keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Strategiaa ja tragediaa

Kansallismuseo. Kuva: Tanja Salonen/SML

Strategiset valinnat johtavat traagisiin tuloksiin, vaikka näin ei pitäisi käydä. Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä pohtii kirjoituksessaan valtakunnallisten museoiden kurjaa tilaa.


Vuosi 2016 ei ole valtakunnallisilla museoilla alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Kansallismuseo kävi loppuvuonna 2015 säästötoimenpiteinä yt:t, jotka näkyvät tänä vuonna henkilöstön vähentymisenä sekä näyttelykohteiden sulkemisina ja aukioloaikojen lyhentymisenä.

Sotamuseo on ilmoittanut, että osana puolustusvoimien tilahallintauudistusta sen toimitilat Maurinkatu 1:ssä on irtisanottu. Tämän seurauksena museon palvelut ovat käytössä vain rajoitetusti.

Viime viikolla Luonnontieteellinen keskusmuseo, Luomus, ilmoitti, että säästösyistä se luopuu kokonaan teemanäyttelyistään ja harkitsee myös aukioloaikojen lyhentämistä.

Valtakunnallisten museoiden toiminnassa valtiolla ja sen rahoituksella on muita museoita suurempi rooli. Synkkien uutisten kasautuminen tähän museoryhmään pakottaa kysymään, ovatko nyt toteutetut toimenpiteet strategisen valinnan tulosta?

Valtion tärkein strateginen kannanotto on hallitusohjelma, jonka Sipilän hallitus on julkaissut toukokuussa 2015 otsikolla Ratkaisujen Suomi. Otsikko ainakin on lupaava, ja jos tämä valtakunnallisten museoiden alasajo on strateginen valinta, uskoisi siitä löytyvän vihjeitä hallitusohjelmasta.

Kulttuuriin ja museoiden toimintakenttään hallitusohjelmassa viitataan seuraavasti:

- Edistämme suvaitsevaista ja ihmisarvoa kunnioittavaa kansallista keskustelukulttuuria.
- Suomi on avoin ja kansainvälinen, kieliltään ja kulttuuriltaan rikas maa.
- Meillä on rikas kieli- ja kulttuuriperintö ja vaalimme kaksikielistä Suomea perustuslain ja arvojemme mukaisesti.
- Parannetaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta
- Lisätään taiteen perusopetusta ja kulttuuritoimintaa.
- Tunnistetaan kulttuurin hyvinvointimahdollisuudet aiempaa paremmin.
- Tuodaan kulttuuri lähemmäs jokaista suomalaista edistämällä julkisissa tiloissa ja laitoksissa esillä olevaa taidetta.
- Laajennetaan prosenttitaiteen periaatetta yhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi.
- Maahanmuuttajat vahvistavat Suomen innovaatiokykyä ja osaamista tuomalla oman kulttuurinsa vahvuuksia osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

Vaikka itsenäisyyden juhlavuoden hallitusohjelmassa suomalaisella kulttuuriperinnöllä odottaisi olevan selkeämpikin rooli, hallitusohjelman perusteella valtakunnallisten tai muidenkaan museoiden toiminnan leikkauksia vaalikauden puolivälissä ei ole voinut ennustaa. Se on sinällään linjassa Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen valintansa jälkeisinä viikkoina toistaman viestin kanssa: Kulttuuriin ei tehdä uusia leikkauksia, mutta edellisen hallituksen leikkauspäätökset toteutetaan.

Nyt tilanne on kuitenkin se, että valtakunnalliset museot ovat kurimuksessa. Onko niin, että edellisen hallituksen päätökset ovat olleet niin kryptisiä, että niiden vaikutuksia ei ole pystytty hoitamaan muuten kuin yt-neuvotteluiden ja museokohteiden sulkemisten kaltaisilla äkkijarrutuksilla? Vai onko niin, että vaikka hallitus ei kulttuuriin uusia leikkauksia kohdistaisikaan, museoiden omistajaorganisaatiot silti tekevät niin yleisen rahoituksen vähentyessä? Ainakin Luomuksen osalta näin näyttää olevan.

Luomuksen johtaja Leif Schulman toteaakin, että teemanäyttelyistä luopuminen on strateginen valinta, ja toiminta vastaa edelleen tai ehkä jopa aikaisempaa paremmin museon omistajan eli Helsingin yliopiston strategiaa, jossa keskiössä ovat opetus ja tutkimus. Yleisötyö on toiminnan ulkolaidalla.

Jokainen museon omistajaorganisaatio tekee luonnollisesti omat strategiset valintansa, mutta silti Helsingin yliopiston valitsema tie tuntuu museotoiminnan näkökulmasta käsittämättömältä. Tämä etenkin tilanteessa, jossa asiakkaat ovat äänestäneet jaloillaan ja Luomuksen kävijämäärät ovat olleet kasvussa. Sen tuloksena Luomus on vakiinnuttanut roolinsa Suomen suosituimpien museoiden joukossa.

Ennakoiva toimintaympäristöanalyysikään ei taida Helsingin yliopistolta luonnistua. Yksityisen rahoituksen kasvava tarve on ollut museoiden arkipäivää jo vuosia. Tämän vuoksi Helsingin Sanomien otsikko 19.3.2016 ”Yliopiston museolla ei riitä rahkeita edes rahan keräämiseen” vaikuttaa komedialta, mutta on ilmeistä tragediaa.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

torstai 17. maaliskuuta 2016

Museosyntymäpäivillä


Näyttelyn esineet ja kuvat kiinnostivat juhlaväkeä. 
 
Syntymäpäivät museossa sopivat myös aikuisille. Museoliiton viestintäpäällikkö Tuuli Rajavuori järjesti omat juhlansa Hakasalmen huvilassa.


Museoliitossa on alkuvuonna vietetty syntymäpäiviä. Pääsihteerimme Kimmo vietti 50-vuostipäiviään ja minulla tuli täyteen puolipyöreät 35 vuotta. Lukema ei ehkä sinänsä ole kovin ihmeellinen saavutus, mutta koska mikään ei ole liian pieni asia juhlittavaksi, päätin kokeilla hiukan erilaista syntymäpäiväkonseptia. Kotona tilat ovat pienet ja isommista kolmekymppisistä oli ”vain” viisi vuotta aikaa. Sopiva välimuoto löytyi läheltä – museosta.

Monet museot tarjoavat juhlapalveluja lapsille ja olen usein ajatellut, että museosyntymäpäiville olisi hauska osallistua. Koska kutsua lasten museojuhliin ei ole kuulunut, oli juhlat järjestettävä itse. Tällä kertaa museosyntymäpäiviä vietettiin aikuisten kesken.

Harrastan kuorolaulua ja myös monilla ystävilläni musiikki on lähellä sydäntä. Siksi museokohde oli helppo valita. Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilassa esillä oleva Musiikkia! Kaupungin soivat muistot -näyttely sopi tarkoitukseeni erinomaisesti. Jonkinlainen aasinsilta saatiin myös syntymäpäiväsankarin henkilöhistoriaan, sillä ensimmäinen museotyöpaikkani oli Helsingin kaupunginmuseossa. Hakasalmessakin olen siten viettänyt muutaman viikonlopun työn merkeissä. 

Kun ideoinnista päästiin lopulta toteutusvaiheeseen, kaikki sujui mutkattomasti. Täytin museon verkkosivuilla opastusvarauslomakkeen ja parin päivän sisällä sain puhelinsoiton, jossa sovimme tarkemmat aikataulut ja ohjelmatoiveet. Samalla sain yhteystiedot museon pihapiirissä sijaitsevaan sympaattiseen kahvilaan, josta varasin juhlatarjoilut.

Oppaaksi saimme alan parhaan asiantuntija, näyttelyn suunnitelleen Helsingin kaupunginmuseon tutkijan Jere Jäppisen. Opastuksella pääsimme kokeilemaan koululaulu-singstaria ja entisajan tanssiliikkeitä. Ainakin itse opin paljon uutta Helsingin musiikkihistoriasta ja kuulimme myös kiinnostavia yksityiskohtia näyttelyä edeltäneestä tutkimus- ja konservointityöstä. 

Näin vaivattomia juhlia en ole aiemmin järjestänyt. Tällä kertaa päivänsankarikin saattoi nauttia täysipainoisesti ohjelmasta, eikä edellistä yötä tarvinnut viettää keittiössä leipomusten parissa. Juhlien kustannuksetkin olivat mielestäni kohtuulliset: opastusmaksu ja kahvitarjoilut.

Vieraatkin viihtyivät hyvin. Museosyntymäpäivät olivat ymmärtääkseni kaikille uusi kokemus. Myös he, joille museot eivät olleet ennestään erityisen tuttuja, kehuivat ohjelmaa vuolaasti. Oletan, että etukäteen sovittu päivä ja tuttu seura innostivat museovierailulle. Tällä kertaa kiinnostava näyttely ei vilahtanut ohi vain siksi, että ”en huomannut, että se loppuu näin pian”.

Suosittelen siis lämpimästi tutkimaan museoiden palveluja silloin kun mielessä on hiukan erilaiset juhlat. Joillakin museoilla on tarjolla jopa valmiita juhlapaketteja. Syntymäpäivien lisäksi museoiden tilat muuntuvat moneen muuhunkin tilaisuuteen, erilaisista vaihtoehdoista voi lukea tarkemmin viime kesän Museo-lehdestä.  

Tuuli Rajavuori
Kirjoittaja työskentelee Suomen museoliitossa viestintäpäällikkönä



P.S. Hauskat museopalvelut eivät ole pelkästään juhlia. Viime päivinä olen salaa vilkuillut ainakin Kansallismuseon, WeeGeen ja Teatterimuseon kesäleirien ohjelmaa. Viikon aikana kouluikäiset tutustuvat useaan museoon, askartelevat, kokeilevat perinteisiä käsityötaitoja, tekevät näytelmiä ja pitävät hauskaa luovassa ympäristössä. Pienillä muutoksilla samankaltainen ohjelma sopisi hyvin myös kädentaidoista ja historiasta kiinnostuneille aikuisille. Mikä museo tarttuisi toiveeseen?

perjantai 11. maaliskuuta 2016

9 vinkkiä, joilla 55 000 ihmistä houkutellaan museonne ovesta sisään

Museokortti kannattaa mainita museon ilmoituksissa. Se kasvattaa kävijöiden määrää ja auttaa myymään uusia Museokortteja.


Lähes 55 000 lompakosta löytyy jo Museokortti. Tulevana kesänä Suomessa liikkuu kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka ovat vuoden mittaisella kulttuurimatkalla etsimässä nähtävää ja koettavaa. Kyseessä on innokas, aktiivinen ja helppo kävijäryhmä — heidät kannattaa houkutella sisään museonne ovesta! 

Liioittelen otsikossa. En sentään takaa, että museonne kävijämäärä kasvaa 55 000 henkilöllä, jos noudatatte allaolevia vinkkejä. Mutta uskon, että ensi kesänä Museokortti-turistien määrä näkyy museonne lipputiskillä aivan joka tapauksessa. 


1. Ilmoituksiin ja esitteisiin maininta Museokortista
  • Museokortin tunnuksen lisääminen omiin ilmoituksiin tai esitteisiin toimii herätteenä muistuttamassa, että sisään pääsee myös Museokortilla. Samalla se myös kannustaa ostamaan Museokortin juuri teidän museostanne.
  • Ilmoituksiin kannattaa lisätä myös tekstimaininta, esimerkiksi: "Museokortti-kohde" tai "Sisäänpääsy Museokortilla".
2. Museokortti esille myös museon ulkopuolelle
  • Miten Museokortti näkyy museonne ulkopuolella? Esimerkiksi A-standissa tai muiden ulkomainosten yhteydessä on helppo kertoa, että kyseessä on Museokortti-kohde. Kätevintä on lisätä muun ilmoituksen yhteyteen M-tunnus tai vaikkapa kuva Museokortista. 
  • Maantien varressa sijaitsevat museot voivat muistuttaa myös autoilijoita siitä, että sisään pääsee myös Museokortilla. Tienvarsimainoksen yhteyteen lisätty M-tunnus tai Museokortin kuva riittää — kortinomistajat tunnistavat sen ja kurvaavat museon pihaan! 
3. Ulko-oveen ja lipputiskille keltainen M-tarra
  • Onhan museonne ulko-oveen ja lipputiskille liimattu keltainen ”Meillä käy Museokortti” -tarra? Toivottavasti! Toimitamme mielellämme lisää tarroja, jos ne ovat päässee loppumaan.
 4. Hinnastoon näkyville myös Museokortti (59€)
  • Onhan museonne pääsylippuhintojen joukossa mainittu lipputuotteena myös Museokortti? Jos ei vielä ole, lisätkää maininta heti huomenna. Tämä on helpoin tapa tarjota mahdollisuutta ostaa Museokortti museostanne.  Lisäksi se on hyvää asiakaspalvelua.
5. Museon verkkosivulle selkeä maininta sisäänpääsystä Museokortilla  
  • Kuinka näppärästi museonne verkkosivuilta löytää tiedon siitä, että kyseessä on Museokortti-kohde? 
  • Kuinka helposti verkkosivuiltanne löytää maininnan siitä, että museostanne voi ostaa Museokortin joko itselleen tai lahjaksi? 
  • Pelkästään asiakaspalvelunkin nimissä nämä tiedot kannattaa lisätä! 
6. Museokortin näkyvyysmateriaalit esille
  • Katsokaa lipputiskiänne asiakkaan silmin: Huomaako satunnainen asiakas helposti, että museonne on Museokortti-kohde? Ovatko Museokortin näkyvyysmateriaalit esillä? Voisiko näkyvyyttä parantaa jotenkin? Entä miten asiakas innostettaisiin ostamaan Museokortti?
7. Instagram- ja Facebook-postausten merkitseminen #Museokortti-tagilla
  • #Museokortti-hashtagilla (tunnisteella) löytyy Instagramista yli 2 600 kuvaa. Mitä jos tagaisitte Instagram-, Twitter- ja FB-postauksenne #museokortti-tagilla?
8. Tiedotteisiinne maininta Museokortista
  • Entä jos mainitsisitte myös mediatiedotteissanne esimerkiksi, että "Museoomme pääsee myös Museokortilla" ja "Meiltä voi ostaa Museokortteja itselle tai lahjaksi".
9. Aktiivinen tarjoaminen asiakkaalle: "Kertalippu vai Museokortti?"
  •  Jos asiakkaalle ei vielä ole Museokorttia, tarjotkaa hänelle oma-aloitteisesti mahdollisuutta ostaa sellainen! Teennäisiä myyntipuheita ei tarvita, koska yksi napakka kysymys riittää: ”Otatko kertalipun vai Museokortin?”

Seppo Honkanen
Kirjoittaja on Museokortin kehitysjohtaja


PS. Kommenttipalstalla on loistava mahdollisuus jakaa vinkkejä Museokortin näkyvyyden parantamiseksi. Mitä museossanne on jo tehty? Entä mitä pitäisi tehdä?  

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Oikeus tulla muistetuksi

Vaarantuvatko avoimet aineistot? Kuva: SA-kuva. CC BY 4.0 (Muokattu.)

EU:n tietosuojauudistus parantaa yksityishenkilön tietosuojaa, mutta tuhoaako se samalla hänen oikeutensa tulla muistetuksi? Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä toivoo malttia ja järkeä tietosuoja-asiantuntijoille, jotka lakia tulkitsevat.


EU:n tuomioistuin antoi vuonna 2014 päätöksen, jonka mukaan ihmisillä on oikeus pyytää Googlea poistamaan heitä koskevia hakutuloksia, jos ne ohjaavat vanhentuneeseen tai epäolennaiseen tietoon. Tämän päätöksen taustalla oli tarve sille, että ihmisillä on oikeus tulla unohdetuksi. Ymmärrettävä päätös ja ymmärrettävä tarve. Kukapa meistä toivoisi, että kaikki töppäyksemme tulevat hakukoneen kautta osaksi henkilökuvaamme vuodesta toiseen.

EU:n tuomioistuimen päätös on johtamassa tämän vuoden aikana julkaistavaan EU:n tietosuojauudistukseen, joka tiukentaa yksityishenkilöiden tietosuojaa. Käytännön seurauksena on, että henkilötietoja tallentavien, julkaisevien ja muuten käyttävien organisaatioiden toimintaa ohjataan ja rajoitetaan entistä enemmän. Ohjausta vahvistetaan taloudellisilla sanktioilla. Ennakkotiedon mukaan ne voivat olla jopa 4 % henkilötietoja hallinnoivan yrityksen tai yhteisön liikevaihdosta.

Suomessa henkilötietojen tallentamista ja käyttöä valvoo Tietosuojavaltuutetun toimisto pomonaan Reijo Aarnio. Toimiston tehtävänä on valvoa, että henkilötietolakia noudatetaan. Tietosuojavaltuutettu tekee myös lain käytännön tulkinnat ja nostaa pyynnöstä tai pyytämättä esiin tapaukset, joissa lakia on rikottu.

Tällä hetkellä henkilötietolaki asettaa erityisen arkaluonteisiksi seuraavat tiedot:
• henkilön rotu tai etninen alkuperä
• henkilön yhteiskunnallinen, poliittinen tai uskonnollinen vakaumus
• kuuluminen ammattiliittoon
• rikollinen teko, rangaistus tai muu rikoksen seuraamus
• henkilön terveydentila, sairaus, vammaisuus tai häneen kohdistetut hoitotoimenpiteet
• henkilön seksuaalinen suuntautuminen tai käyttäytyminen
• henkilön saamat sosiaalihuollon palvelut, tukitoimet ja muut sosiaalihuollon etuudet.

Tietosuojavaltuutetun toimisto tulkitsee käytännössä aina, että nämä kriteerit täyttäviä tietoja ei saa tallentaa kuin erityisluvalla. Tietojen jakaminen verkon kautta on aina kielletty.

Kun arkaluonteiseksi luokiteltujen tietojen listaa katsoo, voisi olettaa, että sen ensimmäinen versio on kirjoitettu 1930-luvun Saksassa. Uusimman version laista olettaisi päivittyvän 1950-luvulle, jolloin sairaus ja vammaisuus olivat vielä häpeällistä ja köyhyys sama kuin epäonnistuminen.

Edellä lainattu henkilötietolakimme ei kuitenkaan valitettavasti päivity 1930-luvulle, vaan se on vuodelta 1999. Sitä ei oletettavasti kuitenkaan sovelleta henkilöön, joka on terveydentilaltaan normaali, valkoihoinen, hetero ja kuuluu kirkkoon. Sen sijaan kriteeristöä on sovelluttu paljonkin 1930–1950-luvuilla, jolloin vammaiset ja seksuaalisiin ja rodullisiin vähemmistöihin kuuluvat sijoitettiin leireille ja laitoksiin. Leireiltä säästyneet hakeutuivat pelon ohjaamina omiin maanalaisiin ryhmiinsä. Poissa silmistä, poissa mielistä -periaate toteutui joko pakon tai vapaaehtoisen pakon tuloksena. Yhteiskunta katsoi, että nämä henkilöt piti unohtaa.

Museot tallentavat huomattavan määrään henkilötietoja valokuvina ja luettelointitietoina. Tämän vuoksi henkilötietolaki ja EU:n tietosuojauudistus ja niistä tehdyt tulkinnat vaikuttavat merkittävästi museoiden toimintaan.

Digitalisaation seurauksena henkilötietoja käsitellään paljon, ja paine niiden verkkojulkaisemiseen on huomattava muun muassa KDK:n Finna-hankkeen vuoksi. Toisin kuin haluaisi uskoa, museot ja muut muistiorganisaatiot eivät saa Tietosuojavaltuutetulle tehtyjen tulkintapyyntöjen perusteella erivapauksia. Museot ovat samalla viivalla kaupallisten ja muiden henkilörekisterien haltijoiden kanssa.

Tietosuojavaltuutetun toimisto ja tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio lähtevät siitä, ettei henkilötietoja tule julkaista avoimessa verkossa. Henkilötietojen keräämisen ja säilyttämisen tulee myös olla asiallisesti perusteltua rekisterinpitäjän toiminnan kannalta. Museolla pitää siis olla lupa niiltä henkilöiltä, joiden nimen ja/tai kuvan museo tallentaa ja julkaisee. Valtuutetun mukaan henkilötietolaki koskee myös kuolleita henkilöitä.

Henkilötietolain näkökulmasta yksikään museo ei ole kovalla maalla. Lupia ei ole kysytty, koska oletuksena on ollut, että tarjotessaan materiaalia museoiden kokoelmiin tai asettuessaan valokuvaan ihminen haluaa tulla muistetuksi. Tätä on pidetty ihmisen perustarpeena ja -oikeutena sekä palkkiona materiaalin luovuttamisesta museon kokoelmiin.

Tietosuojalaki sekä erityisesti sen sanktioilla tiukentuvat tulkinnat ovat heittämässä lapsen pesuveden mukana. On tietenkin tärkeää, että ihmisillä on oikeus poistaa verkosta ja tallennuksesta omaan historiaansa liittyvää tietoa. Mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että laki vie ihmisiltä oikeuden tulla muistetuksi. Ihmisiä, jotka haluavat tulla muistetuksi, on sekä enemmistössä että vähemmistöissä huomattavasti enemmän kuin niitä, jotka haluavat tulla unohdetuksi. Ainakaan ei pitäisi tulkita niin, että esimerkiksi vammaiset haluavat aina tulla unohdetuiksi.

EU:n tietosuojauudistuksen julkistusta ja sen aiheuttamaa tulkintaruuhkaa odotellessa toivon, että Tietosuojavaltuutetun toimistossa henkilöstön koulutus keskittyy talonpoikasjärjen vahvistamiseen. Jos näin ei tapahdu, ainakin saamelaismuseo Siida, työväenmuseo Werstas ja ortodoksinen kirkkomuseo Riisa voivat alkaa ajaa digihankkeitaan alas. Muutkin museot voivat siirtää työn painopistettä luettelointitietojen keräämisestä ja tallentamisesta kuvankäsittelyyn. Kasvot peittävälle photoshoppaukselle tulee tilausta.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri