Museonjohtaja Marjo-Riitta Saloniemi vastaa museoiden opasteita käsittelevään blogikirjoitukseen, jossa Vapriikkia käytettiin esimerkkinä.
Kaikkeen ei aina voi vaikuttaa, vaikka haluaisikin. Vapriikissa tämä realisoituu monin tavoin. Olemme vähän oudossa paikassa, Tampellan alueella, jonne ei kaupunkilaisilla ennen ollut mitään asiaa, jos ei tällä ollut töissä. Kymmenen vuotta alue oli rakennustyömaa ja tietkin hakivat paikkaansa vuosikausia. Nyt Vapriikki on osa teollista kansallismaisemaa, emmekä aina voi käyttää rakennuksia aina siten kuin haluaisimme. Emme siis typeryyttämme laittaneet talon pohjois- ja eteläpäätyyn Vapriikki nimeä mustin, näkymättömin kirjaimin. Me olisimme halunneet kirkkaat neovalot, mutta kaupunkikuva-arkkitehti päätti toisin. Myös vajaat kaksi viikkoa sitten avattu Vapriikin terassille johtava kävelysilta, josta Honkanen löysi ”sisäänheittomateriaalia”, kuuluu tähän sarjaan, ja kiellot eivät ole Vapriikin määriteltävissä. Kalastaa ei saa, ettei uistin tartu vahingossa naapurin takaraivoon eikä ihmisiä saa kuvata turvakameroilla salaa. Patoallas kuuluu sähkölaitokselle ja siinä lukee PÄÄSY KIELLETTY, koska siellä voi joutua hengenvaaraan. Vähän olen tässä haistavinani kirjoittajan tarkoituksellista terävöintiä: jokainen, jolla on kääntyvät jalat ja pää, osaa nousta ihailemaan maisemia Vapriikin terassille (ks. kuva) eikä kukaan oikeasti jää neuvottomana paikoilleen seisomaan, kun aita tuli vastaan. Silta avattiin vajaat pari viikkoa sitten, joten Vapriikin omat kannustavat opasteet eivät vielä ole ehtineet paikalle. Tulossa on.
 |
| Kuva: Timo Lehtinen |
Honkasen blogissa on unohtunut pois tärkeitä asioita. Ei Vapriikin piha-alue ole oikeasti noin onnettomasti opastettu! Täysin vaille huomiota on jäänyt kaikkien suurin pihaan ohjaava elementti, nelimetrinen pylväs ja tuunattu portinvartijan koppia (ks.kuva).
 |
| Kuva: Timo Lehtinen |
Sen ideoi ja suunnitteli graafikkomme. Sitä ei voi olla huomaamatta, lähestyi Vapriikkia katua pitkin mistä suunnasta tahansa. Samoin pois olivat kyydistä jääneet uuden uutukaiset autoilijoiden opasteet, jotka saimme kuluneena kesänä Kekkosentielle, Lapintielle ja Juhlatalon kadulle viidentoista vuoden odottelun ja neuvottelun jälkeen. Ne ohjaavat autoilevat asiakkaamme perille kaikista suunnista. Ja mikä parasta, ne opastavat samalla myös alueen parkkihalleihin ja kertovat jo maan päällä mistä löytyy tilaa. (ks. kuva).
 |
| Kuva: Timo Lehtinen |
Vapriikin sisältä löytyy myös 50-tuumaisia kosketusnäyttöjä, jotka ovat parantaneet museon sisäistä navigointia merkittävästi. Sieltä löytyvät kartat, tiedotteet, ruokalistat, jne. Postimuseo toi mukanaan sisäänkäynnin viereen sijoitetun ICON one näytön, joka kertoo tiedonjanoisille näyttelytarjonnastamme vielä illan pimennyttyä ja museokeskuksen sulkeuduttuakin.
Honkanen heittelee ilmaan listan myös helposti toteutettavia markkinointiniksejä. Valitettavasti museossa pitempään työskennellyt voi ampua niistä heti alas suurimman osan: teoria ja käytäntö eivät kohtaa, koska kaupunkirakenteessa toimiminen on tarkoin säädelty. Ensinnäkin pitää erottaa mainos ja opaste. Minne voi asentaa luvalla opasteen, siellä ei välttämättä sallita mainosta. Ja jos kadun yli alkaa viritellä mainoslakanoita omin luvin, soittaa kohta poliisi perään. Banderolleilla on kiinnityksen ja kankaan laadun suhteen tiukat kriteerit, koska partiosolmujen pettäessä se vaarantaa liikenteen. Pylväätkin omistaa aina joku, ja nosto tehdään ammattivoimin ylös ja sitten alas. Ei ole halpaa lystiä. Mainostaulujakaan ei saa kanniskella jalkakäytäville (Vapriikinkin taulu taitaa tarkkaan ottaen olla sakkopaikalla…) eikä pylväisiin kiinnitellä mitä sattuu. Me ja moni muu käytimme vuosia kaupungin keskusta-alueella ns. virallisia pylväsmainospaikkoja mutta muutama vuosi sitten ne poistettiin kokonaan Tampereen kaupunkikuvaa rumentavina. Nyt jäljellä ovat JCD-valomainokset, joita käytetään museon eri kampanjoissa. Mitenkähän on, kuinka monessa museossa henkilökunta ehtii työtehtäviensä lomassa marssimaan kadulla markkinointipuuhissa? Eipä taida montaa löytyä.
Olisin toivonut, että Vapriikille olisi tarjottu mahdollisuus tutustua blogiin ennen sen julkaisemista. Olisimme voineet kertoa, mihin asioihin olemme voineet vaikuttaa ja mihin emme, minkä eteen edelleen teemme töitä ja mitä yritämme kohentaa. Siitä olisi tullut hyvä opetuspaketti, ja myös tasapuolinen, ettemme pelkästään näyttäydy ammattitaidottomina museon saavutettavuudesta, viestinnästä ja markkinoinnista mitään ymmärtämättöminä tyyppeinä. Sitä emme ole ja jatkuvasti uurastamme parannusten eteen. Etukäteisvaroitus olisi ollut sikälikin paikallaan, että somessa on tapana reagoida asioihin nopeasti eikä päivien päästä. Nyt myöhästyimme lähdöstä. Ja kiitos muistutuksesta: täytyy edelleen jatkaa tuota Vapriikki ja museo-sanan yhteiskäytön pohdintaa.
Tarinamme opetus on, että ei kaikki ole sitä, miltä näyttää. Hyvistä aikeista ja yrityksistä huolimatta asiat eivät etene tai onnistu, toki aina joskus myös tärppää. Toivottavasti nyt ei käy huonosti: juttu alkaa elää somessa omaa elämäänsä ja ”Case Vapriikki” otetaan tulevaisuuden seminaareissa esille aina sinä huonona esimerkkinä, kun puhutaan opasteista ja saavutettavuudesta. Nyt jo jutun somessa levitessä on usein kansikuvana Vapriikin terassi ja PÄÄSY KIELLETTY.
Marjo-Riitta Saloniemi
Kirjoittaja on Tampereen museoiden museonjohtaja
Kirjoitus on vastaus tekstiin Museoon täytyy löytää, jotta siitä voi nauttia.
"Tammerkosken rannassa, punatiilisten tehdasrakennusten keskellä sijaitseva museokeskus Vapriikki on monella tapaa upea kohde ydinkeskustan kupeessa. Näyttelyt ovat hienoja, miljöö ainutlaatuinen, ruoka ja palvelu erinomaisia. Ihasteltavaa kaikenikäisille kävijöille riittää peräti 7 000 neliömetrin verran", todetaan kirjoitukseni 'Museoon täytyy löytää, jotta siitä voi nauttia' alussa.
VastaaPoista"Voisin viettää Vapriikissa koko päivän", toteaa ystäväni kirjoituksen lopussa, ensimmäistä kertaa Vapriikissa käytyään. Mielestäni se ei kauhean huonoa palautetta ole.
Blogikirjoitukseni lähtee juuri siitä tiedosta, että suomalaiset museot ovat todella hienoja paikkoja: sisältö ja miljöö ovat 110% kunnossa. Pitäisi vaan saada uusia ihmisiä ovesta sisään voittamaan museoennakkoluulonsa.
Miksi he eivät ole tähän mennessä löytäneet museoon? Millaisia keinoja tai mahdollisuuksia voisi olla heidän houkuttelemisekseen? Se on aihe, jonka pohtiminen on uskoakseni koko alan kannalta merkittävää.
Museokeskus Vapriikki oli kirjoituksessa käytännön esimerkkinä, koska lähdimme tamperelaisen ystäväni kanssa tutustumaan hänelle täysin uuteen, aiemmin tuntemattomaan paikkaan, Vapriikkiin. Teksti perustuu hänen — potentiaalisen asiakkaan — tekemiin havaintoihin ja pohdiskeluihin siitä, miten hänet saataisiin museoon.
Ystävällisin terveisin,
Seppo Honkanen
Eikö kaikki julkisuus ole hyvää julkisuutta? Harmillisen usein museoalalla keskitytään varomaan, ettei nyt vaan kukaan sanoisi meistä mitään, minkä joku voi tulkita negatiiviseksi. Jos en ennestään tietäisi mitään Vapriikista, minua alkaisi varmasti kiinnostaa, mitä "pääsy kielletty"-kyltin takana on. (Ja Vapriikin hyvin tuntevana tietysti tiedän, että sieltä löytyy kaikkia hienoa.)
VastaaPoistaMikä tämän vuodatuksen tarkoitus on?
VastaaPoistaKäsittääkseni alkuperäisessä kirjoituksessa ei tehty museotyypeistä mitään ymmärtämättömiä, vaan samaistuttiin museoalan ulkopuolisen, mahdollisen kävijän/matkailijan asemaan. Mitä helpommaksi MUSEON löytäminen tehdään, sitä varmemmin sinne tullaan. Vapriikki on hieno museon nimi, mutta ei kerro esim. ulkopaikkakuntalaiselle saati ulkomaalaiselle sanana mitään.
VastaaPoistaSaloniemi olisi voinut vetää hieman henkeä ennen kilahtamistaan. Jos on noin maineikkaan museokeskuksen peräsimessä, pitäisi kai kestää keskusteluakin.
VastaaPoistaKyltit eivät siis aukea satunnaiselle matkailijalle, mutta eniten kiinnostaa se, mitä jossain tulevassa seminaarissa saatetaan sanoa. Näin niitä uusia kävijöitä houkutellaan.
VastaaPoistaMuseonjohtaja Salomaan tarve selittää, mistä tehdyt ratkaisut johtuvat ja millaiset museon ulkopuoliset tahot niiden tekemiseen vaikuttavat, on täysin ymmärrettävä. Keskustelun etenemisen kannalta on hyödyllistä nostaa esiin molemmat puolet asiasta, sekä museon että asiakkaan näkökulma.
VastaaPoistaKirjoituksen valitteleva ja nuiva sävy on kuitenkin täysin tarpeeton eikä kannusta kehittävän keskustelun käymiseen. Sen sijaan, että Salomaa olisi tyytyväinen museonsa saamaan huomioon ja lähtisi positiivisella asenteella esittämään omaa näkökulmaansa, hän osoittaa tulleensa loukatuksi. Vapriikki on upea museo ja tämän ajatuksen tuoman itsevarmuuden pitäisi olla myös johtajan selkärangassa. Minä todella toivon, että kun pian valmistun alalle, pääsen työskentelemään sellaisten ihmisten kanssa, jotka suhtautuvat kritiikkiin rakentavalla, varmalla ja positiivisella otteella, eivätkä anna oman epävarmuutensa estää keskustelua.
Voi voi. Sepon alkuperäistä tekstiä tapaillessani ajattelin, että kyllä nyt Vapriikissa joku mielensä pahoittaa. Ja näinhän siinä kävi ja vieläpä aivan turhasta. Itse viitenä vuonna 2009-2013 Tampereen kaupungin museossa työskennelleenä, ja siitä ylpeänä, koin Sepon kirjoituksen ensisijaisesti hengeltään positiiviseksi. Hyviä ja hauskasti huomioituja epäkohtia Vapriikin opasteissa. Vastineessaan museonjohtaja Saloniemi takertuu mielestäni turhaan Vapriikin käyttöön esimerkkinä. Se ei nyt ollut blogin pointti vaan opasteet ja viestintä yleisesti. Itse olisin sitä paitsi perin kiitollinen jos joku tekisi vastaavanlaisen analyysin tämän hetkisen museoni opasteista ja viestinnästä. Ja vieläpä ihan pyytämättä ja ilmaiseksi (oletan:).
VastaaPoistaAntti Hannunen
Hienoa, että museonjohtaja Marjo-Riitta Saloniemi kertoo, miltä asiat näyttävät museokeskuksen näkökulmasta. Sivusta huuteleminen, jota minä blogauksessani harjoitan, on helppoa, mutta asioiden käytännön tekeminen paljon haastavampaa.
VastaaPoistaVielä kerran: Vapriikki on todella hieno paikka, jossa on tehty paljon onnistuneita ratkaisuja. Kymmenen pistettä johtaja Saloniemelle ja museokeskuksen henkilökunnalle hyvästä työstä.
Koska museorakennuksen sisällä asiat ovat huippuluokkaa, on entistäkin perustellumpaa kiinnittää huomiota siihen, miten ihmiset saadaan ovesta sisään. Miltä museokeskus näyttää sellaisen potentiaalisen asiakkaan näkökulmasta, joka ei ole vielä ulko-ovea avannut.
Opasteiden, kylttien ja mainosten merkitys korostuu myös sen vuoksi, että — aivan kuten Saloniemi kirjoittaa — Vapriikki sijaitsee haasteellisella alueella, jolla ihmiset eivät vielä ole tottuneita kulkemaan.
Harmittaa kuulla jopa tamperelaisten tuttavieni sanovan, etteivät he ole Vapriikissa koskaan vierailleet. Monella myös menevät sekaisin Vapriikki, Werstas ja Rupriikki. ”Jossain Finlaysonin tai Tampellan alueellahan ne taitavat olla." "Juu, olen minä Vapriikissa käynyt, siellä Finlaysonin alueella.”
-Seppo Honkanen