keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Poliitikot museoon


Kuntavaalit lähestyvät. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä muistuttaa, että kunnat ovat tärkeitä museopoliittisia toimijoita ja museotoiminnan rahoittajia.


Sunnuntaina 9.4.2017 Suomen 311 kuntaan valitaan uudet päättäjät. Lähes kaikissa kunnissa on kunnan omistama tai tukema museo, joten kuntavaali ei ole museoille yhdentekevä. Päinvastoin. Erityisen päinvastoin tilanne on nyt. Huhtikuussa valittavat valtuutetut vievät meneillään olevat taloushallinnolliset rakenneuudistukset maaliinsa. He päättävät siitä, miten kuntiin jäävät tehtävät järjestetään ja mikä on niiden painotus.

Meneillään olevassa museopoliittisessa keskustelussa ja valtionosuuskeskustelussa kuntien merkitys museopoliittisina toimijoina ja museotoiminnan rahoittajina jää usein varjoon. Näin siitä huolimatta, että euromääräisesti kunnat tukevat kulttuuria ja ylläpitävät kulttuuripalveluja samalla tasolla kuin valtio – noin puolella miljardilla eurolla.

Kunnat ovat selvästi aktivoitumassa museo- ja kulttuuriasioissa. Syynä on se, että sote-asioiden poistuttua kunnan päättäjien hartioilta päätettävien asioiden määrä laskee. Aikaa on enemmän muille asioille. Tähän viittaavat puolueiden Museoliitolle antamat vastaukset (ks. P.S.-blogi Kuntavaalit lähestyvät – valitse puolueesi).

Museo- ja kulttuuriasioiden prioriteetin nousua ennakoidaan myös Kuntaliiton juuri julkaisemassa tiedotteessa Kunnan kannattaa itse johtaa taide- ja kulttuuritarjontaansa. Sote ja siihen liittyvä kuntahallinnon rakenneuudistus tuovat museoasiat päättäjien pöydälle viimeistään silloin, kun on ratkaistava, mihin organisaatioon ja kuntapalvelulaatikkoon museoasiat sijoitetaan. Tällöin päättäjillä pitää olla riittävästi tietoa siitä, mitä museot tekevät ja mitä osaamista museoissa on.

Tehokkain tapa tiedon välittämiseen on tarjota tieto omakohtaisen kokemuksen ja elämyksen kautta. Paikkakunnalla ehdolla olevia valtuutettuja on lähestyttävä keinolla jos toisellakin. Hyviä keinoja ovat museoissa järjestettävät vaalipaneelit, kohdistetut viestit paikkakunnan ehdokkaille ja osallistuminen paikkakunnalla käytävään keskusteluun. Vieläkin tehokkaampaa on se, että kutsumme valtuutetut tutustumaan meihin ja työhömme. Hyvä deadline kutsumiseen on Suomen museoliiton organisoima Kutsu poliitikko museoon -viikko, joka järjestetään 5.–9.6.2017.

Tiedon välittämisessä ja tulevissa museoasioiden laatikkoleikissä on hyvä ottaa tavoitteeksi museoiden yhteiskunnallisten tehtävien nykyistä oikeudenmukaisempi rahoittaminen. Nykytila, jossa museot toteuttavat kulttuurirahoituksella myös muita yhteiskuntapoliittisia tavoitteita, ei ole kulttuuripolitiikan tavoitteiden näkökulmasta kestävä. Keskipitkällä aikavälillä nykyinen toteutumisen tapa ei ole kestävä myöskään muiden yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden näkökulmasta.

Museoiden rahoitus ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Kuva: Tanja Salonen/SML

Voimme ottaa yhteiseksi tavoitteeksi sen, että kuntavaaliehdokkaille, vaaleissa valituille ja johtaville virkamiehille piirtyy ja pinttyy seuraavan neljän vuoden aikana mieliin yllä oleva kuva ja sen mukainen tapa nähdä museoiden tehtävät ja rahoitus. Haitaksi ei ole, jos heidän mielissään on myös se, että:

- museoiden käyttö kasvaa huomattavaa vauhtia – vuonna 2016 suomalaiset äänestivät jaloillaan yli 6 miljoonaa kertaa museoiden puolesta

- museot ovat useiden tutkimusten mukaan taloudellisesti kannattava investointi – ne lisäävät tulovirtoja ja paikkakuntien kilpailukykyä investoinneista ja osaavista ihmisistä

- museo on vahvasti kasvavan matkailualan peruspalvelu

- museot parantavat ihmisten terveyttä ja hyvinvointia

ja

- museoiden toiminnasta tulevien vaikutusten pitkäjänteisestä kehittymisestä päättävät poliitikot, sillä museot ovat rahoituksen perusteella julkinen palvelu.

Eikä päättäjien sovi myöskään unohtaa, että museoiden menot ovat julkisessa taloudessa promilleluokkaa – museorahoituksesta säästämällä ei korjata julkisen talouden alijäämää, vaan päinvastoin.

Ollaan siis liikkeellä jo ennen kuin väki liikkuu uurnille. Perustellusti voi sanoa, että edessä ovat tärkeimmät kuntavaalit ikinä.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

perjantai 17. helmikuuta 2017

Kuntavaalit lähestyvät – valitse puolueesi!


Kuntavaalit järjestetään 9.4.2017. Miltä näyttää museotoiminta uudistuvassa kuntakentässä? Museoliitto kysyi puolueilta näkemyksiä museotoimintaan liittyen ja vastaukset saatiin seitsemältä puolueelta.

 

1. Miten sote- sekä kunta- ja maakuntauudistus vaikuttaa museoiden toimintaan ja rahoitukseen?
2. Mitkä ovat puolueenne keskeisimmät museo- ja kulttuuripoliittiset linjaukset?
3. Mihin suuntaan museoiden toimintaa tulisi kehittää kunnallisena palveluna?




Kansallinen Kokoomus, ohjelmapäällikkö Antti Vesala

1. Uudistukset vaikuttavat siten, että kun kunnilta siirtyy pois sote-tehtäviä merkittävästi, jäljelle jäävissä tehtävissä museotoimen merkitys nousee tärkeämmäksi. Tämä koskee koko kulttuuritoimea.

2. Museot – olivatpa ne sitten historiallisia tai taidemuseoita – entistävät, säilyttävät ja varjelevat kulttuuriperintöämme ja auttavat ymmärtämään sitä. Kulttuuriperintö antaa elämään perspektiiviä liittämällä meidät osaksi sukupolvien ketjua ja auttamalla käsittämään oman paikkansa maailmassa ja
historiassa. Tämä on museoiden sivistystehtävä. Arkielämän näkökulmasta museot ovat kulttuurisia palveluita, jotka ovat kunnalle vetovoimatekijä.

3.
Julkisten palveluiden saavutettavuus ja laatu ovat keskeisiä käsitteitä kokoomuslaisessa ajattelussa. Digitalisaatio tuo uusia mahdollisuuksia myös museotoimintaan, ja toivomme sen mahdollisuuksia hyödynnettävän kokoelmien avaamisessa. Kannatamme myös paikallista yhteistyötä ja ovien avaamista muuhun yhteiskuntaan: kun museot toimivat yhteistyössä esimerkiksi koulujen, kirjastojen, vapaan sivistystyön ja paikallisten yhdistysten kanssa, ne voivat tarjota kunnassa uudenlaista elinvoimaa ja elämyksiä sekä syventää sivistystä.



 Suomen Keskusta, puoluesihteeri Jouni Ovaska


1. Uudistuksilla ei ole olennaisia vaikutuksia museoiden toimintaan tai rahoitukseen.

2. Museot vahvistavat kulttuuriamme ja kansamme sivistyspohjaa. Kulttuuriperintö on tuotava mahdollisimman lähelle ihmisiä. Keskusta korostaa kulttuuripalveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta ihmisten asuinpaikasta, varallisuudesta tai muista taustatekijöistä riippumatta. Kuntien kulttuuripalvelut hallinnoivat ja huolehtivat lukuisista museoista mutta myös yksittäiset henkilöt ja yhdistykset ylläpitävät laajaa museo- ja kulttuuritoimintaa. Tämän toiminnan tukeminen on ensiarvoisen tärkeää.

Julkisilla varoilla on tuettava mahdollisimman monet väestöryhmät saavuttavia kulttuuripalveluja ja –harrastusmahdollisuuksia. Etenkin lapsille, nuorille ja vähävaraisille on varmistettava riittävästi
maksuttomia ja edullisia matalan kynnyksen mahdollisuuksia tutustua museoihin ja muihin kulttuurin muotoihin.  

3. Sote-uudistuksen jälkeisen kunnan yksi tärkeimmistä tehtävistä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja syrjäytymisen ehkäisy.  Niin museot kuin muutkin kulttuuripalvelut ovat tässä tärkeässä roolissa.

Museoista on luotava entistä monipuolisempia oppimisen, elämysten ja tiedonhaun keskuksia. Esimerkiksi koululaisten museokäynnit eivät saisi olla muusta koulupäivästä erillisiä tutustumisvierailuja paikalliseen museoon. Niiden pitää olla koulujen ja museoiden yhteistyönä valmisteltuja mielenkiintoisia ”seikkailuja”, jotka tukevat koulupäivän yhteisöllisyyttä ja opetuksen sisältöjä. Kun museokäynneistä tulee lapselle myönteinen kokemus, jatkaa hän vierailuja museoihin myös aikuisiällä.

Keskusta kannustaa museoita sellaiseen tarjontaan, joka houkuttelee mahdollisimman monet suomalaiset ja myös ulkomaalaiset vierailijat tutustumaan näyttelyihin mutta samalla myös tarjoaa monipuolista ja laadukasta sisältöä. Nämä kaksi tavoitetta eivät ole toisiaan poissulkevia.




 Suomen Kristillisdemokraatit, Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän poliittinen sihteeri Esa Erävalo

1. Sote-uudistuksen ja maakuntauudistuksen vaikutuksia ei voi vielä arvioida, koska uudistukset ovat pahasti kesken. Lakiesityksen mukaan yksi maakunnan tehtävistä on ”18) kulttuuria koskevien suunnitelmien ja kehittämistoimenpiteiden yhteensovittaminen osana maakuntastrategian ja -ohjelman sekä maakuntakaavoituksen toteuttamista.” Näistä tehtävien siirroista valmistellaan erillinen esitys, joka annetaan eduskunnalle kevätistuntokaudella 2017.

Suurin osa kulttuurin julkisesta rahoituksesta tulee kunnilta. Voi kuitenkin ajatella, että maakuntamuseot ja aluetaidemuseot sopisivat maakuntatasolta rahoitettaviksi. Kun maakunnille ei kuitenkaan tule verotusoikeutta, käytännössä rahoitustilanne tuskin juuri muuttuu nykyisestä. Eniten rahoitukseen vaikuttavat jatkuvat eduskunnan enemmistön, eli hallituspuolueiden päättämät säästöt, kuten HE 177/2016 vp.

2. Kulttuurimyönteisyys on keskeinen piirre KD:n ohjelmissa, myös kulttuuripoliittisessa
ohjelmassamme: http://kd.multiedition.fi/KD/www/fi/politiikka/Ohjelmat/Kulttuuriohjelma/KD_kulttuuripoliittinen_ohjelma_2009_A5_web.pdf

Ohjelmat korostavat osallistavaa kulttuurikasvatusta, kuten että ”Yleistaidekasvatus ja eri taiteenaloihin tutustuminen toiminnallisesti sekä kotipaikkakunnan kulttuurikohteisiin vierailu tulisi aloittaa jo päivähoidossa ja jatkaa peruskoulussa.”

Painopiste on laajassa eri kansankerrosten kulttuuriosallistumisessa, mutta myös taiteilijoiden toimeentulon ja sosiaaliturvan tasossa katsotaan olevan paljon parannettavaa.

Kulttuurin rahoitusta tulee parantaa uusilla rahoitustavoilla, esimerkiksi ”Uudisrakentamisessa sekä peruskorjauksessa tulee huolehtia ns. prosenttiperiaatteen toteutumisesta”. On pystyttävä turvaamaan rikas kulttuuritoiminta kunnissa myös näinä vuosina, jolloin julkinen talous velkaantuu. Kulttuuritoimintojen katkaiseminen tai keskeyttäminen ei palvele pitkäjänteistä yhteistä hyvää.

Museoista kulttuuripoliittinen ohjelma mainitsee mm seuraavaa: ”Museotoimintaa tulee ylläpitää nykyisessä laajuudessaan. Museoille tulisi nykyistä enemmän osoittaa vastuuta ja informaatio-ohjausta museopedagogiikan kehittämisestä ja näyttelytoiminnan elävöittämisestä perheiden ja koulujen kulttuuriperintökasvatuksen tukemiseksi. Museoiden kokoelmien saavutettavuudessa tulee huomioida sosiaalisen median mahdollisuudet. Museoiden näyttelytoiminnassa vähemmistökulttuurit tulee huomioida.” Lainaus jatkuu ajatuksella internet-palvelujen kehittämisestä ja saavutettavuuden parantamisesta.

3. Erilaisille museoille ovat tietenkin auki erilaiset toiminnan kehittämisen mahdollisuudet. Monille museoille sopii osallistavan toiminnallisuuden kehittäminen, lähes kaikkiin sopii tieto- ja viestintätekniikan uusien keinojen käyttöönotto. Digitalisaatiolla ja robotisaatiolla on entistä enemmän mahdollista taloudellisella tavalla saada kunkin katselun tai muun kokemisen kohteen yhteyteen asiaan liittyvä luonteva tieto ja vastauksia heränneisiin kysymyksiin. Yhteiset nettiportaalit ja hyvät nettisivut ovat eduksi, kenties virtuaalilasien tullessa yhä enemmän käyttöön, myös virtuaalimuseokäynnit voivat inspiroida oikeaan käyntiin reaalimaailmassa.

Museoiden pääsymaksut koetaan joskus liian korkeina, siksi suunta kohti monen museon yhteisiä pääsymaksuja tai kattavia museokortteja on kannatettava. Museot auttavat paikkakuntansa taloutta myös kulttuurimatkailun edistyessä, ja kulttuuritarjonnan on hyvä olla keskeinen osa paikkakunnan brändiä.



Suomen ruotsalainen kansanpuolue, lehdistöpäällikkö Niklas Mannfolk

1. Uudistuksen myötä kunnilla on selkeämpi vastuu kulttuurista ja myös kunnan kulttuuritarjonnan säilyttämisestä. Maakunnat puolestaan vastaavat maakuntakulttuurin ylläpidosta. 
Toivottavasti uudistusta ajavat tahot muistavat myös tämän, eivätkä keksity ainoastaan taloudellisiin lukuihin ja terveydenhoitoon.

2. Taiteen luomisella ja kokemisella jokainen voi laajentaa näkemystään ympäröivästä maailmasta, siksi kulttuurielämysten tulee voida olla osa ihmisten itsensä toteuttamista ja yhteiskunnallista osallistumista. 
Kulttuuria tulee tukea, mutta valtion ei tule sitä ohjata, ja kulttuurin tulee voida kehittyä yhteiskunnan mukana. Elävää kulttuuria luodaan yhteisvaikutuksessa kulttuuriperinnön ja muuttuvan ympäristön kanssa; molempia tarvitaan.

3. Kulttuuripolitiikan tulee edistää lisääntynyttä moninaisuutta ja laajaa kulttuuritarjontaa sekä siten suurempaa valinnanvapautta. Kulttuurilaitokset, kirjastot ja museot ovat tärkeitä tiedon kantajia ja välittäjiä. Haluamme virkistää alueiden kulttuurielämää huolehtimalla esimerkiksi alueteattereiden toimintaedellytyksistä. Niiden toimijoiden ja laitosten, joille myönnetään valtion varoja, tulee olla valmiita kantamaan erityinen uudistumisen vastuu. Samalla valtion täytyy vahvistaa valmiuksia tukea vapaata taidekenttää. 




Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue, puoluesihteeri Reijo Paananen

1. Hallituksen esitys ei anna selvää vastausta museoiden toiminnan tulevaisuudesta. Yleisesti näyttää siltä, että hallitus vaikeuttaa julkisen talouden tilannetta kokonaisuudessaan. SDP:lle on erittäin tärkeää, että julkisista palveluista pidetään hyvää huolta myös jatkossa.

2. SDP kannattaa monimuotoisia kulttuuripalveluita, joihin kansalaisilla on varaa tulotasosta riippumatta. Taide ja kulttuuri kuuluvat kaikille. Julkisesti tuettujen kulttuuripalveluiden pitäisi kattaa suunnilleen koko maa ja tuottaa hyvää laatua ja elämyksiä sekä isoille että pienille yleisöille.

Kunnolliset kulttuurilaitokset ovat myös reiluja työpaikkoja kulttuurin ammattilaisille. Esimerkiksi valtionosuusjärjestelmä on paljon mainettaan parempi. Museot tekevät arvokasta työtä mm. tukemalla ihmisten historiantuntemusta, suojelemalla kulttuuriympäristöjä ja pitämällä huolta kulttuuriperinnön monimuotoisuudesta. Kulttuuriministeri Pia Viitasen aikana käynnistettiin Kaikukorttikokeilu, joka mahdollistaa vähävaraisille pääsyn maksuttomiin kulttuuripalveluihin. On hienoa, että museot ovat innolla mukana tällaisissa hankkeissa.

3. Keskeistä on yhteistyön lisääminen erilaisten museoiden välillä. SDP pitää tärkeänä museoiden monimuotoisuutta ja avoimuutta. Vapaa pääsy, ilmaisillat tai edulliset pääsyliput ovat hyviä tapoja tavoittaa uusia yleisöjä. Haluamme kannustaa kulttuuritoimijoita yhteistyöhön myös taiteenlajien välillä.



Vasemmistoliitto, poliittinen sihteeri Dan Koivulaakso

1. Vasemmistoliiton mielestä kunta- ja maakuntauudistuksessa pitää turvata museoiden rahoitus myös
jatkossa. Kts. kohta 2. 


2. Taidelaitosten ja museoiden rahoitusta lisätään ja pääsymaksuja alennetaan. Arvonlisäveroa alennetaan veroluokista, joihin kuuluvat mm. kulttuuri- ja viihdetilaisuudet, taide-esineiden ensimyynnit sekä erinäiset kulttuurikorvaukset.

Taiteita ja kansalaistoimintaa pitää tukea avarakatseisesti. Taide ja kulttuuri ovat inhimillisen elämän ja sosiaalisen kanssakäymisen perustarpeita ja niiden pitää olla ihmisen perusoikeuksia. Kulttuuri ja taide ovat itsessään arvokkaita, mutta myös niiden taloudellinen merkitys korostuu tuotannon työn automatisoituessa.

Omaehtoinen kulttuuritoiminta vahvistaa ja luo uusia tapoja elää. Taide ja kulttuuri tuovat yhteiskuntaan aineetonta hyvinvointia. Siirtymällä kulutuskeskeisyydestä kohti aineettoman hyvinvoinnin lisäämistä luodaan kotimaista työtä, joka on myös ympäristön kannalta kestävää. Taidetta ja kulttuuria tulee voida harrastaa asuinpaikasta, varallisuudesta, iästä ja taustasta riippumatta. Julkiset tilat tulee olla kansalaisten käytössä maksutta. Taidetta ja kulttuuria pitää viedä entistä enemmän sinne, missä ihmiset asuvat ja liikkuvat: myös lähiöihin ja pienille paikkakunnille. Taiteilijoiden toimeentuloedellytykset on turvattava.


3. Museoiden julkisen rahoituksen tason pitää vakauttaa niin, etteivät suhdanteet ja riippuvuus yksityisestä rahasta pääsisi vaikuttamaan keskeisiin toimintoihin. Tämä myös vapauttaisi työntekijöiden resursseja ja työnjakoa museotoimintoihin erilaisesta markkinoinnista.

Museoiden tulosseurannassa pitäisi kehitellä määrällisten mittareiden ja kävijämäärätilastojen korostumisen rinnalle myös muita laadullisia mittareita, jotta museokenttä pysyy monipuolisena eikä tasapäisty menestyspaineiden takia. Ilman kokeellisempaa taidetta kulttuuri jähmettyy ja latistuu.

Kulttuurisen demokratian nimissä kunnallisten museoiden pitäisi olla maksuttomia samalla tavalla kuin kirjastotkin ovat. Trendi on nykyään päinvastainen kun erilaisia alennusryhmiä yritetään poistaa. Julkista tukea nauttivien museoiden menettely taiteilijoita kohtaan on oltava reilua esimerkiksi näyttelykorvausten suhteen.




Vihreä liitto, puoluesihteeri Lasse Miettinen

1. Jos hallituksen sote- ja maakuntauudistus toteutuu, se ei suoraan vaikuttane museotoiminnan ylläpitoon, järjestämiseen ja rahoitukseen.

Siltä osin kuin museot ovat kuntien hoitamia, niiden pitäisi sellaisina myös jatkaa. Uudistuksen mahdolliset vaikutukset (ja uhat) museoille tulevat rahoituksen kautta: kun kunnilta siirtyy sosiaali- ja terveydenhuollon mukana puolet tuloista ja menoista maakunnille, monissa kunnissa tullaan varmasti tekemään nykyistäkin tiukempia valintoja siitä, miten rahat käytetään. Tällöin etenkin mahdolliset investoinnit museoihin voivat tulla nykyistä korkeamman kynnyksen taakse, jos kuntapäättäjät eivät hahmota kulttuurin ja sivistyksen merkitystä kunnan tulevaisuudelle.

Valtion museoihin uudistuksen ei pitäisi myöskään vaikuttaa; niiden tulevaisuuden kannalta tärkeämpi asia on, miten hallituksen leikkauspolitiikka on iskenyt kipeästi museoalaan. Museot ovat olleet isoja menettäjiä kulttuuribudjetin leikkauksissa; tämä ei voi jatkua, jos haluamme vaalia kulttuuriperintöä tässä maassa 2000-luvulla.

2. Vihreiden mielestä kulttuuri kuuluu kaikille ja sen tulee olla myös kaikkien saatavilla.
Tällä on hintansa. Vihreiden mielestä kulttuurirahoitukselle voi kehittää uusia muotoja, kuten joukkorahoitusta tai sponsorointia, mutta perusta on oltava julkisessa rahoituksessa. Valtion on kannettava vastuunsa kulttuurin rahoituksesta, eikä sitä voi jättää ihmisten hyväntahtoisuuden varaan.

Museoiden tehtävä on vaalia kulttuuriperintöä ja auttaa ihmisiä tunnistamaan se. Yhteinen kulttuuriperintömme auttaa ihmisiä ymmärtämään niin historiaa kuin nykyaikaakin. Museoiden yhteiskunnallisen merkityksen kannalta olisi tärkeää että niiden kävijämäärät kasvaisivat ja ne tavoittaisivat nykyistä suuremman joukon ihmisiä ja laajasti eri ihmisryhmiä. Museon kynnystä olisi mahdollista madaltaa poistamalla pääsymaksuja - toki ilman että tämä leikkaa museoiden käytettävissä olevia määrärahoja. Ruotsissa se on lisännyt erityisesti nuorten museokäyntejä. Museokortin käyttöönotto on askel oikeaan suuntaan.

Museoiden on tärkeää elää  ajassa ja tuoda esiin sitä moninaisuutta, joka kulttuuriin ja yhteiskuntaan sisältyy. Kulttuuri, yhteiskunta ja historia eivät ole vain yksi suuri, enemmistön ehdoilla kerrottu tarina. Kulttuurin kirjo ja rikkaus tulevat esiin esimerkiksi näyttelyjen kautta, jotka kertovat myös valtakulttuurin ulkopuolisten, kuten erilaisten vähemmistöjen historiasta.

On hyvä myös painottaa sitä, miten ja minne näyttelyitä tehdään ja kokoelmia tuodaan esiin. Ongelmana on ollut kokoelmien heikko liikkuvuus. Iso osa kokoelmista on sijoitettu paikkoihin, joissa ne eivät pääse esille.

Suomessa kulttuuriperinnön digitointi on edennyt hitaasti niukoista resursseista johtuen. Kulttuuriperintöä pitäisi saada kuitenkin enenevässä määrin verkkoon kaikkien saataville, niin tutkijoiden kuin kaikkien asiasta kiinnostuneiden käyttöön. Tämä toisi museoiden kokoelmien rikkauden tietoyhteiskunnan välineiden avulla entistä paremmin kaikkien ulottuville.


3. Kunnallisena palveluna museoita olisi syytä kehittää monikäyttöisen ja yhteisen julkisen tilan suuntaan madaltamalla kynnystä museoiden käyttöön. Tässä esimerkiksi pääsymaksuista luopuminen ja helposti lähestyttävät sisällöt, jotka huomioivat eri ikäryhmät, olisivat tärkeässä asemassa. Helsingin kaupunginmuseo on tästä hyvä esimerkki ja Vantaalla on tehty hienoa työtä aivan uudenlaisten näyttelyiden kanssa. Museot rakentavat kunnan identiteettiä, kuten kulttuuri ja sivistys ylipäänsä tekevät, ja ne tulisi nähdä tärkeänä osana tarinaa, jota kunta itsestään kertoo - asioina, joista kunta voi olla ylpeä ja jotka tekevät sitä tunnetuksi muuallakin. Katso myös vastaus 2.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Uusi vakio

Philip Kotlerin Markkinoinnin 7 P:tä.

Vuosi 2016 oli Suomen museoille menestyksekäs. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä uskoo, ettei menestys tullut tyhjästä.


Suomalaiset museot tavoittivat viime vuonna ennätysmäärän kävijöitä. Kasvuluvut ovat mykistäviä, esittipä asian miten tahansa: miljoona kävijää, 17 %. Talouslukuja ei vielä ole käytettävissä, mutta oletettavasti kasvu on huomattava myös euroissa. Tästä viiteen antaa se, että miljoonakasvusta reilut 600 000 tuli pääsymaksullisista kävijöistä. Ja jos miljoona uutta kävijää ei näy myös merkittävänä museokauppatulojen kasvuna, meillä on huutava tarve myynnin ja tuoteasettelun kehittämiseen.

Tähän mennessä saadut kasvuluvut kertovat yksiselitteisesti sen, että olemme tehneet jotakin eri tavalla ja oikein. Markkinoinnin klassikkoguru Philip Kotler (s. 1931) on todennut, että myynnin viisarit ovat kaakossa, jos tuotteen (product), hinnan (price), saavutettavuuden (place) ja mainonnan (promotion) muodostama kokonaisuus on kunnossa. Aina parempi, jos näiden lisäksi tuotantoprosessit (process), ihmisten osaaminen (people) ja ulkoiset puitteet (physical evidencde) eivät vauhtia hidasta.

Museot ovat saaneet vuosia ylistävää palautetta palvelujensa sisällöstä eli tuotteestaan. Vuosi 2016 ei ollut poikkeus ainakaan huonompaan suuntaan. Huomattavina onnistumisina nousivat esiin mm. Kusama HAMissa, Modigliani Ateneumissa, Nukkekodit Aboa Vetus & Ars Novassa, Ritarit Hämeen linnassa, Renessanssi Kansallismuseossa, Hurriganes Vapriikissa, Ron Mueck Sara Hildénissä, Rallin historia Mobiliassa ja Helsingin kaupunginmuseon uusi konsepti.

Museoiden palvelujen myynnissä hintakaan ei ole ollut ongelma. Palvelut on pääosin arvioitu joko edullisiksi ja vähintäänkin hintansa arvoisiksi. Kotlerin perusjaottelun perusteella museoasiakkaat jäävät palelemaan saavutettavuuden ja erityisesti markkinoinnin osalta.

Museot eivät tavallisesti sijaitse luontaisten liikennevirtojen varrella tai keskiössä. Tämä voi toisaalta olla myös vahvuus. Kovin paljon menestystarinoita ei ole kerrottaviksi ratkaisuista, jossa museo on sijoitettu kävijävirtojen perusteella muiden aktiviteettien kylkeen, esimerkiksi osaksi liikekeskuksia tai huvipuistoa. Museorakennusten sijainnin sijaan suurempi kehityskohde on museoiden verkkopalvelujen sijoittuminen. Museot, joilla ei ole omaa domainia ja sen myötä omia verkkosivuja palveluineen, ovat vahvasti kasvun sivuraiteella.

Saavutettavuuden osalta museoilla on kehitettävää myös aukioloajoissa. Muut toimijat ovat totuttamassa asiakkaita 24/7-palveluun, ja tässä toimintaympäristössä "maanantaina suljettu ja muuten avoinna virka-aikana” -konsepti edustaa mennyttä maailmaa.

Vuoden 2016 riemukkaiden kävijälukujen taustalla on epäilemättä se, että markkinoinnin ja viestinnän keinoin museoiden sisällöt ja sijainnit saatiin aikaisempaa paremmin suuren yleisön tietoon. Tässä työssä Museokortti auttoi markkinointi- ja viestintätyökaluineen museoita menestymään. Menestyksen takana oli myös se, että viestintä sosiaalisen median kautta on tullut aikaisempaa keskeisemmäksi osaksi museotyötä.

Hyvä tulos nostaa esiin kysymyksen, onko vuoden 2016 kävijätaso uusi vakio, vai oliko vuosi 2016 poikkeusvuosi, josta palataan takaisin jo totutulle 5 miljoonan tasolle? Voidaan myös kysyä, oliko toteutuma vasta alkua, ja jatkuuko vastaava kasvu seuraavat vuodet?

Museoiden omassa kommentoinnissa näyttää olevan kiusaus analysoida toteutumaa poikkeuksellisilla onnistumisilla erityisesti näyttelyvalinnan osalta. Lisäksi kommenttien perusteella näyttää olevan hyväksyttyä, että onnistuneen vuoden jälkeen on lupa vetää henkeä ja että tulokset saavat olla seuraavana vuonna huonommat. ”Museoiden vuosittaiset kävijämäärät vaihtelevat” -lausetta toistetaan museobisnekseen kuuluvana lainalaisuutena.

Tällaista lainalaisuutta ei kuitenkaan ole, vaikka Museotilaston toteutumien perusteella näin voisi päätelläkin. Jos tulokset heikkenevät seuraavana vuonna, syy ei ole muussa kuin museon omassa valinnassa. On päätetty tehdä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tähän valintaan taas voi olla hyviä ja huonoja syitä.

Huono syy on se, että huippuvuosi söi liikaa resursseja ja seuraavana vuonna on pakko höllätä, että saadaan kertyneet ylityötunnit nollattua ja muut rästityöt tehtyä. Kasvu ei ollut kestävällä pohjalla. Tämä vaara on erityisesti museoilla, joissa kävijämäärän kasvu ei näy maksutulojen kasvuna.

Syynä voidaan nähdä myös se, että markkinatilanne on muuttumassa niin heikoksi, ettei saavutettu taso kasvusta puhumattakaan ole realismia. Museoiden osalta tällaisesta markkinatilanteen muutoksesta ei ole tällä hetkellä mitään pelkoa. Oikeastaan ainoa hyväksyttävä syy toteutunutta tasoa pienempiin tavoitteisiin on se, että ajamme palvelujamme poikkeuksellisesta syystä alas esimerkiksi investoinnin vuoksi.

Laadukas ja pitkäjänteinen toiminta edellyttää, että kehitys on tasaista ja mieluiten tasaisen kasvavaa. Joka toinen vuosi tai harvemmin toteutuvat kysyntäpiikit aiheuttavat huomattavia ongelmia sekä palvelutason että resursoinnin osalta. Ongelmat näyttäytyvät kokonaislaadun heikentymisenä ja sen myötä kehitystrendin kääntymisenä laskuun.

Minä uskon, että vuoden 2016 taso on uusi vakio, josta kasvu jatkuu. Luottamusta tähän luo se, että kasvua ei ole saatu aikaan projektiresurssidopingilla, vaan museoiden omissa käsissä olevalla uudenlaisella tavalla tehdä.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

perjantai 3. helmikuuta 2017

Korkea hinta parantaa saavutettavuutta


Museoiden saavutettavuuden parantaminen on hieno tavoite. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä kuitenkin miettii, voisiko saavutettavuutta parantaa myös niissä kävijäryhmissä, jotka tavallisesti jäävät saavutettavuusohjelmien ulkopuolelle.


Useimmat museot ovat viime vuosien strategiakeskusteluissaan ja päätöksissään ottaneet tavoitteeksi museon saavutettavuuden parantamisen. Käytännössä keskusteluja ja päätöksiä on tehty asiasta, jonka wikipedinen määritelmä on seuraava:

”Hyvä saavutettavuus kertoo erilaisten yleisöjen tarpeiden huomioimisesta ja kohteen tarjonnan (tuotteen tai palvelun) helposta lähestyttävyydestä ja tarjoaa mahdollisuuden osallistumiseen ja elämyksiin yksilöiden erilaisista ominaisuuksista riippumatta. Saavutettavuus on yhdenvertaisuuden edistämistä. Saavutettavuus merkitsee kohteen helppoa lähestyttävyyttä kaikenlaisille ihmisille, mukaan lukien (mutta ei pelkästään) vammaisten tai toimimisesteisten ihmisten näkökulmasta.”

Yksilöiden erilaisia ominaisuuksia on huomioitu toteuttamalla esteettömyysohjelmia ja niihin liittyviä investointeja. Saavutettavuutta on kohennettu kohdentamalla sisältöjä mm. lapsille, nuorille, maahanmuuttajille, syrjäytymisvaarassa oleville, seksuaalivähemmistöille ja senioreille. Lisäksi museoiden saavutettavuuteen liittyvän palvelumuotoilun keskiössä ovat lapsiperheet ja koululaiset. Keskeistä saavutettavuuden lisäämisessä on myös se, että pääsylippujen hinnat pidetään alhaisina joko kaikille tai erityisryhmille. Yleisesti voi todeta, että saavutettavuutta parannetaan madaltamalla henkisiä, fyysisiä ja taloudellisia kynnyksiä.

Saavutettavuuden arvioinnissa palvelujen käyttö lienee ainoa käyttökelpoinen mittari. Tältä osin saavutettavuus näyttää paranevan, mitä kalliimpi pääsymaksu museossa on. Korkea pääsymaksun hinta ja suuri kävijämäärä korreloivat. Tätä sääntöä vahvistaa vain muutama poikkeus, joista kirkkaimpana Helsingin kaupunginmuseo.

Hieman kummallista on, että saavutettavuus näyttää myös olevan paras kohderyhmissä, joita ei museoiden ohjelmissa erikseen huomioida. Vuodesta toiseen museot saavuttavat parhaiten myöhäiskeski-ikäiset ihmiset sekä keskivertoa paremmin toimeentulevan ja koulutetun kansanosan. Käsitykseni on, että yksikään museo ei ole tätä kansanosaa erityiseksi kohderyhmäkseen ja saavutettavuuspolitiikkansa keskiöön valinnut.

Voidaan ajatella, että myöhäiskeski-ikäiset ja vauras väki on jo saavutettu, joten heihin ei sen vuoksi tarvitse kiinnittää erityistä huomioita. Tämä on kuitenkin palvelujen tarjoamisen näkökulmasta poikkeuksellista ajattelua. Harhaista olisi myös ajatella, että museot saavuttavat jo 100 % mainituista kohderyhmistä.

Epäilemättä nykyisessä pääkäyttäjäryhmässä saavutettavuus jää reilusti alle 50 %, vaikka tästä ei tutkimuksia ole tehtykään. Ei myöskään ole niin, että tämän kohderyhmän saavutettavuuden parantamiseksi ei tarvitse enää tehdä mitään, koska palvelut näyttävät kohderyhmäajattelun ulkopuolelle jäämisestä huolimatta olevan kunnossa.

Niin kauan kun kohderyhmän saavutettavuuden aste jää alle 100 prosentin, jotain on mahdollista ja syytäkin tehdä. Mainitsemiini kohderyhmiin kuuluva emeritusprofessori Sixten Korkman nosti taannoin Ylen haastattelussa esiin ajatuksen, että osa teattereiden tai orkesteriesitysten paikoista voisi olla korkeamman taloudellisen kynnyksen takana eli kohdistettuna ihmisille, jotka olisivat valmiita maksamaan siitä, että pääsylipun saisi nykyistä lyhyemmälläkin varausajalla. Lyhyempi varausaika olisi tarpeellinen niille henkilöille, jotka aikataulujensa tai toimintatapojensa vuoksi eivät pysty sitoutumaan nykyisiin pitkiin varausaikoihin. Haitaksi ei olisi, jos palvelujen sisältö huomioisi samalla ne tarpeet, jotka vaurastuminen on mahdollistanut ja joihin käyttäjä on tottunut.

Korkmanin ajatus ei nostanut vastaavaa keskustelua kulttuurin rahoittamisesta kuin toisen taloustutkijan eli Pasi Holmin samoihin aikoihin tekemä esitys kysyntälähtöisestä kulttuurin avustamisesta (ks. edellinen blogipostaukseni). Tarvetta keskustelulle kuitenkin olisi.

Meille kulttuuritoimijoille keskustelu taloudellisen eliitin saavutettavuuden parantamisesta tuntuu vieraalta ja nostaa esiin kysymyksiä etiikasta tai siitä, mitä julkisin varoin tuettujen laitosten on luvallista tehdä. Väitän kumminkin, että kaikki esiin nousevat syyt sille, ettei museo- tai muita kulttuuripalveluja voisi kohdentaa myös taloudellisesti hyvinvoiville ihmisille, ovat tekosyitä.

Palvelujen erilaistaminen ja upgreidaaminen ovat arkipäivää, eikä kukaan ainakaan etiikan tai verovarojen käytön näkökulmasta kyseenalaista sitä. Hotellien, ravintoloiden, lentokenttien ja myös konserttien tai jääkiekkopelien lounget ja VIP-alueet ovat hyvä esimerkki. Näiden palvelujen tarjoaminen on myös kannattavaa. Tähän viittaa mm. se, että jalkapalloliitto on nostanut erityiseksi ongelmaksi sen, ettei meneillään oleva Olympiastadionin remontti tuo vieläkään mukanaan aitioita tai muita VIP-alueita.

Kannattavat palvelut näkyvät kaikille parempina sisältöinä. Nämä puolestaan lisäävät palvelujen saavuttavuutta kaikkien kohderyhmien osalta. Kukaan ei kyseenalaistane näkökulmaa, että sisällöt lopulta ratkaisevat saavutettavuudessa enemmän kuin matalammat kynnykset.

Nyt on aika museolle, joka parantaa saavutettavuuttaan upgreidaamalla palvelunsa. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikkien museoiden olisi näin tehtävä. Virkistävää kuitenkin olisi, jos edes yksi tekisi. Vaikkapa pop-up-hengessä.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri