perjantai 17. maaliskuuta 2017

Kannatan, mutta vastustan

Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä kirjoittaa. Nyt hän miettii, miksi yksityinen rahoitus ja museot eivät toimi yhteen.

Uusimaa-lehden perusteella (13.3.2017)  Porvoossa käydään tulevien kuntavaalien innoittamana keskustelua taidemuseon tarpeellisuudesta. Keskustelun sisältö ei yllätä. Puolesta- ja vastaan-kommentit ovat tuttua luettavaa haudatuista tai toteutukseen päätyneistä museohankkeista: toiset pitävät kulueränä, toiset investointina elinvoimaisuuteen.

Tuttua on myös, että vahvoja näkemyksiä esitetään sujuvasti tunnepohjalta ja museotoimintaa tuntematta. Käytännössä tämä näkyy siinä, että museota pidetään vain näyttelytilana ja museon mahdollinen perustehtävä porvoolaisen kulttuuriperinnön säilyttämisessä sivuutetaan.

Guggenheim Helsinki -hankkeesta museokeskusteluun on tullut vakiintumaan päin oleva kannanotto, jolla ollaan sekä kannattajien että vastustajien joukossa samanaikaisesti. Tämän joukon vahva mielipide kuuluu: "kannatan hanketta, mutta se on toteutettava yksityisellä rahalla".

Museotoiminnassa yksityisen rahoituksen rooli on kasvamassa sekä pääsylippu- ja museokauppatulojen kautta että hitaan varmasti myös yritysyhteistyön osalta. Tämä on hyvä suunta, mutta tästä huolimatta museo on nyt ja pitkällä tulevaisuudessa julkinen palvelu ihmisten mielessä ja rahoitusrakenteen osalta. Museoiden budjetista valtion ja kuntien rahoitus kattaa tällä hetkellä noin 80 %.

Museoalan talouden rakennetta on käytännössä mahdoton muuttaa ilman, että päätetään ajaa alas pääosa nykyisistä museoista ja aloittaa uudelta pohjalta, jossa museot ovat liiketoimintaa. Tämä ratkaisu tuhoaisi sekä porvoolaisen että suomalaisen kulttuuriperinnön. Uusi yksityisrahoitusperusteinen museoverkko nousisi elämyskeskuspohjalta ilman sen suurempaa tarvetta tai velvollisuutta toimia sukupolvien välisenä siltana ja yhteisenä muistina.

"Kannatan, mutta vastustan" -joukon tavoitteet voisivat toteutua vain toimintaympäristössä, jossa museot ja muut julkiset palvelut muuttuisivat yksityisellä rahoituksella toimiviksi. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että lähtisimme Amerikan raitille, jossa museoiden seurana olisivat terveyskeskukset, sairaalat, koulut, päiväkodit, kaupunkien bussivuorot, tieyhteydet ja pääosa kaikista hyvinvointipalveluista.

"Kannatan museota, mutta se on toteutettava yksityisellä rahalla" on toive, jonka esittämisessä pitää olla varovainen, sillä kukaan meistä tuskin haluaa sen toteutuvan.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Lahden laskut


Museot tekevät työn ja muut korjaavat voitot. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä pohdiskelee, kuinka ongelmallisesta tilanteesta päästäisiin ulos.


Lahdessa vietettiin mennä viikkoina hieno hiihtojuhla. Kun tilinpäätöstä alettiin päättäjäisten jälkeen tehdä, Lahden kaupungin edustajat hehkuttivat näkyvyyttä ja matkailun edustajat laskivat tyytyväisinä noin 30 miljoonan euron pottia, jonka kisavieraat Lahden alueelle jättivät. Kaikki hymyilivät – tai ainakin melkein kaikki.

MM-kilpailut järjestänyt hiihtoliitto kiristeli laskunipun edessä hampaita. Vahva epäilys oli, että pääsylippujen ja oheistavarojen myynti ei riitä kattamaan järjestelyistä aiheutuneita kuluja. Tämän tuloksena hiihtoliitolla on edessä vyönkiristys, joka näkyy henkilöstövähennyksinä ja vähenevinä tukirahoina hiihtäjille.

Hiihtoliitolla ja MM-kisoilla näyttää olevan sama taloudellinen ongelma kuin museoilla ja niiden näyttelyillä. Toiminta tuottaa rahaa, muttei sille, joka rahat saa liikkeelle ja joka kulut kantaa. Myös urheilussa pääosan rahoista saavat ne samat tahot kuin museoiden kohdalla: hotellit, ravintolat, liikennevälineet ja kaupat. Sama kaiku askelten tai isku porkkien näyttää olevan myös sponsoririntamalla: hotelli-, ravintola- ja kauppaketjut loistavat poissaolollaan, ja liikennevälineet ovat mukana sponsoriryhmässä, johon ei laskua lähetetä.

MM-Lahdessa ja museoissa ei toteudu talouden prinsiippi, jossa tuottoja ei voi odottaa ilman panostuksia. Selvää on, että tilanne on kestämätön eikä vastavirtaan voi määräänsä enemmän kulkea. Kulujen riskien ja tulojen mahdollisuuksien tulisi kohdistua samaan osoitteeseen. Homman kääntäminen oikeille jengoille olisi yksinkertaista.

Meidän on muutettava nykyinen kumppanien hankintamenettely reaktiivisesta proaktiiviseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että haemme ja sitoutamme kumppanimme kisojemme ja näyttelyjemme kuluihin ennen kuin teemme oman päätöksemme hankkeeseen lähtemisestä. Kisoja ja näyttelyjä tuotetaan yhdessä tai sitten ei ollenkaan.

Sponsorille ei tarjota näkyvyyttä, etuja tai goodwilliä, vaan mahdollisuutta tehdä rahaa tai olla tekemättä. Hanketta ei toteuteta, jos sponsorit eivät ole järjestäjien kanssa rivissä kisoja hakemassa tai näyttelysopimuksia allekirjoittamassa. On turha luulla – ja käytäntö on sen riittävästi osoittanut – että joku lähtee tukemaan tapahtumaa, jos samat tuotot ovat saatavissa ilman panostuksiakin.

Muutos edellyttää tapahtumien järjestäjiltä tulisieluisuuden vaihtamista ammattilaisuuteen. MM-tason hiihtokilpailujen tai kulttuurimatkailijat liikkeelle saavien näyttelyjen järjestäminen ei ole pyhä tehtävä vaan liiketoimi, jonka on tuotettava rahaa missioidemme toteuttamiseen.

Hotelleilta, ravintoloilta ja muilta palveluntarjoajilta muutos edellyttää siirtymistä jälkiteolliseen aikaan. Aika, jolloin Nokia alihankkijoineen täytti hotellit ja ravintolat, on ohi. Nokian korvaavat luovat toimijat näyttelyineen, kisoineen ja muine tapahtumineen, mutteivät entisen maailman ehdoilla. Nyt hotellin, taksin tai kylän kaupan on panostettava myös sisältöihin.

Jos tämä muutos ei toteudu, nykyiset miljoonien tekijät tekevät tulevina vuosina miljoonien tappiot. Tämän pesuveden mukana menisivät tapahtumat ja näyttelyt. Talouden näkökulmasta voittajina hymyilisivät väkinäisesti museot ja tapahtumien järjestäjät.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Voittoa tavoittelematonta kauppaa?

ABBA-museon museokauppa. Tuuli Rajavuori/SML

Museokauppaa ei ole totuttu näkemään voittoa tavoittelevana. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä kuitenkin uskoo, että kaupan tulisi olla voittoa tavoittelevaa.



Museoiden palvelu- ja myyntitulot ovat uusimman eli vuodelta 2015 olevan tilaston mukaan 13,7 miljoonaa euroa. Keskimäärin palvelu- ja myyntitulo oli noin 50 000 euroa/museokohde. Valtaosa palvelu- ja myyntitulosta tulee museokaupasta.

Museotoiminnan kohdalla taloudellisesta kannattavuudesta puhuminen on yleensä turhaa, sillä ikiaikaisen määritelmän mukaan museotoimintaa ei ylläpidetä taloudellisen voiton tavoittelemiseksi. Museokauppaa ei määritelmässä eroteta, joten eettismääritelmällinen tavoite koskee todennäköisesti myös sitä. 

Museokauppojen kannattavuudesta ei ole käytettävissä muuta kuin viitteellistä dataa, vaikka tarve olisi myynti- ja erityisesti käyttökatetiedoille. Voimme kuitenkin päätellä, että museokauppojen myynnin kannattavuus ei ole kovin hyvä. Tähän viittaa keskimääräisen liikevaihdon pienuus. 50 000 euron liikevaihto oletettavasti hupenee valtaosaltaan kaupan tila- ja palkkakuluihin. Lisäksi on niin, että vaikka kiinteille kuluille ei laskisi mitään, tämän kokoinen liikevaihto ei missään olosuhteissa mahdollista sellaista ostovolyymia, jolla hankintahinnat mahdollistaisivat kannattavan ulosmyynnin. Kun katsoo vähittäiskaupan kannattavuuslukuja, ei voi välttää sitä päätelmää, että kaupan kannattavuuden ratkaisevat ennemmin matalat hankintahinnat kuin korkeat myyntihinnat.

Se, että museokauppoihin liittyvän tiedon tilastointi on puutteellista ja kauppojen keskimääräinen myynti on vaatimatonta, todentaa sitä, että museokauppamme täyttävät keskimääräisen hyvin museotoiminnan taloudellisen määritelmän. Voittoa ei tavoitella eikä tehdä.

Näin ei pitäisi olla. Emme voi rinnastaa jääkaappimagneettien emmekä edes kirjojen myyntiä museoiden perustehtävään. Museokaupalla on oltava oma tehtävänsä: sen on tuotettava voittoa, jolla rahoitetaan museon ei-kaupallisia toimintoja. Jos tämä tavoite ei täyty, museokaupasta on luovuttava ja säästyvä resurssi on käytettävä museon perustehtäviin.

Ennen museokaupasta luopumista on tietysti laskettava, kannattaako museokauppa nyt. Jos tilanne ei ole täysin toivoton, on käytävä läpi kaikki ne keinot, jotka kannattavuuden parantamiseksi ovat käytettävissä. Niitä kyllä on. Motivaatiota uudenlaiselle tekemiselle antaa se, että museokaupan menestymisen mahdollisuudet paranevat, kun museon tavoittama asiakasmäärä kasvaa. Tällä hetkellä asiakasmäärät ovat jyrkässä nousussa sekä kivijalka- että verkkomuseossa.

Kivijalka- ja verkkomyynnin lisäämisessä ensimmäinen ja samalla vähiten resursseja vaativa ja riskiä sisältävä kehitysaskel on tehdä ostaminen helpoksi. Vähimmillään tämä tarkoittaa lipunmyyjältä tai oppaalta kehotusta kiinnittää huomioita yksittäiseen tuotteeseen tai koko museokauppaan. Tämä kehitysaskel ei vaadi käytännössä mitään. Verkkokaupassa tilanne on toinen, eli helppous edellyttää toimivuutta sekä ostoskorin että maksun osalta. Nämä toiminnot eivät kaikissa tapauksissa ole kovin edullisia.

Kun myynnin taidot ja välineet ovat kunnossa, on mahdollista ottaa seuraava askel, jossa trimmataan tuotevalikoima asiakkaiden maun mukaiseksi sekä laitetaan hankintaketju kuntoon. Tärkeintä on löytää keinot, joilla hankintojen yksikköhinnat saadaan niin alas, että ulosmyyntihinta mahdollistaa riittävän katteen. Käytännössä tämä edellyttää joko suuria hankintaeriä tai tinkijän taitoja.

Viimeisin kehitysaskel koskee kaupan sijaintia ja ilmettä sekä tuotteiden sijoittelua. Mitä vaikeampi museokävijän on välttää museokaupan läpi kulkeminen ja mitä helpompi tuote on käsiin ottaa, sitä paremmin kassa laulaa.

Tunnuslukujen ja havainnoinnin perusteella museokauppa on museoille mahdollisuus, jolla voidaan parantaa sekä taloutta että asiakaskokemusta. Mahdollisuuden hyödyntäminen edellyttää uudenlaista tekemistä. Yllä esiteltyjen vinkkien lisäksi muutakin on lähiviikkoina tulossa.

Tällä hetkellä noin 50 Aalto-yliopiston opiskelijaa kiertää professori Pekka Mattilan johdolla museokauppoja sekä kivijalassa että verkossa. Huomionsa ja kehittämisideansa he luovuttavat käyttöömme maaliskuun puolivälissä. Näitä tuloksia odotellessa voitte käyttää ajan hyödyksi laskemalla, mitä jää, kun vähennätte museokauppanne myynnistä ostot sekä tila- ja työkustannukset. Se on ensimmäinen ponnistus siihen suuntaan, ettei museokauppa ole ”kauppa se on joka kannattaa” -sääntöä vahvistava poikkeus.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Poliitikot museoon


Kuntavaalit lähestyvät. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä muistuttaa, että kunnat ovat tärkeitä museopoliittisia toimijoita ja museotoiminnan rahoittajia.


Sunnuntaina 9.4.2017 Suomen 311 kuntaan valitaan uudet päättäjät. Lähes kaikissa kunnissa on kunnan omistama tai tukema museo, joten kuntavaali ei ole museoille yhdentekevä. Päinvastoin. Erityisen päinvastoin tilanne on nyt. Huhtikuussa valittavat valtuutetut vievät meneillään olevat taloushallinnolliset rakenneuudistukset maaliinsa. He päättävät siitä, miten kuntiin jäävät tehtävät järjestetään ja mikä on niiden painotus.

Meneillään olevassa museopoliittisessa keskustelussa ja valtionosuuskeskustelussa kuntien merkitys museopoliittisina toimijoina ja museotoiminnan rahoittajina jää usein varjoon. Näin siitä huolimatta, että euromääräisesti kunnat tukevat kulttuuria ja ylläpitävät kulttuuripalveluja samalla tasolla kuin valtio – noin puolella miljardilla eurolla.

Kunnat ovat selvästi aktivoitumassa museo- ja kulttuuriasioissa. Syynä on se, että sote-asioiden poistuttua kunnan päättäjien hartioilta päätettävien asioiden määrä laskee. Aikaa on enemmän muille asioille. Tähän viittaavat puolueiden Museoliitolle antamat vastaukset (ks. P.S.-blogi Kuntavaalit lähestyvät – valitse puolueesi).

Museo- ja kulttuuriasioiden prioriteetin nousua ennakoidaan myös Kuntaliiton juuri julkaisemassa tiedotteessa Kunnan kannattaa itse johtaa taide- ja kulttuuritarjontaansa. Sote ja siihen liittyvä kuntahallinnon rakenneuudistus tuovat museoasiat päättäjien pöydälle viimeistään silloin, kun on ratkaistava, mihin organisaatioon ja kuntapalvelulaatikkoon museoasiat sijoitetaan. Tällöin päättäjillä pitää olla riittävästi tietoa siitä, mitä museot tekevät ja mitä osaamista museoissa on.

Tehokkain tapa tiedon välittämiseen on tarjota tieto omakohtaisen kokemuksen ja elämyksen kautta. Paikkakunnalla ehdolla olevia valtuutettuja on lähestyttävä keinolla jos toisellakin. Hyviä keinoja ovat museoissa järjestettävät vaalipaneelit, kohdistetut viestit paikkakunnan ehdokkaille ja osallistuminen paikkakunnalla käytävään keskusteluun. Vieläkin tehokkaampaa on se, että kutsumme valtuutetut tutustumaan meihin ja työhömme. Hyvä deadline kutsumiseen on Suomen museoliiton organisoima Kutsu poliitikko museoon -viikko, joka järjestetään 5.–9.6.2017.

Tiedon välittämisessä ja tulevissa museoasioiden laatikkoleikissä on hyvä ottaa tavoitteeksi museoiden yhteiskunnallisten tehtävien nykyistä oikeudenmukaisempi rahoittaminen. Nykytila, jossa museot toteuttavat kulttuurirahoituksella myös muita yhteiskuntapoliittisia tavoitteita, ei ole kulttuuripolitiikan tavoitteiden näkökulmasta kestävä. Keskipitkällä aikavälillä nykyinen toteutumisen tapa ei ole kestävä myöskään muiden yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden näkökulmasta.

Museoiden rahoitus ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Kuva: Tanja Salonen/SML

Voimme ottaa yhteiseksi tavoitteeksi sen, että kuntavaaliehdokkaille, vaaleissa valituille ja johtaville virkamiehille piirtyy ja pinttyy seuraavan neljän vuoden aikana mieliin yllä oleva kuva ja sen mukainen tapa nähdä museoiden tehtävät ja rahoitus. Haitaksi ei ole, jos heidän mielissään on myös se, että:

- museoiden käyttö kasvaa huomattavaa vauhtia – vuonna 2016 suomalaiset äänestivät jaloillaan yli 6 miljoonaa kertaa museoiden puolesta

- museot ovat useiden tutkimusten mukaan taloudellisesti kannattava investointi – ne lisäävät tulovirtoja ja paikkakuntien kilpailukykyä investoinneista ja osaavista ihmisistä

- museo on vahvasti kasvavan matkailualan peruspalvelu

- museot parantavat ihmisten terveyttä ja hyvinvointia

ja

- museoiden toiminnasta tulevien vaikutusten pitkäjänteisestä kehittymisestä päättävät poliitikot, sillä museot ovat rahoituksen perusteella julkinen palvelu.

Eikä päättäjien sovi myöskään unohtaa, että museoiden menot ovat julkisessa taloudessa promilleluokkaa – museorahoituksesta säästämällä ei korjata julkisen talouden alijäämää, vaan päinvastoin.

Ollaan siis liikkeellä jo ennen kuin väki liikkuu uurnille. Perustellusti voi sanoa, että edessä ovat tärkeimmät kuntavaalit ikinä.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

perjantai 17. helmikuuta 2017

Kuntavaalit lähestyvät – valitse puolueesi!


Kuntavaalit järjestetään 9.4.2017. Miltä näyttää museotoiminta uudistuvassa kuntakentässä? Museoliitto kysyi puolueilta näkemyksiä museotoimintaan liittyen ja vastaukset saatiin seitsemältä puolueelta.

 

1. Miten sote- sekä kunta- ja maakuntauudistus vaikuttaa museoiden toimintaan ja rahoitukseen?
2. Mitkä ovat puolueenne keskeisimmät museo- ja kulttuuripoliittiset linjaukset?
3. Mihin suuntaan museoiden toimintaa tulisi kehittää kunnallisena palveluna?




Kansallinen Kokoomus, ohjelmapäällikkö Antti Vesala

1. Uudistukset vaikuttavat siten, että kun kunnilta siirtyy pois sote-tehtäviä merkittävästi, jäljelle jäävissä tehtävissä museotoimen merkitys nousee tärkeämmäksi. Tämä koskee koko kulttuuritoimea.

2. Museot – olivatpa ne sitten historiallisia tai taidemuseoita – entistävät, säilyttävät ja varjelevat kulttuuriperintöämme ja auttavat ymmärtämään sitä. Kulttuuriperintö antaa elämään perspektiiviä liittämällä meidät osaksi sukupolvien ketjua ja auttamalla käsittämään oman paikkansa maailmassa ja
historiassa. Tämä on museoiden sivistystehtävä. Arkielämän näkökulmasta museot ovat kulttuurisia palveluita, jotka ovat kunnalle vetovoimatekijä.

3.
Julkisten palveluiden saavutettavuus ja laatu ovat keskeisiä käsitteitä kokoomuslaisessa ajattelussa. Digitalisaatio tuo uusia mahdollisuuksia myös museotoimintaan, ja toivomme sen mahdollisuuksia hyödynnettävän kokoelmien avaamisessa. Kannatamme myös paikallista yhteistyötä ja ovien avaamista muuhun yhteiskuntaan: kun museot toimivat yhteistyössä esimerkiksi koulujen, kirjastojen, vapaan sivistystyön ja paikallisten yhdistysten kanssa, ne voivat tarjota kunnassa uudenlaista elinvoimaa ja elämyksiä sekä syventää sivistystä.



 Suomen Keskusta, puoluesihteeri Jouni Ovaska


1. Uudistuksilla ei ole olennaisia vaikutuksia museoiden toimintaan tai rahoitukseen.

2. Museot vahvistavat kulttuuriamme ja kansamme sivistyspohjaa. Kulttuuriperintö on tuotava mahdollisimman lähelle ihmisiä. Keskusta korostaa kulttuuripalveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta ihmisten asuinpaikasta, varallisuudesta tai muista taustatekijöistä riippumatta. Kuntien kulttuuripalvelut hallinnoivat ja huolehtivat lukuisista museoista mutta myös yksittäiset henkilöt ja yhdistykset ylläpitävät laajaa museo- ja kulttuuritoimintaa. Tämän toiminnan tukeminen on ensiarvoisen tärkeää.

Julkisilla varoilla on tuettava mahdollisimman monet väestöryhmät saavuttavia kulttuuripalveluja ja –harrastusmahdollisuuksia. Etenkin lapsille, nuorille ja vähävaraisille on varmistettava riittävästi
maksuttomia ja edullisia matalan kynnyksen mahdollisuuksia tutustua museoihin ja muihin kulttuurin muotoihin.  

3. Sote-uudistuksen jälkeisen kunnan yksi tärkeimmistä tehtävistä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja syrjäytymisen ehkäisy.  Niin museot kuin muutkin kulttuuripalvelut ovat tässä tärkeässä roolissa.

Museoista on luotava entistä monipuolisempia oppimisen, elämysten ja tiedonhaun keskuksia. Esimerkiksi koululaisten museokäynnit eivät saisi olla muusta koulupäivästä erillisiä tutustumisvierailuja paikalliseen museoon. Niiden pitää olla koulujen ja museoiden yhteistyönä valmisteltuja mielenkiintoisia ”seikkailuja”, jotka tukevat koulupäivän yhteisöllisyyttä ja opetuksen sisältöjä. Kun museokäynneistä tulee lapselle myönteinen kokemus, jatkaa hän vierailuja museoihin myös aikuisiällä.

Keskusta kannustaa museoita sellaiseen tarjontaan, joka houkuttelee mahdollisimman monet suomalaiset ja myös ulkomaalaiset vierailijat tutustumaan näyttelyihin mutta samalla myös tarjoaa monipuolista ja laadukasta sisältöä. Nämä kaksi tavoitetta eivät ole toisiaan poissulkevia.




 Suomen Kristillisdemokraatit, Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän poliittinen sihteeri Esa Erävalo

1. Sote-uudistuksen ja maakuntauudistuksen vaikutuksia ei voi vielä arvioida, koska uudistukset ovat pahasti kesken. Lakiesityksen mukaan yksi maakunnan tehtävistä on ”18) kulttuuria koskevien suunnitelmien ja kehittämistoimenpiteiden yhteensovittaminen osana maakuntastrategian ja -ohjelman sekä maakuntakaavoituksen toteuttamista.” Näistä tehtävien siirroista valmistellaan erillinen esitys, joka annetaan eduskunnalle kevätistuntokaudella 2017.

Suurin osa kulttuurin julkisesta rahoituksesta tulee kunnilta. Voi kuitenkin ajatella, että maakuntamuseot ja aluetaidemuseot sopisivat maakuntatasolta rahoitettaviksi. Kun maakunnille ei kuitenkaan tule verotusoikeutta, käytännössä rahoitustilanne tuskin juuri muuttuu nykyisestä. Eniten rahoitukseen vaikuttavat jatkuvat eduskunnan enemmistön, eli hallituspuolueiden päättämät säästöt, kuten HE 177/2016 vp.

2. Kulttuurimyönteisyys on keskeinen piirre KD:n ohjelmissa, myös kulttuuripoliittisessa
ohjelmassamme: http://kd.multiedition.fi/KD/www/fi/politiikka/Ohjelmat/Kulttuuriohjelma/KD_kulttuuripoliittinen_ohjelma_2009_A5_web.pdf

Ohjelmat korostavat osallistavaa kulttuurikasvatusta, kuten että ”Yleistaidekasvatus ja eri taiteenaloihin tutustuminen toiminnallisesti sekä kotipaikkakunnan kulttuurikohteisiin vierailu tulisi aloittaa jo päivähoidossa ja jatkaa peruskoulussa.”

Painopiste on laajassa eri kansankerrosten kulttuuriosallistumisessa, mutta myös taiteilijoiden toimeentulon ja sosiaaliturvan tasossa katsotaan olevan paljon parannettavaa.

Kulttuurin rahoitusta tulee parantaa uusilla rahoitustavoilla, esimerkiksi ”Uudisrakentamisessa sekä peruskorjauksessa tulee huolehtia ns. prosenttiperiaatteen toteutumisesta”. On pystyttävä turvaamaan rikas kulttuuritoiminta kunnissa myös näinä vuosina, jolloin julkinen talous velkaantuu. Kulttuuritoimintojen katkaiseminen tai keskeyttäminen ei palvele pitkäjänteistä yhteistä hyvää.

Museoista kulttuuripoliittinen ohjelma mainitsee mm seuraavaa: ”Museotoimintaa tulee ylläpitää nykyisessä laajuudessaan. Museoille tulisi nykyistä enemmän osoittaa vastuuta ja informaatio-ohjausta museopedagogiikan kehittämisestä ja näyttelytoiminnan elävöittämisestä perheiden ja koulujen kulttuuriperintökasvatuksen tukemiseksi. Museoiden kokoelmien saavutettavuudessa tulee huomioida sosiaalisen median mahdollisuudet. Museoiden näyttelytoiminnassa vähemmistökulttuurit tulee huomioida.” Lainaus jatkuu ajatuksella internet-palvelujen kehittämisestä ja saavutettavuuden parantamisesta.

3. Erilaisille museoille ovat tietenkin auki erilaiset toiminnan kehittämisen mahdollisuudet. Monille museoille sopii osallistavan toiminnallisuuden kehittäminen, lähes kaikkiin sopii tieto- ja viestintätekniikan uusien keinojen käyttöönotto. Digitalisaatiolla ja robotisaatiolla on entistä enemmän mahdollista taloudellisella tavalla saada kunkin katselun tai muun kokemisen kohteen yhteyteen asiaan liittyvä luonteva tieto ja vastauksia heränneisiin kysymyksiin. Yhteiset nettiportaalit ja hyvät nettisivut ovat eduksi, kenties virtuaalilasien tullessa yhä enemmän käyttöön, myös virtuaalimuseokäynnit voivat inspiroida oikeaan käyntiin reaalimaailmassa.

Museoiden pääsymaksut koetaan joskus liian korkeina, siksi suunta kohti monen museon yhteisiä pääsymaksuja tai kattavia museokortteja on kannatettava. Museot auttavat paikkakuntansa taloutta myös kulttuurimatkailun edistyessä, ja kulttuuritarjonnan on hyvä olla keskeinen osa paikkakunnan brändiä.



Suomen ruotsalainen kansanpuolue, lehdistöpäällikkö Niklas Mannfolk

1. Uudistuksen myötä kunnilla on selkeämpi vastuu kulttuurista ja myös kunnan kulttuuritarjonnan säilyttämisestä. Maakunnat puolestaan vastaavat maakuntakulttuurin ylläpidosta. 
Toivottavasti uudistusta ajavat tahot muistavat myös tämän, eivätkä keksity ainoastaan taloudellisiin lukuihin ja terveydenhoitoon.

2. Taiteen luomisella ja kokemisella jokainen voi laajentaa näkemystään ympäröivästä maailmasta, siksi kulttuurielämysten tulee voida olla osa ihmisten itsensä toteuttamista ja yhteiskunnallista osallistumista. 
Kulttuuria tulee tukea, mutta valtion ei tule sitä ohjata, ja kulttuurin tulee voida kehittyä yhteiskunnan mukana. Elävää kulttuuria luodaan yhteisvaikutuksessa kulttuuriperinnön ja muuttuvan ympäristön kanssa; molempia tarvitaan.

3. Kulttuuripolitiikan tulee edistää lisääntynyttä moninaisuutta ja laajaa kulttuuritarjontaa sekä siten suurempaa valinnanvapautta. Kulttuurilaitokset, kirjastot ja museot ovat tärkeitä tiedon kantajia ja välittäjiä. Haluamme virkistää alueiden kulttuurielämää huolehtimalla esimerkiksi alueteattereiden toimintaedellytyksistä. Niiden toimijoiden ja laitosten, joille myönnetään valtion varoja, tulee olla valmiita kantamaan erityinen uudistumisen vastuu. Samalla valtion täytyy vahvistaa valmiuksia tukea vapaata taidekenttää. 




Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue, puoluesihteeri Reijo Paananen

1. Hallituksen esitys ei anna selvää vastausta museoiden toiminnan tulevaisuudesta. Yleisesti näyttää siltä, että hallitus vaikeuttaa julkisen talouden tilannetta kokonaisuudessaan. SDP:lle on erittäin tärkeää, että julkisista palveluista pidetään hyvää huolta myös jatkossa.

2. SDP kannattaa monimuotoisia kulttuuripalveluita, joihin kansalaisilla on varaa tulotasosta riippumatta. Taide ja kulttuuri kuuluvat kaikille. Julkisesti tuettujen kulttuuripalveluiden pitäisi kattaa suunnilleen koko maa ja tuottaa hyvää laatua ja elämyksiä sekä isoille että pienille yleisöille.

Kunnolliset kulttuurilaitokset ovat myös reiluja työpaikkoja kulttuurin ammattilaisille. Esimerkiksi valtionosuusjärjestelmä on paljon mainettaan parempi. Museot tekevät arvokasta työtä mm. tukemalla ihmisten historiantuntemusta, suojelemalla kulttuuriympäristöjä ja pitämällä huolta kulttuuriperinnön monimuotoisuudesta. Kulttuuriministeri Pia Viitasen aikana käynnistettiin Kaikukorttikokeilu, joka mahdollistaa vähävaraisille pääsyn maksuttomiin kulttuuripalveluihin. On hienoa, että museot ovat innolla mukana tällaisissa hankkeissa.

3. Keskeistä on yhteistyön lisääminen erilaisten museoiden välillä. SDP pitää tärkeänä museoiden monimuotoisuutta ja avoimuutta. Vapaa pääsy, ilmaisillat tai edulliset pääsyliput ovat hyviä tapoja tavoittaa uusia yleisöjä. Haluamme kannustaa kulttuuritoimijoita yhteistyöhön myös taiteenlajien välillä.



Vasemmistoliitto, poliittinen sihteeri Dan Koivulaakso

1. Vasemmistoliiton mielestä kunta- ja maakuntauudistuksessa pitää turvata museoiden rahoitus myös
jatkossa. Kts. kohta 2. 


2. Taidelaitosten ja museoiden rahoitusta lisätään ja pääsymaksuja alennetaan. Arvonlisäveroa alennetaan veroluokista, joihin kuuluvat mm. kulttuuri- ja viihdetilaisuudet, taide-esineiden ensimyynnit sekä erinäiset kulttuurikorvaukset.

Taiteita ja kansalaistoimintaa pitää tukea avarakatseisesti. Taide ja kulttuuri ovat inhimillisen elämän ja sosiaalisen kanssakäymisen perustarpeita ja niiden pitää olla ihmisen perusoikeuksia. Kulttuuri ja taide ovat itsessään arvokkaita, mutta myös niiden taloudellinen merkitys korostuu tuotannon työn automatisoituessa.

Omaehtoinen kulttuuritoiminta vahvistaa ja luo uusia tapoja elää. Taide ja kulttuuri tuovat yhteiskuntaan aineetonta hyvinvointia. Siirtymällä kulutuskeskeisyydestä kohti aineettoman hyvinvoinnin lisäämistä luodaan kotimaista työtä, joka on myös ympäristön kannalta kestävää. Taidetta ja kulttuuria tulee voida harrastaa asuinpaikasta, varallisuudesta, iästä ja taustasta riippumatta. Julkiset tilat tulee olla kansalaisten käytössä maksutta. Taidetta ja kulttuuria pitää viedä entistä enemmän sinne, missä ihmiset asuvat ja liikkuvat: myös lähiöihin ja pienille paikkakunnille. Taiteilijoiden toimeentuloedellytykset on turvattava.


3. Museoiden julkisen rahoituksen tason pitää vakauttaa niin, etteivät suhdanteet ja riippuvuus yksityisestä rahasta pääsisi vaikuttamaan keskeisiin toimintoihin. Tämä myös vapauttaisi työntekijöiden resursseja ja työnjakoa museotoimintoihin erilaisesta markkinoinnista.

Museoiden tulosseurannassa pitäisi kehitellä määrällisten mittareiden ja kävijämäärätilastojen korostumisen rinnalle myös muita laadullisia mittareita, jotta museokenttä pysyy monipuolisena eikä tasapäisty menestyspaineiden takia. Ilman kokeellisempaa taidetta kulttuuri jähmettyy ja latistuu.

Kulttuurisen demokratian nimissä kunnallisten museoiden pitäisi olla maksuttomia samalla tavalla kuin kirjastotkin ovat. Trendi on nykyään päinvastainen kun erilaisia alennusryhmiä yritetään poistaa. Julkista tukea nauttivien museoiden menettely taiteilijoita kohtaan on oltava reilua esimerkiksi näyttelykorvausten suhteen.




Vihreä liitto, puoluesihteeri Lasse Miettinen

1. Jos hallituksen sote- ja maakuntauudistus toteutuu, se ei suoraan vaikuttane museotoiminnan ylläpitoon, järjestämiseen ja rahoitukseen.

Siltä osin kuin museot ovat kuntien hoitamia, niiden pitäisi sellaisina myös jatkaa. Uudistuksen mahdolliset vaikutukset (ja uhat) museoille tulevat rahoituksen kautta: kun kunnilta siirtyy sosiaali- ja terveydenhuollon mukana puolet tuloista ja menoista maakunnille, monissa kunnissa tullaan varmasti tekemään nykyistäkin tiukempia valintoja siitä, miten rahat käytetään. Tällöin etenkin mahdolliset investoinnit museoihin voivat tulla nykyistä korkeamman kynnyksen taakse, jos kuntapäättäjät eivät hahmota kulttuurin ja sivistyksen merkitystä kunnan tulevaisuudelle.

Valtion museoihin uudistuksen ei pitäisi myöskään vaikuttaa; niiden tulevaisuuden kannalta tärkeämpi asia on, miten hallituksen leikkauspolitiikka on iskenyt kipeästi museoalaan. Museot ovat olleet isoja menettäjiä kulttuuribudjetin leikkauksissa; tämä ei voi jatkua, jos haluamme vaalia kulttuuriperintöä tässä maassa 2000-luvulla.

2. Vihreiden mielestä kulttuuri kuuluu kaikille ja sen tulee olla myös kaikkien saatavilla.
Tällä on hintansa. Vihreiden mielestä kulttuurirahoitukselle voi kehittää uusia muotoja, kuten joukkorahoitusta tai sponsorointia, mutta perusta on oltava julkisessa rahoituksessa. Valtion on kannettava vastuunsa kulttuurin rahoituksesta, eikä sitä voi jättää ihmisten hyväntahtoisuuden varaan.

Museoiden tehtävä on vaalia kulttuuriperintöä ja auttaa ihmisiä tunnistamaan se. Yhteinen kulttuuriperintömme auttaa ihmisiä ymmärtämään niin historiaa kuin nykyaikaakin. Museoiden yhteiskunnallisen merkityksen kannalta olisi tärkeää että niiden kävijämäärät kasvaisivat ja ne tavoittaisivat nykyistä suuremman joukon ihmisiä ja laajasti eri ihmisryhmiä. Museon kynnystä olisi mahdollista madaltaa poistamalla pääsymaksuja - toki ilman että tämä leikkaa museoiden käytettävissä olevia määrärahoja. Ruotsissa se on lisännyt erityisesti nuorten museokäyntejä. Museokortin käyttöönotto on askel oikeaan suuntaan.

Museoiden on tärkeää elää  ajassa ja tuoda esiin sitä moninaisuutta, joka kulttuuriin ja yhteiskuntaan sisältyy. Kulttuuri, yhteiskunta ja historia eivät ole vain yksi suuri, enemmistön ehdoilla kerrottu tarina. Kulttuurin kirjo ja rikkaus tulevat esiin esimerkiksi näyttelyjen kautta, jotka kertovat myös valtakulttuurin ulkopuolisten, kuten erilaisten vähemmistöjen historiasta.

On hyvä myös painottaa sitä, miten ja minne näyttelyitä tehdään ja kokoelmia tuodaan esiin. Ongelmana on ollut kokoelmien heikko liikkuvuus. Iso osa kokoelmista on sijoitettu paikkoihin, joissa ne eivät pääse esille.

Suomessa kulttuuriperinnön digitointi on edennyt hitaasti niukoista resursseista johtuen. Kulttuuriperintöä pitäisi saada kuitenkin enenevässä määrin verkkoon kaikkien saataville, niin tutkijoiden kuin kaikkien asiasta kiinnostuneiden käyttöön. Tämä toisi museoiden kokoelmien rikkauden tietoyhteiskunnan välineiden avulla entistä paremmin kaikkien ulottuville.


3. Kunnallisena palveluna museoita olisi syytä kehittää monikäyttöisen ja yhteisen julkisen tilan suuntaan madaltamalla kynnystä museoiden käyttöön. Tässä esimerkiksi pääsymaksuista luopuminen ja helposti lähestyttävät sisällöt, jotka huomioivat eri ikäryhmät, olisivat tärkeässä asemassa. Helsingin kaupunginmuseo on tästä hyvä esimerkki ja Vantaalla on tehty hienoa työtä aivan uudenlaisten näyttelyiden kanssa. Museot rakentavat kunnan identiteettiä, kuten kulttuuri ja sivistys ylipäänsä tekevät, ja ne tulisi nähdä tärkeänä osana tarinaa, jota kunta itsestään kertoo - asioina, joista kunta voi olla ylpeä ja jotka tekevät sitä tunnetuksi muuallakin. Katso myös vastaus 2.