Kimmo Levä tarkastelee väestön ikääntymiseen liittyviä mahdollisuuksia museoiden näkökulmasta.
Ikääntyminen puhututtaa museoväkeä. Suomessa aihetta on käsitelty Avara museo –hankkeen yhteydessä ja monet museot ovat miettineet, miten ikääntyvät ikäryhmät voisivat hyödyntää museoiden palveluja entistä enemmän.
Ikääntyminen on keskeinen teema erityisesti Euroopassa, jonka väestön keski-ikä nousee muita maanosia nopeammin. Suomi on ikääntyvien eurooppalaisten kansakuntien kärkijoukossa. Ikääntymiseen liittyy sopivien palvelujen ja tuotteiden kehittämisen lisäksi viestinnällisiä ongelmia. Emme oikein löydä luontevaa termiä, jolla puhumme meitä huomattavasti vanhemmista ihmisistä. Tämä johtuu siitä, että vaikka ikä on yksiselitteinen suure, ikääntyminen ei sitä ole. Dublinissa eurooppalaisten museoliittojen kokouksessa pidetyissä esitelmissä vanhoista ihmisistä käytettiin ilmaisua ”older adults”, mikä terminä hakee kömpelyydessään vertaistaan.
Aboluuttinen ikä, esimerkiksi 70 vuotta, on sama kaikilla niillä, jotka ovat syntyneet vuonna 1942. Sen sijaan fyysinen ikä riippuu siitä, minkälaista elämää on viettänyt. Jos on kuntoillut paljon, fyysinen ikä on yleensä keskimääräistä absoluuttista ikää alempi, kun taas jättiscreenipubin penkkiurheilijan fyysinen ikä on oletettavasti absoluuttista ikää korkeampi.
Ihmisen psyykkinen ikä puolestaan riippuu siitä, kuinka kiinnostunut on kokeilemaan ja omaksumaan ajan trendit ja virtaukset. Big Brother -talossa asuvan 70-vuotiaan psyykkinen ikä on yleensä absoluuttista ikään pienempi, kun taas kotikunnan terveyskeskuksen vuodeosastolla olevan ikä on todennäköisesti absoluuttista ikää korkeampi.
Iän määritelmistä hankalin on sosiaalinen ikä, joka perustuu siihen, kuinka ympäristö olettaa tietyissä absoluuttisen iän vaiheissa ihmisen käyttäytyvän. Liian usein palvelujen kehittäjät painostavat ikäihmisiä käyttäytymään siten kuin heidän absoluuttinen ikänsä kehittäjien näkemyksien mukaan edellyttää. 70-vuotiaille tarjotaan istumista seinäkiipeilyn sijasta ja verkoista puhutaan enemmän kalastuksen kuin viestinnän näkökulmasta.
Eurooppalaisten museoliittojen kokouksessa ikääntymistä lääketieteellisestä ja sosiaalisesta näkökulmasta lähestynyt professori Desmond O´Neill totesi ongelmaksi sen, että ikääntyminen nähdään ongelmana, jota se ei hänen mukaansa kuitenkaan ole. Ikääntyvä kansakunta on talouden näkökulmasta pikemminkin mahdollisuus kuin uhka. Liian harvoin tuodaan esiin se, että vanhemmat ikäluokat rahoittavat enemmän nuorempien toimintaa kuin päinvastoin. Lisäks ikääntyvien ihmisten sosiaalikulut eivät pääsääntöisesti ole nuorempia ikäluokkia korkeampia. Suurimpana ongelmana hän kuitenkin näki sen, että ikääntyvät ihmiset nähdään yhtenä ryhmänä yksilöiden sijasta. Hänen mukaansa tilanne on aivan päinvastoin: ”We are born copies but we die originals”.
On helppoa ostaa O´Neilin ajatus siitä, että ihmiset muuttuvat ikääntyessään vuosi vuodelta enemmän yksilöiksi. Museoissa herännyt ajatus siitä, että pedagogista toimintaa pitäisi tulevaisuudessa painottaa ikääntyvälle ihmisryhmälle on erittäin kannatettava, koska kysyntä kasvaa. Jos taas lähdemme siitä, että ohjelmia voidaan rakentaa samalta pohjalta kuin nuoremmille, olemme hukassa. Originaalit eivät yleensä halua samaistua kopioihin.
Museotulevaisuuden kuudes kysymys on, olemmeko ymmärtäneet oikein ikääntymisen ja sen vaikutukset toimintaamme.
Seuraava 2.1.2013 julkaistava kirjoitus ”Reaktiivista, preaktiivista ja proaktiivista kokoelmatyötä” peräänkuuluttaa valintoja myös kokoelmatyössä.
Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto
torstai 20. joulukuuta 2012
tiistai 18. joulukuuta 2012
Museotulevaisuus 5: Kaikki on kopiota paitsi sää ja kulttuuri
Kimmo Levä pohtii, miten globaalissa kilpailussa erottaudutaan muista.
Menestyminen edellyttää erottautumista ja ainutlaatuisuutta. Kuten Uppsalan ekonomit ovat hienosti määritelleet, maailma on globaali ja siitä seuraava globalisoituminen eli maapalloistuminen on tehnyt menestymisestä aikaisempaa hankalampaa.
Tiedon, ihmisten ja tavaroiden edullinen ja nopea liikkuminen on lisännyt huomattavasti markkinoilla toimivien kilpailijoiden määrää. Asiakas vertaa käytännössä aina kotimaista tuotetta ja sen ominaisuuksia kansainvälisiin vaihtoehtoihin.
Maapalloistuminen näkyy kiristyneenä kilpailuna ja sen seurauksena olemme saaneet tuotteita ja palveluja monessa tapauksessa aikaisempaa edullisemmin. Tämä on asiakkaan näkökulmasta luonnollisesti hyvä asia. Kotimaisten ja paikallisten tuottajien huono menestys kilpailussa on kuitenkin tehnyt tarjonnasta tasapäisen tylsää. Tarjonnan kansainvälistyminen ei useinkaan ole tarkoittanut tarjonnan monipuolistumista. Tarjonta ja hintataso ovat paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti samoja kaikkialla – ainakin länsimaiksi kutsutuissa kohteissa.
Maapalloistuminen on tasapäistänyt tuotetarjonnan ja kaupunkien ilmeen lisäksi prosessit, ihmiset ja ongelmat. Ihmiset pukeutuvat, käyttäytyvät ja näyttäytyvät kaikkialla samanlaisina. Kaupoissa, liikennevälineissä ja ravintoloissa voi toimia joka paikassa samalla tavalla. Myös ongelmat ovat toistensa kopioita liittyen yleensä talouteen, poliittisiin tai sosiaalisiin muutoksiin.
Kun haluamme olla originaaleja ja erottautua, eväät näyttävät olevan ainoastaan säässä, luonnonolosuhteissa tai historiaan perustuvassa kulttuurissa. Kulttuuri on näistä helpoiten brändättävissä erottuvaksi tekijäksi, koska se on tasalaatuisempaa kuin vaihteleva sää ja luonnonolosuhteet.
Suomen historiasta ja kulttuurista on monia kilpailijoitamme helpompi löytää erottuvia tekijöitä ja ainutlaatuisia kertomuksia paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen menestymisen eväiksi. Nämä eväät ovat tällä hetkellä kaikkea muuta kuin loppuun syötyjä. Niitä ei oikeastaan ole vielä
paketoitukaan. Siinä on museoille ja muille kansallisesta menestyksestämme huolehtiville agendaa tuleville vuosille.
Museotulevaisuuden viides kysymys on, ovatko taustavoimamme huomioineet riittävästi kulttuuriin perustuvan erottautumisen oman menestymisensä edellytyksenä sekä ovatko museot auttaneet taustavoimiamme tarpeeksi tämän huomioimisessa.
Seuraava 20.12.2012 julkaistava kirjoitus ”Ikäongelma” pohtii, olemmeko kansakunnan ikääntymiskysymyksessä oikeilla jäljillä.
Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto
Menestyminen edellyttää erottautumista ja ainutlaatuisuutta. Kuten Uppsalan ekonomit ovat hienosti määritelleet, maailma on globaali ja siitä seuraava globalisoituminen eli maapalloistuminen on tehnyt menestymisestä aikaisempaa hankalampaa.
Tiedon, ihmisten ja tavaroiden edullinen ja nopea liikkuminen on lisännyt huomattavasti markkinoilla toimivien kilpailijoiden määrää. Asiakas vertaa käytännössä aina kotimaista tuotetta ja sen ominaisuuksia kansainvälisiin vaihtoehtoihin.
Maapalloistuminen näkyy kiristyneenä kilpailuna ja sen seurauksena olemme saaneet tuotteita ja palveluja monessa tapauksessa aikaisempaa edullisemmin. Tämä on asiakkaan näkökulmasta luonnollisesti hyvä asia. Kotimaisten ja paikallisten tuottajien huono menestys kilpailussa on kuitenkin tehnyt tarjonnasta tasapäisen tylsää. Tarjonnan kansainvälistyminen ei useinkaan ole tarkoittanut tarjonnan monipuolistumista. Tarjonta ja hintataso ovat paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti samoja kaikkialla – ainakin länsimaiksi kutsutuissa kohteissa.
Maapalloistuminen on tasapäistänyt tuotetarjonnan ja kaupunkien ilmeen lisäksi prosessit, ihmiset ja ongelmat. Ihmiset pukeutuvat, käyttäytyvät ja näyttäytyvät kaikkialla samanlaisina. Kaupoissa, liikennevälineissä ja ravintoloissa voi toimia joka paikassa samalla tavalla. Myös ongelmat ovat toistensa kopioita liittyen yleensä talouteen, poliittisiin tai sosiaalisiin muutoksiin.
Kun haluamme olla originaaleja ja erottautua, eväät näyttävät olevan ainoastaan säässä, luonnonolosuhteissa tai historiaan perustuvassa kulttuurissa. Kulttuuri on näistä helpoiten brändättävissä erottuvaksi tekijäksi, koska se on tasalaatuisempaa kuin vaihteleva sää ja luonnonolosuhteet.
Suomen historiasta ja kulttuurista on monia kilpailijoitamme helpompi löytää erottuvia tekijöitä ja ainutlaatuisia kertomuksia paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen menestymisen eväiksi. Nämä eväät ovat tällä hetkellä kaikkea muuta kuin loppuun syötyjä. Niitä ei oikeastaan ole vielä
paketoitukaan. Siinä on museoille ja muille kansallisesta menestyksestämme huolehtiville agendaa tuleville vuosille.
Museotulevaisuuden viides kysymys on, ovatko taustavoimamme huomioineet riittävästi kulttuuriin perustuvan erottautumisen oman menestymisensä edellytyksenä sekä ovatko museot auttaneet taustavoimiamme tarpeeksi tämän huomioimisessa.
Seuraava 20.12.2012 julkaistava kirjoitus ”Ikäongelma” pohtii, olemmeko kansakunnan ikääntymiskysymyksessä oikeilla jäljillä.
Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto
torstai 13. joulukuuta 2012
Museotulevaisuus 4: Hyvin suunniteltu jää kokonaan tekemättä
Kimmo Levä perustelee, miksi museoiden pitäisi tarttua uusiin ideoihin ja toteuttaa ne nopeassa tempossa.
Toimittaja Eero Silvasti on ainakin minulle lanseerannut sanonnan ”historia on liikettä ja liikennettä, joka nopeutuu”. Tämä näyttää olevan nyt enemmän totta kuin koskaan aiemmin.
Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon lokakuussa järjestämässä 100-vuotisseminaarissa Aalto-yliopiston yli-innovaatioaktivisti Anssi Tuulenmäki peräänkuulutti uuden kehittämisessä suunnittelun sijasta kokeilevaa toimintaa. Alkuideavaiheen jälkeen on siirryttävä kokeiluideavaiheeseen, joka synnyttää tai on synnyttämättä toteuttamisen idean. Luonnos-tarkennettu-lopullinen –suunnitteluprosessin korvaaminen kokeilun kautta kehittämisellä nopeuttaa tuotannon alkamista ja tuo usein myös viestinnällisiä etuja. Kokeiluideavaihe on huomattavan helppo tehdä viestinnällisesti kiinnostavaksi, ainakin jos sitä vertaa suunnitelmien tarkennusvaiheeseen.
Strategisen kumppanuuden johtaja Marsha Semmel (Institute of Museum and Libary Services, USA) patisti museoita Intercomin konferenssissa tarttumaan uusiin ilmiöihin ja trendeihin heti, sillä uusi arkipäiväistyy nopeammin kuin koskaan aiemmin. Facebook, Twitter, YouTube ja muut sosiaalisen median palvelut eivät tarkoittaneet kenellekään mitään vielä vuonna 2005. Nykyään on harvoja, joille ne eivät olisi arkipäivää. Tuotteen kehittyminen alkuideasta itseisarvoksi –prosessi vei noin viisi vuotta. Kun tahti on tämä, aikaa suunnitelmien hiomiseen ei ole.
Uuden kehittäjien keskeisin taito ei ole enää projektien hallinta vaan kyky ottaa epäonnistumisen riskejä. Tästä paras suomalainen esimerkki on Angry Birds, joka ainakin Rovion edustajien mukaan oli valmis noin 50 epäonnistuneen kokeiluidean jälkeen. Angry Birds on myös hyvä kotimainen esimerkki ilmiöiden arkipäiväistymisestä. Museoissa uuden kehittämisen –prosessi ei tällä hetkellä toimi hyvin. Pelkästään suunnitteluvaiheen resursointi saattaa viedä yhtä kauan kuin koko idea-kokeilu-tuotato -prosessiin on käytettävissä.
Perussyy museoiden prosessien kankeuteen on organisaatioidemme olematon taloudellinen liikkumavara. Kokeiluidea–vaihe ei museoissa ole tuotteen kokeilua kohderyhmässään vaan kokeiluja rahoituksen saamiseksi. Myös tuotantoideavaiheen rahoituksen järjestelyt sekä suunnitelmallisten tulosten hyväksymis- ja raporttihässäköinti johtaa kohtuuttoman suuriin riskeihin sen osalta, että tuotteemme on vanhanaikainen jo syntyessään. Erityisen paljon näitä riskejä sisältyy IT-projekteihimme, joissa tuotteiden elinkaari on hyvin erilainen kuin perusnäyttelyprojekteissa.
Museotulevaisuuden neljäs keskeinen kysymys on, olemmeko valmiita muuttamaan tapaamme tehdä työtä kaikilla tasoilla.
Seuraava 18.12.2012 julkaistava kirjoitus ”Kulttuurilla erotutaan” kysyy, onko kulttuuri riittävän näkyvästi esillä nykyisten menestystekijöidemme joukossa.
Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto
Toimittaja Eero Silvasti on ainakin minulle lanseerannut sanonnan ”historia on liikettä ja liikennettä, joka nopeutuu”. Tämä näyttää olevan nyt enemmän totta kuin koskaan aiemmin.
Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon lokakuussa järjestämässä 100-vuotisseminaarissa Aalto-yliopiston yli-innovaatioaktivisti Anssi Tuulenmäki peräänkuulutti uuden kehittämisessä suunnittelun sijasta kokeilevaa toimintaa. Alkuideavaiheen jälkeen on siirryttävä kokeiluideavaiheeseen, joka synnyttää tai on synnyttämättä toteuttamisen idean. Luonnos-tarkennettu-lopullinen –suunnitteluprosessin korvaaminen kokeilun kautta kehittämisellä nopeuttaa tuotannon alkamista ja tuo usein myös viestinnällisiä etuja. Kokeiluideavaihe on huomattavan helppo tehdä viestinnällisesti kiinnostavaksi, ainakin jos sitä vertaa suunnitelmien tarkennusvaiheeseen.
Strategisen kumppanuuden johtaja Marsha Semmel (Institute of Museum and Libary Services, USA) patisti museoita Intercomin konferenssissa tarttumaan uusiin ilmiöihin ja trendeihin heti, sillä uusi arkipäiväistyy nopeammin kuin koskaan aiemmin. Facebook, Twitter, YouTube ja muut sosiaalisen median palvelut eivät tarkoittaneet kenellekään mitään vielä vuonna 2005. Nykyään on harvoja, joille ne eivät olisi arkipäivää. Tuotteen kehittyminen alkuideasta itseisarvoksi –prosessi vei noin viisi vuotta. Kun tahti on tämä, aikaa suunnitelmien hiomiseen ei ole.
Uuden kehittäjien keskeisin taito ei ole enää projektien hallinta vaan kyky ottaa epäonnistumisen riskejä. Tästä paras suomalainen esimerkki on Angry Birds, joka ainakin Rovion edustajien mukaan oli valmis noin 50 epäonnistuneen kokeiluidean jälkeen. Angry Birds on myös hyvä kotimainen esimerkki ilmiöiden arkipäiväistymisestä. Museoissa uuden kehittämisen –prosessi ei tällä hetkellä toimi hyvin. Pelkästään suunnitteluvaiheen resursointi saattaa viedä yhtä kauan kuin koko idea-kokeilu-tuotato -prosessiin on käytettävissä.
Perussyy museoiden prosessien kankeuteen on organisaatioidemme olematon taloudellinen liikkumavara. Kokeiluidea–vaihe ei museoissa ole tuotteen kokeilua kohderyhmässään vaan kokeiluja rahoituksen saamiseksi. Myös tuotantoideavaiheen rahoituksen järjestelyt sekä suunnitelmallisten tulosten hyväksymis- ja raporttihässäköinti johtaa kohtuuttoman suuriin riskeihin sen osalta, että tuotteemme on vanhanaikainen jo syntyessään. Erityisen paljon näitä riskejä sisältyy IT-projekteihimme, joissa tuotteiden elinkaari on hyvin erilainen kuin perusnäyttelyprojekteissa.
Museotulevaisuuden neljäs keskeinen kysymys on, olemmeko valmiita muuttamaan tapaamme tehdä työtä kaikilla tasoilla.
Seuraava 18.12.2012 julkaistava kirjoitus ”Kulttuurilla erotutaan” kysyy, onko kulttuuri riittävän näkyvästi esillä nykyisten menestystekijöidemme joukossa.
Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto
tiistai 11. joulukuuta 2012
Museotulevaisuus 3: Valitsevilla museoilla ei ole valitettava tulevaisuus
Museotulevaisuussarjan kolmannessa kirjoituksessa Kimmo Levä tarkastelee, millä keinoilla museot pärjäävät kilpailussa.
Kansallisten linjanvetojen ja kansainvälisten esimerkkien perusteella museoidemme tulevaisuuden ennustaminen ei näytä olevan vaikeaa. Alle on listattu muutama näkemys tulevasta. Uskon, että näiden ennustusten kerroin olisi Veikkauksen vedonlyöntipeleissä melko pieni.
Museoiden menestykselle ei ole yhtä ratkaisua, vaan kunkin museon on rakennettava menestys omien tämänhetkisten vahvuuksiensa varaan. Vahvuuksien miettimisen keskiössä on asiakas, joka maksaa ammattimaisen toimintamme joko välillisesti avustuksina tai suoraan palvelumaksuina.
Museoiden on valittava asiakkaansa. Tässä valinnassa ensimmäinen askel on pohtia, millainen tilanteemme on tällä hetkellä. Olemmeko ”itseisarvoinen museo”, jonka toiminnallinen asema on kirjattu lakiin tai muihin taustayhteisöjen vaikeasti muutettaviin asiapapereihin vai olemmeko ”rikas museo”, jonka pitkäjänteinen toiminta rakentuu vahvan taloudellisen pääoman varaan? ”Köyhällä museolla” ei puolestaan ole yhteisössään lakiin tai taustavoimiensa asiapapereihin kirjattua asemaa tai vahvaa pääomaa.
Kun olemme arvioineet lähtökohtamme, valitaan toimiala, josta:
Kolmanneksi valitsemme, haluammeko olla mukana ja ylläpitää osaamistamme yhdellä vai useammalla toimialalla. Jos esimerkiksi valitsemme toimialaksemme matkailun, on arvioitava, riittävätkö voimamme lisäksi tallennukseen (tiedon- ja materiaalihallinnan, korjaamisen ja kunnostamisen toimialat), tiedon tuottamiseen (tutkimuksen ja kustantamisen toimialat) tai pedagogiaan (koulutuksen ja konsultoinnin toimialat). Jos emme erikoistu, vaarana on, että annamme erikoistuneille kilpailijoillemme huomattavan etulyöntiaseman määritellä asiakasodotukset sekä palvelujen hinnan että sisällön suhteen tasolle, jolla emme pärjää.
Näiden valintojen jälkeen edessä on osaamisemme tuotteistaminen, markkinointi ja myynti. Paremman puutteessa voimme käyttää Philip Kottlerin 4 P- tai 7 P -mallia eli mietimme palvelumme sisällön, hinnan, sijainnin, prosessin, ulkoasun, työntekijöidemme koulutuksen sekä tietenkin myös promootiovälineet ja resurssit.
Valintatyötä meillä on siis edessä enemmän kuin tarpeeksi. Kun teemme sen itse, kenenkään ei tarvitse tulevaisuudessakaan valitella puolestamme.
Museotulevaisuuden kolmas keskeinen kysymys on: ”Jos meidän pitäisi keskittyä vain yhteen asiaan, mikä se olisi?”.
Seuraava 13.12.2012 julkaistava ”Hyvin suunniteltu jää kokonaan tekemättä” -kirjoitus kysyy, ovatko toimintamallimme liian hitaita uuden luomiseen.
Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto
Kansallisten linjanvetojen ja kansainvälisten esimerkkien perusteella museoidemme tulevaisuuden ennustaminen ei näytä olevan vaikeaa. Alle on listattu muutama näkemys tulevasta. Uskon, että näiden ennustusten kerroin olisi Veikkauksen vedonlyöntipeleissä melko pieni.
- Poliittisessa keskustelussa kulttuuripalvelut nousevat helppona kohteena uudelleenarvioinnin kohteeksi. Pitkäjänteiset ja hidasvaikutteiset kulttuurihyödyt on helppo kyseenalaistaa arjen ahdistaessa.
- Museoiden taloudessa julkisen rahan vaje jatkaa kasvamistaan. Julkinen raha vähenee sekä absoluuttisesti mutta ennen muuta suhteellisesti.
- Museotyö muuttuu digitalisoitumisen sekä siihen liittyvän internet- ja some-verkottumisen seurauksena. Valintaa ei enää tehdä siitä, tarvitseeko museo käyttöliittymäkseen muuta kuin rakennuksensa, vaan siitä, mitä ns. sähköistä mediaa painotetaan.
- Lakikirja on käytössä entistä useammin, kun on ratkaistava verkottumisen ja aikaisempaa suuremman digitaalisen käytön mukanaan tuomat tekijänoikeudelliset, yksityisyyden suojaan ja taloudellisiin sopimuksiin liittyvät kysymykset.
- Kokoelmien ja museoiden pysyvyys poistunee museotoiminnan määrittelystä. Sanapari museoiden palvelut ja osaaminen korvaa entistä useammin sanaparin museoiden tehtävät ja vastuut.
Museoiden menestykselle ei ole yhtä ratkaisua, vaan kunkin museon on rakennettava menestys omien tämänhetkisten vahvuuksiensa varaan. Vahvuuksien miettimisen keskiössä on asiakas, joka maksaa ammattimaisen toimintamme joko välillisesti avustuksina tai suoraan palvelumaksuina.
Museoiden on valittava asiakkaansa. Tässä valinnassa ensimmäinen askel on pohtia, millainen tilanteemme on tällä hetkellä. Olemmeko ”itseisarvoinen museo”, jonka toiminnallinen asema on kirjattu lakiin tai muihin taustayhteisöjen vaikeasti muutettaviin asiapapereihin vai olemmeko ”rikas museo”, jonka pitkäjänteinen toiminta rakentuu vahvan taloudellisen pääoman varaan? ”Köyhällä museolla” ei puolestaan ole yhteisössään lakiin tai taustavoimiensa asiapapereihin kirjattua asemaa tai vahvaa pääomaa.
Kun olemme arvioineet lähtökohtamme, valitaan toimiala, josta:
- museolla on erityistä osaamista
- on riittävästi volyymia
- on vähän kilpailua
- on hyvä kannattavuus
Kolmanneksi valitsemme, haluammeko olla mukana ja ylläpitää osaamistamme yhdellä vai useammalla toimialalla. Jos esimerkiksi valitsemme toimialaksemme matkailun, on arvioitava, riittävätkö voimamme lisäksi tallennukseen (tiedon- ja materiaalihallinnan, korjaamisen ja kunnostamisen toimialat), tiedon tuottamiseen (tutkimuksen ja kustantamisen toimialat) tai pedagogiaan (koulutuksen ja konsultoinnin toimialat). Jos emme erikoistu, vaarana on, että annamme erikoistuneille kilpailijoillemme huomattavan etulyöntiaseman määritellä asiakasodotukset sekä palvelujen hinnan että sisällön suhteen tasolle, jolla emme pärjää.
Näiden valintojen jälkeen edessä on osaamisemme tuotteistaminen, markkinointi ja myynti. Paremman puutteessa voimme käyttää Philip Kottlerin 4 P- tai 7 P -mallia eli mietimme palvelumme sisällön, hinnan, sijainnin, prosessin, ulkoasun, työntekijöidemme koulutuksen sekä tietenkin myös promootiovälineet ja resurssit.
Valintatyötä meillä on siis edessä enemmän kuin tarpeeksi. Kun teemme sen itse, kenenkään ei tarvitse tulevaisuudessakaan valitella puolestamme.
Museotulevaisuuden kolmas keskeinen kysymys on: ”Jos meidän pitäisi keskittyä vain yhteen asiaan, mikä se olisi?”.
Seuraava 13.12.2012 julkaistava ”Hyvin suunniteltu jää kokonaan tekemättä” -kirjoitus kysyy, ovatko toimintamallimme liian hitaita uuden luomiseen.
Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto
perjantai 7. joulukuuta 2012
Museotulevaisuus 2: 1900- ja 2000-lukujen museot
Kimmo Levä pohtii, mitkä tekijät auttavat museoita siirtymään 2000-luvulle.
Strategisen kumppanuuden johtaja Marsha Semmel (Institute of Museum and Libary Services, USA) näkee meneillään olevan teknologisen muutoksen ja siihen liittyvän ihmisten verkottumisen muuttavan ratkaisevasti museoiden toimintaa. 1900- ja 2000-lukujen museot ovat hänen mielestään yksiselitteisesti erilaisia. Keskeisimmiksi eroiksi hän nostaa:
1900-luvun museo
Australian museon teknologiajohtaja Lynda Kelly on Semmelin kanssa samaa mieltä siitä, että meneillään oleva teknologinen muutos muuttaa ja pitääkin muuttaa museoiden tapaa toimia. Hän toteaa, että muutos on kuitenkin enemmän psykologinen kuin teknologinen. Meidän pitää oppia ajattelemaan erilaisella tavalla ja sen myötä myös toimimaan uudella tavalla.
ICOM/INTERCOMin Museumschallenges -seminaarissa Kelly antoi museonjohtajille kuusi neuvoa, jotka tulisi ottaa käyttöön mahdollisimman pian:
Museotulevaisuuden toinen keskeinen kysymys on: ”Olemmeko jo 2000-luvulla ja olemmeko ottaneet teknologisen ja sosiaaliseen median käyttöön liittyvän muutoksen riittävästi huomioon toiminnassamme?”.
Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto
Strategisen kumppanuuden johtaja Marsha Semmel (Institute of Museum and Libary Services, USA) näkee meneillään olevan teknologisen muutoksen ja siihen liittyvän ihmisten verkottumisen muuttavan ratkaisevasti museoiden toimintaa. 1900- ja 2000-lukujen museot ovat hänen mielestään yksiselitteisesti erilaisia. Keskeisimmiksi eroiksi hän nostaa:
- Sisältökeskeinen
- Pääosin aineelliset kokoelmat
- Yksisuuntainen
- Fokus esittämisessä ja esille panossa
- Toimii itsenäisesti
- Sijoittunut yhteisöönsä
- Oppiminen oletettua ja ehdotonta
- Yleisö- ja sisältökeskeinen
- Aineellisen ja aineettomat kokoelmat
- Monisuuntainen
- Fokus yleisön osallistuttamisessa ja elämyksissä
- Toimii yhteistyössä
- Sulautunut yhteisöönsä
- Oppiminen lopputuloksena
Australian museon teknologiajohtaja Lynda Kelly on Semmelin kanssa samaa mieltä siitä, että meneillään oleva teknologinen muutos muuttaa ja pitääkin muuttaa museoiden tapaa toimia. Hän toteaa, että muutos on kuitenkin enemmän psykologinen kuin teknologinen. Meidän pitää oppia ajattelemaan erilaisella tavalla ja sen myötä myös toimimaan uudella tavalla.
- kaikki julkaisut verkkoon
- markkinoinnin korostaminen
- jäsenyydet rakenteiden tilalle
- toiminnan digitalisointi
- läpi koko organisaation
- ajatella ensisijaisesti mobiiliratkaisuja (kyseenalaistaa kotisivujen tärkeys)
- siirtyä staattisista kuvista liikkuviin
- tietoperusteiset päätökset
- toimia muutoksen sissinä
Seuraava 11.12.2012 julkaistava museotulevaisuussarjan kirjoitus peräänkuuluttaa valintojen tekemisen tärkeyttä otsikolla Valitsevilla museoilla ei ole valitettava tulevaisuus.
Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto
tiistai 4. joulukuuta 2012
Museotulevaisuus 1: Sama kaiku on askelten
Kimmo Levän kirjoitus aloittaa kahdeksanosaisen sarjan, jossa käsitellään museoiden tulevaisuutta kahden kansainvälisen konferenssin herättämien ajatusten pohjalta.
Osallistuin marraskuussa kahteen seminaariin, jossa pääteemana oli museoiden tulevaisuus. Euroopan museoliittojen (NEMO) kokouksessa osallistujat olivat Euroopan maista ja ICOM:in INTERCOM-komitean ympäri maapalloa, toisin painottuen Australian, Oseanian ja Aasian maihin. Huojentavaa tai huolestuttavaa on, että museoala keskustelee samoista asioista kaikkialla.
Näitä ovat:
tekijänoikeuskysymykset tuntuvat olevan tulevaisuuden pohdinnoissa kärkiaiheiden joukossa.
Alle on listattu tajunnanvirtatekniikalla koottuja muutamia keskeisiä lainauksia seminaariluennoista ilman lähdemainintaa:
Museotulevaisuuden ensimmäinen kysymys on: "Mikä tai mitkä toimintaympäristömme muutokset meidän pitäisi ottaa erityisen vakavasti?".
Seuraava museotulevaisuuskirjoitus ilmestyy 7.12. Aiheena on 1900- ja 2000-lukujen museot. Tule mukaan keskustelemaan!
Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto
Osallistuin marraskuussa kahteen seminaariin, jossa pääteemana oli museoiden tulevaisuus. Euroopan museoliittojen (NEMO) kokouksessa osallistujat olivat Euroopan maista ja ICOM:in INTERCOM-komitean ympäri maapalloa, toisin painottuen Australian, Oseanian ja Aasian maihin. Huojentavaa tai huolestuttavaa on, että museoala keskustelee samoista asioista kaikkialla.
Näitä ovat:
- budjetin tiukennukset ja leikkaukset
- digitointi
- verkottuminen ja osallistaminen sosiaalisen median kautta
- ikääntyminen
- kokoelmien nopea karttuminen
- luonnonkatastrofit ja ilmastonmuutos
- museoiden uudet tehtävät yhteisöissään (mm. sosiaaliset tehtävät)
- museot oppimisympäristöinä
- arvon tuottaminen
- alkuperäiskansojen oikeudet
tekijänoikeuskysymykset tuntuvat olevan tulevaisuuden pohdinnoissa kärkiaiheiden joukossa.
Alle on listattu tajunnanvirtatekniikalla koottuja muutamia keskeisiä lainauksia seminaariluennoista ilman lähdemainintaa:
- Museot ovat muuttuneet katalysaattoreiksi katsoa asioita uudesta näkökulmasta.
- Hyödyntämättä olevat kokoelmat ovat hyödyttömiä.
- Kulttuurin siirtyminen sukupolvelta toiselle on uskomaton voima – kaikki dokumentit menneestä sisältävät energiaa.
- Museoiden tehtävä on ylläpitää yhteisönsä ylpeyttä.
- Kuljetamme kulttuuria mukanamme, mutta voimme päättää, mitä osaa siitä.
- Museoiden on vaihdettava näkökulmaansa kokoelmiin – omistajanäkökulma on vaihdettava hallinnoijanäkökulmaan.
- Chindiaan (China, India) syntyy lähivuosina erittäin suuri keskiluokka, jolla on tarpeeksi rahaa matkustamiseen ja he tulevat olemaan museoiden keskeisiä asiakkaita.
- Meidän on katsottava muutama vuosi eteenpäin selvittääksemme, mitä meidän pitäisi tehdä ensi viikolla.
- Singaporen kansallismuseon kokoelmien digitointiaste ja saavutettavuus internetin kautta on 100% (http://www.nhb.gov.sg/NHBPortal/).
- Objektiivinen tai puolueeton museo on mahdottomuus.
- Työkalut, joilla viiden vuoden päästä teet töitä, ei ole vielä keksittykään. Nyt pitää valmistautua investoimaan 3D-tulostimiin.
- Ihmiset kertovat parhaat tarinat joko kasvokkain tai videon välityksellä (ks. http://themuseumofthefuture.com/).
- Sanaa ”museo” haettiin lokakuussa 2012 mobiililaitteilla maailmanlaajuistesti yli 4 miljoonaa kertaa.
- On tärkeämpää kirjoittaa strategiaan, mitä saat valmiiksi kuin mitä aloitat.
- Kävijät tulevat museoihin taskuissaan enemmän teknologiaa kuin koko museossa on.
Museotulevaisuuden ensimmäinen kysymys on: "Mikä tai mitkä toimintaympäristömme muutokset meidän pitäisi ottaa erityisen vakavasti?".
Seuraava museotulevaisuuskirjoitus ilmestyy 7.12. Aiheena on 1900- ja 2000-lukujen museot. Tule mukaan keskustelemaan!
Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)