tiistai 11. heinäkuuta 2017

Museovuosi 2016: kohti museobisnestä


Ennen blogin lyhyttä kesätaukoa Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä pohdiskelee Museotilaston 2016 lukuja.

Museoviraston keräämä ja julkaisema Museotilasto on vähintäänkin erinomainen työkalu museoalan toiminnan ja talouden kehityksen arvioimiseen. Kesäkuussa tilaston verkkoversiossa julkistettiin vuoden 2016 luvut.

Talouden osalta muutos vuoteen 2015 verrattuna oli huomattava. Myönteistä oli se, että alan kokonaisvolyymi lähti jälleen kasvuun. Museoalan rahat lisääntyivät 245 miljoonasta eurosta  250 miljoonaan euroon. Kasvu perustui kokonaisuudessaan museoiden pääsymaksu-, museokauppa- ja muiden palvelutulojen varaan. Museoiden ns. omatoiminen tulo kasvoi 6,2 miljoonaa euroa, ja näillä tuloilla katettiin vuonna 2016 museoiden kuluista 17,2 %. Vuonna 2015 vastaava luku oli 15 %.

Muutos oli huomattava ja vahvisti jo aikaisempina vuosina näkyvissä ollutta trendiä, jossa museoiden taloudellinen kasvu perustuu palvelu- ja myyntituloihin. Vuonna 2016 tähän suuntaan otettiin poikkeuksellisen mittava askel. Askeleen taustalla oli myönteisesti kehittynyt museoiden myynti ja kielteisesti kehittynyt avustusrahoitus. Eniten museoiden avustusrahoitusta vähensi valtio, joka leikkasi museoiden rahoitusta 3,9 miljoonalla eurolla.

Museoiden palvelutuloja kasvatti erityisesti pääsylippumyynti, jossa nousua oli huimat 5,1 miljoonaa euroa. Pääsylipputulojen kasvun taustalla oli se, että museoiden kävijämäärien kasvu painottui maksaviin kävijöihin, ja nämä kävijät maksoivat museolipustaan entistä enemmän. Maksullisten kävijöiden osuus kokonaiskävijämäärästä nousi 48,5 prosenttiin. Edellisenä vuonna pääsymaksun maksaneita kävijöitä oli 47,6 % kaikista kävijöistä. Keskimäärin vuonna 2016 pääsylipusta maksettiin 6,06 euroa. Edelliseen vuoteen verrattuna nousua oli 0,63 euroa.

Museoiden kulurakenteessa ei tapahtunut muutosta. Kiinteiden kulujen (henkilöstö- ja kiinteistökulut) osuus kaikista kuluista oli edellisen vuoden tapaan 77%. Onnetonta on, että tässä kuluryhmässä jatkuivat myös sisäiset siirrot, eli henkilöstökulut vähenivät ja kiinteistökulut kasvoivat. Vuonna 2016 henkilöstökuluihin käytettiin museoiden rahoista 44 % ja kiinteistökuluihin 34 %. Tämän vuosikymmenen kuluessa kiinteistökulujen osuus museoiden menoista on noussut 4 % ja henkilöstökulujen vähentynyt saman verran. Moisen ”henkilöstöstä seiniin” -trendin olisi jo korkea aika katketa.

Muuttuviin kuluihin eli mm. kokoelma-, näyttely- ,viestintä- ja toimistotyöstä aiheutuviin menoihin oli käytettävissä 22 % museoiden budjeteista. Kuluryhmien painotuksissa ei tapahtunut muutoksia: näyttelytoimintoihin käytettiin 6 %, kokoelmatyöhön 2 %, markkinointiin ja viestintään 2 % ja muihin kuluihin 12 % budjeteista.

Museoiden talousluvut eivät suoraan kerro sitä, onko museoiden toiminnan painopisteessä tapahtunut muutoksia. Tähän tarvittaisiin tilastot siitä, mihin työaika museoissa on käytetty. Tätä on selvitetty viimeksi vuonna 2013 Suomen museoliiton Museoväki-tutkimuksessa. Tutkimus tehdään seuraavan kerran vuonna 2018. Jotain kuitenkin Museotilastostakin on pääteltävissä.

Merkittävää on, että museoiden näyttelyjen määrä jatkoi laskuaan. Vuonna 2016 ammatillisesti hoidetut museot pitivät esillä 1024 näyttelyä, joista vaihtuvia oli 974. Vielä viisi vuotta sitten vastaavat luvut olivat 1267/1192. Erityisesti perusnäyttelyihin käytettävä työaika ja resurssit ovat vähenemässä.

Kokoelmatyön osalta luvut ovat ristiriitaiset. Tilaston mukaan museoissa oli vuonna 2016 5,51 miljoonaa esinettä. Tämä oli lähes 50 000 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Samaan aikaan museoiden kokoelmiin otettiin kuitenkin reilut 45 000 esinettä. Poistoihin kirjattiin vajaa 6000 esinettä. Tällaisenaan luvut eivät täsmää, ja ristiriitaa vielä jyrkentää se, että vuoden 2016 tilastoon tietojaan on antanut 5 museota enemmän kuin edellisenä vuonna.

Sama ristiriita on myös muissa kokoelmatiedoissa. Teosten määrä oli taidemuseoissa 405 000, jossa laskua oli pari tuhatta teosta samaan aikaan kun kartunta oli huomattava, eli 6200 teosta. Valokuvia museoiden kokoelmissa oli 22 miljoonaa kappaletta. Vuoteen 2015 verrattuna luku on lähes miljoonan vähemmän, vaikka valokuvakartunta oli 460 000 kuvaa. Poistoihin vuonna 2016 kirjautui 3500 valokuvaa. Suurimmillaan ristiriita on luonnontieteellisten kokoelmien tiedoissa. Vuonna 2016 luonnontieteellisiin kokoelmiin kirjattiin 21,7 miljoonaa näytettä, mikä oli 5,5 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2015.  Tilastoitu kartunta selittää kasvusta vain 16 000 näytettä.

Kokoelmatietojen ristiriitaisuudet ovat tilaston luotettavuuden ja sen myötä tilaston perusteella tehtävien päätelmien kannalta harmillisia. Syitä varmaan on monia. Myönteisin on se, että kokoelmien luettelointi etenee, ja tämän myötä luvut täsmentyvät. Kielteisin syy on se, että kaikissa museoissa toiminnan tilastointiin ja sen mukaiseen seurantaan ei suhtauduta riittävän vakavasti. Tätä indikoi myös se, että vuodesta toiseen Museovirastossa tilastoa keräävät saavat odottaa ja pyytää museoilta lukuja määräaikojen jälkeen.

Kokoelmatyöhön liittyvien lukujen epämääräisyyksistä huolimatta lukujen pohjalta on pääteltävissä, etteivät kokoelmiin liittyvä työmäärä ja kokoelmatyön merkitys ole museoissa vähentymässä. Tähän viittaavat vahvimmin kokoelmien karttumisen luvut, jotka pysyivät korkealla tasolla ja lähtivät taidemuseoissa jopa huomattavaan kasvuun. Aktiivisen kokoelmatyön määrän kasvuun viittaa myös se, että tilastoihin on nyt ensi kertaa kirjattu myös kokoelmapoistot.

Museoiden tutkimus- ja julkaisutyö näyttää Museotilaston valossa säilyneen entisellä tasollaan. Vuonna 2016 museot tekivät reilut 180 julkaisua. Pääosa (75) julkaisuista koski näyttelyjä. Kokoelmatutkimuksia julkaisuista oli 12.

Museotilasto 2016:n valossa museoiden talous näyttää muuttuvan enemmän kuin toiminta. Talouden osalta museot ottivat huomattavan loikan kohti liiketoimintaa palvelutulojen kasvun ja avustusten vähentymisen myötä. Toistaiseksi tämä muutos ei näy museoiden toiminnan luvuissa, joiden perusteella on pääteltävissä, että kokoelmat ja tutkimus ovat säilyttäneet asemansa museotyön keskiössä. 

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Museoretkelle Ahvenanmaalle

Ålands Konstmuseum. Kuva: Aino-Marja Miettinen

Tuoreimmassa Museo-lehdessä vierailtiin Ahvenanmaalla. Ahvenanmaa on museoineen kulttuurimatkailijan unelmakohde.


Väkilukuun ja pinta-alaan suhteutettuna museoita on Ahvenanmaalla runsaasti – museoita on lähes jokaisessa kylässä. Valikoima vaihtelee korkeatasoisista taidemuseoista pieniin kotiseutumuseoihin ja yksityisten keräilijöiden persoonallisiin kokoelmiin. Selityksiä poikkeukselliseen museotiheyteen voi hakea vahvasta kotiseutuidentiteetistä, perinteiden arvostamisesta ja matkailun kehittämisestä.

Monet museoista ovat auki pääosin kesällä, mutta usein ovet avataan myös tilauksesta. Tänä keväänä maakunnan ensimmäiset museot liittyivät Museokortti-järjestelmään.

Kulttuurimatkailijan käyntilista täydentyy harmaakivikirkoilla, perinnemaisemilla ja esihistoriallisilla kohteilla, joten retkeen kannattaa varata aikaa useampi päivä.

Tutustu ainakin näihin


Önningebymuseum


Önningebyn taiteilijayhteisön kultakausi ajoittuu vuosiin 1886–1914. Ruotsalaisista ja suomalaisista taiteilijoista muodostunut yhteisö kokoontui kesäisin Jomalaan taidemaalari Victor Westerholmin kutsusta. Önningebymuseumissa on esillä kattava otos yhteisöön kuuluneiden taiteilijoiden teoksia sekä alueeseen liittyviä esineitä. Museon pihapiirissä toimii myös kahvila sekä kirpputori, josta taiteenystävä voi tehdä kiinnostavia löytöjä.

Ålands Sjöfartsmuseum

Ålands Sjöfartsmuseum sijaitsee keskeisellä paikalla Maarianhaminan länsisatamassa. Nimensä mukaisesti museo esittelee Ahvenanmaan merenkulun historiaa, ja jännittävät tarinat johdattelevat talonpoikaispurjehduksesta Ruotsin-laivoille saakka. Monissa näyttelypisteissä merihistoriaan voi tutustua itse tekemällä ja kokeilemalla. Viime vuonna Suomen Vuoden museoksi valitun kohteen näyttelyissä on huomioitu erityisesti myös lapsivieraat.

Museon vieressä sijaitsee myös nelimastoinen parkki Pommern, joka avataan yleisölle konservointitöiden jälkeen kesällä 2018.

Kuva: Juho Vesa


Ålands museum & Ålands Konstmuseum


Viime syksynä täysin uudistuneena avautunut museo sijaitsee Maarianhaminan keskustassa. Samassa rakennuksessa sijaitsevat kulttuurihistoriallinen museo ja taidemuseo täydentävät hyvin toisiaan. Perusnäyttely johdattaa teemoittain Ahvenanmaan vaiheisiin esihistoriasta nykypäivään. Moderni näyttelytekniikka ja tyylikäs esillepano miellyttävät vaativaakin museokävijää. Taidemuseon näyttelyt tuovat puolestaan esille sekä paikallista että kansainvälistä taidetta laajalla perspektiivillä. Museokaupassa on laadukkaita paikallisia käsityötuotteita.

Ålands Jakt och Fiskemuseum


Eckerössä, Ahvenanmaan länsirannikolla, tutustutaan paikalliseen metsästys- ja kalastuskulttuuriin. Luonnonolot ovat vaikuttaneet alueen asukkaisiin merkittävästi. Ankariin säihin on sopeuduttu sukupolvien ajan, ja museossa voikin tutustua esimerkiksi kalastusmajojen karuihin olosuhteisiin. Museon erikoisuus on avoin säilytystila, jossa on esillä muun muassa kattava perämoottorikokoelma.

Eckerössä kannattaa piipahtaa myös vuonna 1828 valmistuneeseen, C.L. Engelin suunnittelemaan Posti- ja tullitaloon. Viihtyisässä pihapiirissä järjestetään kesäisin korkeatasoisia taidekäsityönäyttelyitä. Samalla kannattaa kurkistaa myös pikkuruiseen Postiruotumuseoon.

Kuva: Tuuli Rajavuori

Ålands Fotografiska museum

Yksi Ahvenanmaan erikoisimmista museoelämyksistä on Ålands Fotografiska museum. Yksityisen keräilijän, Olle Strömbergin, kokoelmaan kuuluu tuhansia kameroita ja muuta valokuvaukseen liittyvää esineistöä. Entisen Pålsbölen kyläkoulun tiloihin on sisustettu myös kokonainen valokuvausliike, pimiö ja ateljee.

Museossa kannattaa vierailla jo pelkästään kiinnostavien tarinoiden takia. Museokäyntiin kuuluu kokoelman kerääjän perusteellinen opastus, joka menee tekniikkaa syvemmälle. Hyvällä onnella kaupan päälle voi saada vaikka akrobatiaesityksen!

Tuuli Rajavuori
Kirjoittaja on Suomen museoliiton viestintäpäällikkö.
Teksti on julkaistu Museo-lehdessä 2/2017.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Miltä Museokortin tilastovaikutukset näyttävät?

Museokortti täytti toukokuussa kaksi vuotta. On aika tarkastella kuluneita vuosia tilastotietojen valossa.




Museokortti otettiin käyttöön 5. toukokuuta 2015. Museokorttien määrä kasvaa joka kuukausi, joten trendin mukaisten vaikutusten voi olettaa erottuvan kuluvan vuoden (2017) tilastoissa edellisvuotta voimakkaammin. Viimeinen vertailukelpoinen tilastovuosi ilman Museokortin vaikutusta on 2014. 

Suomalaisten museoiden kävijämäärä kasvoi vuonna 2016 viidenneksellä, eli noin miljoonalla 6,6 miljoonaan kävijään. Museot tekivät viime vuonna kaikkien aikojen kävijäennätyksen.

Museoiden yhteenlasketut pääsymaksutulot kasvoivat vertailujaksolla prosentuaalisesti tätäkin enemmän; euromääräisesti 5,7 miljoonaa euroa. Vuosina 2015-2016 myös keskimääräinen maksettu pääsymaksu kävijää kohden nousi 5,4 eurosta 6 euroon.

"Suurin yksittäinen syy museoryntäykseen on toukokuussa 2015 markkinoille tullut Museokortti, josta on tullut heti alusta pitäen menestys", analysoidaan Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 16. kesäkuuta.
 

On selvää, ettei Museokortti ole ainoa selittävä tekijä positiiviselle tilastokehitykselle. Tilastollinen korrelaatio on kuitenkin varsin vahva. Käyttäjäksi kirjautuneita Museokortin omistajia on noin 126 000, voimassa tällä hetkellä olevia kortteja noin 110 000. 

Kehitys 2014-2016


  • Museoiden pääsymaksutulot: +5,7 miljoonaa euroa, kasvua 41%
  • Museoiden myynti- ja palvelutulot: +1,5 miljoonaa euroa, kasvua 12%
  • Museoiden konaiskävijämäära: +1,2 miljoonaa, kasvua 23% 
  • Maksettujen museokäyntien määrä: +0,7 miljoonaa, kasvua 29%

Tilastotiedot ovat nähtävissä kokonaisuudessaan osoitteessa 
Museotilasto.fi.



Seppo Honkanen
kehitysjohtaja, Museokortti
@honkanen


keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Postcard from a conference: SPECTRUM 29-30 May

Detective work: participants at a workshop figuring out how to handle a surprise donation using the SPECTRUM standard.

P.S.-blogi in English! Join an Åbo Akademi graduate student Matilda Grönberg as she tells us her experiences of the SPECTRUM conference (29–30 May).

During the very last week of May Kulttuuritalo in Helsinki was the venue of an international conference focused on collections management and a standard called SPECTRUM. The conference was organized by Finnish Museums Association together with Swedish National Heritage Board and Arts Council Norway.

It was really nice to see how people from several countries had found their way to the auditorium of Kulttuuritalo, ready for two days of discussions on how to manage museum collections. Most of the participants were museum professionals who work with collections in one way or another, i.e. curators, conservators and museum assistants. Although not yet a professional, I got the opportunity to attend this conference in order to give a museology student's perspective on the discussions and share with you what's going on in the museum world right now.

So, you might now be wondering what this SPECTRUM is. Some new kind of software? And what do I mean by "standard"?

Richard Light, one of the speakers, described standards as "an agreed, repeatable way to do something". The idea behind the SPECTRUM standard is to find good ways of collections practice regardless of what collection management system your museum happens to use, and help museum staff record information in a consistent way. SPECTRUM does so by providing museums with standards for each procedure in the process of collections management – from when a new object turns up at the museum to what to do with objects that have been in the collections for decades.

The standard is developed by Collections Trust in co-operation with museums and other institutions that manage collections. SPECTRUM is free to download from Collection Trust's website and can be used also in analogue collections management since the standard is not software, but a set of shared guidelines and recommended procedures. It can be used by museums of all sizes. Collections Trust also provides training and consultancy regarding SPECTRUM in addition to the tools and advice included in the standard itself.

The conference was quite perfectly timed, as many Finnish museums are considering to start using a new collection management system called MuseumPlus RIA and a new version of SPECTRUM will be published this summer. The draft for the latest version of SPECTRUM was also still open for feedback at the time of the conference, so it was possible to comment, discuss and directly affect how the latest version turns out!

The two conference days consisted of one day of presentations and one day of workshops. I thought the structure was very pleasant and it let the participants get over the initial nervousness before getting on with workshops. The conference was opened by Leena Tokila from Finnish Museums Association and Pirjo Hamari from the Finnish National Board of Antiquities, both giving an overview of databases and standards used in Finland. Fellow Finnish museology students might be familiar with the national cataloguing instructions called Museoiden luettelointiohje which are based on the SPECTRUM standard. Other familiar names were Finna, Loki and Europeana – websites through which Finnish institutions are opening up their collections to the public. Tokila and Hamari both emphasized the importance of standards as key to making cultural heritage available to all, as well as the importance of international exchange of knowledge.

Kevin Gosling from Collections Trust continued with a talk on the development of SPECTRUM, and described the standard as a tool of influencing behaviour on workflow level.  Gosling pointed out how beneficial it is to involve museums and other actors in the development of standards, as that ensures that the standards actually work in a relevant and sustainable way. According to Gosling it's also good to have SPECTRUM procedures as part of museums' manuals for collection care and management in order to ensure that the actual work is done according with the SPECTRUM standard. If not, the standard might just become a nice theoretical plan that isn't present in the everyday practical museum work.

The rest of the day was spent sharing experiences of collection management with SPECTRUM in Norway, Sweden, Finland and the United Kingdom. Bård Bie-Larsen from Arts Council Norway gave presentations on the Norwegian experiences with SPECTRUM, both positive and negative, and about development projects focusing on the standard. Leena Furu-Kallio presented how SPECTRUM is visible in the Finnish instructions for cataloguing, whereas Kevin Gosling shared his experiences with SPECTRUM in practical collections management in the UK. The Swedish perspective on SPECTRUM was provided by Ingela Chef-Holmberg, Annika Carlsson and Susanne Nickel from the Swedish National Heritage Board. The day ended with consultant Richard Light’s presentation on the role of standards in documentation.

During the workshops of the second day participants got to do practical exercises. It was possible to choose between three different workshops: one on how to adapt SPECTRUM to your museum’s procedures, one where participants were to analyze how the collections management work at their own museums relates to SPECTRUM, and a workshop on implementing SPECTRUM in the work of a small museum making the transition to new collections management software. It was pretty fun to move between workshops and see how participants discussed, made connections, found differences and similarities as well as mapped out strengths and weaknesses.

Conference essentials: good snacks
Consistency, communication and transparency stood out to me as central themes during the conference. Consistency in collections management procedures makes the management and publishing of collections easier on both national and international levels. Consistency in procedures within institutions was also pointed out as extremely important. Internal consistency along with communication and transparency helps the people working with collections to know what is collected, why, how and for what. The three aspects are also great tools in quality assurance throughout the management process and make it easier to justify collection work to non-experts such as the management. It can also make it easier for new people to enter the museum field if the work procedures are standardized and easy to teach forward.

All in all I got the impression that the conference was a relaxed environment where it really was possible to exchange experiences and knowledge with colleagues from near and far. Comments about the latest version of SPECTRUM directly influenced the development process and practical workshops combined with discussions seemed to help participants develop their work with collections and find ways to further solidify the SPECTRUM standard as part of their activities.

My tip for the summer is to find out more about linked data, as it seems to become more and more present in collections management and the sharing of information. Also, keep an eye open for the new SPECTRUM 5.0!


Matilda Grönberg
The writer is a graduate student at Åbo Akademi University with a special interest in museums and cultural analysis.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Lahjahevosen suuhun on katsottava


Lahjoja on aina kiva saada – paitsi jos niiden mukana saa myös tukun ongelmia. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä kirjoittaa tällä kertaa museoille osoitetuista lahjoituksista.


Museoiden kokoelmat karttuvat pääosin lahjoitusten kautta. Lahjoitusten rooli kokoelmien kokonaiskartunnassa on kasvanut hankintamäärärahojen vähentyessä. Samalla lahjoituksiin liittyvät ongelmat lisääntyvät.

Lahjoituksiin perustuvassa kokoelmakartunnassa aktiivisen ja ohjelmallisen kokoelmatyön toteuttaminen on huomattavasti hankalampaa kuin ostomäärärahoilla. Lienee niin, ettei useampia esineitä, teoksia tai kuvia sisältävissä lahjoituksissa jokainen yksittäinen objekti osu kokoelmapolitiikan ytimeen. Huonoimmillaan museon kokoelman kannalta keskeisen materiaalin kylkiäisenä tulee huomattava määrä materiaalia, jonka paikka ei lahjoituksen vastaanottaneessa museossa ole. Oletettavaa myös on, että lahjoitus ei useinkaan ajoitu museon työn kannalta optimikohtaan.

Lahjoituskokoelmiin saattaa myös sisältyä ehtoja, jotka ennemmin tai myöhemmin muuttuvat ongelmiksi. Yleensä nämä ehdot koskevat lahjoituksen esilläpitoa, lahjoituksen antajan tai hänen jälkeläistensä etuoikeuksia, lahjoituksen pysyvyyttä tai lahjoitukseen liittyviä käytön rajoitteita.

Harmillinen lahjoituksiin liittyvä ongelma on niihin liittyvä viestintä. Erityisesti taideteoslahjoituksissa viestin kärki liittyy usein lahjoituksen taloudelliseen arvoon. Viimeksi tämä toteutui Espoon modernin taiteen museon EMMAn saaman lahjoituksen kohdalla. Nokia teki suurlahjoituksen Espoon modernin taiteen museolle – tällaista taidetta 700 000 euron kokoelma pitää sisällään kirkui päivän otsikko Hesarissa 25.5.2017.

Otsikon 700 000 euroa on valeuutinen monella tapaa. Ensinnäkään kokoelman taloudellista arvoa ei ole mahdollista tietää kuin myymällä. 700 000 euroa oli arvaus, mutta toivottavasti valistunut. Jos 700 000 euroa olisikin totta, EMMA ei vastaanottanut 700 000 euron tuloja vaan tuhansien eurojen kulut, jotka realisoituvat ensin kokoelman vastaanottamisen projektikuluna ja sen jälkeen ikuisina ja kiinteinä säilyttämiseen liittyvinä kuluina. Jos otsikossa pitää olla talousnosto, oikeampi muotoilu olisi ollut Nokian tuhansien eurojen kokoelmakulut Espoon modernin taiteen museolle – tällaisen taiteen säilytys siirtyi museon varoilla hoidettavaksi.

Ehdottomasti suurin ongelma kaikesta huolimatta on se, että huonoimmillaan lahjoitus johtaa arvottomaan tilanteeseen, jossa huijari huijaa toista huijaria. Jos esimerkiksi Nokian tai muun merkittävän yrityksen motiivi lahjoitukseen on se, että syystä tai toisesta yhtiö katsoo, että kokoelman pito ei ole sille enää taloudellisten tai muiden resurssien puutteen vuoksi mahdollista tai järkevää, on arvotonta lähestyä museota yhteiskunnallisen vastuun häntä kainalossa.

Museon puolelta arvotonta on ottaa materiaalia vastaan ja pysyvään säilytykseen, jos sen tutkijat ja konservaattorit ovat jo ennen lahjoitustakin ylityöllistettyjä, kokoelmatila natisee liitoksistaan, toimintabudjetissa ei ole väljyyttä tai seuraaville vuosille ei ole näkyvissä varmaa tulojen kasvua.

Arvottomimman tilanteen välttämiseksi on lahjoittajan kanssa käytävä avoin keskustelu. Siinä varmistetaan, että lahjoittaja haluaa aidosti tehdä yhteiskunnan ja museon eteen työtä lahjoituksellaan. Useimmiten tämä on helpoin osoittaa sillä, että lahjoittaja vahvistaa omalta osaltaan museon taloudellisia mahdollisuuksia kokoelman vastaanottoon ja ylläpitoon. Vähimmillään lahjoittaja maksaa kulut, jotka aiheutuvat lahjoituksen liittämisestä museon kokoelmiin. Parhaimmillaan lahjoittaja sitoutuu pysyvään taloudelliseen tukeen museolle tai lahjoitukseen liitetään omaisuuseriä, jotka tuottavat museoille pitkäjänteisesti pääomatuloja. Selvää on, että lahjoittaja myös antaa museolle vapaat kädet lahjoitusomaisuuden museoammatilliseen hoitoon.

Museon osalta arvotyhjiön täyttäminen edellyttää lahjahevosen suuhun katsomista. Käytännössä tämä tarkoittaa aloitteellisuutta taloudellisten kysymysten esille ottamisessa. Lahjoittajille lahjoituksiin liittyvä taloudellinen rasite on useimmiten tuntematon. Tavallisesti tämä johtuu siitä, että he olettavat lahjoituksen kululisäyksen hoituvan lahjoitusta seuraavalla näyttelytulojen kasvulla.

Arvokas toiminta edellyttää museoilta myös rehellisyyttä sanoa ”ei”, jos taloudellinen tai toiminnallinen yhtälö ei toimi. Tämä vaatii museoammatillisuutta, jota meissä jokaisessa asuva keräilijäminä ankarasti kampittaa. 



Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri