Miten houkutella venäläisiä?

Pääsihteeri Kimmo Levä kirjoittaa Venäjän tuntijoiden antamista vinkeistä

Suomessa ei taida olla matkailuorganisaatiota tai museota, joka ei pitäisi venäläisiä eräänä potentiaalisimmista asiakasryhmistä. Oikeassa kaikki ovat.

Pääsin jokin aika sitten EMMA:an kuuntelemaan erinomaisten Venäjän tuntijoiden, Anne Sidorovan ja Leena Liskin, näkemyksiä siitä, mitä museoiden pitäisi nyt tehdä. 

Sidorova ja Liski totesivat venäläismatkailijoiden olevan erityisesti museoille hieno mahdollisuus. Venäläiset on kulttuuriystävällinen kansa. He pitävät kulttuurin tuntemusta yhtenä keskeisimmistä kansalaisosaamisen mittareista. Venäläiset ovat myös tottuneita museoiden käyttäjiä tai kuten he totesivat: Museot ovat venäläisille luonteva vapaa-ajan viettomuoto. 

Museoiden menestystä venäläiskohderyhmässä lähitulevaisuudessa vahvistaa se, että naapurimaamme keskiluokka kasvaa nopeasti. Entistä useammalla on taloudelliset mahdollisuudet matkailuun. Uusi keskiluokka ei ole lähtökohtaisesti ostosmatkailijoita, vaan he etsivät elämyksiä. 

Parhaiten venäläistä kohderyhmää houkuttavat aiheet, jotka edes viitteellisesti liittyvät venäläisten hyvin tuntemaan omaan historiaan tai kulttuuriin. Luontevia aiheita ovat esimerkiksi sellaiset, jotka liittyvät autonomian aikaan tai toiseen maailmansotaan. 

Näkemyksen vahvisti myös suurlähettiläs Heikki Talvitie. Hän kertoi, että autonomian aika kiinnostaa venäläisiä erityisesti siksi, että siltä ajalta olevia materiaaleja on Venäjällä säilynyt suhteellisen vähän. Lisäksi Talvitie kertoi, että kiinnostus kansalliseen ikoniimme C.G.E. Mannerheimiin on lisääntynyt vahvasti.

Sidorova ja Liski antoivat EMMA:n tilaisuudessa käytännön vihjeitä, mitä museoiden pitäisi tehdä venäläisten houkuttamiseksi:

• 1) Laittakaa perustiedot (aukioloajat, lippujen hinnat) venäjäksi museoiden sivuille.
  
• 2) Rekrytoikaa venäjänkielisiä osa-aikaoppaita, joita voi kouluttaa Suomessa asuvista venäläisistä. He ovat tottuneet kotimaassaan tähän käytäntöön. Osa tekee hommaa myös vapaaehtoistyönä.
  
• 3) Huomioikaa palvelutarjonnassanne ja viestinnässänne venäläinen ”lomakalenteri”: esimerkiksi koulujen lomat, naistenpäivän loma, vapun ajan loma, uuden vuoden loma. Venäjänkielisiä palveluja ei välttämättä tarvitse olla ympärivuotisesti tarjolla.
  
• 4) Huolehtikaa, että kaupungissanne, tai alueellanne asuvat venäläiset tietävät palveluistanne. Usein venäläiset hankkivat ensimmäisenä tietoa soittamalla kaverille. Sen jälkeen on tapana mennä someen esimerkiksi Vontakte- tai Facebook-sivuille kyselemään tietoa. Vasta kolmantena listalla ovat tavalliset internet-sivut.
  
• 5) Lisätkää Suomessa asuvien venäläisten tietämystä museotarjonnasta esimerkiksi koululaisvierailujen avulla, kutsumalla venäläisiä yhdistysaktiiveja näyttelyjen avajaisiin, tai tehkää suoramarkkinointia venäjänkielisiin koteihin (osoitetiedot saatavissa). 

Venäläisten löytäminen asiakkaiksi ei ole siis mitään rakettitiedettä, tai edellytä valtavia markkinointikampanjoita. Tehkää tänään päätös toteuttaa edes yksi yllämainituista vihjeistä. Työ sataa varmasti laariin. 

Kertokaa myös ehtiessänne lisää hyviä käytännön vihjeitä kommenttikenttään. Miten olette saaneet venäläisia houkuteltua museoonne? Millaisia toimenpiteitä olette suunnitelleet toteuttavanne? 

Spasiba!

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri.
Hänet löytää Twitteristä tunnuksella @KimmoLev

Loputtomasti tekstiviestejä mielenkiintoisilta henkilöiltä

Museoliiton viestintäpäällikkö Seppo Honkanen koettaa vakuutella, että Twitteriin kannattaa tutustua.

 

Yllättävän monessa yrityksessä oltiin 1990-luvun lopussa varmoja, että kotisivuja ei tarvita. Eikä siitäkään kauaa ole, kun monet pitivät kännyköitä ja  sähköposteja turhina villityksinä. Mutta taidan aloittaa vielä kauempaa.

Kun puhelinlinjoja vedettiin Kainuun korpiseuduille, isomummoni Alma totesi, että he eivät turhuuden markkinoille höynähdä. Kirjeet riittävät. Maailmaa nähnyt isoisoisäni Ferdinand  uhmasi voimakastahtoista vaimoaan. Hän vedätytti peltojen poikki puhelinlinjan heti, kun se oli mahdollista.

Hetken Alma jaksoi mököttää, sitten uteliaisuus voitti. Pian hän oli talon innokkain puhelimessa lörpöttelijä. Naapuritaloissa kyläillessään Alman kerrotaan ihmetelleen äänekkäästi, että minkä ihmeen takia muut eivät ole vielä puhelinta hankkineet.

”Ainakaan me emme todellakaan pärjäisi ilman.”

Sosiaalista mediaa ei ole pakko käyttää, kuten ei ole puhelintakaan. Mutta se  helpottaa elämää, tarjoaa uusia mahdollisuuksia, on hauskaa ja hyödyllistä. Ulkopuolella sinnittelevät muuttuvat  poikkeustapauksiksi, sillä verkkoyhteisöt ovat jo nyt viestinnän standardi.


Museoliitto on nyt Twitterissä, eikä liitto ole siellä yksin. Rekisteröityneitä käyttäjiä palvelulla on yli puoli miljardia, heistä 200 miljoonaa on aktiivisia. Yhteisöpalveluista ainoastaan Facebook on Twitteriä suositumpi.

Facebook on useimmille vanha tuttu. Siellä näkymisen merkitys ymmärretään yleisesti, mutta esimerkiksi Twitter ei voisi monia vähempää kiinnostaa. Ei se minuakaan aluksi suuremmin houkuttanut, vaikka oman Twitter-tilin näön ja uteliaisuuden vuoksi perustinkin.

Suomessa Twitteristä on ylipäätään innostuttu hitaammin kuin monessa muussa maassa: palvelun käyttäjämäärä on täällä kasvanut vasta hetki sitten yli kriittisen pisteen. Nykyään televisiossakin pyydetään katsojia osallistumaan lähetykseen tweettaamalla. 

Mikä paljon puhuttu Twitter oikeastaan on?


Sosiaalisen median palvelut (esimerkiksi Twitter) eivät ole rakettitiedettä insinööreille. Ne ovat tavallisten ihmisten ja organisaatioiden tavalliseen kommunikaatioon tarkoitettuja välineitä. Uutta on, että ne mahdollistavat nopean vuorovaikutuksen, uudet kohtaamiset ja verkostoitumisen aiempaa helpommin.

Twitter muodostaa viestien, kommenttien ja seuraajien verkon: rajattoman tiedonvälitys-, rupattelu ja juoruilukerhon, jossa kuka tahansa voi liittyä kuuntelijaksi tai keskustelijaksi. Käyttäjät voivat kirjoittaa viestejä, tweetata, missä ja millä internetyhteydellä varustetulla laitteella tahansa.

Koska tweetit ovat todella lyhyitä, enintään 140 merkkiä pitkiä, niiden tuottaminen  on yhtä nopeaa ja vaivatonta kuin perinteisten tekstiviestien: viestien lyhyys tekee seuraamisestakin helppoa. Tweetit voivat sisältää myös linkkejä ulkopuolisiin verkkosivuihin, kuviin ja videoihin.

Sosiaalisen median kentällä Twitter on tapana sijoittaa yhteisö- ja mikroblogi-palveluihin, siis erittäin lyhyiden blogien ja bloggaajien verkostoksi. Hahmottamista saattaa auttaa, jos käsittää Twitterin valtavaksi ryhmätekstiviestien järjestelmäksi, jossa kenen tahansa lähettämät tekstiviestit ovat kaikkien kiinnostuneiden tavoitettavissa missä päin maailmaa tahansa. Jokainen käyttäjä voi valita itse, kenen tekstiviestejä hän tahtoo lukea.

Twitter muistuttaa hieman myös valtavaa radioasemien verkostoa. Käyttäjät ”kuuntelevat” toisten käyttäjien ”kanavia” tilaamalla heidän tuottamaansa sisältöä eli tweettejä.  ”Kuuntelijat” voivat myös halutessaan lähettää sisältöä eteenpäin, toisin sanoen retweetata. Mahdollista on myös osallistua ”lähetykseen” vastaamalla tweetteihin omilla 140-merkkisillä viesteillään.

Museoliiton oma  ”kanava” eli Twitter-tili on nimeltään museoliitto (@museoliitto). Sitä voi kuka tahansa seurata osoitteessa www.twitter.com/museoliitto. Lisäksi Twitter-päivityksiämme voi  seurata esimerkiksi PS-blogin alaosaan upotetusta tweettilaatikoista.

Reilun viikon ikäisen Twitter-tilimme ”yleisöksi” on ilmoittautunut tällä hetkellä 85 rekisteröitynyttä käyttäjää. Se tarkoittaa, että heidän Twitter-uutisvirtoihinsa ilmestyvät Museoliiton viestit heti kun ne on kirjoitettu. Mutta kannattaa muistaa, että myös muut kuin rekisteröityneet seuraajat voivat mennä lueskelemaan kenen tahansa tweetteja.

Käyttäjät valitsevat itse keiden lähettäjien tweetit näkyvät heidän omassa, yksilöllisessä uutisvirrassaan.  Näin he pystyyvät silmäilemään, ja halutessaan myös  kommentoimaan, nopeasti suurta määrää ajankohtaista sisältöä heitä itseään kiinnostavista aiheista.


Erityisen hyvä Twitter on rajattujen aihepiirien, mielenkiintoisten henkilöiden tai organisaatioiden ja nopeasti kehittyvien tapahtumien reaaliaikaisessa seuraamisessa.  Esimerkiksi museoalan kansainvälisiä tuulia voi kätevästi tarkkailla Twitterin kautta.

Twitteriä voi hyödyntää myös uutishakukoneena. Kun maailmalla tapahtuu, voi sopivilla avainsanoilla hakea informaatiota Twitteristä. Sen avulla tietää tuoreista aiheista usein paljon nopeammin kuin perinteisiä tiedotusvälineitä seuraamalla.

Osa Twitterin viehätyksestä on siinä, että sen kautta voi viestiä - ainakin periaatteessa tasa-arvoisesti - kenen tahansa toisen tweettaajan kanssa. Huippupoliitikolla, yritysjohtajalla, suosikkinäyttelijällä, maakuntalehden tähtitoimittajalla ja Britney Spearsilla on samanlainen julkinen Twitter-tili kuin kenellä tahansa muullakin.

Museoalan ihminen voi paitsi seurata vaikkapa kulttuuriministeriä (@paavoarhinmaki), myös kertoa hänelle julkisesti omia näkemyksiään. Ilman sihteereitä, kalentereita ja muita väliportaita. Se voi tarjota yllättäviä mahdollisuuksia nokkelalle mielipidevaikuttajalle.

Seuraajista, seurattavista ja heidän kommenttiketjuistaan muodostuu verkostoja. Suosituimmilla tweettaajilla voi suuressa maailmassa olla satoja tuhansiakin seuraajia, joten heidän mielipiteensä leviävät hetkessä useammalle kuin vaikkapa paperinen Helsingin Sanomat.
 

Twitter on aluksi hankala hahmottaa.  Kokenutta Facebookin käyttäjääkin sen FB:sta poikkeava toimintalogiikka hämmentää. Suosittelen siitä huolimatta rohkeasti kokeilemaan: palvelu voi tuottaa iloisen yllätyksen. Kukapa ei niistä pitäisi.

Alkuun pääsee vain aloittamalla, joten seuraavaksi on käytännön tekemisen vuoro. Vaikka sormissa polttelisi päästä suoraan tweettaamaan, kannattaa ensin silmäillä ohjeita.

Tavataan Twitterissä.

 Neuvoja Twitteriin tutustujalle

Twitter-opas vasta-alkajalle

Twitter-neuvoja havainnollisena Slideshowna 

 

Neljä perusohjetta Twitterissä viestimiselle

Seppo Honkanen
Kirjoittaja on Suomen museoliiton viestintäpäällikkö.
Hänet löytää Twitteristä tunnuksella @honkanen