perjantai 26. huhtikuuta 2019

Mistä palava innostus ylläpidon rahoittamiseen?


Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä miettii tällä kertaa, miksi vasta raunioihin laitetaan rahaa. Voisiko ylläpidostakin tehdä yhtä kiinnostavan sijoituskohteen?


Notre Damen palaminen on avannut ranskalaisten ja jopa suomalaisten kukkarot. Rahaa katedraalin kunnostamiseen ja suurelta osin uudelleen rakentamiseen löytyi muutamassa päivässä yli miljardi. Maailman johtajat Trumpia myöten ovat olleet järkyttyneitä tapahtumasta. Hyvä näin.

Notre Damen kohtalo toteuttaa karulla tavalla alamme rahoituksen ja julkisuuskynnyksen dilemmaa: museoiden ja kulttuuriperintökohteiden rahoitus- ja julkisuuspiikit osuvat perustamiseen/avaamiseen ja sulkemiseen/tuhoutumiseen.

Näiden piikkien välillä on hiljaista. Rahoitus jää yksityiseltä sektorilta vähäiseksi, koska yritykset keskittyvät avainalueisiinsa. Julkisen sektorin rahoitus pysyy parhaimmillaan leikkaamattomana, koska talous on kokonaisuudessaan kurjassa tilassa ja sosiaalimenoihin on joka tapauksessa varattava rahaa aikaisempaa enemmän kansan ikääntyessä ja erikoissairaanhoidon kustannustason noustessa.

Notre Damen ylläpidon rahoitustaso ennen nyt saatua julkisuus- ja rahoituspiikkiä oli 2 miljoonaa euroa vuodessa. Nyt viikossa saatiin tämän tason rahoituksen jatkuminen 500 vuodeksi. Mutta kuten olemme lukeneet, rahoituksen taso oli ollut alimittainen, katedraali oli päässyt rapistumaan ja korjausvelkaa oli kertynyt melkoisesti. Korjausvelan maksun aloittaminen sai nykyisen tiedon mukaan aikaan rajun lisävelkaantumisen tulipalon muodossa. Vielä ei ole tiedossa, riittääkö korjaamiseen nyt kerätty reilu miljardi euroa, mutta epäilemättä pitkälle sillä päästään.

Notre Damen kulttuurihistoriallisen arvon näkökulmasta parempi vaihtoehto olisi ollut se, että katedraalia ei olisi päästetty rapistumaan. Kun nyt on tiedossa, että rahoitushalukkuutta olisi ollut ainakin miljardiin saakka, tästä casesta (joka sinällään on oikein sammutettu) olisi hyvä saada tietämystä, miten miljardi olisi pystytty keräämään ilman paloa. Jos miljardi olisi käytetty 100 vuoden aikana, ylläpidon vuosibudjetti olisi ollut 10 miljoonaa euroa eli viisinkertainen toteutuneeseen nähden.

Maallikkona voisi ajatella, että edellä mainitulla tasolla katedraalin rapistuminen olisi voitu ehkäistä. Ainakin se olisi ollut hitaampaa. Tasoon pääseminen olisi tarkoittanut, että yritykset ja valtio olisivat allekirjoittaneet 100 vuoden sopimuksen, jossa sitoutuvat vuosittaiseen ja inflaatiokorjattuun 10 miljoonan euron vuosirahoitukseen. Nimien saaminen tähän sopimukseen olisi taatusti vienyt kauemmin kuin viikon. Onnistuminen olisi myös edellyttänyt sitä, että ylläpidon rahoittamisesta olisi tehty yhtä hohdokasta kuin uudelleen rakentamisesta.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta palava tarve tämän tyyppisten ratkaisujen löytämiselle on monella museolla ja kulttuuriperintökohteella.

***

Paras ajankohta pitkäaikaisen ylläpidon rahoituksen saamiselle on kohteen perustamisen kohdalla. Tämä edellyttää, että ennen kuin päätetään rahoittaa avaamiseen/perustamiseen liittyvä kertainvestointi, korkoa kasvavaa rahaa on kerätty alkuinvestoinnin päälle tai yhteistyösopimuksia allekirjoitettu sen verran, että korjausvelka on hallittavissa ainakin ensimmäiset 50–100 vuotta. Tältä osin esimerkiksi muutama viikko sitten julkaistu arkkitehtuuri- ja designmuseon konsepti on hyvä, kunhan perustamisinto ei myöhäisemmissäkään vaiheissa hämärrä laskimen näyttämiä lukuja.

Olemassa olevien kohteiden osalta tilanne on hankalampi. Samanlaista rahoitushypeä on vaikeampi rakentaa, jos mitään varsinaista uutta ei olla tekemässä tai avaamassa. Arki pitäisi paketoida juhlaksi.

Mikä on sinun ideasi?

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

torstai 18. huhtikuuta 2019

Ilmastonmuutos on museoidenkin asia


Museot eivät voi katsella vierestä, kun niiden ympärillä tapahtuu. Eivät ainakaan ilmastonmuutosta, kirjoittaa Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.


Suomen museoliiton 2023 -strategian taustalle tehdyssä toimintaympäristöanalyysissä todetaan: ”Luonnonympäristössä tapahtuvilla muutoksilla on kasvava vaikutus museoiden toimintaan tämän strategiakauden aikana. Museoilta odotetaan sekä toimia ilmastonmuutoksen hidastamiseksi että varautumista ilmastonmuutoksen aiheuttamiin seurauksiin.” Juuri käytyjen eduskuntavaalien jälkeen on selvää, että tältä osin vuonna 2018 tekemämme analyysi toimintaamme vaikuttavista muuttujista on osumassa oikeaan.

Tällä hetkellä poliittiset päättäjät ja museot ovat samassa tilanteessa. Muutos on tiedostettu, ja nyt on analysoitava, mitä muuttuva ilmasto toiminnallemme merkitsee ja mitä meidän on tehtävä, jotta tässäkin ympäristössä pystymme mahdollisuudet hyödyntämään ja uhat välttämään. Muista toimintaympäristöistä poiketen ilmasto on tosin muuttujana sellainen, ettei se ole luomassa juurikaan mahdollisuuksia aikaisempaa parempaan menestykseen. Tämän seurauksena toimien painopiste on uhkien välttämisessä ja myös siinä, mitä voidaan tehdä, ettei toimintaympäristö muuttuisikaan oletusten mukaisesti.

Suomen museoliiton käytännön tehtäväksi strategiassa on asetettu selvitysten ja koulutuksen tuottaminen sekä museoiden rohkaiseminen kehittämishankkeisiin, joilla on mahdollista keventää hiilijalanjälkeä, vähentää kiinteistö- ja toimintamenoja sekä ehkäistä ilmastonmuutoksen vaikutuksia kokoelmiin. Lisäksi museoiden on hyödynnettävä mediarooliaan tuottamalla sisältöjä ilmastonmuutokseen liittyvistä aihepiireistä ja osallistuttava aiheesta käytävään keskusteluun.

Strategia edellyttää toimintaa. Museoliiton osalta ensimmäinen askel otetaan tulevilla Museopäivillä 15.–17.5. Tampereella, jossa aihe nostetaan keskusteluun sekä biologian että museologian näkökulmasta.

***

Suomen museoliitto ja suomalaiset museot eivät ole ilmastokysymyksissä liikkeellä yksin. Päinvastoin. Ilmastonmuutos on tänä vuonna useiden kansallisten ja kansainvälisten museokonferenssien pääteemana.

Eurooppalaisen edelläkävijän maine on jälleen helppo antaa Englannin museoliitolle, joka on yhdessä muun kulttuurialan kanssa viemässä eteenpäin viestiä, että toiminnan aika on nyt. Viestintävälineeksi on valittu Culture Declares Emergency -kampanja, joka lanseerattiin museoille huhtikuun alussa.

Englannin museoliiton johtaja Sharon Heal jakoi kampanjan lanseerauksen yhteydessä museoiden mahdollisuudet vaikuttaa ilmastonmuutoksen hidastamiseksi kolmeen eri kategoriaan:

1. Museot voivat hyödyntää luonnontieteellisiä kokoelmiaan ilmastonmuutoksen vaikutusten todentamisessa.
2. Museot voivat osallistua ilmastokeskusteluun ja tarjota tiloja keskustelijoille.
3. Museot voivat muuttaa omaa toimintaansa ympäristön kannalta kestävämpään suuntaan: ”we can be greener ourselves”. 


Kampanjan lisäksi ilmastonmuutos on Englannin museoliiton vuosittaisen konferenssin teemana: Sustainable and Ethical Museums in a Globalised World. Myös yksittäiset museot ovat Englannissa aktivoituneet. Mielenkiintoiselta vaikutti esimerkiksi Manchesterin museon järjestämä A Rubbish Night at the Museum -tapahtuma, jossa museo kutsui paikalle aktivistiryhmiä keskustelemaan alueen asukkaiden, yritysten ja jätehuollosta vastaavien toimijoiden kanssa ilmastonmuutokseen liittyvistä kysymyksistä.

Yksittäisten museoiden ja museoliittojen lisäksi ilmastokysymykset nostetaan laajempaan keskusteluun Euroopan museo-organisaatioiden verkoston (NEMO) vuosikonferenssissa, joka pidetään lokakuussa Tartossa teemalla Museums 2030 – How museums can help build a sustainable future.

***

Ilmastokysymykset siis ajankohtaistuvat museoissa. Näin on pakkokin olla. YK:n ilmastopaneelin syksyllä 2018 julkaiseman raportin mukaan meillä on noin 12 vuotta aikaa onnistua ilmaston lämpenemisen hidastamisessa. Muuten seurauksena on sään ääri-ilmiöiden jyrkentyminen ja sen mukana inhimillisen hädän lisääntyminen, jossa kulttuuriperintökohteiden ja kokoelmien vaarantuminen on museoidenkin murheista pienimpiä.

Kuten todettu, ilmastokysymyksissä juuri Arkadianmäelle valitut poliitikot ja museot ovat samassa tilanteessa: tarve on tiedostettu ja nyt on aika alkaa kuroa umpeen tiedostamisen ja käytännön toiminnan välistä kuilua – muuttaa tekemistä.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Luulo ei ole tiedon väärti


Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä kävi Tanskassa pohjoismaisten museoliittojen pääsihteerien tapaamisessa. Tuliaisiksi tuli ajankohtaisia ajatuksia pohjoismaisten museoiden nykytilasta ja museokävijöistä.


Nykyisessä keskustelukulttuurissa valtavirtaa on se, että mielipiteet ja akateemisten tutkimusten tulokset saavat saman painoarvon. Faktana esitetyn tiedon pohjaksi riittää, että perustelee oman mielipiteensä toteamalla: ”Näin asia koetaan.” Valtavirtaa ovat myös vahvistusvinoutumat. Oma näkemys vahvistuu, kun etsimme vain uskomuksiamme tukevaa informaatiota sen sijaan, että hakisimme tietoa, joka osoittaa meidän olevan väärässä.

Osallistuin maaliskuun alussa pohjoismaisten museoliittojen pääsihteerien vuotuiseen tapaamiseen. Tapaamisen järjestämisvuorossa oli Tanska, ja kokous pidettiin keväisessä Kööpenhaminassa. Vahvistusvinoutuman vaara museoliittojen ja museoiden yhteiskunnallisen merkityksen korostumisesta oli kokouksessa epäilemättä läsnä, mutta myös (mielestäni toteutunut) mahdollisuus saada yleiskuva siitä, mikä pohjoismaissa on museoalan keskustelun ytimessä. Yllättävää ei ole, että Pohjoismaissa museoalan keskustelussa ja kehittymisessä teemat ovat yhteisiä. Museolaki ja museoalan rakenteet ovat kaikkialla uudistamisen alla.

Uudistuvat museolait tunnistavat museoiden aikaisempaa laajemman yhteiskunnallisen roolin. Ruotsissa demokratian ja yhteiskuntarauhan edistämisessä on meneillään hyvältä vaikuttava kampanja, jossa museot kutsuvat eri näkemyksiä edustavia henkilöitä keskustelemaan tiloihinsa (sen sijaan, että nämä haastaisivat riitaa sosiaalisessa mediassa). Norjassa museoiden rakenteita halutaan muuttaa edelleen kohti suurempia yksiköitä. Tanskassa on juuri saatu vietyä loppuun mittava kokoelmahallinnan ohjelmiston kehittämisprojekti. Taidemuseokentällä keskusteluttavat kaikkialla taiteilijapalkkaan liittyvät kysymykset.

***

Tämän vuoden pääsihteeritapaamisen erityistä antia oli Tanskassa tehdyn kulttuurimatkailuun liittyvän tutkimuksen ”Turismi ja museot – myytit ja faktat” tulosten esittely. Tutkimuksen oli tehnyt ammattikorkeakoulu Absalonin lehtori, filosofian tohtori Andreas Bonde Hansen. Tutkimus testasi yleisimpiä kulttuurimatkailuun liittyviä väitteitä. Tulokset esiteltiin ”myytinmurtaja-menetelmällä”.

Myytti 1: Museovieraat tietävät, mitä he haluavat.

Väärin. Museokävijät yleisesti ja erityisesti turistit hahmottavat huonosti kulttuuriperintöelämyksiin liittyvät tarpeensa ja toiveensa.

Myytti 2: Suuri yleisö (paikalliset kävijät ja kansainväliset turistit) haluavat samaa – interaktiivisuutta, digitaalisuutta ja elävään kulttuuriperintöön liittyviä elämyksiä.

Väärin: Paikalliset ja turistit haluavat eri asioita. Yleistäen voi todeta, että paikalliset haluavat dynaamisesti tuotettuja elämyksiä, kun taas turistit hakevat perinteisiä ikonikohteita (kirkot, linnat, kartanot) ja monumentteja.

Myytti 3: Perheet ovat taloudellisesti hyvä kohderyhmä.

Väärin. On vain muutamia kulttuuriperintökohteita, jotka tekevät huomattavan liikevaihdon ja voiton perhekohderyhmällä. Perheet edellyttävät korkealaatuisia palveluja samalla kun asiakaskohtainen tulo jää pieneksi.

Myytti 4: Kiinalaiset tulevat ja he käyttävät paljon rahaa.

Väärin. Kiinalaisten osuus on pieni suhteessa saksalaisiin, pohjoismaalaisiin ja sekä pohjoiseurooppalaisiin ja amerikkalaisiin verrattuna. Meillä on lopulta hyvin vähän tietoa siitä, miten kiinalaiset käyttävät matkakohteissa rahaa. Kulutus näyttää painottuvan lentokentille.

Myytti 5: Meillä on hyvää tietoa turistien käyttäytymisestä ja tarpeista.

Väärin. Meillä on erittäin vähän analysoitua tietoa turisteista. Ongelma on sekä tietojen yhdistämisessä että tietojen keräämisen metodeissa.

Myytti 6: Pohjoismaat ovat menestyviä turistimaita.

Totta. Kaikki pohjoismaat menestyvät hyvin turismiin liittyvissä mittauksissa. Pohjoismaat eroavat painopisteiden osalta seuraavasti:

- Tanska: kansainvälinen matkailu ja erityisesti saksalaiset
- Ruotsi: kotimaan matkailu, kaupunkilomat, museoturismi
- Norja: eliittiturismi, matkailupalvelujen paketointi
- Suomi: globaalien markkinoiden kasvaja

Myytti 7: Pohjoismaiset museot houkuttavat jo huomattavan määrän turisteja, ja tätä vetovoimaa on vahvistettava.

Osittain totta. Jotkin museot vetävät jo maksimimäärän turisteja, mutta pääosa museokohteista ei tavoita alueellaan olevia turisteja. Kaikilla museoilla on tältä osin parannettavaa.

Myytti 8: Turistit eivät liiku kauas majoituspaikastaan.

Totta. Turistit käyttävät vain hotelliensa tai mökkiensä läheisyydessä olevia palveluita tai sitten he liikkuvat muutamia tunnettuja reittejä.

Myyttien murtamisen tai vahvistamisen jälkeen Hansen esitteli ryhmittelyn, jonka mukaan kulttuurimatkailijat voidaan matkustusmotivaation perusteella jakaa kolmeen ryhmään:

1) Aktiiviset menneen maailman etsijät, joiden kohteena ovat monumentit, linnat ja kotimuseot.
2) Teeman motivoimat, joita liikuttavat kirjojen, TV-sarjojen tai elokuvien kohtauksissa esiintyneet kohteet ja asiat.
3) Isänmaallisuuden motivoimat, joita saavat liikkeelle kansalliset ylpeyden aiheet tai esimerkiksi sotahistorian kohteet.

Hansen jatkaa kulttuurimatkailijan kuvan täydentämistä sillä, mitä matkailijat kohteissa erityisesti arvostavat:

1) Eksotiikkaa
2) Ylellisyyttä
3) Kulttuuriperinnön taikaa
4) Kohteen saamaa tunnustusta
5) Henkilökohtaista huomioimista
6) Ammattitaitoista palvelua
7) Helppoa saavutettavuutta

Kulttuurimatkailun tämän hetken ja tulevaisuuden trendeiksi Hansen määritteli:

1) kiireettömyyden
2) itseopastetut reitit ja siihen liitetyt palvelut
3) kulttuuriperinnön yhdistettynä vieraanvaraisuuteen ja yhdessä tekemiseen
4) synkän historian kohteet

Tiivistettynä Hansenin viesti kulttuurimatkailun kehittäjille oli se, että on keskityttävä aitouteen ja ainutkertaisuuteen. Pop-upit ja virtuaaliset todellisuudet eivät ole niitä, joiden perässä kukaan viitsisi maan tai kaupungin rajan ylittää. Selkeä viesti myös oli se, että asiakastarpeet eivät selviä peiliin katsomisella, vaikka se monessa muussa tilanteessa on tarpeellista.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri