Kimmo Levä tarkastelee väestön ikääntymiseen liittyviä mahdollisuuksia museoiden näkökulmasta.
Ikääntyminen puhututtaa museoväkeä. Suomessa aihetta on käsitelty Avara museo –hankkeen yhteydessä ja monet museot ovat miettineet, miten ikääntyvät ikäryhmät voisivat hyödyntää museoiden palveluja entistä enemmän.
Ikääntyminen on keskeinen teema erityisesti Euroopassa, jonka väestön keski-ikä nousee muita maanosia nopeammin. Suomi on ikääntyvien eurooppalaisten kansakuntien kärkijoukossa. Ikääntymiseen liittyy sopivien palvelujen ja tuotteiden kehittämisen lisäksi viestinnällisiä ongelmia. Emme oikein löydä luontevaa termiä, jolla puhumme meitä huomattavasti vanhemmista ihmisistä. Tämä johtuu siitä, että vaikka ikä on yksiselitteinen suure, ikääntyminen ei sitä ole. Dublinissa eurooppalaisten museoliittojen kokouksessa pidetyissä esitelmissä vanhoista ihmisistä käytettiin ilmaisua ”older adults”, mikä terminä hakee kömpelyydessään vertaistaan.
Aboluuttinen ikä, esimerkiksi 70 vuotta, on sama kaikilla niillä, jotka ovat syntyneet vuonna 1942. Sen sijaan fyysinen ikä riippuu siitä, minkälaista elämää on viettänyt. Jos on kuntoillut paljon, fyysinen ikä on yleensä keskimääräistä absoluuttista ikää alempi, kun taas jättiscreenipubin penkkiurheilijan fyysinen ikä on oletettavasti absoluuttista ikää korkeampi.
Ihmisen psyykkinen ikä puolestaan riippuu siitä, kuinka kiinnostunut on kokeilemaan ja omaksumaan ajan trendit ja virtaukset. Big Brother -talossa asuvan 70-vuotiaan psyykkinen ikä on yleensä absoluuttista ikään pienempi, kun taas kotikunnan terveyskeskuksen vuodeosastolla olevan ikä on todennäköisesti absoluuttista ikää korkeampi.
Iän määritelmistä hankalin on sosiaalinen ikä, joka perustuu siihen, kuinka ympäristö olettaa tietyissä absoluuttisen iän vaiheissa ihmisen käyttäytyvän. Liian usein palvelujen kehittäjät painostavat ikäihmisiä käyttäytymään siten kuin heidän absoluuttinen ikänsä kehittäjien näkemyksien mukaan edellyttää. 70-vuotiaille tarjotaan istumista seinäkiipeilyn sijasta ja verkoista puhutaan enemmän kalastuksen kuin viestinnän näkökulmasta.
Eurooppalaisten museoliittojen kokouksessa ikääntymistä lääketieteellisestä ja sosiaalisesta näkökulmasta lähestynyt professori Desmond O´Neill totesi ongelmaksi sen, että ikääntyminen nähdään ongelmana, jota se ei hänen mukaansa kuitenkaan ole. Ikääntyvä kansakunta on talouden näkökulmasta pikemminkin mahdollisuus kuin uhka. Liian harvoin tuodaan esiin se, että vanhemmat ikäluokat rahoittavat enemmän nuorempien toimintaa kuin päinvastoin. Lisäks ikääntyvien ihmisten sosiaalikulut eivät pääsääntöisesti ole nuorempia ikäluokkia korkeampia. Suurimpana ongelmana hän kuitenkin näki sen, että ikääntyvät ihmiset nähdään yhtenä ryhmänä yksilöiden sijasta. Hänen mukaansa tilanne on aivan päinvastoin: ”We are born copies but we die originals”.
On helppoa ostaa O´Neilin ajatus siitä, että ihmiset muuttuvat ikääntyessään vuosi vuodelta enemmän yksilöiksi. Museoissa herännyt ajatus siitä, että pedagogista toimintaa pitäisi tulevaisuudessa painottaa ikääntyvälle ihmisryhmälle on erittäin kannatettava, koska kysyntä kasvaa. Jos taas lähdemme siitä, että ohjelmia voidaan rakentaa samalta pohjalta kuin nuoremmille, olemme hukassa. Originaalit eivät yleensä halua samaistua kopioihin.
Museotulevaisuuden kuudes kysymys on, olemmeko ymmärtäneet oikein ikääntymisen ja sen vaikutukset toimintaamme.
Seuraava 2.1.2013 julkaistava kirjoitus ”Reaktiivista, preaktiivista ja proaktiivista kokoelmatyötä” peräänkuuluttaa valintoja myös kokoelmatyössä.
Pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen museoliitto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti