torstai 13. joulukuuta 2018

Vieraskynä: Jotain tuttua, jotain erilaista - museo-opetusta Venäjällä

Kosmonautiikan museo. Kuva: Sanna Valoranta-Saltikoff

Miten koulumaailma ja museot tekevät yhteistyötä Venäjällä? Mitä voisimme oppia venäläisestä museopedagogiikasta ja mitä vietävää meillä olisi heille, pohtii museolehtori Sanna Valoranta-Saltikoff seminaarimatkansa jälkeen.


Lokakuinen lauantaiaamupäivä. Kahden päivän seminaari on osaltani ohi ja edessä on aamupäivä aikaa moskovalaisissa museoissa. Katson kartasta kohteen sijainnin, hyppään metroon ja jään oikealla pysäkillä pois. Perille päästyäni museoalueen aidassa lukee kissan kokoisin kirjaimin ”museo”.

Museo kuin museo, huomaan ajattelevani. Väliäkö sillä, mitä teemaa se edustaa. Ohikulkijoille kerrotaan olennainen. Tässä on museo, täällä on kulttuuria.

Kadulla kulkeva ei voi ohittaa tietoa, että täällä on museo. The New Tretyakov Galleryn sisäänkäynnin luona seisoo kissankokoisin kirjaimin "museo". Kuva: Sanna Valoranta-Saltikoff

Haahuilen läpi museon näyttelyiden. Ohitan vaivihkaa opastuksella olevan ryhmän. Ryhmä kuuntelee intensiivisesti oppaan tarinaa akvarellimaalauksista. Yleisö kysyy kiinnostuneena lisää. Havahdun. Opastuksella on ryhmä alakouluikäisiä lapsia muutaman aikuisen kanssa. Kaikki seisovat kiltisti paikoillaan, kuuntelevat opasta ja tekevät lisäkysymyksiä.

On lauantaiaamupäivä. Mitä lapset tekevät opastuksella tähän aikaan vapaapäivänä, ihmettelen.

Pari päivää aiemmin törmäsin samaan ilmiöön The State Historical Museumissa arki-iltana viiden maissa. Ryhmä pieniä lapsia seuraa opastusta parin aikuisen kanssa koulupäivän ulkopuolella. Mistä on kysymys?

***

Moskovassa järjestettiin koulumaailmaa ja museoita yhdistävä seminaari Informal Approach to Formal Education: a Teacher as an Object and a Subject of Museum Education kolmannen kerran 25.–27.10.2018. Sain pyynnön keynote-puhujaksi seminaariin osana ICOM Russian ja Suomen museoliiton alkavaa yhteistyötä. Esitelmässäni avasin Suomessa läpikäytävää uutta perusopetuksen opetussuunnitelmaa ja sen tuomia mahdollisuuksia ja haasteita museomaailmalle sekä esittelin ajankohtaisia koulu- ja museomaailman yhteistyöhankkeita.

Seminaarin ensimmäinen päivä pidettiin Kosmonautiikan museon auditoriossa. Kuva: Sanna Valoranta-Saltikoff

Seminaarin muut esitelmät käsittelivät museomaailman ja koulumaailman kohtaamisia eri näkökulmista ja esittelevät venäläisiä hankkeita ja kokeiluja, joissa yhdistettiin koulu- ja museomaailmaa.

State Darwin museon työpajassa pääsimme tutustumaan hands-on-esineisiin. Kuvassa ihmetellään Moskovan alueen sieniä. Kuva: Sanna Valoranta-Saltikoff



Yllättävintä ulkomaisilla seminaarimatkoilla on ollut huomata, että haasteet museoiden yleisötyössä ovat samankaltaisia maasta, kulttuurista ja museosta riippumatta. Moskovan seminaari ei ollut poikkeus tässä tapauksessa. Yhtäläisyyksistä huolimatta vastaan tuli myös eroja. Suomalaisissa museoissa koululaiset ovat tuttu ja vakiintunut kohderyhmä ja yhteistyötä opettajien kanssa on usein tehty jo vuosia.

Venäjällä yksi iso haaste on saada peruskoulun opettajat ja museohenkilökunta puhumaan niin sanotusti samaa kieltä. Ehkäpä yksi syy erilaisiin puheentapoihin voi olla se, että museoaineita ja kasvatustiedettä opetetaan ainakin Moskovan alueella eri yliopistoissa. Monitieteisyys ja -alaisuus tai oikeus valita sivuaineita eri tiedekunnista ei ole yhtä laajaa Venäjällä kuin suomalaisissa yliopistoissa.

Huomaan omassa työssäni, että on helpompi tehdä yhteistyötä sellaisten ammattilaisten kesken, joiden koulutustaustan tuntee ja joiden kanssa on mahdollisesti joskus istunut samoilla luennoilla.

Toinen suuri haaste tuntui olevan se, että Venäjällä opettajille ei ole esimerkiksi suomalaisen veso-koulutusjärjestelmän kaltaista koulutusjärjestelmää eivätkä museot ole tällaisten koulutusten tarjoajia. Suomessa moni museo järjestää hyvin vakiintuneita opettajien iltapäiviä joko osana veso-järjestelmää tai muuten vain, ja museot tulevat tutuiksi opettajille muutoinkin kuin oppilasryhmien kanssa vieraillessa.

Kolmas haaste yhteistyössä tuntui olevan tiedon puute – yksistään Moskovassa on kymmenittäin museoita ja opettajilla rajallinen aika valmistella museokäyntejä. Miten ja mistä opettaja löytäisi helposti ja nopeasti tiedon museon pedagogisista palveluista, jotka tukevat hänen tekemäänsä kouluopetusta?

Venäjällä oppilaat ovat yhteistyön haasteista huolimatta tuttu kävijäryhmä museoissa. Museovierailut koetaan sivistävinä ja kulttuuriin kuuluvina. Museoissa vieraillaan kuitenkin usein kerhomaisesti ja myös koulupäivän jälkeen. Lauantaisin monessa museossa on tarjolla kouluikäisille suunnattuja rastiratoja ja työpajoja, jonne vanhemmat tuovat jälkikasvunsa oppimaan ja sivistymään.

Törmäsin tällaiseen toimintaan lauantain museokierroksellani The Moscow Archeology Museumissa. Tehtävät olivat kysymys–vastaus-tyyppisiä, ja vastaukset vaadittiin kirjallisina. Vanhemmat vahtivat lastensa tehtävien tekoa, eivätkä lapset näyttäneet pääsevän helpolla ennen kuin oikeat vastaukset oli löydetty. Suomalaisissa museoissa viikonlopun työpajat ovat ennemminkin koko perheen viihtymistä ja viihdettä tai toisinaan jopa lapsiparkin kaltainen paikka, jonne vanhemmat voivat jättää lapsensa.

The New Tretyakov Galleryn aulasta oli näkymä museon taidepajaan, jossa järjestettiin tilaisuuksia muun muassa lapsille. Kuva: Sanna Valoranta-Saltikoff

Museot Moskovassa ovat suuria ja niitä on paljon. Aukioloajat ovat laajat, ja lapsiperheitä sekä koululaisia näkyy museoiden näyttelytiloissa tiuhaan. Jos toisin yhden asian venäläisestä museokulttuurista Suomeen, olisi se ylpeys oman maan museoista, pitkästä historiasta ja monimuotoisesta kulttuurista sekä arvostus museoita kohtaan sivistävinä vapaa-ajanviettopaikkoina. Suomesta puolestaan veisin Venäjälle rennompaa otetta museo-oppimiseen ja enemmän yhteistyön foorumeita museopedagogeille ja opettajille.

Venäjän historian museo sijaitsee keskellä suosituinta turistialuetta Punaisella torilla. Kuva: Sanna Valoranta-Saltikoff

Sanna Valoranta-Saltikoff
Kirjoittaja työskentelee museolehtorina Espoon kaupunginmuseossa ja on opettanut ja ohjannut erilaisia ryhmiä museoissa yli 15 vuoden ajan.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Vieraskynä: Museokauppakonsepti hahmottuu - pilotointi on käynnistetty

Turun taidemuseon museokauppa toimii yhteisissä tiloissa kahvilan kanssa. Kuva: Mikko Tapanainen

Neljännessä Euro enemmän -hanketta käsittelevässä blogissaan Simigroup Oy:n Mikko Tapanainen kertoo hankkeen pilotointivaiheen valmisteluista, työn aloittamisesta museoiden kanssa sekä museokauppakonseptin kehittymisestä.


Pilotointivaiheen museot ovat selvillä

Euro enemmän -hankkeen seuraava vaihe eli pilotointi on käynnistetty lokakuussa 2018. Sen edetessä testataan valmisteilla olevan museokauppakonseptin elementtejä neljässä museossa: Arkkitehtuurimuseossa, Tekniikan Museossa, Museokeskus Vapriikissa ja Turun taidemuseossa.

Valitut museot ja niiden lähtötilanteet ovat kaikki hieman erilaisia. Vapriikin museokauppa on laaja, kymmenen museon valikoiman yhteinen kokonaisuus, jossa keskitymme muun muassa kaupan markkinointiin. Arkkitehtuurimuseon museokauppa vaihtaa sijaintia, ja samalla aulan toiminnallisuutta parannetaan. Tekniikan museolle rakentuu puolestaan pilotoinnin yhteydessä kokonaan uusi kauppa. Turun taidemuseon museokaupassa pohdimme muun muassa tuotteiden esillepanoa.


Mitä pilotoidaan, miten ja millaisella aikataululla?

Roolit ja työnjako on pilotoinnissa määritelty siten, että museot vastaavat mahdollisista investoinneista ja Euro enemmän -hanke tuo panoksenaan osaamisen, kontaktit ja joiltain osin myös ihan fyysisen tekemisen (esimerkiksi esillepanovaiheessa). Työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä museoiden kanssa, sillä hyvä vuorovaikutus tuo aina esille parhaat ideat. Jokaisella pilottimuseolla on oma sisäinen projektiryhmänsä, joiden työtä pyrimme Euro enemmän -hankkeen tiimin – Aino-Marja Miettinen (Museokortti), Janne Tielinen (Suomen museoliitto) ja Mikko Tapanainen (Simigroup Oy) – osaamisella täydentämään, tukemaan ja ohjaamaan.

Olemme käyneet aloituskeskustelut jokaisen neljän museon kanssa. Arkkitehtuurimuseon ja Tekniikan museon kanssa olemme edenneet jo seuraavaan vaiheeseen, jossa suunnitellaan museokaupan tiloja ja niiden toteutusta museossa.

Pilotoitavat asiat olemme jakaneet neljään kokonaisuuteen 1) Tila ja kalusteet, 2) Tuotevalikoima ja hankinta, 3) Esillepano ja toteutus, 4) Markkinointi, koulutus ja lanseeraus. Nämä kokonaisuudet käydään läpi pilottimuseoiden kanssa, vaikkakin museoiden tarpeet vaihtelevat nykytilanteesta riippuen. Kokonaisuudet käydään läpi ylläkirjatussa järjestyksessä, koska esimerkiksi tilan ja kalusteiden osalta suunnittelu- ja toteutusaikaa tarvitaan enemmän kuin vaikkapa esillepanon osalta.

Pilotoinnin kokonaisaikataulu on seuraava:

Suunnitteluvaihe: lokakuu 2018 – tammikuu 2019
Toteutusvaihe: tammikuu 2019 – huhtikuu 2019
Pilotointi- ja seurantavaihe: toukokuu 2019 – syyskuu 2019
Analysointivaihe: elokuu 2019 – syyskuu 2019

Täydellisessä maailmassa etenisimme täsmälleen edellä kuvatun aikataulun mukaisesti. Koska jokainen museokauppa vaatii erilaisia toimenpiteitä, jotka tulee sovittaa myös museon omaan vuosikalenteriin, on jokaisen projektin edetessä varmasti tehtävä kompromisseja ja arvioitava tarpeita sekä tekemisiä uudelleen.


Tavoitteet vuodelle 2019 ja siitä eteenpäin

Päätavoitteena on, että varsinaisen huippusesongin alkuun mennessä (1.5.2019) kaikki neljä museokauppaa olisi viritetty niin hyvin, että pilotointi käynnistyy yhtäaikaisesti ja tuottaa tuloksia ja onnistumisia. Meidän pitäisi myös onnistua selvittämään parhaat toiminnallisuudet sekä keskeiset kehitettävät asiat. Pilotoinnissa saatujen kokemusten avulla voimme paremmin arvioida, millaiset ratkaisut museokaupoissa toimivat ja millaiset eivät. Optimoitavaa varmasti riittää, jotta opit ovat myös kaikkien museokauppojen käytettävissä viimeistään vuoden 2020 alusta alkaen.

Työn etenemisestä tiedotetaan koko pilotointijakson ajan. Parhaita käytäntöjä jaetaan kaikille museoille, jotta ne saadaan käyttöön niin pian kuin mahdollista. Jos museoilla on tarve uudistaa museokauppaansa hankkeen ollessa vielä käynnissä, ei pilottikauden päättymistä tarvitse odottaa, vaan oman prosessinsa voi käynnistää heti. Onhan tavoitteenamme lisätä myyntiä euro enemmän per kävijä jo vuoden 2021 loppuun mennessä. Sinne on yllättävän lyhyt aika.


Tulossa: Käsikirja ja koulutuksia

Hankkeessa tuotetaan käsikirja museokauppakonseptista. Sen ensimmäinen versio lanseerataan alkuvuonna 2019. Käsikirja on hankkeen keskeinen museokauppa-brändin laatu- ja ohjausdokumentti.

Käsikirjan laatiminen on vaatinut syventymistä, sillä kaikki museokaupat ovat erilaisia, eikä yhdenmukainen toteutus sovi kaikille. Museokauppojen toiminnassa on kuitenkin paljon yhteisiä elementtejä, joita virtaviivaistamalla voidaan parantaa muun muassa museokauppojen kannattavuutta, kehittää parhaita käytäntöjä ja työntekijöiden osaamista sekä saavuttaa kaupan eri osa-alueilla esimerkiksi hankinnallisia etuja. Julkaisun jälkeen käsikirjaa päivitetään muun muassa pilotoinnin tulosten arvioinnin mukaan ensi vuoden aikana. Konseptia pidetään siten myös jatkuvasti ajan tasalla.

Muistutuksena vielä, että hankkeen ensimmäisen, Tampereella 3.10.2018 järjestetyn seminaarin puheenvuoroihin voi palata vielä Suomen museoliiton Youtube-kanavalla. Saadun palautteen perusteella museokaupan kehittämisen foorumeille on ollut tilausta. Hankkeen järjestämät seminaarit saavat jatkoa vuoden 2019 helmikuussa. Olkaa kuulolla!


Mikko Tapanainen, KTM
Kirjoittaja on kaupan ja palveluiden kehittämisen asiantuntija ja työskentelee kaupan kehittäjänä Simigroup Oy:ssä.

perjantai 30. marraskuuta 2018

Vieraskynä: Pelikehitystä museoille - onnistumisen kulmakivet?


Yhteistyöhön on panostettava, kun museoalan ja pelialan toimijat toteuttavat yhdessä pelin museoon. KAMK:n lehtori Tanja Korhonen kertoo, kuinka yhteistyö toteutui Tarinat peliin -hankkeen peliprojekteissa.


Tämän vuoden aikana olemme aktiivisesti kehittäneet pelejä suomalaisten museoiden kanssa Tarinat peliin -hankkeessa. Kolme toteutusta on tehty virtuaalitodellisuus-peleinä (vr, virtual reality) ja -kokemuksina sekä yksi mobiilipelinä. On ollut mielenkiintoista nähdä, miten innolla museoiden toimijat ovat lähteneet mukaan projekteihin!

Pelitiimillekin on tullut mietittävää siinä, milloin vr-toteutus on peli ja milloin kokemus. Itse rajaisin sen niin, että kun virtuaalitodellisuudessa ei toimita, vaan seurataan tapahtumia, voi puhua ennemmin kokemuksesta. Pelissä taas ollaan pelaajana, aktiivisena toimijana.

Mitä ajatuksia ja tunteita tämä kuva herättää sinussa?

Maailmalla trendinä on luoda etenkin virtuaalisia museokokemuksia. Tech Trends (18.9.2018) kuvaa Linden Lab’s Sansarin, Intelin ja Smithsonian American Art Museumin uutta yhteistyötä Renwick-gallerian osalta. Tavoitteena on ollut paitsi tehdä museokokemuksesta helpommin saavutettava, myös antaa ihmisille henkilökohtainen kokemus taiteen parissa. Projektissa käytetään fotogrammetria-menetelmää (photogrammetry), mitä on soveltuvin osin käytetty myös Tarinat peliin -hankkeessa. Sansar toimii myös sosiaalisena vr-alustana, joten vierailijat voivat myös kohdata toisensa virtuaalisesti.

***

Tarinat peliin -hankkeessa virtuaaliseksi taidekokemukseksi luotiin toteutus Suvi Solkion Painajaisista paksu peite -installaatiosta, joka on esillä Kajaanin taidemuseossa. Kehitystyöstä kertoi tarkemmin Kajaanin ammattikorkeakoulun pelituottaja Kyösti Koskela edellisessä blogissamme. Tällaisessa yksittäisen taideteoksen ympärille kehitetyssä virtuaalikokemuksessa on ollut erittäin tärkeää, että museon henkilöstön, taiteilijan sekä pelitiimin välillä on ollut yhteinen tavoite sekä hyvä kommunikaatio. Lopputuloksessa näkyy jokaisen osapuolen mukaan tuoma osaaminen. Pelinkehittäjille annettu vapaus kehittää omanlainen näkemys taideteoksen painajaisista on luonut uutta virtuaalitaidetta.

Virtuaalitodellisuudessa mennään tunnetasolla vahvoihin kokemuksiin, ja testausvaiheessa huomattiin, miten eri henkilöt reagoivat aivan eri tavoilla samassa tilanteessa. Esimerkiksi tämän tekstin alussa oleva kuva evakot-painajaisesta herätti monenlaisia, vahvojakin tunteita, kuten kauhua tai pelkoa, mutta osalle siitä välittyy vain surua tai apea tunnelma.


***

Tekniikan museon kanssa yhteistyö pelikehityksessä lähti käyntiin viime vuoden syyskuun lopussa. Silloin tapasimme ensimmäisen kerran ja hahmottelimme vaihtoehtoja. Tämän jälkeen Tarinat peliin -hankkeen puitteissa järjestettiin hyötypelipaja, jossa pystyi ideoimaan peliä, sekä tarinapaja. Tekniikan museon henkilöstö perehtyi peleihin tarkemmin, etenkin virtuaalitodellisuuden tuomiin mahdollisuuksiin ja kohderyhmän eli koululaisten suosikkipeleihin.

Ratkaisevaksi tekijäksi peli-idean löytymisessä muodostui kuitenkin pelitiimin ja museon tuottajan tapaaminen, jossa lähdettiin miettimään Job simulator -tyyppistä peliä ESKO-tietokoneen ympärille. ESKO on ensimmäinen Suomessa rakennettu tietokone, eikä se ole enää oikeasti käytettävissä – mutta virtuaalitodellisuus herättää sen uudelleen eloon!


ESKO-pelissä pelaaja toimii harjoittelijana, jonka tehtävänä on korjata tietokoneen toimintaa ja ohjelmoida yksinkertaistetulla tavalla. Luotu koodi syötetään reikänauhan kautta, ja jos vaiheet onnistuu tekemään oikein, leikkitykin efektit palkitsevat. Tässä pelissä erityistä huomiota kiinnitettiin ympäristön autenttiseen mallinnukseen sekä ESKOn oikean toiminnan opettamiseen. Näissä olivat isona apuna kaikki Tekniikan museon tarjoama materiaali sekä mahdollisuus tehdä fotogrammetrian avulla osa mallinnustyöstä. Museon aktiivinen ote kehitystyössä, ideoinnissa ja palautteen annossa oli myös yksi keskeinen menestystekijä ESKO-pelin kehityksessä.

***

Testitilanteissa kehittämämme pelit ja kokemukset on otettu hyvin positiivisin mielin vastaan. Testaajien palautteissa on tullut ilmi, että vr-toteutus voi herättää kiinnostuksen lähteä katsomaan alkuperäistä teosta paikan päälle museoon tai avata enemmän tarinaa taideteoksen takana.

Yhteenvetona voisin todeta, että jo peli-idean tai kehitettävän vr-kokemuksen alkuvaihe vaatii yhteistyötä ja palavereita eri toimijoiden kesken. Museon henkilöstön olisi hyvä tutustua peleihin ja erilaisiin vaihtoehtoihin sekä miettiä valmiiksi kohderyhmä, sillä kaikki tämä helpottaa yhteisen sävelen löytämistä.

Jos peliä tai vr-kokemusta lähdetään hankkimaan kilpailutuksella, vaatimusmäärittelyn tarjouspyyntöön voi tehdä yhteistyössä jonkin pelialan toimijan kanssa. Tässä vaiheessa voi myös kartoittaa projektin vaatimaa aikaa, resursseja ja budjettia. Kun pelinkehitys käynnistyy, museon tulisi varata resursseja paitsi yhteydenpitoon, myös materiaalin toimittamiseen ja mahdollisiin museoesineiden kuvauksiin – sisällöllinen substanssiosaaminen ja kohderyhmän tuntemus tulee aina museoalan ammattilaisilta.

Kannattaa myös muistaa, että kun pelinkehittäjille annetaan vapaus toteuttaa peli omalla tavallaan, saadaan aito luovuus valloilleen myös pelisuunnittelussa. Tällöin tuloksena on uudenlaisia ratkaisuja. Eikä sovi unohtaa, että museoalan toimijoiden innostus ja aktiivinen osallistuminen projektiin on yksi onnistumisen kulmakivistä.



Lisää tietoa Tarinat peliin -hankkeessa kehitetyistä peleistä löytyy sivustolta https://cse.fi/vr-museums/.

Tanja Korhonen
Kirjoittaja on Kajaanin ammattikorkeakoulun lehtori (tietojärjestelmät) ja Tarinat peliin -hankkeen osatoteuttajan projektipäällikkö



Kirjoitus on osa Tarinat peliin -hankkeen blogisarjaa

tiistai 27. marraskuuta 2018

Out of the box - museot määrittyvät uudelleen


Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä osallistui NEMOn vuosikokoukseen 15.–18.11. Konferenssin puheenvuoroissa käsiteltiin muun muassa museoiden laajentuvaa yhteiskunnallista roolia.


Euroopan museoliittojen vuosittainen konferenssi ja NEMOn (Network of European Museum Organisations) vuosikokous pidettiin 15.–18.11.2018 Maltan pääkaupungissa Vallettassa. Konferenssin teema oli Museums out of the Box – The cross over impact of museums. Konferenssissa oli mahdollista kuulla lukuisia esityksiä aiheen keskiöstä ja sen ympäriltä kaikilta Euroopan kolkilta.

Suomesta keskustelujen alustajina olivat Mikko Myllykoski Heurekasta ja Kalle Kallio Työväenmuseo Werstaalta. Myllykosken aiheena oli museon ja tiedekeskuksen toiminta tieteen tekemisen rajapinnassa. Kallio puolestaan esitteli Suomen uuden museopoliittisen ohjelman ja siihen liittyvän valtionosuusuudistuksen sisällön sekä kertoi, kuinka nämä museoiden tulevaisuutta määrittävät dokumentit ja uudistukset saatiin aikaan.

Merkittävää oli, että museopoliittiseen ohjelmaan listattu tavoite Suomesta Euroopan ajankohtaisimpien museoiden maana näytti sopivan myös muulle Euroopalle. Ohjelman ja osallistujien näkökulmasta konferenssi vei tätä tavoitetta mukavasti eteenpäin. Konferenssin monipuolinen ohjelma kuitenkin myös osoitti konkreettisesti, että aseman saavuttamisen eteen riittää työtä tehtäväksi.

Suomen museoliiton vuodelle 2023 ulottuvan museoiden toimintaympäristöanalyysin otsikko on ”Museo määrittyy uudelleen”. Maltalla kuultujen esitelmien ja käytyjen keskustelujen perusteella näin on todellakin tapahtumassa. Konferenssin itsestään selvä lähtökohta oli, että museot ovat hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja kehittämisessä merkittävässä roolissa. Tältä osin museot ovat jo tulleet ulos kulttuuripoliittisesta boxista muille yhteiskuntapolitiikan alueille.

Toteutumassa oleva kehitys ei kuitenkaan merkitse sitä, että museoiden perustehtävä kulttuuriperinnön tallentamisessa, tutkimisessa ja esittämisessä olisi menettämässä merkitystään. Konferenssissa puhunut Irlannin kansallismuseon johtaja Lynn Scarff totesikin osuvasti, että museot ovat ennemminkin laajentamassa boxiaan kuin hyppäämässä jostain vanhasta pois. Museoiden kannalta on kuitenkin aikaisempaakin tärkeämpää, että toiminnan mittaamiseen ja vaikuttavuuden osoittamiseen kiinnitetään aikaisempaa enemmän huomiota.

Keynote-puheenvuorossaan Museums, markets and eudaimonia Maltan yliopiston taloustieteen professori Marie Briguglio vakuutti, että vaikeudesta huolimatta museoiden on mahdollista osoittaa merkityksensä ihmisten hyvinvoinnille mittaamisen kautta. Mittaamisessa bruttokansantuote ei ole lähtökohta, koska se kertoo vain markkinoiden toiminnasta. Hyvinvoinnin mittaamisessa talouden rinnalla muuttujina ovat mm. sosiaalinen tilanne, ympäristö, terveys ja kulttuuri.

Mittaaminen ei luonnollisestikaan onnistu, jos edellä mainituista muuttujista ei kerrytetä dataa. Ja datan kerääminen on professori Briguglion mukaan mahdollista, jos niin vain päätetään tehdä. Tämän perusteella Museovirastossa kehitteillä oleva ja NEMOn konferenssissa keskusteluissa ollut Euroopan laajuinen MOI! – Museums Of Impact -hanke on enemmän kuin ajankohtainen.

Konferenssin avauspuheenvuorojen yhteydessä esiintyneen EU:n kulttuurikomissaari Tibor Navracsicsin puheen perusteella museoiden ja muiden kulttuuritoimijoiden yhteiskunnallisen merkityksen kasvu on huomioitu EU:ssa. Hän totesi, että huolimatta siitä, että EU:n tulevassa rahoituskehyksessä on merkittäviä säästöpaineita, kulttuurin rahoitusta kasvatetaan huomattavasti. Jos esitys toteutuu, ensi vuosikymmenen aloittavalla rahoituskaudella EU:n kulttuuribudjetti kaksinkertaistuu nykyisestä. Tämä epäilemättä rohkaisee osaltaan myös kansallisten budjettien kasvattamiseen, mistä onkin jo saatu viitteitä.

***


Minulle yksittäisistä puheenvuoroista uutta näkökulmaa avasi belgialaisen Peter Aertsin esittelemä taidemuseo S.M.A.K:in hanke, jossa taide oli laitettu esille ja keskusteluun musiikkifestivaalien konseptilla. Tavoitteena oli erityisesti nuorten aktivoiminen kulttuurin käyttäjiksi. Tulokset olivat jo ensimmäisenä vuonna huikeat. Neljän päivän taidefestivaalin yleisökeskiarvo oli 66 000 kävijää päivässä.

Museoiden edunvalvontatyön näkökulmasta kiintoisa kokeilu oli toteutettu Englannin museoliitossa. Museums Association oli vienyt museot päiväksi parlamenttiin, jossa parlamentin jäsenet olivat arkisen työnsä yhteydessä päässeet tutustumaan museoiden toimintaan ja kuulemaan museoiden työntekijöiden näkemyksiä. Tämä voisi olla kokeilemisen arvoinen juttu Kutsu poliitikko museoon -viikon kylkeen myös meillä Suomessa.

NEMOn konferensseissa on usein kuultu esitelmöitsijöitä hollantilaisesta Rijksmuseumista. Sen edustajat eivät koskaan ole tuottaneet pettymystä – eivätkä tuottaneet tälläkään kertaa. Nyt museon yleisö- ja koulutuspalveluista vastaava johtaja Annemies Broekraarden muistutti siitä, että jos jotain päätetään tehdä, se kannattaa tehdä sitten kunnolla. Tässä mm. malliksi, miten kävijätavoitteiden ylittymistä kannattaa juhlistaa.

Vuonna 2019 NEMOn konferenssi pidetään Tartossa Viron kansallismuseossa 7.–10.11. Päivämäärät kannattaa varata kalentereihin jo nyt.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

torstai 22. marraskuuta 2018

Vieraskynä: Hackathonit ja avoin kulttuuriperintö - Dynaamisten kokoelmien rajapinnassa

CC BY 4.0 Karoliina Niemekari

Helsingin kaupunginmuseon projektityöntekijä Outi Putkonen pohtii, miten dynaamiset kokoelmat, avoin kulttuuriperintö ja hackathonit liittyvät toisiinsa.


Dynaamisten kokoelmien ajatuksessa kiteytyy kokoelmien sisältämä potentiaali ja käyttöarvo. Kokoelmat nähdään työkaluina merkitysten, tarinoiden, subjektiivisten totuuksien ja tulkintojen välittämiselle. Museo-objektit toimivat raaka-aineena reflektiolle ja kontekstualisoinnille uusista näkökulmista.

Ajatukset kokoelmien jatkuvasta tulkinnasta, uudelleen arvioinnista sekä käytettävyyden lisäämisestä löytyvät myös kulttuurihackathonien ytimestä. Vuosittain järjestettävä Hack4FI-kulttuurihackathon pyrkii edistämään ihmisten osallisuutta kulttuuriin ja historiaan sekä lisäämään tietoa avoimesta, digitaalisesta kulttuuriperinnöstämme.


Hack4FI – foorumi vuorovaikutukselle

Helsingin kaupunginmuseolla oli ilo järjestää 5.–7.10.2018 neljäs Hack4FI – Hack your heritage -kulttuurihackathon. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Open Knowledge Finland ry:n ja AvoinGLAM-yhteisön kanssa. Hackathon on suhteellisen uusi tapahtumamuoto, joka on sanana tuttu, mutta toimintaperiaatteeltaan vieras yllättävän monelle.

Käytännössä se on kolme päivää kestävä työpaja, joka on joukkoistettua ongelmanratkaisua. Tapahtuman aikana ideoidaan ja konseptoidaan uusia palveluita, palvelualustoja tai taideteoksia. Apuna käytetään palvelumuotoilun keinoja ja innovaatioprosessin vaiheita. Materiaalina työpajassa on avoin kulttuuriperintö.

Osallistujat miettivät tulitikkulaatikon merkitystä ja syvintä olemusta. CC BY 4.0 Helsingin kaupunginmuseo

Ideoinnin ja innovaatioprosessin lomassa osallistujat haastetaan tulkitsemaan muistiorganisaatioiden kokoelmia uudelleen. Tapahtuman aikana avoin kulttuuriperintö saa uusia eri merkityksiä, konteksteja sekä käyttötarkoituksia. Museo-objektit opitaan näkemään uudessa valossa, ja niihin kätkeytynyttä potentiaalia realisoidaan uudella tavalla.

Parhaimmillaan hackathonit ovat foorumeja jaetulle asiantuntijuudelle sekä suoralle vuorovaikutukselle kokoelmien kanssa. Ne ovat tilaisuuksia, jotka mahdollistavat dialogin museokokoelmien merkityksestä – siitä, miten kokoelmia tulisi käyttää ja säilyttää.

Kokoelmat ottavat itselleen uusia merkityksiä uusien oivallusten sekä tarkastelun myötä. Henkilökohtaisen suhteen ja subjektiivisen tulkinnan avulla objekteista tulee relevantteja tässä ja nyt, mutta uudessa kontekstissa. Tarjoamalla oman tulkintansa hackathonin osallistujat osallistuvat kokoelmien määrittelyyn uudelleen. Lisäksi osallisuus ja mahdollisuudet vaikuttaa synnyttävät vastuuta. Museo-objekteihin sitoudutaan tunnetasolla.

Time Träveller -alustan testailua. Miten ihmiset saataisiin kiinnittämään huomiota myös aineettomaan kulttuuriperintöön? CC BY 4.0 Karoliina Niemenkari

Saavutettavat ja avoimet kokoelmat – Tapa mahdollistaa dynaamiset kokoelmat?

Kokoelmien saavutettavuus on edellytys niiden arvon säilyttämiselle, lisäämiselle ja hyödyntämiselle. Monipuolisen ja aktiivisen käytön eteen on tehty paljon 2000-luvulla, mutta uusia rohkeita avauksia kaivataan edelleen. Mikäli museot haluavat säilyttää merkityksensä ja olla osa sitä yhteisöä, jota palvelevat, on niiden oltava avoimempia ja saavutettavampia.

Kokoelmien käyttöasteen kasvattamista voidaan parantaa avaamalla digitaalinen ja digitalisoitu kulttuuriperintö vapaaseen käyttöön uusien merkitysten ja kontekstien objekteiksi. Kulttuuriperintö syntyy nimenomaan merkitysten ja merkityksenannon kautta. Jotta voimme liittää museo-objekteihin uusia merkityksiä, arvoja ja tarinoita, on meidän pyrittävä yhä intensiivisemmin vuorovaikutukseen uusien yleisöjen kanssa. Tämä tarkoittaa laadukkaan, koneluettavan kulttuuriperintötiedon julkaisua vapaaseen, rajoittamattomaan käyttöön.

Saavutettavuus merkitsee kuitenkin muutakin kuin avoimuutta. Saavutettavien kokoelmien tulee olla myös helposti löydettävissä. Tämä ei tarkoita ainoastaan kokoelmien julkaisua Finnan kaltaisissa palveluissa tai muistiorganisaatioiden omilla palvelualustoilla, vaan myös sisältöjen kuratointia. Valmiiksi rajattujen, selkeiden kokonaisuuksien avaaminen on kannattavampaa kuin irrallisen datan julkaisu massoittain.

Hackathon tarjoaa julkaisemiselle matalan kynnyksen testialustan. Tapahtumassa saa välitöntä palautetta siitä, miten aineisto löydetään, miten se otetaan vastaan ja minkälaisia uudelleen tulkinnan mahdollisuuksia aineistosta realisoituu. Hackathonit mahdollistavat omalta osaltaan siirtymisen kohti avoimen kulttuuriperinnön ja dynaamisten kokoelmien maailmaa – yhdessä yleisön kanssa.

Yhdessä syntyy uusia ideoita ja näkökulmia. Vuoden 2017 Hack4FI-tapahtumassa syntyneestä ideasta tuleekin näyttely. CC BY 4.0 Helsingin kaupunginmuseo

Outi Putkonen
Kirjoittaja on Helsingin kaupunginmuseon projektikoordinaattori (Aikakone 2.0- & Hackathon-hankkeet)