keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Museokahvilat testissä



Onnistunut museovierailu päättyy usein kahvikupin äärelle. Museoliiton henkilökunnasta koottu testiryhmä tutustui museokahviloiden runsaaseen valikoimaan. Kesälomaretkien varrelle osui monia persoonallisia kohteita, joissa museoelämyksiä sulateltiin herkullisten tarjoilujen parissa. 


Museokahviloihin on vapaa pääsy. Kaikkiin testattuihin museokohteisiin pääsee tutustumaan myös Museokortilla.


Café Qwensel, Läntinen rantakatu 13 B, Turku

Apteekkimuseon Café Qwensel toimii Turun keskustassa Aurajoen rannalla, jonne on muodostunut viime vuosina trendikahviloiden ja -ravintoloiden keskittymä. Niiden joukosta 1700-luvun kahvila erottuu persoonallisella tyylillä. Idyllisellä sisäpihalla on pieni hyötykasviviljelmä, jonka antimia käytetään mahdollisuuksien mukaan kahvilan keittiössä.

Kahvilan erikoisuus on norjan munkki, joka eroaa tavallisesta munkista mehevällä koostumuksella ja rapealla kuorella. Lisäksi kahvila tarjoaa suolaisia ja makeita piiraita, salaatteja sekä lounaskeittoja kohtuulliseen hintaan. Kahvit tarjoillaan pöytiin isossa kuparipannussa.

Korttelimuseon kahvitupa, Kirkkokatu 22, Kuopio

Kuopion korttelimuseon kahvila sopii erinomaisesti museon yhdentoista vanhan puutalon muodostamaan pihapiiriin. Kahvilan sisustus on perinteinen räsymattoineen ja tuvan seinien viertä kiertävine penkkeineen. Kahvikupin voi valita sinivalkoisesta kirppistyylisestä valikoimasta. Pitkät pöydät ikkunoiden edessä ja tuvan valkoinen leivinuuni takaavat leppoisan ja museon aihepiiriin virittelevän mielentilan.

Tarjolla on perinteisten munkkien ja kakkujen lisäksi myös savolaisia herkkuja: mustikkakukkoa vaniljakastikkeen kanssa ja ryynirieskaa savumuikkutäytteellä. Lisäpisteet kahvila saa hyvästä hinta-laatusuhteesta.

Café MUUSA, Eteläranta, Pori

Kahden aikuisen ja yhden lapsen muodostama testiryhmämme vieraili Porin taidemuseon kahvilassa. Valitsimme aikuisille lounasbuffetin, joka oli hinta-laatusuhteeltaan oiva ja täyttävä. Pidimme siitä, että tarjottavat olivat itse tehtyjä, eivät puolivalmiita pakasteita. Erikoismaininnan kahvila saa selattavien kirjojen hyllystä, joka antoi lapsiperheelle aikaa omaan ruokailuun.

Tunnelma kahvilassa oli hiukan kotikutoinen verrattuna moderniin nykytaiteeseen. Vaikka kahvila ei siis jatkanut museokokemusta, poistuimme kuitenkin tarjoiluihin tyytyväisinä.

El Fant, Katariinankatu 3, Helsinki

Kahvi- ja viinibaari El Fant sopii erinomaisesti Helsingin uuden kaupunginmuseon kainaloon, sillä tämä museokahvila on kuin Helsinki pienoiskoossa: sympaattinen, monipuolinen ja rento. Ilman ylimääräistä säätämistä päivän lounaskeitto vaihtui pyynnöstä maukkaaseen ja ruokaisaan kukkakaalisalaattiin, jota piristivät chilinpalat ja erinomainen leipä. Lounaan kruunasivat Good Life Coffeen kahvi sekä herkullinen porkkanakakku.

Sisustus ei turhia koreile, mutta pienet yksityiskohdat, kuten naruista tehdyt kattolamput, lisäävät paikan viihtyisyyttä. El Fant on miellyttävä ja monipuolinen museokahvila, joka tarjoaa maittavaa lounasta, erinomaista kahvia ja mukavat puitteet museokierroksen jälkeiselle viinilasilliselle.

Café Alvar, Alvar Aallon katu 7, Jyväskylä

Café Alvar on viihtyisä ja tyylikäs kahvila Alvar Aalto -museon yhteydessä. Alvar Aallon ”valkoista kautta” edustava museorakennus tarjoaa silmänruokaa designista ja arkkitehtuurista kiinnostuneille kahvilan antimista nauttimisen lomassa.

Kahvilasta saa myös lounasta, mutta sen erikoisuutena ovat monipuoliset ja herkulliset kakut, joita valmistetaan tilauksestakin. Tyrni-valkosuklaajuustokakku ja mansikka-rosmariinikakku maistuivat kahvin kera pienellä terassilla museon kainalossa. Lisäpiste pöytiintarjoilusta!

Café Huvila, Mannerheimintie 13b, Helsinki

Café Huvila toimii Hakasalmen huvilan 170-vuotiaassa leivintuvassa. Kahvilan tunnelma on välitön. Kirjoja on esillä luettavaksi, jos oma unohtui kotiin.

Kahvila tarjoaa sekä lounasta että perinteisiä kahvila-annoksia. Kaikki tarjoilut näyttävät hyviltä ja pelkistetty tarjoilutapa tuntuu sopivan kahvilan luonteeseen. Kahvila käyttää myös tuoreita antimia suoraan omasta puutarhastaan. Puro Reilun kaupan luomukahvi paksulla kermavaahdolla täyttää kaikki odotukset. Laatuun sitoutunut paussipaikka toimii erinomaisena sisäänheittäjänä museolle.

Autereen tupa, Joenniementie 47, Mänttä

Taidemuseo Göstan pihapiirissä sijaitseva Kahvila Autereen tupa tarjoaa makeiden vaihtoehtojen lisäksi myös suolaisia piirakoita. Suklaaleivos pähkinäisellä pohjalla osoittautui maukkaaksi ja hedelmäisen vivahteikkaaksi. Punavalkoinen Red Velvet -kakku houkutteli aavistuksen enemmän ulkonäöllään kuin maullaan.

Kahvilan miljöö on viehättävä, ja sään salliessa kahvit voi siemailla viihtyisällä pihaterassilla. Tarjolla on myös salaatti- ja keittolounasta, joten Autereen tupa tuo kesäaikaan sopivasti kontrastia museon ravintolatarjontaan.

Lottamuseon kanttiini, Rantatie 39, Tuusula

Lottakanttiiniin tunnelma sopii museoon hyvin. Kahvilan visuaalinen ilme tuo mieleen oikean kanttiinin: seinät ovat harmaata panelointia, ja asiakkaita palvellaan kanttiinin modernisoidulta luukulta. Henkilökuntaan kuuluu iloisesti palvelevia, harmaisiin liivihameisiin pukeutuneita lottia. Korvikekahvit kaadetaan Lotta-kuppeihin, ja sota-aikaisesta radiosta tulee ajalle tyypillistä musiikkia juuri sopivalla äänenvoimakkuudella.

Kahvilassa on terassi, josta avautuu näkymä hyvin hoidetulle kartanon pihalle. Ei olekaan ihme, että kanttiini on suosittu hiukan syrjäisestä sijainnista huolimatta.

Gallen-Kallelan museokahvila, Gallen-Kallelan tie 27, Espoo

Mikä miljöö! Gallen-Kallelan Tarvaspää kelpasi taiteilijalle, kelpasi minulle ja kelpaa hyvin museokierroksen oheen. Sääli vain, että kahvilatila oli melko ahdas ja kuuma ainakin kesäisenä ruuhkaviikonloppuna. Onneksi juhlatilasta tuli viihdykkeeksi taitavaa pianonsoittoa. Uloskin toki pääsi istumaan.

Museo järjestää kesäisin villiyrttikursseja, ja teema näkyi kahvilassakin. Yrttiä ja luomua oli mukavasti kahvilan tarjoiluissa, ja laktoosittomat, vegaanit ja Pokémon-kouluttajatkin oli huomioitu. Tarjoiluja oli runsaasti ja kahvia sai muutenkin kuin mustana. Itse kokeilin virkistävää Wostokin yrttilimonadia ja maukasta raparperi-toscapiirakkaa.

Juttu on julkaistu Museo-lehden numerossa 3/2016.

torstai 17. marraskuuta 2016

Etujoukoissa Euroopassa

Badisches Landesmuseum. Kimmo Levä/SML

Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä osallistui viime viikolla NEMOn vuosikonferenssiin. Mitä jäi tapaamisesta mieleen tänä vuonna?
 
NEMO (Network of European Museum Organisations) kokoontui viime viikonloppuna vuosittaiseen konferenssiinsa ja vuosikokoukseensa Saksan Karlsruheen. Konferenssin teema oli museoiden taloudellinen vaikuttavuus otsikolla Money matters, ja konferenssia isännöivät Badisches Landesmuseum ja Saksan museoliitto.

Vuosittainen tapaaminen on erinomainen tilaisuus päivittää tiedot museoalan tilanteesta Euroopassa. Tänä vuonna konferenssiin osallistui 170 museoliitoissa tai museoalalla muuten työskentelevää henkilöä 33 eri maasta.

Parhaan tilannekuvan konferenssissa sai Saksan museoista. Saksan museoliitto on myös NEMOn isäntäliitto, joka vastaa verkoston käytännön toiminnasta, kuten koulutuksista, viestinnästä ja hallinnosta henkilöstöineen. Saksan museoliitto on ollut nyt NEMOn isäntäliitto jo 10 vuotta. Sitä ennen hommasta vastasi Suomen museoliitto.

Saksassa on 6372 museota, joissa vierailee vuosittain noin 111 miljoonaa kävijää. Kävijämäärät ovat kasvussa, kuten muuallakin Euroopassa. Mielenkiintoista on, että näillä luvuilla keskimääräisen museon kävijämäärä Saksassa on melko tarkkaan sama kuin Suomessa. Voimme myös viimeistään nyt jättää aktiivikäytöstä viestin, jossa Suomea nostetaan esiin ”maailman museoidumpana kansakuntana”. Saksassa yhtä museota kohden on 13 000 asukasta, kun Suomessa vastaava luku on 17 000.

Museoihin investoidaan Saksassa ja muissa Euroopan kasvukeskuksissa huomattavan paljon. Myös kasvukeskusten ulkopuolella olevien museoiden taloudelliset vaikeudet ovat yhteinen huolenaihe. Saksassa museoiden toiminnan suuntaa ovat kulttuurimatkailun lisäksi määrittäneet, eivät tosin kovin yllättävästi, siirtolaisuuden ja monikulttuurisuuden mukanaan tuomat yhteiskunnalliset muutokset. Saksan museoliitto on juuri julkaissut tähän liittyen tutustumisen arvoisen selvityksen Museums, migration and cultural diversity – Recommendations for museum work.

Konferenssin keynote-puhuja oli Pier Luigi Sacco, joka työskentelee kulttuuritalouden professorina IULMin yliopistossa Milanossa. Hän on toiminut myös vierailevana professorina Harvardissa. Tutkimuksissaan hän on keskittynyt kulttuurin talousvaikutuksiin jälkiteollisella ajalla. Saccon luennon teema oli How do museums create value. Esitelmässään Sacco jakoi museot kehitysvaiheeltaan kolmeen ryhmään: Museo 1.0, 2.0 ja 3.0.

Museo 1.0 -ryhmän tehtäviksi hän määritteli suojelun ja sivistämisen. Nämä museot keskittyvät kokoelmien tallentamiseen, tutkimiseen ja esittämiseen. Museoita rahoitetaan niiden yleishyödyllisten tehtävien vuoksi. Yhteiskuntatalouden näkökulmasta museot näyttäytyvät ennen muuta kuluna. 

Museo 2.0 -ryhmän museoiden tehtävässä painottuu viihdyttäminen. Museoilta odotetaan enenevissä määrin taloudellisen hyvinvoinnin rakentamista. Työssä painottuvat kulttuurimatkailun tarpeet. Taloudellinen vaikuttavuus on myös otettu Museo 2.0 -ryhmässä yhdeksi museoiden tehtävistä muiden yhteiskunnallisten tehtävien rinnalle. Yleisön palaute on tärkein menestyksen mittari, joka ohjaa museoiden strategioita.

Museo 3.0 -ryhmän museoiden tehtävissä korostuu ihmisten osallisuus. Yleisö ja yleisötyö ovat korvautuneet monikanavaisella toiminnalla, joka avaa museoiden tieto- ja osaamisvarannot kaikkien käyttöön. Siten museoista tulee osa monenlaisia yhteisöjä: yleisö korvautuu yhteisöillä. Talouden näkökulmasta museot ovat tärkeä osa innovaatiokeskittymiä ja hyvinvointikeskuksia. Niiden tehtävissä korostuvat kestävän kehityksen ja sosiaalisen tasa-arvoisuuden edistäminen.

Puhuessaan museoryhmistä professori Sacco korosti mittaamisen tärkeyttä riippumatta siitä, missä kehitysvaiheessa tai ryhmässä museo on. Erityisen tärkeää mittaaminen ja sitä kautta vaikuttavuuden osoittaminen on sosiaalisen hyvinvoinnin tehtävissä.

Kuten yleensä, nytkin oli erittäin mukava huomata, että suomalainen museoala kulkee Euroopan etujoukoissa. Euroopan museoliitoilla tai museoilla ei ole meille kerrottavana mitään ehdottoman uutta, mutta toki ne vahvistavat sitä käsitystä, että mekin olemme menossa oikeaan suuntaan. Sosiaalisen vaikuttavuuden ja kulttuurimatkailun lisäksi ajankohtaista Euroopassa ovat digitalisaatio, kokoelmahallintajärjestelmien kehittäminen, Museokortin kehittäminen, museoiden laadun kehittäminen ja mittaaminen, tekijänoikeus- ja henkilötietokysymykset sekä museoiden yhteistyö luovan teollisuuden kanssa.

Ei siis mitään uutta tuolta rintamalta, mutta hyviä vinkkejä ja käytännön työkaluja. Näistä yksi on Pohjois-Irlannin museoliiton tuottama työkalupakki, joka auttaa museoita huomioimaan olennaiset asiat, kun tavoitteena on sujuva yhteistyö museoiden sisältöjä hyödyntävien luovien alojen toimijoiden kanssa.

Omamme ja Euroopan edun vuoksi meidän on hyvä tuoda esiin osaamistamme osallistumalla kansainväliseen keskusteluun seminaareissa ja muilla foorumeilla. NEMOn on mahdollista auttaa meitä saamaan tuottamamme suomenkielinen sisältö laajempaan tietoisuuteen. Sieltä on mahdollisuus saada käännösapua julkaisuille, joiden sisältö arvioidaan kiinnostavaksi myös eurooppalaisen museokentän näkökulmasta.

Tällaista sisältöä meillä kyllä on. Mielestäni ainakin Museoviraston johdolla kehitellylle ja tänä vuonna Suomessa lanseeratulle museoiden arviointimenetelmälle on Euroopan museoissa suorastaan huutava tarve – vaikka he eivät sitä vielä itse oivalla.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

tiistai 8. marraskuuta 2016

Kuka voittaa ja mitä, jos Guggenheim ei toteudu?


Ei kukaan. Ei mitään. Näin vastaa kysymykseen Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.

Guggenheimin tukisäätiö teki viime viikolla uuden esityksen museon toteuttamiseksi. Esityksessä yksityisen rahoituksen osuus oli kasvanut yli 66 miljoonaan euroon. Lisäksi tukisäätiö sitoutui museon ylläpitoon rakennusvaiheen jälkeen.

Esityksen mukaan Helsingin kaupunki osallistuu museon investointiin 80 miljoonalla eurolla, takaa tukisäätiön 35 miljoonan euron lainan sekä osallistuu kiinteistön ylläpitokustannuksiin 6,5 miljoonalla eurolla vuodessa. Hallinnollisesti Helsingin kaupungin rooli rajoittuu museokiinteistön omistamiseen. Uutta oli myös se, että Amerikkaan rahaa lähetetään aikaisempia suunnitelmia vähemmän. Guggenheim-säätiö on alentanut lisenssimaksuaan 10 miljoonaa dollaria.

Yksityisen rahoituksen osuus on noussut korvaamaan nollaan euroon pudonnutta valtion investointirahoitusta. Ministeri Grahn-Laasosen hätäisen lupauksen perusteella museo saa valtion rahaa valtionosuusrahoituksena 1,3 miljoonaa euroa vuodesta 2021 eteenpäin.

Esittelyssä julkistetut yksityiset rahoittajat edustavat niitä tahoja, jotka aluetaloudellisten tutkimusten mukaan tekevät rahaa museotoiminnalla. Yksityinen rahoitus on poikkeuksellisen suuri ja toteuttaa ensi kertaa näkyvästi niitä tavoitteita, joita Suomen museoliittokin on museoiden talouden vahvistamiselle ja rakenteiden muuttamiselle asettanut.

Nyt on avautunut ikkuna, joka toivottavasti mahdollistaa rahoitusrakenteen tuulettamisen koko museoalan eduksi. Tältä osin on onnetonta, että Guggenheim-esimerkki nostaa esiin uhan, että rahoitusrakenne alkaa toisesta päästä lahota kohti nollasummaa, kun kaupunki ja erityisesti valtio ovat omalta osaltaan vähentäneet osuuttaan yksityisen rahoituksen tahdissa.

Guggenheimin tukisäätiön esitys on hyvä ja epäilemättä paras tähänastisista. Tältä osin on hieman vaikea ymmärtää sitä nihkeyttä, jolla esitystä on julkisuudessa käsitelty. Minunkin haastatteluistani on melko järjestelmällisesti jätetty pois ne myönteiset arviot, joita olen erityisesti yksityisen rahoituksen osalta antanut. Poliitikoista äänessä ovat olleet lähinnä ne, jotka ovat kaivautuneet kielteisine kantoineen niin syvälle poteroihinsa, ettei niistä pää nouse pinnalle, vaikka jalkojen alle kertyisi miten paljon vaikuttavuusarvioita, uusia esityksiä ja yksityistä rahaa.

Hankearvioinneissa ja niihin liittyvissä keskusteluissa on kummallista se, että hankkeen kannattajilta ja toteuttajilta odotetaan tutkimusta ja selvitystä toisensa perään. Hankkeen vastustajilta ei odoteta tasaveroisessa keskustelussa kuin tunne- ja ennakkoluulopohjaista mölinää tyyliin ”ei rahaa Guggenheimille”.

Reilua olisi, että myös vastustajien argumenttien odotettaisiin perustuvan selvityksiin, joissa arvioitaisiin, mitä saavutetaan jos Guggenheim-hanke ei toteudu. Tasapuolisuuden nimissä olisi saatava vastaukset ainakin seuraaviin kysymyksiin:

1. Miten Guggenheimille luvatut valtion ja kaupungin rahat siirtyvät sosiaalitoimeen vanhusten, vähäosaisten, asunnottomien tai muiden syrjäytyneiden tukemiseen?
2. Miten hankkeelle luvattu yksityinen rahoitus siirtyy muiden museoiden, taiteilijoiden ja muiden kulttuuriorganisaatioiden iloksi?
3. Miten Etelärannan tontti saa parkkipaikkaa parempaa käyttöä ja millä rahalla?
4. Miten hankkeelle luvattu 1,3 miljoonan euron valtionosuus siirtyy muille museoille ja millä perusteilla?

Ennen paremman tutkimuksen valmistumista esitän jokaiseen edellä esitettyyn kysymykseen vastauksen: Ei mitenkään.

Niin Guggenheim-hankkeen yhteydessä kuin muussakin toiminnassa meidän on valittava, ohjaako toimintaamme enemmän voiton mahdollisuus vai tappion pelko. Voiton mahdollisuus ohjaa tekemiseen, tappion pelko tekemättömyyteen. Tällä hetkellä meillä ei sen enempää museoalana kuin kansakuntanakaan ole varaa tekemättömyyden riskiin.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

perjantai 4. marraskuuta 2016

Museolle lisätuloja yritysmyynnistä: 60 € provisio jokaisesta Museokortti-tilauksesta


Museokortin uusi tilausjärjestelmä tarjoaa yrityksille ja yhteisöille kätevän tavan hankkia Museokortteja ja maksaa tilaus laskulla. Museoille tämä tarkoittaa mahdollisuutta lisätuloihin.

Joulu on Museokortin tärkein myyntisesonki. Yksityishenkilöiden lisäksi yritykset ja yhteisöt ovat huomattavan kiinnostuneita hankkimaan Museokortteja lahjoiksi — suurin tähän mennessä saamamme yritystilaus on 150 kappaletta. 

Rakensimme kokonaan uuden tilausjärjestelmän (Museot.fi/yritystilaus) vastataksemme sekä yritysasiakkaiden että museoiden toiveisiin. Nyt yritykset ja yhteisöt voivat vaivattomasti hankkia isonkin erän Museokortteja esimerkiksi henkilöstölleen, avainasiakkailleen tai hallituksen jäsenilleen ja maksaa tilauksen vasta jälkikäteen kätevästi laskulla.

Museoille uusi tilausjärjestelmämme tarkoittaa mahdollisuutta lisätuloihin.  Kun yritys- tai yhteisötilaus tehdään tilausjärjestelmän kautta museon viitetiedoilla varustettuna, maksamme myyntiprovisiota 6 euroa jokaisesta kortista. Pienin laskulla maksettava tilaus on 10 kpl, joten museo tienaa jokaisesta viitteellään varustetusta tilauksesta vähintään 60 euroa (10 x 6 € = 60 €).

Joulusesonki on käynnissä, helppokäyttöiset tilaustyökalut ovat tarjolla ja kaikilla museoilla on valmiiksi kontakteja oman alueensa yrityksiin, yhteisöihin ja muihin tahoihin. Yritys- ja yhteistömyynti on tilaisuus, jota kannattaa kokeilla!


Näin tilausjärjestelmää käytetään

1. Kun yritys tai yhteisö tahtoo hankkia Museokortteja (yli 10 kpl), he täyttävät tilauslomakkeen itse osoitteessa: museot.fi/yritystilaus. Lomakkeen voi täyttää myös museon edustaja ja varmistaa näin, että myyntiprovisiot maksetaan oikealle kohteelle.

2. Jos tilaus tehdään kumppanimuseon kautta, valitaan lomakkeen lopussa olevasta listasta museo-organisaation nimi ja kirjoitetaan varmistukseksi museon yhteyshenkilön nimi.


3. Kumppanimuseon tiedoilla täydennetyistä, tilausjärjestelmän kautta tehdyistä tilauksista maksamme myyntiprovisiota 6 euroa/Museokortti.

Esimerkki: Jos museo saa myytyä 10 kpl:n yritystilauksen ja museon kumppanitiedot on merkitty oikein, maksamme museolle 60 €, 20 kpl:n tilauksesta 120 € ja 30 kpl:n tilauksesta 180 €. Yritysmyynti on museoille taloudellisesti houkuttelevaa.

4. Lahjakortit toimitetaan ilmoitettuun osoitteeseen 1–2 viikossa ja laskutetaan joko verkko- tai paperilaskuna.

5. Tilausjärjestelmän kautta myytävät Museokortit ovat normaaleja, henkilökohtaisia kortteja. Niitä koskevat aivan samat käyttöehdot kuin kaikkia Museokortteja.


Museokortti on fiksu yrityslahja

Vuoden mittainen kulttuurimatka 59 €:lla
Museokortilla saa elämyksiä ja inspiraatiota yli 230 museokohteessa Hangosta Inariin. Kortti on voimassa ensimmäisestä käyttöpäivästä alkaen: lahjaksi ostettavat kortit eivät siis vanhene ennen kuin niitä oikeasti käytetään.

Joulun fiksuin lahja muistuttaa antajastaan pitkään
Kortti säilyy koko vuoden lahjansaajan (esim. asiakas, työntekijä) lompakossa, tarjoaa mielenkiintoista nähtävää ja muistuttaa antajastaan pitkään.

Museokortin omistajat ovat huipputyytyväisiä
Asiakastutkimukseemme (4/16) vastasi 6 900 henkilöä. Asteikolla 1–5 Museokortin asiakastyytyväisyys on peräti 4,83. Lahjakyselyyn vastanneista 97 % pitää Museokorttia hyvänä lahjaideana.

Helppo ostaa ja antaa avainhenkilöille
Museokortteja saa kätevästi lahjaksi verkosta tai lähimmästä museosta. Yritystilaukset (yli 10 kpl) voi maksaa laskulla. Lahjakortteja ostaessa ei tarvitse tietää lahjansaajien nimiä, joten yritys tai yhteisö voi tilata vaikkapa 100 korttia varastoon.

---------

P.S. Juhlistamme uutta tilausjärjestelmää erikoistarjouksella. Kaikki tilausjärjestelmän kautta ennen joulua (24.12.) hankitut Museokortit ovat voimassa 13 kk, eli tilaajat saavat kortteihin kaupan päälle ylimääräisen kuukauden. Tämä on porkkana, joka toivottavasti auttaa myyntityötänne.

Tehdään tästä yhdessä kaikkien aikojen #museojoulu!

Seppo Honkanen
Kirjoittaja on Museokortin kehitysjohtaja

torstai 20. lokakuuta 2016

Pitääkö museoammattilaisen brändätä itsensä?

Nykyaika ihailee ajokoiria.

Nykypäivän työelämässä odotukset työntekijöiden suhteen ovat kasvaneet. Henkilökunnan tulee edustaa työpaikkaansa sekä työ- että vapaa-ajalla – nettiajasta puhumattakaan. Pitääkö museoammattilaisenkin miettiä, minkälaisen brändin itsestään rakentaa?


Opiskelin viime keväänä Helsingin yliopistossa promootioviestinnän kurssilla. Opintojen aikana viitattiin usein Aeron Davisin vuonna 2013 julkaistuun teokseen Promotional Cultures, jonka mukaan ihmiset sisäistävät promootion osaksi identiteettiään töissä ja vapaa-ajalla. Self-promotion on nykypäivän työelämässä eräänlainen itsestäänselvyys, jota organisaatiot edellyttävät jokaiselta työntekijältä.

Erityisesti asiantuntijatehtävissä työskenteleviltä toivotaan aktiivista osallistumista oman alan keskusteluun, eikä näkyvyys muillakaan kentillä ole pahitteeksi. Jokaisella viestintään vakavasti suhtautuvalla organisaatiolla on vähintään blogi, johon työntekijät kirjoittavat omaan työnkuvaan liittyviä tekstejä persoonallisella otteella. Moni on omaksunut roolin, jossa työpaikan brändi on kiinteässä yhteydessä omaan profiiliin.

Kaikilta itsensä brändääminen ei kuitenkaan suju yhtä mutkattomasti. Osa haluaa pitää työ- ja vapaa-ajan asiat tiukasti erillään. Joillekuille työntekijälähettilään (engl. employee advocacy) rooli sen sijaan tuntuu sopivan helposti. Oman organisaation asioita jaetaan mielellään, kun taas osa ei halua sotkea vapaa-ajan profiilia työnantajaansa lainkaan.

Monet organisaatiot valitsevat myös keulahahmon, joka esiintyy organisaation nimissä julkisuudessa – mielellään tietyn näköisen ja kokoisen. Näin väitetään ainakin Janne Tienarin ja Susan Meriläisen kirjassa Palvelukseen halutaan ajokoira – Johtajan ulkonäkö ja esiintyminen (Siltala, 2016).

Kirjan mukaan johtajaksi pääsee ajokoira eli 45-vuotias sporttinen, nuorekas ja sopusuhtainen henkilö, joka säteilee kestävyyttä ja elämänhallintaa. Tärkeää on myös viihtyä parrasvaloissa. Vastinparina on mukavuudenhaluinen ja hiukan laiskanpulskea bernhardilainen, joka ajovietin sijaan odottelee tyytyväisenä makupalaa. Bernhardilaisille kirja ei lupaa loistavaa tulevaisuutta, sillä nykyaika ihailee ajokoiria.

Tienarin ja Meriläisen mukaan johtajan tulee näkyä, olla luonteva esiintyjä ja mielellään myös kerätä huomiota. Se lisää painetta rekrytoida johtajia, jotka näyttävät kuvissa hyviltä. Ylipainoisten, liian lyhyiden tai poikkeuksellisen pitkien ei siis kannata vaivautua.

Kirja on kirjoitettu humoristiseen sävyyn, mutta kenties sanomassa on ripaus tottakin. Ainakin kirjan kirjoittajat kokevat, että paineet johtajien ulkomuotoa ja valovoimaisuutta kohtaan ovat kasvaneet merkittävästi.

Itse yllätyin, kun kollega kertoi johtamiseen liittyvältä kurssilta palattuaan kouluttajan ennustuksesta: kymmenen vuoden päästä ajokoiramaisuutta odotetaan kaikilta asiantuntijatehtävissä työskenteleviltä. Ei ehkä vielä kovin ajankohtaista museoalalla, mutta kuka tietää tulevaisuudesta. Ajatus ainakin on kaikkea muuta kuin miellyttävä.

Tuuli Rajavuori
Kirjoittaja on Suomen museoliiton viestintäpäällikkö