Mitä tapahtuu, kun kielitieteilijä heitetään osallistumaan ensikertalaisena game jamiin? Tarinat peliin -hankkeen hankesuunnittelija Tanja Salonen kertoo sen nyt.
No ainakin siitä syntyy omituinen blogikirjoitus, ajattelen katsoessani ingressiä, kun nyt tätä kirjoitan. Niin, minä tosiaan päädyin 7.–8.11.2018 järjestettyyn Museo Game Jamiin peräti osallistujaksi asti, vaikka alun perin matkasin kollegani Pauliinan kanssa Tampereelle vain työkeikalle. Kyllä, sen oli tarkoitus olla vain kiinnostava työvelvollisuus.
Jostakin syystä jännitin tapahtumaa kovasti jo viikkoa ennen. Sitä oli suunniteltu ja tehty jo niin pitkään, että sen olemisesta tulevaisuudessa oli tullut pysyvä osa todellisuutta. Ja nyt se olikin tässä.
Ja sitten se oli ohitse. Mutta mitä siinä välillä tapahtui? Sen saat kuulla nyt.
Keskiviikko 7.11.2018
Aamu. Jostakin syystä nyt ei jännitä. Kävelemme Pauliinan kanssa Vapriikkiin ja törmäämme rekisteröitymispisteellä yksisarviseen, pirteään naisihmiseen ja valokylttiin. Näin niiden keskiviikkojen pitää alkaa. Kun meidät on rekisteröity peliin, pääsemme etenemään seuraavalle tasolle eli portaat ylös. Menemme sinne Pelimuseon Outin kanssa. Koodi oveen ja sisään.
***
Avajaisseremonia on vähäeleinen. Pääjärjestäjämme AaKoo (Annakaisa Kultima) käy läpi päivän aikataulua, ja sen jälkeen järjestäjät esittelevät itsensä. Pauliina kertoo Tarinat peliin -hankkeestamme ja tekee sen hyvin. Kuinkas muutenkaan.
Saamme kuulla myös kokeneiden kävijöiden vinkkejä ohjelmoijille, taiteilijoille ja äänimaailmojen luojille. Museoiden aineistot esitellään. Toistaiseksi tässä ei ole mitään erikoista.
Mutta sitten se alkaa.
AaKoo komentaa osallistujat tutustumaan lähemmin museoaineistoihin ja valitsemaan niistä inspiroivimmat. Sillä pian…
…on aika vaihtaa ideoita. Ja se tehdään ”kujanjuoksulla”. Alkuvaikeuksien jälkeen AaKoo saa järjestettyä osallistujat kahteen riviin ja pääsee murjaisemaan, että nyt deittaillaan. Osallistujat ovat kahdessa rivissä kohdikkain niin, että kaikilla on pari toisessa rivissä ja rivien väliin muodostuu kuja. Siinä sitten esittäydytään ja esitellään omia ideoita toiselle, kunnes aika umpeutuu. Ja hep, sitten on toisen rivin äärimmäisen jäsenen juostava rivinsä toiseen päähän, jotta rivi pääsee siirtymään ja parit vaihtuvat. Joka kierroksella keskusteluaika lyhenee.
 |
| Kujan valopäässä tapahtui jotakin hauskaa. Tanja Salonen / SML |
Osallistujissa tämä kuvio näyttää herättävän hilpeyttä. Minuunkin tarttuu heidän positiivinen asenteensa, mutta samalla mieleen muistuu synkkä muisto kouluajoilta. Jouduin aikanaan äidinkielen tunnilla tällaisen ”leikin” osallistujaksi koulukiusaajieni kanssa, eikä oma asiallinen käytöksenikään pelastanut minua solvaamismonologeilta, joita sitten jouduin kuuntelemaan muutaman peräjälkeen.
Kuinka moinen tulikin nyt yhtäkkiä mieleen pilaamaan tunnelman! No, onneksi ei itse tarvitse osallistua tuohon nyt. Vaikka nyt tässä on vain fiksuja aikuisia ja tunnelma on rento, silti.
Jutun tarkoitus on vain virittää osallistujat esittelemään ideoitaan julkisesti koko joukolle.
***
Ideoiden esittelyssä ei anneta armoa. Aika on lyhyt, mutta hyvin nämä pitchauksistaan näyttävät suoriutuvan.
Näillä pelityypeillä tuntuu selvästi olevan kyky aloittaa ideansa kehittäminen oikeista asioista. Hyvin perustason jutuista. Mietin niitä omia osittaisia peli-ideoitani, joita minulla on silloin tällöin ollut. Ne ovat lähteneet aivan eri tavalla rakentumaan.
Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka se peli-idea lopulta lähtee kehittymään ammattilaisen päässä. Kai siihenkin alkaa kokemuksen myötä jokin kaava muodostua. Sellainen ajatteluprosessi, joka on erilainen kuin tällaisella maallikolla.
***
Joku (jonka nimen olen jo unohtanut tässä vaiheessa) haluaisi tehdä Kalevala-aiheisen taistelupelin ja kaipaisi jotakuta tuottamaan sisältöä peliin. Mielessäni käy, että vaikka en itsekään ole mikään Kalevala-fani ja tietoni ovat edelliseltä vuosikymmeneltä, minusta voisi olla tässä jotakin hyötyä. Ainakin edes siitä kielinäkökulmasta. Se tarkoittaisi, että pääsisin osallistumaan tapahtumaan oikeasti enkä vain jäisi sivuun dokumentoimaan sitä. Kiinnostava ajatus.
Mutta pelottaa. Ihan varmana täältä löytyy joku sopivampi. Antaa ammattilaisten hoitaa nämä jutut keskenään. Idean esittäjä saakin ennen pitkää kaverikseen jonkun. Joo, antaa olla.
Harmittaa silti ja olen vihainen itselleni. Pauliina tulee viereeni tarkkailemaan tiimiytymisprosessia ja purkaudun hänelle. ”Aina näissä sosiaalisissa jutuissa sama homma. Miks helvetissä mää olen niin paska?”
Pauliina sanoo, etten ole, ja rupeaa innoissaan puskemaan: ”Mene, mene!”
En.
***
Tiimiytyminen on ohi ja pöytiä aletaan järjestellä. Järjestelyjä väistellessäni mietin, että mitähän minun nyt kuuluu tehdä. Tässä on vielä monta tuntia työvelvoitetta edessä, ja jos nyt sijoitun täällä johonkin ja yritän keskittyä Museo-lehden oikolukuhommiin, en kuitenkaan pysty keskittymään ja…
Ja mielessäni jäytää ajatus, että tekisi mieli osallistua.
Istahdan miettimään tätä salin etuosaan ja siitä minut löytää AaKoo. Näytän kuulemma kodittomalta. Niinhän minä olenkin. Kerron ongelmani ja AaKoo rientää heti pois luotani. ”Mä kysyn!” Ääääääh, kuinka noloa.
Tuleva tiimini ottaa minut kuitenkin vastaan hyvin. Tässä ovat Jani ja Maiju, jotka saavat sietää seuraani huomiseen saakka. Kun sanon, että tämä koko homma ujostuttaa, koska pelkään, ettei minua hyväksytä mihinkään, Jani tokaisee: ”Me hyväksytään kaikki!”
Kiitos.
***
Maiju on Vantaan kaupunginmuseolta. Janin taustasta en tiedä tällä hetkellä mitään. Mutta sen tiedän, että minä ja Maiju olemme hieman hukassa.
Jani sen sijaan tietää, mitä tekee. Yritämme Maijun kanssa parhaamme mukaan olla jotenkin mukana tässä. Meidän pitäisi alkaa suunnitella pelin tarinataustaa, mutta homma tuntuu ainakin omasta mielestäni junnaavan paikallaan. Janin pitää selittää meille pelin aiottua toimintaperiaatetta, ja samalla hän kirjoittelee sitä näkyviin yhteiseen GDD-tiedostoon. Tunnumme etenevän hyvin vaivalloisesti.
Yksi syy, jonka vuoksi tarinanluontiin lähteminen on hankalaa, on se, että minä ja Maiju emme tiedä pelin tekemisen teknisestä puolesta mitään. Maiju tuo tämän jossakin vaiheessa julki ja minä komppaan.
Minun käy Jania sääliksi. Meneeköhän hänen jamikokemuksensa nyt kovinkin pilalle, kun tiimissä on kaksi hämmentynyttä ensikertalaista?
Ei hän ainakaan vaikuta siltä, että menisi. Yritämme Maijun kanssa suhtautua asiaan huumorilla.
***
Vihdoin etenemme siihen pisteeseen, että pitäisi ruveta tuottamaan tekstiä. Homman alussa mainitsin, että kalevalamittainen tekstikin minulta saattaisi luonnistua, ja Jani pitää siitä kiinni. Hän haluaa, että sitä tehdään. Okei sit.
Käymme Maijun kanssa vielä kalevalaistamassa itsemme alakerran Birckalassa, ja sitten hommiin.
Iltapäivän mittaan Maiju joutuu lähtemään johonkin ja olemaan poissa jonkin aikaa. Sillä välillä minä pikaluen Kalevalan, muistutan itselleni, kuinka se kalevalamitta menikään (se yksinkertaisempi, ei klassinen) ja alan kääntää yhtä pätkää tiedostostamme kalevalaksi. Maiju tulee takaisin. Dumppaan kalevalarunoiluni tiedostoon ja esittelen Janille ja Maijulle. Tuotos saa hyvän vastaanoton.
(Ja myöhemmin tämä ensimmäinen tuotettu pätkä muuten myös päätyi pelimme itch.io-latauksen kuvaukseksi.)
Mokomaa pitää tehdä lisää. Maiju on nopea tekemään esiversioita teksteistä ja minä sitten kuljen perässä varmistamassa, että ”kalevalakoodi” toimii. Tuntuu jännältä tajuta, että tästä koko joukosta ihmisiä, jotka täällä nyt ovat, minä olen tällä hetkellä todennäköisesti ainoa, joka pystyy tekemään tämän ilman suurempia vaivoja.
Pian sata vuotta täyttävä viipurilainen mummoni olisi varmaan ylpeä, että jatkan täällä runonlaulajien perinnettä.
***
Olen tarkkaillut tässä samalla muita tiimejä. Aikamoinen haaste. Yksi tiimi todella rupesi tekemään vr-peliä.
Jossain välissä käyn hakemassa lisää teetä. Siinä samalla kuulen, kun ”sisällissotatiimi” naureskelee jollekin tekstille, jota he ilmeisesti suunnittelevat pelinsä kuolinruutuun. “You will forever be remembered as the postman that failed.” Hihittelen itsekseni. Niin sellaista tekstiä, jota odotinkin täällä kuulevani!
***
Kysyn Janilta jossakin vaiheessa hänen aiemmista peliprojekteistaan. Hän innostuu näyttämään pelin, jonka hänen tiiminsä teki eräässä aikaisemmassa game jamissa. Pauliina kokeilee peliä ensimmäiseksi ja sen jälkeen minä ja Maiju. Pauliinalla menee hyvin, Maijulla vielä paremmin ja minulla, jolla sentään on paljon enemmän kokemusta peleistä kuin Pauliinalla, kaikkein huonoimmin.
Pitikin kysyä.
***
Iltasen puolella klassinen game jam -hetki toteutuu. (Tai ainakin uskon, että tämä on tavallista.) Kun Jani testaa peliämme, se ei toimikaan kuten hän on odottanut. ”Miks se tekee tolla tavalla!?” hän päivittelee. Hetken ruutua tuijotettuaan hän kuitenkin tuumaa rauhallisesti, että korjataan, ja sitten hän myös alkaa tehdä niin.
Tässä tilanteessa on jotenkin sympaattinen flow. Sivusta seurattuna tämä ongelman ilmeneminen ja ratkaisuprosessin käynnistyminen ovat yhtä sujuvaa jatkumoa. Tämä tyyppi ei kaiketi ole epävarma säätäjä vaan joku, joka haluaa oppia tekemään asiat kunnolla. Myhäilen tyytyväisenä itsekseni. Sellaisen työskentelyä on mukava katsella.
***
19:00 aikoihin pidämme kaikki työskentelytauon ja katsomme, mihin vaiheeseen tiimien pelit ovat edenneet. Näen (ja muutkin näkevät) nyt ensi kertaa kunnolla, mitä muut ovat oikein tehneet edellisten tuntien ajan.
Tiimien pelit näyttävät silmääni omituisen valmiilta ensi vilkaisulla, ja tiedän kyllä heti, miksi. Ydinsisältö ensimmäisenä. Se onkin näihin nyt tehty.
Koska aikaa pelien tekemiseen on tapahtumassa rajatusti, täällä pääsee näkemään kuin pikatoistona yhden version pelin syntyprosessista ja kehittymisestä lopulta pelattavaksi tuotokseksi. Olen nyt todella tyytyväinen, että olen tässä mukana osallistujana.
***
Illan tilannekatsauksen jälkeen jotkut alkavat ennen pitkää kierrellä toisten tiimien läheisyydessä päästäkseen pelaamaan näiden pelejä. ”Onks teillä jotain pelattavaa?” ”Kuis teillä menee?”
Mekin saamme testaajan.
 |
| Testaajamme (joka on pian liukeneva paikalta) valmiina taistoon. Tanja Salonen / SML |
Testattuaan hän poistuu kiireisesti.
***
Kun myöhäisilta koittaa, alkaa olla aika lähteä pois. Jani toteaa, että valmista ehtii kyllä tulla huomisen aikana. Mitäpä tuohon voi itse sanoa.
Kun itse jätän salin, saan onneksi Maijun mukaan turvaamaan matkaani Tampereen keskustassa. En luota siihen. Pääkaupunkiseudulla olen tottunut siihen, että kaikkialla pitää olla varuillaan, mutta silti en ole onnistunut välttymään uhkaavilta tilanteilta. Nyt ei kuitenkaan tapahdu mitään.
***
Kun menen nukkumaan, olo ei ole minkäänlainen. Vain väsynyt. Oikealle kyljelle kääntäessäni selän kuukauden vanha leikkausarpi ilmoittaa olemassaolostaan. Ehkä se tajuaa, että seuraavana maanantaina se saa seuraa. Nukahdan ennen pitkää.
Torstai 8.11.2018
Herään. Ja olen yhtäkkiä ihan pirteä! Mitähän…?
….
Kello on 5:35. Ei TAAS! Nukahtaminen onnistuisi seuraavan kerran vasta puoli kahdeksalta, mutta silloin pitää nousta ylös. Tiedän jo nyt, että uninen perusvire pysyy minussa koko loppupäivän. Voi harmi.
***
Vapriikin aulassa odottaa jo aikaisimpia jammailijoita. Menemme Pauliinan kanssa suoraan ylös ja sanon Pauliinalle, että iskee vain koodin oveen. Jostakin syystä muistan sen vielä. Ovi avautuu ja käyn kutsumassa muut aulasta sisään.
Kun Outi tulee paikalle, hän hihkaisee heti, että tilassa on sama tuttu ja turvallinen, tunkkainen ilma kuin eilisiltana. Naureskelemme. Mitä sitä tiloja ilmastoimaan tällaisia tapahtumia varten!
***
Homma jatkuu tänään suoraan eilisestä. Porukka on hieman vaihtunut eilisiltaisesta, mutta yhä täällä vallitsee mukava tekemisen meininki. Projektit etenevät.
Minun päässäni sen sijaan ei liiku oikein mikään. Univaikeudet. Olen niin kateellinen näille muille, kun ne vain tekevät hommiaan ja vieläpä hyvin.
Jossakin vaiheessa Jani pitää tauon ja tokaisee, että peli näyttää hyvältä. Kyllä se ajoissa valmiiksi saadaan hyvässä kuosissa, vaikka hän kuulemma eilisiltana mietti, onko se mahdollista. No niin varmaankin, kun sinä teet, totean mielessäni. Kuinka joku voi olla noin pirteä?
***
Tänään saamme muuten myös musaa peliin. Viereisen tiimin Anna lupautui tarjoamaan meille kykynsä käyttöön, ja näin pelistämme saadaan entistäkin kalevalaisempi.
Hyvä kun tiimirajat eivät ole tiukkoja. Ilman Annaa tuloksena olisi taatusti valjumpi peli.
***
”Voit sä pitää tauon jossakin vaiheessa jos haluat”, Jani toteaa.
Hmm, niin, mutta ehkä se olisi pitänyt pitää jo. Haluaisin niin käydä hakemassa energiaa jumittuneeseen päähäni Pelimuseon pelihallin Twilight Zone -flipperistä, mutta mitä jos jäänkin sinne sitten innoissani takomaan miljoonia? Ei jotenkin tunnu enää sopivalta nyt.
Tämä onkin varmaan hyvin ainutlaatuinen paikka game jamille, kun on mahdollisuus poistua pelaamaan tai museokävelylle tuosta vain.
***
Vr-tiimillä on ilmeisesti ollut joitakin ongelmia.
Selkäni takana puuhaavassa isossa tiimissä puolestaan edistetään radiopeliä, ja tiimin museoihmiset jatkavat juttujaan pelihemmojen kanssa. Hienoa! Mielenkiintoinen on sekin keskustelu, jossa mietitään, kuinka pelin radioon saadaan ohjelmasisältöä. Tampere-radioäänen olen sen sijaan kuullut jo vähän turhankin monta kertaa.
***
En tiedä Maijusta, mutta minua ainakin on yhä enemmän alkanut häiritä se, että en oikeasti tiedä, mitä Jani tekee. Jos tietäisin, voisin hahmottaa niin paljon kaikkea olennaista tämän meidän pelimme toiminnasta. Olisi varmasti auttanut tässä pelin tekemisessä.
Samalla tiedän, että tunne johtuu enemmän omasta vajaasta tietotaidostani kuin itse tilanteesta. Tapahtuman jujuna ei ole se, että kenelläkään olisi velvollisuus opettaa tiimikavereitaan, vaan se, että tietämättömällä on oikeus oppia. Oikeutta pääsisi käyttämään hyväksi kysymällä asioita, mutta enhän minä nyt semmoista kehtaa mennä tekemään.
Ei keskittyneitä saa häiritä!
***
Hajahuomioita:
- Tuntuu jotenkin oudolta, että täältä on porukkaa jo lähtenyt. Pari henkilöä yhdestä tiimistä on jo poissa pelistä, koska peli on valmis. Tulee ihan sellainen olo kuin tapahtuman alussa yhteen sidottu joukkomme olisi hajonnut.
- Välillä pitää antaa katseensa levätä. Katson työskentelevää Jania, sitten keskittynyttä Maijua ja lopulta sisällissotatiimiä. Äh, eikö täällä ole mitään paikkaa, johon laskea katseensa ilman, että tuntee tuijottavansa? No, katossa on harmaata.
- Kauhea nälkä.
***
Viimeistelemme tekstejä ennen kuin Maiju joutuu lähtemään ja peli on ladattava esiteltäväksi. Maiju haluaa myös käyttää kalevalakoodia.
”Älä kato sitä klassisen säännöstöä vaan väljempää. Kahdeksan tavua säkeeseen niin siitä se lähtee”, tiivistän.
Maiju on taas nopea. Kun hän palaa Vantaalle, hän voikin alkaa kirjoittaa kalevalaksi museossaan.
Jani tsekkailee tekstejämme ja rupeaa ehdottamaan sanoja joihinkin kohtiin. Yksi pätkä pitää vaihtaa, jotta se sopii paremmin. ”Kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin tässä kohdin?” täydennän Janille. Tosiaan, hyvä huomio.
Jani yllättää minut positiivisesti, kun hän rupeaa vihdoin itsekin laskemaan tavuja erään ongelmallisen tekstinkohdan äärellä tarkistaakseen, sopiiko hänen ehdottamansa sana säkeeseen. Jess, tämän halusinkin nähdä! Tuon alan ihminen kyllä oppii nämä kielijutut helposti, jos haluaa.
***
Tapahtuma lähenee loppuaan ja pian on aika katsoa, mitä kaikki ovat saaneet aikaiseksi. On koittanut aika ladata pelien pelivideot esiteltäväksi. Nyt sitä on vain mentävä. Kukaan ei kuitenkaan näytä hötkyilevän tai panikoivan asian kanssa, ja hauskinta tässä on se, että odotinkin näin tapahtuvan. Sen verran taitavaa tämä porukka on.
Kun kaikkien videot ovat valmiina, meidät patistetaan yhteiskuvaan Pelimuseon puolelle. Jotenkin ihmiset tuntuvat tajuavan itsestään, että pitkät eturiviin ja lyhyemmät korokkeille. Sijoitun suosiolla alas tapahtuman alussa meille luennoineen Henrin lähelle. Jani tulee väliimme, ja näin on saatu kuvan keskiosa kivasti tukittua yli 180-senttisillä henkilöillä.
Kuinkahan kauan tässä pitää pönöttää? Jostain takaani kuuluu, kun joku naureskelee: "Mikä konsoli mulla on pään päällä!?" Alkaa yleinen läpänheitto koulukuvauksista.
Olen kyllä erittäin kiinnostunut näkemään, kuinka hölmö yhteiskuvastamme tuli.
***
Näin tapahtuma valuu kohti loppuaan. Kaikki tiimit esittelevät vielä pelinsä muille, ja taputamme ja sopivissa väleissä myös nauramme kaikkien suorituksille. Todella kivaa, kun kaikki ovat hyvällä mielellä.
 |
| Esittelyssä Civil War Postman 1918, jonka jännittävät käänteet herättävät katsojissa hilpeyttä. Tanja Salonen / SML |
Sen kummallisempia juhlallisuuksia ei pidetä, vaan kaikki päättyy lopulta keskusteluihin ja tilan siivoamiseen. Ei tässä oikeastaan muuta kaipaakaan. Jää tunne, että mukava tapahtuma oli.
Voisin aivan hyvin kuvitella osallistuvani uudelleenkin johonkin game jamiin, vaikka en ole nyt sen enempää pelialan ihminen kuin olin tänne tullessani. Pitäisi vain valmistautua paremmin sillä ajatuksella, että osallistuu.
Jokin sentään on kuitenkin muuttunut.
Näet tiivistän Janille vielä innoissani, että Tampereelle tullessani en ollut osallistunut tällaiseen tapahtumaan kertaakaan, mutta nyt minulla on jo YKSI kokemus. Jani toteaa hymyillen: ”Sä sait levelin!”
Sitä se kokemuksen kerääminen ja haasteiden selvittäminen teettää.
***********************************************************************************
Näin häämöttää viimein kaivattu loppu tässä tekstissä. Joten, helpottaakseni sitä, että muutkin saavat samanlaisia suorituksia statuksiinsa, päätin vielä koota…
Ensikertalaisen vinkit epäilijälle, joka miettii, osallistuako game jamiin
1. Osallistu.
2. Epäröitkö vielä? Voi hyvänen aika. Olen itse hiljainen tarkkailija ja pohdiskelija ja vielä ruman näköinenkin, mutta millään tällaisella ei ollut muille mitään merkitystä. Kukaan ei lynkkaa sinua sen vuoksi, mitä olet. Tapahtumassa on tarkoitus mennä asiat edellä.
3. Et ole pelialan ihminen? Mitä sitten? Tämä on juuri se tilaisuus, jossa noihin mokomiin pääsee tutustumaan sekä näkemään ja tekemään samalla jotakin uutta ja mielenkiintoista.
4. Jos jamin järjestäjänä heiluu Annakaisa Kultima, olet hyvissä käsissä. AaKoo auttaa, lohduttaa ja neuvoo. Kuningatar taatusti osaa asiansa ja pitää huolta valtakunnastaan.
5. Muista hyvä ensikertalainen kommunikoida tarpeeksi muiden tiimisi jäsenten kanssa! Nimenomaan niiden kokeneempien. Kysy rohkeasti, jos haluat tietää. Itse en tehnyt niin tarpeeksi,
mutta uskon, että kokeneempi tai tietävämpi varmasti esittelee tietojaan ja taitojaan ihan mielellään. Ainakin hetken. Niin, ettei se lamauta aikataulua.
6. Tulevia jameja löydät mm. Finnish Game Jamin sivuilta.
Museo Game Jamin valmiit pelit löytyvät täältä. Oman tiimini peli on Osma Uljas Otsonpoika.
P.S. Toivottavasti se ovikoodi on vaihdettu.
Tanja Salonen
Kirjoittaja on Suomen museoliiton tiedottaja ja Tarinat peliin -hankkeen hankesuunnittelija
Kirjoitus on osa Tarinat peliin -hankkeen blogisarjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti