Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä kannustaa pohtimaan, mikä lopulta on kulttuuripalveluiden rooli yhteiskunnassa.
Usein sanotaan, että yhteiskunnalla ja yhteisöillä on tarve ja mahdollisuudet museoihin, teattereihin, orkestereihin sekä muuhun kulttuuriin liittyvään tekemiseen, kunhan perustarpeet, kuten päiväkodit ja vanhusten ja sairaiden hoito ovat kunnossa ja vähävaraiset ja syrjäytyneet ovat löytäneet tukevampaa maata jalkojensa alle. Näkemykset näyttävät saavan tukea Abraham Maslow’n (1908–1970) tarvehierakiasta, jossa taide ja kulttuuri sijoittuvat tarpeiden ylemmille portaille.
Riippumatta siitä, mihin Maslow taiteen ja kulttuuriin liittyvät tarpeet asettaa, museot, teatterit ja orkesterit sekä muut kulttuuripalvelut edustavat ihmisten perustarpeita ja tarjoavat mahdollisuuksia tarpeiden täyttämiseen. Edellisten sukupolvien ja heidän työnsä kunnioittaminen, sukupolvien välisen viestien välittäminen, kuvien ja veistosten tekeminen, tanssi, soitto tai tarinoiden kertominen ovat olleet keskeinen osa ihmisten elämää ja perustarpeita ihmiskunnan alkuajoista lähtien – jopa ennen kuin keksittiin, että lapset pitää opettaa päiväkodeissa ja kouluissa tai että senioriväestö tarvitsee omat tilansa ja hoitajansa.
Nykyajassa toteutamme kulttuurisia perustarpeitamme monin tavoin. Otamme kuvia ja jaamme niitä eteenpäin, täytämme hyllymme, kaappimme ja varastomme muistoilla arjestamme ja juhlastamme, laulamme yksin ja yhdessä sekä kerromme tarinoita, kun kohtaamme tai olemme yhteydessä jonkin median avulla. Yhdessä ylläpidämme näiden perustarpeiden täyttämiseksi museoita, teattereita ja orkestereita.
Perustarpeita ei pitäisi sekoittaa yhteiskunnan lakisääteisiin tehtäviin, vaikka näin usein tehdään poliittisessa keskustelussa. Ei ole ihan tavatonta, että kunta- ja valtakuntatason poliitikot vertaavat museoiden ja muiden kulttuuripalvelujen resursointitarpeita kouluihin, päivä- ja seniorikoteihin, terveyskeskuksiin, sairaaloihin tai erilaisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin, joihin laki pakottaa päättäjiä ottamaan kantaa.
Perustarpeiden toteuttamiseen ei ole loogista pakottaa lakimääräisyydellä. Ne on priorisoitava itseisarvoisina tarpeina ja tehtävinä, joissa keskustelu ja päätöksenteko menevät eri polkuja kuin lakipakotteisten toimintojen yhteydessä. Perustarpeiden toteuttaminen ja tarpeisiin käytetyt yhteiset resurssit eivät haittaa lakisääteisten tehtävien toteuttamista. Päinvastoin. Kun perustarpeista huolehditaan, lakisääteisten palveluiden käyttö ja resurssitarpeet vähenevät.
Tästä on tehty lukuisia selvityksiä Suomessa ja muualla maailmassa. Norjalaiset ovat todenneet, että museot vähentävät ahdistuneisuutta. Amerikkalaiset ovat todenneet, että museot vähentävät stressiä ja että museot ovat tulevaisuuden kouluja. Englantilaiset ovat todenneet, että museot vähentävät yksinäisyyttä ja parantavat ihmisten hyvinvointia enemmän kuin urheilu. Suomessa tietokirjailija ja dosentti Markku T. Hyyppä on todennut monissa yhteyksissä museoiden ja kulttuurin erittäin myönteiset vaikutukset ihmisten hyvinvointiin. Hän on jopa todennut, että museovierailut pidentävät elinikää.
Saadut tulokset kulttuurin myönteisistä hyvinvointivaikutuksista yllättävät monet, vaikka niiden ei pitäisi. Sillä perustarpeitahan tässä vain täytetään.
Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri