keskiviikko 7. elokuuta 2019

Mihin ja kenen tarpeeseen museo vastaa?


Tällä hetkellä museoinvestointeja suunnitellaan ja toteutetaan ennätyksellisen paljon. Yleensä investointitarve on merkki vahvasta kysynnästä. Tästä voi päätellä, että museoiden asiakkaiden tarpeet ovat kasvusuuntaisia. Investointien määrään verrattuna esillä on ollut melko vähän, millaisia asiakkaiden tarpeita investoinneilla ratkaistaan? 

Yleisemmin keskustelu on painottunut museon omiin tarpeisiin ja ongelmiin, joista yleisin on ahtaat tai toimimattomat tilat. Tämä on ymmärrettävää, sillä monen museon investointi- ja korjausvelat ovat erääntyneet maksettavaksi jo vuosia sitten. 

Asiakkaiden tarpeiden määrittely on kuitenkin välttämätöntä. Muuten investointi ei muutu kasvavaksi rahavirraksi, jolla investoinnin vääjäämättä aiheuttama kulujen nousu voidaan hallita. Asiakastarpeen määrittely lähtee kysymyksestä: minkä ja kenen ongelman museo ja sen investointi ratkaisee?

***

Kysymykseen voi hakea vastausta uudistuvasta museomääritelmästä, joka on kansainvälisen museoliiton eli ICOMin yleiskokouksen asialistalla tämän vuoden syyskuussa Kiotossa pidettävässä konferenssissa. Kokouksen osallistujat keskustelevat uudesta museon määritelmästä, joka on tosin enemmän nykyisen määritelmän päivitys kuin museoajattelua radikaalisti muuttava esitys. 

Jos ICOMin yleiskokous hyväksi näkee, museoinvestointien ja -rahoituksen perusteena on toiminta, joka määrittyy seuraavasti:

“Museums are democratising, inclusive and polyphonic spaces for critical dialogue about the pasts and the futures. Acknowledging and addressing the conflicts and challenges of the present, they hold artefacts and specimens in trust for society, safeguard diverse memories for future generations and guarantee equal rights and equal access to heritage for all people.

Museums are not for profit. They are participatory and transparent, and work in active partnership with and for diverse communities to collect, preserve, research, interpret, exhibit, and enhance understandings of the world, aiming to contribute to human dignity and social justice, global equality and planetary wellbeing.”

***

Päivittyvä museomääritelmä antaa edeltäjänsä tapaan hyvän raamin museoiden yhteiskunnallisen tehtävän määrittelyyn. Investoivan museon on kuitenkin luettava erityisen tarkkaan, mitä nykyisessä ja mahdollisesti tulevassa museomääritelmässä ”museums are not for profit” tarkoittaa. 

Yleensä investoinnit rahoitetaan toiminnan tuottamilla voittovaroilla. Vaikka suuri osa investoinneista voidaan rahoittaa vastikkeettomilla avustuksilla, investointien kasvattamat ylläpitomenot edellyttävät, että asiakkailta on saatava enemmän rahaa. Käytännössä tämä tarkoittaa joko sitä, että olemassa olevat asiakkaat maksavat nykyisistä palveluista enemmän tai sitä, että maksajiksi saadaan uusia asiakkaita. Kestävä talous edellyttää yleensä molempia.

”Museums are not for profit”-määritelmä ohjaa voiton käyttämistä, ei voiton tekemistä. Sekaannuksen välttämiseksi olisikin hyvä, jos ICOMin määritelmä jatkokeskusteluissa tarkentuisi tai muuttuisi tältä osin. Ehdotetun lauseen voisi korvata esimerkiksi määritelmällä ”Museums are for mission”.

***

Arkisimman asiakasmäärittelyn mukaan ”asiakas on se, joka maksaa”. Museoiden asiakkaat jakautuvat tältä osin kahteen ryhmään: yhteiskunnallisiin asiakkaisiin ja kuluttajiin. Yhteiskunnallisista asiakkaista kunta ja valtio tuottavat museoiden asiakastulosta keskimäärin 80 prosenttia ja kuluttajat 20 prosenttia.

Kuluttajat ovat 2010-luvulla osoittaneet sekä jaloillaan että lompakoillaan kasvavaa tarvetta museoiden palveluille. Jos 2020-luvulla taloudellinen kehitys jatkuu saman suuntaisena, museoinvestointien rahoittamissuunnitelmissa päähuomio on kiinnitettävä siihen, miten kuluttajilta saadaan enemmän rahaa. Mahdollisuuksia tähän luonnollisesti on ottaen huomioon museo- ja kulttuuripalveluja ostavien hyvän taloudellisen aseman sekä trendin, jossa kulutus painottuu palveluihin tavaroiden sijaan.

Kuluttajat eivät kuitenkaan ole valmiita maksamaan siitä, että heille on tarjolla paikka, joka ehdolla olevan museomääritelmän mukaan on: 

Inclusive and polyphonic space for critical dialogue about the pasts and the futures”, ja joka “acknowledging and addressing the conflicts and challenges of the present, hold artefacts and specimens in trust for society, safeguard diverse memories for future generations and guarantee equal rights and equal access to heritage for all people.” 

Kuluttajat ovat valmiita maksamaan heille kohdistetusta tietoon, tekemiseen, kauneuteen ja kokemiseen liittyvistä palveluista.

***

Näkyvissä on merkkejä myös siitä, että museomääritelmän tunnistaman yhteiskunnallisen asiakkaan tarpeet ovat lisääntymässä. Oletettavasti 2020-luvulla kunnilla ja valtiolla on kasvavia ongelmia yhteisöllisyyden rakentamisessa, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vahvistamisessa sekä monikulttuurisen maailman ymmärryksen ja ihmisten yleisen hyvinvoinnin edistämisessä. 

Näihin ongelmiin museoilla on tarjota ratkaisuja. Ratkaisujen muuttuminen investointien ja ylläpidon rahoitukseksi edellyttää ICOMin määritelmää tarkempaa kuvausta siitä, mitä museot voivat tehdä näiden ongelmien ratkaisemiseksi ja millä ehdoilla. 

2020-luvulla museoiden on mietittävä aikaisempaa tarkemmin, missä busineksessa ne ovat ja mihin businekseen ne erityisesti uskovat investointeja tehdessään. Käytännössä tämä tarkoittaa valintaa, sillä esimerkiksi matkailubusiness ja sosiaalipalvelut sopivat harvoin samaan koriin osaamisen, palvelutarjonnan, ansaintalogiikan tai organisaatiomuodon näkökulmasta.

Kimmo Levä

Suomen museoliitosta toimivapaalla oleva pääsihteeri, joka työskentelee tällä hetkellä Turun museokeskuksen museopalvelujohtajana  

maanantai 5. elokuuta 2019

MUSEO-lehti: Suomen paras kesätyö

Bussipysäkin korjaaminen oli yksi Eetu Kevarinmäen projekteista Seinäjoella. Kuva: Eetu Kevarinmäki.
MUSEO-lehdessä 4/2018 haastateltiin kesän 2018 Seinäjoen kaupungin kesätyöntekijää, taiteilija Eetu Kevarinmäkeä. Seinäjoen kaupunki on vuosina 2017–2019 palkannut kesäkuvataiteilijan tekemään omaa taiteellista työtään kuukausipalkalla kahdeksi kuukaudeksi. 

”Kuvataiteilija kuukausipalkalla työsuhteessa tekemässä omaa taiteellista työtään.” 

Lause on epätodellinen, mutta se on ollut totta kahdelle onnekkaalle nuorelle kuvataiteilijalle Seinäjoella. Kaupungissa, joka mielletään musiikkikaupungiksi, muttei niinkään kuvataiteen parissa ansioituneeksi. Eihän siellä ole edes omaa taidemuseota.

Ennakkoluulon vahvistaa todeksi Eetu Kevarinmäki, joka on seinäjokelaislähtöinen taiteilija ja kaupungin kesän 2018 kesäkuvataiteilija. Kevarinmäki perustaa väitteensä baarikeskusteluille, jotka ovat hänen mukaansa kulttuuriperimän mitta.

”Tämä on täysin musiikkikaupunki. Ihan sama mihin baariin istut, niin pystyt puhumaan 1960-luvun progesta nykypäivän RnB-musiikkiin ja kaupunkilaiset tietävät kaiken. Kun rupeaa puhumaan nykytaiteesta, niin silmät pyöhtävät että mitäs tämä nyt on.”

***

Kesäkuvataiteilijan konseptin ovat ideoineet Seinäjoen Taidehallin näyttelykoordinaattori Sanna Karimäki-Nuutinen ja kaupungin kulttuuritoimen johtaja Leena Krånäs. Hankkeen taustalla on monia tärkeitä näkökulmia. Toisaalta tarkoituksena on nostaa esiin erilaisia taiteen tekemisen tapoja ja hyödyntää taiteilijan ammattitaitoa kaupunkikulttuurissa ja sen kehittämisessä.

”Taiteilijan tapa tarkastella ympäristöä ja yhteisöä on omanlaisensa. Ajattelu on taiteilijan työtä. Tällaisen työskentelyjakson kautta meillä seinäjokelaisilla on hyvä tilaisuus saada uusia näkökulmia omaan kaupunkiimme”, Karimäki-Nuutinen kertoo.

Toinen näkökulma on taiteen saatavuuden ja saavutettavuuden parantaminen.

”Kesäkuvataiteilijoille on asetettu oikeastaan vain yksi ehto. Heidän työnsä tulee näkyä kaupungissa tai kaupunkilaisten on voitava osallistua siihen. Kesän 2017 taiteilija Julia Kukkonen tutki hänelle vierasta kaupunkia performanssin keinoin. Eetun projekteissa oli jopa taidepoliittinen taustatavoite”, Karimäki-Nuutinen havainnollistaa.

Kevarinmäen lopputyönäyttelyn nimi oli Vihapuheen estetiikka. Hän myöntää, että hänen taiteensa on tavallaan aina kantaaottavaa.

”Kuulun vasemmistoliittoon ja olen feministi, joten se tulee luonnostaan. Mutta en pakota sitä taiteeseeni tai tekemiseeni. Ei se ole työni kärki. Se johtuu elämäntyylistä ja kasvatuksesta. Minulle nyt sattuvat ihmisoikeudet ja tasa-arvokysymykset olemaan todella tärkeitä.”  

Kasa-installaatio käsittelee julkisen tilan ja joutomaan yhtäläisyyksiä ja eroja. Kuva: Mikko Heino & Mikko Paakkonen.
Eetu Kevarinmäen kesän työsuunnitelmassa tärkeää oli hiljainen ehdollistaminen nykytaiteelle. Hänen oma polkunsa taiteilijaksi on kulkenut juuri tätä reittiä. Sattuman kaupalla ja kohtalon oikusta hän päätyi Turun Taideakatemiaan opiskelemaan kuvataiteilijaksi.

”Sivarin jälkeen luulin hakevani Turkuun opiskelemaan valokuvausta, jota olin opiskellut kolme vuotta peruskoulun jälkeen. Koulun alussa olin kuvataiteessa ihan pohjalla. Pidin nykytaidetta typeränä elitisminä ja kaikkea muuta perusnaivia”, Kevarinmäki muistelee. 

Nyt ollaan siinä pisteessä, että viiden vuoden opiskelurupeaman jälkeen Kevarinmäki muun muassa kuratoi kesäkuvataiteilijana jätekasainstallaation Seinäjoen kaupungintalon viereen. 

”On tässä jonkinlaista kasvua tapahtunut. Tosi outo polku, mutta olen todella onnellinen.”

***

Seinäjoen kulttuurielämän lisäksi hankkeella halutaan vaikuttaa laajemmin kuvataiteen kenttään. Tänä päivänä kuvataiteessa taiteilijan ansaintamahdollisuudet etenkin suurten kaupunkien ulkopuolella ovat haasteelliset, jopa heikot.

”Kehittämällä erilaisia malleja voimme parantaa tilannetta. Kuvataiteilijan kuukausipalkka on erittäin harvinainen asia. Minusta taiteilijan työn merkitys vain kasvaa nykymaailmassa. Taide on niin kokonaisvaltaista, että sen asemaa parantamalla voidaan saada moninkertaisesti hyvää takaisin”, Karimäki-Nuutinen pohtii.

Raha on tuskin kovin monelle taiteilijalle syy ruveta tekemään taiteellista työtä, mutta Kevarinmäki myöntää, että toisinaan ajatukset toimeentulosta ahdistavat.

”Valehtelisin, jos sanoisin, ettei ahdista. Jos olisin valinnut asioita toisin, minulla olisi varmasti paljon enemmän fyrkkaa ja asuntolaina. Kyllä sellaisia asioita välillä kaipaa, kun katsoo tiliä ja siellä on 14 euroa rahaa.”

Kolikon toisella puolella on tekemisen auvoisuus.

”Taiteen tekeminen itsessään on niin ihanaa, ja kaikki ihmiset kenen kanssa olen päässyt töitä tekemään, ovat niin vallattoman ihania, että se antaa tosi paljon takaisin. Aina sitä on selvinnyt, niin miksei selviäisi jatkossakin.”

Apurahojen lisäksi Eetu Kevarinmäellä on toinen lähitulevaisuutta koskeva toive, jonka hän mielellään näkisi toteutuvan.

”Tämä pesti maksaa kaupungille noin 8 000 euroa, mikä on tosi pieni summa kaupungin budjetissa. Miksei tämmöisiä ole muualla? Toivon, että muutkin kaupungit ymmärtäisivät tällaisen kesäkuvataiteilijapestin arvon ja mahdollisuudet.”

Seinäjoella hanke jatkuu ensi kesänä ja on tarkoitus vakiinnuttaa osaksi kaupungin normaalia toimintaa.

Eetu Kevarinmäki
Syntynyt 27.3.1993 Seinäjoella. Asuu Turussa.
Valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta.
Vihapuheen estetiikka -näyttely Creat Galleryssä 2017.
Even Share -ryhmänäyttely Tallinnan EKKM-museossa 2017.
Rakkautta ja Piikkilankaa -yhteisnäyttely Jussi Haron kanssa Turun Ars Novan projektitilassa 2018.
Kuraattori Veikko Halmetojan assistenttina Mäntän kuvataideviikoilla 2018. 
Pyörittänyt omaa pop-up-galleriaa ja järjestää urbaania teknofestivaalia Seinäjoella.
Seinäjoen kesäkuvataiteilija 2018.


Kaisla Mustakartano
Kirjoittaja on freelancertoimittaja.
Teksti on kirjoitettu kesällä 2018. 
Seinäjoen kaupungin kesäkuvataiteilijan palkkaaminen jatkuu tänäkin vuonna.  




tiistai 9. heinäkuuta 2019

Luetteloinnin myyteistä

Aineistoja valtionarkiston (nyk. Kansallisarkisto) tutkijasalissa (Rauhankatu 17) v. 1910. Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmat. Kuv. Tuntematon. CC-BY 4.0.


Museoalan seminaareissa ei voi välttyä kuulemasta tiettyjä kokoelmatyötä koskevia väitteitä tai näkemyksiä, jotka toistuvat eri yhteyksissä säännöllisin väliajoin. Nämä väitteet eivät sinänsä ole virheellisiä tai perusteettomia, mutta niiden perusteita ei ole useimmiten eksplisiittisesti tarkemmin avattu. Kutsun seuraavassa tällaisia tarkempaa tarkastelua vaille jääviä väitteitä luetteloinnin myyteiksi. Olen poiminut alle esimerkinomaisesti kolme tällaista myyttiä tarkemmin analysoitavaksi.

”Meidän kokoelmiimme kuuluu niin ainutlaatuisia aineistoja, että niitä on mahdoton kuvailla yhteisillä kuvailusäännöillä.”

Väitteessä sekoittuvat itse aineistot ja niitä koskeva kuvailu. Museoiden kokoelmiin kuuluu lukuisia ainutlaatuisia ja - kertaisia aineistoja, mutta kaikki aineistot sinänsä ovat varmasti luetteloitavissa ja kuvailtavissa yhteismitallisesti. Museoiden luettelointiohje tarjoaa koko museokentälle aineistojen kuvailuun yhteiset säännöt, joita voidaan hyödyntää mitä tahansa objektityyppiä kuvailtaessa.

Kokoelmatyössä tarvitaan epäilemättä edelleen vahvaa erikoisosaamista, jotta eri aineistot pystytään kuvailemaan mahdollisimman kattavasti. Ongelmana ei kuitenkaan ole se, etteikö aineistoja sinänsä pystyttäisi kuvailemaan luettelointiohjeita noudattaen. Sen sijaan aineistoista itsessään saattaa jo lähtökohtaisesti olla puutteelliset ja virheelliset kontekstitiedot. Toiseksi luetteloija ei välttämättä yksinkertaisesti tunne kuvailtavia aineistoja riittävän hyvin, jotta ne tulisi kuvailtua eri näkökulmista mahdollisimman kattavasti.

Eri automatisoidut digitaaliset prosessit tulevat todennäköisesti tulevaisuudessa nopeuttamaan aineistojen kuvailua mm. tarjoamalla luetteloijalle relevanssiin perustuvia asiasanoja tai vaikkapa mahdollistavat aineistojen massadigitoinnin aiempaa tehokkaammin. Tämä ei sinänsä merkitse sitä, etteikö asiantuntevaa kokoelma-ammattilaista tarvittaisi edelleen museoissa: esimerkiksi historiallisen kontekstin tunnistaminen on osoittautunut melko haastavaksi koneoppimisen näkökulmasta. Myöskään koneoppimisen näkökulmasta ongelmat eivät siten liity kuvailun yhteismitallisuuteen, vaan pikemminkin strukturoidut luettelointisäännöt tukevat eri automatisoitujen menetelmien käyttöönottoa museoalalla. 

”Yhteiskäyttöiset termilistat tai ontologiat eivät riitä omien aineistojen kuvailussa”

Yhteiskäyttöisissä ontologioissa (esim. KOKO) voi toki olla puutteita esimerkiksi nykyhetken ilmiöiden tai vaikkapa uusimpien taidesuuntausten kuvailussa, kun terminologia ei ole vielä vakiintunut. Silti yhteiskäyttöisyyden näkökulmasta kannattaa suosia aina koko KAM-sektorin käytössä olevia ontologioita, termilistoja tai luokituksia, kun se vain on mahdollista. Tällä tavoin varmistetaan museossa tuotetun metadatan yhteismitallisuus esimerkiksi ulkoisia verkkopalveluja kuten Finnaa varten. Lisäksi kannattaa pitää mielessä, että Finton eri ontologioihin on mahdollista ehdottaa puuttuvia termejä suoraan, jos huomaa puutteita tai virheitä ontologioissa.

”Käytössä oleva kokoelmahallintajärjestelmä ei mahdollista kaikkien museon kokoelmiin kuuluvien aineistojen luettelointia”

Tämä varmasti pitää edelleen vähintään jossain määrin paikkaansa. Museoalalla on käytössä laaja joukko eri kokoelmahallintajärjestelmiä, joista osa ei pohjaudu mihinkään yhteiskäyttöiseen tietomalliin eivätkä ne myöskään noudata Museoiden luettelointiohjeeseen nojautuvaa tapaa tallentaa aineistoja. Historiallisista syistä esimerkiksi taidemuseoiden käytössä olleet kokoelmahallintajärjestelmät ovat taipuneet hyvin taideteosten luettelointiin, mutta niitä ei ole suoranaisesti tarkoitettu esimerkiksi kulttuurihistoriallisen esineistön tai arkistoaineistojen hallintaan. Mahdollisen järjestelmäuudistuksen yhteydessä olisikin hyvä varmistua, että hankittava järjestelmä sopii hyvin kaikkien museon kokoelmiin kuuluvien objektityyppien luettelointiin Museoiden luettelointiohjeen mukaisesti.

Tuleeko mieleesi muita luetteloinnin myyttejä? Sana on vapaa kommenttikentässä.

Sampsa Heinonen
Kirjoittaja on Kookos-kokoelmahallinnan palvelupäällikkö Suomen museoliitossa

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Museoiden 2010-luku oli näyttelyiden – kokoelmat keskiöön 2020-luvulla?

Museoiden tulojen ja menojen kasvukäyriä 2010-luvulla.
Museovirasto julkaisi kesäkuun puolivälissä uusimman Museotilaston, joka kertoo museoiden toiminnasta tunnuslukujen valossa vuonna 2018. Tilaston perusteella voidaan jo tehdä arvio koko 2010-luvusta. Kuluva vuosi tuskin enää merkittävästi muuttaa vuosikymmenen trendejä.

2010-luvulla museoiden budjetit ovat kasvaneet lähes neljänneksen, 200 miljoonasta eurosta 249 miljoonaan euroon. Museotyön kannalta ongelmallista on, että yli puolet kasvusta on käytetty kiinteistömenoihin. Niiden kokonaismäärä on noussut peräti 41 prosenttia. Sen sijaan henkilöstöresurssien osalta vuosikymmen on ollut niukka. Museoiden henkilötyömäärä on vähentynyt 140 henkilöllä (5%), vaikka palkkasumma on noussut samalla 11 prosentilla. 

Museoiden business-orientoituneisuus kasvanut

Talouden osalta museot ovat 2010-luvulla olleet edeltäjiään business-orientointuneempia, mikä on näkynyt erityisesti näyttelytoiminnassa. Museot ovat kasvattaneet pääsymaksutuloja 13,6 miljoonalla eurolla (133%). Kasvu on saavutettu myymällä kasvaneille kävijämäärille aikaisempaa kalliimpia pääsylippuja. Museoiden kävijämäärät ovat nousseet 2,3 miljoonalla (46%) samalla, kun myydyn pääsylipun keskihinta on noussut 2,5 eurolla (59%). 

Näyttelyiden tuottamiseen ja niiden markkinointiin käytetyistä resursseista on tietoa vasta vuodesta 2013 alkaen. Tällä ajanjaksolla näihin käytetty rahoitus on kasvanut vain 3,7 miljoonaa euroa (18%). 

Näyttelymäärien osalta koko vuosikymmen on ollut laskuvoittoinen. Vuonna 2010 museot tarjosivat kävijöilleen 126 näyttelyä enemmän kuin vuonna 2018. Yleisesti voi todeta, että näyttelyihin tehdyillä panostuksilla on saatu aikaisempaa parempi taloudellinen tulos.

Museokortti merkittävä kasvun tekijä

Museoiden näyttelytulojen ja taloudellisen kannattavuuden kasvun tärkein yksittäinen tekijä on vuonna 2015 lanseerattu Museokortti. Selvää on, että vastaavaa kasvua ei olisi tapahtunut ilman museoiden yhteistä myyntiä ja markkinointia edistävää järjestelmää. 

Jotkut ovat arvelleet, että Museokortin myönteisten vaikutusten vastapainoksi kortti on vähentänyt yksittäisten pääsylippujen myyntiä. Tilaston perusteella negatiiviset vaikutukset ovat vähäisiä; yksittäisten pääsylippujen myynti on jatkanut kasvuaan lähes samalla tahdilla koko vuosikymmenen. 

Pääsymaksutulojen rinnalla museokauppatulot ovat kasvaneet 6,2 miljoonaa (73%) ja sponsoritulokin 307 000 euroa (24%). Kokonaisuudessaan museot kattoivat menoistaan palvelutuloillaan 19 prosenttia viime vuonna. Vastaava osuus vuosikymmenen alussa oli 14 prosenttia. 

Museoiden business-suuntautuneisuutta ja palvelutulojen kasvua ovat ohjanneet poliittiset päätökset, erityisesti valtion avustusrahoituksen leikkaukset. Museoiden valtionosuudet ovat vuosikymmenen aikana laskeneet 5,5 miljoonaa euroa (15%). 

Kokoelmien kehityksessä suuria eroja

Museoluokittelun perusteella vuosikymmen on ollut taidemuseoiden kasvun aikaa. Näin voi päätellä ainakin kokoelmista – taidemuseoiden teoskokoelmat ovat kasvaneet 96 000 teoksella (30%). Samaan aikaan kulttuurihistoriallisten museoiden esine- ja valokuvakokoelmat ovat pysyneet entisellä tasollaan. 

Tämän perusteella Suomen museoliiton strategiatyössä tunnistettu uhka digitaalisesta pimeästä ajasta, eli digitaalisen kuvamateriaalin vähäisestä päätymisestä museoiden kokoelmiin, ei ole aiheeton. 

Luonnonhistoriallisten kokoelmien osalta kehitys näyttää olevan jopa takaperoista, sillä Museotilaston valossa luonnonhistorialliset kokoelmat pienenivät yli kuudella miljoonalla näytteellä (28%). Toivoa sopii, että tulokselle löytyy tilastotekninen selitys. Muuten kehitys kuulostaa kummalliselta ja jopa uhkaavalta. Lajit näyttävät häviävän sekä luonnosta että museokokoelmista. 

Digitalisaation läpimurron vuosikymmen

2010-luku oli kaikilla toimialoilla digitalisaation läpimurron vuosikymmen. Museoissa digitalisaatiosta on puhuttu erityisesti kokoelmatyön yhteydessä. 

Museotilaston perusteella digitalisaatio oli museoissa vielä pääosin skannailua. Kokoelmia saatiin digitoitua huomattava määrä, mutta saavutettavuuden parantaminen ja käytön lisääminen jäävät seuraavan vuosikymmenen tehtäväksi. 

Kokoelmista oli viime vuoden lopulla digitoitu: esineistä 28%, teoksista 72%, valokuvista 15% ja luonnon historiallisten museoiden näytekokoelmista 3%. Saavutettavuus oli paras teoskokoelmien osalta, joista 11 prosenttia oli julkaistu verkossa. Vastaavat luvut muiden kokoelmien osalta olivat: esine 5%, valokuva 3% ja näyte 1%.

2010-luku oli näyttelytoiminnan kasvun vuosikymmen

Tilastokatsauksen perusteella 2010-luku tulee jäämään museohistoriaan näyttelytoiminnan kasvun vuosikymmenenä. Kasvun taustalla on epäilemättä se, että museoiden näyttelytoiminnassa on pystytty hyödyntämään digitalisaatiota näyttelyiden tunnetuksi tekemisessä sosiaalisen mediassa sekä pääsylippumyynnissä Museokortti-järjestelmän kautta. 

Kokoelmatyön osalta kehitys on ollut vaisumpaa ja digitalisaatiossa jäätiin vielä pohjatyön asteelle ja lähtökuoppiin. Onkin helppo ennustaa, että 2020-luvulla digitalisaation edistäminen muille osa-alueille on vuosikymmenen keskeisin tehtävä. 

Kuluva vuosikymmen on muuttanut myös museoiden johtamista. Todennäköisesti johtajilta vaaditaan seuraavalla vuosikymmenellä entistä vahvempaa liiketoiminnallista orientaatiota, jotta kasvava työmäärä resonoi kasvavien resurssien kanssa ja päinvastoin. 

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri


maanantai 17. kesäkuuta 2019

Euro enemmän: Jotain uutta, jotain vanhaa, mutta taatusti erilaista


Arkkitehtuurimuseon uudistunut museokauppa. Kuva Salla Berard.

 Arkkitehtuurimuseo ja Tekniikan museo uudistivat museokauppansa perusteellisesti osana Suomen museoliiton koordinoimaa Euro enemmän -hanketta. Miltä museokaupat näyttävät ja miten museokauppojen kehitystyö on sujunut? 

Euro enemmän -hankkeessa on edetty pilotointivaiheeseen, jonka aikana testataan, miten hankkeessa muotoiltu museokauppakonsepti toimii neljässä pilottikohteessa. 

Kahdessa pilottimuseossa lähtökohtana oli kokonaisvaltainen museokaupan uudistaminen. Tekniikan museossa ei ollut kauppaa käytännössä lainkaan ja Arkkitehtuurimuseossa kauppa uudistettiin lattiasta kattoon. Pilotoimme kaikkea kaupan uudistamiseen ja käynnistämiseen liittyvää työtä: millainen prosessi uudistaminen on käytännössä tuotevalikoiman rakentamisesta aina kaupan toteutukseen, käynnistykseen ja toimintaan saakka. 

Sama tavoite – erilainen toteutustapa

Vaikka sekä Tekniikan museo että Arkkitehtuurimuseo tähtäävät myyntiin, eroavat museokauppojen toteutustavat toisistaan. Pilottimuseot ovat profiileiltaan erilaisia ja esimerkiksi asiakaskunnat eroavat toisistaan. Miten löytää oikeat ja myös kustannustehokkaat keinot uudistuksen toteuttamiseen? 

Tekniikan museossa kaupan uudistaminen päätettiin toteuttaa vaiheittain osana syksylle ajoittuvaa näyttelyuudistusta. Museokaupan ensimmäinen versio avattiin toukokuussa keskellä kuuminta luokkaretkisesonkia. Tuotevalikoimaa laajennettiin tätä silmällä pitäen, ja pienimmätkin museovieraat ilahtuvat varmasti esimerkiksi klassisista neppiksistä. Kirjojen ja julkaisujen lisäksi valikoimassa huomioitiin alueen ulkoilijat. 

Kokonaisuudessaan uudistus toteutettiin pienellä budjetilla. Vaikka kaupan tunnelmaa luodaan vanhoilla varastosta löydetyillä Billnäsin kalusteilla, haluttiin uudistuksessa panostaa myös uusiin kalusteisiin.

Arkkitehtuurimuseossa museokaupan uudistus linkittyi ala-aulan uudistamiseen. Museo toteutti uuden asiakaspalvelupisteen. Uudistuksen yhteydessä lippukassa siirtyi nykyisestä paikasta aulaan ja kaupan tila laajeni hieman, sillä myös aiempi lipunmyyntipiste saatiin museokaupan käyttöön. 

Toteutus oli hyvin vaativa, koska rakennus on suojeltu, mutta hyvä yhteistyö kiinteistön omistajan kanssa, osaava ammattisuunnittelija ja hyvin toimiva museotiimi mahdollistivat toteutuksen. Uudistuksessa keskeisintä oli panostaminen ammattisuunnittelijan osaamiseen kaupan tila- ja kalustesuunnittelussa. Mutkia matkalla varmasti oli, mutta lopputulos on erinomainen. 

Kaupan tuotevalikoimaa laajennettiin merkittävästi ja valikoiman suunnittelussa museon henkilökunnan luovuudella oli suuri rooli. Uudistunut museokauppa tarjoaa asiakkailleen kirjallisuuden lisäksi muun muassa arkkitehtuuriaiheisia tekstiilejä, pelejä ja oivaltavasti suunniteltuja toimistotarvikkeita oman sisäisen arkkitehdin löytämiseen. 

Tekniikan museon uudistunut museokauppa. Kuva Tekniikan museo.

Ryhtymiskynnys kannattaa ylittää

Valtakunnallisilla Museopäivillä Tampereella 15.5. kerrottiin, miten oman museokaupan kehittämiseen voi ryhtyä. Liikkeelle lähtemisessä auttaa hyvä suunnitelma ja visio siitä, mitä on tarkoitus tehdä. Tärkein asia on ylittää ryhtymiskynnys ja edetä kokeillen. 

Museokauppaa ei tarvitse rakentaa päivässä, mutta työ kannattaa aloittaa heti. Jokainen päivä ilman hyvin toimivaa museokauppaa on menetetty mahdollisuus niin tulovirran kuin kävijäkokemuksenkin kannalta. Olemme oppineet pilottimuseoiden kanssa, että uuden kehittäminen vapauttaa valtavat ideavirrat ja tuo hyviä ideoita myös muuhun museon toimintaan.

Tekniikan museon ja Arkkitehtuurimuseon toteutukset ovat Euro enemmän -hankkeen projektitiimin näkökulmasta, ja myös museoiden itsensä mielestä, erittäin onnistuneita. Niukat tai suhteessa uudistusten kokoon nähden pienet budjetit korvattiin luovilla ratkaisuilla, koko museon henkilökunnan yhteisellä tekemisellä sekä hyödyntämällä museon varastojen aarteita. Molemmissa pilottikohteissa museokauppa haluttiin avata mahdollisimman pian kesän myyntisesongin takia.

Millaisia havaintoja museoille muodostuu kaupan arjesta? Miten asiakkaat ovat ottaneet museokaupan vastaan? Millaisiin myyntilukuihin Tekniikan museossa ja Arkkitehtuurimuseossa seurantajakson aikana päästään? Havainnoista ja tuloksista kuullaan tarkemmin seuraavassa museokauppaseminaarissa, joka järjestetään 23.9. Helsingissä. 

Seuraavassa Euro enemmän -blogissa kerrotaan kahden muun pilottimuseon, Turun Taidemuseon ja museokeskus Vapriikin pilotoinnista. 

Aino-Marja Miettinen
Janne Tielinen
Mikko Tapanainen
Museokaupan kehitystiimi, Euro enemmän -hanke