksi joka toinen tunti. Tämä sähkökatko katetaan monessa kohteessa aggregaatilla – ei kuitenkaan kaikissa paikoissa. Aina omaankaan aggregaattiin ei tosin ole polttoainetta. Sähkö- ja energiaongelmat aiheuttavat rajoituksensa luonnollisesti myös näyttelytekniikalle ja hälytysjärjestelmille, jotka eivät voi perustua sähköllä toimiviin laitteisiin.

Museoiden sisältöjen osalta ongelma on myös pakistanilaisen historiatutkimuksen vähäisyys. Kansallinen historian tutkimus on heikoissa kantimissa. Osaltaan tähän vaikuttaa se, että nykyhetken poliittiseen ja uskonnolliseen tilanteeseen liittyy tapaamamme historian professorin mielestä liikaa tabuja. Siksi aiheisiin ei käytännössä saa tutkimuslupaa. Lisäksi arkistolähteet on pääsääntöisesti määritelty luottamuksellisiksi, vaikkakin maassa on laki, jonka perusteella kaikki 25 vuotta vanhemmat materiaalit ovat julkisia, elleivät ne sisällä maan turvallisuutta vaarantavia tietoja.

Tapaamamme professori totesikin, että Museoliitolla olisi tehtävää laissa olevan ”jos-lauseen” poistamisessa. Tutkimuksellisia aukkoja pyritään täyttämään sillä, että mainituista ”tabuista” vapaita ulkomaisia yliopisto-opiskelijoita innostetaan tarttumaan Pakistanin historiaan liittyviin aiheisiin. Tämän sanoman hän kohdisti myös suomalaisten yliopistojen opiskelijoille ja tutkijoille.

Koska kansallisella tasolla historian tutkimus on heikolla tasolla, alueellinen ja paikallinen historia on käytännössä tuntematonta. Tämä tuli selvästi esiin pidetyssä kongressissa, jonka teemana oli alueellinen kulttuuriperintö ja alueelliset museot sekä niihin liittyvät ”facts and fears”.

Museoiden kokoelmatyöhön emme matkalla tutustuneet Harappan kaivausten yhteydessä ollutta tutkimusyksikköä tarkemmin. Arkeologissa löydöissä riittää tutkimista ja niiden määrä on suomalaisessa skaalassa käsittämätön. Harappassa niitä näkyy ilman kaivauksiakin joka puolella. Toinen vierailemamme kohde oli Shorkotin kukkula, jossa löytöjä tulee näkyviin sadekausien jälkeen. Parhaat löydöt paikalliset ihmiset käyvät keräämässä parempaan talteen. Shortkotin kukkulalla ollaan aloittamassa kaivaukset ja sieltä odotetaan löytyvän merkittävää uutta tietoa sivilisaatiomme synnystä. Kaivaukset on tosin aloitettava mittavalla aidan rakennustyöllä, jolla pitäisi käytännössä ympäröidä koko valtava alue.

Suomalaisen ja pakistanilaisen museosektorin yhteistyö avaa molemmille osapuolille huomattavia mahdollisuuksia. Suomalaisille museoille avautuu mahdollisuudet saada näytteille esihistoriallista materiaaleja käyttötavaroista taiteeseen. Arkeologit voivat puolestaan lähteä jatko- tai täydennyskouluttautumaan ja tietenkin myös opettamaan maailmanluokan kaivauksille. Suomalaisille museoille avautuu erinomaisia mahdollisuuksia osaamisen ja kulttuurin vientiin, johon jo ensimmäisinä vuosina olisi hyvä saada mukaan museorakennusten suunnitteluun liittyvää taitoa.

Pakistanilaisille museoille yhteistyö avaa mahdollisuudet saada meiltä tietoa ja osaamista. Tämä on pakistanilaisille museoille ja heidän työntekijöilleen pääosin myös ainoita käytännön mahdollisuuksia kansainvälistymiseen. Kansainvälistymistä haittaa tiukahko viisumikäytäntö, mutta ennen muuta maan matala elintaso. Kun museotyöntekijän kuukausipalkka on noin 300 euron, on seminaari- tai kongressimatka ennemmin vuosien kuin kuukausien valmistelun tulos.

Lopuksi: Vuorineuvos Harri Kerminen totesi osuvasti Helsingin Sanomien haastattelussa, että suomalaisten ja suomalaisten yritysten pi­tää nos­taa purjeet ja läh­teä satamasta. ”Jos jää lai­tu­riin, elä­mä näi­vet­tyy ja kuih­tuu”. Tämä on hyvä neuvo myös museoille.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

torstai 10. lokakuuta 2013

Lontoossa museoiden myöhäisillat kilpailevat baarien kanssa


Lontoossa museot toimivat iltaisin paikkoina, joihin nuoret aikuiset kokoontuvat tapaamaan toisiaan, nauttimaan kulttuurista – ja lasillisesta tai muutamasta.


Kun ilta pimenee Lontoossa,
on aika mennä museoon.
(Kuva: Wikimedia Commons)
Lontoo on tunnettu maailman tasokkaimpiin kuuluvista museoistaan ja taidegallerioistaan, joista löytyisi nähtävää ja koettavaa luultavasti vuoden jokaiselle päivälle. Eräs mielenkiintoisimmista tavoista tutustua kaupungin museotarjontaan ovat lähes kaikkien suurimpien museoiden ja taidegallerioiden järjestämät myöhäisillat. Niin kutsuttujen Museum Lates -iltojen konseptiin kuuluu, että museot ovat auki pitkälle iltaan asti ja tarjoavat osallistujille monenlaisia erikoistapahtumia.

Museoillat ovat Lontoossa varteenotettava vaihtoehto vaikkapa pubille tai elokuville – myöhäisillat ovat yllättävän suosittuja erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa. Iltoihin kuuluu vakionäyttelyiden lisäksi yleensä luentoja, keskustelutilaisuuksia, työpajoja, baari tai pop up -ravintola. 

Iltojen aktiviteetit ovat hauskoja ja usein hieman yllättäviäkin: National Portrait Galleryn myöhäisillan osallistujat saavat harjoitella muotokuvien piirtämistä ammattilaisten ohjauksessa ja Science Museumissa iltaan kuuluu esimerkiksi pikadeittailua.


Seitsenkerroksisessa Science Museumissa joka kuun viimeinen keskiviikko järjestettävä Lates -ilta saattaa hyvinkin olla kaupungin monipuolisin ja hulvattomin – iltojen teemat vaihtuvat kuukausittain mutta ohjelmaan kuuluu vakiona pikadeittailun lisäksi pubivisa, tiedeaiheisia komediaesityksiä ja hiljainen disko, jossa tanssitaan ihkaoikeiden avaruusrakettien alla.

National Museum History, joka kätkee sisäänsä yli 70 miljoonaa kasvia, eläintä, fossiilia ja kivilajia järjestää kerran kuukaudessa Lates-illan, jolloin museon pääaulaan pystytetään cocktail-baari ja pop-up-ravintola ja yleisöä viihdyttävät huolella valitut muusikot. Päivisin käytäviä hallitsevat koululaisryhmät loistavat poissaolollaan, ja museon täyttää lasien kilinä ja aikuisten innokas puheensorina. Jokakuisten Lates-iltojen lisäksi museo järjestää säännöllisesti myös kekseliäitä erikoistapahtumia, kuten yöllisiä safariretkiä sekä suuren suosion saavuttaneita, ohjelmallisia yökyläilyja museossa. Museon yötapahtumien valtava suosio todistaa sen, että monet aikuiset ovat valmiita maksamaan (suuria summia) päästäkseen nukkumaan makuupussissa dinosaurusten vieressä ja syömään eläviä hyönteisiä.

Mielenkiintoinen konsepti on myös First Thursdays, joka levittäytyy joka kuun ensimmäinen torstai-ilta yli 130 galleriaan ja museoon itä-Lontoossa. First Thurdaysiin voi osallistua opastetun bussikierroksen kyydissä tai seurata yhtä suositelluista taidereiteistä, mutta suurin osa ihmisistä vaeltelee galleriasta toiseen ilman suunnitelmaa. Taide ja ihmiset leviävät usein gallerioista kaduille porisemaan ja tunnelma muistuttaa sivistynyttä korttelijuhlaa.


Museoiden myöhäisillat ja niiden suosio kertovat ainakin siitä, kuinka mutkattomasti museot kuuluvat monen lontoolaisen elämään. Jos kysyt paikalliselta, mitä hän tekee vapaa-ajallaan, noin joka toinen mainitsee luultavasti museot tai taidegalleriat. Osa luonnollisesti yrittää vain tehdä vaikutusta, mutta suuri osa kaupunkilaisista todella käy säännöllisesti museoissa – uudet näyttelyt ja installaatiot ovat kuumia puheenaiheita siinä missä ensi-iltaelokuvat tai trendikkäimmät ruokapaikatkin. Lontoon museot ovat onnistuneet siinä, missä monet muut ovat epäonnistuneet: ne ovat kiinteä osa kaupungin kiihkeästi sykkivää ja nopeasti muuttuvaa arkielämää.

Parasta Museum Lates -illoissa saattaa kuitenkin olla se, että ne ovat – kuten suuri osa museoista Lontoossa – ilmaisia.

Houkuttaisiko lähteä museoturistiksi Lontooseen?

Hyvä uutinen on se, että lentolippujen hinnat eivät päätä huimaa. Mainio tapa koluta Lontoon museoita on ottaa tukikohdaksi keskeinen West Endin alue, josta voi kävellä moneen mielenkiintoiseen museoon ja galleriaan. Keskustan hotellit ovat usein hinnakkaita, mutta esimerkiksi Expedian hotellitarjontaa selaamalla löytää myös edullisempia vaihtoehtoja ja hyviä tarjouksia. Eri museoiden myöhäisilloista löytää lisätietoa esimerkiksi Time Outin sivuilta.


Heini Huhtinen

Kirjoittaja on kulttuuripolitiikan opiskelija,
 josta Lontoo on tehnyt museointoilijan.

Kommentoi: Voisiko tälläinen museoiltakonsepti toimia myös Suomessa? 

tiistai 1. lokakuuta 2013

Ensin vastustamme, lopuksi kiitämme


”Suuruudenhullua tuhlausta! Nekin rahat voitaisiin käyttää vaikka vanhusten vaippoihin", totesi rouva toiselle rouvalle bussissa. "Kuka siellä edes käy?"

"Minä!", vastasi penkkiriviä taaempana istunut siskoni. Hän oli 5-vuotias.

Rouva ei puhunut Guggenheim-museosta. Hän puhui Pohjoismaiden suurimmasta konsertti- ja konferenssikeskuksesta, Tampere-talosta. Elettiin vuotta 1988, jolloin sitä vasta rakennettiin. Ja jolloin sitä vielä vastustettiin.

Siskostani kasvoi ammattimuusikko, joka on pitänyt lupauksensa. Hänen lisäkseen Tampere-talossa vierailee vuosittain neljännesmiljoona kulttuuria janoavaa ihmistä, jotka jättävät kaupunkiin huomattavan määrän riihikuivaa rahaa.

Kongresseista, konserteista, messuista ja muista tapahtumista on tullut merkittävä osa Tampereen elämää – sekä taloudellisesti että kulttuurillisesti. Tuskin kukaan tamperelainen enää ajattelee, että Tampere-talo olisi pitänyt jättää rakentamatta.

Rouvien käymästä kriittisestä keskustelusta tulee kuluneeksi neljännesvuosisata, kun tasavallan kerma kokoontuu juhlimaan Suomen itsenäisyyttä Tampere-taloon 6. joulukuuta. Ei niitäkään juhlia Tampereella järjestettäisi, jos 1980-luvun kunnallispäättäjät olisivat ajatelleet ainoastaan seuraavaa vaalikautta.



Guggenheimin museosta käydyssä julkisessa debatissa on esitetty valtavasti hyviä argumentteja. Siksi tyydyn toteamaan, että jos Etelärannassa on 2040-luvulla upea kansainvälinen kulttuuri- ja matkailukohde – Guggenheimin museo – harva haikailee merenrantatontilla nykyisin sijaitsevan parkkipaikan perään.

Väitetään, että kauas näkee paremmin kuin lähelle. Joten vilkaistaanpa vielä Australiaan.

Tanskalaisarkkitehti Jørn Utzonin futuristinen näkemys Sydneyn oopperatalosta oli vaikea toteuttaa. Kaupunkilaiset vastustivat hanketta, jonka kustannukset karkasivat käsistä. Loukkaantunut Utzon löi hanskat tiskiin ja lähti kaupungista. Hän ei koskaan enää astunut jalallaan Australiaan.

Mutta niin siinä kävi, että vuonna 1973 valmistuneesta oopperatalosta muodostui maamerkki koko Australialle. Sen symboliarvo Sydneylle on mittaamaton, eivätkä matkailutulot liene pahitteeksi edes vanhainkotien vaippahankinnoille.

Sydneyn oopperatalo (Kuva: Wikimedia Commons)

Seppo Honkanen
Twitterissä @honkanen.


Kirjoittaja on Suomen museoliiton viestintäpäällikkö, mutta Suomen
museoliitolla ei ole virallista kantaa Guggenheimin museohankkeeseen.