perjantai 29. elokuuta 2014

Koskevatko Venäjä-sanktiot vain Valion tuotteita?


Venäjän asettamat talouspakotteet tarjosivat suomalaisille edullista "Putin-rahkaa" elokuussa 2014. Kuva: Tuuli Rajavuori/SML

Vuosi sitten aloitetussa Museot kulttuurimatkailun kärkeen -hankkeen yhdessä osahankkeessa on seurattu ja kehitetty venäläismatkailijoiden museokäyntejä. Aikaa on kulunut vain 12 kuukautta, mutta maailmanpolitiikan tilanne on nyt aivan erilainen kuin hankkeen alussa. Leena Tornberg pohtii venäläisiä matkailijoita ja suomalaisia museoita.

Voisi kuvitella, että isoilla tai pienillä maailmanpoliittisilla heilahduksilla ei ole suurta merkitystä vakaaseen ja vakiintuneeseen museoalaan. Loppukesällä 2014 on todettava, että Venäjän sanktioilla on suora vaikutus Valion maitoon, voihin sekä juustoon ja lisäksi myös – ehkä toisessa mittakaavassa –  museoihin.

Kaikki tilastot näyttivät vuosi sitten Venäjän keskiluokkaisten matkailijoiden lisääntynyttä määrää Suomessa, eikä suuntaukselle nähty suuria uhkia. Suomi sijaitsee lyhyen auto- ja junamatkan päässä miljoonakaupunki Pietarista. Joulun ja uudenvuoden aikaan venäläisiä matkailijoita on ollut viime vuosina lähes joka puolella Suomea, ei vain Itä- tai Etelä-Suomessa ja Lapissa. Venäläisten tuoma raha suomalaiseen talouteen on ollut merkittävä.  Viisumivapaalle matkustamiselle Venäjän ja EU:n välillä luotiin suunnitelmia ja edellytyksiä.

Vuoden alussa alkanut Ukrainan kriisi vaikutti eurooppalaisella maaperällä vieraalta ja sen oletettiin tai toivottiin menevän ohi nopeasti ja olojen vakiintuvan. Noin kuuden kuukauden aikana tilanne on edennyt ihan toiseen suuntaan. Kuka olisi vuosi sitten uskonut, että näinkin isot sanktiot EU:n ja Venäjän välillä toteutuvat? Museoala voidaan nähdä matkailualan alihankkijana, jolloin se ei ole sanktioiden ensisijaisena vaan välillisenä kohteena.   

Mitä venäläiset haluavat?

Museot kulttuurimatkailun kärkeen -hankkeen aikana on tehty kyselyitä, haastatteluja ja havaintoja venäläisistä museokävijöistä. Kaikissa niissä on vahvistunut käsitys, että venäläiset osaavat ja haluavat käyttää kulttuuripalveluita kun puitteet ovat kunnossa. Verrattuna muihin ulkomaalaisiin kävijöihin omakielisen palvelun saatavuus on heillä merkittävämmässä roolissa. Kielen rooli korostuu museokäynnillä, koska venäläinen kävijä haluaa todella saada tietoa, oppia jotakin museossa. Hyvä fiilis, museon estetiikka, kahvila-, ravintola- ja naulakkopalvelut ovat hyviä lisiä, mutta museon sisällön saavuttaminen ja kokeminen omalla kielellä on hyvin tärkeää.

Monet suomalaiset museot ovatkin viime vuosina panostaneet venäjänkielisen materiaalin sekä asiakaspalvelun lisäämiseen ja kehittämiseen. Parantuneen tiedottamisen ja saavutettavuuden esimerkkinä voi mainita pääkaupunkiseudun seitsemän museota, jotka jo ennen hankkeen alkamista olivat päättäneet toimia yhdessä venäläisten kävijöiden saavuttamiseksi uusin keinoin. He muodostivat yhteisen VKontakt-sivuston, jota päivitetään venäjänkielisen yrityksen kautta aktiivisesti. Sivusto on haettavissa VKontakt-sivustolta afisha helsinki -hakusanalla. Mukana ovat Arkkitehtuurimuseo, Ateneumin taidemuseo, EMMA, Kiasma, Helsingin kaupungin taidemuseo ja kaupunginmuseo sekä Valokuvataiteen museo. Kaikki museot kertovat mielellään kokemuksistaan.

Ateneumin esittäytyy verkossa myös venäjän kielellä.
Museot vakiintuneita ja vakaita – vahvuus kieleen pohjautuvien palveluiden kehittämisessä

Vaikka sanktiot tuntuvat lisääntyvän puolin ja toisin, on kuitenkin hyvä muistaa, että venäläiset
matkailijat ovat edelleen suurin ulkomaalainen kävijäryhmä Suomessa. Venäläisen Rosstatin tilaston mukaan Suomi oli tammi-maaliskuussa 2014 venäläisten suosituin matkakohde (1,2 miljoonaa matkaa Suomeen). Venäläisten matkailijoiden osuus majoitusvuorokausina tilastoituna on suurin, 58 000 yöpymisvuorokautta. Vertailutietona toisen naapurimaamme, Ruotsin, vastaava määrä on 33 000 vuorokautta.

Kuva: Visit Finland / Aleksanteri Baidin
Jos vertaamme kielivalikoimien lisääntymistä museoissamme koko alan huomioon ottaen, se on tapahtunut pitkällä aikajanalla. 10-15 vuotta sitten englanninkielen asema kaikissa museoissa ei ollut itsestäänselvyys. Tänä päivänä sen merkitys vähintäänkin tiedostetaan. Vastaavaa tulee ehkä tapahtumaan venäjänkielisen materiaalin ja palvelun osalta. Nyt museoissa aloitettu työ on hyvällä alulla, jota ei kannata lopettaa sanktioiden takia. Vuosi on lyhyt aika museoajattelussa. Vuoden päästä tilanne voi olla ihan toinen, positiivisempikin.


Suomalais-venäläisen kulttuuriyhteistyön tulevaisuus EU:n rajoilla?

Osallistuin alkuvuodesta Joensuussa venäläis-suomalaiseen näyttely-yhteistyöhön Carelicumissa Pohjois-Karjalan museossa. Samassa yhteydessä järjestettiin myös seminaari kulttuurimatkailun kehittämisestä yhteistyönä rajan molemmin puolin. Kulttuuriyhteistyötä rajan läheisyydessä on tehty paljonkin viime vuosikymmeninä ja erityisesti EU-rahoituksen turvin. Joissakin uutisissa on väläytelty tarpeesta tarkistaa EU:n rahoitusohjelmia, jotka on luotu edistämään yhteistyötä EU:n ulkorajoilla (ulkorajayhteistyön ohjelmat eli ENPI CBC–hankkeet, esimerkkeinä Suomesta  Kaakkois-Suomi, Karelia ja Kolarctic –rajaohjelmat).

Toivoa sopii, että näihin ei puututtaisi. Suomella on edelleenkin pisin yhteinen EU:n ulkoraja Venäjän kanssa, joten vaikutuksia varmasti tulisi mm. kulttuuriyhteistyöhankkeisiin.  

Kohti vuotta 2015 kaikesta huolimatta

Kesälomien jälkeen museoissa laaditaan vuoden 2015 toimintasuunnitelmia. Sanktioista huolimatta kannattaa ainakin jollakin tavalla rekisteröidä potentiaalisten venäläismatkailijoiden piikit Suomen matkailussa. Viime viikkoina tulleen tiedon mukaan yksityishenkilöt saavat viedä Venäjälle elintarvikkeita. Se saattaa lisätä venäläisten matkailua Suomeen. Samalla kun voita, Violaa ja Oltermannia haetaan, voidaankin jäädä pidemmäksi aikaa, ja nauttia vaikka kulttuurista.

Kannattaa merkitä museon kalenteriin seuraavat MEKin Venäjä-sivuilta löytyvät venäläiset lomapäivät
  • to 1.1. – su 11.1. Uuden vuoden loma
  • ma 23.2. Isänmaan puolustajien päivä (kolmen päivän viikonloppu)
  • ma 9.3. Kansainvälinen Naistenpäivä (kolmen päivän viikonloppu)
  • pe 1.5 – ma 4.5. Vappu (+ yksi uudelta vuodelta siirretty päivä > neljän päivän viikonloppu) 
  • la 9.5 – ma 11.5. Voitonpäivä (vapaapäivä 9.5. siirtyy maanantaille > kolmen päivän viikonloppu)
  • pe 12.6. – su 14.6. Itsenäisyyspäivä (kolmen päivän viikonloppu)
  • ke 4.11. Kansallisen yhtenäisyyden päivä
Tämän lisäksi voi myös katsoa MEK:in Venäjän markkinointiedustaja, aluepäällikkö Arto Asikaisen kesäkuun katsauksen. Katsausta lukiessa huomaa, kuinka nopeasti tilanteet vaihtelevat suuntaan tai toiseen.

Suomen museoliiton projektikoordinaattori Leena Tornberg on seuraillut ajankohtaisia uutisia ja pohtii niiden vaikutuksia venäläisten matkailuun ja siten myös kulttuurimatkailuun.


keskiviikko 27. elokuuta 2014

Ei aina käy niin kuin haaveillaan

Museonjohtaja Marjo-Riitta Saloniemi vastaa museoiden opasteita käsittelevään blogikirjoitukseen, jossa Vapriikkia käytettiin esimerkkinä.


Suomen museoliiton viestintäpäällikkö Seppo Honkanen käsitteli 26.8. blogissaan (Museoon täytyy löytää, jotta siitä voi nauttia) museoiden saavutettavuutta. Siinä käytettiin museokeskus Vapriikkia ja sen ympäristöä esimerkkinä. Kirjoitus oli tarkoitettu ajatusten herättäjäksi, koska kyseessä on vaikea taiteenlaji, suorastaan kivinen tie. Opasteisiin ja asiakkaitten ohjaamiseen liittyvät ongelmat ovat kaikille museoille tuttuja ja niitten parantaminen ja uudistusten läpi vieminen voi olla monista syistä tuskallisen hidasta ja vaikeaa. Vaikka Seppo Honkanen käyttääkin Vapriikkia huonona esimerkkinä, löysi museokeskuksen ovesta sisään vuonna 2013 – opasteitten ansiosta tai niistä huolimatta – 200 000 museokävijää. Ei ihan huonosti.

Kaikkeen ei aina voi vaikuttaa, vaikka haluaisikin. Vapriikissa tämä realisoituu monin tavoin. Olemme vähän oudossa paikassa, Tampellan alueella, jonne ei kaupunkilaisilla ennen ollut mitään asiaa, jos ei tällä ollut töissä. Kymmenen vuotta alue oli rakennustyömaa ja tietkin hakivat paikkaansa vuosikausia. Nyt Vapriikki on osa teollista kansallismaisemaa, emmekä aina voi käyttää rakennuksia aina siten kuin haluaisimme. Emme siis typeryyttämme laittaneet talon pohjois- ja eteläpäätyyn Vapriikki nimeä mustin, näkymättömin kirjaimin. Me olisimme halunneet kirkkaat neovalot, mutta kaupunkikuva-arkkitehti päätti toisin. Myös vajaat kaksi viikkoa sitten avattu Vapriikin terassille johtava kävelysilta, josta Honkanen löysi ”sisäänheittomateriaalia”, kuuluu tähän sarjaan, ja kiellot eivät ole Vapriikin määriteltävissä. Kalastaa ei saa, ettei uistin tartu vahingossa naapurin takaraivoon eikä ihmisiä saa kuvata turvakameroilla salaa. Patoallas kuuluu sähkölaitokselle ja siinä lukee PÄÄSY KIELLETTY, koska siellä voi joutua hengenvaaraan. Vähän olen tässä haistavinani kirjoittajan tarkoituksellista terävöintiä: jokainen, jolla on kääntyvät jalat ja pää, osaa nousta ihailemaan maisemia Vapriikin terassille (ks. kuva) eikä kukaan oikeasti jää neuvottomana paikoilleen seisomaan, kun aita tuli vastaan. Silta avattiin vajaat pari viikkoa sitten, joten Vapriikin omat kannustavat opasteet eivät vielä ole ehtineet paikalle. Tulossa on.


Kuva: Timo Lehtinen

Honkasen blogissa on unohtunut pois tärkeitä asioita. Ei Vapriikin piha-alue ole oikeasti noin onnettomasti opastettu! Täysin vaille huomiota on jäänyt kaikkien suurin pihaan ohjaava elementti, nelimetrinen pylväs ja tuunattu portinvartijan koppia (ks.kuva).


Kuva: Timo Lehtinen

Sen ideoi ja suunnitteli graafikkomme. Sitä ei voi olla huomaamatta, lähestyi Vapriikkia katua pitkin mistä suunnasta tahansa. Samoin pois olivat kyydistä jääneet uuden uutukaiset autoilijoiden opasteet, jotka saimme kuluneena kesänä Kekkosentielle, Lapintielle ja Juhlatalon kadulle viidentoista vuoden odottelun ja neuvottelun jälkeen. Ne ohjaavat autoilevat asiakkaamme perille kaikista suunnista. Ja mikä parasta, ne opastavat samalla myös alueen parkkihalleihin ja kertovat jo maan päällä mistä löytyy tilaa. (ks. kuva).

Kuva: Timo Lehtinen

Vapriikin sisältä löytyy myös 50-tuumaisia kosketusnäyttöjä, jotka ovat parantaneet museon sisäistä navigointia merkittävästi. Sieltä löytyvät kartat, tiedotteet, ruokalistat, jne. Postimuseo toi mukanaan sisäänkäynnin viereen sijoitetun ICON one näytön, joka kertoo tiedonjanoisille näyttelytarjonnastamme vielä illan pimennyttyä ja museokeskuksen sulkeuduttuakin.

Honkanen heittelee ilmaan listan myös helposti toteutettavia markkinointiniksejä. Valitettavasti museossa pitempään työskennellyt voi ampua niistä heti alas suurimman osan: teoria ja käytäntö eivät kohtaa, koska kaupunkirakenteessa toimiminen on tarkoin säädelty. Ensinnäkin pitää erottaa mainos ja opaste. Minne voi asentaa luvalla opasteen, siellä ei välttämättä sallita mainosta. Ja jos kadun yli alkaa viritellä mainoslakanoita omin luvin, soittaa kohta poliisi perään. Banderolleilla on kiinnityksen ja kankaan laadun suhteen tiukat kriteerit, koska partiosolmujen pettäessä se vaarantaa liikenteen. Pylväätkin omistaa aina joku, ja nosto tehdään ammattivoimin ylös ja sitten alas. Ei ole halpaa lystiä. Mainostaulujakaan ei saa kanniskella jalkakäytäville (Vapriikinkin taulu taitaa tarkkaan ottaen olla sakkopaikalla…) eikä pylväisiin kiinnitellä mitä sattuu. Me ja moni muu käytimme vuosia kaupungin keskusta-alueella ns. virallisia pylväsmainospaikkoja mutta muutama vuosi sitten ne poistettiin kokonaan Tampereen kaupunkikuvaa rumentavina. Nyt jäljellä ovat JCD-valomainokset, joita käytetään museon eri kampanjoissa. Mitenkähän on, kuinka monessa museossa henkilökunta ehtii työtehtäviensä lomassa marssimaan kadulla markkinointipuuhissa? Eipä taida montaa löytyä.

Olisin toivonut, että Vapriikille olisi tarjottu mahdollisuus tutustua blogiin ennen sen julkaisemista. Olisimme voineet kertoa, mihin asioihin olemme voineet vaikuttaa ja mihin emme, minkä eteen edelleen teemme töitä ja mitä yritämme kohentaa. Siitä olisi tullut hyvä opetuspaketti, ja myös tasapuolinen, ettemme pelkästään näyttäydy ammattitaidottomina museon saavutettavuudesta, viestinnästä ja markkinoinnista mitään ymmärtämättöminä tyyppeinä. Sitä emme ole ja jatkuvasti uurastamme parannusten eteen. Etukäteisvaroitus olisi ollut sikälikin paikallaan, että somessa on tapana reagoida asioihin nopeasti eikä päivien päästä. Nyt myöhästyimme lähdöstä. Ja kiitos muistutuksesta: täytyy edelleen jatkaa tuota Vapriikki ja museo-sanan yhteiskäytön pohdintaa.

Tarinamme opetus on, että ei kaikki ole sitä, miltä näyttää. Hyvistä aikeista ja yrityksistä huolimatta asiat eivät etene tai onnistu, toki aina joskus myös tärppää. Toivottavasti nyt ei käy huonosti: juttu alkaa elää somessa omaa elämäänsä ja ”Case Vapriikki” otetaan tulevaisuuden seminaareissa esille aina sinä huonona esimerkkinä, kun puhutaan opasteista ja saavutettavuudesta. Nyt jo jutun somessa levitessä on usein kansikuvana Vapriikin terassi ja PÄÄSY KIELLETTY.


Marjo-Riitta Saloniemi
Kirjoittaja on Tampereen museoiden museonjohtaja

tiistai 26. elokuuta 2014

Museoon täytyy löytää, jotta siitä voi nauttia

"Kätketyn museoaarteen luokse on opastettava näkyvästi", kirjoittaa viestintäpäällikkö Seppo Honkanen.



Syrjäiselle hiekkakentälle pystytetty teltta täyttyy ihmisistä, koska sirkusväellä on vankka kokemus yleisön houkuttelemisesta. Kun sirkuksen vankkurit saapuvat kaupunkiin, pellen naama virnistää kadunkulmiin pystytetyissä mainoskylteissä — ne eivät jää huomaamatta.

Tammerkosken rannassa, punatiilisten tehdasrakennusten keskellä sijaitseva museokeskus Vapriikki on monella tapaa upea kohde ydinkeskustan kupeessa. Näyttelyt ovat hienoja, miljöö ainutlaatuinen, ruoka ja palvelu erinomaisia. Ihasteltavaa kaikenikäisille kävijöille riittää peräti 7 000 neliömetrin verran.

Mutta ensin heidän pitäisi löytää ovesta sisään. 


Osa 1: Kuinka Vapriikkiin opastetaan keskustasta? 


Ystäväni kertoi kuulleensa
sanan Vapriikki. Hän arveli sen olevan "jokin pieni museo, joka luultavasti liittyy vanhoihin tehtaisiin". Pyysin hänet kierrokselle tekemään havaintoja, kommentoimaan.

Käytän Vapriikkia esimerkkinä, koska olen tamperelainen. Havaintoja on helppo soveltaa moniin muihin museokohteisiin.

1. Kun potentiaalinen kävijä lähestyy Vapriikkia Keskustorin suunnasta, hän tulee Lapintien ja Kelloportinkadun risteykseen. Museokeskukseen opastaa — sen olemassaolosta muistuttaa — teksti sähkökaapin kyljessä : <Vapriikki

"Kyltti ei kerro minulle mitään. Aikaisemmin en ole edes huomannut sitä", toteaa kommentaattori. "Jos tässä mainostettaisiin Tampereen suurinta museota, voisin uteliaisuudesta poiketa katsomaan."


2. Sähkökaappi lähempää. Potentiaalisen kävijän oletetaan valmiiksi tietävän, mikä Vapriikki on, koska sanoja museo, museum tai museokeskus ei käytetä. Tilaa logon alapuolella riittäisi esimerkiksi sen kertomiseen, että museoita ja näyttelyitä on kolmessa kerroksessa, tervetuloa.
"1. krs: Tammerkoski-näyttely, Tampere 1918 -näyttely, Tehrään meistä ny numeroo -näyttely 2. krs: Tampereen luonnontieteellinen museo, Innovaatiot-näyttely, Kuin silloin ennen -näyttely 3. krs: Suomen jääkiekkomuseo, Urheiluidolit-näyttely, Aika leikkiä -näyttely, Kenkämuseo, Pinkoen huomiseen -näyttely. Lisäksi 6. syyskuuta avataan Postimuseo."  

3. Kelloportinkadun puoleisella jalkakäytävällä seisoo yksinäinen mainosteline, jossa lukee Revontuli. Muita opasteita, nuolia tai mainoksia houkuttelemassa kävijää ei ole. Hänen luotetaan jatkavan 250 metriä eteenpäin.
4. Pääsisäänkäynnin yläpuolella lukee VAPRIIKKI. Museokeskuksen siipirakennuksen seinään on kiinnitetty Afroditen valtakunta -näyttelyn mainos. Hyvä niin. Ohi voi silti helposti harppoa havaitsematta, että kyseessä on museokeskus täynnä nähtävää ja koettavaa.
5. Pääoven vieressä olevassa taulussa ilmoitetaan selkeästi aukioloajat ja pääsymaksut. Sanat museoravintola ja museokauppa mainitaan, mutta museo, museum tai museokeskus loistavat poissaolollaan. Näyttelyiden julisteet ovat hienoja. Ilman ennakkotietoja voisi erehtyä kuvittelemaan, että ne mainostavat esimerkiksi teatteriesityksiä.

Summa summarum: jos potentiaalinen kävijä ei valmiiksi tiedä, mikä on Vapriikki, hän ei tiedä sitä vielä pääovellakaan. 









6. Vasta lipputiskin jälkeen — pääsylipun jo ostettuaan — kävijä kohtaa kookkaan kankaan, jossa on selkokielinen, informatiivinen lista rakennuksen sisällöistä. 

"Miksi tiedot eivät ole esillä museon pihassa?" ihmettelee kommentaattori. "Näyttelyistä voisi myös olla parin lauseen kuvaus. Tietäisi, mitä menee katsomaan." 



Osa 2: Lähestytään Vapriikkia pohjoispuolelta


Koskimaiseman halkaisee Palatsin kävelysilta. Se yhdistää Finlaysonin ja Tampellan alueet, joten Vapriikkiin voi saapua nykyään myös rakennuksen pohjoispuolelta.


1. Museokeskuksen katolla lukee tummin kirjasimin VAPRIIKKI

"Olen kävellyt Palatsin sillan yli, mutta ei minulle ole tullut mieleenkään, että tämä suuri rakennus on Vapriikki, museo, johon pääsee sisälle", kertoo kommentaattori. "Miksi museot eivät mainosta näyttelyjään tällä puolella taloa?"



2. Kesällä 2014 avattiin Vapriikin seinustaa kiertävä maisemareitti. Sitä pitkin pääsee museokeskuksen terassille kosken kuohujen ihailemaan. Mahtavaa. 

Yhtään opastetta tai mainostelinettä ei ole kävijöitä houkuttelemassa. Rautaportista astuu reitille vain sattumalta tai ennakkotiedon perusteella. Siis jos ei säikähdä sinisiä kieltokylttejä.


3. "Ei kalastusta, ei koiria, ei läpikulkua, nauhoittava kameravalvonta", ilmoitetaan portin kyljessä. Sisäänheittomateriaalia.
4. Maisemareitti on todella hieno, ellei peräti ainutlaatuinen. "Kuin ulkomailla olisi", hihkaisee kommentaattori. Käytävän päässä pilkottaa sininen, suomalainen kieltokyltti.

5. Pääsy kielletty — kävelyreitin luvattiin vievän Vapriikin terassille, mutta se päättyy kieltoon.

Onneksi kyltti ei koske museokeskusta, vaan kieltää padon päälle kapuamisen. Vierestä löytyvät rappuset museoravintolan terassille. "Mahtavat näköalat. Täällä olisi mukava syödä." 

tiistai 19. elokuuta 2014

Valokuvataiteen museo moninkertaistaa venäläiskävijöiden määrän



Suomen valokuvataiteen museo aikoo moninkertaistaa vuodenvaihteen venäläiskävijöiden määrän museon aiempiin vuosiin verrattuna. Valokuvataiteen museon viestintäasiantuntija Heikki Pölösen mielestä resepti kävijämäärän kasvuun on yksinkertainen: museo pidetään auki.

Aiempina vuosina museon ovet ovat vuodenvaihteessa olleet yleisölle suljettuna, koska tilaan on pystytetty uutta näyttelyä. Nyt elokuussa avattava #Snapshot-näyttely vaihdetaan vasta tammikuun loppupuolella, minkä ansiosta ovet voidaan pitää auki myös kuun alussa, kun venäläisturistit saapuvat viettämään lomiaan.

Ja venäläisturistithan saapuvat. Matkailunedistämiskeskuksen (MEK) mukaan Suomeen tulevista matkailijoista on venäläisiä jo nyt lähes puolet. Pääkaupunkiseudulla venäläismatkailijoita on ollut viime vuosina noin satatuhatta pelkästään joulun ja loppiaisen välisenä aikana. Matkailijoiden määrä on myös kasvanut vuosittain, eikä kasvulle näy loppua. Tutkimus- ja analysointikeskus TAK Oy ennustaa maaliskuussa 2013 julkaistussa tutkimuksessa, että venäläisten Suomen-matkailu tulee lisääntymään ainakin vuoteen 2030 asti.

Venäläisten matkailuinto ei välttämättä suoraan näy suomalaisten museoiden kävijämäärissä. Selvää kuitenkin on, että potentiaalisia venäjänkielisiä kävijöitä on sekä nyt että myös jatkossa. Museoiden vastuulle jää madaltaa kävijöiden kynnystä astua museoon. Näitä kynnyksiä ovat esimerkiksi aukioloajat ja venäjänkielisen tiedon puute. Rajalla jonottamisen lisäksi juuri niihin venäläismatkailijat ovat nimittäin TAK Oy:n tutkimuksen kaikista tyytymättömimpiä.

Valokuvataiteen museossa tyytymättömyyden aiheet otetaan vakavasti. Aukioloajoissa pyritään jatkossakin ottamaan venäläisten turistisesongit huomioon. Venäjänkielistä sisältöä halutaan lisätä museon omalle nettisivulle. Lisäksi museo on tuottanut ja jakanut tietoa toiminnastaan seitsemän museon yhteisessä hankkeessa, jonka tavoitteena on edistää kulttuurimatkailua Venäjältä Suomeen.

Hankkeessa on perustettu sosiaalisen median kanaviin venäjänkielisiä ryhmiä, joissa kerrotaan museoiden toiminnasta. Askeleet ovat olleet pieniä ja markkinointiin käytetyt rahamäärät maltillisia. Silti jo vajaassa puolessa vuodessa Facebookiin ja venäläisten suosimaan Vkontakteen perustetut ryhmät ovat kasvaneet mukavasti.

Museoiden omassa viestinnän ja markkinoinnin suunnittelussa auttaa jo tieto siitä, että ryhmissä on eniten jäseniä Pietarista, Petroskoista ja - yllätys yllätys - Helsingistä. Tämän vuosituhannen puolella Suomessa asuvien venäjää puhuvien määrä on yli kaksinkertaistunut (YLE). Uskoa ja toivoa sopii, että tavoittamalla suoraan edes osan näistä matkailijoista ja Suomessa asuvista venäjänkielisistä, leviää viesti museoiden palveluista heidän kauttaan myös eteenpäin. Sitä edesauttaa museoiden aktiivisuus sosiaalisessa mediassa.

Museot kulttuurimatkailun kärkeen –hankkeen tavoitteena on rakentaa nykyistä toimivampaa yhteistyötä museoiden ja matkailualan välille. Vajaan puolen vuoden kokeilun jälkeen hankkeen tuloksia on vielä vaikea arvioida. Mutta se on helppo arvioida, että museossa on enemmän kävijöitä, jos se on auki. Ja se, että pienilläkin rahallisilla panostuksilla voi lisätä matkailijoiden tyytyväisyyttä ja museon kävijämääriä. Tyytyväinen kävijä nimittäin kertoo kokemuksistaan myös eteenpäin ja tuo seuraavalla käynnillä ystävänsäkin mukanaan.

Heikki Pölönen
                                                       Kirjoittaja on Suomen valokuvataiteen museon viestintäasiantuntija

#snapshot-näyttely Suomen valokuvataiteen museossa 21.8.2014-18.1.2015.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Luettelointiohjeesta muistipalatsiksi

Taannoisen sunnuntain Hesarin (HS 3.8.2014) pääkirjoituksessa kerrotaan Viron onnistumisista sähköisten palveluiden kehityksessä: 

”Viron menestystarinan ydin on X-road, kansallinen palveluväylä. Se tarkoittaa mallia, jolla tieto säilytetään, siirretään ja käytetään verkossa. Ajatuksena on, että kaikki tehdään vain kertaalleen. …kutakin palvelua varten tiedot kerätään sieltä, missä ne ovat ajan tasalla. … Voisiko Suomi ottaa oppia Virosta? Kyllä voi. Osittain kyse on teknisistä ratkaisuista, osittain johdonmukaisten pelisääntöjen merkityksen ymmärtämisestä.”

Pääkirjoituksessa puhutaan laajasti sähköisistä palveluista, terveydenhuollosta ja niin edespäin. Mutta kavennetaanpa katsantoa museosektoriin, etenkin kokoelmahallintaan, ja pohditaan sähköisiä välineitämme. Viron museoiden tilanteesta en vielä tiedä paljoakaan, mutta Suomen kentän tunnen hyvin valtakunnallisen Museo 2015 -hankkeen vetäjänä ja ICOM Suomen komitean puheenjohtajana.

Otsikossa mainittu Museoiden luettelointiohje on hankkeemme alkuvuodesta julkaisema järjestelmäriippumaton suositus, jolla museoita ohjataan tuottamaan yhdenmukaista, osittain standardisoitua luettelointitietoa, joka siirtyy sujuvasti järjestelmästä toiseen ja aukeaa yleisölle julkisten portaalien kautta. Muistipalatsi taas viittaa muistamismetodiin, jossa asioita painetaan mieleen yhdistelemällä niitä fyysisiin mielikuviin, joita sijoitellaan ajatuksissa johonkin tuttuun paikkaan, esimerkiksi kotitalon huoneisiin ja komeroihin.


Muistipalatsi on muistamismetodi,
jossa asioita painetaan mieleen yhdistelemällä
niitä fyysisiin mielikuviin tutusta paikasta.
Jokaisella ihmisellä on omat muistamisen tekniikkansa. Toinen hallitsee muistipalatsitekniikan toisen joutuessa jatkuvasti turvautumaan muistilappuihin. Joku dokumentoi kaiken, toinen ei mitään. Hyvä näin. 

Mutta muistiorganisaatioiden kannattaa kehittää yhteiset pelisäännöt ja yhteen pelaavat järjestelmät. Toki museot, arkistot ja kirjastot ovat organisoituneet yhdessä ja erikseen alan alkuhämäristä alkaen, mutta tietokoneistuminen ja kokoelmien digitalisoituminen muutti tilannetta siirtäen kokoelmahallinnan sähköiseen muotoon. 

Alkoi muodostua sähköisiä arkistoja ja kokoelmia, jotka ensi alkuun olivat kuin kaukaiset mantereet McNeilin isän ja pojan Verkottunut ihmiskunta -kirjan alkupuoliskolla — eivät missään yhteyksissä keskenään ja tuskin edes tietoisia toisistaan. Etäiset saarekkeet kehittyivät erillään omien tarpeidensa mukaisesti. 

Lopulta maailma yhtenäistyi ja saarekkeiden oli löydettävä keinot kommunikoida toistensa kanssa. Vääjäämättä mentiin siihen, että tarvittiin yhteisiä pelisääntöjä ja lopulta yhteensopivia järjestelmiä. Paralleeli kokoelmahallinnan kehitykseen: ensin jokaisella museolla oli oma järjestelmän sä, josta nyt mennään kohti yhtenäisyyttä, yhteistoimivuutta, avoimuutta ja yhteisiä sääntöjä.

Kehitys on kehittynyt tässä jo jonkin aikaa; erilaisia tietovarantoja ja järjestelmiä on lukuisia mutta ne kommunikoivat jo keskenään. Tietoa kertyy, säilyy ja siirtyy. Rakenteilla on muistiorganisaatioiden yhteinen muistipalatsi.

Minkälainen palatsi tässä on tekeillä? 

Sitä miettii ylemmällä tasolla Kansallinen digitaalinen kirjasto koostaessaan kokonaisarkkitehtuuria, jonka yksi osa on hankkeemme vastuulla oleva museoiden kokoelmahallinnan kokonaisarkkitehtuuri. Näissä selvitetään kattavasti, minkälaisia tietovarantoja meillä on, kuinka niitä hallinnoidaan ja miten ne saadaan pelaamaan yhteen. Kokonaisarkkitehtuuria miettimällä on mahdollista organisoida sellainen muistipalatsi, josta tieto säilyy järjestyksessä ja josta sitä on helppo noutaa.

Palatsiin rakentuu loputtomasti huoneita ja komeroita, joihin meillä kaikilla on pääsy. Kun suunnittelemme oikein, tekniikka kyllä huolehtii siitä, että yhdenkään huoneen tai komeron sijainti ei pääse unohtumaan. Tekniikka ja it-ihmiset hoitavat myös sen, että yleisölle palatsi aukeaa vain niiltä osin kun me itse haluamme. Entä sisältö, palatsin syövereistä löytyvä tieto? Onko se laadukasta ja löydettävissä? Ei kai mitään huku palatsin käytäville? Eihän vain mikään komero jää takalukkoon?

Kokonaisuuden toiminnan kannalta on olennaista, että tieto on oikeassa muodossa. Kun kaikki kirjaavat samojen sääntöjen mukaan, tieto asettuu oikealle paikalleen ja on sieltä on aina löydettävissä ja siirrettävissä. Virheellinen tai puutteellinen kirjaus tarkoittaa vaikeuksia palatsissa navigointiin ja johtaa monikertaistuvaan työmäärään luetteloijan joutuessa täyttämään saman tiedon useaan kertaan — sen saman tiedon, minkä itse tai joku muu on kirjannut jo lukuisia kertoja toisaalle.

Loppuun vähän visiota Viron esimerkin innoittamana: Eikö olisi hienoa, jos luetteloitavanasi olevan esineen tiedoista suuri osa tulisi valmiina jostain muualta; sieltä missä kyseiset tiedot on jo luetteloitu ja sieltä, missä esineeseen liittyvien toimijoiden ja tapahtumien tiedot on jo kirjattu?

 Kutakin luettelointitoimintoa varten tiedot kerätään sieltä, missä ne ovat ajan tasalla, olivat ne sitten hierarkioiden ylemmillä tasoilla tai jossain aivan muualla yhteisten tietokantojen muodossa. Tätä kohti mennään, kunhan vain järjestelmät toimivat ja tiedot kirjataan oikein. Kirjastopuolella tässä ollaan jo pitkällä.

Museoiden luettelointiohje! Siinä on niitä yhteisiä pelisääntöjä kokoelmahallintaan. Lukekaa sitä, noudattakaa sitä. Me olemme tehneet valtavasti työtä selvittääksemme niitä lukuisia standardinmukaisia ja tylsiä luettelointiperiaatteita, joita niin usein ei oikein jaksa pohtia. Ohjeesta selviää kuinka niitä tietoja syötetään, jotta mitään ei huku palatsin syövereihin. 

Teidän, muistipalatsin sisällöntuottajien, kannattaa käyttää osaamistanne ja energiaanne tiedon ja tarinoiden liittämiseen kohdetietoihin, koska ilman niitä esineet ovat varsin mykkiä eikä niillä ole museoarvoa.

Eero Ehanti
Kirjoittaja on Museo 2015 -hankkeen projektipäällikkö


Museo 2015 -hanke järjestää yhteistyössä Museoliiton kanssa vuoden 2014 aikana koulutuksia, joissa opastetaan uuden Museoiden luettelointiohjeen käyttöönotossa.

 Koulutus koostuu luento-osuudesta sekä verkkoympäristössä tehtävistä käytännön harjoituksista, joissa käytetään ohjetta erilaisten objektien luettelointiin. Koulutuksen tavoitteena on perehdyttää osallistujat Museoiden luettelointiohjeeseen niin, että osallistujat voivat koulutuksen jälkeen käyttää ohjetta luetteloinnin apuna itsenäisesti. Kouluttajana on Leena Furu, joka on toiminut puheenjohtajana Museo 2015 -hankkeen luettelointityöryhmässä ja vastannut Museoiden luettelointiohjeen laatimisesta. 

Tutustu Luettelointiohjeen koulutuskiertueen aikatauluun.



tiistai 12. elokuuta 2014

Majakat kutsuvat, kuuleeko kukaan?



Söderskärin majakka ilta-auringossa. Kuva Salla Hänninen/SML

Majakoista lumoutunut Salla Hänninen mietiskelee niiden asemaa rakennusperintö- ja kulttuurimatkailukohteena. 

En ole varmasti ainoa, jolle on käynyt niin. Vuonna 2012 se alkoi. Yhden kerran kun kokeili, niin lisää oli saatava. Kun antoi pikkusormen, se vei koko käden.

Suomen vanhin valomajakka Paraisten Utössä täyttää tänä vuonna 200 vuotta. Kuvat: Salla Hänninen/SML

Majakkakärpänen puraisi minua ja avomiestäni pari kesää sitten, kun matkustimme minireissulle Utön saarelle. Sen jälkeen piti hankkia (upea) Suomen majakat -kirja ja tutkia, minne seuraavaksi menisi. Jatkoa seurasi kuitenkin vasta tänä kesänä, kun yövyimme yhden yön Söderskärin majakalla.

Vierailumme aikaan Luotsisaari eli Bastulandet oli vierailta kielletty lintujen
pesimisrauhan vuoksi.  Kuva Juuso Hämäläinen.

Olen kotoisin Lapista ja sitä mieltä, että aavoilla soilla ja erämailla on karujen luotojen ja saarien kanssa jotain yhteistä. Minua majakoiden pariin vetää rauhallisuus, eristyneisyys, historian havina ja poikkeuksellinen elinympäristö. Ja tietysti itse majakat, kauniit, jylhät rakennukset ympärillään arvaamaton meri. Meren suuruus ja voima mykistää, vaikkei Itämeri se kaikista isoin lätäkkö olekaan. Majakkasaarilla mieli miettii, kuinka ne ihmiset ovat ennen pärjänneet ja eläneet. Majakat ja niiden ympäristö huokuvat tarinoita.


Söderskärin majakka automatisoitiin vuonna 1957.
Kokonaan majakka sammutettiin vuonna 1989. Kuva: Juuso Hämäläinen

Kuka näitä tarinoita vaalii? Majakat ovat nimittäin eräänlaisia väliinputoajia. Kun niistä etsii tietoa, hämmentyy siitä kenelle ne kuuluvat ja mikä taho hoitaa mitäkin asiaa. Bengtskärin majakan omistaa Turun yliopistosäätiö, joka vuokraa majakkaa matkailurittäjille. Söderskärin majakka puolestaan on yksityisomistuksessa. Liikennevirasto vastaa suurimmasta osasta Suomen majakoista ja on aloittanut äskettäin kymmenen vanhan majakkarakennuksen kunnostusprojektin.

Kulttuuriympäristön ja rakennusperinnön vaalijana Museovirastolla on sanansa sanottavana majakoiden säilyttämisestä, hoidosta ja kehittämisestä. Lisäksi mm. Metsähallitus, Ely-keskukset, tutkijat, luonnon- ja lintujen suojelijat, matkailutoimijat ja rakennusviranomaiset ovat olleet kiinnostuneita majakoista ja toimineet niiden ympäristössä. Puolustusvoimilla on ollut toimintaa ainakin Glosholmenissa ja Utössä.


Suomen majakoita. Kuva: Liikennevirasto
Söderskärin majakka- ja luotsisaaren puurakennusten kunnostusta ovat tukeneet Metsähallitus ja Euroopan aluekehitysrahasto. Kuva: Salla Hänninen/SML






Kaikkien toimijoiden etu on, että majakat pysyvät auki ja hyvässä kunnossa. Tätä on ajanut erityisesti Suomen majakkaseura, jolla ei vapaaehtoistoimintaan perustuvana yhdistyksenä ole kuitenkaan loputtomasti resursseja toimia tai valtaa tehdä päätöksiä. Parhaillaan majakkaseuran aktiivit kunnostavat Gustavsvärniä ja Märketiä. Suomen majakkaseura on hieno esimerkki aktiivisesta kansalaistoiminnasta, jossa joukko ihmisiä on valmis työskentelemään oma-aloitteisesti tärkeänä pitämänsä asian puolesta. Tämä vapaaehtoistyö on tarpeen, mutta kaipaa silti viranomaisten ja päättäjien tukea ja eri toimijoiden yhteistyötä.

Söderskärin rakennukset ja maisemat näkyvät
komeasti majakkatornista. Kuva: Juuso Hämäläinen

Kyse ei ole pelkästään menoerästä. Majakat ovat kulttuurimatkailun kannalta merkittäviä ja kiinnostavia kohteita, vaikkeivat tosin matkailuyrittäjille niitä helpoimpia. Säädöksiä on paljon, olosuhteet haastavat ja aktiivinen vierailukausi lyhyt. Uskon silti, että kaltaisiani majakkahulluja riittää ja majakoihin panostamalla saamme Suomen kartalle uusia kulttuurimatkailun paraatikohteita, jotka tuovat samalla hienolla tavalla esille suomalaista erityislaatuisuutta, rauhaa ja sisukkuutta. Tällä hetkellä Suomessa kootaan verkostoja kansallisten maisemareittien koordinoimiseksi, jotta ne saataisiin entistä paremmin valjastettua matkailun käyttöön ja nostettua arvoiseensa asemaan. Ennustan ja toivon, että majakat voisivat olla seuraavana vuorossa. Tämä istuisi mielestäni myös Matkailun edistämiskeskuksen uusimman pääkohderyhmän eli luonnosta, pienestä seikkailusta ja arjesta irrottautumisesta pitävien Modernien humanistien makuun.

Söderskärin Majakanvartijan talon tilat ja huoneet on
vasta kunnostettu. Kuva: Juuso Hämäläinen

Skotlannissa majakoille on omistettu oma museo The Museum of Scottish Lighthouses. Suomessakin vastaavaa on Suomen majakkaseuran puheenjohtaja Angela Erikssonin mukaan joskus alustavasti suunniteltu, mutta viime aikoina seura on keskittynyt kunnostustöihin. Majakkaseura tekee silti mielellään yhteistyötä merimuseoiden (esim. Forum Marinum) kanssa, joissa majakat ovat muutenkin olleet eri tavoin esillä. Suomen merimuseossa Kotkassa on ollut esillä 11 majakan puolimallia ja Rauman merimuseossa yleisö etsii tietoa majakan mallisilta näyttöpäätteiltä. Majakkahullu kiittää ja kuittaa ja jää mielenkiinnolla odottamaan tulevia käänteitä.


Heikki Helmisen rakentama Russarö-majakan puolimalli.
Kuva: Marja Mattila, Suomen merimuseo.

Salla Hänninen
Kirjoittaja työskentelee Suomen museoliiton ja Culture Finland –kulttuurimatkailun 
katto-ohjelman hankeassistenttina.



Kansainvälistä majakkapäivää vietetään ensi sunnuntaina 17.8. jolloin useisiin majakoihin järjestetään retkiä ja ohjelmaa. Ohjelmaa on esimerkiksi Selkämeren majakoilla (Säppi, Isokari ja Kylmäpihlaja),  Hangon edustalla Gustavsvärnissä ja Sälgrundissa Kaskisissa.


Triviaa: Museovirasto ja Suomen kotiseutuliitto valmistelevat parhaillaan Faron sopimuksen ratifiointia eli hyväksymistä ja voimaan saattamista. Faro on sopimuksen syntykaupunki Portugalin eteläosissa ja tarkoittaa myös majakkaa.