maanantai 17. kesäkuuta 2019

Euro enemmän: Jotain uutta, jotain vanhaa, mutta taatusti erilaista


Arkkitehtuurimuseon uudistunut museokauppa. Kuva Salla Berard.

 Arkkitehtuurimuseo ja Tekniikan museo uudistivat museokauppansa perusteellisesti osana Suomen museoliiton koordinoimaa Euro enemmän -hanketta. Miltä museokaupat näyttävät ja miten museokauppojen kehitystyö on sujunut? 

Euro enemmän -hankkeessa on edetty pilotointivaiheeseen, jonka aikana testataan, miten hankkeessa muotoiltu museokauppakonsepti toimii neljässä pilottikohteessa. 

Kahdessa pilottimuseossa lähtökohtana oli kokonaisvaltainen museokaupan uudistaminen. Tekniikan museossa ei ollut kauppaa käytännössä lainkaan ja Arkkitehtuurimuseossa kauppa uudistettiin lattiasta kattoon. Pilotoimme kaikkea kaupan uudistamiseen ja käynnistämiseen liittyvää työtä: millainen prosessi uudistaminen on käytännössä tuotevalikoiman rakentamisesta aina kaupan toteutukseen, käynnistykseen ja toimintaan saakka. 

Sama tavoite – erilainen toteutustapa

Vaikka sekä Tekniikan museo että Arkkitehtuurimuseo tähtäävät myyntiin, eroavat museokauppojen toteutustavat toisistaan. Pilottimuseot ovat profiileiltaan erilaisia ja esimerkiksi asiakaskunnat eroavat toisistaan. Miten löytää oikeat ja myös kustannustehokkaat keinot uudistuksen toteuttamiseen? 

Tekniikan museossa kaupan uudistaminen päätettiin toteuttaa vaiheittain osana syksylle ajoittuvaa näyttelyuudistusta. Museokaupan ensimmäinen versio avattiin toukokuussa keskellä kuuminta luokkaretkisesonkia. Tuotevalikoimaa laajennettiin tätä silmällä pitäen, ja pienimmätkin museovieraat ilahtuvat varmasti esimerkiksi klassisista neppiksistä. Kirjojen ja julkaisujen lisäksi valikoimassa huomioitiin alueen ulkoilijat. 

Kokonaisuudessaan uudistus toteutettiin pienellä budjetilla. Vaikka kaupan tunnelmaa luodaan vanhoilla varastosta löydetyillä Billnäsin kalusteilla, haluttiin uudistuksessa panostaa myös uusiin kalusteisiin.

Arkkitehtuurimuseossa museokaupan uudistus linkittyi ala-aulan uudistamiseen. Museo toteutti uuden asiakaspalvelupisteen. Uudistuksen yhteydessä lippukassa siirtyi nykyisestä paikasta aulaan ja kaupan tila laajeni hieman, sillä myös aiempi lipunmyyntipiste saatiin museokaupan käyttöön. 

Toteutus oli hyvin vaativa, koska rakennus on suojeltu, mutta hyvä yhteistyö kiinteistön omistajan kanssa, osaava ammattisuunnittelija ja hyvin toimiva museotiimi mahdollistivat toteutuksen. Uudistuksessa keskeisintä oli panostaminen ammattisuunnittelijan osaamiseen kaupan tila- ja kalustesuunnittelussa. Mutkia matkalla varmasti oli, mutta lopputulos on erinomainen. 

Kaupan tuotevalikoimaa laajennettiin merkittävästi ja valikoiman suunnittelussa museon henkilökunnan luovuudella oli suuri rooli. Uudistunut museokauppa tarjoaa asiakkailleen kirjallisuuden lisäksi muun muassa arkkitehtuuriaiheisia tekstiilejä, pelejä ja oivaltavasti suunniteltuja toimistotarvikkeita oman sisäisen arkkitehdin löytämiseen. 

Tekniikan museon uudistunut museokauppa. Kuva Tekniikan museo.

Ryhtymiskynnys kannattaa ylittää

Valtakunnallisilla Museopäivillä Tampereella 15.5. kerrottiin, miten oman museokaupan kehittämiseen voi ryhtyä. Liikkeelle lähtemisessä auttaa hyvä suunnitelma ja visio siitä, mitä on tarkoitus tehdä. Tärkein asia on ylittää ryhtymiskynnys ja edetä kokeillen. 

Museokauppaa ei tarvitse rakentaa päivässä, mutta työ kannattaa aloittaa heti. Jokainen päivä ilman hyvin toimivaa museokauppaa on menetetty mahdollisuus niin tulovirran kuin kävijäkokemuksenkin kannalta. Olemme oppineet pilottimuseoiden kanssa, että uuden kehittäminen vapauttaa valtavat ideavirrat ja tuo hyviä ideoita myös muuhun museon toimintaan.

Tekniikan museon ja Arkkitehtuurimuseon toteutukset ovat Euro enemmän -hankkeen projektitiimin näkökulmasta, ja myös museoiden itsensä mielestä, erittäin onnistuneita. Niukat tai suhteessa uudistusten kokoon nähden pienet budjetit korvattiin luovilla ratkaisuilla, koko museon henkilökunnan yhteisellä tekemisellä sekä hyödyntämällä museon varastojen aarteita. Molemmissa pilottikohteissa museokauppa haluttiin avata mahdollisimman pian kesän myyntisesongin takia.

Millaisia havaintoja museoille muodostuu kaupan arjesta? Miten asiakkaat ovat ottaneet museokaupan vastaan? Millaisiin myyntilukuihin Tekniikan museossa ja Arkkitehtuurimuseossa seurantajakson aikana päästään? Havainnoista ja tuloksista kuullaan tarkemmin seuraavassa museokauppaseminaarissa, joka järjestetään 23.9. Helsingissä. 

Seuraavassa Euro enemmän -blogissa kerrotaan kahden muun pilottimuseon, Turun Taidemuseon ja museokeskus Vapriikin pilotoinnista. 

Aino-Marja Miettinen
Janne Tielinen
Mikko Tapanainen
Museokaupan kehitystiimi, Euro enemmän -hanke



keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Vieraskynä: Museopalveluita ammattiin opiskeleville


Laurea Ammattikorkeakoulun opiskelijat valmistautuvat Nakista nyhtökauraan -tapahtumaan lehtori Anikó Lehtisen johdolla. Kuva: Mirella Penttilä

Hotelli- ja ravintolamuseon hankkeissa tuetaan ravintola-alan opiskelijoiden identiteettiä ja ammatillista kasvua. Museonjohtaja Anni Pelkonen kertoo, miten suomalaista ammattiopetusta ja museoyhteistyötä esiteltiin eurooppalaisille kollegoille.

Joukko eurooppalaisia museoammattilaisia ja ammatillisen koulutuksen edustajia kokoontui huhtikuun alussa Helsingin Kaapelitehtaalle Hotelli- ja ravintolamuseon vieraaksi. Tapaaminen liittyi E-VOKED-hankkeeseen (European Museums for Vocational Education), jota rahoittaa Erasmus+ -ohjelma.

Monivuotisessa hankkeessa kehitetään ammattiin opiskelevien museopedagogisia palveluita. Suomesta mukana on Hotelli- ja ravintolamuseo, jolle E-VOKED on ensimmäinen laaja kansainvälinen yhteistyöhanke. Kahdeksan eurooppalaisen toimijan hanketta vetää Hungarian Museum of Trade and Tourism.

Helsingin hanketapaamisessa eurooppalaisille kollegoille ja yhteistyökoulujen edustajille esiteltiin Hotelli- ja ravintolamuseon pedagogista toimintaa sekä yhteistyömalleja ammatillista koulutusta tarjoavien tahojen kanssa.

Hotelli- ja ravintolamuseossa ammattikoululaisten kanssa tehtävän pedagogisen työn tavoitteena on vahvistaa opiskelijoiden ammatti-identiteettiä sijoittamalla opiskelijat osaksi oman alansa historiaa ja suurempaa tarinaa museoaineistoja hyödyntäen. Museon palveluita kehitetään parhaillaan yhteistyössä oppilaitosten ja opettajien kanssa, jotta ne vastaisivat paremmin tämän päivän oppilaitosmaailman haasteisiin. 

Ammatillisen koulutuksen rakenne on Suomessa muuttunut merkittävästi viime vuosina, kun lähiopetusta on vähennetty ja itsenäistä opiskelua lisätty. Osalle opiskelijoista omatoiminen opiskelu sopii, toiset tarvitsisivat opinnoissaan enemmän tukea ja yhteisöllisyyttä. Ravintola-alalla haasteena ovat lisäksi liian alhainen aloittavien opiskelijoiden määrä sekä korkea opintojen keskeyttämisprosentti. Hotelli- ja ravintolamuseo haluaa olla oppilaitosten tukena haasteiden keskellä.

Hotelli- ja ravintolamuseo esitteli hankeväelle muun muassa opintojen loppusuoralla oleville suunnattuja Ammattilaisen ääni-työpajoja. Työpajoja järjestetään Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n tuella. Tulevista hankkeista esiteltiin Ammattilaiselta toiselle, joka toteutetaan Museoviraston rahoituksella. Hankkeessa toteutetaan Kokemusklubeja yhdessä hotelli- ja ravintola-alan tulevien, nykyisten ja entisten ammattilaisten kanssa.

Kollegoille kerrottiin myös opiskelijoiden kanssa toteutettavista tapahtumista ja käsiteltiin niiden mahdollisuuksia monipuolisina oppimisympäristöinä. Vierailuviikolle sattui sopivasti Laurea Ammattikorkeakoulun kanssa toteutettu Nakista nyhtökauraan – Mitä syömme tulevaisuudessa -tilaisuus, joka on osa museon Food & Future Forumia.

Stadin ammatti- ja aikuisopiston henkilökunta esitteli koulun toimintaa ja museoyhteistyötä sekä kertoi ammatillisen koulutuksen nykytilanteesta Suomessa. Lisäksi viikon ohjelmaan kuului vierailu Perho Liiketalousopistossa ja lounas opiskelijoiden pyörittämässä Ravintola Perhossa. Kolme Perhon opiskelijaa vastasi nelipäiväisen E-VOKED-tapaamisen käytännön järjestelyistä ja suoritti samalla näyttötutkintonsa. Oivallinen yhteistyöesimerkki sekin!  

Ruoan ja juoman äärellä keskusteltiin mitä moninaisimmista asioista: miksi kahvikupeissa on pienet punaiset i-tarrat; mitä tarkoittaa lenkkisauna; liittyykö Lapinlahdenpuisto jotenkin Lappiin... Hotelli- ja ravintolamuseo piti yllä mainettaan ”ikuisen perjantain museona” muun muassa aloittamalla viimeisen päivän askartelulla. Kaikki osallistujat tekivät omaan tyyliinsä ja päähänsä sopivan kruunun, joka antoi voimia työntäyteisen viikon viimeiseen päivään.

Anni Pelkonen
Kirjoittaja työskentelee museonjohtajana Hotelli- ja ravintolamuseossa.

torstai 23. toukokuuta 2019

Maahanmuuttajanaiset näyttävät mallia

Kuva: Monaliiku ry

Sektorirajoja ylittämällä museoille avautuu uusia mahdollisuuksia. Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä tutustui kiinnostavaan hankkeeseen, jossa yhdistyy liikunta, museot ja uudet kokemukset.

Pääsin tutustumaan muutama viikko sitten Monaliiku ry:n (Monikansallisten naisten hyvinvointi ja liikunta) toimintaan. Yhdistyksen tehtävänä on aktivoida maahanmuuttajanaisia liikkumaan. Tutustuin heidän toimintaansa erityisesti siksi, että yhdistys on käynnistänyt äskettäin Kävellen museoihin -hankkeen, jossa maahanmuuttajataustaiset naiset kävelevät ryhmänä museoihin ja tutustuvat niiden näyttelyihin. Hankkeen rahoittaa Koneen säätiö.

Ryhmä kokoontuu jokaisen kävelyretken aluksi noin 2-3 kilometrin päähän tutustumiskohteena olevasta museosta. Matkan varrella tutustutaan kaupunginosaan ja kävely jatkuu museossa, jossa ryhmä tutustuu näyttelyyn omatoimisesti. Osallistujilla on käytössä Museokortit, mikä mahdollistaa yhteisten museokäyntien lisäksi omatoimiset museovierailut vuoden ajan.

Monaliikun konsepti on erinomainen esimerkki sektorirajat ylittävästä toiminnasta, jossa kaikki voittavat. Kohonneen kunnon lisäksi ryhmäläisille tulee tutuksi kaupunginosat, joissa he eivät muuten vierailisi. Museoiden sisällöt lisäävät ymmärrystä suomalaisesta kulttuurista ja elämänmenosta. Maahanmuuttajataustaisilla ihmisillä kynnys lähteä kotoa liikkeelle saattaa olla kantasuomalaisia korkeampi ja hanke madaltaa kynnystä tehokkaasti. 

Museoille on merkittävää, että hankkeen Museokortti-yhtyeys tuo museoille rahaa, samalla kun ne tavoittavat museoiden yhteiskunnallisen tehtävän ja sosiaalipolitiikan näkökulmasta tärkeän kohderyhmän. Tämä on toimiva ja konkreettinen esimerkki siitä, että museoiden on mahdollista toteuttaa myös sosiaalipoliittisia tavoitteita siten, että se tuottaa museolle suoria tuloja.

Toivon, että Monaliikun kampanja kopioidaan. Museoilla on ainutlaatuinen tarjonta ja mahdollisuus edistää maahanmuuttajien kotouttamisen lisäksi muiden sosiaalipoliittisten tavoitteiden toteutumista. Museokortti-työkalu olisi kaupungeille ja kunnille myös edullinen vaihtoehto. Kortinkäyttö tuottaa kuntien omistamille museoille tuloja, joten parhaimmillaan kaupungit voivat saada museoidensa kautta sosiaalitoimen sijoittamat rahat takaisin jopa korkojen kera. Parasta korkoa saataisiin kuitenkin ihmisille, jotka museovierailujen kautta saavat hienoja elämyksiä sekä mahdollisesti aikaisempaa aktiivisemman elämän.

Selvää on, että vallalla oleva toimintojen siiloutuneisuus vaikeuttaa tämän win-win-win -käytännön toteuttamista. Museoiden on ehdottomasti oltava aktiivisia tällaisten mahdollisuuden tarjoamisessa museo- ja kulttuurisektorin ulkopuolisille toimijoille, esimerkiksi sosiaali-, koulu- ja liikuntasektoreille.

Sektorimme ja perinteisten asiakkaidemme ulkopuolelta tulevat ryhmät tuovat mukanaan tarpeen museoiden palvelujen kehittämiselle. Monaliiku on tästä hyvä esimerkki. Kävellen museoihin -ryhmät ovat päättäneet tutustua museoihin omatoimisesti, koska kokemukset museoiden opastusten abstraktiotasosta ja selkokielisyydestä eivät ole rohkaisseet opastusten varaamiseen. Siksi meidän pitäisi yhä useammin kysyä itseltämme, miten sisältömme ovat tarjolla asiakkaille, jotka eivät seuraa tarinaamme suomalaisen peruskoulun pohjalta.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri


torstai 9. toukokuuta 2019

Kutsu poliitikko työharjoitteluun!



Museoiden ja päättäjien välistä yhteistyötä kannattaa lisätä. Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä analysoi eduskuntavaalien tuloksia ja kertoo, miten Museoliitto kannustaa museoita lisäämään vuorovaikutusta poliitikkojen kanssa.  


Suomi sai uuden eduskunnan yleisen arvion mukaan yllätyksellisissä vaaleissa. Yllätyksellisyys toteutui näkökulmasta riippuen joko kielteisenä tai myönteisenä.

Kulttuurin näkökulmasta vaalit käytiin yllättävän myönteisissä merkeissä. Neljä viidestä tällä hetkellä hallitusneuvotteluissa olevista puolueista sitoutui ennen vaaleja kulttuurin rahoituksen korjaamiseen ja allekirjoittivat tavoitteen rahoitustason nostamisen 1 prosenttiin valtion budjetista. Toteutuessaan tämä merkitsisi kulttuurirahoituksen nousua reilulla 100 miljoonalla eurolla.

Myönteistä oli myös, että hallitusneuvotteluja vetävän SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen hallituskysymyksissä huomioitiin kulttuurin aseman kehittäminen. Toivotaan, että kysymys johtaa hallitusohjelmakirjaukseen.

Kulttuuriasioiden nousu vaalikeskusteluihin ja hallituskysymysten joukkoon on merkki siitä, että kulttuurin yhteiskuntapoliittinen rooli on kasvamassa. Selvää on myös, että merkittävä ansio kulttuuripolitiikan nosteessa on viime vuonna perustetulla Kulttuurin ja taiteen keskusjärjestö KULTAn toiminnalla. Museoalalle kulttuuriasioiden esilläolo ja esilläpito yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa on erittäin tärkeää, sillä rahoituksestamme keskimäärin 80 % tulee poliittisen päätöksenteon kautta.

KULTA on antanut vauhtia ja uusia mahdollisuuksia museoalan edunvalvontaan. Emme voi kuitenkaan ulkoistaa edunvalvontaamme KULTAlle tai millekään muullekaan taholle. Meidän on tehtävä se itse.

Lähtökohdat ovat hyvät. KULTAn järjestämässä foorumissa 6.5.2019 julkistetun selvityksen mukaan päättäjät suhtautuvat kaikilla tasoilla myönteisesti kulttuuriasioiden esille nostamiseen. Samalla he antavat palautetta siitä, että kulttuuriasioiden lobbaaminen ei ole heidän mielestään riittävää. Paikalliselle ja valtakunnalliselle lobbaamiselle on siis museoiden puolelta tarvetta ja poliitikkojen puolelta kysyntää.

Suomen museoliitto järjestää poliitikoille suunnatun lobbauskampanjan tulevana syksynä jo neljännen kerran. Viikon nimi on vaihtunut Kutsu poliitikko museoon -viikosta Poliitikon museoharjoittelu -viikoksi. Nimenmuutos kuvaa entistä paremmin sitä näkökulmaa, jolla haluamme museoiden merkitystä nostaa esiin. Toivomme, että poliitikot pystyvät konkretian kautta saamaan kattavan kuvan museotyöstä sekä museoiden mahdollisuuksista ja merkityksestä monen yhteiskuntapoliittisen tavoitteen toteuttamisessa.

Tämä vuoden teemaviikolla (26.-30.8.) rohkaisemme museoita kutsumaan harjoitteluun erityisesti alueen juuri valittuja kansanedustajia. Kansanedustajalle harjoittelupäiväksi maanantai on todennäköisesti paras, sillä silloin he perinteisesti keskittyvät alueensa kysymyksiin.

Kansanedustajien lisäksi kunnanvaltuutetut ja euroedustajat ovat viikon tärkeitä museovieraita. Kuntapoliitikot ovat museoita koskevassa päätöksenteossa useimmiten ratkaisevassa asemassa ja EU-parlamentin budjettiraami on kulttuuriasioiden osalta tulevina vuosina huomattavasti aikaisempaa väljempi.

Kutsu poliitikolle on hyvä laittaa liikkeelle ennen kesälomakautta. Suomen museoliitto kutsui viime vuonna vuoden museoon eduskunnan puhemiehen. Sen tulemme toistamaan, kunhan eduskunta ensin valitsee puhemiehensä ja museopalkinnon valintaraati julkaisee vuoden museon.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

P.S. Käythän klikkaamassa itsesi Poliitikon museoharjoittelu -kampanjan Facebook-ryhmään. Siellä kerrotaan kampanjaan liittyvät tuoreimmat kuulumiset ja luodaan foorumi päättäjien ja museoiden väliselle keskustelulle.  

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Mistä palava innostus ylläpidon rahoittamiseen?


Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä miettii tällä kertaa, miksi vasta raunioihin laitetaan rahaa. Voisiko ylläpidostakin tehdä yhtä kiinnostavan sijoituskohteen?


Notre Damen palaminen on avannut ranskalaisten ja jopa suomalaisten kukkarot. Rahaa katedraalin kunnostamiseen ja suurelta osin uudelleen rakentamiseen löytyi muutamassa päivässä yli miljardi. Maailman johtajat Trumpia myöten ovat olleet järkyttyneitä tapahtumasta. Hyvä näin.

Notre Damen kohtalo toteuttaa karulla tavalla alamme rahoituksen ja julkisuuskynnyksen dilemmaa: museoiden ja kulttuuriperintökohteiden rahoitus- ja julkisuuspiikit osuvat perustamiseen/avaamiseen ja sulkemiseen/tuhoutumiseen.

Näiden piikkien välillä on hiljaista. Rahoitus jää yksityiseltä sektorilta vähäiseksi, koska yritykset keskittyvät avainalueisiinsa. Julkisen sektorin rahoitus pysyy parhaimmillaan leikkaamattomana, koska talous on kokonaisuudessaan kurjassa tilassa ja sosiaalimenoihin on joka tapauksessa varattava rahaa aikaisempaa enemmän kansan ikääntyessä ja erikoissairaanhoidon kustannustason noustessa.

Notre Damen ylläpidon rahoitustaso ennen nyt saatua julkisuus- ja rahoituspiikkiä oli 2 miljoonaa euroa vuodessa. Nyt viikossa saatiin tämän tason rahoituksen jatkuminen 500 vuodeksi. Mutta kuten olemme lukeneet, rahoituksen taso oli ollut alimittainen, katedraali oli päässyt rapistumaan ja korjausvelkaa oli kertynyt melkoisesti. Korjausvelan maksun aloittaminen sai nykyisen tiedon mukaan aikaan rajun lisävelkaantumisen tulipalon muodossa. Vielä ei ole tiedossa, riittääkö korjaamiseen nyt kerätty reilu miljardi euroa, mutta epäilemättä pitkälle sillä päästään.

Notre Damen kulttuurihistoriallisen arvon näkökulmasta parempi vaihtoehto olisi ollut se, että katedraalia ei olisi päästetty rapistumaan. Kun nyt on tiedossa, että rahoitushalukkuutta olisi ollut ainakin miljardiin saakka, tästä casesta (joka sinällään on oikein sammutettu) olisi hyvä saada tietämystä, miten miljardi olisi pystytty keräämään ilman paloa. Jos miljardi olisi käytetty 100 vuoden aikana, ylläpidon vuosibudjetti olisi ollut 10 miljoonaa euroa eli viisinkertainen toteutuneeseen nähden.

Maallikkona voisi ajatella, että edellä mainitulla tasolla katedraalin rapistuminen olisi voitu ehkäistä. Ainakin se olisi ollut hitaampaa. Tasoon pääseminen olisi tarkoittanut, että yritykset ja valtio olisivat allekirjoittaneet 100 vuoden sopimuksen, jossa sitoutuvat vuosittaiseen ja inflaatiokorjattuun 10 miljoonan euron vuosirahoitukseen. Nimien saaminen tähän sopimukseen olisi taatusti vienyt kauemmin kuin viikon. Onnistuminen olisi myös edellyttänyt sitä, että ylläpidon rahoittamisesta olisi tehty yhtä hohdokasta kuin uudelleen rakentamisesta.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta palava tarve tämän tyyppisten ratkaisujen löytämiselle on monella museolla ja kulttuuriperintökohteella.

***

Paras ajankohta pitkäaikaisen ylläpidon rahoituksen saamiselle on kohteen perustamisen kohdalla. Tämä edellyttää, että ennen kuin päätetään rahoittaa avaamiseen/perustamiseen liittyvä kertainvestointi, korkoa kasvavaa rahaa on kerätty alkuinvestoinnin päälle tai yhteistyösopimuksia allekirjoitettu sen verran, että korjausvelka on hallittavissa ainakin ensimmäiset 50–100 vuotta. Tältä osin esimerkiksi muutama viikko sitten julkaistu arkkitehtuuri- ja designmuseon konsepti on hyvä, kunhan perustamisinto ei myöhäisemmissäkään vaiheissa hämärrä laskimen näyttämiä lukuja.

Olemassa olevien kohteiden osalta tilanne on hankalampi. Samanlaista rahoitushypeä on vaikeampi rakentaa, jos mitään varsinaista uutta ei olla tekemässä tai avaamassa. Arki pitäisi paketoida juhlaksi.

Mikä on sinun ideasi?

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

torstai 18. huhtikuuta 2019

Ilmastonmuutos on museoidenkin asia


Museot eivät voi katsella vierestä, kun niiden ympärillä tapahtuu. Eivät ainakaan ilmastonmuutosta, kirjoittaa Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.


Suomen museoliiton 2023 -strategian taustalle tehdyssä toimintaympäristöanalyysissä todetaan: ”Luonnonympäristössä tapahtuvilla muutoksilla on kasvava vaikutus museoiden toimintaan tämän strategiakauden aikana. Museoilta odotetaan sekä toimia ilmastonmuutoksen hidastamiseksi että varautumista ilmastonmuutoksen aiheuttamiin seurauksiin.” Juuri käytyjen eduskuntavaalien jälkeen on selvää, että tältä osin vuonna 2018 tekemämme analyysi toimintaamme vaikuttavista muuttujista on osumassa oikeaan.

Tällä hetkellä poliittiset päättäjät ja museot ovat samassa tilanteessa. Muutos on tiedostettu, ja nyt on analysoitava, mitä muuttuva ilmasto toiminnallemme merkitsee ja mitä meidän on tehtävä, jotta tässäkin ympäristössä pystymme mahdollisuudet hyödyntämään ja uhat välttämään. Muista toimintaympäristöistä poiketen ilmasto on tosin muuttujana sellainen, ettei se ole luomassa juurikaan mahdollisuuksia aikaisempaa parempaan menestykseen. Tämän seurauksena toimien painopiste on uhkien välttämisessä ja myös siinä, mitä voidaan tehdä, ettei toimintaympäristö muuttuisikaan oletusten mukaisesti.

Suomen museoliiton käytännön tehtäväksi strategiassa on asetettu selvitysten ja koulutuksen tuottaminen sekä museoiden rohkaiseminen kehittämishankkeisiin, joilla on mahdollista keventää hiilijalanjälkeä, vähentää kiinteistö- ja toimintamenoja sekä ehkäistä ilmastonmuutoksen vaikutuksia kokoelmiin. Lisäksi museoiden on hyödynnettävä mediarooliaan tuottamalla sisältöjä ilmastonmuutokseen liittyvistä aihepiireistä ja osallistuttava aiheesta käytävään keskusteluun.

Strategia edellyttää toimintaa. Museoliiton osalta ensimmäinen askel otetaan tulevilla Museopäivillä 15.–17.5. Tampereella, jossa aihe nostetaan keskusteluun sekä biologian että museologian näkökulmasta.

***

Suomen museoliitto ja suomalaiset museot eivät ole ilmastokysymyksissä liikkeellä yksin. Päinvastoin. Ilmastonmuutos on tänä vuonna useiden kansallisten ja kansainvälisten museokonferenssien pääteemana.

Eurooppalaisen edelläkävijän maine on jälleen helppo antaa Englannin museoliitolle, joka on yhdessä muun kulttuurialan kanssa viemässä eteenpäin viestiä, että toiminnan aika on nyt. Viestintävälineeksi on valittu Culture Declares Emergency -kampanja, joka lanseerattiin museoille huhtikuun alussa.

Englannin museoliiton johtaja Sharon Heal jakoi kampanjan lanseerauksen yhteydessä museoiden mahdollisuudet vaikuttaa ilmastonmuutoksen hidastamiseksi kolmeen eri kategoriaan:

1. Museot voivat hyödyntää luonnontieteellisiä kokoelmiaan ilmastonmuutoksen vaikutusten todentamisessa.
2. Museot voivat osallistua ilmastokeskusteluun ja tarjota tiloja keskustelijoille.
3. Museot voivat muuttaa omaa toimintaansa ympäristön kannalta kestävämpään suuntaan: ”we can be greener ourselves”. 


Kampanjan lisäksi ilmastonmuutos on Englannin museoliiton vuosittaisen konferenssin teemana: Sustainable and Ethical Museums in a Globalised World. Myös yksittäiset museot ovat Englannissa aktivoituneet. Mielenkiintoiselta vaikutti esimerkiksi Manchesterin museon järjestämä A Rubbish Night at the Museum -tapahtuma, jossa museo kutsui paikalle aktivistiryhmiä keskustelemaan alueen asukkaiden, yritysten ja jätehuollosta vastaavien toimijoiden kanssa ilmastonmuutokseen liittyvistä kysymyksistä.

Yksittäisten museoiden ja museoliittojen lisäksi ilmastokysymykset nostetaan laajempaan keskusteluun Euroopan museo-organisaatioiden verkoston (NEMO) vuosikonferenssissa, joka pidetään lokakuussa Tartossa teemalla Museums 2030 – How museums can help build a sustainable future.

***

Ilmastokysymykset siis ajankohtaistuvat museoissa. Näin on pakkokin olla. YK:n ilmastopaneelin syksyllä 2018 julkaiseman raportin mukaan meillä on noin 12 vuotta aikaa onnistua ilmaston lämpenemisen hidastamisessa. Muuten seurauksena on sään ääri-ilmiöiden jyrkentyminen ja sen mukana inhimillisen hädän lisääntyminen, jossa kulttuuriperintökohteiden ja kokoelmien vaarantuminen on museoidenkin murheista pienimpiä.

Kuten todettu, ilmastokysymyksissä juuri Arkadianmäelle valitut poliitikot ja museot ovat samassa tilanteessa: tarve on tiedostettu ja nyt on aika alkaa kuroa umpeen tiedostamisen ja käytännön toiminnan välistä kuilua – muuttaa tekemistä.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Luulo ei ole tiedon väärti


Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä kävi Tanskassa pohjoismaisten museoliittojen pääsihteerien tapaamisessa. Tuliaisiksi tuli ajankohtaisia ajatuksia pohjoismaisten museoiden nykytilasta ja museokävijöistä.


Nykyisessä keskustelukulttuurissa valtavirtaa on se, että mielipiteet ja akateemisten tutkimusten tulokset saavat saman painoarvon. Faktana esitetyn tiedon pohjaksi riittää, että perustelee oman mielipiteensä toteamalla: ”Näin asia koetaan.” Valtavirtaa ovat myös vahvistusvinoutumat. Oma näkemys vahvistuu, kun etsimme vain uskomuksiamme tukevaa informaatiota sen sijaan, että hakisimme tietoa, joka osoittaa meidän olevan väärässä.

Osallistuin maaliskuun alussa pohjoismaisten museoliittojen pääsihteerien vuotuiseen tapaamiseen. Tapaamisen järjestämisvuorossa oli Tanska, ja kokous pidettiin keväisessä Kööpenhaminassa. Vahvistusvinoutuman vaara museoliittojen ja museoiden yhteiskunnallisen merkityksen korostumisesta oli kokouksessa epäilemättä läsnä, mutta myös (mielestäni toteutunut) mahdollisuus saada yleiskuva siitä, mikä pohjoismaissa on museoalan keskustelun ytimessä. Yllättävää ei ole, että Pohjoismaissa museoalan keskustelussa ja kehittymisessä teemat ovat yhteisiä. Museolaki ja museoalan rakenteet ovat kaikkialla uudistamisen alla.

Uudistuvat museolait tunnistavat museoiden aikaisempaa laajemman yhteiskunnallisen roolin. Ruotsissa demokratian ja yhteiskuntarauhan edistämisessä on meneillään hyvältä vaikuttava kampanja, jossa museot kutsuvat eri näkemyksiä edustavia henkilöitä keskustelemaan tiloihinsa (sen sijaan, että nämä haastaisivat riitaa sosiaalisessa mediassa). Norjassa museoiden rakenteita halutaan muuttaa edelleen kohti suurempia yksiköitä. Tanskassa on juuri saatu vietyä loppuun mittava kokoelmahallinnan ohjelmiston kehittämisprojekti. Taidemuseokentällä keskusteluttavat kaikkialla taiteilijapalkkaan liittyvät kysymykset.

***

Tämän vuoden pääsihteeritapaamisen erityistä antia oli Tanskassa tehdyn kulttuurimatkailuun liittyvän tutkimuksen ”Turismi ja museot – myytit ja faktat” tulosten esittely. Tutkimuksen oli tehnyt ammattikorkeakoulu Absalonin lehtori, filosofian tohtori Andreas Bonde Hansen. Tutkimus testasi yleisimpiä kulttuurimatkailuun liittyviä väitteitä. Tulokset esiteltiin ”myytinmurtaja-menetelmällä”.

Myytti 1: Museovieraat tietävät, mitä he haluavat.

Väärin. Museokävijät yleisesti ja erityisesti turistit hahmottavat huonosti kulttuuriperintöelämyksiin liittyvät tarpeensa ja toiveensa.

Myytti 2: Suuri yleisö (paikalliset kävijät ja kansainväliset turistit) haluavat samaa – interaktiivisuutta, digitaalisuutta ja elävään kulttuuriperintöön liittyviä elämyksiä.

Väärin: Paikalliset ja turistit haluavat eri asioita. Yleistäen voi todeta, että paikalliset haluavat dynaamisesti tuotettuja elämyksiä, kun taas turistit hakevat perinteisiä ikonikohteita (kirkot, linnat, kartanot) ja monumentteja.

Myytti 3: Perheet ovat taloudellisesti hyvä kohderyhmä.

Väärin. On vain muutamia kulttuuriperintökohteita, jotka tekevät huomattavan liikevaihdon ja voiton perhekohderyhmällä. Perheet edellyttävät korkealaatuisia palveluja samalla kun asiakaskohtainen tulo jää pieneksi.

Myytti 4: Kiinalaiset tulevat ja he käyttävät paljon rahaa.

Väärin. Kiinalaisten osuus on pieni suhteessa saksalaisiin, pohjoismaalaisiin ja sekä pohjoiseurooppalaisiin ja amerikkalaisiin verrattuna. Meillä on lopulta hyvin vähän tietoa siitä, miten kiinalaiset käyttävät matkakohteissa rahaa. Kulutus näyttää painottuvan lentokentille.

Myytti 5: Meillä on hyvää tietoa turistien käyttäytymisestä ja tarpeista.

Väärin. Meillä on erittäin vähän analysoitua tietoa turisteista. Ongelma on sekä tietojen yhdistämisessä että tietojen keräämisen metodeissa.

Myytti 6: Pohjoismaat ovat menestyviä turistimaita.

Totta. Kaikki pohjoismaat menestyvät hyvin turismiin liittyvissä mittauksissa. Pohjoismaat eroavat painopisteiden osalta seuraavasti:

- Tanska: kansainvälinen matkailu ja erityisesti saksalaiset
- Ruotsi: kotimaan matkailu, kaupunkilomat, museoturismi
- Norja: eliittiturismi, matkailupalvelujen paketointi
- Suomi: globaalien markkinoiden kasvaja

Myytti 7: Pohjoismaiset museot houkuttavat jo huomattavan määrän turisteja, ja tätä vetovoimaa on vahvistettava.

Osittain totta. Jotkin museot vetävät jo maksimimäärän turisteja, mutta pääosa museokohteista ei tavoita alueellaan olevia turisteja. Kaikilla museoilla on tältä osin parannettavaa.

Myytti 8: Turistit eivät liiku kauas majoituspaikastaan.

Totta. Turistit käyttävät vain hotelliensa tai mökkiensä läheisyydessä olevia palveluita tai sitten he liikkuvat muutamia tunnettuja reittejä.

Myyttien murtamisen tai vahvistamisen jälkeen Hansen esitteli ryhmittelyn, jonka mukaan kulttuurimatkailijat voidaan matkustusmotivaation perusteella jakaa kolmeen ryhmään:

1) Aktiiviset menneen maailman etsijät, joiden kohteena ovat monumentit, linnat ja kotimuseot.
2) Teeman motivoimat, joita liikuttavat kirjojen, TV-sarjojen tai elokuvien kohtauksissa esiintyneet kohteet ja asiat.
3) Isänmaallisuuden motivoimat, joita saavat liikkeelle kansalliset ylpeyden aiheet tai esimerkiksi sotahistorian kohteet.

Hansen jatkaa kulttuurimatkailijan kuvan täydentämistä sillä, mitä matkailijat kohteissa erityisesti arvostavat:

1) Eksotiikkaa
2) Ylellisyyttä
3) Kulttuuriperinnön taikaa
4) Kohteen saamaa tunnustusta
5) Henkilökohtaista huomioimista
6) Ammattitaitoista palvelua
7) Helppoa saavutettavuutta

Kulttuurimatkailun tämän hetken ja tulevaisuuden trendeiksi Hansen määritteli:

1) kiireettömyyden
2) itseopastetut reitit ja siihen liitetyt palvelut
3) kulttuuriperinnön yhdistettynä vieraanvaraisuuteen ja yhdessä tekemiseen
4) synkän historian kohteet

Tiivistettynä Hansenin viesti kulttuurimatkailun kehittäjille oli se, että on keskityttävä aitouteen ja ainutkertaisuuteen. Pop-upit ja virtuaaliset todellisuudet eivät ole niitä, joiden perässä kukaan viitsisi maan tai kaupungin rajan ylittää. Selkeä viesti myös oli se, että asiakastarpeet eivät selviä peiliin katsomisella, vaikka se monessa muussa tilanteessa on tarpeellista.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Vieraskynä: Museoiden rivit suoriksi - tervetuloa Finna-foorumiin 3.4.2019


Helsingin kaupunginmuseon tutkija Tuomas Myrén kertoo Finnan nykytilasta. 3.4. järjestettävässä Finna-foorumissa palvelusta ja siihen liittyvistä ajankohtaisista asioista pääsee kuulemaan lisää.


Kansalliskirjaston ylläpitämä Finna-palvelu lisää suosiotaan, ja myös museot ovat osallistuneet työhön kiitettävästi. Museoita on Finnassa mukana jo yli 70, ja kokoelmatietoja on palveluun viety lähes 1 300 000. Taidetta, valokuvia, esineitä, asiakirjoja. Monet kuvatiedostot on vieläpä lisensoitu vapaasti kaikkien käytettäviksi.

Useat organisaatiot ovat myös tehneet Finnaan yhden tai useamman oman näkymän palvelemaan käyttäjiä, ja Museovirasto ylläpitää museoiden aineistot yhden näkymän alle kokoavaa museot.finna.fi-palvelua.

Myös museoiden asiakkaat ovat ottaneet Finnan omakseen. Finna on museoille tärkeä työkalu ja julkaisuväylä ja toisaalta museoiden aineistot ovat kaikessa kirjavuudessaan näkyvä ja oleellinen osa Finnan sisältöjä.

***

Hyvässäkin palvelussa on aina kehittämisen varaa, ja jotta museoiden ääni saataisiin kunnolla kuuluviin, vaaditaan yhteistyötä ja keskustelua myös museosektorin sisällä. Yleisesti Finnan kehitystyötä ohjaa konsortioryhmä, joka on Finnassa mukana olevien organisaatioiden ja intressiryhmien edustajien yhteistyöelin. Konsortioryhmän toimikausi on kaksi vuotta kerrallaan, ja ryhmä kokoontuu neljästi vuodessa. Nykyisen ryhmän toimikausi on 2018–2019, ja viime vuonna kokouksissa käsiteltiin mm. tietosuojaa, Finnan strategiaa ja tulevaisuuden trendejä.

Museosektorilta on tällä hetkellä konsortioryhmässä kolme edustajaa: Suomen museoliiton nimittämänä kunnallisten ja yksityisten museoiden edustaja, tutkija Tuomas Myrén Helsingin kaupunginmuseolta (varalla kokoelmapäällikkö Leena Paaskoski, Lusto – Suomen Metsämuseo), Kansallisgallerian edustaja, erikoistutkija Hanna-Leena Paloposki (varalla amanuenssi Siina Hälikkä) ja Museoviraston museoiden edustaja, yli-intendentti Ismo Malinen (varalla yli-intendentti Sanna Teittinen).

Konsortiotyöskentelyn tueksi kaivataan avointa foorumia, joka mahdollistaisi vapaan ajatustenvaihdon museoiden tarpeista ja toiveista Finnan kehityksen ja tulevaisuuden suhteen sekä avaisi yhteistyömahdollisuuksia esimerkiksi museoiden oman, Finnaan liittyvän kehitystyön suhteen. Museoiden ei tarvitse tyytyä vain Kansalliskirjaston kehitystyöhön, sillä Finnan avoin rajapinta mahdollistaa myös museoiden omaehtoisen palveluiden kehittämisen.

Kansalliskirjasto on perinteisesti järjestänyt sektorikohtaisia tapaamisia kahdesti vuodessa. Finna-museoiden tapaaminen oli viimeksi toukokuussa 2018, jolloin käsiteltiin mm. museoiden esittelysivuja Finnassa ja saavutettavuusdirektiiviä. Sektoritapaamiset ovat kuitenkin olleet usein tiedotustilaisuuden kaltaisia, ja osanottokin on valitettavasti jäänyt todella vaisuksi. Tarvittavaa sektorikohtaista keskustelua ja ajatusten vaihtoa ei ole syntynyt.

Tästä syystä Kansalliskirjasto, Museovirasto, Museoliitto sekä museosektorin edustajat konsortioryhmästä ovatkin päättäneet kokeilla uutta mallia Finna-museoiden tapaamiseen. Ylväänä ajatuksena on vahvistaa museoiden omaa roolia tapaamisten sisällön suhteen ja käsitellä museoiden kannalta ajankohtaisia, Finnaan tavalla tai toisella liittyviä aiheita.

Ensimmäinen Museoiden Finna-foorumi järjestetään Kansallismuseon Ateljee-kokoustilassa keskiviikkona 3.4. kello 13–16. Asialistalla ovat mm. museot.finna.fi-palvelun uudistus, organisaatioiden esittelysivut Finnassa sekä tietysti sektoritapaamisista tutut Finna-kuulumiset Kansalliskirjastolta. Toivomme runsasta osanottoa Finna-museoista. Lämpimästi tervetuloa!

Tuomas Myrén
Kirjoittaja on Helsingin kaupunginmuseon tutkija ja edustaa Finna-konsortioryhmässä kunnallisia museoita.

torstai 14. maaliskuuta 2019

Politiikat ja strategiat ovat museotyön perusta

Kuvan tausta: antonioli

Kokoelmapolitiikalla sekä toiminta- ja taloussuunnitelmilla on väliä. Ajantasaiset suunnitelmat ja strategiset valinnat helpottavat museoiden työtä, muistuttaa Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.


Valtionosuusuudistus saatiin 20.2.2019 välimaaliinsa, kun museot hakeutuivat uudelleen tai uusina kohteina VOS-rahoituksen piiriin. Hakeminen onnistui ainakin teknisesti hyvin, sillä kaikki tämänhetkiset valtionosuusmuseot ja viisi uutta kohdetta onnistuivat hakemuksen lähettämisessä. Lopullisessa maalissaan uudistus ei kuitenkaan vielä ole, ja paljon työtä on ennakkotietojen mukaan monen museon tehtävänä valtionosuuskriteerien täyttymisen osoittamisessa. Aikaa keskeisempien liitetietojen osalta on opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoituksen mukaan 30.6.2019 saakka.

Eniten täydennyksiä tarvitaan ilmeisesti toimintaa ohjaaviin sääntöihin, kokoelmapolitiikkoihin ja toiminta- ja taloussuunnitelmiin. Näissä olevat puutteet ovat hieman yllättäviä, sillä suunnitelmia edellytetään myös tällä hetkellä noudatettavissa museo- ja VOS-laeissa.

Hakemuspuutteiden korjaaminen aiheuttaa sääntöjen uudistamisen osalta byrokratiajumppaa, jolla ei ole vaikutusta museoiden arkipäiväiseen toimintaan. Toisaalta säännöt usein kaivetaan esiin, kun arkipäivä ei syystä tai toisesta enää suju. Lienee siis perusteltua, että säännöissä on ratkaisut myös tilanteeseen, jossa museo syystä tai toisesta päättää lopettaa toimintansa. Sen sijaan kokoelmapolitiikkojen ja toiminta- ja taloussuunnitelmien pitäisi olla museoissa tehtävän työn tärkeimpiä ohjaajia, joiden olettaisi olevan kunnossa aina eikä vain silloin, kun niitä kysytään.

Museot, joilla kokoelmapolitiikat sekä toiminta- ja taloussuunnitelmat ovat puutteelliset, joutuvat uudistuksen nopean aikataulun vuoksi tekemään korjaukset tai koko suunnitelmat hakemustarve edellä. Tämä ei useimmissa tapauksissa mahdollista tulosta, jossa politiikoista ja suunnitelmista tulisi työkaluja päivittäiseen toimintaan. Työkaluja niiden kuitenkin tulisi olla, oli VOS-päätös sitten positiivinen tai negatiivinen.

Kokoelmapolitiikan tehtävä on määrittää, miten museotoiminnan ydintä hoidetaan, mitä kartutetaan ja miten poistetaan. Jos tämä asiapaperi ei ole kunnossa, museon kokoelmat ovat vaarassa paisua keräilystä, vääristyä henkilöitymisestä ja ennen pitkää johtaa museon taloudellisiin ja toiminnallisiin ongelmiin.

Toiminta- ja taloussuunnitelmalla varmistetaan, että museolla on mahdollisuus selvitä velvoitteistaan tilanteessa kuin tilanteessa. Suunnitelmien tarvetta korostaa museoiden toiminnan ja talouden vähäinen liikkumavara. Museoiden taloudelliset mahdollisuudet riskeihin reagoimiseen ja muutokseen ryhtymiseen ovat sekä budjeteissa että taseissa vähäiset. Käytännössä meidän pitää jatkuvasti tutkata lähitulevaisuutta siten, ettei yllätyksiä tulisi ja että olisimme lähteneet riittävän ajoissa välttämättömien ja haluttujen muutosten toteuttamiseen.

***

Valtionosuuskriteereissä pitkäjänteisestä toiminta- ja taloussuunnitelmasta ei käytetä sanaa strategia. Voisi käyttää. Toiminta- ja taloussuunnitelma ilman strategisia valintoja tai strategian sisältämää oletusta aikajaksolla toteutettavasta muutoksesta on pelkkä paperi, jolla täytetään valtionosuuden ehdot, mutta ei ohjata museota menestykseen.

Strategia tarvitaan toiminnassa havaittujen puutteiden korjaamiseen, toimintaympäristöstä nousevien uhkien taklaamiseen ja mahdollisuuksien hyödyntämiseen sekä omistaja- ja asiakastarpeista nousevien toiveiden toteuttamiseen.

Kaikki muutokset vaativat rahaa ja henkilötyötä. Muutokset vaativat myös aikaa, ja sitä enemmän aikaa, mitä vähemmän mahdollisuuksia kehittämisen kertainvestointeihin on.

Museotyö on luonteeltaan ikuista, joten aikaresurssia meillä on. Ei kuitenkaan tuhlattavaksi asti. Tältä osin ajantasainen ja pohdittu strategia on tärkein säästötoimenpiteemme.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Vieraskynä: Tarinat peliin -hanke teki pelin tekemisestä oppimispelin!


Tarinallistaja Anne Kalliomäki oli mukana menossa, kun Tarinat peliin -hanke päätti tuottaa museoille pelin… pelien tekemisestä. Anne kutsui pelin tekemisessä mukana olleet osapuolet keskustelemaan, miten prosessi eteni.


Pelit ovat keino välittää tietoa osallistavalla ja viihdyttävällä tavalla. Oma osuuteni tarinallistajana oli suunnitella Pelittääkö sinulla? -pelin tarinakonseptia ja käsikirjoittaa pelin tarinallinen osuus. Varsinainen sisältövastuu pelin tekemisessä oli Museoliiton Pauliina Kinasella ja Tanja Salosella. Team Jolly Rogerin Niklas Saari tiimeineen vastasi pelin käytännön toteutuksesta.

Keskustelimme Pauliinan, Tanjan ja Niklaksen kanssa pelin tekemisen prosessista. Ja näin keskustelu eteni…


Anne: Olin pitämässä Tarinat peliin -hankkeessa kolme tarinapajaa ja tässä yhteydessä heräsi idea siitä, että olisi mukava, että suutarin lapsella olisi kengät eli hanke itsessään tuottaisi materiaalia pelin muodossa museotoimijoille. Muistatteko te Pauliina ja Tanja tästä alusta jotain, mitä ajatuksia teillä oli siinä vaiheessa kun idea tästä syntyi?

Anne: Mietittiin sitä, että olisi kiva jakaa tietoa viihteellisellä tavalla pelin tekemisestä museoalan toimijoille.

Pauliina: Työpajoissa tuli esiin monia kysymyksiä ja haasteita, joita museoissa kohdataan, kun aletaan miettiä pelin tekemistä tai pelillisyyttä. Halusimme koota näitä kysymyksiä ja niiden vastauksia yhteen. Ja sitten päätettiin, että tehdäänpä se pelillisesti.

Anne: Miten löysitte Niklaksen Tanja ja Pauliina? Miten pelintekijöitä löydetään?

Pauliina: Kysyin hankekumppaniltamme KAMK:lta ehdotuksia firmoiksi, jotka saattaisivat tällaisen pelin toteuttaa. Lisäksi etsin potentiaalisia pelifirmoja Serious Gaming Clusterin  ja Neogamesin toimijalistausten kautta. Pyysimme tarjouksen kolmelta pelialan yritykseltä. Saimme tarjoukset kahdelta yritykseltä, joista valittiin Niklas ja Team Jolly Roger.

Anne: Mitä ajatuksia sinulla Niklas oli siinä kohti kun sinuun oltiin tämän idean merkeissä yhteyksissä?

Niklas: Pidin teemaa mielenkiintoisena, museoihin ja historiaan löytyy henkilökohtaista mielenkiintoa, ja toisaalta oli mukavaa päästä pienen tauon jälkeen tekemään taas selainpeliä. Graafikko piti myös pelihahmona toimivia hanskoja hauskana ideana ja mielenkiintoisena piirrettävänä.

Luonnoksesta valmiiseen. Team Jolly Rogerin graafikko Tarita Tammelan taidonnäyte projektin varrelta.

Tanja: Pelin käsikirjoitus suunniteltiin yhdessä ennen tarjouspyyntöä. Hanska valittiin hahmoksi, koska hahmon oli tarkoitus olla "kaikille sopiva" eli ei mitenkään sukupuolittunut tms.

Anne: Puuvillahanskaa pidettiin sellainen tunnistettavana tunnuksena museoalan ammattilaisille, ja olihan se paljon jännempi ja hauskempi kuin ihmishahmot. Onko pelintekijän toive se, että käsis jo valmis? Meillä oli valmiina tuo ensimmäinen käsisversio, jota yhdessä sitten kehitimme eteenpäin.

Niklas: Käsis auttaa aina, kunhan se ei ole liian jäykkä, varsinkin, jos asiakkaalla ei ole aikaisempaa kokemusta peleistä. Tällä kertaa tilanne oli oikein hyvä eikä meillä muutosehdotuksia juuri ollut, mutta tuli tunne, että niitä olisi tarvittaessa ymmärretty hyvin.

Anne: Jonkun verran siinä alussa käsistä kyllä muokattiin, tehtiin yhdessä siihen pelillisyyteen liittyviä pieniä viilauksia, sitä pelin logiikkaa ehkä lähinnä. Perusidea oli onneksi toimiva.

Anne: Miten prosessi teidän mielestä eteni, tuleeko mieleen jotain oppeja, jotain mitä tekisitte toisin? Meillä oli aika paljon palavereja matkan varrella, ja jossain vaiheessa ajattelin itse, että niitä oli jo liikaa. Mutta sitten oli niitä muutamia kohtia joissa olisi voitu mennä pieleen ellei yhteistä juttutuokiota olisi ollut.

Tanja: Niiden palaverien olisi pitänyt olla tehokkaampia, mutta tietty kokemus opettaa näissä asioissa, ja me kaikki kolmehan olimme kokemattomia prosessin alkaessa.

Pauliina: Kommunikointi on tosi tärkeää, jotta kaikki osapuolet tietävät, missä mennään, mitä halutaan, mikä on mahdollista jne. Niklas, miten te yleensä kommunikoitte pelin tilaajan kanssa? Kuinka usein ja millä välineillä? Skype? Nyt meillä oli käytössä s-posti, Google Drive ja Adobe Connect.

Niklas: Riippuu tosi pitkälle projektista. Yleensä meillä on jokin viestin, esim. juuri Skype, jonkinlainen projektinhallintatyökalu ja sitten esim. Drive tiedostoille ja dokumentaatiolle. Mutta ennemmin kevyt järjestelmä pienemmissä projekteissa, minusta tässä projektissa käytössä olleet työkalut riitti hyvin. Peliprojektissa on lähinnä se, että eri pelaajat voi kokea sisällön eri tavoilla, ja osa sisällöstä voi esim. jäädä kokonaan näkemättä.

Anne: Kun käsis oli valmis, aloitettiin ensin siitä toiminnallisuudesta, tehtiin niitä raakaversiota, ja aika isossa roolissa oli tuo kuvitus, oikean tyylin löytäminen ja hahmon rakentuminen. Puhuimme siitä miten hanskasta saadaan sellainen, että se pystyy ilmaisemaan tunteita. Tuleeko teille mieleen huippukohtia projektin varrelta? Millaisia ilon tai oivalluksen hetkiä?

Pauliina: Huippuhetkiä oli ainakin käsiksen ensimmäinen ideointi ja ensimmäisten kuvitusten näkeminen!

Anne: Muistan myös, että me nauroimme aika paljon silloin kun ideoimme yhdessä peliä, ja niitä vaiheita ja humoristisia kohtia, miten museoalan toimija voi toimia, kun pelin tekeminen ei mene putkeen.

Tanja: Itselläni ainakin se ihan ensimmäinen suunnittelupalaveri siellä Tampereella kuvineen ja kaikkineen oli miellyttävä kokemus. Tuntui, että saimme paljon aikaan ja ideat lentelivät hyvässä ja avoimessa hengessä innostuneesti ympäri kokoushuonetta. Ja kun sen jälkeen päästiin vielä kierrokselle Ylen studiolle ja siitä sitten jatkoimme Pauliinan kanssa Museo Game Jam -palaveriin… Todella hyvä kokemus koko reissu. Ja sitä hanska-hahmoa oli tietty kiva suunnitella ja heitellä hanskaläppää.

Anne: Hanskaläppä oli hauskaa, ja kun näki ne ekat kuvat, ja käsis alkoi herätä eloon, ja pikkuhiljaa pelin muotoon. Budjetti oli tässä kaikkiaan aika pieni, oliko niin että kokonaisuudessaan jotain 10 000 euron luokkaa?

Pauliina: Joo, itse asiassa ei niinkään paljon. Pelitoteutukseen oli varattu maksimissaan 6000 €, käsikirjoituksen osuus oli parin tonnin luokkaa. Meillähän oli tässä, kuten tietysti yleensä aina on, rajallinen budjetti, ja tarjouspyynnöissäkin mainittiin toteuttavan pelin maksimikustannus.

Anne: Viestintä ja markkinointi ei ollut budjetoitu. Voisiko tuosta oppia jotain siitä, miten tärkeää on panostaa siihen, että peli löytää pelaajat?

Pauliina: Juuri näin, viestintä ja markkinointi mukaan budjettiin ja pelin suunnitteluun alusta asti!

Anne: Oliko tämä tällaiselle pelille kuitenkin ihan tyypillinen budjetti, peli ja visu 6000 euron luokkaa? Onko tämä yleistä, että tarjouspyynnössä jo on maksimikustannus mainittu?

Niklas: Peliprojekteja on monenlaisia ja budjetti on tietysti aina suhteessa tuohon. Selainpohjaiselle oppimispelille tämä oli budjettina vielä ok. Maksimikustannus on mukana käytännössä aina, mikä on ihan hyvä juttu, koska se helpottaa resurssien ja odotusten skaalaamista. Tosin jos jossain projektissa on oikeasti joskus rajaton budjetti niin tulen mielelläni mukaan!

Pauliina: Ok. Rajatonta budjettia odotellessa. :) Palvelintila taisi sisältyä tarjoukseen.

Anne: Mitkä ovat tyypillisiä peliprojektin ongelmia? Mikä voi mennä pieleen? Mitä ohjeita antaisit Niklas museolle, joka suunnittelee pelin tekemistä?

Niklas: Kannattaa heti alussa ottaa mukaan joku, joka on toiminut pelien kanssa aikaisemmin. Se helpottaa mittakaavan ja suunnan määrittämistä heti alkuun, jolloin voidaan keskittää suunnittelu realistisesti toteutettavaan osioon eikä tarvi leikata sinänsä hyviä ideoita pois. Myös kohdeyleisö ja ympäristö tai laitteet, joilla peliä pelataan, kannattaa määrittää heti alussa.

Tanja: Niklas, kuinka te muuten valitsitte tekniikan, jolla tämän pelin toteutitte? Eli rankkasitteko siellä vain vaihtoehtoja pois tyyliin "tää Unity on ainakin ihan overkill tähän" vai miten tuo hoitui? Käsittääkseni tämä oli tehty Constructilla?

Niklas: Tekniikka valikoitui alustavaatimusten perusteella, ja meillä sattui sopivasti olemaan henkilöresursseja, joille Construct oli ennestään tuttu.

Anne: Millaista palautetta Pauliina ja Tanja olette saaneet pelistä? Mikä on ollut sen vastaanotto?

Pauliina: Vielä emme ole saaneet paljon palautetta pelistä, tosin sen markkinointia ei ole vielä juurikaan tehty. Palautelinkki lisättiin peliin tammikuun alkupuolella. Tarkoitus olisi nyt jakaa peliä laajemmin alalle ja pyytää palautteita. Kysyit aikaisemmin, mitä prosessissa olisi voinut tehdä toisin… Ottaa suunnitteluun mukaan tai ainakin testauttaa kehitysvaiheessa peliä ihan aidolla museotyöntekijällä. Testaukseen pitäisi oikeasti panostaa aikaa ja vaivaa.

Anne: Onko jotain huomioita Pauliina ja Tanja tuosta tiedon keräämisestä ja tuottamisesta pelin sisälle?

Pauliina: Tarkoitatko linkkejä ja muuta sisältöä pelissä?

Anne: Jep niitä!

Tanja: No ainakin se tulee mieleen, että kaikkea mahdollista ei löydä heti. Että sitten kun homma on valmis ja päivittäminen on hankalampaa, jonkin uuden tai vielä sopivamman sisällön löytäminen jää harmittamaan. "Voi kunpa olisin tiennyt/löytänyt tämän jo silloin!" Kannattaa huomioida, että peliä pitää pystyä päivittämään myöhemmin. 

Pauliina: Tämä peli on paljolti tiedon jakamiseen ja niihin linkkeihin perustuva, joten ne olivat tärkeä osa tiedon keräämistä. Noin ylipäätään tämäntyyppisessä pelissä olisi tärkeää, että linkit olisivat helposti päivitettävissä, tai sitten pitää hyväksyä, että ne saattavat mennä rikki ja vanhentua..

Tanja: Just toi mua pelottaa, että mitäs sitten kun ne linkit menevät rikki...

Anne: Onko tähän Niklas sinulla jotain vinkkiä? Miten pelin vanhenemisen voi välttää tällaisissa tapauksissa?

Niklas: Usein kannattaa sopia vaikka joku osa budjetista päivityksiä varten, tai esim. laittaa tarjouspyyntöön vaatimus/toive esim. 2 vuoden päivityksistä. Tämä tosin usein nostaa hintaa, kun meillä ei esimerkiksi voi olla varmuutta siitä, että Construct toimii kaikissa selaimissa vielä vuosien päästä, ja jos meillä ei ole muuta tarvetta Construct-lisenssille parin vuoden päästä, niin useampi satanen linkin päivittämisestä voi tuntua paljolta.

Pauliina: Niklas, mehän emme tainneet tehdä varsinaista sopimusta pelin tekemisestä, vaan tarjouspyyntö ja hyväksytty tarjous ehkä kattoivat sen osan. Teettekö yleensä sopimuksen tilaajan kanssa ja suositteletko, että sellainen tehtäisiin?

Niklas: Sopimus on yleensä hyvä olla, mutta jos projekti on pieni niin tarjouksen hyväksyminen riittää, kunhan se on riittävän seikkaperäinen. Meillä on ollut ainakin yksi projekti, jonka sopparien luominen konsultointeineen maksoi enemmän kuin peliosuus tässä projektissa, kaikki on suhteellista.

Kiitos tiimiläisille juttutuokiosta!


Lopuksi tein vielä lyhyen koonnin keskustelustamme. Mitä oppeja jäi?

Aikataulu pitäisi rakentaa niin, että on aikaa hakea palautetta, eli co-creation-menetelmät käyttöön. Parasta olisi ollut, jos peliä olisi tavalla tai toisella voitu tehdä yhdessä museoalan ammattilaisista koostuvan testiryhmän kanssa.

Pelin markkinointiin pitää myös panostaa, sillä peli ei löydä kohderyhmäänsä luonnostaan. Tämä pätee myös museon sisällä. Ainakin itse huomaan, että joskus pelit jäävät museon sisällä lähes huomaamatta, kun niistä viestiminen ei ole tarpeeksi selkeää tms.

Kannattaa palkata käsikirjoittaja museon ulkopuolelta. Käsiksen tekeminen on ammattilaisen tehtävä. Se on kuitenkin se mistä kaikki lähtee: hyvä idea ja toimiva käsis, jossa pelin logiikka on rakennettu. Kannattaa ottaa pelialan toimija mukaan jo suunnitteluvaiheessa, jos tämä vain on mahdollista, ja testata käsiksen ideaa ja sitten peliä eri vaiheissaan erilaisilla kohderyhmän edustajilla, ja sitten panostaa pelin markkinointiin. Jos on satsannut pelin tekemiseen, ei kannata unohtaa tätä viimeistä!

Ja nyt testaamaan Pelittääkö sinulla? -peliämme. Pelaamaan pääset tästä:

https://www.museoliitto.fi/pelittaakosinulla

Anne Kalliomäki
Kirjoittaja on tarinallistamisen eli tarinalähtöisen strategisen muotoilun asiantuntija, kouluttaja ja tarinallistaja, joka on työskennellyt muun muassa Muumimuseon parissa. Anne on kirjoittanut Hopeasulka-palkinnolla palkitun kirjan Tarinallistaminen – palvelukokemuksen punainen lanka (Talentum 2014).

Twitter: @akalliom #tarinallistaminen


Kirjoitus on osa Tarinat peliin -hankkeen blogisarjaa.

maanantai 18. helmikuuta 2019

Match made in heaven?


Tarinat peliin -hanke kysyi pelialan yrityksiltä, kiinnostaako niitä yhteistyö museoiden kanssa. Museoilta kysyttiin, ovatko pelialan yritykset kiinnostavia yhteistyökumppaneita. Hankkeen projektipäällikkö Pauliina Kinanen kertoo nyt, millainen yhteistyö kiinnostaa. Ovatko museot ja pelialan yritykset epätodennäköisiä kumppaneita vai ”match made in heaven”?


Museoita kiinnostaa pelillisyys

Museoita kiinnosti erityisesti pelillisyyden hyödyntäminen esimerkiksi näyttelyissä. Myös digitaalisen pelin tekeminen ja kokoelmissa olevien objektien tarjoaminen peliyrityksen käyttöön saivat kannatusta. Yhtä vastaajaa kiinnosti ”pelillisyyden hyödyntäminen näyttely-ympäristössä ja kokoelmien virtualisointi” eli ”lisäarvon luominen pelillisyyden kautta”.

Vastausten perusteella on selvää, että museoissa tunnistetaan pelillisyyden ja digitaalisten palveluiden potentiaali uusien yleisöjen saavuttamisessa sekä toisaalta se, että yhteistyökumppaneita tarvitaan tämän potentiaalin toteuttamiseen.

”Olemme pohtineet eri keinoja saada nuoret ja lapset kiinnostumaan museostamme digitaalisten, osallistuttavien ja pelillisten tapojen kautta. Museoalueemme on niin iso, että näemme siinä montakin potentiaalista vaihtoehtoa kehittää sekä pelialaa että museota.”

”Olemme avoimia kaikenlaiselle yhteistyölle. Meiltä löytyy asiantuntemusta esihistoriasta nykypäivään sekä esineistä ja ympäristöistä tapoihin ja uskomuksiin. Osaamme myös kertoa näistä tarinallisesti kiinnostavalla tavalla. Me sen sijaan emme osaa koodata, tehdä 3D-mallinnoksia, animointeja tms.”



Pelialan yritykset haluavat hyödyntää museoiden asiantuntemusta ja tuottaa pelejä


Kenties itsestään selvästi pelialan yrityksiä kiinnostaa pelien tuottaminen museoille. Yritykset ovat kuitenkin kiinnostuneita myös museoiden asiantuntemuksen hyödyntämisestä. Museoiden kannattaisikin profiloitua entistä vahvemmin historian, taiteen ja kulttuurin asiantuntijaorganisaatioina ja tarjota asiantuntijapalveluitaan myös kaupalliselle sektorille, esimerkiksi juuri pelialan yrityksien suuntaan.

Moni peliyritys tunnistaa museoissa olevan asiantuntemuksen sekä museosisältöjen ja -ympäristöjen tarjoamat mahdollisuudet uudenlaisille digitaalisille kokemuksille.

”Mikäli haluaisimme tehdä esimerkiksi historiallisesti paikkansapitävän pelin, olisi museon apu korvaamatonta. Toisaalta mielessämme on käynyt myös tuottaa interaktiivista VR-sisältöä museoille.”

”Olisimme kiinnostuneita hyödyntämään asiantuntemusta omissa tuotteissamme sekä myös tuottamaan kokemuksia rikastavaa sisältöä museolle. Esimerkiksi VR:llä tai AR:llä olisi mahdollista kokea historiallisia tapahtumia ja/tai ympäristöjä täysin uudella tavalla.”

”Digitaalisen sisällön tuottamista museoille, esim. historiallisten kohteiden 3D-taltiointi (fotogrammetria), interaktiivisten sisältöjen ja visualisointien tuottaminen (esim. VR-kokemukset, virtuaaliset museonäyttelyt, pelillistäminen yms.)”

”Olemme aina avoimia yhteistyölle, jos halutaan luoda peli. Muuten museon kanssa yhteistyössä kiinnostaa asiantuntijat ja museon kokoelmat, ja niiden tuominen peleihin.”

”Haluamme toteuttaa hyötypelejä esim. opettamalla jotain museon sisältöä pelien avulla, tai lisäämällä museon houkuttelevuutta pelin tai pelillisyyden avulla. Meillä on kokemusta VR-peleistä sekä mobiilipeleistä.”



Mitä tarvitaan yhteistyön tiivistämiseksi?

Museot kertoivat kaipaavansa enemmän perustietoa peleistä ja pelillisyydestä. Lisäksi niissä kaivataan tietoa yhteistyöhön liittyvistä sopimuksista ja tekijänoikeuksista sekä yhteystietoja pelialan yrityksiin. Pelialalla puolestaan halutaan yhteistyöstä kiinnostuneiden museoiden yhteystietoja sekä perustietoa (digitaalisesta) kulttuuriperinnöstä.

Jälkimmäiseen tiedontarpeeseen vastaa muuten pelialalle suunnattu, mutta kaikille avoin verkkokurssi Kulttuuriperinnöstä potkua peliin!

Kyselyssä tiedusteltiin myös yhteistyön rahoituskysymyksiä. Millaisia kustannuksia pelialan yrityksille tulisi museon asiantuntemuksen tai kokoelmien käytöstä osana toimintaansa? Ovatko pelialan yritykset valmiita maksamaan tästä?

Tulosten perusteella museoissa ei ajatella yhteistyötä ennen kaikkea tulojen hankkimisen näkökulmasta, vaan nimenomaan yhteistyönä. Jotkin – tosin vähemmistö – pelialan yrityksistä olisivat valmiita maksamaan museoille asiantuntija-avusta tai kokoelmien käytöstä. Museoiden hoidossa olevan kulttuuriperintöaineiston käytön maksullisuutta voi olla vaikea perustella, mutta asiantuntijapalveluiden hinnoittelu ja myyminen entistä laajemmin voisi olla museoille sopiva tulonlähde.

Kaiken kaikkiaan sekä museoiden että pelialan yritysten vastauksista kävi ilmi, että projektirahoitus on edelleen realistisin ja ehkä myös kannatetuin vaihtoehto yhteistyön rahoittamiselle.


Miten löytää se oikea?


Ingressin kysymykseen palataksemme museot ja pelialan yritykset voivat hyvinkin olla ”match made in heaven”, kunhan vain kumppaninhaussa onnistuvat. Kyselymme perusteella sekä museot että pelialan yrityksen kokevat yhteistyökumppanin löytämisen hieman vaikeaksi. Lukemattomat museot suunnittelevat pelillisyyden tai esimerkiksi VR- ja AR-tekniikoiden hyödyntämistä sisältöjensä välittämisessä. Monissa peliyrityksissä taas on aitoa kiinnostusta ja usein myös osaamistakin historian ja taiteen hyödyntämiseen. Miten museot ja yritykset saadaan kohtaamaan?

Tosiasia on se, että Supercellin tai Rovion kaltaiset suuret, kaupalliset yritykset tuskin ovat museoiden potentiaalisia yhteistyökumppaneita. Tosin niissäkin saatetaan tarvita museoissa olevaa asiantuntemusta. On kuitenkin olemassa paljon – usein pieniä – pelejä ja digitaalisia palveluita tuottavia yrityksiä, jotka ovat kiinnostuneita yhteistyöstä. Kyselyymme vastanneista yrityksistä yhtä lukuun ottamatta kaikki olivat mikroyrityksiä tai pieniä yrityksiä.

Kyselyyn osallistuneiden museoiden ja pelialan yritysten yhteystiedot jaetaan niille vastaajille, jotka jakamiseen antoivat luvan. Näin saatetaan ainakin muutama yhteistyöstä kiinnostunut museo ja yritys kontaktiin toistensa kanssa. Tulevaisuuden yhteistyötä helpottamaan suunnittelemme Tarinat peliin -Facebook-sivun muuttamista avoimeksi museo- ja pelialan yhteiseksi ryhmäksi, jossa yhteistyöstä kiinnostuneet kumppanin tai tiedon etsijät voisivat löytää toisensa. Myös tämän vuoksi kannattaa klikata itsensä tykkäämään ja seuraamaan Tarinat peliin -Facebook-sivua!


Tarinat peliin Facebookissa.

Kysely toteutettiin syyskuussa 2018 ja siihen saatiin museoilta 29 ja pelialan yrityksiltä 18 vastausta. Tämän kirjoituksen pohjana toimi hankesuunnittelija-tiedottaja Tanja Salosen tekemä yhteenveto kyselyn tuloksista.


Pauliina Kinanen
Kirjoittaja on Suomen museoliiton koulutus- ja kehittämisasiantuntija ja Tarinat peliin -hankkeen projektipäällikkö.


Kirjoitus on osa Tarinat peliin -hankkeen blogisarjaa.

tiistai 12. helmikuuta 2019

Vieraskynä: Kulttuuri on tärkeämpää

Kuva: Heini Lehväslaiho

KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen kirjoitti puheenvuoron kulttuurin ja taiteen puolesta. Juttu julkaistaan myös Museo-lehdessä 1/2019.


Presidentti Tarja Haloselta olen oppinut, että aina kun puhuu jostain oikeasti tärkeästä, on puhuttava rahasta. Tämä pätee niin rauhaan, tasa-arvoon kuin taiteeseenkin. Kulttuurilla ja taiteella on kasvunvaraa, mutta ilman julkista lisäpanostusta siitä ei saada kaikkea irti. Moneen eri kulttuurin lajiin pätee sama inha logiikka: lipputulojen ja liikevaihdon kasvun mukana myös menot kasvavat.

Museoala on toiminut koko kulttuuri- ja taidealan brändiveturina yhdessä kirjastolaitoksen kanssa: niin suuri on ollut yleisön kiinnostus museoita kohtaan. Yleisöryntäyksen kohteeksi päässeet talot kuitenkin tietävät, ettei suosio tule ilmaiseksi eikä siitä selviä kustannuksitta: erinomainen esimerkki on Oodin käsistä karanneet siivouskulut.

Toivottavasti päättäjien vastaus on se, että tätä me juuri haluamme. Me haluamme, että vanhemmat tuovat lapsensa kulttuurin ja taiteen äärelle, sillä se luo sellaista yhteiskuntaa, jota me pidämme hyvänä. Taide ja kulttuuri antavat lapsillemme sellaisen itsetunnon ja ymmärryksen, jonka avulla selviydymme ihmiskuntana.

Taiteen on todettu tutkimuksissa parantavan oppimista ja kykyä havainnoida. Taidetoimintaan osallistuminen tutkitusti tukee koulunkäyntiä, tutkinnon suorittamista, akateemista menestystä ja työllistymistä. Eikä tässä vielä kaikki. Myriadeittain tutkimuksia kertoo taiteen ja kulttuurin positiivisista terveysvaikutuksista. Isossa-Britanniassa taidetta määrättiin reseptillä, ja tuloksena kokeiluun osallistuneiden yleislääkärikäynnit vähenivät 37 prosenttia ja sairaalakäynnit 27 prosenttia. Myös kulttuurin ja taiteen vaikutukset sosiaaliseen hyvinvointiin ovat mittavat ja moninaiset.

Perustelujen onkin oltava kunnossa, jotta kulttuurin ja taiteen edunvalvonta voi onnistua. Vaalikevät ja tulevat hallitusohjelmaneuvottelut saavat kaikki yhteiskunnan eri intressiryhmät aktivoitumaan. Kaikki muutkin vaativat lisää rahaa. Museoliitto on ollut mukana perustamassa uutta kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:tä, jotta kulttuurin ja taiteen ääni yhteiskunnassa olisi vahvempi ja yhä useampi päättäjä olisi valmis sanomaan, että kulttuuri on tärkeämpää.

Monen kulttuuritoimijan ja myös KULTA ry:n yhteisenä tavoitteena on saada kulttuurin ja taiteen budjettia kasvatettua seuraavalla vaalikaudella 110 miljoonalla eurolla. Tästä prosentin vaatimuksesta on Taiken johtaja Paula Tuovinen myös kirjoittanut puheenvuoron: http://100puheenvuoroataiteesta.taike.fi/taiteen-tulevaisuus/

Kasvuna se vastaa siis vain 0,2 prosenttia valtion koko budjetista. Joka vuosi budjettineuvotteluissa harva se ministeriö esittää itselleen satoja miljoonia euroja lisärahaa, josta sitten hallituksessa neuvotellaan. Yleensä raameissa on neuvotteluvaraa ja erilaisilla siirtokikoilla tilaa tehdään, jos tahtoa löytyy. Myös itse raamien koko on täysin poliittinen päätös. Älkää siis uskoko heitä, jotka heittävät löysän ”ei ole rahaa” -vasta-argumentin toiveellemme saada lisää kulttuuria ja taidetta siitä kiinnostuneelle ja yhä kasvavalle yleisölle.

Kulttuuri ja taide yleisöineen edustavat lähes kaikkia suomalaisia – ja myös merkittävää elinkeinotoimintaa. Kulttuuripolitiikan on aika saada politiikassa painoarvo, joka vastaa sen yhteiskunnallista merkitystä. Yleisö on puolellamme. Se äänestää jaloillaan, jotka jonottavat kulttuuripalveluihin.

Rosa Meriläinen
Kirjoittaja on KULTA ry:n pääsihteeri

torstai 7. helmikuuta 2019

Vieraskynä: Ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin museoaineistoja käyttämällä?

Kurssien osana molempiin museoihin toteutettiin myös näyttelyt. Aboa Vetus & Ars Novassa esillä on opiskelijatiimien kehittämiä ideoita. Yleisö pääsee muun muassa osallistumaan tubetyöpajaan, saamaan katkaisuhoitoa kiireeseen ja testaamaan toimintapeliä museossa. Kuva: Jari Nieminen / Aboa Vetus & Ars Nova

Onko museo hyvä ympäristö yhteiskunnallisten ongelmien ratkomiselle? Iina-Maria Piilinen ja Heini Sorakivi pohtivat Museot innovaatioalustoina -hankekokemusten pohjalta, millaisen alustan museo tarjoaa innovaatio-osaamisen kehittämiselle.


Taide ja kulttuuriperintö voivat henkilökohtaisella tasolla tuottaa elämyksiä sekä herättää uusia ajatuksia ja näkökulmia. Hankkeessa tutkimme, miten näitä vaikutuksia voitaisiin hyödyntää laajemmin.


Innovaatiotoimintaa museoissa

Vuoden 2017 lopussa alkanut Museot innovaatioalustoina on kaksivuotinen ESR-hanke, joka kehittää yhteistyötä innovaatiokasvatuksen, museotoiminnan ja korkeakoulujen välille. Mukana on neljä toteuttajaa: turkulainen historian ja nykytaiteen museo Aboa Vetus & Ars Nova, Tekniikan museo Helsingissä, Nuori Yrittäjyys ry ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak. Hankkeessa etsitään uudenlaisia keinoja käyttää museoita sekä kehitetään nuorten aikuisten innovaatio-osaamista ja valmiuksia tulevaisuuden työelämään.

Nyt hankkeessa on käynnissä vaihe, jossa kokeillaan innovaatioiden kehittämistä museoympäristössä. Innovointikurssilla korkeakouluopiskelijat kehittävät ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin ja oppivat samalla innovointimenetelmiä ja työelämätaitoja. Innovaatioalustana toimiva museo tarjoaa moniulotteisen työskentely-ympäristön, jossa museon kokoelmat ja näyttelyt toimivat inspiraationa ja luovat näkökulmia lukemattomiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja ilmiöihin.

Innovaatioprosessi tarjoaa uudenlaisen näkökulman tarkastella museoita ja niiden aineistoja: luovuuden herättäjinä ja tukena ongelmanratkaisulle. Museoiden kokoelmat ovat ehtymätön tietovaranto, joista etsiä peilejä omille ajatuksille ja ideoille. Esineet kertovat erilaisia tarinoita ihmisistä ja ilmiöistä, ennen ja nyt. Pitkien aikajaksojen tarkastelu auttaa hahmottamaan jatkumoita ja myös ennakoimaan tulevaa.


Museot ja tulevaisuuden työelämä

Työelämä on murroksessa, ja suuri kysymys on, miten muutoksiin pystytään riittävän nopeasti reagoimaan. Pelkästään koulutus ei enää riitä suojaamaan työttömyydeltä, vaan oma osaaminen täytyy tunnistaa ja sitä pitää olla valmis kehittämään.

Jotta muuttuvan työelämän tarpeisiin pystyttäisiin vastaamaan mahdollisimman ketterästi, tarvitaan opinnoissa ennakkoluulottomuutta sekä uusien yhteistyömuotojen ja -tapojen kokeilua. Tulevaisuuden työntekijöiltä kysytään yhä enemmän yrittäjämäistä otetta sekä kykyä ohjata omaa työtään ja omaksua uusia asioita. Tärkeitä ominaisuuksia ovat vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, kriittinen ja luova ajattelu sekä monipuoliset ongelmanratkaisutaidot.

Myös uudenlaisia ja monimuotoisia oppimisympäristöjä tarvitaan. Museot tarjoavat loistavan mahdollisuuden ilmiöpohjaiseen ja monialaiseen oppimiseen, ja tätä on koulujen ja museoiden yhteistyössä hyödynnetty jo pitkään. Innovaatiokasvatuksen kautta museoiden suhdetta koulutukseen ja työelämään on mahdollista entisestään syventää.

Opiskelijoita museotyöpajassa Tekniikan museossa 5.11.2018. Tekniikan museon kurssilla puhuttivat erityisesti yksinäisyys, ilmastonmuutos, matkailu ja nuoret. Kuva: Jari Nieminen / Aboa Vetus & Ars Nova

Hankekokemustemme perusteella museo on oiva ympäristö luovalle ongelmanratkaisulle ja innovaatio-osaamisen kehittämiselle. Opiskelijat ovat kurssilla toistuvasti todenneet museoympäristön stimuloivan luovuutta ja saavan haastavankin työskentelyn tuntumaan kevyemmältä. Intensiivisessä ajatustyössä saattaa usein ajautua kulkemaan samaa uraa. Katseen kiinnittyminen näyttelyobjekteihin ja muut aistiärsykkeet tarjoavat vaihtoehtoisia polkuja, joihin tarttua.

Museossa kaikilla on oikeus subjektiiviseen kokemukseen. Näyttelyt herättävät tunteita ja, heijastuen aikaisemmin kokemaamme, synnyttävät meissä hyvin yksilöllisiä – yllättäviäkin – assosiaatioita. Tällaisessa ympäristössä työskentely auttaa helpommin löytämään uusia yhteyksiä ja näkemään uudenlaisia mahdollisuuksia.

Lisäksi totutusta opetustilasta poikkeava avoin museotila helpottaa vuorovaikutusta. Tilassa liikkuminen rentouttaa ja rikkoo ryhmärooleja. Erilaiset aistikokemukset ja spontaanit reaktiot kannustavat ajatusten vaihtoon.

Museotyöpaja Rettigin palatsi 90 vuotta -näyttelyssä Aboa Vetus & Ars Novassa 20.11.2018. Turun kurssilla päädyttiin innovoimaan lasten, nuorten, opiskelijoiden ja kiireisten ihmisten tarpeisiin. Kuva: Jari Nieminen / Aboa Vetus & Ars Nova.

Tasa-arvoinen ja suhteellisen neutraali museoympäristö luo hyvän alustan yhteistyölle ja erilaisen osaamisen yhteen tuomiselle. Jo kokoelmien heterogeenisyyden vuoksi dialogi on museossa alati läsnä ja kannustaa kommunikaatioon erilaisten ihmisten ja asioiden välillä. Museoilla olisikin varmasti käyttömahdollisuuksia vielä laajemmin eri alojen ja toimijoiden yhteentuojina.


Tutustu opiskelijoiden innovointikurssilla kehittämiin ideoihin:

Museot innovaatioalustoina -kurssilaisten demonäyttely 30.1.–10.3.2019 Omatila, Aboa Vetus & Ars Nova
Kokeiluketjuja. Museo innovaatioiden alustana 5.2.–20.12.2019 Tekniikan museo
http://www.museoinno.fi/

Kirjoittajina Humakin lehtori Iina-Maria Piilinen ja hankekoordinaattori Heini Sorakivi.