keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Kuka pelaa ja mitä?



Suomen museoliiton käynnistämä Tarinat peliin -hanke työllistää ihmisiä erilaisista taustoista. Nyt hankesuunnittelija Tanja Salonen esittelee heistä kolmen pelihistorian.


Kyllä, kyllä. Nyt on tullut aika kertoa maailmalle, millaista porukkaa tässä hankkeessa oikein työskentelee. Pelejä ja museoita… pakostihan täältä löytyy henkilöitä joka lähtöön. Ajattelin, että paras ja luontevin tapa esitellä meidät tässä vaiheessa on kertoa kunkin pelihistoriasta.

Niinpä kyselin kesäkuussa hankkeemme työntekijöiltä muutamia kysymyksiä tätä blogia varten. Sain vastaukset vain kahdelta muulta itseni lisäksi, joten seuraavassa saatte lukea Pauliina Kinasen ja Tanja Korhosen vastaukset visaisiin kysymyksiini. Lopuksi vastaan niihin tietenkin myös itse.

Kysymykset olivat tällaiset:

1. Millainen pelaaja olet nykyisin? (Kuinka paljon aikaa arjesta tulee kulutettua pelaamiseen? Pelaatko yksin vai muiden kanssa?)
2. Millaisista peleistä pidät ja miksi? (Tähän saa halutessaan (ja olisi hyväkin) mainita joitakin pelejä nimeltä.)
3. Tuleeko pelien parista mieleen jotakin hauskaa, outoa tai erikoista kokemusta, jonka haluat jakaa tässä?
4. Ovatko pelit olleet aina läsnä elämässäsi ja miten kiinnostuit niistä? Tai jos et pelaa, miksi?

Ja sitten vastauksiin…

Pauliina Kinanen, hankkeen projektipäällikkö


1. Olen hyvin satunnainen pelaaja. Lautapelejä ja ei-digitaalisia pelejä tulee näinä päivinä pelattua useimmiten siskontyttöjen kanssa. Lisäksi joskus harvoin esimerkiksi Aliasta tai Trivial Pursuitia jonkin aikuisten illanvieton yhteydessä. Siskontytöistä vanhemman (nyt 7 v.) kanssa olen myös pelannut/kokeillut erilaisia kännykkäpelejä, kuten Möllit, Pokemon GO ja Darkroom Mansion, osittain Tarinat pelin -hankkeen innoittamana. Tämän vuoden aikana olen edellä mainittujen lisäksi pelannut vain Sanapala-peliä kännykällä. Pelaamiseni ei siis ole edes viikottaista. Sanoisinko, että pelaan pari kertaa kuukaudessa. Digitaalisia pelejä pelaan enimmäkseen yksin, lautapelejä ym. seurassa.

2. Pidän erityisesti sanapeleistä, kuten em. Sanapala, ja tietokilpailu-tyyppisistä älypeleistä. Niissä on sopiva yhdistelmä viihdettä, faktaa ja itsensä haastamista. Ne eivät myöskään yleensä kestä kovin pitkään tai ne voi helposti keskeyttää, eli pelaamiseen ei tarvitse käyttää montaa tuntia kerralla.

3. Ei valitettavasti tule mieleen.

4. Pelaan satunnaisesti, mutta en pidä itseäni pelaajana. Perinteiset lautapelit (Afrikan tähti, Kimble jne.) ja jotkin korttipelit ovat olleet läsnä lapsuudesta asti, mutta niiden pelaaminen oli ja on satunnaista. Video- tai tietokonepelit eivät kuuluneet lapsuuteeni ja nuoruuteeni, mikä on varmasti osaltaan vaikuttanut siihen, etten niitä juurikaan pelaa. Pelit ilmiönä, ja erilaisten pelien kokeileminen, kyllä kiinnostavat.

Tanja Korhonen, lehtori (pelit ja peliteknologia), KAMK


1. Aikaa pelaamiseen on melko vähän. Työn puolesta seuraan uutisia eri pelien julkaisuista ja käyn katsomassa välillä pelivideoita. Pääosin pelaan yksin, mutta joissakin peleissä on sosiaalisia elementtejä.

2. Pelaan vain lomilla stressinpoistoon Candy Crush Saga/Soda -mobiilipeliä. Siinä on jotakin rentouttavaa ja koukuttavaa. Wordbase-mobiilisanapeliä pelaan lasteni kanssa, samaten ihan perinteisesti korttia ja Unoa etenkin matkoilla. Pitäisin selvitymistyyppisistä peleistä, kuten Rust, jos olisi enemmän aikaa pelata. Lasteni kanssa olen myös kokeillut monenlaisia pelejä CS:stä FIFAan ja Minecraftista Fortniteen.

Työn puolesta olen pelannut viimeksi myös mobiilipelejä Episode, Choices ja Life is Strange. Näistä viimeinen oli aika vaikuttava. Pidän peleistä, joissa on jokin vaikuttava ja immersiivinen elementti. Esimerkiksi Journey (PS) vaikutti musiikilla ja tarinalla. VR-pelit ovat kiinnostavia, koska niissä tunnetaso tulee helposti mukaan, mutta niitä olen päässyt pelaamaan vain työssä.

3. Olen puhunut muutamissa tilaisuuksissa lasten vanhemmille pelaamisesta harrastuksena. Usein ihmiset havahtuvat, kun olen sanonut, että aina seuraava sukupolvi keksii jonkin uuden jutun, jota edellinen ei ymmärrä: oli se sitten lukeminen, rock-musiikki, radio, televisio tai pelit. Kaikkia näitä mainittuja on pidetty vuosien varrella oikeinkin paheellisina harrastuksina! Pelaaminen on lapselle ihan ok harrastus, kunhan pelit ovat ikään sopivia ja elämässä on muutakin.

4. Yläasteikäisenä sain Commodore 64:n, jolla pelasin ja opettelin ohjelmointia. Vuosien varrella ajanpuute on ollut suurin este pelaamiselle, mutta olen aina pysytellyt mukana ajassa. Wii-pelit toivat peleihin pc-maailman jälkeen mukavan liikunnallisen elementin ja lisäsivät pelaamista. Mobiilipelit ovat siitä mukavia, että niitä voi pelata hetkisen silloin kun on aikaa.

Tanja Salonen, hankesuunnittelija


1. Voin sanoa, että harrastan pelaamista, ja pelaisin enemmänkin, jos aikaa olisi. Keskimäärin pelaamiseen kuluu jokunen tunti viikossa. Pelaamiseni painottuu konsolipeleihin, ja niitä pelaan mieluiten yksin. Seurapelejä (kuten erilaiset lautapelit) tahtoisin pelata joskus, mutta ei ole ketään, kenen kanssa pelata. Silloin harvoin, kun lautapelejä pääsee pelaamaan, pelisessiot ovat aivan yhtä mukavia kuin yksityinen pelaaminenkin.

2. Konsolipelien pariin on ajanut se, että niistä löytyy yksin pelaavalle paljon vaihtoehtoja eikä pelikoneen kanssa tarvitse säätää. Pidän eniten peleistä, joissa pääsee vaikuttamaan pelihahmoonsa ja tutkimaan vapaasti pelimaailmaa. Erilaiset rooli- ja seikkailupelit vastaavat näihin mieltymyksiin.

Muutamia konsolipelejä kokoelmastani. Spyro the Dragon oli ensimmäinen tarinallinen seikkailupeli, jota olen pelannut, ja siitä tämä videopelijuttu oikeastaan lähti. Okamia tuli fanitettua ja Valkyrie Profile 2 sai rakastumaan roolipeleihin. Viimeisin vaikuttava kokemukseni pelien parista ovat FromSoftwaren Souls-pelit, ja viime aikoina olenkin listinyt hirviöitä Bloodbornen painajaisessa. Kuva: Tanja Salonen

Pelatessa on erityisen hienoa, kun pelihahmonsa saa onnistumaan erilaisissa asioissa. Tosielämässä saa aivan liian harvoin positiivista palautetta itsestään ja tekemisistään, mutta pelien maailmassa pelimekaniikka kyllä kertoo aina selvästi, jos onnistuu. Se vähän korvaa tosielämän karuutta.

Lautapelien puolella pidän peleistä, joissa tuuri ja taito ovat tasapainossa. Fantasia- tai historiateema on aina plussaa. Muistipelit ovat myös mukavia, ja välillä pelaan sellaisia yksin rentoutuakseni.

3. Heh, näin aikuisena huvittaa se, että olin lapsena kova huijaamaan peleissä. Opin lukemaan jo hyvin nuorena, ja lukutaidosta oli apua, jos halusi huijata muita lapsia lautapeleissä. Huijaamisesta jäi kuitenkin aina kiinni, ja lopulta se vain teki pelaamisesta tylsää. Fiksusti lopetin ennen pitkää ja keskityin itse pelaamiseen.

4. Olen pelannut erilaisia pelejä paljon jo pienestä lähtien. Aluksi erilaisia ei-elektronisia pelejä, joista muistipelit olivat erityisen kivoja. Tietokonepelit tulivat kuvioihin heti ensimmäisen talouteemme saadun tietokoneen myötä 90-luvun puolivälissä, sillä kone oli serkkupoikieni vanha ja tietenkin täynnä erilaisia pikkupelejä. (Klassinen Tetris oli kova juttu!) Sitten siinä 90-luvun lopulla tulivat nämä konsolipelit. Pelaamisessa minua on nuorempana kiehtonut sama juttu kuin vielä nykyäänkin, ja se on itsensä haastamisen ja oppimalla voittamisen tunne. Se palkitsee ja tekee pelaamisesta mukavaa ajanvietettä.

Entä mitä museoammattilaiset pelaavat?


Tähän loppuun esittelen vielä bonuksena museoväen pelimieltymyksiä, joita Tarinat peliin -hanke keräsi Museopäivillä Vaasassa toukokuussa. Kysyimme esittelypisteellämme, millaisista peleistä päivillä mukana olleet museoammattilaiset pitävät, ja saimme tukun vastauksia.

Lähes kaikki vastaajat olivat maininneet vain lautapelejä tai muita ei-elektronisia pelejä vastauksissaan. Tämän perusteella ei toki voi olettaa, etteivät vastanneet pelaisi muutakin, mutta sen voi ainakin sanoa, että pelaaminen – silloin kun siihen on aikaa – todennäköisesti painottuu lautapeleihin, koska ne ovat tulleet ensimmäisinä mieleen.

Suosituimpia vastauksissa mainittuja pelejä olivat Afrikan tähti ja Carcassonne, ja muutama oli erikseen maininnut näiden pelaamisen perheen kanssa. Joku oli maininnut pitävänsä peleistä, jotka ”oppii pelaamaan nopeasti”.

Eräs vastaaja mainitsi silmäpelin. Haastava peli sekin.

Tanja Salonen
Kirjoittaja on Suomen museoliiton tiedottaja ja Tarinat peliin -hankkeen hankesuunnittelija

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Museoalan ammattilaiset kokoontuivat helteiseen Pariisiin ICOMin vuosikokoukseen






Suomen museoliiton koulutus- ja kehittämisjohtaja Leena Tokila kertoo nyt kesäiset kuulumiset ICOMin vuosikokouksesta.


Kansainvälinen museoneuvosto ICOM järjesti vuosikokouksensa kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Tapahtumaan oli saapunut jälleen suuri joukko museoalan ammattilaisia eri puolilta maailmaa.

ICOMin jäsenmäärä on ollut kasvussa, ja viime vuonna kokonaisjäsenmääräksi kirjattiin peräti 40 860. Luku sisältää sekä henkilö- että yhteisöjäsenet. Enemmistö henkilöjäsenistä on naisia ja jäsenistön keski-ikä on 49 vuotta. Vaikka jäseniä on 138 maassa, suurimman osan kotimaa sijaitsee Euroopassa.

Nuorten museoammattilaisten houkutteleminen mukaan toimintaan sekä jäsenmäärän lisääminen erityisesti Aasiassa, Afrikassa ja arabimaissa ovat tavoitteita, jotka säännöllisesti tuodaan esiin järjestön vuosikokouksissa. ICOMin kansainvälinen koulutuksen komitea ICTOP on päättänyt omalta osaltaan edistää em. tavoitteiden saavuttamista järjestämällä konferenssinsa viime vuosina Euroopan ulkopuolella. Esimerkiksi syksyllä 2018 järjestämme yhteistyössä ICR:n eli alueellisten museoiden komitean kanssa konferenssin Uudessa-Seelannissa.

***

Pariisissa varsinaista vuosikokousta edeltävän neuvoa-antavan kokouksen (Advisory Council Meeting) kiinnostavimmat hetket koettiin, kun vuoden 2022 yleiskokouksen hakijamaat saivat kertoa kukin vuorollaan, mitä järjestäjä yhteistyökumppaneineen on valmis tekemään yleiskokouksen onnistumiseksi.

Aleksandria perusteli paremmuuttaan erityisesti sillä, että ICOM ei ole koskaan aikaisemmin järjestänyt yleiskokousta Afrikan mantereella. Oslo esitteli suuria, meneillään olevia museorakennushankkeita, jotka valmistuvat vuoteen 2022 mennessä. Prahan valttikortteja puolestaan olivat majoituksen halvat hinnat ja ilmainen joukkoliikenne osallistujille. Praha oli panostanut muutenkin vahvasti: 20–30 museonjohtajaa Tšekin tasavallasta oli matkustanut Pariisiin lobbaamaan Prahan valintaa.

Äänestyksessä kansallisten ja kansainvälisten komiteoiden edustajat antoivat suurimman osan äänistä Aleksandrialle. ICOMin hallitus teki viisaasti kuunnellessaan neuvoa-antavaa äänestystä ja päätti, että neljän vuoden kuluttua tehdään historiaa järjestämällä yleiskokous Afrikan mantereella.

Kokouksessa päätettiin myös kansainvälisen museopäivän teemoista. Viidentoista ehdotuksen joukosta eniten ääniä saivat Museums for Diversity and Inclusion (2020) sekä Museums: Inspiring the Future (2021).

***

ICOM kehittää toimintaansa uudistamalla myös järjestön rakenteita. Muun muassa viime vuonna alkanutta keskustelua kansainvälisten komiteoiden roolista ja tehtävistä jatkettiin, sillä komiteat ovat olennaisia museoammattilaisten osaamisen kehittämisessä sekä verkostoitumisessa.

Kehittämistyöstä vastaavan työryhmän kokouksessa valmisteltiin komiteoiden avainhenkilöille lähetettävää kyselyä muutoksen suunnasta ja tavoitteesta. Hallituksen jäsen, museologi ja Berliinin Juutalaisen museon ohjelmajohtaja Léontine Meijer-van Mensch jopa esitti kysymyksen, tarvitaanko kansallisia ja kansainvälisiä komiteoita ylipäätään ollenkaan vai voisiko järjestö toimia muulla tavoin.

Keskustelua siis tarvitaan, ja olennaista on, että jäsenistön mielipiteitä kuunnellaan tarkasti kehitystyössä.  

***

Kun yleiskokous eteni tällä kertaa aikataulussa ja muutenkin mallikkaasti, jäi ennen kotimatkaa aikaa käydä museossa. Nyt kohteenani oli valtava Museé de l’Armeé Invalides rue de Grenellen varrella. Napoleon Bonaparten hautasarkofagi Invalidikirkossa teki vaikutuksen, samoin hienosti toteutettu näyttely Napoleonista sodankäynnin strategina. Näyttelyssä oli esillä paljon Napoleonin käyttämiä sotilaspukuja ja muuta esineistöä, joita ihastellessani huomasin jälleen, kuinka aidon esineen lumo on museokokemuksen ytimessä. 

Antoisaa museokesää kaikille!


Leena Tokila
Kirjoittaja on Suomen museoliiton koulutus- ja kehittämisjohtaja ja ICOMin koulutuksen komitean (The International Committee for the Training of Personnel) varapuheenjohtaja

torstai 5. heinäkuuta 2018

Museobusiness vahvistumassa




Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä paneutuu vuoden 2017 museotilaston lukuihin. Kasvua näkyy sekä museoiden kävijämäärissä että pääsymaksutuloissa.


Museovirasto julkisti vuoden 2017 museotilaston kesäkuun alussa. Perinteisesti suurin kiinnostus on kohdistunut siihen, miten museoiden näyttelytoiminnalla on mennyt. Tältä osin tilastot ovat jälleen innostavaa luettavaa.

Museoiden kävijämäärät ja erityisesti pääsymaksutulot jatkoivat vuonna 2017 vahvaa kasvuaan. Kävijämäärissä ylitettiin 7 miljoonan raja (7,1 miljoonaa) ja kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli 6 %. Museoiden talouden näkökulmasta merkittävää oli, että kasvu painottui maksaviin kävijöihin, joiden osuus kokonaiskävijämäärästä oli nyt 49,9 % (edellisvuonna 48,5). Kävijät maksoivat myös aikaisempaa kalliimmista pääsylipuista, sillä keskimääräisen ostetun pääsylipun hinta nousi 6,13 euroon (6,06 euroa vuonna 2016).

Kun maksullisia pääsylippuja ostetaan enemmän aikaisempaa korkeammalla keskihinnalla, on seurauksena pääsymaksukertymän huomattava kasvu. Vuonna 2017 pääsymaksutuloissa ylitettiin 20 miljoonan euron raja (21,6 miljoonaa). Edelliseen vuoteen verrattuna kasvu oli 10,2 %.

Pääsymaksutulojen kasvu on viime vuosina ollut museoalalla melkoista. 2010-luvun aikana museoiden kävijämäärä on kasvanut 45 % ja pääsymaksutulot huimat 113 %. Kasvu on painottunut viime vuosiin. Vuosien 2010–2017 pääsylipputulojen 11,5 miljoonan euron kasvusta 7,7 miljoonaa euroa on saavutettu vuosina 2015–2017. Merkittävänä tekijänä tässä kehityksessä on ollut Museokortti.

Museoiden näyttelytoimintojen tulot ja kulut 2012–2017. Kuva: Kimmo Levä / SML

Kasvava kiinnostus museoihin näyttää viimein myös vahvistavan museoiden yritysyhteistyötä sponsorointimarkkinoilla. Vuonna 2017 museoiden sponsoritulot olivat 2,3 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuodesta oli 0,5 miljoonaa euroa eli 29 %.

Myönteisestä kehityksestä huolimatta museot eivät menesty tällä saralla vielä yhtä hyvin kuin muut kulttuuripalvelut, urheilusta puhumattakaan. Sponsorointi & tapahtumamarkkinointi ry:n tilastojen mukaan yritykset käyttivät vuonna 2017 kulttuurin sponsorointiin 50 miljoonaa euroa, joten museoiden osuus tästä kakusta jäi 4,6 %:iin. Ilmeistä on, että ero muihin palveluihin myös kasvoi, koska kulttuurin sponsoroinnin kokonaiskasvu vuonna 2017 oli 39 %.

Palvelutulojen kehityksen osalta museoilla on eniten parannettavaa museokauppamyynnin saralla. Tältä osin vuosi 2017 meni erityisen heikosti. Siitä huolimatta, että kävijämäärä kasvoi lähes 400 000 henkilöllä ja kävijät olivat ilmeisen valmiita käyttämään museoissa rahaa, museokaupan ja muiden palvelutulojen kokonaiskertymä laski reilulla 50 000 eurolla. Museokauppojen osalta meillä on siis paljon tekemistä, mutta myös mahdollisuuksia, joita meneillään olevalla Suomen museoliiton Euro enemmän -hankkeella on lähdetty lunastamaan. Hankkeen ajoitus näyttää ainakin olevan hyvin kohdallaan.

Pääsymaksu- ja muiden palvelutulojen lisääntyminen on mahdollistanut museoiden kokonaisbudjettien kasvun, vaikkakin merkittävä osa lisätuloista on mennyt avustusrahoituksen laskusta aiheutuneen loven täyttämiseen. 2010-luvulla museoiden valtionosuus on laskenut 37,4 miljoonasta eurosta 32,8 miljoonaan euroon (- 12 %) ja museoiden palvelutulot ovat nousseet 27,3 miljoonasta eurosta 45,8 miljoonaan euroon (+ 68 %). Palvelutuloilla katettiin vuonna 2017 museoiden menoista 18,2 %. Vastaava osuus vuonna 2010 oli 13,7 %.

Museoiden menoista kiinteiden kulujen osuus on edelleen huomattavan korkea. Kiinteistö- ja henkilöstömenojen osuus kuluista on 76 %. Kiinteiden kulujen osuus on pysynyt koko 2010-luvun samalla tasolla (78 % vuonna 2010), mutta kuluryhmän sisällä henkilöstömenojen osuus on laskenut ja kiinteistökulujen noussut. Vuonna 2010 henkilöstökulujen osuus kiinteistä kuluista oli 61,5 %, kun se vuonna 2017 oli 55,3 %.

Talouden rakenteen muutokset ovat oletettavasti vaikuttaneet museotyön sisältöön ja luonteeseen. On todennäköistä, että palvelutuloja tuottavien näyttely- ja museokauppatoimintojen osuus on vahvistunut samalla kun kokoelmiin ja perustutkimukseen liittyvän työn painopiste on vähentynyt. Tältä osin kuvaavaa on, että vuonna 2017 museot käyttivät markkinointiin ja viestintään saman verran rahaa kuin kokoelmahankintoihin, noin 2 % menobudjetista. Näyttelytoiminnan osuus budjetin kuluista oli kokonaisuudessaan 7 %.

Museotyön luonteen muuttumiseen liittyvä hypoteesi saadaan joko vahvistettua tai kumottua syksyllä, kun meneillään olevan Museoväki-selvityksen tulokset valmistuvat.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri