Samat haasteet ajasta ikuisuuteen

Museoiden on otettava huomioon tulevaisuudessa seuraavat näkökohdat:

1. Veronmaksajat luopuvat tiukan paikan tullen ensimmäisenä kulttuurin rahoituksesta.
   
2. Museoiden omistajat edellyttävät, että heidän tarpeensa määräävät museoiden toimintalinjat.
   
3. Merkittävä osa toimintaa tapahtuu vain siinä laajuudessa, johon museot pystyvät itse hankkimaan rahoituksen. Tämä merkitsee sponsoroinnin, myynnin ja pääsylipputulojen merkityksen moninkertaistumista, samalla valtion ja kunnan rahat muuttuvat sponsorirahan kaltaiseksi eli nekin on itse hankittava.
   
4. Museoiden perustehtävät: tallentaminen, konservointi ja tutkimus eivät häviä, mutta niiden rahoitus tulee epävarmaksi.
   
5. Matkailun merkitys kasvaa edelleen, mutta museoiden kilpailijoiksi tulevat muut vetovoimakohteet, erityisesti kylpyläbuumin jälkeen nousevat yksityiset ”visitor centerit”.
   
6. Museoiden yleisöpalvelun tason on lähestyttävä yksityistä palvelusektoria.
   
7. Markkinointi on aloitettava: markkinoinniksi ei lasketa näyttelyt-palstalla olevia pikkuilmoituksia.
   
8. Museoiden itsenäisyyden säilyminen on hengissä pysymiselle välttämätöntä – toisaalta museoiden ja muiden muistiorganisaatioiden yhteistyön lisääminen ja monipuolistaminen on yhtä välttämätöntä.
   
9. Työn tuottavuutta on oleellisesti parannettava.
   

Nämä huomiot museoiden toimintaympäristön muutoksista ja tarvittavista toimenpiteistä on kirjattu Suomen museoliiton strategiatyön pohjaksi laadittuun muistioon. Muistiosta tuli minulle ajankohtainen, kun löysin sen toimistollamme vietetyn siivouspäivän aikana. Muistion oli kirjoittanut nyt jo edesmennyt museoneuvos Jouko Heinonen kesäkuussa 1992.

Muistio pysäytti. Suomen museoliiton uusimman, tämän vuoden alusta alkaneen strategian taustalla ovat vastaavat huomiot toimintaympäristön muutoksesta. Myös odotukset museoiden toiminnan muuttumisesta ovat samansuuntaisia.

Olemmeko pysyneet paikallamme parikymmentä vuotta?

Mielestäni emme. 1990- ja 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä museotoiminta otti huomattavia edistysaskeleita. Museolaitos organisoitui. Nimettiin valtakunnalliset museot Kansallismuseo, Luonnontieteellinen keskusmuseo ja Valtion taidemuseo. Saatiin aikaan säädettiin korotetun valtionosuuden tuonut asetus valtakunnallisista erikoismuseoista, maakuntamuseoista ja aluetaidemuseoista sekä ennen muuta koko museoalaa vakiinnuttanut museolaki.

Museoihin investoitiin merkittävästi Heinosen laatiman muistion jälkeisinä vuosina: valtion rahoitusosuus kaikille museoille kasvoi huomattavasti. Monia muitakin edistysaskeleita otettiin.

Näyttää kuitenkin siltä, että toimintaympäristön muutokset ja niiden aiheuttamat paineet museotoiminnalle ovat ajasta ikuisuuteen samanlaisia: julkinen rahoitus on uhattuna, kokoelma- ja tutkimustyön resursointia on hankala perustella, kilpailu kiristyy ja näkyvyyttä tarvitaan lisää.

Muistio pysäytti minut myös siksi, että se sekä hymyilytti että hävetti.

Hymyilytti sen vuoksi, että mieleeni tulivat ne monet hetket 1990-luvulta ja 2000-luvun alkuvuosilta, jolloin itse vaahtosin Jouko Heinoselle siitä, kuinka toimintaympäristö on muuttumassa: ”Julkinen sektori korvautuu yksityisellä, tuotteistamiseen ja markkinointiin on panostettava…”

Hävetti sen vuoksi, että en tiennyt, miksi Jouko oli niin myötämielinen vaahtoamiselleni. Helppohan hänen oli omat ajatuksensa ostaa.

Tästä on hyvä jatkaa 90-vuotisen Suomen museoliiton historian ja sen tekijöiden muistelemista ja juhlimista – tulevaisuuteen katsoen.

Kimmo Levä

Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri.

Tarpeellinen ei ole arvokasta

Pääsihteeri Kimmo Levä pohtii, miten perustella kokoelmien merkitys.

Museokokoelmat ovat lisääntyvän keskustelun kohteena. Suomen museoliitto on nostanut kokoelmien hallintaan liittyviä kysymyksiä esiin tämän vuoden Museo-lehden ensimmäisessä numerossaan. Liiton piirissä keskustelua jatketaan tulevilla Museopäivillä Kouvolassa.

Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet on sekä lehtien haastatteluissa että blogikirjoituksissaan nostanut esiin melko jyrkälläkin tavalla tarpeen kokoelmiin liittyvän ajattelun ja käytännön työn muuttamisesta. 

Kokoelmakeskustelun ajankohtaistumisessa on taustalla ainakin kaksi asiaa:

1. Talous. Kokoelmien säilyttäminen on merkittävä tila- ja työkustannus.
2. Määrä. Suomalaiset jättävät entistä enemmän jälkiä itsestään seuraaville sukupolville esineistön, valokuvien ja taideteosten muodossa. 

Kun puhutaan kokoelmista, puhutaan aina samalla koko museosta. Halusimme tai emme, kulunut hokema ”kokoelmat ovat museon ydin”, on aina keskeisin peruste museoiden olemassaolon tärkeydelle tai turhuudelle. 

Tätä todistaa Englannin museoliitto (Museum Association) hiljattain julkaisemassaan raportissa Public perceptions of - and attitudes to – the purposes of museums in society. Museoiden ensisijaiseksi tarkoitukseksi ja tärkeimmäksi tehtäväksi osoittautui perinteen säilyttäminen ja ylläpito. Tuloksen taustalla ovat Britain thinks -tutkimuslaitoksen monipuoliset haastattelut.

Uusimmassa UNESCON Museum International –julkaisussa Hassan M. A. Al Naboodah, joka työskentelee Yhdistyneiden arabiemiirikuntien yliopiston kirjaston dekaanina, pohtii historian tallentamisen merkitystä.

Artikkelissa Importance of Heritage Preservation hän toteaa:

”There is on doubt that preservation of national cultural heritage is a vital necessity, as it represents the preservation of the authentic nature and cultural identity of a society, which form the basis of the social fabric.

In the light of the rapid technological developments and social changes happening around the world, as well as the immense challenges posed by globalization, the preservation of heritage ensures continuity between the generations in society by passing the various elements of cultural experience embraced or created by our ancestors and forebears on to future generations.”

Al Naboodahin kirjoitus sisältää suurin piirtein kaikki ne näkökohdat, joita käytämme perustellessamme kokoelmien ja museomme työn tärkeyttä.

Kiistää niitä ei luonnollisesti voi eikä tarvitse, mutta yhteiskunnallisessa keskustelussa pärjätäksemme meidän on löydettävä vähemmän akateemisia argumentteja. Tarvitaan konkreettisia, yleistajuisia vastauksia kysymykseen siitä, miksi juuri meidän on nyt ja tässä ylläpidettävä kokoelmiamme ja museoitamme.

Euroissa mitattavilla nopeilla hyödyillä emme voi sitä perustella. Jos lähdemme perustelemaan kokoelmiemme ja museoidemme tärkeyttä ensisijaisesti taloudellisin perustein, voimme alkaa jo etsiä nauloja ja lautoja museoiden ikkunoiden peittämiseksi.

Euroja voimme käyttää tarpeellisen tai kalliin määrittelyssä, mutta emme arvokkaan!

Kuinka sinä vastaat kysymykseen siitä, miksi kokoelmia on säilytettävä. Mihin omaa museotanne tarvitaan? Hienoa, jos kerrot vastauksesi kommenttina – vielä hienompaa, jos kykenet vastauksessasi välttämään sivistyssanoja ja latteuksia.

Kimmo Levä

Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

Madmuseums

Kimmo Levä listaa Madventures-sarjan seikkailijoiden menestyksen taustatekijät. Samoja ohjeita voi hyödyntää myös museoissa.

Culture Finland -hankkeen päätösseminaaria vietettiin hienoissa puitteissa ja laadukkaalla ohjelmalla Musiikkitalossa Helsingissä 9.4.2013. Tilaisuuteen toi sopivaa virallisuutta se, että hankkeen loppuraportti luovutettiin kulttuuriministeri Paavo Arhinmäelle. Raportti on luettavissa opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla.

Tilaisuudessa esiintyivät myös kaverukset Riku Rantala ja Tuomas ”Tunna” Milonoff. Heidän tuottamansa seikkailusarja ”Madventures” on ollut huikea menestys. TV-sarjaan on ostettu esitysoikeudet suurin piirtein kaikkiin maihin, mukaan lukien Pohjois-Korea. Ruotsiin ohjelma ei sen sijaan ole päätynyt, minkä voinee tulkita siten, että Madventuresin idea on ollut kadehdittavan hyvä.

Menestymisensä tekijöiksi he kertoivat kattavan listan:

1. 4I: Intohimo (haluatko tehdä tätä hommaa), intensiteetti (pitää takoa, kun rauta on kuumaa), intuitio (sisäinen, mutta monipuolisen arviointiin perustuva tieto siitä, että tämä on hyvä juttu) ja itseensä uskominen (tavoitteet riittävän suuria).
2. Positiivinen suhtautuminen
3. Uskottavuus ja aitous
4. Kansainvälisen tason tinkimätön laatu (mahdollista myös pienellä budjetilla)
5. Oikea ajoitus: ensimmäisten joukossa hyödyntämässä uutta teknologiaa ja trendejä
6. Brändi ja bändi (sisällön oltava ykkönen ja siitä on kaikkien pidettävä kiinni)
7. Aistit herkkinä (lähelle ei aina näe, joten kannattaa kysellä mitä meiltä oikeastaan halutaan ja mikä kiinnostaa)
8. Itsensä likoon laittaminen (rohkeasti epämukavuusalueelle eli uuteen kiinni, vaikka se pelottaa ja riski epäonnistumiseen on ilmeinen – useimmiten se kuitenkin kannattaa)

Rantala esitteli tilaisuudessa Madventures-sarjan jaksoja, joissa he ovat olleet tekemisissä ihmissyöjien, mafiosojen ja pilvenpiirtäjistä laittomasti hyppivien porukoiden kanssa. Lisäksi he ovat laittaneet kroppansa peliin esimerkiksi sushipöytänä. Esittelystä ja videopätkistä oli helppo aistia, että Madventures-parivaljakko elää kuten opettaa. Epämukavuusalueella ollaan kauhuksi asti.

Museoiden sisällöntuottajien, kehittäjien ja johtajien on myös entistä useammin otettava askel epämukavuusalueelle: kokeiltava uutta, kohdattava uusia ihmisiä ja toimintakulttuureita. Meidän ei sentään tarvitse saada otetta ihmissyöjäheimosta. Sen sijaan pientä kauhua ja kämmenten hikoilua seuraa jo siitä, että päätämme ottaa ensimmäisen yhteyden uusiin asiakkaisiin ja kumppaneihin tai tarjoamme toimittajille juttua kirjoitettavaksi. Uuden kokeilu kuitenkin kannattaa – emme tule syödyksi ja olemme vähintään yhtä kokemusta ja tarinaa rikkaampia.

Minä päätän, että ennen perjantaita 3.5.2013 olen ottanut yhteyttä yhteen uuteen Miljoona uutta kävijää -ohjelman potentiaaliseen rahoittajaan. Tavoitteena on päästä esittelemään ohjelmaan hyvin soveltuvaa miljoonan euron kumppanuuspakettia. Katsotaan, tulenko syödyksi. Mikä on sinun seikkailusi tällä viikolla?

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

Seminaarin aineistot ovat luettavissa osoitteessa:
http://www.maaseutupolitiikka.fi/teemaryhmat/kulttuuri/kulttuurimatkailufoorumi

Kymmenen vinkkiä museoiden tiedotukseen

Museoliiton viestinnän koulutuspolun opiskelijat YLE:n vieraana PS-ohjelman tiloissa. Kuva: Seppo Honkanen / SML

Miten museoiden kannattaa lähestyä tiedotusvälineitä? Tuuli Rajavuori tiivistää YLE:n henkilökunnan kanssa käydyt keskustelut kymmeneen vinkkiin. 

Museoliiton viestinnän koulutuspolun opiskelijat vierailivat 16.4.2013 YLE:n tiloissa Isossa Pajassa osana koulutuspolun ensimmäistä moduulia. Vierailun aikana tapasimme Ylen kulttuuritoimitukseen väkeä ja kuulimme kiinnostavia vinkkejä, miten museoiden kannattaa lähestyä Yleisradiota.

Alle on koottu illan keskusteluissa esiin nousseita vinkkejä.

1. Tiedotteen on hyvä olla lyhyt, ytimekäs ja selkeä. Lähetä tiedote ajoissa.
2. Toimitukseen lähetetyt viestit menevät perille ja ne luetaan, vaikka niihin ei aina voida vastata heti. Idea saattaa jäädä hautumaan ja siihen palataan, kun tilanne on sopiva.
3. Kannattaa seurata tiedotusvälineitä ja panna merkille, kuka toimittajista voisi olla kiinnostunut juuri omasta aiheestasi. Kohdennettu viesti on yleensä toimivampi kuin toimituksen yleisosoitteeseen lähetetty idea.
4. Ennakkotiedottaminen on hyvä asia, mutta saman asian toistaminen liian usein ei välttämättä ole paras keino lähestyä tiedotusvälinettä.
5. Kulttuurialan organisaatioiden ei kannata ulkoistaa viestintää ulkopuolille viestintätoimistoille, sillä ajoittain on päädytty ikäviin tilanteisiin, joissa viestin lähettäjä ei tunne sisältöjä riittävän hyvin.
6. Televisioon tulevat pätkät kuvataan usein mielellään jo pari päivää ennen avajaisia, jolloin näyttelytiloissa on rauhallista. Mahdollisesti silloin vielä kesken oleva näyttelynrakentaminen ei yleensä ole ongelma, sillä kuvakulmat voidaan rajata sopivasti. 
7. Näyttelyiden lisäksi myös muu museotyö kiinnostaa. Omaa osaamista kannattaa tarjota rohkeasti. Kurkistus museon kulissien taakse on usein kiinnostavampaa kuin perinteinen vierailu museon näyttelyssä.
8. Ihmiset ovat aina kiinnostavia. Ole valmis esiintymään itse tai etsimään tilanteeseen sopiva työtoveri.
9. Tiedotusvälineisiin päätyminen on joskus kiinni myös sattumasta. Ei siis kannata lannistua, jos ensimmäiset yritykset eivät vielä tuota tulosta.
10. Tiedottamiseen voisi lisätä ripauksen rentoutta!

Lämpimät kiitokset kiinnostavasta vierailusta ja hedelmällisistä keskusteluista!

 Tuuli Rajavuori
Kirjoittaja on Suomen museoliiton projektisuunnittelija

Kuinka uusi media muutti viestinnän [Prezi]

Viestintäpäällikkö Seppo Honkanen koettaa tiivistää median muutoksen yhteen Prezi-esitykseen.

Elämme keskellä suurinta  media- ja viestintämurrosta kirjapainotaidon keksimisen
jälkeen.

Aihetta käsittelevää Prezi-esitystä selataan kuin Power Pointeja: klikkailemalla hiirellä tai käyttämällä nuolinäppäimiä. Sisällön voi avata koko näytön suuruiseksi klikkaamalla oikeassa alakulmassa olevaa full screen -painiketta.

Esitys on koottu Suomen museoliiton Viestintäpolku-koulutuksen osaksi.

Avaa "Kuinka uusi media muutti viestinnän" tästä!

 

Seppo Honkanen

Suomen museoliiton viestintäpäällikkö