Kulttuuria ja perintöä

Kulttuuriperintö puhuttaa. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä pohtii kulttuuriperinnön käsitettä ja sen määrittelemisen vaikeutta.

Kulttuuriperintö puhuttaa tällä hetkellä tosissaan sekä aineellisena että aineettomana. Järjestetään seminaareja, laaditaan strategioita ja kirjoitetaan kirjoja. Kaikkia näitä yhdistää mielestäni hieman kummallinen ongelma eli kulttuuriperinnön määritelmä. Jos kaikki se energia, joka viime viikkoina lukemani ja kuulemani perusteella käytetään kulttuuriperintökäsitteen määrittelyyn ja siihen liittyvään akateemiseen debattiin käytettäisiin kulttuuriperintötyöhön, strategiat ja ohjelmat olisi jo toteutettu ja kulttuuriperintömme olisi varmuudella siirtymässä jälkipolville.

Sopiikin kysyä, mikä siinä kulttuuriperinnön käsitteessä on niin vaikeaa? Kaikki keskustelut ja kirjoitukset kuitenkin päätyvät samaan tulemaan eli käytännössä kaikki on kulttuuriperintöä. Ja jos luetun tai kuullun perusteella heräisikin epäilys, että onko tämä kulttuuriperintöä, niin kysymällä sitä asiantuntijoilta saa varmasti vastauksen – kyllä esittämäsi ilmiö on kulttuuriperintöä. 

Kulttuuriperintömäärittelydepatin ongelma ei ole perintö vaan kulttuuri. Kulttuurin määritelmä lähtee siitä, että kaikki on kulttuuria. Perinnön käsite ei puolestaan lähde siitä, että kaikki on perintöä tai ei ainakaan kaikkien perintöä.

Homma yksinkertaistuisi, jos puhuisimme vain
perinnöstä, joka jakautuu yksityiseen ja yhteiseen. Yksityisen perinnön valinnasta, säilyttämisestä ja siirtämisestä jälkipolville huolehtii kukin yksityinen henkilö tai yhteisö omien intressiensä mukaisesti. Yhteisen perinnön valinnasta, säilyttämisestä ja siirtämisestä jälkipolville huolehtii yhteisesti hallinnoidut toimijat, useimmiten luonnollisesti museot.

Ongelmia tulee ja on tullut, kun yksityisen ja yhteisen perinnön intressit törmäävät. Vallan tavatonta ei ole, että yksityiset tahot haluavat perintöönsä liittyvät velvoitteet yhteisön hoidettavaksi. On näkyvissä myös toisensuuntaista perinnön pakoilua. Yhteisöt ovat tällä hetkellä mielellään siirtämässä yhteistä perintöä yksityisten hoitoon – kärjessä kartanot. Hermostuneisuutta yhteisöperinnön vaalijoissa on herättänyt myös yksityisten innokkuus hoitaa metallinpaljastimineen yhteistä perintöä.

Teenkin seuraavan esityksen. Unohdamme sanan ”kulttuuri” ja keskitymme perinnöstämme huolehtemiseen!

Kimmo Levä

Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri