tiistai 18. helmikuuta 2014

Visuaalisen sisällön määrä on räjähtänyt — 5 tekniikasta riippumatonta valokuvausvinkkiä

"Ottakaa valokuvia. Käyttäkää niitä viestinnässänne. Osallistakaa museokävijät valokuvaamaan ja hyödyntäkää myös heidän ottamiaan kuvia", kannustaa viestintäpäällikkö Seppo Honkanen.



Lähes jokaisen taskussa
on laite, jolla voi jakaa hetki sitten syntyneen kuvan, videon tai ajatuksen kenen tahansa ulottuville, tai vastaanottaa muiden jakamia sisältöjä. Kehitystä kutsutaan medioitumiseksi — arkemme on muuttunut mediavälitteisiksi. Olemme tottuneet elämään keskellä jatkuvaa visuaalisten viestien virtaa ja osallistumaan siihen myös itse.

Blogikirjoitus perustuu Seppo
Honkasen Viestinnän koulutuspolun
valokuvauskursilla pitämään
puheenvuoroon Kuvien käyttö
viestinnän tukena
.
Esimerkiksi Facebookiin jaetaan noin 250 000 valokuvaa joka ikinen minuutti. Se tarkoittaa 15 miljoonaa kuvaa tunnissa, 350 miljoonaa kuvaa yhdessä vuorokaudessa ja 127 miljardia kuvaa vuodessa. Kuluvana vuonna koko maailmassa otetaan arvioiden mukaan hämmästyttävät 880 miljardia valokuvaa. 

Suurin osa niistä on mitäänsanomattomia kertakäyttöroiskaisuja, mutta entistä harvemmin se johtuu tekniikasta. Kalliilla järjestelmäkameroilla voi ottaa todella huonoja kuvia, mutta nykyisillä älypuhelimillakin hienoja, monella tapaa käyttökelpoisia valokuvia. Kysymys on siitä, kuinka valokuvaaja laitettaan käyttää.



Viisi tekniikasta riippumatonta kuvausvinkkiä

1. Valokuvaaminen antaa virallisen luvan käyttäytyä omituisesti. Kameran kanssa voit kiivetä katolle tai käydä makaamaan nurmikolle ottamaan makrokuvia koppakuoriaisista. Kukaan ei ihmettele, kunhan kädessäsi on kamera!  
2. Laki ei määrää ottamaan valokuvia "kamera oman pään korkeudella noin kahden metrin päästä kohteesta" — vaikka suuri osa maailman valokuvista näin otetaankin. Vaihda siis perspektiiviä! Mene kameran kanssa aivan lähelle, kauas, kyykisty tai nouse vaikka seisomaan pöydälle. Ellet sitten makaa lattialla.   
3. Ennen laukaisimen painallusta pysähdy hetkeksi. Kiinnitä huomiota valaistuksen suuntaan ja sommitelmaan. Miten kohde asettuu taustaan? Miten varjot asettuvat; paistaako aurinko suoraan kohteen takaa? Näyttääkö kuvassa olevan ihmisen päästä kasvavan esimerkiksi se taustalla oleva lyhtypylväs? Onko horisontti vinossa vahingossa vai mahdollisesti tarkoituksella?
4. Me ihmiset rakastamme katsoa kuvia ihmisistä. Valokuvia, joissa on ihminen — tai ihmisiä! — katsotaan tarkemmin ja kauemmin kuin kuvia, joissa on pelkkä esine tai vaikkapa ulkoa kuvattu museorakennus. Nyrkkisääntö: kasvot ovat kiinnostavin osa ihmistä, pois päin kääntynyt selkä vähiten kiinnostava osa.

5. Kuva näyttää lähes väistämättä paremmalta, jos siinä oleva ihminen ei keskity kameraan, vaan johonkin aivan muuhun. Kannattaakin ottaa aitoja tilannekuvia aina, kun se on mahdollista.
  
Usein ihmisiä kuitenkin täytyy pyytää kameran eteen poseeraamaan. Kuvaustilanteen vapautumista voi auttaa, jos pyytää heitä tekemään kameran edessä jotakin. Ovenkarmiin nojailevakin henkilö näyttää vähemmän väkinäiseltä kuin tikkusuorana keskellä lattiaa pönöttävä tyyppi. 
Bonusvinkki: Digikuvien ottaminen ei maksa mitään, joten räpsi kuvia kuin viimeistä päivää. Kuvatulvan joukosta voit seuloa käyttöön yhden, parhaiten onnistuneen otoksen.

Aamulehden kaupunkilehteä varten ottamani valokuva, jossa poseeraa kiekkolegenda Timo Jutila.
Väkinäinen kuvaustilanne rentoutui, kun ojensin hänelle kukkaseppeleen, pyysin istumaan
koivun juurelle ja vilkutin. Jutila vilkutti takaisin — juhannusklassikko oli syntynyt.


Kuvia kannattaa paitsi ottaa, myös käyttää


Lukeminen on entistä useammin pelkkää pikaista silmäilyä. Visuaaliset sisällöt saavat enemmän huomiota ja jäävät paremmin mieleen kuin tekstit. Ne myös auttavat vangitsemaan potentiaalisen lukijan huomion: kuva voi toimia porttina, jonka kautta vastaanottaja päätyy lukemaan pitkänkin asiatekstin.

Facebookissa kuvia sisältävistä viesteistä tykätään 53 % useammin ja niitä kommentoidaan 104% ahkerammin.
Twitterissä kuvia sisältäviä viestejä lisätään suosikkeihin 89 % useammin ja niitä retweetataan (välitetään eteenpäin) 94 % suuremmalla todennäköisyydellä. 

Valokuvia kannattaa paitsi ottaa, myös käyttää. Lisäksi kannattaa muistaa, että kaikkia kuvia ei tarvitse ottaa itse. Lähes jokaisen museokävijän taskussa on kamera. 

Kannattaa pohtia, millaisissa tilanteissa kävijöitä voisi pyytää, kehottaa ja kannustaa räpsimään museokuvia (tietysti tekijänoikeudet ym. huomioiden). Jokainen museossa otettu — tai museoon liittyvä — sosiaalisessa mediassa jaettu kuva on paitsi kävijöiden osallistamista, myös ilmaista viraalinäkyvyyttä museolle.



Esimerkiksi: voisiko kävijöiden ottamia museopotretteja heijastaa museon seinälle? Tai voisiko ihmisiä pyytää valokuvaamaan näyttelyn aihepiiriin liittyviä asioita omassa arjessaan ja jakamaan kuvat Instagramissa, tietyllä hashtagilla merkittyinä. Millaisen gallerian kuvista saisi? Entä miten kävijöiden tuottamaa kuvamateriaalia voisi hyödyntää museon perinteisemmässä viestinnässä? 

Eräs käytännön esimerkki joukkoistetusta kuvien hyödyntämisestä on brittimuseoista lähtenyt MuseumSelfie -päivä, jota vietettiin ensimmäisen kerran 22. tammikuuta. Hashtagilla #museumselfie merkityt kuvat ihmisistä poseeraamassa museoissa levisivät esimerkiksi Facebookissa ja Twitterissä. The Guardiankin kokosi museoissa otetuista omakuvista verkkogallerian.


PÄIVITYS ALKUPERÄISEEN: Museum Selfie -päivä oli kansainvälisen CultureThemes -ryhmän käynnistämä. Helmikuun 26. päivä vietetään #MuseumVideos –päivää. Pitäisiköhän osallistua? 


Seppo Honkanen
Kirjoittaja on Suomen museoliiton viestintäpäällikkö.
Twitterissä @honkanen.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Onnea 2-vuotiaalle!


Projektikoordinaattori, tiedottaja Tuuli Rajavuori luo katsauksen P.S.-blogin kaksivuotiseen historiaan blogitilastojen avulla.

P.S.-blogi vietti tammikuun alussa 2-vuotissyntymäpäiviään. Oikeastaan kaksi vuotta julkisena blogina tulee täyteen vasta maaliskuussa, sillä pari ensimmäistä kuukautta blogi oli koekäytössä piilotettuna. Blogioppaiden mukaan blogin kirjoittamista kannattaa kokeilla muutaman kuukauden ajan. Sillä aikaa tyyli kehittyy ja sopiva kirjoitusrytmi vakiintuu. Osa blogeista päättyy jo koeajan aikana, mutta P.S.-blogi tuntuu iän myötä vain virkistyvän ainakin lukijamäärään kasvun perusteella.

Ennen blogin perustamista blogille etsittiin nimeä Museoliiton henkilökunnan kesken järjestetyssä nimikilpailussa. Ehdokkaita kilpaan tuli noin kymmenen kappaletta, joista P.S. valittiin voittajaksi suurella äänienemmistöllä. Jälkikirjoituksen lisäksi nimi viitannee myös pääsihteeriin, jonka aloitteesta blogi alun perin perustettiin. Hän lupautui myös huolehtimaan siitä, että blogi päivittyy vähintään kahden viikon välein.

Päivitysrytmistä on pidetty kiinni ja tähän mennessä postauksia on julkaistu kaikkiaan 80. Lomien aikaan tahti on ollut hiukan rauhallisempi, mutta esimerkiksi vuodenvaihteessa 2012-2013 blogissa julkaistiin kahdeksanosaista Museotulevaisuus-sarjaa parin päivän välein. Aiheet ovat vaihdelleet laidasta laitaan, mutta kaikkien kirjoitusten voitaneen katsoa sopivan kuvaukseen: Blogista löytyvät viralliset ja hieman epävirallisemmatkin huomiot museoalan kiperiin kysymyksiin. (…) Blogin tarkoitus on avata keskustelua ajankohtaisista teemoista alan toimijoiden kesken." (Museoliiton jäsentiedote 27.3.2012)

P.S-blogin lukijamäärät ovat vaihdelleen ensimmäisten postausten muutamista kymmenistä useisiin tuhansiin. Viime aikoina lukijamäärä on vakiintunut keskimäärin noin 300-400 lukijaan jokaisen postauksen kohdalla. Lukijapiikit syntyvät silloin, kun blogi mainitaan Museoliiton Facebook-sivuilla, Twitter-tilillä tai Julius-uutiskirjeessä. Kommentteja kertyy silloin tällöin, mutta ei ainakaan mitenkään liiaksi asti.

P.S.-blogin selvästi luetuin blogikirjoitus julkaistiin heinäkuussa 2013. Artikkeli, jossa kerrottiin Museoviraston kiinteistöjen siirtämisestä Senaatti-kiinteistöille ja Metsähallitukselle, levisi laajasti sosiaalisessa mediassa ja on tähän mennessä kerännyt 5007 katselukertaa. Aiheesta kiinnostuttiin blogin perusteella myös tiedotusvälineissä.

Eniten kommentteja on puolestaan kerännyt alun perin Museo-lehdessä julkaistu artikkeli "Museodiktaattorina kahden tunnin ajan", jossa Lisa Sounio antaa vinkkejä, miten museot voisivat houkutella uutta yleisöä. Lukijoita on 1792 ja kommentteja 40 kappaletta – puolesta ja vastaan.  Myös helmikuussa 2013 julkaistu suomalaisten museoblogien lista on kerännyt sekä lukijoita (1168) että kommentteja (20 kpl).

Suurin osa päätyy blogiin Museoliiton verkkosivujen tai Facebookin kautta. Lisäksi blogiin tullaan erilaisten hakusanojen kautta. Tavallisimmat hakusanat ovat ”ps blogi”, ”museoliitto” ja ”museoliitto blogi”, mutta niiden lisäksi blogiin päädytään myös esimerkiksi Museoliiton henkilökunnan nimien kautta. Lukijat ovat pääosin Suomesta, mikä tuskin yllättää suomenkielisen blogin kohdalla, mutta on blogilla lukijoita Bloggerin tilastojen mukaan myös esimerkiksi Yhdysvalloissa, Venäjällä, Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Puolassa. 

Syntymäpäiväjuhlien merkeissä blogin 2-henkinen toimitus kiittää blogin kirjoittajia, lukijoita ja kommentoijia. Odotamme innolla uusia avauksia ja entistä vilkkaampaa keskustelua. Haluamme muistuttaa lukijoita myös siitä, että kaikenlaiset vinkit blogin aiheiden tai kirjoittajien suhteen otetaan ilolla vastaan joko blogin kommenttikenttiin tai sähköpostiosoitteeseen info(a)museoliitto.fi. Myös oma museoaiheinen kirjoituksesi on lämpimästi tervetullut P.S.-blogiin. 

Tuuli Rajavuori
Kirjoittaja työskentelee Suomen museoliitossa projektikoordinaattorina ja tiedottajana