keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Flickr opettaa! Museokeskus Vapriikki oppi avaamaan dataa kantapään kautta

Vanha valokuva viehättää. Suomessakin museoiden avaamista aineistoista ylivoimaisesti suosituimpia ovat juuri historialliset valokuvat. Niiden julkaisualustana puolestaan toistaiseksi suosituin on kaupallinen verkon kuvapalvelu Flickr. Tässä tekstissä Tampereen Museokeskus Vapriikki kertoo, kuinka vanhojen kuva-aineistojen avaaminen Flickrissä onnistui ja mitä opittiin.

Horisontissa hackathon
Museokeskus Vapriikki avasi SÄMPLE-hankkeessa valokuvia teollistuvasta Tampereesta 1950-luvulla. Teema kattaa toisaalta Tampereen museoiden kotikenttäaiheet ja toisaalta se on ajankohtainen. Euroopan neuvosto on julistanut vuoden 2015 teollisuusperinnön vuodeksi. Syyskuun toisena viikonloppuna järjestettävien Euroopan kulttuuriympäristöpäivien teemana tänä vuonna puolestaan on teollisuuden ja tekniikan perintö.

Historiallisten kuvien rinnalle haluttiin avoimen datan setissä esinekuvia. Niitä on julkaistu toistaiseksi melko vähän, vaikka esimerkiksi harrastajille ne tarjoavat runsaammin yksityiskohtia ja sitä kautta mahdollisesti uutta tietoa. Esinekuvien julkaiseminen avoimena datana on uusi tapa nostaa kokoelmien aarteita paremmin yleisön tietoisuuteen, ja siten jakaa ennestään tuntematonta aineistoa. Kuvat avattiin helmikuussa järjestettyä Hack4fi-tapahtumaa silmällä pitäen. Kuvien avaaminen tapahtuman yhteydessä toi aineistolle julkisuutta, ja siten helpotti materiaalin markkinointia.

Tekemällä oppii
Kuvien tallennusprosessi lähti käyntiin ryminällä. Vaikka käytössä oli tunnettu ja paljon käytetty palvelu ja Vapriikilla oli jo olemassa tunnus palveluun, sen käyttö ei ollut järin tuttua kenellekään “oman talon väestä”. Kaikki täytyi siis opetella alusta.

Tässä hankeyhteistyö osoittautui kullanarvoiseksi, sillä Gallen-Kallelan museo tarjosi auliisti vertaistukea esimerkiksi metadatatietojen viemisessä Flickriin. Pieninkin datasetti vaatii runsaasti valmistelutyötä. Aineisto täytyy ensin kerätä ja koostaa kokoelmista. Sen jälkeen se täytyy tarkistaa ja tarpeen tullen korjata ja täydentää puuttuvia tietoja. Nämä valmistelutyöt ovat ratkaisevia setin jatkokäytettävyyden kannalta.

Vapriikissa päädyttiin käyttämään museon omaa nimeä tilin tunnuksena sen tunnettuuden vuoksi. Tämän ajateltiin helpottavan myös aineiston markkinointityötä. Tunnukset ovat käytännössä vain kahden henkilön hallussa, ja heidän kanssaan oli neuvoteltava esimerkiksi erilaisista oikeuksista eri Flickr-albumeissa.

Eri palvelut pelaavat yhteen
Museokeskuksen Flickr-tili on kerännyt suuren yleisön. Hack4fi-viikonlopun aikana Flickr-tilin suosituimmat kuvat olivat keränneet tuhat katselukertaa. Tällainen tapahtuma ja sen tuoma julkisuus pienehkölle aineistolle on ollut oiva tapa kertoa muista Vapriikin kokoelmapalveluista, esim. Siiristä (http://siiri.tampere.fi). Siiri-tietokannassa viikoittaisia vierailijoita on vähemmän, mutta sen hakutoiminnolla kävijä tavoittaa koko museokeskuksen kokoelman ja voi halutessaan antaa palautetta näkemästään. Flickr-tili taas kerää runsaammin katselukertoja, mutta tarjolla on vain rajattu silmäys kokoelmien aarteisiin. “Flickrin tyyppinen toiminta on mielestäni erinomainen tapa tuoda uudella tapaa materiaalia esille ja samalla ohjata porukkaa Siirin ja Finnan äärelle.”, toteaa Vapriikin kokoelmapäällikkö Teemu Ahola.

Mitä opittiin?
Havaintojen pohjalta syntyi ajatus siitä, että ideaalia olisi koostaa historiallisista valokuvista ja esinekuvista paketti. Kuvissa olevat esineet voisi tässä yhteydessä nostaa esiin erityisesti kokoelmaesineinä. Idean pohjalta syntyy uusia ajatuksia siitä, miten vähemmälle huomiolle ja suosiolle jääneitä esinekuvia voisi jatkossa nostaa paremmin esiin. Museoiden kannalta esinekuvien avaamisen puolesta puhuu myös helppous – niiden tekijänoikeudet kun ovat yleensä museolla.

Vapriikissa havaittiin hyväksi datan julkaiseminen olemassa olevia ilmaisia palveluja käyttäen. On helpompaa tarjota datasetti valmiiksi asemansa vakiinnuttaneen julkaisualustan kautta olemassa olevalle yleisölle kuin houkutella käyttäjiä täysin uuteen palveluun. Tärkeänä moderniin mobiiliin elämään liittyvänä detaljina nousi esiin myös palvelun ja kuvien skaalautuvuus mobiililaitteille.

Itse kuvasetteihin liittyvistä havainnoista tärkein liittyy niiden kokoon ja sisältöön. Parhaaksi huomattiin pienten ja kuratoitujen settien julkaiseminen usein. Kolmenkymmenen historiallisen kuvan setti, jossa on sama määrä aiheeseen liittyviä esinekuvia, on helpommin satunnaisen selailijan hallittavissa. Katsojien kiinnostus herpaantuu herkästi!

Teemu Ahola (Vapriikki) ja Susanna Haavisto


tiistai 27. lokakuuta 2015

Postimuseo välittää viestit menneisyydestä nykypäivään tulevaisuuden keinoin

Museo tuo viestiä menneisyydestä. Vuonna 2014 Helsingin Pääpostitalosta Tampereelle Museokeskus Vapriikkiin muuttanut Postimuseo kertoo kiehtovia tarinoita menneen ajan viestinkulusta. Muuton yhteydessä haluttiin uudistaa museon toimintaa, jotta menneen ajan tarinat välittyisivät myös nykyajan viestimiin tottuneille yleisöille. Tästä johtuen digitaaliset palvelut ovat museon toiminnan painopisteenä vuonna 2015. Osallistuminen viiden suomalaisen museon sähköisiä museopalveluita kehittäneeseen ja kartoittaneeseen SÄMPLE-hankkeeseen tarjosi oivallisen tilaisuuden viestiä kulttuurin käyttäjille yhä kuuluvammin ja näkyvämmin.

Tekemällä oppii!
Postimuseossa on runsaasti tietovarantoja, joille museo toivoo käyttäjiä. SÄMPLE-hanke antoi mahdollisuuden syventyä tietovarantojen hyödyntämiseen ja siten myös niiden avaamiseen käyttäjille. Ensimmäisinä esimerkkeinä näistä aineistoista nousivat esiin postimerkkidata ja postitoimipaikka-tietokanta. Postimerkkidata avattiin helmikuussa, kun SÄMPLE-hankkeen museoita osallistui avaamillaan aineistoilla Hack4fi-kulttuurihackathon tapahtumaan. Datan avaaminen herätti huomiota ja sitä käytettiin mm. Kaisa Kyläkosken Sukututkijan loppuvuosi -blogissa selvitettäessä suurmiesten esiintymistä postimerkeissä. (http://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.fi/2015/02/suurmiehet-postimerkeissa.html)

Erityisen ilahduttavaa oli, että Softalo JH teki avoimen datan aineiston päälle mainiosti toimivan mobiilisovelluksen, joka tosin toimii toistaiseksi vain Windows Phone -ympäristössä. Aineistosta voi tehdä hakuja esimerkiksi postimerkin aiheen tai vuoden perusteella. (http://www.windowsphone.com/fi-fi/store/app/postimerkit/be91040f-5c62-42cb-b117-62a4fc5e3d20)

Ensimmäisellä datan avaamiskerralla haluttiin päästä nopeasti liikkeelle ja oppia tekemällä. Ajatustyötä vaativat ennen kaikkea tekijänoikeuskysymykset, joiden selvittely voi ajoittain olla hyvinkin työlästä ja aikaavievää. Työn määrää lisäävät helposti esimerkiksi vanhat luovutussopimukset, joissa avoimen datan mahdollisuutta ei ole otettu huomioon.

Postia Karjalasta
Huhtikuun lopussa 2015 Postimuseossa aukesi näyttely Liikkeelle! – Uuteen kotiin (http://www.postimuseo.fi/nayttelyt/nayttelytoimintamme/liikkeelle-uuteen-kotiin). Mediamuseo Rupriikin kanssa yhteistyössä toteutettu näyttely kertoo neljän Suomeen muuttaneen karjalaisen evakon ja muualta maailmalta saapuneiden neljän pakolaisten tarinat. Niissä esiin nousevia teemoja ovat esimerkiksi identiteetin säilyttäminen ja uuden kodin rakentaminen uuteen kotimaahan. Näyttelyn avaamisen yhteydessä avattiin myös Postimuseon paikkatiedoilla rikastamaa tietoaineistoa luovutetun Karjalan postitoimipaikoista. Liikkeelle! – Uuteen kotiin -näyttelyssä on esillä tietokannasta versio, jossa esitellään vuonna 1944 toiminnassa olleita postitoimipaikkoja. (https://jarmoniinimaki.cartodb.com/viz/51fd5256-d2e5-11e4-a289-0e9d821ea90d/embed_map)

Aineiston julkaisemisessa ensimmäinen askel oli Postimuseon postitoimipaikka-tietokannan työstäminen. Sieltä etsittiin tiedot luovutetun Karjalan postitoimipaikoista. Tässä vaiheessa aineistosta rajattiin pois postikonttorit, -toimistot, -asemat ja -pysäkit. Julkaistavaa tietokantaa rajattiin myös ajallisesti. Ennestään tietokanta sisälsi jo perustiedot toimipaikoista. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi tiedot toimipaikan perustamisesta, lopettamisesta sekä hallinnollisista muutoksista. Tietokantaan täydennettiin tietoja toimipaikan hoitajista sekä sen sijainnista GPS-koordinaatein. Tietokanta on tarkoitus avata myöhemmin vuonna 2015 myös avoimena datana.

Lopuksi
Postimuseon päänavaus avoimen datan suhteen on kerännyt runsaasti positiivista palautetta yleisöltä. Aineisto on herättänyt kiinnostusta, ja se otettiin innokkaasti käyttöön esimerkiksi Hack4fi-tapahtumassa. Yhteinen hanke on SÄMPLE-museoissa koettu rohkaisevaksi ympäristöksi tehdä kokeiluja erilaisten aineistojen avaamisen parissa. Yhdessä avaaminen runsaasti yleisöä keränneen Kulttuurihackathon-tapahtuman yhteydessä tuo museoiden aineistot myös helposti mahdollisten käyttäjien tietoon ja saavutettaviksi.


Kimmo Antila (Postimuseo) ja Susanna Haavisto



maanantai 26. lokakuuta 2015

Pukutehtaan arki talteen - osallistavaa nykyajan dokumentointia Keski-Suomen museossa

Paikallisesta aloitteesta hankeideaksi
Konginkankaalainen Salmutexin pukutehdas oli uudenlaisen yhteistyön kohteena syksyllä 2014, kun Keski-Suomen museo kokeili osallistavaa nykyajan dokumentointia paikallisen yhdistyksen kanssa.

Aloite pukutehtaan tallentamiseen tuli Konginkankaan Kotiseutukerho Kömin Killan aktiiveilta. Toiveena oli, että Keski-Suomen museo toteuttaisi maan viimeisen miesten pukuja valmistavan tehtaan dokumentoinnin, koska toimialan tulevaisuus koettiin uhatuksi. Salmutexin pukutehdas oli selvästi pienen pohjoiskeskisuomalaisen paikkakunnan ylpeyden aihe. Kömin Kiltalaiset olivat myös historiatietoisia ja halusivat säilyttää tiedon tehtaasta jälkipolville. Kulttuuriperinnön tunnistamistyötä parhaimmillaan!

Museon voimavarat eivät nopeaan tallentamisprojektiin tällöin riittäneet. Samaan aikaan Keski-Suomen museossa kuitenkin kyti ajatus maakunnallisen nykyajan dokumentoinnin vireyttämisestä yhteistyökumppaneiden avulla. Tätä oli ennakoitu mm. tarjoamalla Jyväskylän yliopiston museologian opiskelijoille nykyajan tallennusprojektien aiheita maakunnallisista kohteista. Maakunnallisen dokumentointityön kehittämistavoitteet oli kirjattu myös Keski-Suomen museon alueellisen toiminnan nelivuotissuunnitelmaan.

Maakunnallisen nykyajan dokumentointityön kehittäminen jalostui yhteistyönä toteutettavaksi hankeideaksi, johon haettiin Museoviraston innovatiivista avustusta. Hanke sai myönteisen avustuspäätöksen keväällä 2014. Keski-Suomen museossa hanke yhdisti kokoelmatiimin ja maakunnallisen museotyön yhteiseksi työryhmäksi.

Yhteistuumin tallentamaan
Käytännön yhteistyö Kömin Killan kanssa käynnistyi tapaamisella yhdistyksen edustajien kanssa. Museon iloksi konginkankaalaisilla olivat jo dokumentointisuunnitelmat pitkällä: ammattitaitoinen valokuvaaja ja innokkaita tallentajia löytyi etsimättä. Toteuttamisideaksi esitettiin tilojen ja työvaiheiden tallentamista yhden miesten puvun valmistusprosessin kautta. Vapaaehtoinen puvun tilaaja saatiin yhdistyksen riveistä.

Museon rooliksi muodostui tallennukseen liittyvien sopimusten valmistelu, tallennusmenetelmien ja käytäntöjen ohjaus sekä hankkeesta tiedottaminen tallennukseen osallistuville. Toukokuussa tutustuttiin myös tehtaan toimintaan yhdessä yhdistyksen kanssa ja suunniteltiin tallennuksen toteuttamista käytännössä. Tehtaan johto sitoutui tallennukseen ja huolehti tiedottamisesta työntekijöilleen.

Kömin Kilta ry teki dokumentoinnin omatoimisesti syys–lokakuun aikana. Pukutehtaalla vierailtiin useita kertoja tallentamassa puvun suunnittelun, valmistuksen ja viimeistelyn vaiheita. Valmistusprosessi dokumentointiin valokuvaamalla, ja työntekijöitä haastateltiin eri työvaiheissa kuvatietojen taustaksi. Lisäksi tehtaan perustanutta, jo eläköitynyttä omistajapariskuntaa haastateltiin tehtaan historian selvittämiseksi.

Dokumentoinnista verkkosivuiksi
Kömin Killan tallennuksen aikana Keski-Suomen museossa laadittiin käsikirjoitusta nykyajan dokumentoinnin verkkosivuille, joilla Salmutexin aineistoa oli tarkoitus hyödyntää. Ohjeistus dokumentoinnin tekemiseen oli koettu tarpeelliseksi: museolta kyseltiin erityisesti apua mm. dokumentointikohteiden valintaan, lupa-asioihin sekä tallennusmenetelmien käyttöön. Verkkosivujen sisällössä päätettiin painottaa dokumentointiprosessin näkökulmaa, joka kertoisi lukijalle, mitä vaiheita nykyajan dokumentointiin sisältyy.

Verkkosivuille koottiin tietoa nykyajan dokumentoinnin työvaiheista, tallennusmenetelmistä ja museokokoelmaan liittämistä varten koottavista tiedoista. Lisäksi sivustolle rakennettiin alusta valmiiden dokumentointien esittelyyn. Myöhemmin toteutettavaksi siirtyi sähköinen aineiston palauttamisen toteutus osana Jyväskylän kaupungin sähköisen asioinnin palveluja.

Kömin Killan valmis dokumentointiaineisto toimitettiin Keski-Suomen museolle marraskuussa 2014. Dokumentoinnin laajuus yllätti museoväen. Kaikkiaan tallennuksessa syntyi yli 500 kuvan kokonaisuus ja noin viisi tuntia haastattelu- ja havainnointiaineistoa. Pukutehtaaseen liittyvä kuva- ja ääniteaineisto muodostaa alkuvaiheessa Keski-Suomen museon Nykyajan dokumentointi -sivuston Dokumentoinnit-osion kuvakertomusten ja äänitenäytteiden kautta.

Tallennustyön ja etenkin jälkitöiden aikaavievyys puolestaan yllätti Kömin kiltalaiset. Erityisesti jälkitöiden määrä koettiin kuormittavaksi. Museon ohjeistus ei tarpeeksi selkeästi määritellyt aineiston valmiustasoa ja sen mukana toimitettavia tietoja. Kuvien karsimista ja valikoimista olisi myös voitu harjoitella yhdessä aineiston supistamiseksi. Kaikkiaan kokemukset osallistavasta tallentamisesta olivat positiivisia. Yhteisesti valittu tallennuksen kohde koettiin puolin ja toisin mielekkääksi ja merkitykselliseksi.

Yhteistyö Salmutexin tehtaan ja paikallisen yhdistystoimijan kanssa oli luontevaa ja välitöntä – tämä heijastuu myös dokumentointiaineistossa, joka tavoittaa hyvin myös työntekijöiden näkökulman. Yhteinen hanke sitoutti sekä museon että Kömin Kiltalaiset aikatauluun ja aineiston valmistumiseen. Keski-Suomen museon Nykyajan dokumentointi -verkkosivut julkistettiin Keski-Suomen päivänä 18.4.2014.

Keski-Suomen museon Nykyajan dokumentointi -verkkosivut: http://www.jyvaskyla.fi/keskisuomenmuseo/nykydokumentointi
Keski-Suomen museon verkkosivut: http://www.jyvaskyla.fi/keskisuomenmuseo/ 


Virpi Mäkinen (Keski-Suomen museo)



perjantai 23. lokakuuta 2015

Gallen-Kallelan museon ensimmäinen hackathon

Avoin aineisto etsii käyttäjää
Suomalaisia kulttuuriaineistoja on tarjolla vapaaseen käyttöön enemmän kuin koskaan. Silti moni museo uskoo, että arkistojen uumenista löytyisi käyttökelpoista materiaalia vielä enemmän. Museot kaipaavat kipeästi tietoa siitä, millaisia aineistoja kulttuurin käyttäjät haluaisivat hyödynnettäväkseen. Huolena on, että käyttäjät eivät osaa kysyä vielä digitoimattomien aineistojen perään. Toinen museoiden murhe on, että vähemmän tunnetut laadukkaat aineistot jäävät niin sanottujen hittikokoelmien varjoon. Mistä siis apu, jos museot eivät tiedä mitä tarjota ja käyttäjät eivät tiedä mitä pyytää?

Hack Your Heritage!
Hackathon on hakkerointimaraton-tapahtuma, joka kokoaa joukon innostuneita ihmisiä muokkaamaan avoimista aineistoista esimerkiksi ohjelmistoja ja sovelluksia – tai taidetta! Kaikki tapahtuu lyhyen ajan sisällä, intensiivisesti ja yhteistyössä ahkeroiden: ideoidaan sovelluksia ja tehdään niistä demoja kokeiltavaksi. Ennen kaikkea hackathonit toimivat sosiaalisina alustoina, jotka tuovat yhteen eri alojen ammattilaisia tai muuten vain intohimoisia harrastajia. Suomalaisen Hack4fi-tapahtuman formaatti seurasi Tanskassa järjestetyn Hack4DK-tapahtuman toimivaa mallia.

Hack4fi-kulttuurihackathonin aloitusviikonloppu järjestettiin 6.–8.2. 2015. Sitä seurasi kahden kuukauden työstöperiodi, joka huipentui päätösgaalaan Kansallisarkistolla 26.3.2015. Viiden suomalaisen museon sähköiset museopalvelut eli SÄMPLE-hanke avasi tapahtumaa silmällä pitäen kokoelmistaan aineistoja kulttuuriaineistoista innostuneiden käyttöön. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa ja Vapriikin kuva-arkiston koordinoimassa hankkeessa mukana olivat Vapriikin lisäksi Työväenmuseo Werstas, Suomen metsämuseo Lusto, Postimuseo sekä Gallen-Kallelan museo. Museoista viimeksi mainittu osallistui tapahtumaan ja inspiroitui järjestämään oman Gallen-Kallela-hackathonin. Seuraavassa Gallen-Kallelan museon väki jakaa hackathon-kokemuksiaan ja rohkaisee muitakin museoita mukaan.

Hackathonien intiimi henki
Hack Your Heritage -tapahtuman työstöperiodin aikana museoita ja arkistoja rohkaistiin järjestämään omia hackathoneja tai muita kulttuuriaineistoja hyödyntäviä tempauksia. Gallen-Kallelan museo vastasi tähän toiveeseen ja Gallen-Kallela-hackathon järjestettiin 20.–21. helmikuuta 2015 museon tiloissa, Akseli Gallen-Kallelan suunnittelemassa ja rakennuttamassa Tarvaspään ateljeelinnassa.

Helsingissä Aalto-yliopiston Media Factoryssa järjestetty kolmipäiväinen Hack4fi-tapahtuman aloitusviikonloppu keräsi noin 40 osallistujaa, kun taas Gallen-Kallelan museossa Tarvaspäässä hackathonia vietettiin hyvässä hengessä pienemmällä kokoonpanolla. Museon ensimmäinen hackathon keräsi kahdeksan osallistujaa, joiden lisäksi paikalla oli kuusi henkilökunnan jäsentä, työpajan vetäjä ja opastuksen vetäjä. Pieni ryhmäkoko mahdollisti intiimin yhdessäolon ja ilmapiirin, jossa tultiin tutuiksi ja uskallettiin kysellä ja keskustella rohkeasti.

Yhdessäolon rentous oli toki silmiinpistävää myös Hack4fi-viikonlopussa, ja rento meininki onkin tärkeä ehto verkostoitumistavoitteen toteutumiselle. Suureen tapahtumaan ei kuitenkaan osallistunut niin paljon GLAM-organisaatioita kuin toivottiin. Organisaatioita tai niiden edustajia olisi kaivattu paikalle keskustelukumppaneiksi ja vastaamaan esimerkiksi avattuja aineistoja koskeviin kysymyksiin.

Ainutlaatuista ja intiimiä tunnelmaa luo hackathoneihin osaltaan myös se, että niissä usein ollaan organisaatioiden kuten museoiden tiloissa normaalien aukioloaikojen ulkopuolella. Tämä sallii kurkistuksen kulisseihin, mikä luo suotuisat olosuhteet uteliaisuudelle ja helpottaa kanssakäymistä. Gallen-Kallelan museon projektityöntekijä Satu Rantala painottaakin museon asiantuntevan henkilökunnan ja julkaisemattomien aineistojen välittömän läsnäolon hyötyä ja merkitystä. Näin mahdollisiin aineistoja koskeviin kysymyksiin löytyy helposti ja nopeasti vastaus, ja osallistujat pääsevät tutustumaan aineistoihin paremmin. Aineistot jäävät Rantalan mukaan paremmin mieleen, mikä taas voi lisätä aineiston mainetta kulttuuritiedon käyttäjien piirissä.

Käytännön vinkkejä
Onnistunut hackathon ei vaadi suuria investointeja. Gallen-Kallelan museon Satu Rantalan mukaan ratkaisevia seikkoja on kaksi: toimiva muonitus ja luotettava internetyhteys. Ensiksi mainitun merkitys tapahtuman onnistumisen kannalta voi helposti unohtua, mutta Rantalan mukaan säännöllinen kutsu välipalalle on erittäin tärkeää, koska kulttuuriaineistojen parissa työskentely vie helposti mukanaan. Hän myös huomauttaa, että henkilökunnan, Wikipedia-kouluttajan ja tietoliikennejärjestelyjen lisäksi muonitus oli Gallen-Kallelan museon hackathonin ainoa välitön kuluerä.

Entä työskentely sitten? Hackathonin idea on aineistojen työstäminen yhdessä, joten työskentely toteutetaan usein työryhmissä. Ryhmät voi muodostaa vapaasti, sillä osalla osallistujista saattaa olla mielessä jo valmiiksi ajatus siitä, mitä he haluavat tehdä, ja osa taas liittyy siihen ryhmään, jossa kaivataan juuri omaa osaamista. Satu Rantala kertoo, että Gallen-Kallelan museon hackathonissa moni osallistujista kaipasi ohjausta ja opetusta, mutta muutamat halusivat myös tehdä omia projektejaan. “Tärkeää on tarjota sisällöllistä apua ja hankkia paikalle esimerkiksi Wikipedia-kouluttaja, jos se on alusta, jolla pääasiassa toimitaan. Wikipedia on hyvä alusta erityisesti ‘ei-koodareille’. Kannattaa selvittää mitä taitoja ihmisillä on, eikä rajata etukäteen. Gallen-Kallela-hackathonissa oli muun muassa elokuvantekijä ja sukututkija,” neuvoo Rantala.

Hackathoneissa voidaan osallistujille tarjota myös “träkkejä” (tracks) eli johdattavia teemoja, joiden perusteella projekteja voi ryhtyä ideoimaan. Hack4fi-tapahtumassa esitettyjä träkkejä olivat mm. Challenge Storytelling, Herätä eloon! ja Video Poetry Marathon. Näihin johdattaviin teemoihin ei kannata kuitenkaan liikaa jäädä kiinni, vaan suhtautua niihin juuri ideointia johdattelevina ehdotuksina. Lopullinen työn tulos saattaa olla jotain aivan muuta!

Hack4fi-tapahtumassa Suomen Merimuseo ehdotti yhdeksi träkiksi kokoelman mustavalkoisten kuva-aineistojen värittämistä. Lopulta toiveesta kehkeytyi kuitenkin jotain aivan muuta, kun yksi työryhmä rakensi Merimuseon kuvien joukossa olleen hytti-interiöörin ja fiktiivisen omapäisen Kerttu-neidin ympärille kokonaisen matkustajatarinan hyödyntäen värejä ja animoituja ja äänitehostettuja kohteita. Tätä matkustajatarinaa voisi hyödyntää esimerkiksi oppimateriaalina vanhoihin risteilijöihin tutustumiseen, tai soveltaa sitä jonkin muun sisältöteeman käyttöön. Tarina löytyy jutun lopussa olevasta Hack4fi-linkistä nimellä “Kerttu’s journey” ja se julistettiin Hack Your Heritage! -tapahtuman voittajaksi päätösgaalassa 26.3.2015.

Työryhmien välistä tiedonkulkua ja prosessien avoimuutta edistävät erilaiset ryhmätyön mahdollistavat verkkopalvelut, kuten Google Drive. Aalto-yliopistolla järjestetyssä Hack4fi-aloitusviikonlopussa kehitteillä olevat projektit olivat kaikkien työryhmien nähtävissä Google Docs -palvelussa ja niihin voi tutustua myös Hack4.fi-sivustolla. Valmiit projektit puolestaan löytyvät Trello.com-palvelusta.

Varman voiton tilaisuus
Hackathoniin osallistuminen ja sen jälkeen oman tapahtuman järjestäminen on Satu Rantalan mukaan selventänyt myös Gallen-Kallelan museon omia tavoitteita. Museo suunnittelee hackathonien tai wikityöpajojen ottamista osaksi vakituista toimintaansa. Tästä Gallen-Kallelan museolla saatiin erittäin positiivisia kokemuksia omassa hackathonissa. Rantalan mielestä aineistojen yhteisen työstämisen tapahtumat ovat järjestävälle kulttuuriorganisaatiolle varman voiton tilaisuuksia. Niissä aineistot saavat runsaasti huomiota. Ihmiset luovat aineistoista täysin uudenlaisia tuotoksia, jotka edelleen leviävät ja lisäävät kiinnostusta museon aineistoihin.

Hackathoneissa osallistujat ja organisaatio voivat oppia toisiltaan. Museot saavat palautetta käyttäjiensä tarpeista aineistojen suhteen, ja käyttäjät puolestaan pääsevät näkemään sellaisia aineistoja, jotka vielä odottavat avaamista. Satu Rantala uskoo, että tämä herättää konkreettista kysyntää aineistoille ja auttaa museota perustelemaan aineistojen digitoinnin ja avaamisen merkitystä myös rahoittajille. “Avoimista aineistoista on tulossa normi! Käyttäjiä kyllä on, jos avoimia aineistoja olisi tarjolla. Ja hackathonit ovat hieno tilaisuus esitellä aineistoja henkilökohtaisesti käyttäjille”, rohkaisee Rantala.

Hack Your Heritage! -tapahtuman tuloksia pääset ihailemaan osoitteessa: https://trello.com/b/dMecvs6g/hack4fi-hack-your-heritage
Gallen-Kallelan museon kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.gallen-kallela.fi/
Hack Your Heritage! -tapahtuman verkkosivut http://hack4.fi/


Minna Turtiainen ja Satu Rantala (Gallen-Kallelan museo) sekä Susanna Haavisto

torstai 22. lokakuuta 2015

Työväenmuseo Werstaan äitiyspakkauskuvien matka maailmanmaineeseen

Suomalaisten vanhempien ikioma selviytymispakkaus ponnahti maailmanmaineeseen alkuvuonna 2015, mutta tiedätkö mistä kansainvälisiin medioihin levinneet kuvat ovat peräisin? Työväenmuseo Werstaan Kimmo Kestinen kertoo kuinka vastadigitoidut äitiyspakkauskuvat päätyivät tuoreeltaan maailmanturneelle, kiitos kaikille avoimen tietokannan.

Odottamatta parrasvaloihin
Tammikuussa vuonna 2015 BBC:n verkkomedia kertoi maailmalle, että sen historian ehdottomasti luetuin ja jaetuin uutinen koski suomalaista äitiyspakkausta. Sivulla oli vieraillut yli 20 miljoonaa kävijää. Se oli myös ensimmäinen BBC:n uutinen, jota oli jaettu sosiaalisessa mediassa yli miljoona kertaa!

Mitä ihmettä? Eihän tämä ole edes uutinen. Äitiyspakkaukset ovat olleet osa suomalaisten arkea jo yli 75 vuotta. Osasyy suosioon oli jutun raflaava otsikko “Miksi suomalaislapset nukkuvat pahvilaatikoissa?”, joka sai suomalaislukijan tietenkin miettimään, mitähän britit meistä oikein ajattelevat. BBC:n oman analyysin mukaan pakkauksen sisältämä ajatus siitä, että kaikki ovat tasavertaisia syntyessään, oli varmaankin vielä tärkeämpi syy. Se lämmitti ihmisten mieltä ja sai heidät jakamaan tunteensa muiden kanssa. Lopulta nettimeemi on kuitenkin hittibiisin kanssa samalla viivalla – kukaan ei oikein pysty kertomaan, miksi jostain tulee supersuosittu ja jostain toisesta ei.

Vanhat kuvat kiven alla?
Äitiyspakkausbuumi alkoi vuonna 2012, kun Aalto-yliopisto uudisti äitiyspakkauksen ulkoasun osana Design-pääkaupunkivuotta. Uuden pakkauksen julkistuksen yhteydessä järjestettiin näyttely, johon kaivattiin myös vanhoja äitiyspakkauskuvia. Vanhojen kuvien löytyminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Kelalla ei niitä ollut. Näyttelyn organisaattorit sattuivat selaamaan kuvia myös arjenhistoria.fi-sivuston kautta: bingo!

Osoittautui, että äitiyspakkauksien varhaisvaiheesta kertovia kuvia löytyi Työväenmuseo Werstaalta, jossa ne oli juuri digitoitu. Luultavasti kenellekään ei olisi tullut mieleen kysyä kuvia Werstaalta, jollei niitä olisi löytynyt verkossa olevasta tietokannasta. Werstaalle kuvat olivat tulleet Osuustukkukauppa OTK:n negatiivikokoelman mukana. Merkittävässä teollisuushistoriallisessa kokoelmassa oli osana myös OTK:n neulomo II, joka valmisti äitiyspakkaukset toiminnan alkuvaiheissa. Werstas antoi kuvat näyttelykäyttöön Aalto-yliopistolle.

Babybox herättää uteliaisuutta
Joitakin aikoja myöhemmin äitiyspakkauskuvista alkoi tulla tiedusteluja ulkomaita myöten. Ensimmäisenä ulkomaisena tiedotusvälineenä Valitut Palat kyseli kuvien käytöstä. Silloin päätettiin, että toistaiseksi annamme ne kuvat, jotka oli valittu ja annettu näyttelykäyttöön, maksutta myös äitiyspakkauksista kertoviin ulkomaisiin tiedotusvälineisiin – ikään kuin kansallisesta velvollisuudesta. Taka-ajatuksena oli toki se, että kuvien yhteyteen saatiin näkyviin “Finnish Labour Museum Werstas”. Koskaan ei voi saada liikaa kansainvälistä näkyvyyttä. Samanlaisella sopimuksella myös BBC sai kuvat käyttöönsä.

Viimeisimpiä samojen kuvien käyttäjiä on amerikkalainen televisioyhtiö CBS, jonka suosittu makasiinityyppinen, terveydenhoitoon keskittynyt The Doctors -televisio-ohjelma teki suomalaisista pahvilaatikoista ja niiden sisältämistä lapsista, lastentavaroista ja lapsista huolehtimisesta jutun alkuvuonna. Tähän yhteyteen kun sopi vetää esiin myös suomalaisten lapsikuolleisuus, joka on pienimpiä maailmassa.

Äitiyspakkaus täynnä yllätyksiä
Ei olisi kuvissa esiintynyt rouva Perkoila varmaan uskonut, että hän antaa 2010-luvulla suomalaiselle sosiaalipolitiikalle äidinkasvot, joita kadehditaan ympäri maailman (no, joissain amerikkalaisblogeissa tulkitaan kaikkien suomalaislapsien pukeminen täsmälleen samanlaisiin haalareihin sosialismiksi). Werstaan kannalta on hienoa, että kuvat ovat löytyneet käytettäväksi. Valitettavasti myös jotkin sellaiset täysin kaupallista toimintaa harjoittavat tahot, jotka esimerkiksi myyvät “suomalaisen mallin mukaan” tehtyjä äitiyspakkauksia ovat myös löytäneet samat kuvat, ja käyttävät niitä luvatta.

Koko tämä äitiyspakkauskohu jättää ihmetyksen valtaan. Vaimollani ja minulla on ollut ilo saada kolme tällaista pakettia. Pakkaus on sisältänyt aina pienen yllätyksen. Mitä sieltä tällä kertaa löytyy? Ei tullut mieleen, että koko pakkaus on ihme. Ajatus siitä, että missään muualla kuin Suomessa ei ole otettu käyttöön tällaista aivan keskeistä “survival-kittiä” uusille vanhemmille on aivan käsittämätön, kun se meille on itsestäänselvyys. Onko meillä muitakin aivan itsestäänselvyyksiä, joita muu maailma ei ole hoksannut? Keittiön kuivauskaappi vaikkapa? Työväenmuseo Werstaan maailmankuuluja äitiyspakkauskuvia sekä muita kokoelmia voit selata osoitteessa http://www.arjenhistoria.fi.

Kimmo Kestinen

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Avoimen datan solmukohtia

Datan avaamiseen liittyy paljon hyvää. Täysin mutkatonta aineistojen aukaiseminen ei kuitenkaan ole. Monessa museossa on kohdattu keskenään samankaltaisia käytännön haasteita ja jouduttu pohtimaan sitä, miksi dataa halutaan avata ja mitä sillä halutaan tai voidaan saavuttaa.

SÄMPLE-hanke on kartoittanut paitsi avoimeen dataan liittyviä, jo olemassa olevia käytäntöjä, myös siihen liittyviä solmukohtia ja kipupisteitä. Tässä tekstissä nostetaan esille joitakin keskeisiä avoimeen dataan liittyviä haasteita nimenomaan kulttuuriorganisaatioiden näkökulmasta.

Periaatekysymyksiä
Avoimeen dataan liittyvät solmut voidaan jakaa kahteen ryhmään: periaatteellisiin ja käytännön solmukohtiin. Näihin organisaatiot törmäävät, kun ajatus datan avaamisesta on ensi kertaa nostettu pöydälle. Ensimmäinen ja ehkä merkittävin avoimeen dataan liittyvä periaatekysymys on: “Miksi meidän organisaatiomme haluaisi tarjota aineistojaan maksuttomasti yleisön käyttöön?”

Vastauksia on monia. Yleisiä perusteluja aineistojen ja tietovarantojen avaamiselle ovat esimerkiksi se, että tieto aineistoista leviää paremmin ja laajemmalle tai että organisaatio tahtoo olla mukana uuden ilmiön aallonharjalla, edistää innovaatioiden ja sitä kautta mahdollisesti uusien tulonlähteiden syntyä. Tulot tulevat varmasti seuraavana monessa organisaatiossa mieleen, mutta tähän palaamme myöhemmin.

Seuraava kysymys datan avaamispäätöksen jälkeen on: “Mitä aineistoja voimme ja haluamme julkaista?” On aiheellista puntaroida, julkaistaanko kokoelmien hitit ja helmet, kuten esimerkiksi avoimen datan edelläkävijä hollantilainen Rijksmuseum (https://www.rijksmuseum.nl/) teki, vai kaivetaanko esille jotakin hieman tuntemattomampaa. Kummassakin vaihtoehdossa on puolensa, eikä ratkaisun välttämättä tarvitse edes olla joko tai. Harva kuitenkaan haluaa ja voi avata kaikkia kokoelmiaan. On hyvä miettiä, mitkä aineistot avataan ja tarjotaan maksuttomasti.

Käytännön haasteita
Periaatepäätösten jälkeen on aika kääriä hihat ja ryhtyä ratkomaan datan avaamiseen liittyvää käytännön problematiikkaa. Luvassa on pitkä lista haasteita, mutta usein ne liittyvät vain ensimmäiseen avattavaan datasettiin. Seuraavan avaaminen on jo helpompaa, kun rutiinit ovat ehtineet rakentua.

Suosittuja avattavia aineistoja ovat valokuvakokoelmat. Erityisesti näihin liittyy kiperä kysymys tekijänoikeuksista sekä henkilösuojasta. Selvitystyö voi olla erittäin työlästä, ja esimerkiksi valokuvien oikeuksien kohdalla vanhat sopimukset voivat osoittautua epäselviksi ja rajoittaviksi.

Sopimus- ja oikeusviidakon jälkeen edessä on valitun setin julkaisualustan valitseminen. Suosittu väylä julkaista valokuva-aineistoja erityisesti suomalaisten museoiden keskuudessa on ollut verkkopalvelu Flickr. Se on helppokäyttöinen sekä kuvien lataajalle että käyttäjälle ja mahdollistaa suurten tiedostojen jakamisen sekä kattavien taustatietojen julkaisemisen.

Flickr on kuitenkin kaupallinen toimija, eikä esimerkiksi aineistojen säilyvyydestä verkossa voida antaa mitään takeita. Tämä on hyvä ottaa huomioon julkaisualustaa valitessa. Jotkin museot ovat myös toteuttaneet omia alustojaan, mutta niissä haasteena on ennen kaikkea riittävä mainostaminen, jotta käyttäjät löytävät julkaistun aineiston luo. Kannattaa myös pohtia, olisiko hyödyllistä julkaista sama aineisto useammilla alustoilla. Usein tämä on toteutettavissa suhteellisen pienellä työmäärällä, ja aineisto tavoittaa näin eri kohderyhmiä.

Raha- ja henkilöstöresurssit ovat monen organisaation suurin huolenaihe avoimeen dataan liittyen. Erityisesti kuva-arkistot ovat perinteinen tulonlähde, jonka olemassaolo koetaan uhatuksi aineistojen avaamisen myötä. Toisaalta avoimen datan on koettu vähentävän kuva-arkistojen työmäärää, kun aineistot ja tieto ovat käyttäjien saatavilla verkossa. Työvoimaa datan avaamisessa sitoo eniten avaamista edeltävän selvitystyön lisäksi tiedostojen vieminen verkkoon. Avoimen datan yksi kriteeri on, että tieto on teknisesti saavutettavassa muodossa eli koneluettavaa. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi kokoelmatiedot on hyvä julkaista joko .csv- tai .xls-tiedostoina, jolloin ne voi ottaa käyttöön ilman pelkoa ohjelmistojen muodostamista rajoitteista. Toisinaan taulukkomuotoon vieminen tarkoittaa myös sitä, että dataa täytyy niin sanotusti siivota – tietoja siirtää oikeisiin kenttiin ja täyttää ja poistaa informaatiota. Siivousurakan työläys voi yllättää.

Opiksi ja iloksi muille
Tässä tekstissä on nostettu esille vain joitakin sellaisia avoimeen dataan liittyviä solmukohtia, joita SÄMPLE-hanke on toimintansa aikana pannut merkille. Ne ovat hyvin pitkälti sellaisia, jotka koskettavat organisaatiota ja henkilökuntaa, joka toteuttaa datan avaamisen. Ideologisella, laajemmalla tasolla avoimeen kulttuuriin liittyy monisyisempiäkin kysymyksiä, joihin ei kuitenkaan tässä ole vielä aiheellista pureutua. SÄMPLE-hanke on halunnut keskittyä toiminnassaan juuri käytännön haasteisiin, sillä niiden kanssa kulttuuriorganisaatiot enimmäkseen painiskelevat.

Susanna Haavisto


tiistai 20. lokakuuta 2015

Avoimen datan lyhyt sanakirja

“ABCD...Täähän kuulostaa ihan hevibändiltä … avoin data for dummies, vai mummies?”

Kulttuuriaineistoja avautuu Suomessa nyt enemmän kuin koskaan ennen. Puhe avoimesta datasta on hiipinyt kulttuuriorganisaatioiden kahvipöytiin ja kokoushuoneisiin. Termi on tuttu monelle, mutta siihen liittyvät käsitteet ja sisällöt voivat vielä olla vieraita. Innostuksen keskellä moni ei pysy perässä kahvipöytäkeskusteluissa. Mikä ihmeen API ja rajapinta? Sähköiset museopalvelut eli SÄMPLE-hanke haluaa auttaa avoimen datan aloittelijoita tällä lyhyellä sanakirjalla, jotta keskusteluun mukaan pääseminen olisi helpompaa!

Tiedätkö, mistä puhutaan?
Avoimeen tiedonjakoon kuuluu myös käsitteiden ja niiden merkitysten selittäminen ja jakaminen kaikille halukkaille. Suomessa järjestetään kiitettävästi erilaisia avoimen tiedon infotilaisuuksia ja aiheeseen liittyviä koulutuksia, joihin osallistumalla pääsee nopeasti kärryille siitä mistä tässä kaikessa kohinassa on oikein kyse. Avuksi akuuteimpaan tiedonjanoon olemme koonneet tähän blogipostaukseen keskeisiä avoimeen dataan liittyviä käsitteitä ja termejä, joilla pääset käsiksi ilmiöön alta aikayksikön.

Avoin data, mitä se on?
Moni piirtää mielessään yhtäläisyysmerkin avoimen datan ja avoimen tiedon välille. Asia ei kuitenkaan ole näin suoraviivainen. Avoin tieto on sellaista, joka on ihmisten saavutettavissa esimerkiksi verkossa tai vaikka taloyhtiön ilmoitustaululla. Kriittinen ero on tässä tiedon käytettävyys. Avoin data on paitsi kaikkien saavutettavissa, myös kaikkien käytettävissä.

Käytännössä avoin data voi olla kulttuuriorganisaatioiden tapauksessa esimerkiksi kuvia ja niiden metatietoja. Erityisesti vanhat valokuvat ja niihin liittyvät tiedot ovat olleet käyttäjien keskuudessa suosittuja, ja suurin osa Suomessa avatusta kulttuuridatasta asettuukin juuri tähän kategoriaan. SÄMPLE-hankeeseen osallistuvista museoista esimerkiksi Vapriikki avasi keväällä 2015 valokuvia 1950-luvun Tampereesta. Kuvien joukossa on paitsi kaupunki- ja henkilökuvia, myös kuvia museoesineistä. Valokuvien lisäksi on kuitenkin paljon muuta mielenkiintoista tietoa, jota museot voivat tarjota. Työväenmuseo Werstas on avannut SÄMPLE-hankkeeseen liittyen erilaisten työkoneiden ääniä ja Postimuseo tietoa suomalaisista postimerkeistä.

Avoimen datan lyhyt ABC


API eli Application Programming Interface = Ohjelmointirajapinta, joka mahdollistaa eri ohjelmien keskustelemisen keskenään. Ohjelmat voivat esimerkiksi tehdä pyyntöjä tai vaihtaa tietoja.

Avoin data = Koneellisesti käsiteltävässä muodossa olevaa tietoa, joka on jokaisen käytettävissä maksutta ja luvallisesti.


CC eli Creative Commons = Lisenssiperhe, johon kuuluu eri tavoin rajattuja ja määriteltyjä käyttölupia kuten esim. CC BY eli Creative Commons Nimeä, jolla iso osa museoiden avoimista kuva-aineistoista on julkaistu. Tietoa suomeksi löydät osoitteesta http://creativecommons.fi/lisenssit/.

Haravointi (Data harvesting) = Eri tietokannoissa olevaa erimuotoista tietoa kerätään automaattisesti (joko ajastetusti tai eräajona) yhteen tietokantaan, jossa tieto näytetään yhdenmukaisesti hakijalle.

Lisenssi = Käyttölupa eli käyttöehtoihin perustuva ei-yksinomainen oikeus käyttää aineistoa.

Mappaus = Datan mappaus eli kartoitus on prosessi jossa kahden eri datamallin yksikköjen, esimerkiksi museon kokoelmahallintajärjestelmän ja FINNA:n yksittäisten kenttien, välille luodaan vastaavuuksia

Metadata eli -tieto = Tarjotun datan sisältöä tai rakennetta kuvaileva tieto, esimerkiksi valokuvien taustatiedot sekä tiedot siitä, millaisella kameralla/skannerilla digitaalinen kuvatiedosto on luotu.

Rajapinta = Sovittu käytäntö tai liittymäpinta, jonka kautta on mahdollista siirtää tietoja laitteiden tai sovellusten välillä tai sovelluksen ja käyttäjän välillä. Esimerkiksi tietojen haravointia varten täytyy olla rajapinta.

Miksi avata?
Avoimeen dataan liittyy paljon positiivisia vaikutuksia. Perusteluja kokoelmien avaamiselle museon käyttäjien hyödynnettäväksi on paljon. Avoimista aineistoista on hyötyä paitsi museon käyttäjille myös museoille itselleen. Avatut aineistot tulevat käyttöön, ja kiinnostavat aineistot voivat lisätä museon kävijämääriä kun tietoisuus niistä kasvaa.

Käyttäjiä voidaan pyytää lisäämään tai korjaamaan kokoelmissa jo olevaa tietoa, jolloin tiedon määrä kasvaa ja sen laatu paranee. Avoimet aineistot ovat täynnä mahdollisuuksia uusille innovaatioille ja sovelluksille. SÄMPLE-hankkeen museot avasivat aineistojaan juuri näistä syistä. Yhteistyönä hankkeen piirissä toteutettuna datan avaaminen ja siihen liittyvä selvitystyö kuormittavat yksittäisen museon resursseja vähemmän kuin jos jokainen organisaatio tekisi saman työn itsenäisesti. Hankkeessa kaikki museot saavat avoimen datan hyödyn. Tällä hetkellä avoimen datan positiivisia ja negatiivisia puolia kartoittava tutkimustieto on lähinnä ulkomaista, sillä kotimaassa avoimesta datasta on kokemusta vielä suhteellisen vähän. Tämän vuoksi SÄMPLE-hankkeen blogisarjan monissa kirjoituksissa pohditaankin avoimeen dataan liittyviä haasteita.

Susanna Haavisto


Lähteet:
https://www.avoindata.fi/fi/content/sanasto
http://www.tsk.fi/tepa/netmot.exe?UI=figr&height=155
http://www.hri.fi/fi/mita-on-avoin-data/
http://opendefinition.org/od/1.1/fi/
http://apisuomi.fi/glossary-4/
https://github.com/okffi/open-api-definition/blob/master/fi/avoin-rajapinta.md
http://en.wikipedia.org/wiki/Data_mapping
http://mw2013.museumsandtheweb.com/paper/open-culture-data-opening-glam-data-bottom-up/
http://39e9e1329gluhgh5y1kxop71.wpengine.netdna-cdn.com/wp-content/uploads/2012/03/DataHarvesting.pdf


maanantai 19. lokakuuta 2015

SÄMPLE-hanke esittäytyy

Museotyön rajat ovat liikkeessä. Yleisö- ja kokoelmatyö limittyvät toisiinsa, kun teknologiset kehitysaskeleet tuovat museoammattilaiset ja museoiden käyttäjät lähemmäs toisiaan. Yhteisöllisyys, avoimuus ja digitaalisuus ovat avainasemassa myös museoiden välisessä yhteistyössä. Haasteeksi muodostuu resurssien suuntaaminen niin, että niistä riittää sekä museoiden elintärkeisiin perustoimintoihin että uusien toimintatapojen ja -mallien luomiseen.

Toistaiseksi on hyvin vähän tietoa siitä mihin ja miten käyttäjät haluaisivat kulttuuriperintöaineistoja ja museoita käyttää. Suunnannäyttäjäksi on noussut Finna, joka tarjoaa museoille yhtenäisen julkaisualustan ja asiakkaalle – toivottavasti, joskus – yhtenäisen käyttökokemuksen. Museoiden kokoelmahallintajärjestelmät tarjoavat varsinaisen tiedon lisäksi harvoja palveluita. Harvat olemassa olevat palvelut ovat vaihtelevasti yhdistettävissä Finnaan, mikä hankaloittaa sekä museoiden että asiakkaiden käyttökokemusta.

Ei enää vain asenteesta kiinni
SÄMPLE – Sähköiset museopalvelut -hanke syntyi halusta kartoittaa, tutkia, kehittää ja kokeilla palveluita, joita museot voisivat tarjota. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman viiden museon yhteistyöhankkeen taustalla oli ajatus siitä, että mitä useampi organisaatio tarjoaa samoja palveluja, sitä yhtenäisempi on asiakkaan palvelukokemus. Vapriikin kuva-arkiston koordinoimassa hankkeessa Postimuseo, Työväenmuseo Werstas, Gallen-Kallelan museo ja Suomen Metsämuseo Lusto halusivat selvittää avoimeen dataan liittyviä toimintatapoja ja haasteita sekä kartoittaa mahdollisia yhteistyökumppaneita. Hankkeen juuret ovat vuonna 2013 päättyneessä SAKU-projektissa, jonka aikana esiin nousseita huomioita museoiden, sidosryhmien ja käyttäjien tarpeista on käytetty lähtökohtana SÄMPLE-hankkeessa. Avoin data on herättänyt viime vuosina runsaasti kiinnostusta museoissa, ja aihetta käsitteleviä projekteja on runsaasti. Tästä johtuen yksi SÄMPLE:n keskeisistä toimintaperiaatteista on ollut pyrkimys välttää päällekkäisyyksiä. Hanke on keskustellut aktiivisesti muiden toimijoiden kanssa.

Yhteistyötä ja avoimia aineistoja
Museot ovat avautumassa yleisöille yhä enemmän avoimen datan ideologian leviämisen myötä. Kotimaiset museot ovat rohkaistuneet avaamaan erityisesti valokuva-aineistoja esimerkiksi kuvapalvelu Flickrissä. Vapriikin kuva-arkiston koordinoimassa SÄMPLE-hankkeessa museot avasivat monipuolisesti dataa. Kuva-aineistojen lisäksi avattiin esimerkiksi äänitiedostoja ja paikkatietoja. Näistä kerrotaan lisää tulevissa blogikirjoituksissamme. Hankkeessa on havaittu, että museokentällä kaivataan tietoa siitä miten ja mihin aineistoja käytetään ja ketkä niitä käyttävät. SÄMPLE-hanke on pyrkinyt vastaamaan tähän tarpeeseen osallistumalla aktiivisesti erilaisiin avoimen tiedon tapahtumiin, joissa on ollut mahdollista seurata aineistojen hyödyntämistä ja verkostoitua käyttäjien kanssa. Lisäksi hanke on kartoittanut muiden museoiden julkaisemia aineistoja esimerkiksi museoiden käyttämien lisenssien osalta sekä selvittänyt avoimeen dataan liittyviä ongelmakohtia nimenomaan museoiden näkökulmasta.

Kokemukset hyötykäyttöön
SÄMPLE-hanke päättyi touko–kesäkuussa 2015. Avoimuuden ajatukselle uskollisena projekti haluaa julkaista hankkeen aikana esille nousseita kysymyksiä ja ajatuksia. SÄMPLE-hankkeen tekstejä julkaistaan eri blogeissa kulloisenkin käsillä olevan aiheen mukaisesti. Tekstinikkarina toimii Susanna Haavisto apunaan SÄMPLE:n projektipäällikkö Maija Ekosaari Vapriikista ja ohjausryhmän jäseniä Gallen-Kallelan museosta, Lustosta, Postimuseosta ja Werstaalta.  Luvassa on esimerkiksi Avoimen datan lyhyt sanakirja, Yhteisöllisen tallentamisen case -esimerkki (kiitokset tästä Keski-Suomen museon innovatiiviselle projektille!) ja erään kuva-aineiston matka maailmanmaineeseen – ei kuitenkaan välttämättä tässä järjestyksessä.


Maija Ekosaari ja Susanna Haavisto


SÄMPLE Facebookissa:
https://www.facebook.com/pages/S%C3%A4mple-s%C3%A4hk%C3%B6iset-museopalvelut/1567107720170356?sk=timeline&ref=page_internal


perjantai 9. lokakuuta 2015

Airbus A350 lentää, mutta miksi?


Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levän mielestä kulttuurimatkailuviestinnässä toistetaan samoja virheitä kuin muussa markkinoinnissa. Vanhojen virheiden toistamiselle olisi kuitenkin vaihtoehtoja.


Viime päivinä ja viikkoina olemme saaneet kuulla, että Finnairille tulee uusi lentokone Airbus A350. Uusi malli, ja kaiken lisäksi yhtiö saa sen ensimmäisenä Euroopassa. Tehokas kone. Lentää vähällä polttoaineella. Tilaa riittää ykkösluokassa ja turistiluokkakin on tavallista paremmin varustettu. Päivän Helsingin Sanomat (9.10.2015) toteaa Finnairin tavoittelevan designyhtiön mainetta, mikä näkyy sekä Vertti Kiven suunnittelemassa sisustuksessa että tarjoiluastioissa. Ainoa tieto, jota minä olen jäänyt kaipaamaan, on se, että mihin ja miksi minun pitäisi tällä koneella lentää? Vai onko kenties tulossa vielä uusi lipputuote A350, joka lentää ympyrää ja jonka kyydissä voimme nauttia kaikesta nyt kerrotusta?

Yhdeksi taloutemme kurjuuden syyksi on mantramaisesti nostettu se, että suomalaiset eivät osaa myydä ja markkinoida. Olemme edelläkävijöitä ja tuotteemme kestävät vertailun, mutta moisen tietävät lähinnä insinöörit.

Insinöörivetoisen myynnin ja markkinoinnin kerrotaan olevan yhtenä syynä Nokian matkapuhelinvalmistuksen romahdukseen. Yhtiö osasi tehdä hyviä puhelimia, akut kestivät, kamerat lauloivat, yhteyksissä riitti nopeutta ja muotoilukin oli kohdallaan. Vain yksi unohtui – ei kerrottu ja kehitetty sitä, mitä puhelimella voisi tehdä. Tämä huomattiin, kun iPhone tuli ja vei asiakkaat mennessään.

Nokian matkapuhelinbisneksen romahduksen ja tietoisuuden insinöörivetoisen markkinoinnin ja myynnin ongelmista luulisi herättävän ja saavan ihmiset reagoimaan. Erityisesti tätä odottaisi luoviksi julistautuvilta viestinnän, markkinoinnin ja myynnin ammattilaisilta.

Finnairin esimerkin perusteella näin ei kuitenkaan näytä olevan. Mainostila ja viestinnän resurssit on käytetty siihen, että yhtiölle on tulossa uusi lentokone. On luonnollisesti syytä onnitella yhtiötä hienosta hankinnasta. On myös syytä onnitella insinöörejä, jotka ovat säilyttäneet työpaikkansa yhtiön viestinnässä ja markkinointiosastolla.

Ihmiset eivät kuitenkaan lennä lentokoneen tai matkan vaan määränpään vuoksi. Kokonaisuutena Finnairin liiketoiminnan tärkein osa ei ole lentokonetehdas vaan lentomatkan päässä olevat, ihmisiä kiinnostavat kohteet. Väitän, että Finnairin lento olisi tulevaisuudessa paljon vakaampaa, jos mainonnan kärki olisi lentokoneen sijasta vaikka kohdemaiden museoissa ja muissa kulttuurimatkailukohteissa. Toivon, että valittu mainonnan näkökulma on käytössä vain kotimaisissa medioissa, ja esimerkiksi Kiinassa Finnairin lehti-ilmoittelu keskittyy maamme tarjontaan, johon pääsee tutustumaan hienolla uudella lentokoneella.

Finnair ei ole ainoa kulttuurimatkailun piirissä oleva toimija, joka painottaa mainostamisessaan syiden sijasta välineitä. Hotellit mainostavat huoneitaan, VR ja bussifirmat hintojaan. Tämä on kulttuurimatkailun keskeisin ongelma. Kulttuurimatkailukohteilla on mitä mainostaa, mutta ei varaa tehdä sitä. Liikenneyhtiöillä ja hotelleilla on varaa, mutta ei mainostettavaa. Liiketoiminta yskii. Se on harmi, koska korjaaminen ei maksaisi mitään.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri