tiistai 2. joulukuuta 2014

”Museossa on käytävä!”


Museovinkkaaja Soili Poikonen Suomen Pankin rahamuseon ovella. Kuva: Tuuli Rajavuori/SML

Juttu on julkaistu Museo-lehden numerossa 4/2014

Kirjastoista liikkeelle lähtenyt kirjavinkkaus lienee monelle tuttua, mutta mitä tekee museovinkkaaja. Museo-lehti tapasi Suomen ensimmäisen museovinkkaajan.

Soili Poikonen tunnustaa olevansa museofriikki. Kiinnostus heräsi jo lapsena, kun hän vieraili museoissa isänsä kanssa. Museoinnostus jatkui aikuisena ja Soili opiskeli kansatieteilijäksi sekä paperikonservaattoriksi. Nykyään hän toimii päätyökseen Helsinki-oppaana italiankielisille matkailijoille.

Sivutyökseen hän on kehittänyt uuden ammatin museovinkkauksen. Museoista on olemassa paljon tietoa, jos sitä osaa etsiä. Aina tieto ei kuitenkaan tavoita kohderyhmäänsä. Silloin avuksi tulee museovinkkaaja. Museovinkkaajan tehtävänä on paketoida museoiden sisällöistä vinkattavien kiinnostuksen kohteisiin sopivia luentokokonaisuuksia.

Vinkkaajalla on ideoita myös sellaiselle, jota museot eivät lähtökohtaisesti kiinnosta lainkaan. ”Silloin aloitan luennon näyttämällä kuvia esimerkiksi museokahviloista, jotka ovat usein tunnelmallisia ja varsin kohtuuhintaisia. Kun ensimmäinen kosketus museoon on saatu, on helpompi piipahtaa myös näyttelyyn”, Soili toteaa.


Museovinkkausta voi tehdä missä vain: luentosaleissa, oppilaitoksissa, työpaikoilla, yhdistysten tiloissa. ”Vinkkaamisen voi osallistua kuka tahansa. Toistaiseksi olen pitänyt museovinkkausluentoja Työväenopistossa, matkailu- ja hoitoalan oppilaitoksissa ja vapaaehtoistyön aktiiveille”, Soili kertoo. Laajenemismahdollisuuksia on paljon esimerkiksi opettajille tai osaksi työyhteisöjen tyhy-toimintaa. Soili on myös kehittänyt Helsingin kaupunginosiin liittyviä kierroksia, joissa tutustutaan alueen museoihin.

Museovinkkaaja esittelee vain museoita, joissa on vieraillut. Ammattitaitoa ylläpitääkseen museovinkkaaja käy säännöllisesti museoissa, seuraa aktiivisesti museoiden näyttely- ja tapahtumatiedotusta sekä tutkii museoiden verkkosivuja.

Idea museovinkkaamisesta syntyi museopedagogiikan opintoihin kuuluneessa lopputyössä. Soili Poikonen kehitti KAMUSENI-hankkeen, jonka tarkoituksena oli lisätä vanhustyön vapaaehtoisten tietämystä museoista, jotta he voisivat hyödyntää museoiden palveluja entistä paremmin. Projektin jälkeen museovinkkaus on laajentunut kattamaan kaikki museoista kiinnostuneet tai muuten vain uteliaat henkilöt. 

Museovinkkaaja Soili Poikonen on onnellinen, kun voi tehdä työtä, josta pitää. ”Olen iloinen, jos saan jonkun innostumaan museoista”, hän kertoo. ”Toivon, että entistä useampi löytää tiensä myös vähemmän tunnettuihin museoihin.”

Museovinkkaajan työtä kuvaa hyvin itse kehitetty slogan: ”Museossa on käytävä!”. Jokainen vinkattava voi itse päättää, minne käytävä johtaa ja miksi käytävä on tärkeä.

Tuuli Rajavuori
Kirjoittaja on Suomen museoliiton viestintäpäällikkö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti