tiistai 28. elokuuta 2012

Pohjoismaiset kollegat vierailulla

Asialistalla Pohjoismaat. Kuva: Johannes Jansson/norden.org


Pohjoismaisilla museoliitoilla on paljon yhteisiä asioita. Kimmo Levä kertoo kokemuksistaan pohjoismaisten museoliittojen tapaamisen jälkeen. 

Suomen museoliitto isännöi elokuun loppupuolella kokousta, johon osallistui museoliittojen johtajat kaikista Pohjoismaista: Arndis Bergsdottir Islannista, Tron Wigeland Nilsen Norjasta, Mats Persson Ruotsista ja Nils Jensen Tanskasta. Kokouksen tarkoituksena oli päivittää tiedot, mitkä ovat kunkin maan tämän hetken ja lähitulevaisuuden ajankohtaisimmat asiat ja tehtävät. Olisiko niiden toteuttamisessa hyötyä aikaisempaa tiiviimmästä pohjoismaisesta yhteistyöstä? Lisäksi tärkeässä roolissa oli henkilösuhteiden solmiminen, sillä lähes kaikissa liitoissa oli viime aikoina ollut henkilövaihdoksia ja merkittäviä rakenteellisia uudistuksia. Kukaan paikalla olleista ei muistanut tapaamista, jossa kaikki Pohjoismaat olisivat olleet edustettuina.

Ei ole yllättävää, että museoiden tulevaisuuteen liittyvät ajankohtaiset kysymykset ovat samankaltaisia kaikissa Pohjoismaissa. Talouskysymykset, museoiden aseman ja tehtävien muutokset sekä digitaalisuuteen liittyvät tekijänoikeuskysymykset ovat yhteisellä agendalla. Myös haasteet entistä kansainvälisemmän edunvalvonnan onnistumisessa ovat kaikille ajankohtaista. Yhteiselle esiintymiselle eurooppalaisissa yhteyksissä näyttää olevan sekä tarve että pieni pakkokin.

Erojakin tuli esille. Islannissa on meneillään muita maita suurempi rakenneuudistus sekä museoiden että museoliiton osalta. Molemmissa haetaan uutta roolia. Siellä on tekeillä myös lainsäädäntöuudistus. Tanskassa ajankohtaisinta on museolain laadinta ja sen voimaan saattaminen vuonna 2013. Norjassa tilanne oli museoiden talouden osalta poikkeuksellinen muihin Pohjoismaihin nähden. Museoihin investoidaan siellä huomattavat määrät kruunuja. Merkittäviä investointeja on joko tekeillä tai suunnitteilla kolmannekseen kaikista Norjan ammattimaisesti hoidetuista museoista. Ruotsissa viitisen vuotta sitten perustetulla uudella museoliitolla (Riksförbundet Sveriges museer) on vielä toiminnan rakentaminen osittain kesken, mutta vauhtia antaa museotoiminnan erittäin myönteinen vire länsinaapurissamme. Oli kiinnostavaa kuulla, että Ruotsissa ei tällä hetkellä perusteta uusia museoita. Sen sijaan yleisöesittelyt mahdollistavia kokoelmatiloja on rakenteilla useitakin.

Ruotsissa ja Norjassa oli viime vuosien aikana toteutettu merkittävät rakenneuudistukset, joilla museoyksiköiden kokoa oli kasvatettu huomattavasti. Norjassa uudistus oli toteutettu yhdistämällä museoita siten, että niiden määrä oli laskenut noin 300:sta reiluun 70:een. Norjalaisena miniminä on pidetty 8-10 henkilötyövuoden museokokoa. Ruotsissa museoyksikköjen kokoa oli kasvatettu lisäämällä yhteistyötä hallinnon, myynnin ja markkinoinnin tehtävissä. Molemmissa maissa uudistukset näyttäytyvät tällä hetkellä enemmän tulevaisuuden mahdollisuuksina kuin uhkina.

Talouskysymysten osalta Suomi näyttää menevän omaa polkuaan liittyen tuottavuuden mittaamiseen. Muissa maissa ei vastaavia hankkeita ole käynnissä. Valtionavun perusteisiin sen sijaan on lähes joka maassa tulossa muutoksia tai niitä oli juuri toteutettu. Valtionavustus oli sidottu joko minimihenkilömäärään tai muiden avustusten määrään.

Pohjoismailla on yhteinen historia ja museoasioissa meidän on helppo löytää toisemme ja yhteistä tekemistä. Se on voimavara ja mahdollisuus, johon on mukava tarttua.

Pohjoismaiden museoliitot:

Félag íslenskra safna og safnmanna
Organisationen DANSKE MUSEER/ODM

Norges museumsforbund
Suomen museoliitto
Sveriges museer

Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto

maanantai 13. elokuuta 2012

Mitä vikaa nykyisissä museokävijöissä?

Pitäisikö museoiden olla ilmaisia? Minkälaisia kävijöitä museoiden pitäisi lähestyä? Kimmo Levä pohtii museokävijöihin liittyviä teemoja.  

Viime viikkoina museokävijöistä on keskusteltu tutun vilkkaasti. Keskustelusta jää kummallinen fiilis, joka pakottaa kysymään, mikä ongelma nykytilassa oikein on.

Onko kävijöitä liian vähän? Paljonko pitäisi olla? Onko meillä vääriä kävijöitä? Miksi haluaisimme museoon erityisesti nuoria, vähäosaisia, senioreita? Maksavatko nykyiset kävijät liikaa pääsymaksuja vai liian vähän? Mitä suuremmilla kävijämäärillä halutaan? Halutaanko kävijämäärien kasvattamisella ratkaista talousongelmia vai sosiaalisia ja koulutuksellisia ongelmia?

Kauppalehti (24.7.2012) toteaa räväkästi, että museosta tuli pelikenttä. Juttu käsitteli Louvren taidemuseon uutta palvelua, jossa museo-opastus oli rakennettu toimivaksi pelikonsolin kautta. Hanke oli toteutettu yhdessä Nintendon kanssa. Tavoitteena oli hyödyntää uusinta teknologiaa, joka saisi erityisesti nuorison innostumaan Louvresta. Teinit ja nuoret aikuiset ovat Louvrelta hukassa niin kuin Museokävijä 2011 –tutkimuksen mukaan myös Suomen museoilta.

Kauppalehden jutun perusteella Louvren hanke oli onnistunut. Tuttua laitetta käyttäneet nuoret kommentoivat, että museovierailu pelikonsolin opastamana oli ollut melkein yhtä hauska kuin Disneyland edellisenä päivänä. Museokin oli tyytyväinen – tosin ainoana miinuksena todettiin, että nuoret olivat lähinnä keskittyneet pelikonsoliin ja Louvren taideanti oli jäänyt katsomatta.

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki toisti 7.8.2012 Yleisradion haastattelussa toiveensa museoiden pääsymaksuttomuudesta kävijöiden lisäämiseksi. Hänen mukaan suomalaiset museot voisivat ottaa askeleita kohti maksuttomuutta ja ottaa rahoituksen järjestelyissä mallia erityisesti briteiltä.

Uutisen perusteella ministerille askeleiksi ei riitä se, että viimeisen kymmenen vuoden aikana suomalaisten museoiden pääsymaksuttomien kävijöiden määrä on lisääntynyt 33 prosentista 51 prosenttiin. Mitä brittimuseoiden rahoituksen onnistumiseen tulee, tällä hetkellä Euroopassa ei liene toista maata, jossa laitetaan museoita kiinni samaa tahtia kuin Iso-Britanniassa. Karusta brittimuseoiden tilasta voi lukea esimerkiksi Englannin museoliiton heinäkuussa 2012 julkaisemasta Museum Journalista, jossa asiaa koskeva pääjuttu on otsikoitu kuvaavasti ”Closing time”.

Jos suuremmilla kävijämäärillä halutaan ratkaista museoiden taloudelliset ongelmat, se ei onnistu sen enempää maksuttomuuden kuin maksuttomien kävijöiden kautta. Pääsymaksullinen Louvre houkuttaa vuosittain yli 9 miljoonaa kävijää. Pääsymaksuja maksetaan 41 miljoonaa euroa, mikä on 18 % museon kokonaisbudjetista. Valtion avustusten osuus budjetista on noin puolet eli 115
miljoonaa euroa, mikä on enemmän kuin Suomen valtion museoille yhteensä maksamat avustukset. Näillä luvuilla yhdelläkään suomalaisella museolla, eikä edes Suomen valtiolla, ole varaa Louvreen ja sen kävijöihin.

Pääsymaksuttomat museot koreilevat komeilla kävijätilastoilla, mutta eivät talousluvuilla. Julkaistuja esimerkkejä ei ole siitä, että pääsymaksuttomissa museoissa kävijät erityisen hanakasti käyttäisivät rahaa museoiden muihin palveluihin. Esimerkiksi museokaupassa kävijää kohti käytetty
raha jää brittien laskelmien mukaan samalle tasolle oli kyseessä sitten pääsymaksullinen tai ilmainen museo. Pääsymaksuttomuus ei myöskään ole vaikuttanut kävijäprofiiliin. Entiset pääsymaksun maksaneet kävijät käyvät ilmaisissa museoissa aikaisempaa useammin.

Keskustelu museokävijöistä jatkuu varmasti edelleen ja kehittämishankkeita tehdään. Ottaneeko kuitenkaan yksikään museo keskeiseksi tehtäväkseen houkutella sisällöillään ja palveluillaan erityisesti 45–65-vuotiaita maksuhalukkaita ylempiä toimihenkilöitä? He ovat kuitenkin Suomen museoliiton kävijätutkimuksen (http://www.museoliitto.fi/museokavija2011)
mukaan avainasiakkaitamme – ja hämmentävän tyytyväisiä museoiden nykyisiin sisältöihin ja palveluihin.

Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto