perjantai 19. helmikuuta 2016

Guggenheim Helsinki – kyllä vai ei?

Valtaosa Museo-lehden kyselyyn vastanneista museoammattilaisista ei toivo Guggenheim-museota Helsinkiin.

Guggenheim Helsinki -hanke puhuttaa. Toistaiseksi julkisuudessa ovat olleet esillä lähinnä matkailualan ja elinkeinoelämän edustajat, eivät niinkään museoalan ammattilaiset. Museo-lehti selvitti verkkokyselyllä, mitä museoalalla työskententelevät ajattelevat suunnitellusta uudesta taidemuseosta.


Suuri osa vastaajista (71 %) ei toivo Guggenheim-hankkeen toteutumista. Perustelut ovat pääosin taloudellisia. Uuden museon ei haluta tulevan mukaan jo ennestään niukoille julkisen rahoituksen apajille. Osa pitää Guggenheimia myös laskevana trendinä, eikä kävijäennusteita pidetä uskottavina. Monet vastaajat tuovat myös esiin Amos Rexin uudisrakennuksen ja pääkaupunkiseudun isot taidemuseot, joilla on jo nyt kiinnostava kansainvälinen ohjelma. Osa ei-vastaajista kuitenkin kirjoitti, että kokonaan omalla rahoituksella toimiva museo olisi tervetullut.

Museota toivoo Helsinkiin 29 % vastaajista. He puolestaan uskovat museon tuovan uutta kulttuurielämää Helsinkiin, virkistävän taidemuseokenttää sekä tuovan alalle sopivasti kilpailua, joka kannustaa muitakin museoita kehittämään toimintaansa. Uuden museon toivotaan tuovan alalle uusia työpaikkoja sekä lisäävän museoiden kiinnostavuutta. Kyllä-vastaajien mukaan on hienoa huomata, että museo on nostettu suomalaisen matkailun kärkihankkeeksi. Museolla nähdään myös laajoja taloudellisia, positiivisia vaikutuksia.
 
Kyselyssä vastaajat kertoivat kyllä tai ei -kantansa lisäksi asuinalueensa ja museotyypin, jossa työskentelevät. Jonkin verran muita myönteisemmin hankkeeseen suhtautuvat helsinkiläiset kuin muualla pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa asuvat. Helsingissä asuvista ei-vastauksen valitsi noin 66 %. Muualla Suomessa asuvista ei-vaihtoehdon valitsi 72 %. Pääkaupunkiseudulla Helsingin ulkopuolella asuvista museoalalla työskentelevistä hanketta vastustaa 76 prosenttia vastaajista.

Vastaajan työpaikan mukaan eriteltynä myönteisimmin hankkeeseen suhtautuvat taidemuseoissa työskentelevät sekä vaihtoehdon ”muu museoalan työpaikka” valinneet. Molemmissa ryhmissä ei-vastauksia annettiin noin 62 %. Hankkeen vastustajia puolestaan on eniten kulttuurihistoriallisissa museoissa työskentelevien joukossa. Heistä 79 % kuuluu ei-vastaajiin.

Museo-lehden kysely toteutettiin 27.1.-1.2.2016. Vastaajia etsittiin Museoposti-sähköpostilistalla sekä museoalan sisäisen keskusteluryhmän ryhmän kautta Facebookissa. Kyselyyn vastasi 455 museoalalla työskentelevää. Museoalalla työskentelee Suomessa noin 2 640 henkilöä (Museotilasto 2014, Museovirasto). Alla olevat lainaukset ovat vastaajien perusteluja mielipiteelleen.

 EI

”So last season! Eihän tuollaisia menneen maailman museokomplekseja enää todellakaan 2010-luvulla kannata pykätä pystyyn. Katse tulevaan!”
 

”Pitää panostaa jo olemassa oleviin museoihin. Yksityisrahoituksella Guggenheim-museo voi tulla Suomeen.”

”Onko järkeä maksaa kalliista brändistä tässä taloudellisessa tilanteessa, jossa Suomen muut museot ajetaan ahdinkoon ja jopa alas?! Ja kun eihän se ole edes museo (ei omia kokoelmia), vaan oikeampi termi olisi taidegalleria.”

”Hanke on aivan liian kallis ja kävijätavoitteet suorastaan utopistisia. Pelkään, että museo ei tule saamaan alkuviehätyksen jälkeen tarpeeksi kävijöitä. Korkeatasoisia taidemuseoita on Helsingissä jo monta ja kohta uutena toimijana myös Amos Rex.”

”Suomessa on jo tarpeeksi museoita ja hyviä sellaisia. Guggenheim veisi Helsingin aiemmat museot kilpailutilanteeseen, jota ei Suomessa ole juuri totuttu hallitsemaan. Guggenheim edustaa museon ja gallerian välimaastoon sijoittuvaa taidelaitosta, mikä lienee tulevaisuuden valossa todellisuutta Suomessakin. Miksi edellä kuvattu toimija ei voisi olla joku uusi suomalainen brändi-yhtiö?”

”Jos perustelut Guggenheim-museolle ovat lähinnä matkailulliset ja arkkitehtooniset, eikö sitä voisi rakentaa esimerkiksi Poriin? Porin taidemuseo on jo tällä hetkellä Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia ja tinkimättömimpiä taidemuseoita. (…) Miksi vahvistaa jo entisestään vahvaa pääkaupunkia matkailullisesti, kun hyvää voi jakaa muuallekin?”

”Museo ilman omia Suomen ja Pohjolan alueeseen linkittyviä kokoelmia jää irralliseksi yhteisöstä, se on kuin laiva joka tulee muualta ja haluaa pysyvän sijan kauniissa empirekeskustassa.”


”Johdonmukainen harhaanjohtava tiedottaminen, ylimitoitetut tuotto-odotukset, olemassa olevan museokentän kehittämisen ohittaminen.”

”Uudet avaukset museoalalla ovat sinänsä tervetulleita, eikä toiminnallinen, kävijämäärä- tai tulokilpailu estä uusien museoiden perustamista. "Helpompi perusta kuin pyörittää" on kuitenkin hyvä ohjenuora, kun suunnitellaan toiminnan rahoitusta ja asetetaan kävijämäärätavoitteita myös pitkällä aikavälillä. Guggenheim-brändi on nähdäkseni väljähtynyt ja hyötyyn nähden ylikallis.” 


KYLLÄ

”Hanke tuo kulttuuria, alan työpaikkoja, energiaa ja nostetta Helsinkiin ja sitä kautta koko Suomeen.”

”Tuo lisää säpinää ja näkyvyyttä museokentälle. Varmistettava vain, ettei vie resursseja jo toimivilta museoilta eli museon rahoituspohja pitää kunnolla selvittää.”

”Uusi, mielenkiintoinen ja tunnettu museo ei syö muilta museoilta kävijöitä, vaan rikastuttaa museo- ja kulttuurielämää ja näin tuo kävijöitä muihinkin (ainakin pääkaupunkiseudun) museoihin.”

”Periaatteessa uuteen pitää suhtautua positiivisesti. Onhan se erinomaisen hyvä asia, että Suomen matkailun "kärkikohde" on nimenomaan museo. Pelottava asia on oikeastaan nyt vain se, kuinka suomalaisten mielikuva saadaan käännettyä positiiviseksi. Negatiivinen mielikuva koko hankkeesta tuo vähän mustan pilven koko museoalan ylle.”

”Turismin kannalta se olisi erinomainen vetonaula. Elävöittäisi lisäksi Helsingin satama-aluetta.”

”Keneltä museo olisi pois? En ymmärrä, miksi hanketta vastustetaan tunteen perusteella tai sillä, että meillä on tarpeeksi museoalan osaamista ja laadukkaita näyttelyitä. On kyllä, mutta oletettavasti kilpailu panisi kaikki museot skarppaamaan näyttelyissä, viestinnässä, palvelussa ja myös osaamisessa. Turha on tuudittautua siihen, että kaikki museoalan tekeminen ja osaaminen olisi Suomessa aivan tapissa. Hyvä vaan, että maailma tulee lähelle, kun kaikilla ei ole varaa tai halua lähteä maailmalle!”


”Kaikki hankkeet, jotka lisäävät keskustelua kuvataiteesta, ovat alalle hyväksi. Uuden toimijan tullessa kaikki vanhemmat instituutiot joutuvat tsemppaamaan. Uhka voi syntyä vain siitä, että pelätään ettei itse pärjätä.”

”Museoiden laajoja taloudellisia vaikutuksia ei oikein vielä ymmärretä: uskon nimekkään museon olevan taloudellisesti järkevä investointi niin Helsingin kuin koko Suomenkin näkökulmasta. Ylipäätään kaikki museoihin liittyvät keskustelut ja investoinnit tuovat kentälle hyvää. Hanke on rakennettava niin, että se tukee elinkeinojen ja kulttuuritoimijoiden kehittymistä mahdollisimman hedelmällisellä tavalla. Eli tavoitteet kirkkaiksi toimialat ylittävällä yhteistyöllä!” 


”Kilpailu ei ole pahitteeksi. Hanke lisää tiedotusvälineiden, uusien kävijöiden, matkailijoiden ja päättäjien kiinnostusta kaikkia museoita kohtaan, ei vain Guggenheimia kohtaan. Hanke olisi piristysruiske koko museokentälle. En usko, että hankkeen vuoksi Suomen muiden museoiden sponsorirahoitus tai valtion ja kuntien rahoitus museoille vähenisi. Rahojen väheneminen johtuu valtion ja kuntien tämän hetkisestä taloudellisesta tilanteesta ja jo aiempina vuosina tehdyistä säästöpäätöksistä. Guggenheim-hankkeen yrityksiltä ja yksityisiltä saama raha ei itsestään selvästi tulisi siirtymään Suomen muulle museokentälle, jos hanke ei toteudu.”
 


Mitä mieltä sinä olet: Guggenheim Helsinki – kyllä vai ei?

Tuuli Rajavuori
Kirjoittaja on Suomen museoliiton viestintäpäällikkö

Juttu on julkaistu osittain Museo-lehdessä 1/2016

perjantai 12. helmikuuta 2016

Museoista sisältöä ja syvyyttä mediakasvatukseen

Pakolaisia Elisenvaarassa. Elisenvaara 1940.03.18. SA-kuva.

Museoliiton projektikoordinaattori ja koulutussuunnittelija Pauliina Kinanen kirjoittaa museoista ja mediakasvatuksesta. Medialukutaito kuuluu yleissivistykseen, ja museot ovat paikkoja, joissa yleissivistystä voi kasvattaa.


Tällä viikolla vietetään Mediataitoviikkoa. Edellisellä viikolla oli Sanomalehtiviikko. Näillä teemaviikoilla pyritään tuomaan esille erilaisten medioiden ymmärtämisen tärkeys osana erityisesti lasten ja nuorten kasvatusta. Viime aikojen lööppejä ja verkkokeskusteluita seuratessa on usein käynyt mielessä, että mediakasvatusta olisi syytä tarjota myös aikuisille.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Päivi Anttikoski kirjoitti Sanomalehtiviikon aluksi, että median tarjoamien sisältöjen kriittinen arviointi onnistuu paremmin, kun ”koululaisella on tarpeeksi tietoa yhteiskunnasta, kulttuureista ja ajankohtaisista tapahtumista” (HS 1.2.2016). Museot tarjoavat juuri tätä: tietoa yhteiskunnasta ja kulttuurista. Lisäksi museot ovat mediarikkaita* ympäristöjä. Mikä olisi luontevampi paikka sisällön ja syvyyden tuomiseksi mediakasvatukseen kuin museo? Museot ovat tavallaan lööppijulkisuuden vastakohta. Mustavalkoisuuden ja kärjistysten sijaan ne tarjoavat näkökulmia ilmiöihin, taustoihin ja ihmiselämän koko kirjoon.

Suomen kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila totesi Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että museoissa voidaan käsitellä menneisyyttä, nykypäivää ja tulevaisuutta. Museoissa on mahdollisuus päästä käsiksi isoihin ilmiöihin, jotka konkreettisten esineiden kautta avautuvat aivan toisella tavalla kuin esimerkiksi kirjoja lukemalla.

Museon tulee Anttilan mukaan osallistua myös ajankohtaiseen keskusteluun ja tuoda siihen oma historiallista perspektiiviä avartava näkökulmansa. Ajankohtaiseen pakolaiskeskusteluun liittyen Kansallismuseossa onkin esillä valokuvanäyttely Pakolainen, evakko, ihminen, joka taustoittaa ihmisten tulemista ja menemistä Suomesta ja Suomeen. (Ylen aamu-tv 29.1.2016)

Meneillään olevaa neljättä Mediataitoviikkoa vietetään tarkastellen netin tarjoamia mahdollisuuksia ja omaa mediasuhdetta teemalla Parempi netti virtaa meistä. Museot ja niiden sisällöt ovat yhä enenevissä määrin läsnä ja käytettävissä myös netissä.

Viime viikolla Kansalliskirjasto julkaisi museoiden, arkistojen ja kirjastojen aineistoja kokoavassa Finna.fi-palvelussa avoimen rajapinnan miljoonien aineistojen kuvailutietoihin. Kyseessä oli ennätyksellisen suuri kulttuuridatan avaus. Mikä parasta, samalla julkaistiin myös hakutoiminto, jolla voi löytää 200 000 avoimesti lisensioitua kuvaa kulttuuriperinnöstämme. Tarjolla on siis valtava määrä luotettavaa, sisällöltään rikasta materiaalia kenen tahansa kiinnostuneen käytettäväksi – tai vaikkapa aineistoksi mediakasvatukseen.

*Termiä käytti professori Kristiina Kumpulainen esityksessään Leikillinen ja luova oppiminen mediarikkaissa ympäristöissä Museot mediakasvattajina 2015 -seminaarissa.


Pauliina Kinanen
Kirjoittaja on Suomen museoliiton projektikoordinaattori ja koulutussuunnittelija

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Suvulla ja museolla sama tehtävä

Kimmo Levän omaan elämänuraan mahtuu paljon.

Tänään 50 vuotta täyttävä Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä kirjoittaa juhlapäivänsä blogipostauksessa suvun ja museoiden yhteisestä tehtävästä.


Täytän tänään 50 vuotta. Suku tulee juhlistamaan merkkipäivääni parin viikon päästä. Hyvä niin, sillä harvemmin sukulaisia on viime aikoina tavannut edes juhlapyhien yhteydessä arjesta puhumattakaan.

Suku ja sukulaiset ovat tärkeitä samasta syystä kuin museot. Tutkimusten mukaan museoita pidetään tärkeinä niihin liittyvien perintö-, opetus-, optio- imago- ja talousarvojen sekä vain jo olemassaolonsa vuoksi.

Ihmiset ja yhteisöt arvostavat museoita, koska ne säilyttävät esineellistä ja aineetonta perintöä. Tähän arvostukseen liittyy opettaminen. Haluamme siirtää perintönämme materiaalia, tietoa ja kokemuksia opiksi tuleville sukupolville.

Museoilla nähdään olevan myös merkittävää taloudellista arvoa, joka näkyy suorina matkailutuloina ja välillisinä taloudellisina hyötyinä, kun museot parantavat yhteisönsä ja alueensa imagoa ja sitä kautta houkuttavuutta. Museoita pidetään tärkeinä myös ns. optioarvon vuoksi. Haluamme, että museoita on olemassa mahdollisia tulevia tarpeitamme varten.

Merkittävin arvo museoille tulee kuitenkin niiden pääasiallisesta tehtävästä.  Museot ovat kunnianosoituksia aikaisempien sukupolvien osaamiselle ja työlle sekä sille, että he ja ne ovat olleet olemassa.

Suvulla on perintömerkitys. Perimme ulkoisia ominaisuuksia, arvoja ja yhä useammin myös taloudellista varallisuutta, mutta myös sukurasituksia, kuten sairauksia tai mainetta, joista emme aina niin välittäisi. Suvulla on epäilemättä opetusarvo. Haluamme välittää omat, vanhempiemme ja sukumme opit ja taidot sekä luonnollisesti myös varoittavat esimerkit jälkipolville.

Suvulla on museoiden tapaan imagoarvo. Olemme miellämme osa sukua, jolla on pitkä historia ja merkittäviä tarinoita ja johon kuuluu tai on kuulunut huomattavia henkilöitä  –joko positiivisessa tai negatiivisessa merkityksessä. Tämä on sinällään merkillistä, sillä yleensä suvun ja yhteisöjen tähdet ja mustat lampaat saavat pitkässä juoksussa saman kohtelun. Molemmat muistetaan ja useimmiten ylpeydellä.

Suvulla on optioarvo. Vaikka emme päivittäin tai aina edes vuosittain ole tekemisissä sukumme kanssa, arvostamme mahdollisuutta kääntyä tarvittaessa suvun puoleen. Näin myös usein teemme erityisesti ilon ja surun hetkinä.

Suvunkin kohdalla tärkeintä on kuitenkin sen itseisarvoinen asema – olemassaolo. Haluamme ilman hyödyn hakemista ja mittarointia muistaa omat ja aikaisempien sukupolvien saavutukset. Haluamme kertoa tarinoita, periyttää valokuvia, tauluja ja muita esineitä, julkaista sukututkimuksia sekä pystyttää muistokiviä hautausmaille… Ja niin – myös ylläpitää museoita.

Kun suvun ja museoiden missio on kiistatta sama, pitäisiköhän myös tehtävänimikkeet uudistaa sen mukaisesti? Museotäti taitaa jo olla käytössä.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

torstai 4. helmikuuta 2016

Mikä tässä oikein mättää?


Museoiden talouteen liittyvien tutkimusten tulokset ovat yhteneviä siinä, että museoihin investoiminen kannattaa. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä kysyykin: Miksi museot eivät jo ryve rahassa?


Viime vuosina ja jopa kuukausina erilaisia museoiden talouteen liittyviä tutkimuksia ja selvityksiä on julkaistu paljon. Niin paljon, että tilanne alkaa olla hieman paradoksaalinen. Museoala, joka määrittelee itsensä ensisijaisesti voittoa tuottamattomaksi, tietää tällä hetkellä vaikuttavuudestaan parhaiten sen, paljonko voittoa se tuottaa. Muut vaikuttavuusmittarit ovatkin sitten heikommalla tolalla, kuten edellisessä blogipostauksessani totesin.

Seuraavaksi lyhyt katsaus keskeisimpiin taloudellisen vaikuttavuuden tuloksiin. 

Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö julkaisi vuonna 2015 ennusteen siitä, että matkailutulo jatkaa kasvuaan ja matkailu tulee 2020 luvulle mentäessä työllistämään kymmeniätuhansia uusia työntekijöitä.

Matkailun professori Antti Honkanen esitteli Suomen museoliiton kulttuurimatkailun indikaattoreita käsitelleessä koulutustilaisuudessa (2.2.2016) YK:n alaisen maailman matkailujärjestön (UNWTO) viimeaikaisia tuloksia. Ne tukevat näkymiä kasvavasta matkailutoimialasta. Erityisen kasvava on kansainvälinen matkailu, jonka ennustetaan kasvavan 4 % vuosivauhtia. Vuonna 2030 maailmassa tehtäisiin vuosittain 1,8 miljardia kansainvälistä matkaa. Kasvu painottuu Aasiaan ja erityisesti Kiinaan. Suomen uskotaan olevan tämän kasvun selkeitä hyötyjiä. Työ- ja elinkeinoministeriö on vuoden 2015 linjauksissaan todennut, että tulevissa kehittämistoimissa kulttuurin integroiminen matkailuun on keskeistä.

Vaasan yliopiston vuonna 2013 tekemän Museoiden taloudellinen vaikuttavuus -tutkimuksen mukaan museoiden aluetaloudellinen vaikuttavuus on 0,5 miljardin euron luokkaa, ja museot houkuttavat kansainvälisiä matkailijoita käyttämään rahaa Suomessa noin 80 miljoonaa euroa vuodessa. Keskimäärin rahankäyttö museovierasta kohden oli 32–49 euroa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2015 Itä-Suomen yliopistolla teettämä selvitys kulttuurimatkailun vaikuttavuusindikaattoreista tuotti saman tai jopa vielä myönteisemmän tuloksen. Jokaisen kävijän arvioitiin käyttävän rahaa museovierailunsa yhteydessä yli 50 euroa. Kansainvälisten matkailijoiden selkeästi tätä enemmän.

Taloustutkimus julkaisi 20.1.2016 Guggenheim Helsinkiin liittyvän tutkimuksen, jonka mukaan museo toisi pääkaupunkiseudulle vuositasolla 130 000 uutta matkailijaa ja heidän mukanaan tulovirtaa 36–45 miljoonaa euroa. Valtio vaurastuisi suorina verotuloina 9,6 miljoonalla ja Helsingin kaupunki 2,6 miljoonalla eurolla. Välilliset, myönteiset talousvaikutukset olisivat vieläkin suuremmat.

Näistä tuloksista laskettuna jokainen museokävijä tuottaa pelkästään ulkomaisten vierailijoiden ansiosta valtiolle yli 70 euron verotulot ja paikkakunnankin verokassaan 20 euroa. Tuloksia kommentoidessaan ansioitunut talousoppinut Pasi Holm totesi, että investointina museo on poikkeuksellisen edullinen.

Vaasan yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Taloustutkimuksen arviot museon merkityksestä rahavirtojen liikkeelle panijana ovat yhteneviä: Paikkakunnalle tai maahan tulleista koti- ja ulkomaisista matkailijoista 30 %:lle museo on ensisijaisten matkustussyiden joukossa.

Museoiden huomattava merkitys matkailun vetovoimatekijänä ja rahan liikkeelle panijana selittyy paljolti museokävijöiden taustoilla. He ovat korkeasti koulutettuja ja kuuluvat maksukykyisimpään kansanosaan. Tältäkin osin kaikki kansalliset ja kansainväliset tutkimukset ovat yhteneviä. YouGov Finlandin marraskuussa 2015 tekemä kuluttajakysely osoittaa myös sen, että mitä enemmän henkilö museoissa käy, sitä todennäköisemmin hän on ylimmissä ansaintaluokissa.

Koska kaikki edellä esitellyt tutkimukset ovat toisistaan riippumattomia, on selvää, että museot ovat yhteiskunnalle taloudellisesti kannattavia. Museovierailla on rahaa ja he sitä myös käyttävät. Kaikki selvitykset toteavat, että rahan käyttö suuntautuu enimmäkseen muualle kuin museo-organisaatioon: hotelleihin, ravintoloihin, liikennevälineisiin ja kauppoihin. Kunta- ja valtio tienaavat suorina verotuloina museovieraasta enemmän kuin museo-organisaatiot.

Kaikki kansalliset ja kansainväliset tutkimukset ovat yhteneviä myös sen suhteen, että matkailu (ja erityisesti kulttuurimatkailu) on vahvasti kasvava toimiala. Se lienee Suomessakin ainut toimiala, johon ladataan selkeitä kasvuodotuksia ja jolla odotuksia on pystytty lunastamaan.

Seuraava museoita koskeva taloudellinen selvitys ja tutkimus olisikin ehdottomasti kohdistettava museoiden talouden nykytilaan. Miten on mahdollista, että museot voivat tällaisessa tilanteessa olla rahapulassa? Mikä tässä mättää? Tarvitsemme tuloksia ja tiekartan sille, mitä tolkun ihmiset tässä tilanteessa tekisivät. Museotalouteen vaikuttaville toimijoille voisi kohdistaa seuraavat tarkentavat kysymykset:

1) Valtionvarainministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö: Kuka tai ketkä siellä ovat todenneet, että nyt on juurikin oikea hetki vähentää museoiden rahoitusta ja kulttuurimatkailun tukemista?

2) Kuntien hallitukset ja kunnanvaltuustot: sama kysymys kuin edellä.

3) Hotelli-, ravintola-, liikenne- ja kauppabisnes: Kuka tai ketkä siellä ovat todenneet, että museot eivät ole kumppanuuspolitiikkanne ja sponsorointinne kärkikohteiden joukossa?

4) Museoala: Kuka tai ketkä ovat todenneet, että nyt on juurikin oikea aika keskittyä ilmaistarjontaan ja siihen, kuinka saisimme nuoret museoon?

Niin… Mitä tolkun ihmiset tekisivät?


Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri