maanantai 27. toukokuuta 2013

Lisa Sounio museodiktaattorina kahden tunnin ajan


Brändiasiantuntija Lisa Sounio rakastaa museoita. Siksi hän neuvoo niitä matkimaan rocktähtiä ja populistipoliitikkoja.  

Juttu julkaistu Museo-lehden numerossa 2/2013.


Museo-lehden löydät hyvin
varustetuista jakotelineistä. 
”Tunnen monta paria, jotka ovat rakastuneet museossa”, kertoo Ekbergin kahvilan pöydässä istuva Lisa Sounio. ”Museot voisivat haastaa sinkkupalvelut.”

Hän ja valtakunnan entinen ykköspoika, Marko Ahtisaari, eivät kohdanneet museossa. He menivät siellä naimisiin. Parin hääjuhla järjestettiin Luonnontieteellisessä museossa, joka paremmin Eläinmuseona tunnetaan.

”Kun sanoin, että juhlamme ovat museossa, vastaanotto oli laimea. Mutta kun aloin mainostaa juhlapaikan olevan Zoo Palace, kansainväliset vieraat hihkuivat innosta.”

Siinä kiteytyy Sounion viesti. Museot ovat upeita sekä sisältä että ulkoa, mutta niitä pitäisi markkinoida uudella otteella. Hän itse on brändäämiseen erikoistunut markkinoinnin ammattilainen. Tyylikäs liikenainen, joka puhuu paljon ja elehtii melkein yhtä paljon.

Maaliskuussa Suomen museoliitto käynnisti kampanjan, jonka tavoitteena on kohottaa museoiden vuosittainen kävijämäärä viidestä kuuteen miljoonaan. Lisa Sounion pitämä avajaispuheenvuoro keräsi ihastelevaa palautetta.

On aika päästää hengästyttävä idealinko hetkeksi valtakunnan museodiktaattorin saappaisiin. Kuinka hän houkuttelisi miljoona uutta kävijää museoon?



Yksinvaltiaaksi korotettu Sounio aloittaisi mahtikäskyllä, joka kieltäisi rahasta ruikuttamisen. Hän korostaa, että hyvään markkinointiin ei tarvita rahavuoria, eikä hienoja tutkintoja. Niiden sijaan tarvitaan ideoita ja uskallusta.

“Matkikaa startup-yrittäjän, rockstaran ja populistipoliitikon asennetta! He osaavat pitää melua itsestään.”

Minkä tahansa asian voi tehdä kiinnostavaksi, kunhan esittää sen oikein.

”Fiksua viihdettä janoava kansa ja oman alan asiantuntijakollegat ovat kaksi aivan erilaista yleisöä. Jos tahtoo kansan museoon, pitää olla populisti.”

Museoiden brändi ei ole Sounion mielestä huono, mutta se on pölyttynyt ja unohtunut. Hienoista sisällöistä huolimatta sanasta museo ei tule mieleen ajatus: ”Vau, sinne haluan mennä”. Brändiä pitäisikin Sounion mielestä rakentaa nyt radikaaleilla keinoilla. Ei riitä, että otetaan mallia ruotsalaisista tai hollantilaisista museoista. Täytyy katsoa kauemmas.

”Katsokaa, mitä Piilaaksossa ja kehittyvissä talouksissa tapahtuu. Käykää oppimassa keinoja eri aloilta. Suhtautukaa uuteen teknologiaan kokeilevasti ja innolla.”

Hyviä esimerkkejä löytyy myös läheltä. Mallia museoväki voisi ottaa vaikkapa ravintolapäivästä, korkkarijuoksusta tai muista pop-up-tapahtumista. Konseptinsa huippuun hionut Ikeakin kelpaa esikuvaksi.

”Tietysti kannattaa myös tutkia maailmalla olevien yksityisten, menestyvien, paljon kävijöitä houkuttelevien museoiden toimintatapoja. Mutta missään tapauksessa ei saa tuijottaa oman alan perinteisiin. Pitää heittäytyä villiksi!”

Suomen suosituimmaksi hyvinvointituotteeksi valittiin viime vuonna Burana. Kyseessä on Sounion mielestä hirvittävä väärinkäsitys.

”Oikeasti sen pitäisi olla museo. Museot voisivat välittömästi julistautua työhyvinvoinnin ja uudistumisen temppeleiksi.”

Hän ehdottaa, että museorakennuksissa voitaisiin järjestää esimerkiksi tanssiaisia tai naamiaisia. Ovet kannattaisi entistä innokkaammin avata myös ulkopuolisille juhlien ja tapahtumien järjestäjille. Vastavihitylle avioparille yö museossa olisi ikimuistoinen kokemus.

“Museorakennukset tarjoavat mielettömän upeita puitteita erilaisille juhlille ja tilaisuuksille. Ne ovat Suomen hienoimpia tiloja, mutta suurimman osan vuorokaudesta tyhjillään.”

“Olin ihan shokissa, miten halvalla saimme Eläinmuseon omia hääjuhliamme varten. Kyseessä on sentään viisikerroksinen palatsi.”

Sounio nauraa, että jos hänellä olisi riittävästi rahaa, hän keräilisi vanhoja rakennuksia.
Ateneumin kiehtovaa julkisivua hän kertoo katselleensa sillä silmällä jo pidemmän aikaa. Se pitäisi herättää eloon.

“Miksi Ateneumilla ei ole kunniavalaistusta tai jouluvaloja? Voisiko Ateneumin edessä olla kesällä juhannuskoivut? Upeaa rakennusta ei meinaa nyt edes huomata.”

Mutta astutaan vielä takaisin museon sisälle. Niukkuus on Sounion mielestä museoilta toistaiseksi käyttämättä jäänyt markkinointikortti. Sillä pelaamalla voi luoda uutta kysyntää, koska tunne rajallisuudesta lisää ihmisten kiinnostusta. Sounio kertoo tarinan mestarimyyjä Kirsti Paakkasesta, joka myi Marimekon kankaita korostamalla, että niitä tuskin ehditään painaa kaikille halukkaille. Oikeasti varastot pursusivat kangaspinoja.

”Jos näyttely on esillä kesäkuun loppuun, kannattaa alun perin ilmoittaa, että se päättyy toukokuussa. Kun toukokuun lopussa tulee yleisöryntäys, voidaan suurieleisesti tiedottaa, että valtavan kysynnän vuoksi näyttelyn esilläoloaikaa onkin pidennetty kesäkuun loppuun.”



Museoiden pitää houkutella ihmisiä sisään, mutta  se ei yksin riitä. Niiden pitää jalkautua myös ulkomaailmaan. Esimerkkinä Sounio käyttää käsityöopettajia, jotka päällystivät Suurkirkon portaat patalapuilla. Tapaus sai laajaa mediahuomiota.

”Olisi tärkeää ottaa erilaisilla tempauksilla myös museon ulkopuolinen kaupunkitila haltuun.“

“Museoväki voisi marssia kerran vuodessa torille pukeutuneena mielettömiin asuihin. Samalla voitaisiin järjestää valtakunnallinen tapahtuma, jossa huutokaupataan tarpeettomat museoesineet.“

Hän kertoo hyvin tietävänsä, etteivät museot voi myydä kokoelmiensa esineistöä.

”He sanovat helposti, että heillä on myytävänä vain kokoelmien kuvaoikeudet. Se ei ole totta – monilla museoilla voisi olla vaikka mitä jännittävää myytävää.”

”Alvar Aalto -säätiössä järjestimme huutokaupan, jossa myytiin tiloihin jääneitä hattuja, kävelykeppejä ja voipaperille tehtyjä piirustuksia. Alvarin ehkä päässään pitämästä lakista ja muista esineistä tuli mielettömiä hittejä.”

Ihmisaivot on rakennettu siten, että ne arvottavat asioita: sitä taipumusta museoidenkin pitää Sounion mielestä hyödyntää. Tasaisuus ei ole kiinnostavaa, ääripäät ovat. Hän kehottaa museoita paitsi puhaltamaan yhteen hiileen, myös kestämään tervettä kilpailua huomiosta ja arvosanoista.

”Media rakastaa listauksia. Museoiden pitäisi ruokkia kävijöiden intoa listata asioita, sillä sekin on osa nykyaikaista markkinointia. Mikä on kävijöiden mielestä vuoden paras museo?”

Pysyvyys ja pitkäaikaisuus ovat asioita, joiden arvo korostuu hektisessä maailmassa. Valttina museoilla on se, että ne tarjoavat tietoa ja sisältöä, joka auttaa ymmärtämään maailmaa. Mutta niiden pitäisi kiinnittää huomiota siihen, minkälaisessa ympäristössä ihminen aidosti haluaa lukea, tutkia ja oppia uusia asioita.

”Olohuoneenomainen tunnelmahan se on. Siksi museoiden pitäisikin pyrkiä kansalaisten olohuoneiksi, rennoiksi kohtaamispaikoiksi.”



Muutoksista on helppo puhua, mutta niitä saattaa olla vaikea toteuttaa. Perinteisiin toimintatapoihin tottuneiden päät kääntyvät hitaasti.

”Akateemisia ihmisiä ihmisiä tuntuvat usein kiinnostavan lähinnä oman alan ihmiset ja tieteellinen työ”, harmittelee Sounio. ”Mutta jos et näy ja kuulu ulospäin, lakkaat olemasta. Kansatieteilijä ei voi ilmoittaa olevansa liian sivistynyt ihminen markkinoimaan.”

Näkyvyyden, ja sitä kautta kävijämäärien, kasvattaminen on tärkeää senkin vuoksi, että päättäjät ja poliitikot ovat kiinnostuneita äänestäjistä. Jos museoiden huomioarvo kasvaa, rahoitusta on helpompi saada. Välillisesti se tarkoittaa töitä myös kansatieteilijälle.

”Museot ovat hämmästyttävän laiskoja vastaamaan medialle. Aina, jos joku kirjoittaa negatiivisen uutisen, pitäisi itse kirjoittaa kymmenen positiivista uutista.”

Sounio kertoo, että hänellä on paljon museoalalla työskenteleviä ystäviä. He ovat vapaa-ajallaan hauskoja, luovia ihmisiä. Ongelma on siinä, että heitä pitäisi rohkaista ja ravistella rikkomaan rajoja myös työaikana.

”Museoissa on vahva kulttuuri, joka sanelee miten pitää ja saa toimia. Kaikki vanhat instituutiot ovat samanlaisia: liian turvattuja, hitaasti kehittyviä ja sisäsiittoisia. Fiksujen ihmisten pitäisi päästä ulos laitostumisen siilosta.”

”Nyt koetaan, että ollaan vastuussa vain omasta tontista, vaikka koko työyhteisön pitäisi olla vastuussa kävijämääristä.”

Taikasauvaa heilauttamalla asia ei ratkea. Johtoporras tekee virheen, jos kuvittelee, että markkinointiasiat ovat kunnossa, kun niistä huolehtimaan nimitetään uusi päällikkö. Kaikkien työntekijöiden pitää olla ponnistelussa mukana.

”Viestintä on nykyään osa jokaisen akateemisen ihmisen työnkuvaa.”

Souniolla on konkreettinen ehdotus: ”Museoiden pitäisi sisältään kerätä termiittitiimi, jossa on jäseniä kesätyöntekijöistä tohtoreihin ja kuraattoreihin.  Mahdollisimman epähomogeeninen porukka, jota sparraamaan pyydetään joku näkyviä juttuja tehnyt ihminen.”

Ajatus sivistyksestä ja tiedolliseen eliittiin kuulumisesta kuuluu hänen mukaansa kiinteästi museoväen olemukseen. Siinä ei ole mitään väärää, mutta sisäänpäin lämpiävässä ilmapiirissä on.

”Itse en tule mistään hienosta kulttuurikodista. Minua on aina ärsyttänyt kulttuuriväen tapa pikkuisen nenäkkäästi korostaa omia juuriaan, tehdä jutusta elitististä ja sisäänpäin lämpiävää. Jos kävijämäärät halutaan saada nousuun, asenteesta pitää päästä eroon.”



Lisa Sounio korostaa laukomiensa mielipiteiden kumpuavan rakkaudesta museoihin. Museot ovat hänen mielestään vastaus länsimaisen ihmisen elämäntuskaan, juurien etsintään, kaikkeen. Siksi hän tahtoo palavasieluisesti kannustaa niitä avautumaan uusille mahdollisuuksille.

”Minulle ne tarjoavat vastauksia valtavaan tiedon- ja kauneudenkaipuuseeni. Tietoa, turvaa, inspiraatiota. Märkä uneni olisi saada olla museoalan pölyhuiska ja hiukkaskiihdytin.”

Vaikuttaa siltä, että museodiktaattori jatkaisi tehtävässään enemmän kuin mielellään.

Souniota on väitetty verkostoitumisen Suomen mestariksi. Naiseksi, joka rakentaa itsestään taidokasta brändiä. Mistä syntyy Lisa Sounion henkilökohtainen rohkeus hypätä uusiin tilanteisiin, heittäytyä alttiiksi?

“Tapetissa voi olla näennäisesti helpompaa, mutta jokainen joka haluaa tehdä poikkeuksellisia asioita, joutuu taistelemaan. Pitää vaan olla lannistumatta. Mutta kyllä kritiikki satuttaa myös minua, välillä kovastikin.”

Silloin voi olla mennä rauhoittumaan uskonnottoman ihmisen temppeliin – museoon.

“Jos haluaa saada ajatuksille perspektiiviä, tehdä merkittäviä asioita ja uudistua, tarjoavat museot kaikki avaimet.”

Miltä Sounion ehdotukset kuulostavat? Paljasta ajatuksesi kommenttipalstalla.


Seppo Honkanen
Kirjoittaja on Suomen museoliiton viestintäpäällikkö

40 kommenttia:

  1. Jeps, oikeata puhetta. https://www.facebook.com/photo.php?fbid=491498327584991&set=a.115066528561508.16135.100001744843553&type=1&theater
    Yrjö Nurkkala

    VastaaPoista
  2. Niinhän sitä sanotaan, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Ei taida Sounio museoalasta ymmärtää mitään.

    VastaaPoista
  3. Sounio osui nappiin. Vanhan sukupolven museot eivät täytä uuden sukupolven tarpeita. Uudistu tai tule lakkautetuksi! Museoiden ikuinen ruikutus vähistä varoista on täysin aiheeton. Pieni ja ammattitaitoinen henkilöstö, joka hallitsee nykyajan vaatimukset (sosiaalisen median, aggressiivinen ja kohdistettu markkinointi yms.) saa museon kuin museon hitiksi. Kaikista kalleimmaksi museoille tulee ammattitaidoton henkilöstö. Kotisivut, blogi ja FB-sivut eivät riitä, eikä ainakaan museologian opetus, jossa käsketään kesäisin tekemään puffijuttuja uutiskynnyksen ollessa matalalla.

    Luotan, että uuden sukupolven korvattua nykyinen pian eläköityvä "museoammattilaisten" joukon museot kokevat uuden kukoistuksen.

    Entinen museoammattilainen

    VastaaPoista
  4. Loistavaa Lisa Sounio! Hienoa, että herätetään museoalaa markkinointiin ja brändäämiseen. Myös minä rakastan museoita, valikoidusti kylläkin, mutta olen valmis vierailemaan oudommaltakin kuulostavassa museossa. Museologian peruskurssit käytyäni minulle jäi päällimmäiseksi tunne, etten kelpaa museoon töihin, koska minua kiinnostaa eniten markkinointi, ihmiset (=opastaminen museossa) sekä museokauppa. Korostaessani kiinnostustani näihin asioihin sekä kokemustani museo-opastamisesta ulkomailla, sain nihkeän katseen ja palautteen ettei se ole oikeaa museotyötä. Hei! Ne museon kokoelmista vastaavat ovat tärkeitä, mutta täytyyhän sinne museoon saada kävijöitäkin ja täytyyhän sitä museota markkinoida ja tehdä museo näkyväksi suurelle yleisölle! Ei niillä pelkillä avustuksilla pitkälle mennä, täytyy sen museon jotain itsekin tienata.
    Toistaiseksi jäi museologian opinnot peruskursseihin, voi olla että jatkan vielä joskus ja kyllä minä vielä menen museoon töihin, joko Suomessa tai ulkomailla.

    VastaaPoista
  5. Lisa Sounion ajatukset markkinoinnista ovat varmaankin oikean suuntaisia, mutta hänen käsityksensä museoiden toiminnasta on vähintäänkin omituinen.
    Sounion konkreettisia ehdotuksia museoille:
    - Museorakennuksissa voitaisiin järjestää esimerkiksi tanssiaisia tai naamiaisia.
    - Ateneumille jouluvalot ja juhannuskoivut.
    - Museoväki voisi marssia kerran vuodessa torille pukeutuneena mielettömiin asuihin
    - Valtakunnallinen tapahtuma, jossa huutokaupataan tarpeettomat museoesineet.

    Jyrki Lammi


    VastaaPoista
  6. Olen Lisan kanssa monesta asiasta samaa mieltä. Tullessani alalle kuvittelin museoiden olevan täynnä idearikkaita ja uudistumishalusia luovia ihmisiä. Karu totuus paljastui kun huomasin, että suurin osa ajasta tuntuu menevän oman ammattikunnan tärkeyden korostamiseen sen sijaan, että tehtäisiin alasta ja asiastamme tärkeä myös asiakkaiden silmissä. Ei voida loputtomiin ajatella että hienot kokoelmat yksin riittää, museot kilpailevat ihmisten vapaa-ajasta suurten yritysten kanssa. On pakko pysyä ajan hermoilla ja ennen kaikkea olla rohkea. Itse olen jo päätökseni tehnyt ja aion vaihtaa alaa, en jaksa loputtomasti ponnistella vanhojen museojäärien kanssa jokaisesta pienestäkin uudistuksesta väitellen.

    VastaaPoista
  7. Hei Jyrki kiitos osallistut keskusteluun.

    Harvalla alalla pystytään laskevien kävijälukujen jatkuessa säilyttämään samat tuet ja budgetit. Sen vuoksi yritän auttaa museoväkeä näkemään oman huippukiinnostavan työnsä uudesta näkökulmasta.

    1. Esimerkiksi Alvar Aalto säätiön nuorille suunnittelijoille suunnatussa juhlassa vuonna 2003 "epävirallisesssa huutokaupassa" huutokaupattiin esineet jotka eivät museokokoelmiin kelvanneet ja jotka olisivat muuten menneet roskiin. Niistä kertyi rahaa ja tapahtuma kiinnosti myös sponsoria.

    En tietenkään kannusta museoita myymään kalleimpia aarteitaan, mutta haluan HAASTAA konservatiivista ja omalle alalleen hiukan sokeutunutta väkeä näkemään uusia mahdollisuuksia.

    2. Ateneum on vain yksi esimerkki arkisessa katukuvassa liian vähälle huomiolle jäävästä merkkirakennuksesta. Nyt saasteet ja liian lähellä kulkevat massiivinen liikenne varjostaa Ateneumia. Haluaisin haastaa koko rautatientorin liikennesuunnittelun uusiksi.
    Tarvimme keskustatunnelin ja kävelykatuja.
    Jouluvalot voisivat olla tyylikkäät kuten Yliopiston rakennuksilla Senaatintorilla. Helsingissä on joulu-tammikuussa niin pimeää että valot toisivat iloa ja valoa kansalaisten kaamokseen. Ja ehkä väkeä museoon.
    Metropolitan museo New Yorkissa levittää kutsuvierastilaisuuksissa portailleen punaisen maton. Sponsoreita tälläinen villittely kiinnostaa kovasti. Monet maksavat lipuista ennätyksiä!

    3. Voisin mielelläni olla mukana Museoväen marssissa. En pakottaisi mukaan ketään, vaikka monien palkat maksetaan verovaroista. Haluaisin innostaa ja kannustaa monia työssään ahdistuneita löytämään uusia avauksia ja rahoituslähteitä. Pakolla ei kukaan kehity!

    4. Kun olen työssäni konsulttina 10 vuoden aikana ehdottanut kulttuuritahoille museoihin ja muihin kulttuuri-instituutioihin esimerkiksi kansallisoopperaan juhlia ja lanseeraustilaisuuksia, minulle on usein todettu että jos kaupalliset temput sallitaan menetetään valtion tuet. En tästä lannistu, vaan kannustan alaa katsomaan rohkeasti ja ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen.

    Terveiset Venäjän museoista Jyrkille ja kaikille!

    Tervetuloa osallistumaan keskusteluun!

    VastaaPoista
  8. Budget - budjetti - talousarvio. Olisitko ystävällinen ja käyttäisit puhdasoppista suomenkieltä kun kirjoitat museoammattilaisille tai kenelle hyvänsä suomea puhuvalle. Mikään ei ole niin ärsyttävää ja luotaantyöntävää kuin englanninkielisen sanan käyttö suomenkielisen korvikkeena. Yhtä oksettavia sanoja & käsitteitä ovat brändi, brändäys ja keksittyihin tarpeisiin vetoava mielikuvamarkkinointi. Turhuutta. Ensimmäinen mielleyhtymä sanasta brändi on brandy, "wannabe-konjakki". Brändäys puolestaan johtaa aina väistämättä mustasukkaiseen ja pystyynkuolleeseen maineen ja kuvallisen ilmaisun vahtaamiseen, joka tappaa kaiken luovuuden. Tervemenoa tutustumaan Aalto-yliopiston (mikä kammottava nimivarkaus ja häväistys) tyhjyyttä kolisevaan, vääristeltyyn ja naurettavaan julkisuuskuvaan. Siinä sinulle brändäystä parhaimmillaan.

    Museo ei myy aarteitaan, ei edes kakkosaarteitaan mutta poistettuja esineitä voidaan myydä, mikäli ei rikota museotyön eettisiä sääntöjä. Teit niin tai näin, aina löytyy arvostelijoita ja vilpillisiä ostajia. Aarteita ei mitata rahassa. Museoesineiden sijaan minä huutokauppaisin markkinointikonsultit, brändäysasiantuntijat ja ministerit sekä kansanedustajat viikoksi museoiden kokoelmien pariin töihin tekemään jotain konkreettista tyhjien puheiden sijaan. Huutokaupasta saadut varat käytettäisiin museoiden hyväksi ja orjatyöhön kaupatut markkinointityöntekijät jne saisivat selvitä sen viikon pelkällä ruokapalkalla, joka on enemmän kuin museoiden vapaaehtoistyöntekijät saavat.

    Alvar Aalto vetää kärpäsiä kuin hunaja, mutta onko sinulla aavistustakaan mihin nuo A.A. säätiön museokokoelmiin kelpaamattomat esineet lopulta päätyvät? Ja millaisia pyyntöjä esitetään antiikkikauppiaiden tahoilta Alvar Aallon suunnittelemien rakennusten omistajille ja ylläpitäjille? Minkä verran varastetaan ovien vetimiä, valaisimia ja irtokalusteita ja kaikkea mahdollista maestron suunnittelemista rakennuksista, jos pyyntöihin ei suostuta?

    Museo ei ole tuote, mutta siellä on sisällä tuotteita, joista arvottominta luokkaa edustavat monetaristiset ja liberastiset talouskulttuurit. Ja turhinta humanistiset hyminät, joissa ei eroteta käytäntöä kävijästä. Markkinointi on pseudotiedettä siinä missä "kauppatiedekin".

    VastaaPoista
  9. Lisa on varmasti oikeilla jäljillä. Museoinstituutio on sosiaalistanut museoihmiset liian neutraaleiksi, tosin tämä on minusta ollut jo pitkään muuttumassa.
    Ammatillisesta etiikasta ja käytännöistä on tullut liian kanssa puhdasoppisuutta, ainoita oikeita tapoja toimia.
    Lisa kiinnittää huomiota viihtymiseen ja olohuoneiluun. Itse pitäisin sitä tärkeämpänä halua ja kykyä osallistua ja osallistaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Museot ovat yhä liian esinekeskeisiä ja näyttelyiden sisällöt liian neutraaleja (näennäisen arvovapaita?) suhteessa oman aikamme olennaisiin kysymyksiin.
    Mikko Härö

    VastaaPoista
  10. Mainiota, että keskustelu on lähtenyt käyntiin! Astetta hienompaa, että mukaan kommentoimaan on saapunut myös Sounio itse. Museoväki: käyttäkää ihmeessä hänen markkinointiosaamista hyödyksenne. Nyt vois olla hyvä paikka kysyä vinkkejä tai haastaa lisäpohdintoihin.

    -Seppo Museoliitosta

    VastaaPoista
  11. Yhdyn Lisan erinomaiseen toteamukseen, katsokaamme alaa kuin alaa rohkeasti ja ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen. Totutuissa toimintatavoissa ja mukavuusalueella pyöriminen näivettää yhteiskuntamme.

    VastaaPoista
  12. Museoista tosiaan pitäisi saada kuntalaisten olohuone. Esimerkiksi pelkästään Turun kirjastoissa käy vuodessa 1,9 miljoonaa kävijää, joista 1,6 miljoonaa pääkirjastossa. Museot ovat kaukana näistä luvuista, vaikka molempien instituutioiden tarkoitus on pohjimmaltaan sama: sivistää ja viihdyttää. Ovatko museot paikkoja joissa ihmiset eivät viihdy vai miksi ne ovat Ateneumin Edelfelt, Picasso tai Schjerfbeck -näyttelyitä lukuunottamatta tyhjiä. Jos ihmiset eivät käy museoissa, he eivät myöskään niitä arvosta, jolloin museoiden turha vinkua rahoituksen leikkauksia.

    Tutkimus on nykyään keskittynyt hyvin pitkälle yliopistoihin, sillä nykyään jatkotutkinnon suorittaneet eivät enää siirry museoiden palvelukseen samassa mittakaavassa kuin aiemmin. Tämä näkyy muun muassa siinä, että tieteellisesti korkeatasoisia julkaisuja museot eivät enää oikeastaan julkaise. Tätä vasten Sounion ajatukset ovat loistavia.

    VastaaPoista
  13. Hyvät keskustelijat, kiitos oivaltavista huomioista ja myös kriitikistä! Ärsyynnyn usein itsekin kun joku neuvoo!
    Pahoittelen myös kielivirheitä. Olen matkoilla joten yhteydetkään eivät toimi moitteettomasti. Tuon lisäväriä keskusteluun ensi viikolla.
    Huomautan myös ettei Museolehden haastattelussa paljastettu kaikkein radikaaleimpia ajatuksiani alan kehittämisestä :)
    Todella uudistavia kommentteja ja ehdotuksia odotamme TEILTÄ sillä tunnette alanne parhaiten!

    Tervehtii pölyhuisku Lisa Sounio Pietarista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi valaisevaa kuulla myös ne kaikkein radikaaleimmatkin ajatukset ;)

      Poista
  14. Kiitos Lisa museopuheenvuorosta!
    Kannustajia tarvitaan. Kun viime keväänä mm. Museovirastoa ja Kansallismuseota uhkasivat säästöt ja useampaan kansanedustajaan otettiin aiheen tiimoilta yhteyttä, ei museoiden asiat kiinnostaneet juuri ketään (kiinnostuneita olivat vain Eila Tiainen, vas. ja Outi Alanko-Kahiluoto, vihr.). Syynä on se, että harvat tietävät mitä museoissa oikeasti tehdään. Jotta hienot ja upeat näyttelyt ovat mahdollisia, pitää museoiden esinekokoelmien olla järjestettyjä, puhdistettuja ja tutkittuja. Näin harvoin on. Syynä on se, että päättäjät näkevät nähyttelyt, eivät perustyötä sen takana. Rahaa on helpompi budjetoida näyttelypuolelle, kuin esinetutkimuspuolelle. Tästä syystä Suomen museoiden tulevaisuuden kuva ei ole kovin ruusuinen. Kun esinekokoelmista ei ole kyetty huolehtimaan niin hyvin kuin olisi pitänyt, ei kohta ole enää esineitä, joiden varaan näyttelyitä voi rakentaa. Tästä syystä lainanäyttelyt ja näyttelyt, joissa esineet korvataan seinien isoilla kuvaplansseilla, lisääntyvät. Museoiden kokoelmia hoitamaan tarvittaisiin rutkasti lisää konservaattoreita ja esinetutkijoita. Konservaattoreita on paljon työttömänä mutta museot eivät pysty edellä mainitun budjettivääristymän takia heitä palkkaamaan.

    Museoiden markkinointi on ollut ahdaskatseista ja vakavaa ja on varmasti jatkossakin. Olen aina miettinyt miksi huumorintajua markkinointiin ei saada. Tässä keskustelussakin keskitytään mielummin kommentoimaan kouluttajan kielivirheitä kun katsotaan peiliin. Käsittääkseni Lisan viesti on, että markkinoinnissa pitäisi olla rohkeampi. Markkinointi on monessa museossa lapsen kengissä. Toivottavasti Museo lehden artikkeli ja luento antoivat jollekin museoille uutta ideaa ja potkua. Juhlat, jouluvalot ja koivut ovat vain Lisan esimerkkejä - ei niitä pidä ottaa haudan vakavasti - taaskaan. Kun markkinointia suunnitellaan, ensi annetaan ideoiden lentää ja sitten mietitään, mikä on toteuttamiskelpoista. Jos markkinoinnissa torpedoitaisiin heti kaikki ideat alas - niinkuin osittain tässä keskutelussa - ei tässä maassa olisi minkäänlaista markkinointia. Museoihmiset rentoutukaa! Pois se ryppy sieltä otsasta! Ei elämä ole niin vakavaa - eikä historian tutkiminen.

    Minun ideani olisi, että tähän maahan on saatava mesenaatti/mesenaatteja niinkuin ennenvanhaa, jotka olisivat innokkaita pelastamaan muutaman arvokkaan museokokelman ja konnostamaan kokoelmien säilytystiloja. Se olisi AITO, ARVOKAS teko!

    VastaaPoista
  15. Hyvää keskustelua! Hienoa, että näistä asioista uskalletaan puhua avoimesti. Maailma muuttuu, ja muutoksessa on oltava mukana. Alalla kuin alalla.

    VastaaPoista
  16. Onko nyt niin, että museoiden pitää muuttua markkinapaikoiksi, jossa uusliberismin hengessä kaikki on kaupan. Tärkeintä on myyminen, mainostaminen, brändääminen, pinta ja ulkokuori. Jenkkimeininkiäkö tänne ihan tosiaan kaivataan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet museopiltit ovat unohtaneet oman kuolevaisuutensa ja uskovat olevansa jumalaisen ikuisia egoismissaan ja hetkessä elämisessä. Unohdetaan että ollaan sukupolvien ketjun osa. Tallentamisella, kokoelmilla ja tutkimuksella on arvoa jo siinä että ne säilyttävät tietoa ja mahdollistavat sen esille tuomisen ja näkyväksi tekemisen sellaisessa tulevaisuudessa jonka olemusta emme vielä tiedä tai tunne. Kypsä pieni ihminen tajuaa ajallisen perspektiivin ja kulttuuriarvot muun kuin bisneksen ja mammonanpalvonnan määrittäminä. Arvottomuuden ajan profaanissa Euroopassa ja Suomessa kaikki on laskettavissa euroissa, kaikki moraali on kaupan ja kuin takki se vaihdetaan kvartaaleittain.

      Poista
  17. Kirjastojen ja museoiden vertaamiseen toteaisin vain, että kirjastojen käyttö on yleisölle maksutonta, useimpien museoiden ei. Muun muassa siitä johtunee suuri ero kävijämäärissä..

    VastaaPoista
  18. Hyviä näkemyksiä Souniolla, mielestäni. Mutta ei sivistyksen linnake -imagosta tarvitse taistella eroon. Tämän vuoden Tieteen päivillä Matti Apunen peräänkuulutti kansanliikettä kunnollisen sivistyksen puolesta tässä brutaalin viihteen maailmassa. Siinäpä täky museoille! Kyllä ihmisillä sivistystahtoa ja tiedonjanoa riittää, ja niitä voi hyödyntää Sounion hahmotteleman kyynärpäätaktiikan mukaisesti. Kilvoittelua paikasta auringossa museotyökin on.

    Eero

    VastaaPoista
  19. Museoiden markkinoinnista syntynyt mielikuva on, etteivät ne todellakaan ole olleet mainittavan aktiivisia tai luovia. Mutta haastattelussa esitetyt ajatukset tilanteen korjaamiseksi, ovat ainakin minulle, kovin vieraita. Haastattelun päälauseksi tuntuu nousevan: ”Minkä tahansa asian voi tehdä kiinnostavaksi, kunhan esittää sen oikein.” Keinoiksi tehdä museot kiinnostaviksi tarjotaan: Tanssiaisia, naamiaisia, juhlia, hääöitä, itsestään meluamista, työhyvinvoinnin ja uudistumisen temppeleiksi julistautumista, julkisivun eloon herättämistä, olohuoneenomaiseen tunnelmaan pyrkimistä ja vaikka minkä jännittävän myymistä. Suonio ehdottaa myös niukkuudella pelaamista ja rajallisuuden tunteen herättämistä sekä sponsoreita herättävää villittelyä ja lopuksi museot laitetaan kilpailemaan paremmuudesta.

    Tanssimista, juhlimista, meluamista, julistautumista, tunnelmaan pyrkimistä, pelaamista, myymistä, herättämistä, villittelyä, kilpailemista… Tätä brändäys sitten ilmeisesti on. ”Minkä tahansa asian tekemistä mielenkiintoiseksi,” vailla pohdintaa sisällöstä, vastuusta tai ylipäätään tosista asioista. Suonion kanssa olen samaa mieltä siitä, että museot ovat laiskoja vastaamaan medialle. Mutta kehotus vastata negatiivisen uutiseen kymmenellä itse kirjoittamalla positiivisella uutisella on minulle vieras. Onko uutinen todellakin vain jotain, joka itse luodaan peittämään negatiivisa ilmiöitä.

    Jyrki Lammi

    p.s. Olen täysin "museoalan marginaalissa" toimiva kansalainen vailla valtaa tai voimaa.

    VastaaPoista
  20. Itse ihmettelen miksi museossa tapahtuva "kevyempi" toiminta katsotaan jotenkin uhaksi sisällölle. Tarkoitan siis juuri näitä naamiaisia, tanssiaisia jne. Jopa kunnollisen museokaupan olemassaoloa olen muutamien pitkän linjan museoihmisten kuullut kyseenalaistavan. Jos minä olisi diktaattori, määräisin museoiden ovat avoimiksi ja pääsymaksut poistettaviksi, lisäisin museokauppa ja ravintolatoimintaa sekä muuta oheistoimintaa rohkeasti. Ei itse sisällön silti tarvitse muuttua läpeensä populistiseksi. Nykyään tuntuu, että asiakkaiden ei edes haluta viihtyvän museossa. Muualla maailmassa meno on jo muuttunut.

    VastaaPoista
  21. Ruotsissa lounasdisco museossa:

    http://statensmusikverk.se/musikochteatermuseet/artikel/museum-lunch-beat-24-juli-16-augusti/

    Hauska idea ja sopii mukaan tähän irrottelevaan keskusteluun!

    Outi Turpeinen

    VastaaPoista
  22. Aikaisemmalta anonyymiltä lainattua: "Luotan, että uuden sukupolven korvattua nykyinen pian eläköityvä "museoammattilaisten" joukon museot kokevat uuden kukoistuksen."

    Toivossa on hyvä elää. Vaikuttaa vain pahasti siltä, että museot eivät palkkaa eläköityneen työntekijän tilalle uutta, vaan virka vain jätetään täyttämättä tai lakkautetaan.

    Terveisin vuosi sitten valmistunut, veronmaksajien rahoilla kovatasoisen koulutuksen saanut museoammattilainen, joka ei näköjään kelpaa pienemmillekään kotiseutumuseoille edes kesäoppaaksi. Taitaa olla alanvaihto edessä, kun töitä ei ole eikä uusien lakkauttamisten takia näköjään tulekaan... :/

    VastaaPoista
  23. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  24. Paljon hyviä kommentteja, kiitos!

    Muutama näkökulma, joihin itse uskon:

    1. Minkä tahansa asian saa tehtyä tylsäksi tai mielenkiintoiseksi. Joidenkin asioiden kohdalla se on vaikeampaa kuin toisten, mutta kaikki riippuu esitystavasta.
    2. Hauskuuden synonyymi ei ole vähä-älyisyys.
    3. Syvällinen sisältö ei muutu köykäiseksi, vaikka sen esittää kepeästi.
    4. Kaiken ei pidä olla hauskaa ja viihteellistä, mutta kapulakieltä ei tarvitse kukaan.
    5. Kuka muistaa palavasti innostuneensa viranomaistiedotteesta?

    Keskustelun jatkumista toivoen,

    Seppo Museoliitosta

    VastaaPoista
  25. Jyrki Lammi museodiktaattorina 1/2 tunnin ajan

    Jos olisin museodiktaattori kohdistaisin huomioni siihen, missä museot ovat parhaita. Tanssiravintolassa on parempi juhlia kuin museossa. Tavaratalossa on parempi tehdä ostoksia kuin museossa. Virtuaalimaailman ja uusimman teknologian kohtaa paremmin alan yrityksissä kuin museossa. Historiaa havainnollistaa BBC:n dokumentit paremmin (varsinkin suuremmalla rahalla) kuin museot. Hääyökin sujunee paremmin hotellin sviitissä kuin museossa. Se missä museot ovat ylivoimaisesti parhaita ovat ESINEET. Esineet ovat museoiden paras ja ainoa keino taistella ihmisten huomiosta. Ihmisiä voidaan houkutella esineiden äärelle laadukkaalla ja vaikka kuinka villillä markkinoinnilla ja kun ihmiset ovat museossa esineiden äärellä heitä voi viihdyttää ja jopa opettaa vaikka kuinka villeillä keinoilla. Silti se, joka voimakkaimmin erottaa museot kaikista muista yhteisistä olohuoneista, on mahdollisuus kohdata mielenkiintoisia vanhoja esineitä.

    Kysyin baarissa (parempi paikka ottaa pari olutta kuin museo) ystävältäni millaisen näyttelyn hän haluaisi Kansallismuseossa nähdä. Vastaus oli: ”Näyttely jossa olisi esillä KAIKKI museon tuolit tai ylipäätään istumiseen kaytetyt vehkeet.” Museotyön realismi asettaa omat rajansa, mutta idea luottaa puhtaasti esineiden voimaan on hyvä. Istumisen kulttuurihistoriasta voi jakaa tietoa ja oheen voi järjestää trendikkäitä ”Sit on it-workshoppeja...” mutta pääosassa museossa ovat aina esineet.

    Jyrki Lammi
    kansalainen, yrittäjä (jolla on näköjään luppoaikaa….)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä erota baari- ja museokokemuksia toisistaan! Pari drinkkiä ennen museokäyntiä herkistää aistit ja parantaa elämystä huomattavasti. Sen parempi, jos ne drinkit voi ottaa museon seinien sisällä. Tällaistakin voisi tuoda esiin perhekeskeisyyden vastapainona.

      Toiseksi, tuolinäyttely on jo tehty: http://blogs.helsinki.fi/wdc-2012/yliopisto-istuu/


      Poista
    2. Ihan huomiona tavallisen, satunnaisesti museoissa käyvän kansalaisen näkökulmasta:

      Minulle museossa tärkeintä eivät ole esineet vaan kokemus. Kokemus voidaan luoda esineiden avulla - ja se voidaan pilata keskittymällä vain niihin. Pääsääntöisesti esineen pitäisi olla lähinnä apuväline kokemuksen saavuttamisessa. Kuten alla on todettu, samat ja samanlaiset esineet eivät jaksa kiinnostaa ikuisesti. Tietysti tätäkään ei pidä ymmärtää liian kapeasti: pelkkä perinteinen esinenäyttely voi olla osa museota, mutta yksinään se ei mielestäni riitä. Suurimmalla osalla meistä tavallisista pulliaisista kuva museoista on juuri tämänkaltainen. Esineitä loputtomissa lasivitriineissä.

      Poista
    3. "Anonyymi 3.33" Olen kanssasi sämaa mieltä, vaikka painotan asioita eritavalla. Museoiden ainutlaatuisuus verrattuna muihin "kokemustehtaisiin" ovat juuri esineet, joita voi tietysti esitellä kiinostavasti tai epäkiinnostavasti.Mikäli museot alkavat kilpailla kaupallisten "elämystehtaiden" kanssa niiden aseilla (vrt. Sounion ehdotukset?) on kamppailu varmuudella hävitty. Kokemus esineiden äärellä voi syntyä niiden laadusta, määrästä, poikkeuksellisuudesta jne. Kokemusta vahvistaa vielä annettu tieto, oma tekeminen jne. Provokatiivisesti: Jos veteen hyppiminen ei kiinnosta ei kannata mennä katsomaan uimahyppykilpailua. Jos tuohirove vitriinissä ei pätkääkään kiinnosta ei kannata käydä museossa. J. Lammi

      Poista
    4. Esineiden takaa etsitään myös itse ihmistä, elämää ja eri aikojen arvoja, ne ovat symboleina hyvin arvokkaita. Museoihmisten pitäisikin tajuta ottaa arvoihin kantaa tässä ajassa, joka on kovin raadollista rahan ja bisneksen palvontaa.

      Poista
  26. Ainakaan pienellä paikkakunnalla hieno esinekään ei jaksa kiinnostaa paikkakuntalaista, joka on käynyt museossa katsomassa sitä esinettä jo useamman kerran. Koska näyttelyiden kestoa jouduttaneen monessakin museossa tulevaisuudessa resurssisyistä pidentämään, tarvitaan tapahtumia tai jotain muuta ihmisvoimin tuotettua sisältöä, joka parhaimmillaan tuo uudestaan ne samat kävijät / uusia kävijöitä museonäyttelyyn. Mitä hulvattomampaa > sitä suurempi huomioarvo > sitä enemmän kävijöitä. Jos museot haluavat koteloitua palvelemaan niitä kymmentä kävijää, jotka häiriintyvät mikäli ”mikään muuttuu”, niin _sitten_ voi jättää hyvästi ammattimaisesti hoidetuille museoille. Museon rahoitusta on helppo vähentää, jos sillä ei ole yhteisössään / yhteiskunnassa minkäänlaista näkyvyyttä tai se ei näyttele minkäänlaista osaa ihmisten elämässä.

    Eri asia on se, tarvitseeko kaikkien tapahtumien ja irrottelevien avauksien olla museoiden itsensä tuottamaa. Kunhan se tapahtuu museon "siipien suojassa".

    VastaaPoista
  27. Turun ja Hämeenlinnan välillä ajettava "Pirturalli" on kerännyt omaan kotiseutumuseoomme lisää katsojia ollen yhtenä etappina matkalla.

    Täksi kesäksi ideoin Paimionjoki-aiheisen näyttelyn, johon sitten tulivat mukaan kaikki ao. virran varrella olevat museot Somerolta Paimioon saakka. Eli yhteistyössäkin on voimaa.....

    Teemapäiviä kehitellään eli pääsisit itse kokeilemaan maton kutomista kangaspuilla tai jauhojen tekoa käsikivillä jne jne.....

    Kun vain olisi tarpeeksi aikaa - vapaaehtoistoimijat pikkuruisilla paikkakunnilla ovat niin monessa mukana :)

    VastaaPoista
  28. Samanlaista bisnesmyyntikoulutusta ja aivopesua kaikkialla nykymaailmassa, jossa suurin ja keskeisin arvo on raha ja myyntiarvo, peukutus ja tykkääminen. Smooth operator! Katsotaan parin vuosikymmenen päästä mitä mieltä tästä ajasta ja museoalan "kehittämisestä" silloin kirjoitetaan...Pop-up-pellet hektisen elämänsä kiireessä menettävät kyvyn ajatteluun, arvot ovat kovin pinnallisia ja lapsellisia. Museoille myydään amerikanmeininkiä ja sinisilmäistä isovelitekniikan palvontaa. Bisnesmanagerismin aikakauden arvottomuus on kovin surullista.

    VastaaPoista
  29. Minusta on pirun sääli, että Museoliitto suhtautuu esimerkiksi Suomenlinnan Lelumuseoon kovin ylimielisesti. Koen, että teen suorastaan syntiä esitellessäni kokoelmaani yleisölle: liiton pönkkötätien ja -setien mielestä kenelläkään muulla ei ole oikeutta käyttää edes sanaa museo. Fiksumpaa olisi käydä rakentavaa vuoropuhelua ja pyrkiä hakemaan kanavia yhteistyölle - mutta sen sijaan en kelpaa olemaan edes liiton jäsen. Ei siitä sen kummempaa, mutta maksakaa edes pääsymaksu tänne tullessanne, liiton jäsenkortilla pummaamisen sijaan - yksityisyrittäjälle ne lipputulot ovat osa elinkeinoa. Penniäkään emme ole koskaan yhteiskunnalta tukia saaneet, ja silti ollaan elossa vielä (28 vuotta). Hahaa, kuinka ärsyttävää!

    VastaaPoista
  30. Suomen museoliiton jäseniä ovat ja jäseniksi voivat hakeutua yksityiset ja julkiset yhteisöt, jotka ylläpitävät museota (äänioikeutettu liittojäsen) ja yksityiset ja julkiset yhteisöt, jotka kannattavat Suomen museoliiton toimintaa (äänioikeudeton kannatta jäsen). Jos Suomenlinnan Lelumuseon taustayhteisö täyttää jomman kumman näistä kriteereistä Suomen museoliiton puolelta jäseneksi liittymisessä ei ole esteitä.

    Suomen museoliiton jäsenet ovat siis yhteisöjä eikä henkilöitä. Tästä syystä Musoliitolla ei myöskään ole jäsenkortteja, joten tältä osin meidät on palautteessa sekoitettu johonkin toiseen organisaatioon.

    Olen täysin samaa mieltä siitä, että jatkuva vuoropuhelu museokentän ja museokentän ulkopuolisten kanssa on sekä museoalan että Suomen museoliiton menestyksen edellytys.

    Keskustelun ja vuorovaikutuksen lisäämiseksi olemme viime aikoina tehneet myös melkoisesti töitä. Olemme lisänneet koulutustarjonnassamme ajankohtais- ja tietopäiviä. Olemme avanneet uudet keskustelukanavat mm. tämän blogin sekä twitterin ja Facebookin, jossa on ilahduttavasti yli 600 tykkääjä. Toki puhelimetkin ja sähköposti edelleen toimivat ja toimisto Annankadulla on auki arkisin 9.30-15.30. Ainoa heikennys on, että luovumme meneillään olevassa toimistomme remontissa toimistomme faksista.

    On tosiaan sääli, kun olemme onnistuneet antamaan sinulle toiminnastamme ylimielisen ja pönkön kuvan. Tämä ei vastaa sitä tavoitetta, jonka olemme itsellemme asettaneet. Meidän kannalta lohduttavaa on, että ylimielisyys ja pönkköys ei ole se kuva, joka on rakennettavissa asiakaspalautteidemme laajemmasta otoksesta. Tilanne on päinvastoin.

    28 vuotta museon ylläpitämisessä on kunnioitettavan pitkä aika ja toivon, että hyviä toiminan vuosia on edellen paljon edessäpäin. Suomen museoliitto on luonnollisesti ensisijaisesti jäsentensä edunajaja, viestijä ja kehittäjä, mutta olemme erittäin iloisia kaikista virkeistä museoista.

    Kun/jos haluat tietää lähemmin jäseneksemme liittymisestä, ota yhteyttä: Kimmo Levä, 040 166 2816 tai kimmo.leva@museoliitto.fi

    VastaaPoista
  31. Kiitos Kimmo vastauksesta, tokihan tuon tiesin. En kuitenkaan näe mitään järellistä syytä alkaa yhteisöksi, toiminimellä hoituu monipuolinen työni parhaiten. Koska tätä yksinäni teen, yhteisön (ry:n) perustaminen - ajatuksella perheenjäsenet hallituksen jäseninä - on minusta huijausta. Mutta sellaistahan kulttuurinkentällä on paljon, koska apurahahanat yms. eivät muuten aukea.

    Joka taas johtaa siihen, että kyläyhdistyksen säilykepurkkimuseo jossa käy neljä asiakasta viikossa, voivat olla liiton jäseniä (?) ja saada jopa taloudellista tukea, mutta toimija, joka on vakinaistanut paikkansa yksityisyrittäjyyden pohjalta ei pääse osallistumaan edes viralliseen keskusteluun. Eikö tämä kuulosta aika omituiselta?

    Yksityisenä kulttuurityöläisemä, olen tulosvastuussa itselleni ja perheelleni: ei asiakkaita, ei kaurapuuroa. Suomenlinnan Lelumuseossa vierailee noin 15000 asiakasta vuosittain, ja olemme näissä olosuhteissa pakotetut olemaan auki vain kesällä.

    Hiukan edes sitä henkistä tukea jään kyllä tältä yhteiskunnalta - kuten myös museoliitolta - kaipaamaan (vaikka kiitos siitä hyvien jatkojen toivotuksesta).

    kesäterveisin
    Petra Tandefelt

    VastaaPoista
  32. Suomen museoliitolla on yritysjäseniä, joiden tehtävänä on museon ylläpito. Niitä on liittojäseninä, mutta erityisesti kannatusjäseninä. Henkilöjäseniä emme ole enää muutamaan vuoteen ottaneet lisää jäseniksemme. Toiminimi on yritysmuoto muiden joukossa, joten lähtökohtaisesti ei ole mitään estettä, ettei edustamasi yritys (meillä termillä yhteisö) ei voisi olla Suomen museoliiton jäsenenä jommassa kummassa luokassa. Toiminnan laajuudella on merkitystä liittojäsenluokkaan. Toiminnanlaajuutta arvioimme palkkasumman perusteella. Suurimmat liittojäsen museot ovat luokassa I ja pienimmät luokassa III.

    Suomen museoliiton tehtävänä on auttaa museoita menestymään. Teemme sitä jäsenistölle suunnatun koultus- ja kehittämistoiminnan, edunvalvonnan ja viestinnän kautta. Suora taloudellista tukea emme jäsenillemme jaa, eikä Suomen museoliiton jäsenyys ole edellytys avustusten saamiseen esim. Opetus- ja kulttuuriministeriöltä tai muilta taloudellisen tuen jakajilta.

    Yhteiskunta jakaa lukuisia avustuksia, joissa ehtona on yleishyödyllinen toiminta, jota yrityspohjainen toiminta harvoin täyttää, mutta on toki olemassa myös yleishyödyllisiä yrityksiä. Euromääräisesti näitä suurempi valtion ja useimpien kuntien budjetissa ovat kuitenkin suoraan yrityksille kohdistuvat yritystuet. Uskon, että pelkästään avustusten saamiseksi toimintaanne ei kannata muuttaa yhdistys tai säätiö pohjaiseksi. Tukiovia saattaisi tässä sulkeutua enemmän kuin avautua.

    VastaaPoista
  33. Hei, tuo olikin sitten uutta tietoa. Olin yhteydessä liittoonne 2000-luvun alussa kun teimme täällä sukupolvenvaihdosta. Keskustelin silloin puhelimitse ilmeiseti edeltäjänne kanssa (nainen, en muista nimeä). Minulle selvitettiin hyvin seikkaperäisesti se, kuinka Lelumuseo ei voi olla jäsen, ja puhelusta jäi erittäin erittäin epämiellyttävä jälkimaku.

    VastaaPoista
  34. Museodiktaattori Lisa Sounio kiittää vilkkaasta keskustelusta ja jatkaa sitä mielellään EU-vaalikampanjansa puitteissa. Lisa perustelee päätöstään lähteä ehdolle EU:n parlamentin vaaleihin tänä keväänä osoitteessa http://lisasounio.com

    Kampanjatiimin puolesta, Anu Halme

    Kampanjatiimi http://lisasounio.com

    VastaaPoista