tiistai 30. joulukuuta 2014

”Placing learning at the heart of the organisation”


Pauliina Kinanen kertoo menetelmistä, joilla voidaan mitata museo-oppimisen vaikuttavuutta ja merkitystä. 

Osallistuin marraskuussa vuosittaiseen The Nordic Centre of Heritage Learning and Creativity (NCK) -organisaation referenssiryhmän tapaamiseen. Yksi tapaamisen puhujista oli Jocelyn Dodd, joka toimii Leicesterin yliopiston alaisessa Research Centre for Museums and Galleries´ssa. Dodd on tutkinut oppimista ja museoiden roolia yhteiskunnassa, ja ollut mukana ryhmässä, joka on kehittänyt Generic Learning Outcomes (GLO) -menetelmän oppimisen arviointiin.

Doddin mukaan museoiden tulisi ottaa oppiminen toimintansa ytimeen: ”Place learning at the heart of the organisation”. Tällainen museo tarjoaa entistä enemmän vaikuttavia oppimisen mahdollisuuksia, saavutettavia oppimisympäristöjä ja rakentaa luovia kumppanuuksia. Doddin mukaan ne brittiläiset museot, joiden toiminta rakentuu oppimiselle, ovat menestyneet paremmin ja kärsineet talouden leikkauksista vähemmän kuin museot, jotka eivät ole näin tehneet.

Miten sitten voimme arvioida ja perustella oppimisen – ja sitä kautta myös museoiden – vaikuttavuutta ja merkitystä? GLO on arviointimenetelmä, joka kehitettiin oppimisen vaikutuksia tutkivan projektin tuloksena vuosina 2001–2004. Menetelmä oli vastaus tarpeeseen määritellä, eritellä ja mitata oppimista museoissa, kirjastoissa ja arkistoissa. Menetelmä perustuu sosio-kulttuurisiin ja konstruktivistisiin oppimisteorioihin, ja ottaa huomioon kaikenlaiset, niin formaalit kuin informaalit, oppimiskokemukset.

Vuodet 2008-2013 kattavan seurantaraportin mukaan brittiläisissä museoissa on käytetty GLO:ta hyvin moninaisiin tarkoituksiin. Menetelmä on
  • auttanut museon työntekijöitä muotoilemaan ajatuksiaan oppimisesta
  • luonut yhteisen kielen museo-oppimisesta puhuttaessa
  • tarjonnut valmiin kehyksen museon eri osastojen/toimintojen väliseen keskusteluun
  • tarjonnut työkalun vaikutusten mittaamiseen ja projektien arvioimiseen    
  • auttanut formuloimaan oppimisstrategioita  
  • vaikuttanut museokävijän kokemukseen 
  • auttanut näyttelyiden sisältöjen rakentamisessa
  • toiminut työkaluna rahoituksen hakemisessa ja raportoinnissa  
  • toiminut museotyöntekijöiden koulutuksen välineenä

Kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta!

Vaikka GLO on suhteellisen laajasti käytössä brittiläisissä museoissa, ja sitä on
sovellettu myös ainakin Hollannissa, on menetelmästä löydetty myös heikkouksia. Sen on sanottu mittaavan oppimista ainoastaan epäsuorasti ja olevan liian subjektiivinen: museokävijä itse kertoo onko oppimista tapahtunut ja millaista se on ollut.

GLO:n rinnalle on kehitetty organisaation laajempia yhteiskunnallisia/yhteisöllisiä vaikutuksia arvioiva Generic Social Outcomes (GSO) ja toisaalta oppimisen erityisiä tuloksia arvioiva Specific Learning Outcomes (SLO). NCK on puolestaan yhdistänyt kaikki edellä mainitut sekä EU:n määrittelevät elinikäisen oppimisen avaintaidot (Key Competences) ja soveltanut niitä kulttuuriperintöoppimiseen. Tuloksena on Heritage Learning Outcomes (HLO), jota suomalaisista museoista on soveltanut ainakin Helsingin kaupunginmuseo.

Menemättä sen tarkemmin näiden arviointimenetelmien yksityiskohtiin, joista löytyy tietoa muun muassa täältä, mieleen tulee erityisesti seuraavat kysymykset:
  1. Onko GLO:ta käytetty suomalaisissa museoissa ja jos, niin millaisin tuloksin? 
  2. Tarvitaanko suomalaisissa museoissa GLO:n kaltaista yhtenäistä arviointimenetelmää?
Vuoden 2015 Museolehtoripäivillä yhtenä teemana on oppimisen arviointi. Jatketaan keskustelua viimeistään silloin!
Pauliina Kinanen
                                                                                         Kirjoittaja työskentelee projektikoordinaattorina ja koulutussuunnittelijana Suomen museoliitossa

Lähteet ja lisätietoja:
Inspiring Learning -verkkosivusto
Evidencing the impact of the GLOs 2008-2013. Learning Unlimited, Jo Graham, January 2013  Heritage Learning Outcomes in the Nordic and Baltic Area. Competence development among Adults at Archives and Museums. Guidelines. The Nordic Centre of Heritage Learning 2012.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Kulttuurilla ei ole rajoja

Kimmo Levä osallistui Pietarissa 7.-9.12.2014 järjestettyyn Kansainväliseen kulttuurifoorumiin, jossa oli edustettuna koko kulttuurin kirjo, 16 sektorin näkökulmasta. Mukana olivat mm. kulttuuripolitiikka, kirjastot, teatterit, sirkus, elokuva, musiikki ja kuvataiteet sekä museot. Kulttuurifoorumi on talousfoorumin rinnalla toinen Pietarissa vuosittain järjestettävistä kansainvälisistä tapahtumista.

Tämän vuoden Kulttuurifoorumi oli järjestyksessään kolmas. Se houkutteli paikalle noin 7000 osallistujaa, pääosin Venäjältä. Kansallisuuksien kokonaismääräksi ilmoitettiin 70. Suomesta paikalla oli edustajia ainakin Hämeenlinnasta, Tampereelta ja Turusta. Foorumi oli samalla osa Eremitaasin 250 juhlavuotta.

Eremitaasi 250 vuotta
Kuva: Kimmo Levä
Osallistuin luonnollisesti museosektorin tilaisuuksiin. Isäntänäni toimi Venäjän museoliiton (Association of Museums of Russia) uusi toiminnanjohtaja Boris Arakcheev, jolla on erittäin hyvät kontaktit Suomeen monen vuoden ajalta – ajalta jolloin hän on työskennellyt Pietarin historiallisen museon, Pietari-Paavalin linnoituksen ja Uskontojen museon johtajana.

Museosektorin pääteemat foorumissa olivat saman sisältöisiä kuin muuallakin. Aiheet käsittelivät kulttuurihistoriallisten kohteiden restaurointia, museoiden roolia opetuksessa, tutkimuksessa ja kulttuuriperinnön tallentamisessa. Lisäksi pyöreän pöydän keskusteluissa käsiteltiin IT-teknologian hyödyntämistä museoissa ja museoiden näkyvyyttä viestinnässä ja internetissä. Museoiden poliittisen toimintaympäristön muutosta sivuttiin oletettavasti eniten keskustelussa, joka oli otsikoitu ”Complex Cultural Issues of the XX century”. Vaikka teema oli ajoitettu 1900-lukuun, nykytilanne oli vahvasti läsnä.

Keskusteluissa ja alustuksissa nousi selvästi esiin se, että kulttuuriväki ei ole Venäjän nykypolitiikan suurimpia tukijoita. Venäjän todettiin ajautuneen eristyksiin ja useissa puheenvuoroissa korostettiin, että kulttuuri ja (valta)politiikka on pidettävä erillään. Selkeä viesti oli, että kulttuuri ei tunne tai ei ainakaan piirrä rajoja. Samassa yhteydessä myös todettiin, että kulttuurista kanssakäymistä olisi nyt hyödynnettävä entistä enemmän kansainvälisten solmujen avaamisessa. Myös venäläisiä poliitikkoja kehotettiin keskustelemaan nykyistä politiikkaa kyseenalaistavan kulttuuriväen kanssa, ”heidän on uskallettava kohdata nämä vaikeat ihmiset”, tiivisti eräs keskustelijoista.


Kulttuurifoorumin päätöstilaisuus
Kuva: Kimmo Levä
Ulkopolitiikan uusien linjausten lisäksi venäläistä museoväkeä huolestutti valtion ja kirkon entistä tiiviimpi yhteistyö, joka on näkynyt vaatimuksina museokokoelmiin liitettyjen materiaalien palauttamisesta takaisin kirkon omaisuudeksi ja kirkolliseen käyttöön. Tämän nähtiin vaarantavan materiaalien säilymisen. Näiden keskustelujen yhteydessä sivuttiin myös muita kansallisia ja kansainvälisiä vaatimuksia materiaalien palautuksista niiden alkuperäisille omistajille. Venäjällä tunnuttiin oivallettavan heidän roolinsa sekä mahdollisena antajana että vastaanottajana.

Politiikka oli vahvasti läsnä foorumin virallisissa ja epävirallisissa keskusteluissa. Tämä oli toisaalta piristävää, koska poikkeuksena vastaaviin suomalaisiin tilaisuuksiin, taloudesta ei puhuttu juuri mitään. Museot näyttävät ainakin ulkoisesti voivan talouden osalta kohtuullisen hyvin. Suomalaisten museoiden kannalta hienoa on, että halu ja kyky yhteistyön tiivistämiseen on ilmeinen.

Suomen museoliitto ja Venäjän museoliitto asettivat tavoitteeksi järjestää yhteiset museopäivät vuoden 2015 syksyllä joko itsenäisenä tapahtumana tai osana Kulttuurifoorumia. Foorumin aiheeksi esiteltiin alustavasti Unesco ja sen nimissä toteutettava kulttuurinen yhteistyö. Aihe saattaisi olla kiintoisa myös suomalaisille, etenkin maailmanperintökohteita hallinnoiville museoille. Erityistä kiinnostusta aihe herättää luonnollisesti myös siksi, että Suomella/Museovirastolla on tällä hetkellä edustus Unescon maailmanperintökomiteassa.

Kulttuurifoorumista halutaan myös aikaisempaa kansainvälisempi, joka toivottavasti näkyisi myös kielivalikoiman laajentumisena. Tänä vuonna pääosa tilaisuuksista oli venäjäksi. Minulla oli onnekseni seurassani henkilökohtainen tulkki, Irina Grintschenko, jolla oli takanaan yli 40 vuotinen työura venäläisissä museoissa, viimeksi Pietari-Paavalin linnoituksessa.

Kulttuurifoorumi, siellä käydyt keskustelut ja ennen muuta tapaamani ihmiset vahvistivat ilmiselvää, mutta silti hieman yllättävää tunnetta siitä, että uutisista saamamme kuva Venäjän tilanteesta ei ole oikea. Näin ei ainakaan ole, jos tekee päätelmiä iltapäivälehtien uutisoinnin perusteella.

Toisaalta ei voi myöskään välttyä tunteelta ja tiedolta siitä, että Venäjälläkin kansallinen uutisointi vaikuttaa ihmisten käsityksiin länsimaista ja erityisesti amerikkalaisista. Ukrainan käyttäminen tekosyynä Venäjän taloudellisen ja poliittisen aseman heikentymiseen oli vahva fakta myös kulttuuriväen näkemyksissä.

Koska informaatiota on nyt liikkeellä paljon ja tietoa vähän, on syytä entistä tiiviimpään kahdenkeskiseen ja monenväliseen, mutta ennen kaikkea henkilökohtaisesti koettuun yhteistyöhön venäläisten kanssa. Edes välimatka ei pitäisi olla esteenä – yksistään Pietarissa potentiaalisia yhteistyömuseoita on yli 200 – kannattaa lähteä myös Erimitaasia ja Kunstkameraa edemmäksi kalaan.
Kimmo Levä
                                                                                         Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

Ps. Kuulin, että jos käy joka päivä Eremitaasissa vuoden ajan, voi olla melko varma, että on nähnyt kaiken. Tämä tukee Suomen museoliiton tekemää selvitystä, jonka mukaan venäläiset pitävät Suomen museoita pieninä ja tämän vuoksi Suomessa voi vierailla useissa museoissa saman päivän aikana. Täytynee tehdä Museokortista venäjänkielinen esite…

perjantai 12. joulukuuta 2014

Kirjalliset museot verkostoituvat Kirjan vuoden kynnyksellä

J.L. Runebergin museo/ talven valoa Fredrikan puutarhassa. Kuva: Larissa Raudas

Tuleva vuosi on Kirjan vuosi. Kirjalliset museot osallistuvat joukolla Kirjan vuoteen, ja päämääränä on verkostoituminen sekä näkyvyyden lisääminen. Kirjan teemavuonna museoiden kesken järjestetään tapaamisia, koulutusta ja yhteishankkeita.

J.L. Runebergin kotimuseo sijaitsee Porvoon empirekaupunginosassa. Kengät jätetään eteiseen ja leveät lautalattiat notkahtelevat askelten alla. Tunnelma on seesteinen tilavassa puutalossa. Kansallisrunoilija J.L. Runebergin ja hänen kirjailijavaimonsa Fredrika Runebergin kotimuseo tuo tähän päivään häivähdyksen 1800-luvun puolivälin elämästä. Talon perältä löytyy kirjasto, ketunnahkakamari. Siellä tuoksuu vanhoilta kirjoilta. Tummat ja kapeat kirjahyllyt reunustavat seinustaa, ja ajan patinoimat painokset Shakespearesta, Goethesta ja Hegelistä seisovat suorissa riveissä lasin takana.

Lokakuun loppupuolella museossa vietettiin seminaaripäivää, jolloin sinne kokoontui museoalan ammattilaisia kirjallisista museoista. Seminaarin tarkoituksena on lisätä kirjallisten museoiden yhteistyötä ja verkostoitumista. Ajankohta yhteistyöhön on osuva, sillä tuleva vuosi on Kirjan vuosi. Kirjan vuoden on ideoinut professori ja kirjailija Laila Hirvisaari. Hänen mukaansa kirjalle tulee omistaa erityinen juhlavuosi ja ”antaa kirjalle arvo, joka sille kuuluu yhteiskunnassamme”. Kirjan vuosi on kansallisesti merkittävä hanke ja valtakunnallinen teemavuosi, johon osallistuvat muun muassa Opetushallitus, YLE, Kansallisteatteri ja MTV/SuomiAreena.

Kirjan vuosi on kirja-alan toimijoiden yhteishanke, joka yhdistää toimijoita uudella tavalla. Kirjan vuoden toteuttaminen tapahtuu joukkoistamalla. Kuka tahansa voi osallistua Kirjan vuoteen, sillä se on avoin hanke. Myös kirjalliset museot yhdistävät voimansa Kirjan vuonna.

Kirjallisten museoiden verkostoitumisen organisaattorina toimii Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi. Pukstaavin amanuenssi Minna Honkasalo kertoo, että ”Kirjan vuonna kirjallisten museoiden päämääränä on verkoston kasvattaminen ja näkyvyyden lisääminen”. Samalla hän korostaa, että suomalaisen kirjan ja kirjallisuuden perintöä on esillä useissa museoissa. ”Kirjan vuonna museokentältä voi nostaa esille juuri nämä museot.”

Porvoon seminaarissa vieraili Kirjan vuosi ry:n toiminnanjohtaja Laura Karlsson. Karlsson muistuttaa kirjallisuuden merkityksestä suomalaiselle kulttuurille.” Kun lähestymme itsenäisyytemme 100-vuotisjuhlia, on syytä korostaa kirjakulttuurin merkitystä. Kotimaisen kirjallisuuden merkitys molemmilla kielillä on merkittävä itsenäisyytemme vaiheissa ja sen vaikutus itseymmärrykseemme on määrätön.”

Yhteistyö kuuluu Kirjan vuoden perusajatuksiin. Karlsson korostaa, että ”Kirjan vuosi kutsuu kaikkia tekemään yhdessä näkyväksi kirjan ja kirjallisuuden merkitystä kulttuurillemme ja yksilöille”. Kirjallisten museoiden toiminnassa yhteistyön merkitys korostuu. Suomessa on yli 30 kirjaan sidoksissa olevaa museota. Honkasalon mukaan yhteistyön kautta kirjalliset museot saavat lisää näkyvyyttä. ”Kirjan vuonna suunnitelmissa on innostaa mahdollisimman monta museota mukaan toimintaan. Mitä enemmän on osallistujia, sitä enemmän on yhteistyömahdollisuuksia ja yhteishankkeiden tuomia lisäresursseja”.

Verkostossa voidaan vaihtaa näyttelyitä, museokaupan tuotteita, työpajoja ja jopa henkilökuntaa. J.L. Runebergin kodin ja Pukstaavin välille on jo suunniteltu yleisötyön henkilöstön vaihtoa, jolloin työntekijä siirtyy viikoksi toiseen museoon. Kirjan vuoden aikana järjestetään kirjallisten museoiden seminaareja. Tapaamiset ovat eri kohteissa, ja siten osallistujat pääsevät tutustumaan eri museoihin. Yksi Kirjan vuoden pääteemoista on se, että kirja saisi näkyvyyttä muuallakin kuin perinteisissä kirja-alan paikoissa, kuten kirjastoissa ja kirjakaupoissa. Kirjallisten museoiden toiveena on, että museokävijät innostuisivat kirjoista ja kirjallisuudesta myös museoissa.

J.L. Runebergin kotimuseo sijaitsee Porvoossa.
Kuva: Larissa Raudas.
Kirjan ja ruusun päivänä museot järjestävät yhteistempauksen, jolloin kaikissa museoissa korostetaan kirjan ja lukemisen merkitystä ja iloa. Honkasalon mukaan kukin museo järjestää omanlaistaan ohjelmaa. ”Idea on se, että kaikkialla tapahtuu. Emme halunneet jumittua yhdenlaiseen kaavaan, joten museot rakentavat itse oman ohjelmansa. Tapahtumista kuitenkin tiedotetaan yhdessä, jotta saadaan enemmän näkyvyyttä”.

Kirjan vuosi tarjoaa oivat puitteet kirjallisten museoiden verkostoitumiselle ja yhteistyölle. Avoin hanke mahdollistaa museoille ja muille toimijoille kimmokkeen luoda omannäköistä ohjelmaa. Toisaalta, kuten Honkasalo kiteyttää, ”jokainen vuosi on kirjallisille museoille kirjan vuosi - Pukstaavi on levittänyt kirjan ilosanomaa kolme vuotta, ja J.L. Runebergin kotimuseo 132 vuotta!”



Larissa Raudas
Kirjoittaja on työskennellyt Museoliitossa yhteistyökoordinaattorina

P.S. Kirjoihin ja kirjailijoihin liittyvät suomalaiset museot on listattu Museot.fi-sivustolle.





maanantai 8. joulukuuta 2014

Museo ei ole saari


Jean ja Aino Sibeliuksen hauta Ainolan puutarhassa. Kuva Salla Hänninen/SML.

Jos kaivataan muutosta, yleisellä tasolla puhuminen ei riitä. Lähestyvä Sibeliuksen juhlavuosi on herättänyt Culture Finlandin aluekoordinaattoreissa ajatuksia ja kaipuuta konkretiaan.

Vuonna 2015 vietetään Jean Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäivää. Ateneumissa on avattu Sibelius-näyttely ja muissakin museoissa säveltäjämestarin ympärille on rakennettu sisältöä ja ohjelmaa. Oma lukunsa ovat lukuisat Sibeliukseen liittyvät tapahtumat ja konsertit. Ensi vuonna juhlitaan myös kahden muun kansallisikonin Akseli Gallen-Kallelan ja Pekka Halosen syntymän 150-vuotisjuhlaa.

Tähän saakka matkailu on ollut Sibeliuksen juhlavuoteen liittyen lapsen kengissä ja esimerkiksi juhlavuoden sivustolta ei ole löytynyt varsinaisia matkailutuotteita.  Nyt asiaa paikkaamaan on palkattu Sibelius150- matkailukoordinaattori, joka parhaillaan kerää tietoja matkailun Sibelius-tuotepaketeista. Matkailualalla asioiden niputtaminen yhteen saman hintalapun alle eli paketointi on yleinen tapa toimia. Se tekee ostamisen asiakkaalle helpoksi.  Itse paketointi ei kuitenkaan aina ole helppoa.

Piirros Lasse Rantanen, 2012
© Sibelius Society of Finland
Lahdessa järjestetään Sibelius-festivaali 31.8. – 6.9.2015. Juhlavuoden kunniaksi tapahtuman ohjelmisto on tavanomaista laajempi ja paikalle tulee paljon kansainvälisiä vieraita. Heitä palvellakseen Lahden seudun alueellinen markkinointiyhtiö Lahti Region on suunnitellut Sibelius-paketteja, joita on myyty mukavasti kansainvälisillä markkinoilla. 

Useimmat festivaaleille tulevat kansainväliset vieraat ja median edustajat vierailevat Ainolassa Järvenpäässä. He kävisivät mielellään myös muissa läheisissä samaa aikakautta edustavissa kohteissa. Vierailu Halosenniemi Tuusulassa ja Gallen-Kallelan Museo Tarvaspäässä ei onnistu, sillä ne ovat näyttelynvaihdon vuoksi kiinni Sibelius-festivaalin aikaan. Kumpikaan museoista ei tosin edelleenkään ilmoita ensi vuoden poikkeuksellisista aukioloajoista sivuillaan.

Matkailun ja museoiden välistä yhteistyötä on viime aikoina herätelty eri toimenpiteillä. Uusia avauksia ja ajatuksia on syntynyt kiitettävästi. Silti konkretiaakin tarvitaan. Paketit jäävät tekemättä ja euroja ansaitsematta, jos tarvittavaa tietoa ei ole saatavissa paketointivaiheessa tai sähköposteihin vastataan hitaasti, jos ylipäätään vastataan, tai jos yhteisiin suunnittelufoorumeihin ei osallistuta.

Museoilla on omat perustehtävänsä eivätkä ne voi laittaa koko toimintaansa päälaelleen matkailun vuoksi. Museot eivät silti ole erillisiä saaria, sillä ne kuuluvat asiakkaiden silmissä matkailualueen merkittäviin vierailukohteisiin. Olisi hyvä tiedostaa, että kaikki alueen toimijat hyötyvät sisäisestä yhteistyöstä ja tiedonvälityksestä. Matkailijat tuovat tuloja sekä museolle että museoiden lähialueelle, esim. kahviloille, ravintoloille ja kaupoille. Kenellä on varaa sivuuttaa nämä tulot? 

Museoilla on hyvät mahdollisuudet nousta kulttuurimatkailun kärkeen tapahtumien rinnalle. Suomen kulttuurinen matkailumaakuva vahvistuu vain toimijoiden yhteistyöllä. Hyvä esimerkki yhteistyöstä ja kompromisseista on Valokuvataiteen museon näyttelynvaihdon siirto tammikuun lopulle. Näin venäläisturistit voivat vierailla loma-aikaan museossa. 

Culture Finland -aluekoordinaattorit

tiistai 2. joulukuuta 2014

”Museossa on käytävä!”


Museovinkkaaja Soili Poikonen Suomen Pankin rahamuseon ovella. Kuva: Tuuli Rajavuori/SML

Juttu on julkaistu Museo-lehden numerossa 4/2014

Kirjastoista liikkeelle lähtenyt kirjavinkkaus lienee monelle tuttua, mutta mitä tekee museovinkkaaja. Museo-lehti tapasi Suomen ensimmäisen museovinkkaajan.

Soili Poikonen tunnustaa olevansa museofriikki. Kiinnostus heräsi jo lapsena, kun hän vieraili museoissa isänsä kanssa. Museoinnostus jatkui aikuisena ja Soili opiskeli kansatieteilijäksi sekä paperikonservaattoriksi. Nykyään hän toimii päätyökseen Helsinki-oppaana italiankielisille matkailijoille.

Sivutyökseen hän on kehittänyt uuden ammatin museovinkkauksen. Museoista on olemassa paljon tietoa, jos sitä osaa etsiä. Aina tieto ei kuitenkaan tavoita kohderyhmäänsä. Silloin avuksi tulee museovinkkaaja. Museovinkkaajan tehtävänä on paketoida museoiden sisällöistä vinkattavien kiinnostuksen kohteisiin sopivia luentokokonaisuuksia.

Vinkkaajalla on ideoita myös sellaiselle, jota museot eivät lähtökohtaisesti kiinnosta lainkaan. ”Silloin aloitan luennon näyttämällä kuvia esimerkiksi museokahviloista, jotka ovat usein tunnelmallisia ja varsin kohtuuhintaisia. Kun ensimmäinen kosketus museoon on saatu, on helpompi piipahtaa myös näyttelyyn”, Soili toteaa.


Museovinkkausta voi tehdä missä vain: luentosaleissa, oppilaitoksissa, työpaikoilla, yhdistysten tiloissa. ”Vinkkaamisen voi osallistua kuka tahansa. Toistaiseksi olen pitänyt museovinkkausluentoja Työväenopistossa, matkailu- ja hoitoalan oppilaitoksissa ja vapaaehtoistyön aktiiveille”, Soili kertoo. Laajenemismahdollisuuksia on paljon esimerkiksi opettajille tai osaksi työyhteisöjen tyhy-toimintaa. Soili on myös kehittänyt Helsingin kaupunginosiin liittyviä kierroksia, joissa tutustutaan alueen museoihin.

Museovinkkaaja esittelee vain museoita, joissa on vieraillut. Ammattitaitoa ylläpitääkseen museovinkkaaja käy säännöllisesti museoissa, seuraa aktiivisesti museoiden näyttely- ja tapahtumatiedotusta sekä tutkii museoiden verkkosivuja.

Idea museovinkkaamisesta syntyi museopedagogiikan opintoihin kuuluneessa lopputyössä. Soili Poikonen kehitti KAMUSENI-hankkeen, jonka tarkoituksena oli lisätä vanhustyön vapaaehtoisten tietämystä museoista, jotta he voisivat hyödyntää museoiden palveluja entistä paremmin. Projektin jälkeen museovinkkaus on laajentunut kattamaan kaikki museoista kiinnostuneet tai muuten vain uteliaat henkilöt. 

Museovinkkaaja Soili Poikonen on onnellinen, kun voi tehdä työtä, josta pitää. ”Olen iloinen, jos saan jonkun innostumaan museoista”, hän kertoo. ”Toivon, että entistä useampi löytää tiensä myös vähemmän tunnettuihin museoihin.”

Museovinkkaajan työtä kuvaa hyvin itse kehitetty slogan: ”Museossa on käytävä!”. Jokainen vinkattava voi itse päättää, minne käytävä johtaa ja miksi käytävä on tärkeä.

Tuuli Rajavuori
Kirjoittaja on Suomen museoliiton viestintäpäällikkö