tiistai 1. maaliskuuta 2016

Oikeus tulla muistetuksi

Vaarantuvatko avoimet aineistot? Kuva: SA-kuva. CC BY 4.0 (Muokattu.)

EU:n tietosuojauudistus parantaa yksityishenkilön tietosuojaa, mutta tuhoaako se samalla hänen oikeutensa tulla muistetuksi? Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä toivoo malttia ja järkeä tietosuoja-asiantuntijoille, jotka lakia tulkitsevat.


EU:n tuomioistuin antoi vuonna 2014 päätöksen, jonka mukaan ihmisillä on oikeus pyytää Googlea poistamaan heitä koskevia hakutuloksia, jos ne ohjaavat vanhentuneeseen tai epäolennaiseen tietoon. Tämän päätöksen taustalla oli tarve sille, että ihmisillä on oikeus tulla unohdetuksi. Ymmärrettävä päätös ja ymmärrettävä tarve. Kukapa meistä toivoisi, että kaikki töppäyksemme tulevat hakukoneen kautta osaksi henkilökuvaamme vuodesta toiseen.

EU:n tuomioistuimen päätös on johtamassa tämän vuoden aikana julkaistavaan EU:n tietosuojauudistukseen, joka tiukentaa yksityishenkilöiden tietosuojaa. Käytännön seurauksena on, että henkilötietoja tallentavien, julkaisevien ja muuten käyttävien organisaatioiden toimintaa ohjataan ja rajoitetaan entistä enemmän. Ohjausta vahvistetaan taloudellisilla sanktioilla. Ennakkotiedon mukaan ne voivat olla jopa 4 % henkilötietoja hallinnoivan yrityksen tai yhteisön liikevaihdosta.

Suomessa henkilötietojen tallentamista ja käyttöä valvoo Tietosuojavaltuutetun toimisto pomonaan Reijo Aarnio. Toimiston tehtävänä on valvoa, että henkilötietolakia noudatetaan. Tietosuojavaltuutettu tekee myös lain käytännön tulkinnat ja nostaa pyynnöstä tai pyytämättä esiin tapaukset, joissa lakia on rikottu.

Tällä hetkellä henkilötietolaki asettaa erityisen arkaluonteisiksi seuraavat tiedot:
• henkilön rotu tai etninen alkuperä
• henkilön yhteiskunnallinen, poliittinen tai uskonnollinen vakaumus
• kuuluminen ammattiliittoon
• rikollinen teko, rangaistus tai muu rikoksen seuraamus
• henkilön terveydentila, sairaus, vammaisuus tai häneen kohdistetut hoitotoimenpiteet
• henkilön seksuaalinen suuntautuminen tai käyttäytyminen
• henkilön saamat sosiaalihuollon palvelut, tukitoimet ja muut sosiaalihuollon etuudet.

Tietosuojavaltuutetun toimisto tulkitsee käytännössä aina, että nämä kriteerit täyttäviä tietoja ei saa tallentaa kuin erityisluvalla. Tietojen jakaminen verkon kautta on aina kielletty.

Kun arkaluonteiseksi luokiteltujen tietojen listaa katsoo, voisi olettaa, että sen ensimmäinen versio on kirjoitettu 1930-luvun Saksassa. Uusimman version laista olettaisi päivittyvän 1950-luvulle, jolloin sairaus ja vammaisuus olivat vielä häpeällistä ja köyhyys sama kuin epäonnistuminen.

Edellä lainattu henkilötietolakimme ei kuitenkaan valitettavasti päivity 1930-luvulle, vaan se on vuodelta 1999. Sitä ei oletettavasti kuitenkaan sovelleta henkilöön, joka on terveydentilaltaan normaali, valkoihoinen, hetero ja kuuluu kirkkoon. Sen sijaan kriteeristöä on sovellettu paljonkin 1930–1950-luvuilla, jolloin vammaiset ja seksuaalisiin ja rodullisiin vähemmistöihin kuuluvat sijoitettiin leireille ja laitoksiin. Leireiltä säästyneet hakeutuivat pelon ohjaamina omiin maanalaisiin ryhmiinsä. Poissa silmistä, poissa mielistä -periaate toteutui joko pakon tai vapaaehtoisen pakon tuloksena. Yhteiskunta katsoi, että nämä henkilöt piti unohtaa.

Museot tallentavat huomattavan määrään henkilötietoja valokuvina ja luettelointitietoina. Tämän vuoksi henkilötietolaki ja EU:n tietosuojauudistus ja niistä tehdyt tulkinnat vaikuttavat merkittävästi museoiden toimintaan.

Digitalisaation seurauksena henkilötietoja käsitellään paljon, ja paine niiden verkkojulkaisemiseen on huomattava muun muassa KDK:n Finna-hankkeen vuoksi. Toisin kuin haluaisi uskoa, museot ja muut muistiorganisaatiot eivät saa Tietosuojavaltuutetulle tehtyjen tulkintapyyntöjen perusteella erivapauksia. Museot ovat samalla viivalla kaupallisten ja muiden henkilörekisterien haltijoiden kanssa.

Tietosuojavaltuutetun toimisto ja tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio lähtevät siitä, ettei henkilötietoja tule julkaista avoimessa verkossa. Henkilötietojen keräämisen ja säilyttämisen tulee myös olla asiallisesti perusteltua rekisterinpitäjän toiminnan kannalta. Museolla pitää siis olla lupa niiltä henkilöiltä, joiden nimen ja/tai kuvan museo tallentaa ja julkaisee. Valtuutetun mukaan henkilötietolaki koskee myös kuolleita henkilöitä.

Henkilötietolain näkökulmasta yksikään museo ei ole kovalla maalla. Lupia ei ole kysytty, koska oletuksena on ollut, että tarjotessaan materiaalia museoiden kokoelmiin tai asettuessaan valokuvaan ihminen haluaa tulla muistetuksi. Tätä on pidetty ihmisen perustarpeena ja -oikeutena sekä palkkiona materiaalin luovuttamisesta museon kokoelmiin.

Tietosuojalaki sekä erityisesti sen sanktioilla tiukentuvat tulkinnat ovat heittämässä lapsen pesuveden mukana. On tietenkin tärkeää, että ihmisillä on oikeus poistaa verkosta ja tallennuksesta omaan historiaansa liittyvää tietoa. Mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että laki vie ihmisiltä oikeuden tulla muistetuksi. Ihmisiä, jotka haluavat tulla muistetuiksi, on sekä enemmistössä että vähemmistöissä huomattavasti enemmän kuin niitä, jotka haluavat tulla unohdetuiksi. Ainakaan ei pitäisi tulkita niin, että esimerkiksi vammaiset haluavat aina tulla unohdetuiksi.

EU:n tietosuojauudistuksen julkistusta ja sen aiheuttamaa tulkintaruuhkaa odotellessa toivon, että Tietosuojavaltuutetun toimistossa henkilöstön koulutus keskittyy talonpoikasjärjen vahvistamiseen. Jos näin ei tapahdu, ainakin saamelaismuseo Siida, työväenmuseo Werstas ja ortodoksinen kirkkomuseo Riisa voivat alkaa ajaa digihankkeitaan alas. Muutkin museot voivat siirtää työn painopistettä luettelointitietojen keräämisestä ja tallentamisesta kuvankäsittelyyn. Kasvot peittävälle photoshoppaukselle tulee tilausta.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

9 kommenttia:

  1. Käytännössä merkittävässä asemassa olleet julkisuuden henkilöt jättäisivät jälkensä historiaan. Me Matti ja Maija Meikäläiset katoaisimme arkistojen ja museoiden syövereihin, vaikka kuinka olisimme halunneet esitellä elämäämme jälkipolville nimellä ja kuvalla varustettuna edes museoiden kokoelmien kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tässä käy, jos tulkintana on, että kuten Tietosuojavaltuutettu on lausunut, eli luettelointitietoihin (metatietoihin) sovelletaan henkilötietolakia. Siinä puolestaa lähtökohta on, että tietojen keräämiseen tai ainakin julkaisemiseen pitää olla asianomaisten henkilöiden lupa.

      Poista
  2. Kannattaa tutustua Kansalliskirjaston digitaalisen lehtikirjaston (digi.kansalliskirjasto.fi)henkilötietojen suojaa koskevaan tuoreeseen selvitykseen, jonka on laatinut OTT Marjut Salokannel. Selvitys on saatavissa osoitteesta http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201601253684.

    Siinä pohditaan mm. tietojen käsittelyn perustetta ja EU:n tietosuoja-asetuksen tulevia vaikutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan hyvä selvitys ja on tärkeää, että selvityksessä olevat muistiorganisaatioiden tehtävää tukevat näkemykset myös vaikuttavat henkilötietolain ja tulevan EU:n tietosuoja-asetuksen tulkintaan.

      Poista
  3. Salokanteleen selvityksessä on tässä yhteydessä huomionarvoinen esimerkiksi kohta "Tietosuoja-asetusta ei sovelleta lainkaan kuolleisiin henkilöihin ja Suomenkin nykyistä henkilötietolakia sovelletaan kuolleisiin ainoastaan suhteessa siihen haittaan, mitä niiden käsittely voi aiheuttaa elossa oleville henkilöille."

    Tämä ei näyttäisi olevan linjassa siihen, mitä Kimmo Levä kertoo Reijo Aarnion todenneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka lakia sovelletaan on keskeinen asia muistiorganisaatioiden toimintaan. Erityisen hankalaa luonnollisesti on se, jos muistiorganisaatioiden pitää lähtökohtaisesti ottaa huomioon kuolleiden tai edes heidän lähipiirilleen potetentiaalisesti aiheutuva haitta. Käytännössä tämä on mahdoton tehtävä ja johtaa siihen, että henkilötietolakia on tulkittava niin kuin se on kirjoitettu. Kenelläkään ei riitä resurssit tutkia sitä, miten lähipiiri kokee esimerkiksi kuolleen ihmisen vammaisuuden, seksuaalisen suuntautuneisuuden tai puoluekannan. Käytettävissä oleva nykyinen Tietosuojavaltuutetun tulkinta lähtee siitä, että
      kuolluttakaan koskeva tieto ei ole tietosuojanäkökulmasta vailla merkitystä. Ristiriita tai ainakin siis vahvasti potentiaalinen ristiriita tulkinnoissa on olemassa.

      Poista
  4. En tiedä onko mikään museo tallentanut kehitysvammaisuuden historiaa, ainakaan Tako:n sivuilta sitä ei löytynyt. Onneksi on olemassa Diakonissalaitoksen jo 1927 perustama Rinnekoti-säätiö, jolla on oma museo. Kehitysvammaisten Matin ja Maijan historia on ainakin jollakin tavalla tallessa.

    VastaaPoista
  5. ON erittäin hyv', että tietosuojaa tarkennetaan. On hyvin valitettavaa, että Suomessakin on suuri joukko henkilöitä, jotka keräävät sukulaistensa, sukulaisten puolisoiden ja puolisoehdokkaiden sukutietoja julkisiin (muka-sukututkimus)rekistereihin näiden tietämättä. Virheellisiin sukuihin yhdistämisiä pienemmistä virheistä puhumattakaan tapahtuu paljon. Ihmisillä on oikeus tulla unohdetuksi, on hyvä periaate, vaikka tiedot olisivat oikeinkin. Oma lukunsa ovat erilaiset identitettivarkaudet ja muut väärinkäytökset, joita tämä helpottaa. Seurakuntien tiukentunut linja on hyvin tervetullut. Samaa toivotaan muiltakin. Jokainen tutkikoon omaa sukuaan ja menneisyyttään ja jättäköön muut rauhaan.

    VastaaPoista
  6. Onko niin, että tietosuojalaki ja muutamat omia taustojaan häpeävät haluaa sensuroida menneisyyden hajuttomaksi, mauttomaksi, kiiltokuvamaiseksi valheeksi? Sellaista historiakuvaa kutsutaan vääristellyksi totuudeksi yhtälailla kuin virheellisiä tulkintoja voidaan pitää lapsuksina. Sukuselvitys on erittäin usein loppunut monelta siihen, että esivanhemmista löytyy irtolainen, rikollinen, epäsiveellinen, mieleltään järkkynyt, "väärää" etnistä ryhmittymää edustava tai mitä hyvänsä mikä ei istu omaan mielikuvaansa. Ja kuitenkin se oman suvun historian selvittäminen antaa vastauksia moniin kysymyksiin ja toisaalta kertoo kuka ja mikä yksilö on. Pelkkä DNA-testi ei kerro juuri mitään todennettua tarinaa.

    VastaaPoista