Odottamatta parrasvaloihin
Tammikuussa vuonna 2015 BBC:n verkkomedia kertoi maailmalle, että sen historian ehdottomasti luetuin ja jaetuin uutinen koski suomalaista äitiyspakkausta. Sivulla oli vieraillut yli 20 miljoonaa kävijää. Se oli myös ensimmäinen BBC:n uutinen, jota oli jaettu sosiaalisessa mediassa yli miljoona kertaa!
Mitä ihmettä? Eihän tämä ole edes uutinen. Äitiyspakkaukset ovat olleet osa suomalaisten arkea jo yli 75 vuotta. Osasyy suosioon oli jutun raflaava otsikko “Miksi suomalaislapset nukkuvat pahvilaatikoissa?”, joka sai suomalaislukijan tietenkin miettimään, mitähän britit meistä oikein ajattelevat. BBC:n oman analyysin mukaan pakkauksen sisältämä ajatus siitä, että kaikki ovat tasavertaisia syntyessään, oli varmaankin vielä tärkeämpi syy. Se lämmitti ihmisten mieltä ja sai heidät jakamaan tunteensa muiden kanssa. Lopulta nettimeemi on kuitenkin hittibiisin kanssa samalla viivalla – kukaan ei oikein pysty kertomaan, miksi jostain tulee supersuosittu ja jostain toisesta ei.
Vanhat kuvat kiven alla?
Äitiyspakkausbuumi alkoi vuonna 2012, kun Aalto-yliopisto uudisti äitiyspakkauksen ulkoasun osana Design-pääkaupunkivuotta. Uuden pakkauksen julkistuksen yhteydessä järjestettiin näyttely, johon kaivattiin myös vanhoja äitiyspakkauskuvia. Vanhojen kuvien löytyminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Kelalla ei niitä ollut. Näyttelyn organisaattorit sattuivat selaamaan kuvia myös arjenhistoria.fi-sivuston kautta: bingo!
Osoittautui, että äitiyspakkauksien varhaisvaiheesta kertovia kuvia löytyi Työväenmuseo Werstaalta, jossa ne oli juuri digitoitu. Luultavasti kenellekään ei olisi tullut mieleen kysyä kuvia Werstaalta, jollei niitä olisi löytynyt verkossa olevasta tietokannasta. Werstaalle kuvat olivat tulleet Osuustukkukauppa OTK:n negatiivikokoelman mukana. Merkittävässä teollisuushistoriallisessa kokoelmassa oli osana myös OTK:n neulomo II, joka valmisti äitiyspakkaukset toiminnan alkuvaiheissa. Werstas antoi kuvat näyttelykäyttöön Aalto-yliopistolle.
Babybox herättää uteliaisuutta
Joitakin aikoja myöhemmin äitiyspakkauskuvista alkoi tulla tiedusteluja ulkomaita myöten. Ensimmäisenä ulkomaisena tiedotusvälineenä Valitut Palat kyseli kuvien käytöstä. Silloin päätettiin, että toistaiseksi annamme ne kuvat, jotka oli valittu ja annettu näyttelykäyttöön, maksutta myös äitiyspakkauksista kertoviin ulkomaisiin tiedotusvälineisiin – ikään kuin kansallisesta velvollisuudesta. Taka-ajatuksena oli toki se, että kuvien yhteyteen saatiin näkyviin “Finnish Labour Museum Werstas”. Koskaan ei voi saada liikaa kansainvälistä näkyvyyttä. Samanlaisella sopimuksella myös BBC sai kuvat käyttöönsä.
Viimeisimpiä samojen kuvien käyttäjiä on amerikkalainen televisioyhtiö CBS, jonka suosittu makasiinityyppinen, terveydenhoitoon keskittynyt The Doctors -televisio-ohjelma teki suomalaisista pahvilaatikoista ja niiden sisältämistä lapsista, lastentavaroista ja lapsista huolehtimisesta jutun alkuvuonna. Tähän yhteyteen kun sopi vetää esiin myös suomalaisten lapsikuolleisuus, joka on pienimpiä maailmassa.
Äitiyspakkaus täynnä yllätyksiä
Ei olisi kuvissa esiintynyt rouva Perkoila varmaan uskonut, että hän antaa 2010-luvulla suomalaiselle sosiaalipolitiikalle äidinkasvot, joita kadehditaan ympäri maailman (no, joissain amerikkalaisblogeissa tulkitaan kaikkien suomalaislapsien pukeminen täsmälleen samanlaisiin haalareihin sosialismiksi). Werstaan kannalta on hienoa, että kuvat ovat löytyneet käytettäväksi. Valitettavasti myös jotkin sellaiset täysin kaupallista toimintaa harjoittavat tahot, jotka esimerkiksi myyvät “suomalaisen mallin mukaan” tehtyjä äitiyspakkauksia ovat myös löytäneet samat kuvat, ja käyttävät niitä luvatta.
Koko tämä äitiyspakkauskohu jättää ihmetyksen valtaan. Vaimollani ja minulla on ollut ilo saada kolme tällaista pakettia. Pakkaus on sisältänyt aina pienen yllätyksen. Mitä sieltä tällä kertaa löytyy? Ei tullut mieleen, että koko pakkaus on ihme. Ajatus siitä, että missään muualla kuin Suomessa ei ole otettu käyttöön tällaista aivan keskeistä “survival-kittiä” uusille vanhemmille on aivan käsittämätön, kun se meille on itsestäänselvyys. Onko meillä muitakin aivan itsestäänselvyyksiä, joita muu maailma ei ole hoksannut? Keittiön kuivauskaappi vaikkapa? Työväenmuseo Werstaan maailmankuuluja äitiyspakkauskuvia sekä muita kokoelmia voit selata osoitteessa http://www.arjenhistoria.fi.
Kimmo Kestinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti