tiistai 26. toukokuuta 2015

Herlineillä pitäisi alkaa keulia

Eremitaasin kahvilassa tarjoillaan kertakäyttöastioista. Kuva Kimmo Levä.
Todellinen panostus tulevaisuuden kulttuurimatkailulle olisi, jos jollakin Suomessakin alkaisi keulia! Kimmo Levä on vieraillut monissa mielettömissä kulttuurikohteissa ulkomailla ja uskoo vahvasti myös suomalaiseen museo-osaamiseen ja mahdollisuuteen lunastaa kulttuurimatkailijoiden ihmetys tekemällä tasapuolisesta ja keskiverrosta kiinnostavaa.

Olen viime vuosina kiertänyt eurooppalaisia ja aasialaisia kulttuurimatkailunähtävyyksiä kohtuullisen ahkerasti. Viimeksi vietin viikonlopun Pietarissa tutustuen museoihin, kirkkoihin ja palatseihin.

Vierailemissani paikoissa kulttuurimatkailijoita riittää niin sesongissa kuin sen ulkopuolellakin seinät pullolleen. Yhteinen nimittäjä kohteille, jotka minua ja muita kulttuurinnälkäisiä vetävät puoleensa on se, että ne ovat yleensä käsittämättömän massiivisia rakennuksia. Niissä on hämmästeltävä määrä taidetta, jalometallisia taidonnäytteitä ja muuta arvotavaraa.
Eremitaasin hulppea portaikko.
Kuva Kimmo Levä
Yhteinen tekijä kulttuurimatkailun kärkikohteiden takana on se, että ne ovat rakentuneet ja syntyneet, kun yksinvaltaisilla vallanpitäjillä, ökyrikkailla ja uskontojen edusmiehillä on alkanut keulia. Niillä on pönkitetty omaa asemaa ja tyydytetty turhamaisuutta. Kansa on tosin kärsinyt, mutta ketä se on kiinnostanut tai kiinnostaa nyt.

Suomalaisen kulttuurimatkailun ongelma on tasavalta, progressiivinen verotus ja luterilainen uskonto. Ne eivät anna juurikaan mahdollisuuksia hämmästyttää menneiden sukupolvien mielipuolisuudella tai mahtipontisuudella. Eikä meillä tämän vuoksi ole kaksisia eväitä nostaa tarjontaamme eurooppalaiselle tai maailman tietoisuuden tasolle.

Todellinen panostus tulevaisuuden kulttuurimatkailulle olisi, jos jollakin Suomessakin alkaisi keulia. Valtiollinen mahdollisuus taisi jo mennä, kun Kekkonen ei käyttänyt momentumiaan hyväksi. Kirkko taitaa olla niin heikossa hapessa, että hyvä kun se pystyy pitämään nykyisetkään kalkkimaalatut seinänsä pystyssä. Ainoa toive näyttää olevan, että verotuspolitiikastamme huolimatta, meillä on muutamia superrikkaita – etunenässä Herlinien perhe ja suku.

Museoiden tulevan houkuttavuuden kannalta olisi tärkeää, että jollakin heistä alkaisi kunnolla keulia ja he päättäisivät kuluttaa rahaa hervottomasti johonkin täysin mielipuoliseen. Aivan sama mihin, mutta sen pitäisi olla hyvien kulkuyhteyksien päässä.
Tällä hetkellä tämäkin tie valitettavasti näyttää hieman kiviseltä. Ainakin julkisen tiedon perusteella Herlinit ovat laittamassa liiketoiminnasta jäävää rahaansa lähinnä Itämeren pohjaan, virtuaalilehtiin ja lihakarjaan. Aivan liian järkevää, jos ajattelee tulevaisuuden kulttuurimatkailua.

Tulevaisuus näyttää vahvasti siltä, että suomalaisten museoiden on edelleen panostettava osaamiseensa. Meillä pitää olla osaamista, jolla tehdään tasapuolisesta ja keskiverrosta kiinnostavaa. Meidän on lunastettava kulttuurimatkailijoiden ihmetys ja positiivinen palaute ammattitaidollamme, palvelullamme sekä erottuvilla ja ihailua herättävillä toteutuksilla.

Tekniikan toimivuudessa ja siisteydessä olisi parantamisen
varaa. Kuva Kimmo Levä
Tähän meillä on hyvät lähtökohdat. Käytettään mittarina mitä tahansa, niin suomalainen museo-osaaminen kestää vertailun. Mahdollisuudet ihmeteltävään edelläkävijyyteen on olemassa. Tämä tunne vahvistuu aina, kun vierailee näissä diktatuureista, uskonnoista tai muista epäreiluuksista kärsineissä maissa ja niiden mielettömissä kulttuurimatkailukohteissa.





Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Tunteisiin vetoava sosiaalisen median kampanja koukuttaa

Kuva: Oulun museo- ja tiedekeskus Luuppi


Neliosainen blogisarja esittelee Vuoden museoviestintäteko -palkinnon finalistit. Viimeisenä vuorossa on Oulun museo- ja tiedekeskus Luuppi.

 

Museo- ja tiedekeskus Luupin viestinnässä vaikuttaminen ja kampanjointi sosiaalisessa mediassa ovat merkittävässä osassa. Tähän ovat vaikuttaneet viestinnän vilkastuminen, sosiaalisen kanssakäymisen muuttuminen ja asiakaspalvelun lisääntyminen verkossa. Lisäksi sosiaalinen media on edullinen ja erilainen tapa viestiä.


Luupin sosiaalisen median kohderyhmäkohtaiseksi tavoitteeksi on asetettu potentiaalisen uuden asiakasryhmän, nuorten aikuisten, Luupin toimintaa koskeviin mielikuviin vaikuttaminen. Kanavaksi valittiin sosiaalinen media, sillä nuoret aikuiset viettävät sosiaalisessa mediassa aikaansa ja etsivät sieltä tietoa.

Luupin sosiaalisessa mediassa kertojana on pinkkitukkainen Lulu, joka on tuttu vieras Luupin näyttelyissä ja tapahtumissa. Välillä hän myös kurkkaa kulissien taakse tai intoutuu kokeilemaan itse. Lulu on aina siellä missä tapahtuu: laskeutumassa köydellä Tietomaan tornista, soutelemassa ruuhella kivikauden maisemissa, sytyttämässä tervahautaa tai konservoimassa arvokkaita taideteoksia.

Lulu on tarkkaan mietitty hahmo. Esimerkiksi hakukoneet ja sosiaaliset verkostot limittyvät tiedon hakijan maailmassa saumattomasti yhteen. Hän puhuu samaa kieltä kuin tiedon hakija, jolloin myös sosiaaliseen mediaan viittaavat hakutulokset kasvavat. Lulun suuhun istuu rento puhetapa ja sutjautukset, joihin ei ole totuttu perinteisemmässä viestinnässä.

Rohkeutta tehdä toisin

Sosiaalisen median kampanjat vaativat jatkuvaa läsnäoloa ja ovat lähellä sissimarkkinointia, jolloin vaaditaan rohkeutta tehdä toisin! Kampanjat ovat osa suurempaa tarinaa, jotka nostavat esiin hetkellisesti yhden näkökulman.

Tiedekeskus Tietomaan meriaiheista MOB - Mies yli laidan -näyttelyä markkinoitiin pulloposteilla. Oulun alueelle piilotettiin 20 meriteemaan liittyvään paikkaan pullopostia. Viestien etsinnässä oli mahdollisuus käyttää lorukoordinaatteja, joita julkaistiin sosiaalisessa mediassa. Pullopostin löytäjä pääsi ystävänsä kanssa ilmaiseksi tutustumaan uutuusnäyttelyyn.

Oulun taidemuseon Häntä pystyyn! Terveisin kissat ja koirat -näyttelyn markkinoinnissa käytettiin goodvertisingia eli markkinointia, jonka tavoitteena on hyvän tekeminen. Taidemuseo kampanjoi kodittomien kissojen puolesta. Jokainen kissatarvikkeen kanssa taidemuseon kassalle saapuva asiakas pääsi ilmaiseksi näyttelyyn. Kampanjasta tuli nopeasti viraali ja sitä jaettiin jo saman päivän aikana hurjia määriä. Ihmiset lähtevät helposti mukaan tunteisiin vetoaviin kampanjoihin. Jokainen voi konkreettisesti kokea olevansa hyvä ihminen.

Arjen pienet yksityiskohdat kiinnostavat

Vastaan Luupissa sosiaalisesta mediasta mutta apunani on koko henkilökunta. Kun kerroin, että yksi tykätyimmistä ja jaetuimmista sisällöistämme on kuva, jossa roikkuu hansikkaita pyykkinarulla, työkaverit ymmärsivät, että sosiaalisessa mediassa pelataan aivan eri säännöillä kuin perinteisessä viestinnässä.

Myös johdon tuki on korvaamattoman tärkeää. Blogikirjoitus nähdään tärkeänä työtehtävänä ja siihen kannustetaan. Kevään aikana kaikki kiinnostuneet luuppilaiset koulutetaan sosiaalisen median jos ei nyt mestareiksi niin ainakin moniosaajiksi.

Riikka Harjula
Kirjoittaja työskentelee sosiaalisen median asiantuntijana Luupissa.

Museo- ja tiedekeskus Luuppi on omaperäinen historian, tieteen ja taiteen keskus, johon kuuluvat Oulun taidemuseo, Tiedekeskus Tietomaa, Pohjois-Pohjanmaan museo, Kierikkikeskus, Turkansaaren ulkomuseo ja neljä kesämuseota.

 

Vuoden museoviestintäteko -kilpailun voittaja julkistetaan Museopäivillä 19.5.2015.


maanantai 11. toukokuuta 2015

Kahden Karjalan kulttuuriperintö päivittyy nyt reaaliajassa


Kuva: Joensuun museot


Neliosainen blogisarja esittelee Vuoden museoviestintäteko -palkinnon finalistit. Kolmantena vuorossa on Joensuun museot.


”It will be like a Karelian Wikipedia” – mitä olikaan tullut luvattua? Siinä riitti pohtimista, kun palasimme Petroskoista Joensuuhun.


Venäjän Karjalan museoiden kanssa pidetyssä palaverissa aiheena oli ollut yhteistyö, erityisesti sähköisessä muodossa. Takana oli yhdessä toteutettu näyttely amerikansuomalaisista Neuvostoliitossa ja sen myötä yhteinen kokemus esineiden kuljettamisesta rajan yli. Tullimääräykset ja loputon papereiden täyttäminen oli koetellut turnauskestävyyttä rajan kummallakin puolella, joten kaipasimme yhteistä tietoteknistä rajapintaa.

Edessä oli kahden Karjalan museoiden yhteinen EU-projekti, Euregio Karelia Museum Hypertext -hanke, joka toteutettiin vuosina 2013–2014. Sen osana synnytettiin Open Karelia, aivan ensimmäinen suomalaisten ja venäläisten yhteinen kulttuuritietokanta, joka päivittyy reaaliajassa ja palvelee yhteisiä etuja rajan molemmin puolin. Synnytykseen osallistuivat Pohjois-Karjalan museon kanssa Karjalan tasavallan kansallinen museo sekä museoita niin Sortavalasta, Karhumäestä ja Kostamuksesta kuin Ilomatsista, Outokummusta ja Lieksastakin.

Yhteinen kulttuuriperintö esille yhdessä

Te kysytte luonnollisesti: mikä on Open Karelia? Kyseessä on museotietojärjestelmä, johon on syötetty museoiden kokoelmiin kuuluvia esineitä ja valokuvia kahta Karjalaa yhdistävien teemojen mukaisesti. Meillä on Venäjän Karjalan kanssa yhteistä kulttuuriperintöä, niinpä Open Karelian teemoiksi valittiin kansankulttuuri, kivi ja arkkitehtuuri, sota, liikenneväylät ja kaivosteollisuus.

Pohjois-Karjalan museo on syöttänyt esinetietoja Open Kareliaan osin manuaalisesti, osin museossamme käytettyä Musketti-tietojärjestelmää hyödyntäen. Yhteistyössä Suomen kansallismuseon / Museoviraston kanssa on Muskettiin saatu rakennettua rajapinta, jonka avulla aineistoa voidaan syöttää Open Kareliaan myös luetteloitaessa objekteja Muskettiin. Lisäksi Open Karelia on joustava tietoalusta, johon voidaan syöttää tekstin ja valokuvan ohella liikkuvaa kuvaa ja äänitiedostoja. Kokoelmatietojen syöttäminen järjestelmään aloitettiin viime vuonna, ja tällä hetkellä tarjolla on tiedot noin 2000 objektista. Käyttöjärjestelmän kielinä ovat suomi, venäjä ja englanti.

Uusia työkaluja museotyöhön, lisäulottuvuuksia asiakaskokemukseen

Pohjois-Karjalan museolle Open Karelia ei ole pelkkä kokoelmanhallintajärjestelmä, vaikka itänaapurissa sitä sellaisena käytetäänkin. Meille järjestelmä on ennen kaikkea asiakkaille suunnattu avoin tietojärjestelmä: se tarjoaa työkaluja museoiden henkilökunnalle sekä näyttely- ja pedagogiseen toimintaan että museon houkuttelevuuden ja interaktiivisuuden lisäämiseen. Open Karelian hakutoiminnoilla asiakas voi etsiä paitsi yksittäisiä esineitä myös löytää tietoja vastaavista esineistä, jotka sijaitsevat muissa tietokantaan kuuluvissa museoissa.

Jokainen tietokantaan syötetty objekti saa oman tulostettavan QR-koodin, mikä helpottaa näyttelytoimintaa, kun koodin avulla voidaan jakaa lisätietoa yksittäisistä esineistä, ilmiöistä tai vaikkapa äänitiedostoista. QR-koodeja asiakas voi lukea joko älypuhelimella tai tabletilla, käyttöjärjestelmästä riippumatta. Jos museokäynnillä ei ole mukana omaa vempelettä, on asiakkaalla mahdollisuus lainata tabletti museosta. Museovierailun jälkeen kohteisiin pääsee tutustumaan lisää internetissä. QR-koodeja onkin jo hyödynnetty koulujen opetuksessa. Eikä tässä vielä kaikki – järjestelmä mahdollistaa vieläpä ääniopastuksen, jossa museokävijä voi itse valita reittinsä ja kuunnella infoa kiinnostavista esineistä.

Open Karelia alkoi poikia sovelluksia jo synnytysvaiheessaan. Museum Hypertext -hankkeen puitteissa Pohjois-Karjalan museoon kehitettiin Open Karelian pohjalle nyt pilottivaiheeseen asti valmistunut Virtual Sortavala -sivusto, joka esittelee Sortavalan kaupungin kulttuurihistoriallista perintöä Ruotsin ajoista nykypäivään suomeksi, venäjäksi ja englanniksi. Virtual Sortavalan tuottaminen toimikoon esimerkkinä suomalais-venäläisen yhteistyön haasteista. Luvatun graafisen suunnittelijan loistaessa poissaolollaan joutui museomme projektikoordinaattori kommunikoimaan suoraan venäläisen it-neron kanssa. Menikin oma aikansa ennen kuin kommunikaatio alkoi todella pelata ja päästiin kunnolla asiaan.

Sivuston kehitystyö onneksi jatkuu, jotta saamme suuren yleisön nähtäville lisää upeaa aineistoa, kuten valokuvia, filmejä, arkistoaineistoa ja muistelmia, joita on saatu sekä Suomesta Sortavala-yhdistyksiltä että venäläisiltä yhteistyökumppaneilta Karjalan Tasavallan arkistosta ja Kansallisesta museosta, Pohjois-Laatokan alueellisesta museosta Sortavalasta sekä yksityisiltä henkilöiltä molemmin puolin rajaa.

Hyödyllinen rajapinta Pohjois-Karjalan museolle

Open Karelian myötä Pohjois-Karjalan museossa on ruvettu miettimään asiakasta jo luettelointivaiheessa: kuinka esinetiedot syötetään yleistajuisella ja ymmärrettävällä tavalla ja kielellä. Tähän saakkahan on kokoelmatiedot syötetty Muskettiin ns. sisäisellä periaatteella, eli tiedot on suunnattu museohenkilökunnan omaan käyttöön. Järjestelmä tukee museota tallennusvastuunkin osalta. Meillehän kuuluu Pohjois-Karjalan maakunnan lisäksi suomalaisajan Laatokan pohjoispuolisen alueen tallennusvastuu, joka periytyi Joensuun kaupungin vastaanotettua vuonna 1950 Sortavalassa toimineen Laatokan Karjalan museon (1883–1939) kokoelmat.

Erittäin antoisaksi ja opettavaiseksikin on museossamme koettu kahden Karjalan museoammattilaisten välinen yhteistyö. Open Karelian kehittämisen myötä olemme tutustuneet toisiimme ja toistemme työkulttuuriin, jakaneet tieto-taitoa sekä käyneet rakentavia keskusteluja museotoiminnan arjesta ja tulevaisuuden suuntaviivoista. Hankkeen aikana huomasimme käyvämme tiheämmin Petroskoissa kuin Helsingissä, mutta onhan sinne Joensuusta jopa satakunta kilometriä lyhyempi ajomatka kuin maamme pääkaupunkiin!

Yhteistyö jatkuu Museum Hypertext -hankkeen jälkeenkin. Open Karelian kehittämistä tullaan jatkamaan, samoin sen hyödyntämistä museotoiminnan arjessa. Tavoitteena on myös saada lisää museoita mukaan uuteen innovatiiviseen museotietojärjestelmään.

Onnistuneen projektin kunniaksi päätimme Pohjois-Karjalan museossa ilmoittautua mukaan Vuoden viestintäteko –kilpailuun: Karelian Wikipedia is in progress.

Tarja Raninen-Siiskonen ja Tanja Rovio-Murto
Kirjoittajat työskentelevät Joensuun museoissa museonjohtajana ja vt. amanuenssina.


Vuoden museoviestintäteko -kilpailun voittaja julkistetaan Museopäivillä 19.5.2015.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Brylcreemiä tukkaan ja vettä myllyyn!


Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

 

Neliosainen blogisarja esittelee Vuoden museoviestintäteko -palkinnon finalistit. Toisena vuorossa on Helsingin kaupunginmuseo.

 

”Viraalimarkkinoinnin kannalta paras tuote on kiinnostava ja kilpailijoistaan erottuva. Markkinointiviestin tulee olla omaperäinen ja sen tulee sisältää jotain aikaisemmin näkemätöntä. Omaperäiseksi viestin tekee esimerkiksi hauskuus, ravisuttelu, uusi idea tai ristiriita tilanteen ja sen kontekstin kanssa.”
-Wikipedia



Kun kuulimme Vuoden viestintäteko -palkinnosta, oli itsestään selvää että kaupunginmuseo olisi mukana. Onhan ensimmäistä kertaa jaettava palkinto historiallinen tapaus ja myös tärkeä viesti siitä, että museoissa tarvitaan ja arvostetaan yhä monipuolisempaa osaamista.

Kysymys siitä, millä viestintäteolla olisimme mukana ei myöskään tuottanut turhaa päänvaivaa; olihan meillä kaupunginmuseon kaikkien aikojen suosituin näyttely juuri saatu päätökseen. 50-luvun valokuvia esittelevä Rasvaletti-näyttely oli saatu lentoon paitsi houkuttelevalla sisällöllä, myös onnistuneella markkinoinnilla ja viestinnällä. Viestinnällisiä tekoja oli tietenkin lukuisia, mutta koska kilpailussa peräänkuulutettiin positiivisesti erottuvaa tekoa, päätimme unohtaa perinteisemmät keinot ja keskittyä Rasvaletti-kampaamoon ja sen avulla toteutettuun viraalimarkkinointiin.

Viestinnän aloitteesta toteutettu kampaamo, oli luonteva jatke nostalgiantäyteiselle valokuvanäyttelylle. 50-luvun kampaamoksi sisustettu huone kampaamotuoleineen, hiuskiinnepulloineen ja Brylcreem-rasvoineen, nousi nopeasti asiakkaiden suosikiksi. Kaikkea sai koskea ja kokeilla, joten kyseessä oli todellinen aikamatka menneen ajan kampaussalonkiin.

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo
Kun sitten päätimme syventää kampaamokokemusta palkkaamalla sinne oikeat kampaajat, tiesimme että saisimme vielä lisää vettä myllyyn. Kukapa ei haluaisi jakaa kokemustaan upeasta kampauksesta, joka näppärästi loihdittiin näyttelykäynnin yhteydessä? Samalla saattoi kuulla kampaajan omakohtaisia tarinoita siitä, miten 50-luvulla hiuskiinteen sijaan kutrit laitettiin ojennukseen oluella. Kampaajarekrytointia varten luodut nostalgiaa henkivät ilmoitukset Helsingin Sanomien työpaikkaosiossa oli paitsi rekrytointia, ensisijaisesti näyttelyn viestintää.


Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

Myös digitaalinen puskaradio saatiin vauhtiin ja kuvia banaaninutturoista ja vauhdikkaista vooguista jaettiin ahkerasti Facebookissa, Instagramissa ja Pinterestissä. Kampaamo ja näyttely nousivat myös usean suositun blogin hehkuttamiksi aiheiksi.


Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

Onnistuimmeko viraalitavoitteessamme? Rasvaletti-näyttely teki 107 521 kävijällään museon kaikkien aikojen ennätyksen ja kyselymme mukaan 33% kävijöistä oli saanut tiedon näyttelystä sukulaiselta tai ystävältä.

”Kiitos hienosta toiminnasta. Toivottavasti sama jatkuu vielä pitkään. Olen kertonut ilmaisista näyttelyistänne ystävilleni ja blogissani lukijoille. Mikään ei ole niin hienoa, kuin asiat joita voi jakaa (myös ilman vastiketta).” -asiakaspalaute

Walt Disneyn sanoin: “Do what you do so well that they will want to see it again and bring
their friends”
.
Propagandamaisteri Tove Vesterbacka
Kirjoittaja vastaa vuonna 2016 avattavan uuden Helsingin kaupunginmuseon
markkinoinnista ja viestinnästä.

Vuoden museoviestintäteko -kilpailun voittaja julkistetaan Museopäivillä 19.5.2015.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Harhautuksia ja elinkaariajattelua

Kuva: EMMA – Espoon modernin taiteen museo


Neliosainen blogisarja esittelee Vuoden museoviestintäteko -palkinnon finalistit. Ensimmäisenä vuorossa on
EMMA - Espoon modernin taiteen museo.


Miten taidenäyttelykokemus voi alkaa jo ennen näyttelyä? Miten se täydentyy matkan varrella, miten se huipentuu itse näyttelyssä ja miten se jatkuu vielä näyttelyn jälkeenkin? Minkälainen on optimaalinen näyttelykokemuksen elinkaari?


Kysymyksiä, joihin EMMAssa on pyritty antamaan vastauksia jokaisen näyttelyn kohdalla. Niin myös syksyn 2014 näyttelyssä, joka esitteli optisen taiteen mestarin Victor Vasarelyn optisia maalauksia.

Silmää harhauttavat illuusiot ovat kaikille tuttuja. Parhaimmillaan ne voivat saada koko maailman laajuisen huomion, kuten tapahtui verkossa levinneelle kuvalle mekosta, jonka väristä väitteli koko maailma. Vaikka tämän laajuiseen huomioon emme optisen taiteen näyttelystä viestiessämme päässeetkään, kykenimme tarjoamaan monille vahvan lupauksen siitä, minkälaisen kokemuksen näyttelymme tarjosi. Toimme näyttelykokemuksen osaksi viestintää.

Vasarelyn ideologian mukaisesti loimme näyttelylle ilmeen, joka hyödynsi hänen taidettaan ja levitti sen vaikutusta. Silmää harhauttava OP-tunnus levisi systemaattisesti eri medioihin: animaatioina digitaalisiin ulkomainospintoihin, verkkomainontaan, mobiiliin ja televisioon sekä staattisina pintoina mainosjulisteisiin ja lehtimainontaan. Myös omat mediat ja ansaittu media valjastettiin mukaan toistamaan samaa optista illuusiota. Viestinnällä oli yhtenäinen ja tunnistettava ilme, joka löysi luontevasti muotonsa mediassa kuin mediassa ja joka myös lunasti lupauksensa näyttelyssä.

Näyttelykokemuksen EMMAssa täydensi monipuolinen oheisohjelma, josta yleisön suosikiksi muodostui videotaiteilija Elke Radtken/Juladin interaktiivinen installaatio näyttelytilan ilmaisupajassa. Se tarjosi yleisölle mahdollisuuden luoda itse optista taidetta, samoin kuten
näyttelytilaan tuotu toimintapöytä, jossa kalvot ja hyrrät toimivat välineinä taiteen
tekemiseen ja kokemiseen.

Näyttelykokemuksen jatkajana EMMA Shopilla oli merkittävä rooli. Se laajensi valikoimaansa näyttelyn teemaa kantavilla tuotteilla aina seurapeleistä matkapuhelintarvikkeisiin. Näyttelyn visuaalista maailmaa ilmensi myös näyttelyn yhteistyökumppanina toiminut Fazer, jonka Magic Cube –suklaiden pakkaukset toimivat erinomaisina esimerkkeinä siitä, miten optinen taide on levittäytynyt monipuolisena tämän päivän kaupalliseen kuvastoon.

Victor Vasarelyn näyttelykokemus jatkuu minulla edelleen. Enkä epäile hetkeäkään, etteikö se jatkuisi myös monella niistä, jotka kävivät tekemässä näyttelystä EMMAn vierailluimman näyttelyn vuonna 2014.

Palataan vielä hetkeksi näyttelyn upeaan tunnelmaan tällä videolla.

Esa Takala
Kirjoittaja työskentelee markkinointi- ja viestintäpäällikkönä EMMAssa. Yhteystiedot: esa.takala(a)emma.museum, p. 043 825 0021

Vuoden museoviestintäteko -kilpailun voittaja julkistetaan Museopäivillä 19.5.2015.