keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Museoiden luova tuho

Museon tavoite ei voi olla vain eurojen säästäminen. Sen sijaan museoiden tulee kehittää toimintaansa. Kimmo Levä kirjoittaa, miten luovaa tuhoa voi käyttää museoiden uusiutumisen hetkenä.

Itävaltalaisamerikkalainen ekonomisti Joseph Schumpeter (1883–1950) lanseerasi käsitteen ”luova tuho”.  Schumpeterin mukaan organisaatiot tuhoutuvat, kun niiden omistajat ja työntekijät eivät enää tahdo käyttää yhteisön tulevaisuuden eteen kaikkia hallinnassaan olevia henkisiä, fyysisiä, taloudellisia ja poliittisia resurssejaan. Tämä tahdon vähentyminen korvautuu oman aseman puolustamisella ja byrokratialla sekä niiden mukana tulevalla varovaisuudella ja tehottomuudella.

Tuhoutumista pyritään yleensä hidastamaan tai peittelemään näennäisillä tehostamistoimilla, joita ovat mm. organisaation koon kasvattaminen tai resurssien vähentäminen muuttamatta tavoitteita. Tämän kehityspolun päässä on kuitenkin väistämätön tuhoutuminen, joka pahimmillaan johtaa toiminnan lakkaamiseen. Parhaimmillaan tuhoutuminen johtaa luovuuden vapautumiseen ja rohkeuden heräämiseen sekä sitä kautta uuden kehityspolun alkuun.

Luova tuho on samanaikaisesti sekä negatiivinen että positiivinen tila. Tuhoutuminen tarkoittaa väistämättäkin jonkin tutun ja turvallisen häviämistä. Luovuus tuo mukanaan toivon uudesta ja paremmasta. Luovaa tuhoa voisi kuvata myös tilanteeksi, jossa homma saadaan vahvan ravistelun kautta uudelleen heräämään ja kasvu-uralle.

Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ravistellaan tällä hetkellä poikkeuksellisen voimakkaasti. Museot saavat ravistelusta osansa lähinnä siksi, että niiden talous on julkisen rahoituksen varassa. Julkisen rahoituksen vartijat eivät tällä hetkellä jätä käyttämättä mitään tilaisuutta olla muistuttamatta, että nykyisellä menolla olemme tuhon omia. Ei siinä mitään – tällaiset puheenvuorot ovat hyviä ja tarpeellisia. Rinnalle tarvitaan kuitenkin yhä enemmän puheenvuoroja, joissa myös luovuus saa sijaa.

Luovat puheenvuorot eivät kerro byrokratialuovuuden tuottamista säästötavoite-euroista tai -prosenteista. Minkään toiminnan perimmäinen tarkoitus tai olemassaolon edellytys ei perustu siihen, että niiden on saatava aikaan säästöjä. Luovat puheenvuorot antavat syötteitä niistä tavoitteista ja toimenpiteistä, joita meidän pitäisi saavuttaa ja tehdä korvataksemme vanhan ja tuhoutuvan.

Säästöpuheiden tilalle tarvitsemme lisäansaintapuheita. Rekrytointikielto- ja yt-puheiden tilalle tarvitsemme puhetta osaamisen kehittämisestä. Toimitilaleikkauspuheiden tilalle tarvitsemme ratkaisuja, joilla neliökustannukset saadaan alemmaksi tai neliötulo suuremmaksi. Toiminnan leikkaamispuheiden tilalle tarvitsemme ratkaisuja, joilla paremmat tulokset saavutetaan tekemällä toisin.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

tiistai 27. toukokuuta 2014

Tutkimukset: Jos käyt museossa, elät onnellisempana pidempään

Kulttuuriharrastukset antavat tutkimusten mukaan enemmän lisävuosia elämään kuin liikunta. Lisäksi kulttuuriaktiivien elinvuodet ovat onnellisempia.


Tämä juttu on julkaistu
Museo-lehdessä 2/2014 
Hyvän museovierailun jälkeen olo on innostunut ja eläväinen. Posket punottavat ja aivoissa surisee parvellinen uusia ajatuksia ja näkökulmia. Ihminen tuntee itsensä kokonaisvaltaisesti virkistyneeksi. Kokemuksen vahvuus vaihtelee, mutta jos museokäynnin jälkitunnelman haluaa tiivistää yhteen sanaan, se voisi olla hyvinvointi.

Tunne on hyvin henkilökohtainen ja sen mittaaminen vaikeaa, mutta havainto on inspiroinut tieteellistä tutkimusta meillä ja maailmalla. Tulokset ovat vähintäänkin lupaavia. 

Ruotsalaiset tutkijat kirjoittivat vuonna 1996 arvovaltaisessa British Medical Journal -lehdessä kulttuuriharrastusten ja museoissa käymisen kuolleisuutta vähentävistä vaikutuksista.

Uunituoreessa Arts & Health -lehden verkkojulkaisussa on suomalaistutkimus, jossa havaittiin kulttuuriharrastusten parantavan itse koettua terveyttä ja elämänlaatua. Norges teknisk-naturvitenskapelige universitet -yliopiston tutkimusryhmä tarkasteli jo vuonna 2011 yli 50 000 norjalaista ja havaitsi saman ilmiön. Erityisen selkeä vaikutus oli miesten kohdalla.

Iso-Britanniassa London School of Economicsin tutkija pyrki antamaan rahallisen arvon aktiiviselle museoissa käymiselle. Tulosten mukaan museot parantavat ihmisen onnellisuutta ja hyvinvointia lähes yhtä paljon kuin 4 000 euron lisätienestit vuodessa.

Vastaavia tuloksia löytyy enemmänkin. Tutkimusten perusteella aktiiviset museokävijät näyttävät siis voivan paremmin. Kuinka suuri vaikutus kulttuuriharrastuneisuudella todella on? Museo-lehti kysyi asiaa suomalaisilta asiantuntijoilta.



Konkreettisin terveyshyöty kulttuuriharrastuksista, joista museokäynnit ovat hyvä esimerkki, on odotettavissa olevan eliniän piteneminen.

"Oikeastaan yleensä tutkitaan eloonjäämisen riskiä", tarkentaa neurologian dosentti ja kirjailija Markku T. Hyyppä.

"Se voidaan vääntäen ja kääntäen muuttaa helpommin ymmärrettävämmiksi elinvuosiksi. Kysymys on tuhansien ihmisten keskiarvoista, yksilötasolla esiintyy aina poikkeuksia."

Kulttuuriaktiiville näitä lisävuosia tulee kolmesta neljään verrattuna sohvaperunaan, joka ei juurikaan harrasta kulttuuria. Se on huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi laihduttamisen tai terveysliikunnan antama lisäys elinvuosiin.

"Jos vaikutusta pitää verrata johonkin, niin se olisi tupakointi. Savuton elää noin viisi vuotta tupakoitsijaa pidempään", Hyyppä vertaa.

Hyyppä on tutkinut kulttuuriharrastuksen vaikutusta ihmisten elinikään jo kolme vuosikymmentä. Hän on kirjoittanut aiheesta kansainvälisissä lääketieteellisissä lehdissä julkaistujen artikkeleiden lisäksi myös kansantajuisia kirjoja.

Aivotutkija kiinnostui kulttuuripääoman vaikutuksesta terveyteen ja hengissä säilymiseen tutustuttuaan nykyisen vaimonsa kautta suomenruotsalaiseen kulttuuripiiriin. Hyyppä alkoi ihmetellä, miksi äidinkielenään ruotsia puhuvat köyhät kalastajat ja pienviljelijät elävät huomattavasti suomenkielisiä naapureitaan vanhemmiksi.

Maaseudulla ruotsinkielisten elinolot ja -tavat eivät poikenneet merkittävästi suomenkielisten asukkaiden vastaavista. Tavanomaiset terveyteen vaikuttavat seikat, kuten sosiaalinen asema ja koulutus, ruokavalio, alkoholin käyttö, liikalihavuus, liikunta tai tulotaso eivät siis käyneet selitykseksi.

Yhteiseksi tekijäksi nousi ruotsinkielisten sosiaalinen ja kulttuurinen aktiivisuus. Suomenruotsalaiset kyläyhteisöt ovat eläväisiä, erilaisia yhdistyksiä ja kotiseutumuseoita on paljon ja kulttuuritoimintaa myös tuetaan enemmän. Hyyppä määrittelee tutkimuksissaan kulttuurin laajasti yhteisenä toimintana, joka lisää sosiaalista pääomaa.

"Kaikki kulttuurin harrastaminen on hyvästä ja museot ovat osa tätä. Museossa ihminen kokee jollain alitajuisella tasoilla sosiaalisen läsnäolon, vaikka siellä kävisi yksin."

Ruotsinkielisten parissa tehdyt tutkimukset laajenivat pian koskemaan kaikkia suomalaisia. Kulttuuriharrastuneisuuden positiivinen vaikutus näkyi myös koko kansakunnan tasolla.

Hyyppä sureekin sitä, että museolaitosten rahoitusta ollaan karsimassa, vaikka museovierailut tuottavat terveyshyötyjä. Suomesta puuttuvat kulttuuriharrastusten kansantaloudellisia hyötyjä kartoittavat terveystaloudelliset tutkimukset.

"Jos nyt olisi käytössä selkeää tilastotietoa, voitaisiin verrata, mitä tapahtuu, jos museolaitoksen toimintamahdollisuuksia rajataan. Meillä satsataan esimerkiksi valtavasti kolesterolin alentamiseen, vaikka kulttuuriharrastuksilla olisi yhtä suuri vaikutus terveyteen."



Kuolleisuus on selkeää ja ymmärrettävää tilastotietoa, mutta museoilla on myös vaikeammin mitattavissa olevia vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin. Viime vuosina kulttuurin terveysvaikutuksia tutkittaessa onkin yleistynyt tapa tarkastella henkilön itsensä kokemaa hyvinvointia sekä erityistä elämänlaatumittaria.

Mittarissa tarkastellaan objektiivisesti elämän laatua heikentäviä tapahtumia, kuten läheisen kuolemaa tai omaa vakavaa sairautta. Ratkaisevaa on se, kuinka ihmiset itse kokevat nämä asiat.

Kulttuuria aktiivisesti harrastavat ihmiset kokevat elämän stressaavat asiat huomattavasti vähemmän negatiivisina.

"Eniten hyvinvointia lisää osallistuva harrastus, esimerkiksi kuorolaulu, mutta myös kulttuurin kuluttaminen vaikkapa museoissa käymällä vaikuttaa merkittävästi", sanoo Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Minna Huotilainen.

Kulttuuri antaa ihmiselle toisen väylän pohtia asioita ja käyttää järjen lisäksi muita voimavaroja. Museossa käyminen mahdollistaa omien ongelmien pohtimisen uudelta kantilta. Vierailu porukalla parantaa yhteisön yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Kulttuurin harrastaminen on myös tunnetusti toimiva keino mielenterveysongelmien hoidossa. Taiteen ja musiikin käytöstä erityisesti masennuksen hoidossa on runsaasti hyviä kokemuksia.

Toisaalta museoissa käymisen merkittävyyttä on mahdollista tutkia myös fysiologisesti. Maailmalla on tehty tutkimuksia, joissa taidenäyttelyssä käyvien ihmisten sydämen sykettä ja autonomisen hermoston toimintaa seuraamalla on mitattu kokemuksen vahvuutta. Tietoa on mahdollista saada tarvittaessa vaikka yksittäisistä teoksista.

Myös aivojen molekyylitason toimintaa tutkimalla voi tarkastella ihmisen stressitilaa.

"Olisi ihan mahdollista mitata kemiallisesti aivotoiminnasta onko museokäynnin jälkeen rennompi olo", sanoo Hyyppä.

Kulttuuriaktiivisuuden tutkimuksella ei ole kuitenkaan lääketeollisuuden kaltaista rahakasta taustaorganisaatiota, joten tarkkoja tuloksia on vielä vähänlaisesti.

"Lääkkeiden tutkiminen on tärkeää ja oleellista, mutta kulttuurin tuottama hyvinvointi on naurettavan halpaa verrattuna lääkepurkista saatavaan. Yhteiskunnalla luulisi olevan motiivi tutkia myös sitä", Huotilainen pohtii.



Nykytietämyksen valossa kulttuuriharrastukset näyttävät siis edistävän kokonaisvaltaista hyvinvointia. Pitäisikö näitä vaikutuksia tuoda museoissa näkyvämmin esille? Miten museot voisivat tehokkaammin parantaa ihmisten yleistä hyvinvointia?

Turun historian ja nykytaiteen museon Aboa Vetus & Ars Novan johtaja Johanna Lehto-Vahtera suhtautuu ensimmäiseen kysymykseen varovaisen myönteisesti.

"Hyvinvointivaikutuksia on hyvä pohtia jokaisen museon kohdalla erikseen. Jos se sopii yksittäisen museon perustehtävään ja tapaan tuottaa palveluita, voisi tätä hyvinvoinnin edistämistä tuoda esiin. Toisaalta se ei välttämättä sovi kaikille."

Hyvinvointi yhdistyy läheisesti myös muihin museoalan trendeihin, kuten asiakaslähtöisyyden korostumiseen. Se voi olla keskeinen tekijä museoiden taistellessa rahoituksesta ja kävijöistä kiristyvän kilpailun maailmassa.

Aboa Vetus & Ars Novassa asiaa on lähestytty työhyvinvoinnin kautta. Museossa toteutettiin vuonna 2012 yhteistyössä Turun kaupungin kanssa Taide jää mieleen -hanke, jossa kodinhoidon työntekijät kokoontuivat vuoden aikana yhdeksän kertaa tutustumaan nykytaiteeseen.

Suurin osa osallistujista koki hankkeen tiivistäneen työyhteisöä ja museokäyntien antaneen voimavaroja työelämään siirrettäviksi. Rohkaisevien tulosten myötä museo on alkanut tarjota yrityksille suunnattuja työpajoja, joiden tavoitteena on edistää työyhteisön hyvinvointia.

"Meitä kiinnostaa edelleen kehittää palveluita, joiden kohderyhmä on tavallinen työssäkäyvä museoasiakas. Heille ei muuten ole juurikaan olemassa erikoispalveluita", Lehto-Vahtera sanoo.



Kaikkien asiantuntijoiden mielestä tutkimusta on syytä jatkaa museoiden tuottaman hyvinvoinnin lisäämiseksi ja pyrittävä selvittämään, missä vaikutus todella tapahtuu.

"Museoilla on paljon kokemusta erilaisten ilmiöiden haltuunotosta. Asioita kartoitetaan ja dokumentoidaan. Nyt pitäisi kerätä tietoa myös tältä hyvinvointisaralta", Lehto-Vahtera sanoo.

Myös Huotilaisen mielestä tutkimusta on jatkettava. Tarvittavien voimavarojen valjastaminen on vain museoalalla hankalaa varsinkin nykyisessä taloustilanteessa.

"Kulttuurilaitoksen tehtävä on kuitenkin tuottaa kulttuuria, ei rahoittaa tutkimusta. Mutta yhteistyötä kannattaa tehdä."

Hyypän ehdotus on paikallistoiminnan tukeminen. Hän on päässyt seuraamaan läheltä, kuinka pieni mutta innokas yhteisö voi saada paljon aikaan.

"Kotiseutumuseot voisi nostaa kunniaan. Ruotsinkielisten keskuudessa halukkuutta toimintaan löytyy ja yksityisin varoin ylläpidettäviä museoita on syntynyt. Mutta tätä toimintaa voisi tukea laajemmin myös kunnan tai valtion puolelta."


Juho-Matti Paavola
Juttu on julkaistu Museo-lehdessä 2/2014

tiistai 13. toukokuuta 2014

Valittamisen sijaan tarjoa ratkaisuja


Välitunneilla nautittiin Unkarin alkukeväästä ja pohdittiin Suomen kulttuuri- ja tiedeinsituuttien sekä taiteen tiedotuskeskusten yhteistä sanomaa. Kuva: Tuuli Rajavuori/SML

Miten lobbaaja työskentelee? Kannattaako museon lobbata? Miten? Tuuli Rajavuori tiivistää vaikuttajaviestintäkoulutuksen sanoman.

Yle Fem -kanava esitti 22.4.2014 Spotlight-ohjelman (katsottavissa Yle Areenassa 22.5. asti), jossa esiteltiin ammattilobbaajien työtä Brysselissä. Ohjelmassa haastateltiin lobbaajia ja poliitikkoja ts. lobbauksen kohteita. Euroopan parlamentin ympärillä pyöriin noin 30 000 lobbaajan joukko, jonka tavoitteena on saada oma viestinsä läpi, jotta eurooppalainen lainsäädäntö olisi mahdollisimman sopiva oman organisaation näkökulmasta. Erään haastateltavan mukaan ”lobbaaja on kuin yrityksen puolustusasianajaja, joka tuo esiin vain yritykselle edullisia asioita”.

Lobbaamista voi ja kannattaa harjoittaa pienemmälläkin kentällä. Museoille tärkeitä päättäjiä ovat esimerkiksi kansanedustajat, kunnanvaltuutetut ja kulttuurilautakuntien jäsenet. He päättävät pitkälti museoiden rahoituksesta ja muista toimintaedellytyksistä.
Kuva: Maiju Saari/Finnagora

Museoliiton viestintäosasto osallistui maaliskuun lopussa vaikuttajaviestintäkoulutukseen (salonkikelpoisempi nimitys hiukan arveluttavalta kuulostavalle lobbaamiselle) Balatonfüredissä Unkarissa. Koulutuksen järjestivät Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit sekä taiteen tiedotuskeskukset. Isäntänä toimi Finnagora, jolle kuuluu kiitokset erinomaisista järjestelyistä. Kolmipäiväisen tilaisuuden pääkouluttajina toimivat Kirsi Piha ja Inna Perheentupa Ellun kanat –viestintätoimistosta.

Suomessa lobbausta on tehty perinteisesti erilaisten edunvalvontajärjestöjen kautta. Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu myös ammattilobbareista, joille organisaatio voi ulkoistaa ”likaisen työn”. Suomessa henkilökohtainen kontakti tuntuu kuitenkin huomattavasti luontevammalta ja uskottavammalta. Ulkopuolisen ammattilobbaajan, vaikkakin taitavan sellaisen, käyttö saattaa herättää poliitikossa jopa epäilyksiä. Siinä mielessä pelikenttä eroaa Brysselin ammattilobbaajista. 
  
Toisin kuin Spotlightin puolustusasianajaja, Kirsi Pihan mukaan hyvä lobbari esittelee kolikon kaikki kolme puolta, perustelee ne hyvin ja kertoo myös haittavaikutukset. Pelkkä etujen esittäminen ei ole uskottavaa. Lobbaajan tehtävä ei myöskään ole valittaa resurssipulaa. Sen sijaan lobbaaja tarjoaa ratkaisuja ja tietoa. 

Päättäjät tekevät töitä yhteiskunnan hyväksi ja suhtautuvat lähtökohtaisesti asioihin vakavasti. He tuntevat usein jo perusasiat, joten kannattaa yllättää esimerkiksi järkevillä ratkaisumalleilla surkuttelun sijaan. Oma viesti kannattaa tiivistää mahdollisimman yksinkertaiseksi, jotta päättäjän on helppo muistaa ja viedä asiaa eteenpäin. Poliitikko ottaa mielellään vastaan perusteluja, joilla voi kertoa asiasta äänestäjille. Kannattaa selvittää etukäteen myös vastapuolen mielipide sekä vastalauseet ja kunnioittaa niitä.

Samanmielisten kanssa on luonnollisesti mukavampi keskustella, mutta kokonaisuutta ajatellen myös toista mieltä olevien kanssa on oltava aktiivisesti tekemisissä. Jos taho, johon yrittää vaikuttaa, ei ole kiinnostunut kulttuurista, kannattaa etsiä jokin muu keino vakuuttaa hänet. Olisiko hän kiinnostunut uusista työllistymismahdollisuuksista, joita kulttuuriala voi tarjota?

Kun organisaatio haluaa vaikuttaa poliitikkoihin, kannattaa tietoa antaa heti, kun jokin aihe nousee pinnalle. Mitä tiiviimmässä paketissa tiedot ovat, sen parempi, koska päättäjiltä halutaan mielipiteitä heti ajankohtaisiin teemoihin. Myös muuten ajoitus on tärkeää: esimerkiksi eduskuntakäsittelyssä oleviin asioihin vaikuttaminen on jo myöhäistä. Sen sijaan asiaa valmisteleviin virkamiehiin kannattaa olla yhteyksissä hyvissä ajoin.

Koulutuksesta lähdimme ainakin kolme viestiä mielessä:
  1. Ole ajoissa.
  2. Vaihda valitusviestintä ratkaisukeskeiseen viestintään. 
  3. Kirkasta oma viestisi mahdollisimman yksinkertaiseksi.

Tuuli Rajavuori
Kirjoittaja työskentelee Suomen museoliitossa projektikoordinaattorina ja tiedottajana

tiistai 6. toukokuuta 2014

Saimaan saaressa pikkuinen torppa

"Älä nipota. Hienostelu on toisinaan hienoa, mutta hapannaamaisuus, nirppanokkaisuus ja ylimielisyys eivät milloinkaan", on pappi Jaakko Heinimäki kirjoittanut. Ajatuksen innoittamana museonjohtajat Helkamari Knaapi ja Mirjam Kosunen pitivät blogikirjoitukseen johtaneen rupattelutuokion.


Saimaan saarissa sijaitsee — pikkuisen torpan lisäksi — myös kaksi museota. Riihisaaressa Olavinlinnan kupeessa on 30 vuotta toiminut Savonlinnan maakuntamuseo ja Laukansaareen Punkaharjun kansallismaiseman kainaloon perustettiin 20 vuotta sitten LUSTO – Suomen Metsämuseo.

Tämä saaristolaisuusko sen on opettanut, tai kenties pitkä etäisyys kehäkolmosen sisäpuolelle, mutta välttääksemme Junnu Vainion Nestori Miikkulaisen ja norpan yksinjäämisen tien, molempien museoiden Survival-seikkailu Saimaalla on perustunut vahvasti yhteistyöhakuisuuteen. Yksin olisimme pian sukumme viimeisiä.   

Savonlinnan talousalueella vahvoja toimialoja ovat olleet jo vanhastaan matkailu ja metsätalous ja -teollisuus. Näiden lisäksi ainutlaatuinen järvi- ja metsäluonto sekä Oopperajuhlien ympärille kasvanut vahva kulttuuritraditio raamittavat toimintaympäristöämme. Toisaalta myös taloudellinen niukkuus on aina ollut osa tätä toimintaympäristöä. Asia, jonka kanssa on opittu elämään. On opittu, että tehdään nuukasti. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tehdään tai toimitaan tylsästi. On vain ollut käytännön pakko oppia käyttämään mielikuvitusta tekemisissä ja keksiä uudenlaisia toimintatapoja.

Kuten ei norppiakaan ole Saimaalla montaa, niin ei oman museoalamme sisältä yhteistyökumppaneita lähiympäristössämme ole kovin laajaksi verkostoksi asti. Siispä olemme valinneet sen tien, että olemme aktiivinen toimija valtakunnallisissa museoalan verkostoissa ja hankkeissa. Näin toimimalla olemme pystyneet rakentamaan laajempia kollegaverkostoja, kehittämään omaa ammatillista osaamistamme ja tietotaitoa alan erityiskysymyksistä.       

”Älä nipota. Hienostelu on toisinaan hienoa, mutta hapannaamaisuus, nirppanokkaisuus ja ylimielisyys eivät milloinkaan. Viinimaailma ei tarvitse enää yhtään ymmärtämättömiä halveksivaa konossööriä, ja vanhoistakin olisi hyvä päästä pikkuhiljaa eroon. On olemassa muitakin – ja paljon parempia – tapoja iloita asiantuntemuksestaan, kuin toisten dissaaminen.”

Näin kirjoittaa kolumnissaan Viini –lehdessä 1/2014 pappi ja tietokirjailija Jaakko Heinimäki. Aivan sama pätee myös museomaailmaan. Toisten osaamista ja asiantuntemusta dissaammalla ei pönkitetä omaa jalustaa vaan päinvastoin, rapautetaan sitä. Ylenkatse ei tuo mitään hyvää tullessaan.

Olemme pyrkineet välttämään lokeroimista ja lokeroitumista sillä, että olemme rohkeasti ja avoimin mielin lähteneet hakemaan yhteistyökumppaneita myös ”oman alan” ulkopuolelta. Museomaailmassa opittu tapa tehdä asioita ei ole välttämättä se ainoa oikea. 

Omia toimintatapojamme reippaasti kyseenalaistamalla ja muilta oppia ottamalla voimme löytää meille sovellettavissa olevia hyviä uusia käytänteitä. Meille on vuosien saatossa kehittänyt vahva museoidentiteetti ja itsetunto, eikä uuden omaksuminen tarkoita näiden hylkäämistä.

Erilaiset poikkitieteelliset hankkeet ovat olleet erittäin hedelmällisiä. Esimerkkinä voi mainita Luston vuosien takaisen yhteistyöhankkeen, jonka starttipalaverissa oli läsnä 3 metsäntutkijaa (MTT), museossa työskentelevä metsätalousinsinööri (Mti), soveltavan kasvatustieteen professori, kasvatustieteen opiskelija, ja museonjohtajana työskentelevä kauppatieteilijä (KTM).

Kun hanke alkoi, meni tovi ennen kuin opimme puhumaan edes samaa kieltä. Osa edusti valtionhallintoa, osa tutkimuslaitosta, toiset yliopistoa ja yksityistä sektoria. Joukon ikähaitari oli 25 — 60 v. Puhuimme samoista asioista, mutta aivan eri termeillä. Poikkitieteellisyys on ollut uutta generoiva voima, joka pakottaa tulemaan ulos omista bunkkereista ja avaa näin uusia näkökulmia. Em. joukolla on nyt yhteistyö jatkunut vuosia ja tuottanut useita erilaisia metsään ja museoon liittyviä oppimisympäristöprojekteja, joista viimeisimpänä virtuaalinen www.openmetsa.fi. Toimijajoukko on vielä matkan varrella laajentunut ja nykyisin mukana on esimerkiksi yksityisyrittäjiä, terveyden ja hyvinvointialan ammattilaisia sekä matkailutoimijoita. 



Erikoistuminen on osoittautunut kiistattomaksi vahvuudeksi.  Savonlinnan maakuntamuseo on toimintansa alusta saakka johdonmukaisesti profiloitunut järviliikenteen ja laajemminkin Saimaan kulttuurihistorian tallentamiseen ja esittelemiseen. Profiloituminen on johtanut luontevaan yhteistyöhön Metsähallituksen/luontopalvelujen kanssa, mikä toi Riihisaareen saman katon alle myös Saimaan luonnon norppineen. Yhteistyön pitkän tähtäimen tavoitteena on synnyttää Riihisaareen sisällöltään kattavin Saimaan luontoa ja kulttuuria esittelevä kohde – Saimaan luonto- ja kulttuurikeskus.

Myös museoidemme henkilöstössä on moniammatillisuus vahvasti mukana. Se vaatii organisaation jäseniltä suvaitsevaisuutta, ennakkoluulottomuutta ja laajakatseisuutta. Aina se ei ole helppoa, törmäyksiä sattuu ja törmäily sattuu. Jos opimme arvostamaan ja kunnioittamaan työkavereita, huomioimaan ja kuuntelemaan toisiamme, vaikka näkemykset ja toimintatavat poikkeaisivat vahvastikin omasta totutusta tavastamme, johtaa tämä parhaimmillaan sekä organisaation, että yksilön kannalta erinomaisiin, laaja-alaisiin ja moni-ilmeisiin lopputuloksiin.

Erilaisten näkemysten syvä ymmärtäminen toki edellyttää heittäytymistä ja siviilirohkeutta. Välillä myös oman mukavuusalueen ulkopuolelle joutumista. Ikävimmillään kyvyttömyys toisten huomioimiseen voi johtaa toisten nonseleeraamiseen ja blokkiutumiseen. Meiltä savonlinnalaisilta museonorpilta maailma ei ole vienyt pois morsioita, vaan tuonut tänne niitä. Meitä on täällä vähäväkinen, mutta sitäkin sitkeämpi ja luovempi, yhteen hitsautunut joukkio museoammattilaisia.     

Pienellä paikkakunnalla toimittaessa korostuu myös yhteistyö ja eläminen osana täkäläistä yhteisöä. Käytämme paikallisia palveluita ja kannamme muutenkin kortemme kekoon yhteisön kehittämisessä. Kokonaisuuden vuoksi voimme olla mukana vaikka Venäjän markkinointi- tai lumikenkäpuistohankkeessa, tai hyvinkin erilaisten tapahtumien järjestelyissä. Koska se on yhteisön etu, se on myös meidän etumme. Tämä pätee erityisesti yhteistyöhön matkailu- ja kulttuuritoimijoiden kanssa. Meidän näkökulmastamme pieni on paitsi kaunista, myös ketterää ja notkeaa.

Verkostoitumalla on saatu pienet voimavarat yhdistettyä yhteiseen tekemiseen ja sitä kautta vaikuttavuuden lisäämiseen. Esimerkiksi Wanha Savonlinna –verkosto syntyi EU-rahoitteisen Linnankadun  investointihankkeen myötä. Mukana on Olavinlinnan lisäksi Riihisaari (Metsähallitus ja Maakuntamuseo) ja Linnankadun toimijoita (hotelli, kahvila, galleria, nukkemuseo, päiväkoti, käsityöläisiä, lahjatavaraliike), joiden tiiviin markkinointi- ja tapahtumayhteistyön kautta on saatu uusia yleisöjä Linnan liepeille.



Oma lukunsa on aktiivinen yhteistyö erilaisten harrastaja- ja aktiiviryhmien kanssa. On konservointiprojekteja höyrylaivojen ja vanhojen moottoripyörien harrastajien kanssa. Tai talkoilu- ja tapahtumayhteistyötä metsänomistajien, metsästäjien, kalastajien, uittoperinteen vaalijoiden, käsityöläisten, kyläyhdistysten, teatterilaisten, erilaisten keräilijöiden, paikallishistorian- ja perinteenharrastajien kanssa. Tämä on ollut vuosien saatossa erittäin antoisaa ja opettavaista meille museoväellekin.

Me olemme täältä tottuneet lähtemään maailmalle kuunnellaksemme uusia ajatuksia ja saadaksemme tuoreita ideoita, nähdäksemme erilaisia toimintamalleja. Me lähdemme täältä usein kokouksiin kohti pääkaupunkiseutua, niitä on kuulemma helpompi järjestää siellä. Kaikki tiethän vievät Helsinkiin. Toki ymmärrämme tämän, mutta juuri tästä syystä olemme erittäin ilahtuneita siitä, että tällä kertaa me saamme teidät, arvon museokollegat vieraaksemme tänne Savonlinnaan ja Punkaharjulle. Odotamme kovasti tapaavamme teitä runsain joukoin Museopäivillä Savonlinnassa parin viikon päästä.

Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi Savonlinnaan!  


Helkamari Knaapi

Suomen metsämuseo Luston johtaja kirjasi ylös keskustelunsa
Savonlinnan maakuntamuseon johtajan Mirjam Kosusen kanssa.
Savonlinnassa vietetään Valtakunnallisa museopäiviä 21.—23. toukokuuta.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Olavinlinnan historiaa ja tulevaisuutta

Museogaala järjestetään Olavinlinnan upeissa puitteissa 22.5.2014 osana Museopäivien ohjelmaa. Intendentti Jouni Marjamäki kertoo linnan pitkästä historiasta matkailukohteena. Viime vuosina Olavinlinnassa on kiinnitetty huomiota erityisesti venäläisiin matkailijoihin ja kohteen saavutettavuuteen.

Tokkopa Olavinlinnan perustaja Erik Akselinpoika Tott osasi vuonna 1475 linnaa perustaessaan aavistaa, minkälaisen tulevaisuuden kulttuurimatkailukohteen hän loi Ruotsin silloiseen itäiseen maakuntaan. Suomen matkailukartalle Olavinlinnan tähti syttyi hiljalleen 1840-luvulla, jolloin entisaikojen raunioitunut linna alkoi kiinnostaa matkailijoita. Saimaan kanavan valmistuminen 1856 muutti Savonlinnan Saimaan vesiliikenteen solmukohdaksi. Kaupunkia on kuitenkin vielä 1870-luvulla luonnehdittu vaatimattomaksi majapaikaksi vilkasliikenteisen vesireitin varrella.

Yleisötyöntekijänä minua on aina kiinnostanut tieto siitä, että Olavinlinnaan palkattiin vartija jo vuonna 1865 huolehtimaan vierailijoiden turvallisuudesta ja viihtyvyydestä. Linnan nähtävyyskäyttöä parantavia korjauksia tehtiin 1870-luvulla, ja korjaustöiden lomassa juhlittiin linnan 400-vuotisjuhlia vuonna 1875. Kyseisissä korjaustöissä mm. Paksun bastionin toinen kerros kunnostettiin ”tanssisaliksi”, jonka kiinteissä penkeissä on edelleen nähtävissä kaiverrettuja rakkaudenosoituksia tanssimassa käyneiltä pariskunnilta 1800-luvun lopulta.

Kävijämäärät eivät kuitenkaan olleet kovin huomattavia, vaan esim. 1890-luvulla Olavinlinnassa vieraili vuosittain noin 1200–1400 henkilöä. Viimeistään linnan peruskorjaus 1959–75 ja Savonlinnan oopperajuhlien vakiintuminen vuodesta 1967 lähtien jokakesäiseksi tapahtumaksi nostivat Olavinlinnan pysyvästi Suomen kulttuurimatkailun kärkikohteeksi.  

Kulttuurimatkailussa olemme tehneet viime vuosina tiivistä yhteistyötä venäläisten kanssa. Äskettäin päättyi kolmivuotinen suomalais-venäläinen kulttuurimatkailun ja linnayhteistyön kehittämishanke Linnasta linnaan. Hanke sai rahoituksen Euroopan naapuruus- ja kumppanuusinstrumentista ja yhtenä tavoitteena on ollut edistää toistemme kulttuurien ymmärtämystä. Meille Olavinlinnassa on ollut tärkeää oppia hahmottamaan venäläisten asiakkaiden toiveet ja odotukset linnakäynniltään. Hankkeen aikana on venäläisten asiakkaiden määrä noussut Olavinlinnassa voimakkaasti – ulkomaalaisista kävijöistä jo noin 70–80 % on venäläisiä.

Hankkeen tutustumismatkoilla Venäjälle olemme havainneet, miten lapsenkengissä matkailu on monessa Venäjän linna- ja linnoituskohteessa, vaikka kohteissa käy jo nyt paljon venäläisiä matkailijoita. Palvelut kohteiden ympärillä ovat vähissä, kohteelle ei välttämättä löydy kunnon tietä, yleisövessojen tilanne on huono, kohteet ovat välttävässä kunnossa ja muuta kuin venäjänkielistä on saatavilla harvakseltaan. Olemme käynneillämme tarkoituksella pyytäneet englanninkielisiä opastuksia ja muita palveluja, jotta näiden palvelujen tärkeys ymmärrettäisiin Venäjällä. Ulkomaalaiset vieraat eivät saavu kohteeseen, jollei palvelua ole saatavilla heille ymmärrettävällä kielellä.

Koko linnoitusverkostolla rajan molemmin puolin on tulevaisuudessa mahdollisuus nousta vetovoimaiseksi nähtävyyksien ketjuksi, jos rajanylitys helpottuisi, kulkuyhteydet kohenisivat, linnojen palvelut paranisivat ja yleensäkin esteet matkailulle madaltuisivat. Savonlinnasta on yllättävän lyhyt matka linnunteitse Viipuriin tai Käkisalmeen. 

Linnasta linnaan -hanke päättyi huhtikuussa, mutta verkosto elää edelleen. Linna- ja linnoitusverkostosta on tehty serminäyttely, joka kiertää sekä Suomen että Venäjän linnoituskaupunkeja. Kierto lähti liikkeelle Olavinlinnasta, jossa näyttely oli esillä huhtikuun ajan. Toukokuun ajan näyttely on iloksemme esillä Savonlinnan uudessa pääkirjastossa Joelissa, joka esteettömänä rakennuksena tarjoaa kaikille mahdollisuuden näyttelyyn tutustumiseen.  

Tämän vuoden kehittämistoimintamme painopisteenä on linnan esteettömyyden ja tiedollisen saavutettavuuden parantaminen. Ainutlaatuisena säilynyt vuolaan virran ympäröimä linna aiheuttaa esteettömyyden kannalta päänvaivaa – etenkin avattavan ja veden liikkeitä myötäilevän ponttonisillan esteettömyys on osoittautunut hankalaksi suunnitella ja kalliiksi toteuttaa. Tässä vaiheessa saamme tehtyä esteettömän reitin kahteen pohjakerroksen tilaan, joihin rakennamme saavutettavan näyttelyn sekä lasten toiminnallisen työpajan. Vuoden kestävä ”Olavinlinnan saavutettava näyttely ja lasten työpaja” -hanke on saanut rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastolta ja rahoittajaviranomaisena toimii Etelä-Savon maakuntaliitto. Saavutettavan näyttelyn ja työpajan avaaminen parantavat huomattavasti palvelutarjontaamme tulevaisuudessa.

Jouni Marjamäki
Kirjoittaja työskentelee Suomen kansallismuseossa Olavinlinnasta ja Hämeen linnasta vastaavana intendenttinä 

Ilmoittautuminen Savonlinnan Museopäiville täältä.