Aineistoja valtionarkiston (nyk. Kansallisarkisto) tutkijasalissa (Rauhankatu 17) v. 1910. Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmat. Kuv. Tuntematon. CC-BY 4.0.
”Meidän kokoelmiimme kuuluu niin ainutlaatuisia aineistoja,
että niitä on mahdoton kuvailla yhteisillä kuvailusäännöillä.”
Väitteessä sekoittuvat itse aineistot ja niitä koskeva
kuvailu. Museoiden kokoelmiin kuuluu lukuisia ainutlaatuisia ja - kertaisia
aineistoja, mutta kaikki aineistot sinänsä ovat varmasti luetteloitavissa ja
kuvailtavissa yhteismitallisesti. Museoiden luettelointiohje tarjoaa koko
museokentälle aineistojen kuvailuun yhteiset säännöt, joita voidaan hyödyntää
mitä tahansa objektityyppiä kuvailtaessa.
Kokoelmatyössä tarvitaan epäilemättä edelleen vahvaa erikoisosaamista,
jotta eri aineistot pystytään kuvailemaan mahdollisimman kattavasti. Ongelmana ei kuitenkaan ole se, etteikö aineistoja sinänsä pystyttäisi kuvailemaan luettelointiohjeita noudattaen. Sen sijaan aineistoista itsessään saattaa jo lähtökohtaisesti olla puutteelliset ja virheelliset kontekstitiedot. Toiseksi luetteloija ei välttämättä
yksinkertaisesti tunne kuvailtavia aineistoja riittävän hyvin, jotta ne tulisi
kuvailtua eri näkökulmista mahdollisimman kattavasti.
Eri automatisoidut digitaaliset prosessit tulevat todennäköisesti
tulevaisuudessa nopeuttamaan aineistojen kuvailua mm. tarjoamalla luetteloijalle
relevanssiin perustuvia asiasanoja tai vaikkapa mahdollistavat aineistojen
massadigitoinnin aiempaa tehokkaammin. Tämä ei sinänsä merkitse sitä,
etteikö asiantuntevaa kokoelma-ammattilaista tarvittaisi edelleen museoissa:
esimerkiksi historiallisen kontekstin tunnistaminen on osoittautunut melko
haastavaksi koneoppimisen näkökulmasta. Myöskään koneoppimisen näkökulmasta ongelmat eivät siten liity kuvailun yhteismitallisuuteen, vaan pikemminkin strukturoidut luettelointisäännöt tukevat eri automatisoitujen menetelmien käyttöönottoa museoalalla.
”Yhteiskäyttöiset termilistat tai ontologiat eivät riitä omien aineistojen kuvailussa”
Yhteiskäyttöisissä ontologioissa (esim. KOKO) voi toki
olla puutteita esimerkiksi nykyhetken ilmiöiden tai vaikkapa uusimpien taidesuuntausten
kuvailussa, kun terminologia ei ole vielä vakiintunut. Silti yhteiskäyttöisyyden
näkökulmasta kannattaa suosia aina koko KAM-sektorin käytössä olevia ontologioita,
termilistoja tai luokituksia, kun se vain on mahdollista. Tällä tavoin
varmistetaan museossa tuotetun metadatan yhteismitallisuus esimerkiksi ulkoisia
verkkopalveluja kuten Finnaa varten. Lisäksi kannattaa pitää mielessä, että
Finton eri ontologioihin on mahdollista ehdottaa puuttuvia termejä suoraan,
jos huomaa puutteita tai virheitä ontologioissa.
”Käytössä oleva kokoelmahallintajärjestelmä ei mahdollista
kaikkien museon kokoelmiin kuuluvien aineistojen luettelointia”
Tämä varmasti pitää edelleen vähintään jossain määrin paikkaansa.
Museoalalla on käytössä laaja joukko eri kokoelmahallintajärjestelmiä, joista osa ei
pohjaudu mihinkään yhteiskäyttöiseen tietomalliin eivätkä ne myöskään noudata
Museoiden luettelointiohjeeseen nojautuvaa tapaa tallentaa aineistoja. Historiallisista syistä esimerkiksi
taidemuseoiden käytössä olleet kokoelmahallintajärjestelmät ovat taipuneet
hyvin taideteosten luettelointiin, mutta niitä ei ole suoranaisesti tarkoitettu esimerkiksi kulttuurihistoriallisen esineistön tai arkistoaineistojen hallintaan. Mahdollisen järjestelmäuudistuksen
yhteydessä olisikin hyvä varmistua, että hankittava järjestelmä sopii hyvin
kaikkien museon kokoelmiin kuuluvien objektityyppien luettelointiin Museoiden
luettelointiohjeen mukaisesti.
Tuleeko mieleesi muita luetteloinnin myyttejä? Sana on
vapaa kommenttikentässä.
Sampsa Heinonen
Kirjoittaja on Kookos-kokoelmahallinnan palvelupäällikkö Suomen museoliitossa