tiistai 16. lokakuuta 2018

Oman kehittämisensä yhteistyökumppani

(Kuvan tausta: Vecteezy)


Miksi museoiden on ryhdyttävä yhteistyökumppaneiksi itselleen, jos niiden pitää kehittää itseään? Tätä kummastelee Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä nyt, kun suunnitellaan Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon yhdistämistä.


Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi elokuussa selvityksen Kansainvälistä huipputasoa edustava Arkkitehtuuri- ja designmuseo Helsinkiin. Otsikko oli niin verevä, että lehdistö otti uutisoinnissa käyttöön uuden museoluokan, ”supermuseon”. Selvityksen keskeinen tulos oli se, että nykyisten Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon vahvuuksien varaan on mahdollisuus rakentaa tämän tavoitteen toteuttava museokonsepti.

Museoiden taustalla olevat säätiöt olivat selvittäjien kanssa samaa mieltä. Ovi museoiden yhdistämiseen saatiin avoimeksi. Selvityksen perusteella yhdistyminen on tarkoitus toteuttaa tasapuolisesti siten, että nykyiset säätiöt siirtävät kokoelmansa, henkilökuntansa ja osaamisensa uuteen yhteiseen säätiön. Samalla nykyiset säätiöt lakkauttavat toimintansa.

Selvityksen tekemisen aikana olin hieman hämilläni siitä, että tekovastuu oli opetus- ja kulttuuriministeriöllä ja Helsingin kaupungilla. Luontevaahan olisi ollut, että itsenäiset säätiöt vastaisivat itse kehittämisestään. Toisaalta ajattelin, että toimintojen ja samalla säätiöiden yhdistäminen on haastava hanke, jolloin saattaa olla hyvä, että yhdistymishalukkuutta on selvittämässä ulkopuolinen taho.

Hieman hämillään oleminen vaihtui totaaliseen leuan loksahtamiseen, kun opetus- ja kulttuuriministeriö tiedotti 10.10., että hanke etenee konseptisuunnitelmaksi opetus- ja kulttuuriministeriön työnä, Helsingin kaupungin nimeämän ohjausryhmän ohjaamana ja Creader Oy:n toteuttamana. Tiedotteen mukaan kaikki tämä tehdään yhteistyössä Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon kanssa.

Siis mitä?


Tavoitteeksi on asetettu Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon yhdistäminen YHTEISTYÖSSÄ Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon kanssa.

Tiedotteen perusteella ei voi päätellä, onko museoilla edes jäsenyyttä kansliapäällikkö Anita Lehikoisen johtamassa, hankeryhmän työtä linjaavassa ohjausryhmässä. Jos tarkoitus on edelleen saada Suomeen kansainvälisen tason arkkitehtuurin ja designin museo yhdistämällä nykyiset museot, konseptin tuottamisen organisointi on vähintäänkin kummallinen. Uusi on myös ministeriön rooli, sillä nyt se on siirtynyt museotoiminnan rahoittajasta operaattorin puolelle.

Toteutettu organisointi olisi perusteltu, jos vaihtoehtona olisi, että Suomeen perustetaan uusi arkkitehtuurin ja designin museo nykyisten toimijoiden rinnalle. Mahdollisuutena ja tavoitteena tämä vaihtoehto tosin olisi päätön. Tätä vaihtoehtoa myös ministeri Sampo Terho rajaa ulos toteamalla näin: ”On tärkeää saada museoiden vahva osaaminen ja ainutlaatuiset kokoelmat paremmin käyttöön.”

Hienoa luonnollisesti on, että museoiden toiminnan kannalta keskeiset tahot eli opetus- ja kulttuuriministeriö ja Helsingin kaupunki ovat vahvasti sitoutuneet hankkeeseen. Ongelma on, että ainakin pormestari Jan Vapaavuoren lausuntojen perusteella kaupunki on lähtemässä hankkeeseen asenteella, jossa lyödään pitkä päätyyn eikä edes ajatella lähteä perään. Hän toteaa, että kaupunki on vahvasti sitoutunut museohankkeeseen.

Hahmottumatta on jäänyt se, että museo ei ole koskaan hanke.

***

Valitettavasti ei ole kovinkaan epätavallista, että museoalan edustajat loistavat poissaolollaan, kun uusia museoita perustetaan. Syynä tähän on se, että tavoitteena on useimmiten uusi ja erilainen museo, jonka kuluneimmin ilmaistuna halutaan olevan ”enemmän kuin museo”. Näissä karkeloissa museoalan tietämys näyttäytyy hankevetureille kehittämisen jarruna. Liian usein tämän metodin tuloksena on uusi museo, joka ajautuu seinään ensimmäisten toimintavuosiensa aikana.

Epätavallista ei myöskään ole, että toimintojen ja organisaatioiden yhdistämisen tulokset ajautuvat toimialasta riippumatta vaikeuksiin ensimmäisinä vuosinaan. Tavoiteltu 1 + 1 jää huomattavasti alle kahden. Ongelmia aiheuttavat ensinnäkin erilaiset toimintakulttuurit, joita ei mahtikäskyillä yhdistetä. Sen pahempia ongelmat ovat, mitä vähemmän toimintakulttuurien erilaisuuteen kiinnitetään huomiota yhdistymisvaiheessa.

Tätäkin suurempi vaara on siinä, että uusi organisaatio ei pysty säilyttämään edeltäjiensä verkostoja, asiakkaita ja vahvuuksia. Tämä on erityisen suuri riski museoiden kohdalla. Museot pysyvät elävinä ja kehittyvinä niin kauan kuin museoon kiinnittyneet yhteisöt haluavat. On mahdollista, että osa nykyisten Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon taustavoimista ei löydä yhteyttä uuteen kokonaisuuteen. Tai ehkäpä ne katsovat, että niillä on viimein tilaisuus vähentää vastuitaan.

Vaikka ei ole ainutlaatuista, että museoiden osaamista ei hyödynnetä uusien museohankkeiden ytimessä, on se nyt normaaliakin oudompaa. Tavoitteena ei sinällään ole uusi museo vaan nykyisten kehittäminen. Lisäksi tavoitteena on laatia konsepti, jonka perusteella Arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo päättävät hankkeen jatkovalmistelusta. Koska jatkovalmistelua ei tule ilman museoiden mukanaoloa, olisi loogista, että konseptiehdotus ei sisältäisi riskiä museoiden poisjäännille. Riski taas olisi vältettävissä, kun museot olisivat konseptin tekijöinä.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

2 kommenttia:

  1. OKM Riitta Kaivosoja ja Päivi Salonen19. lokakuuta 2018 klo 15.34

    Vastauksena Kimmo Levän pohdiskeluun museoiden roolista tässä hankkeessa on hyvä tarkentaa, että opetus- ja kulttuuriministeriön ja Helsingin kaupungin asettamaan ohjausryhmään kuuluvat molempien museoiden johtajat sekä museoita ylläpitävien säätiöiden hallitusten puheenjohtajat.

    Kirjoituksessa on hyvin tunnistettu uuden museon toteuttamiseen liittyviä haasteita. Kahden museon ja niiden edustamien toimialojen näkemysten ja erilaisten toimintakulttuurien yhteensovittaminen on onnistumisen edellytys. Nyt käynnistyvässä työssä onkin keskeisenä tavoitteena yhteisen tahtotilan muodostaminen uuden museon konseptista ja toimintatavasta. Ja koska kyse ei ole vain nykyisten museoiden yhdistämisestä, vaatii onnistuminen laajaa yhteisymmärrystä ja tahtotilaa. Tuloskin on silloin paljon enemmän: uusi museokonsepti, joka nojaa nykyisten toimijoiden osaamiseen, kokoelmiin ja vahvuuksiin – mutta tuottaa selkeää lisäarvoa ja aivan uudenlaista toimintaa ja mahdollisuuksia.

    Tätä pyritään edistämään avoimella ja osallistavalla valmistelulla, joka kutsutaan mukaan toimialat, sidosryhmät ja yleisöt. Tämä tulee esille, kunhan työ varsinaisesti ehtii käynnistymään. Tarkoituksena on myös tehdä alusta asti realistista ja toteuttamiskelpoista suunnitelmaa. Tämän vuoksi opetus- ja kulttuuriministeriön ja Helsingin kaupungin aktiivinen rooli toiminnan rahoittajina ja mahdollistajina on hankkeessa tärkeä. Kuten Kimmo Levä toteaakin, museotoiminta ei kuitenkaan ole hanke. Vastuu toiminnasta, sen sisällöistä ja vuoropuhelusta yhteiskunnan ja yleisöjen kanssa kuuluu museoille – niin nykyisin kuin tulevaisuudessakin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos täydennyksistä ja kommenteista. On luonnollisesti hienoa, että museoilla on ohjausryhmässä vahva edustus. Tämä ei sinällään muuta esiinnostamaani ja kummeksumaani näkökulmaa: museot ovat omassa kehittämisessään ohjaamossa mutta ei ohjaajana. Tämä ei ole este hyvälle lopputulokselle etenkin jos (ja toivoakseni kun) toteutettu järjestely on yhdessä päätetty ja hyväksi todettu.

    VastaaPoista