keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Uskomusten ravistelua

Puitteiden lisäksi museon tulisi keskittyä ajatukseen asiakkaan kokemuksesta. Projektikoordinaattori Elina Björkqvist osallistui ajatuksia herättäneeseen Räjäytetään taidemarkkinat! -seminaariin.

Teollisuustaiteen Liitto Ornamo järjesti keskiviikkona 2.10. seminaarin Suomen taidemarkkinoiden nykytilasta ja tulevaisuudesta. Räjäytetään taidemarkkinat! –seminaarin päämääränä oli ravistella vanhoja uskomuksia ja määrittää taidemarkkinoiden tulevaisuutta. Erittäin mielenkiintoisen päivän pääpuheenvuoron piti brändäyksen, markkinoinnin ja digitaalisen kommunikoinnin asiantuntija Damien Whitmore.

Whitmoren ohjauksella moni museo on uudistunut ja saavuttanut sekä median mielenkiinnon että yleisön suosion. Puheessaan hän nosti hyvin nopeasti esiin ajatuksen, joka museotyössä välillä tuntuu unohtuvan. Tärkein henkilö museossa ei suinkaan ole johtaja, ei amanuenssi eikä intendentti, vaan museoon sisälle erilaisten syiden kautta löytävä kävijä. Museon tärkein henkilö on asiakas!

Uusi esimerkki galleriamaailmasta

Siivouspäivästä ja muista yhteisöllisistä tapahtumistaan tunnettu Yhteismaa järjesti keskiviikkona 1.10. ensimmäistä kertaa Euroopasta vaikutteita lainaavan Galleriakeskiviikon. Noin kerran kuukaudessa järjestettävä tempaus pitää gallerioiden ovia auki normaalia pidempään, kutsuu kävijän viihtymään ja tarjoilee taiteen lisäksi ohjelmaa musiikista taiteilijatapaamisiin. Monen mielessä elää ajatus, että galleriavierailu vaatii esimerkiksi keskustelua taiteesta, tietynlaisen vaatetuksen tai teosostoja. Ihmiset ovat kiinnostuneita, mutta epävarmuus käytännöistä vaikeuttaa vierailua. Voiko vierailulle tulla verkkareissa kauppareissun yhteydessä? Voiko ystävän kanssa keskustella ääneen? Onko lapsien tuominen suotavaa? Tapahtuman tarkoituksena on hälventää epävarmuutta ja madaltaa kynnystä astua gallerian ovista sisälle. 

Myös museokäyntiin liitetyt mielikuvat voivat olla ongelmallisia. Tilaa useammalle kävijälle olisi, mutta ovenkahvaan tarttuminen ja tuulikaapista sisälle asti astuminen tuntuu monesta vaikealta. Damien Whitmore korosti, että rakennus ei ole mitään ilman tarkoitusta ja päämäärää. Puitteiden lisäksi museon tulisi keskittyä sisällöntuotantoon ja ajatukseen asiakkaan kokemuksesta. Tärkeää on, mitä museoasiakkaalle tapahtuu ja mitä asiakas kokee, kun hän astuu sisälle museoon. Kokoelmatyön ja museaalisten arvojen tärkeyttä ei käy kiistäminen, mutta usein tarjolla on sisältöä ilman että ammattilaisuuden myyttiä on avattu. Sisältöä ei ole rakennettu asiakasta ajatellen. Käynti jää väliin, koska museo tuntuu pölyttyneeltä, tylsältä, ehkä jopa liian vakavalta paikalta. Mitä jos ei tiedä historiasta mitään? Kauanko tiloissa pitää kierrellä, jotta ei vaikuta epäkiinnostuneelta?

Whitmoren puheenvuoro oli provosoiva eivätkä esimerkit ja neuvot välttämättä ole suoraan sovellettavissa Suomen museokentälle, mutta maailmalla kysytyn brändigurun sanoman voisi ottaa rakentavana kritiikkinä ennen poteroon asettumista.

Minkälaisin keinoin voisimme tuoda museoita lähemmäs potentiaalisia kävijöitä? Tarjota mahtavat puitteet ja sisällön, elämystä ja kokemusta unohtamatta. Kuinka saisimme museokävijän viihtymään? Uskon, että myös museot hyötyisivät museokäyntiin liitettyjen uskomusten ravistelusta.

Elina Björkqvist
Kirjoittaja työskentelee projektikoordinaattorina Suomen museoliitossa Museot kulttuurimatkailun kärkeen -hankkeessa


Helsingin Sanomien artikkeli puheenvuorosta.

5 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä bloggauksesta.
    Joskus minusta tuntuu, että museot tekevät näyttelyitä kollegoilleen ja "hienoille ihmisille". Muistan kun eräs museonjohtaja julisti jossain seminaarissa, josta ei jäänyt sillä kertaa muuta mieleen kuin museonjohtajan puuskahdus, "Sieltä sitten saapuu joku Martta-ryhmä katsomaan näyttelyä." Ihmettelin hiljaa mielessäni, mitä vikaa Martta-ryhmässä on?

    Damien Whitmoren sanoin "Pa­hin­ta on eli­tis­mi. Mu­seoi­den teh­tä­vä on se­lit­tää tai­det­ta ih­mi­sil­le." Se ylimielisyys, mitä joskus on aistittavissa museoalan ammattilaisissa, näkyy valitettavasti ulospäin.

    VastaaPoista
  2. Yllä on hyvä huomio. Museoiden pitäisi päästä elitismi-leimastaan, vaikka minusta tuntuu että tästä ollaan yritetty päästä irti jo vuosi tolkulla... Museokenttä on tehnyt pitkään töitä ollakseen helpommin lähestyttävä, mutta välillä mietin onko itse asiakaskunta jäänyt "tavan vuoksi" siihen vanhanaikaiseen mielikuvaan museoista? Kuinka saada ne pinttyneitä mielikuvia omaavat henkilöt astumaan uudistettuihin museoihin/näyttelyihin ja kommentoimaa niitä?
    Olen samaa mieltä anonyymin kanssa siitä, että näyttelyistä tulee rakentaa helposti lähestyttäviä, mutta jokainen näyttely pitää räätälöidä kuitenkin jollekin ryhmälle, tai usein käy niin että näyttely ei tavoita ketään jos halutaan tavoitella kaikkia.
    Museoita kuluttavana henkilönä on vaikea irrottaa itseään tarkkailemaan asiaa ulkopuolisen silmin. Sama ongelma on varmasti myös museotyöläisillä.

    VastaaPoista
  3. Asiakkuuksiin ja kohderyhmiin liittyen, sosiaalinen media on tuonut perinteiseen ajatteluun mielenkiintoisen näkökulman. Olemme tottuneet jo ajatukseen siitä, että näyttelyt ja tuotteet pitäisi kohdentaa jollekin kohderyhmälle - martoille tai muille.

    Olemme myös hyväksyneet ajatuksen, että kohderyhmän ulkopuoleltakin tulevat asiakkaat ovat erinomaisen tervetulleita. Nyt tilanne on se, että tuotteen käyttöön esim. museovierailuun asiakas liittää enevässä määrin (useimmiten pyytämättä) arvioinnin omille rymilleen, Trip advisoriin ja muille sivustoille. Kohtuullisen suuri riski on, että kohderyhmään kuulumaton antaa tuotteesta heikon arvioinnin, joka vaikuttaa kokonaisarvioon saman verran kuin kohderyhmään kuuluvan hyvä arviointi. Tuloksena on, että kokonaisarvio on ketään kiinnostamaton 2,5 peukkua/tähteä, joka vähentää tuotteen kokonaishoukuttavuutta - myös valitussa kohderyhmässä. Nyt siis pitäisi entistä paremmin onnistua kohderyhmä valinnassa ja myös niin, että vain tämä kohderyhmä pääosin tuotettamme käyttäisi. Homma ei siis ole menossa helpompaan suuntaan.

    VastaaPoista
  4. Kyllä vaan asiakkuudet ja kohderyhmät ovat tärkeitä näyttelyiden markkinoinnissa, mutta ei sitä pidä pelätä jos näyttelyyn marssii museon ajattelemaan kohderyhmään kuulumaton kävijä. Vielä ei ainakaan ole tarvinnut olla huolissaan siitä, että ne kävijätutkimusten suurin museoissa käyvä ryhmä, korkeakoulutetut keski-ikäiset naiset, olisivat hylänneet museot. Kannattaiskohan tästä kävijäryhmästä pitää jatkossakin huolta?

    Omakohtainen kokemus harhaan menneestä kohderyhmäajattelustani on viime kesältä. Vein 6-vuotiaan lapsenlapseni omasta mielestäni lapsille tarkoitettuun lelumuseoon. Eivät häntä nuket ja leikkikalut suuremmin kiinnostaneet, mutta näyttelyn ensimmäisessä huoneessa ollut luonnollisen kokoisen ja näköisen karhun syleilyssä hän olisi viihtynyt vaikka kuinka kauan, Toinen esimerkki on käynnistäni samaisen lapsen kanssa viime syksyltä näyttelykeskus WeeGeessä. Katsoimme Espoon kaupunginmuseon perusnäyttelyn, jossa hän viihtyi mainiosti. Suurin elämys hänelle sillä kertaa oli kuitenkin samaan aikaan EMMAssa ollut Toinen tila -näyttely. Hänen haltioituneet vou-huudahdukset taiteilijoiden teosten äärellä huvitti itseäni ja muita näyttelyvieraita. En tiedä kuuluimmeko museoiden tai näyttelyn kohderyhmään, mutta me viihdyimme.

    VastaaPoista
  5. Kiitos mielenkiintoisista kommenteista ja hyvästä keskustelusta! Mielestäni kohderyhmällä ei museotyössä ole suurta merkitystä. Onko tarkka määrittelyn tarve osa ongelmaa? Kaikkihan kuitenkin lähtee sisällöstä. Ihminen joko on kiinnostunut museon aihealueesta tai ei. Tärkeää on miten sisältö saadaan avattua ja esitettyä kiinnostavasti ja houkuttelevasti. Kuinka saada sisällöstä "kaikki irti" ilman että odotetaan, oletetaan tai pelätään kävijän käyttäytyvän tietyllä tavalla. Museoiden tulisi mielestäni palkata henkilöitä erilaisin taustoin tai tehdä tiivistä yhteistyötä markkinointi ja matkailualojen kanssa. Tällöin saadaan Hurmioituneenkin mainitsemaan ulkopuolisen näkökulmaa.

    VastaaPoista