maanantai 7. huhtikuuta 2014

Ilmaisia palveluja ei ole

”Kun yhteiskunnalta saatavat resurssit vähenevät, pitää museoiden saada tulovirtoja muista lähteistä”, kirjoittaa pääsihteeri Kimmo Levä.


Jyväskylän yliopiston museologian opiskelijoiden seminaarin pääaiheina olivat tänä vuonna yhteisöt, museoissa hyödynnettävä vapaaehtoistyö ja museoiden maksullisuus tai maksuttomuus.

Huhtikuun alussa järjestetyn seminaarin otsikkona oli Kuluttakaa kulttuuria. Seminaari videoitiin — uskoakseni materiaali tulee näkyviin ennen pitkää järjestäjätahon sivuille. Oma osuuteni seminaarissa oli alustaa ja herättää keskustelua siitä, pitäisikö museoiden olla maksullisia vai maksuttomia.

Museoiden rahoista puolet kuluu henkilöstön palkkoihin ja kolmasosa kiinteistöihin. Loput käytetään toimintamenoihin, joihin kuuluvat esimerkiksi kaikki työntekoon liittyvät ostot alkaen näyttelyjen rakentamisesta ja jatkuen markkinointiin, viestintään sekä toimistokuluihin. Museoiden henkilöstö on pääosin korkeakoulutettua. Kiinteistöiltä odotetaan korkeaa laatua sekä arkkitehtuurin että teknisten ominaisuuksien puolesta.

Kulurakenteen perusteella museoiden palvelujen hintatasoa voisi kuvitella erittäin korkeaksi! Käytännössä tilanne on päinvastainen: mielikuvahintatasosta on matala.

Palvelujen maksuttomuuden tavoite on poliittisten juhlapuheiden vakioaiheita. Myös museoiden työntekijät usein vieroksuvat työnsä tuloksien hinnoittelua. Alan ulkoinen ja sisäinen paine ohjaavat siis mieluummin hintatason laskemiseen kuin nostamiseen. 



Perusteena maksuttomuudelle esitetään useimmiten museotyön yhteiskunnallista luonnetta ja sitä, että museoiden rahat tulevat pääosin julkisista varoista. Ajatus menee suurin piirtein niin, että asiakkaat ovat maksaneet museoiden palveluista verojen kautta. Tämä on loogista, sillä noin 80 prosenttia museoiden rahoituksesta tulee yhteisistä julkisista varoistamme  —veikkausvoittovaroista ja verokertymästä.

Maksuttomuuden huono puoli on se, että resurssit eivät useimmiten mukaudu kysynnän muutoksiin.

Jos maksuttomilla palveluilla on vähän kysyntää eli asiakkaita, yksikkökustannukset ovat kaikille korkeat. Jos asiakkaita on paljon, palvelun laatu laskee dramaattisesti. Kysynnän kasvu ei näy kasvavana, lisäresursoinnin mahdollistamana tulovirtana.  Se saattaa johtaa tilanteeseen, jossa palveluja ei pystytä lisäämään kysynnän kasvun mukana.

Toisaalta voi käydä myös niin, että huolimatta kasvavasta kysynnästä ja tarpeesta, palvelujen maksuttomuuden mahdollistava yhteiskunnan taloudellinen tuki vähenee tai loppuu.

Se johtaa palvelun loppumiseen kaikilta, mitä kukaan tuskin haluaa. Tulevien vuosien keskeinen kysymys onkin, kuka palvelut maksaa — ja ennen muuta kenen ne kuuluisi maksaa.

Museopalvelujen maksaja on tällä hetkellä yhteiskunta. Niin kuuluu luonnollisesti ollakin, sillä yhteiskunta saa niistä suurimman hyödyn. Lienee selvää, että museopalvelujen maksuttomuuskeskustelussa yhteiskunta ei ole ollut se, jolle palvelut halutaan maksuttomiksi. Käytännössä maksuttomuus tarkoittaa, että palvelut halutaan ilmaiseksi yksittäiselle yhteiskunnan jäsenelle eli museokävijälle.

Tilastojen valossa suomalaiset museot ovat kävijöille pääasiassa maksuttomia, sillä yli puolet kävijöistä ei maksa pääsymaksuja. Maksavista asiakkaista suurin ryhmä ovat yli 45-vuotiaat, korkeakoulutetut, asiantuntija- tai johtamistehtävissä työskentelevät — henkilöt, jotka kuuluvat ylimpään tuloluokkaan.

Onko tämä se ryhmä, jolle museoiden pitäisi tulevaisuudessa olla nykyistä maksuttomampia?



Vaasan yliopiston tekemä tutkimus museoiden aluetaloudellisista vaikutuksista osoitti, että pääsymaksuttomat museokäynnit eivät ole ilmaisia. Keskimäärin museokäynnin aikana käytetään rahaa 32—49 euroa, joka jakautuu pääryhmiin seuraavasti:

  •        majoituspalvelut 20,7 % (6,6-10,1 euroa)
  •        matkaliput 20,3 % (6,5-9,9 euroa)
  •        ravintolat ja muu ruokailu 19,9 % (6,4 -9,8 euroa)
  •        ostokset 11 % (3,5-5,4 euroa)


Museoiden osuus museokäynnin keskimääräistä kuluista on 3,6 prosenttia eli 1,2 — 1,8 euroa.  Se tuskin on osa, joka ensimmäisenä täytyy ottaa tarkasteluun, kun museovierailun taloudellista kynnystä halutaan madaltaa.

Näyttää enemmänkin siltä, että maksuvalmiudeltaan parasta suomalaista A-ryhmää edustavalle kävijäryhmälle museopalveluiden pitäisi jatkossa olla nykyistä maksullisempia. Hyvin toimeentuleva ryhmä lienee se sateentekijä, jonka maksuilla on mahdollista korvata yhteiskunta-asiakkaalta vähenevät tulovirrat.

Pääsymaksun suora nostaminen ei välttämättä ole paras ratkaisu, vaan on löydettävä keinot, joilla nostamme osuuttamme aikaansaamastamme rahavirrasta.

Olen aikaisemminkin hieman ihmetellyt, että toistaiseksi en ole törmännyt museostrategiaan, joka määrittelisi tärkeimmäksi kohderyhmäksi nykyisen maksukykyisen pääasiakasryhmän. Yleensä rooli on usein annettu lapsille, nuorille tai nuorille aikuisille. Tulovirran näkökulmasta heistä ei ole budjetteja paikkaamaan.

Kenties pikkuhiljaa viriävät palvelumuotoiluhankkeet tuovat asiaan korjausta?


Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri



4 kommenttia:

  1. Kuluttakaa kulttuuria seminaarin puheenvuorot voi käydä katsomassa nyt täältä: http://moniviestin.jyu.fi/ohjelmat/hum/taiku/museologia/kuluttakaa-kulttuuria

    VastaaPoista
  2. "Olen aikaisemminkin hieman ihmetellyt, että toistaiseksi en ole törmännyt museostrategiaan, joka määrittelisi tärkeimmäksi kohderyhmäksi nykyisen maksukykyisen pääasiakasryhmän. Yleensä rooli on usein annettu lapsille, nuorille tai nuorille aikuisille. Tulovirran näkökulmasta heistä ei ole budjetteja paikkaamaan." - Kimmo: usko tai älä, asiasta on jo puhuttu :) Ainakin kissan tassu on pöydällä.

    VastaaPoista
  3. ...on se kumma, kun tieto ei kulje... Ei vaan, hienoa että tämäkin kissa on nousemassa pöydälle. Kun tilaisuus tulee kuulen mielelläni lisääkin, miten homma etenee.

    VastaaPoista