perjantai 21. marraskuuta 2014

Ajasta ja paikasta riippumatta

www.rijksmuseum.nl

Seinät eivät enää rajoita museokokemusta. Museo ja sen palvelut sekä kokoelmat esittäytyvät konkreettisen rakennetun tilan lisäksi myös monissa muissa kanavissa.

Allan & Bo Hjeltin taidesäätiö järjesti lokakuun 21. päivä Ateneumissa Reinventing the Museum –keskustelutilaisuuden. Siellä nousi esille selkeästi ajatus, että internetissä ja sen tarjoamissa mahdollisuuksissa on museoiden tulevaisuus. Museon kokoelmia tulisi laadukkaasti esitellä myös netissä, jolloin museokokemusta voi jatkaa kotona tai museoon voi tutustua ilman konkreettista vierailua, jopa toisesta maasta käsin. Visuaalisesti ja taitavasti toteutetut some-ystävälliset nettisivut ovat tämän päivän museolle välttämättömyys.

Rijksmuseumin Wim Pijbes kertoi esimerkin museokokoelmien käytöstä myös muussa kuin museaalisessa tarkoituksessa. Paikallinen kauppaketju oli lähestynyt museota yhteistyö mielessä ja tuloksena syntyikin sarja maitopurkkeja, joiden kylkiä koristivat museon kokoelmien erilaiset teokset. Tempaus toi taiteen tavallisen kuluttajan aamupalapöytään ja toimi lisäksi laajalevikkisenä mainoksena itse museolle. Museonjohtaja olikin sitä mieltä, että mitä enemmän ihmisille antaa kuvallisia ärsykkeitä, sitä varmemmin ihmiset myöhemmin löytävät tiensä museoon sen alkuperäisen teoksen äärelle. Pijbes kertoi, ettei kuvien käytöstä oltu maksettu museolle mitään korvausta. Sitä vastoin hän oli itse ollut valmis jopa maksamaan ulkopuoliselle yritykselle, jotta kuvia käytettäisiin! Taiteen tunnetuksi tekeminen ja tempauksen luomat pidemmän aikavälin vaikutukset ovat jotain paljon arvokkaampaa kuin kertakorvauksen tuoma tulo. 
Trafiikki-museoiden verkkokaupan tuotteita.

Verkko-ostokset ovat mm. vaatteiden, kirjojen ja matkojen osalta jo arkipäivää. 11.9. TouNet-hankkeen Myynti ja markkinointi verkossa -tilaisuudessa esiteltiin erilaisia matkailutoimijoiden hyödynnettävissä olevia jakelukanavia ja verkkokaupparatkaisuja. Myös museot ovat kulttuurimatkailutoimijoita, joten museot voisivat myös hyödyntää tätä kanavaa! Konkreettisen museovierailun kohokohta monelle on museon yhteydessä oleva museokauppa, mutta monet museot ovat laajentaneet kauppapaikkansa jo seinien ja aukioloaikojen ulkopuolelle. Tilaisuudessa kiitosta sai erityisesti Trafiikki-museoiden yhteistyössä ylläpitämä verkkokauppa

Tällainen yhteisöverkkokauppa olisi varmasti hyvä ratkaisu myös monelle muulle resurssien kanssa taiteilevalle museolle. Museoviraston yhdessä Helsingin Sanomien kanssa 5.11. järjestämässä poliitikkopaneelissa museokaupat nousivat myös esille museon yhtenä tulonlähteenä.

Poliitikot olivat sitä mieltä, että museokäynnin kynnystä olisi madallettava. Verkko tarjoaa tähän yhden ratkaisun. Museokauppatuotteiden lisäksi verkkokaupasta tulisikin mielestäni olla mahdollista ostaa myös pääsyliput museoon sekä opastus museokierrokselle. Museokäynnin ja museokahvilassa ruokailun yhdistävä valmis elämyspaketti olisi varmasti monen matkailijan mieleen!


Elina Björkqvist
Kirjoittaja työskentelee projektikoordinaattorina Suomen museoliitossa Museot kulttuurimatkailun kärkeen -hankkeessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti