maanantai 19. kesäkuuta 2017

Miltä Museokortin tilastovaikutukset näyttävät?

Museokortti täytti toukokuussa kaksi vuotta. On aika tarkastella kuluneita vuosia tilastotietojen valossa.




Museokortti otettiin käyttöön 5. toukokuuta 2015. Museokorttien määrä kasvaa joka kuukausi, joten trendin mukaisten vaikutusten voi olettaa erottuvan kuluvan vuoden (2017) tilastoissa edellisvuotta voimakkaammin. Viimeinen vertailukelpoinen tilastovuosi ilman Museokortin vaikutusta on 2014. 

Suomalaisten museoiden kävijämäärä kasvoi vuonna 2016 viidenneksellä, eli noin miljoonalla 6,6 miljoonaan kävijään. Museot tekivät viime vuonna kaikkien aikojen kävijäennätyksen.

Museoiden yhteenlasketut pääsymaksutulot kasvoivat vertailujaksolla prosentuaalisesti tätäkin enemmän; euromääräisesti 5,7 miljoonaa euroa. Vuosina 2015-2016 myös keskimääräinen maksettu pääsymaksu kävijää kohden nousi 5,4 eurosta 6 euroon.

"Suurin yksittäinen syy museoryntäykseen on toukokuussa 2015 markkinoille tullut Museokortti, josta on tullut heti alusta pitäen menestys", analysoidaan Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 16. kesäkuuta.
 

On selvää, ettei Museokortti ole ainoa selittävä tekijä positiiviselle tilastokehitykselle. Tilastollinen korrelaatio on kuitenkin varsin vahva. Käyttäjäksi kirjautuneita Museokortin omistajia on noin 126 000, voimassa tällä hetkellä olevia kortteja noin 110 000. 

Kehitys 2014-2016


  • Museoiden pääsymaksutulot: +5,7 miljoonaa euroa, kasvua 41%
  • Museoiden myynti- ja palvelutulot: +1,5 miljoonaa euroa, kasvua 12%
  • Museoiden konaiskävijämäära: +1,2 miljoonaa, kasvua 23% 
  • Maksettujen museokäyntien määrä: +0,7 miljoonaa, kasvua 29%

Tilastotiedot ovat nähtävissä kokonaisuudessaan osoitteessa 
Museotilasto.fi.



Seppo Honkanen
kehitysjohtaja, Museokortti
@honkanen


2 kommenttia:

  1. Nämähän ovat todella erinomaisia lukuja, joiden valossa näyttää selvältä, ettei Museokortti ole ainakaan vähentänyt museoiden tuloja.

    VastaaPoista
  2. http://kulttuurikuu.blogspot.fi/2017/06/museokortti-kaikkien-aikojen-bonuskortti.html

    VastaaPoista