maanantai 29. huhtikuuta 2013

Madmuseums

Kimmo Levä listaa Madventures-sarjan seikkailijoiden menestyksen taustatekijät. Samoja ohjeita voi hyödyntää myös museoissa.

Culture Finland -hankkeen päätösseminaaria vietettiin hienoissa puitteissa ja laadukkaalla ohjelmalla Musiikkitalossa Helsingissä 9.4.2013. Tilaisuuteen toi sopivaa virallisuutta se, että hankkeen loppuraportti luovutettiin kulttuuriministeri Paavo Arhinmäelle. Raportti on luettavissa opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla.

Tilaisuudessa esiintyivät myös kaverukset Riku Rantala ja Tuomas ”Tunna” Milonoff. Heidän tuottamansa seikkailusarja ”Madventures” on ollut huikea menestys. TV-sarjaan on ostettu esitysoikeudet suurin piirtein kaikkiin maihin, mukaan lukien Pohjois-Korea. Ruotsiin ohjelma ei sen sijaan ole päätynyt, minkä voinee tulkita siten, että Madventuresin idea on ollut kadehdittavan hyvä.

Menestymisensä tekijöiksi he kertoivat kattavan listan:
  1. 4I: Intohimo (haluatko tehdä tätä hommaa), intensiteetti (pitää takoa, kun rauta on kuumaa), intuitio (sisäinen, mutta monipuolisen arviointiin perustuva tieto siitä, että tämä on hyvä juttu) ja itseensä uskominen (tavoitteet riittävän suuria).
  2. Positiivinen suhtautuminen
  3. Uskottavuus ja aitous
  4. Kansainvälisen tason tinkimätön laatu (mahdollista myös pienellä budjetilla)
  5. Oikea ajoitus: ensimmäisten joukossa hyödyntämässä uutta teknologiaa ja trendejä
  6. Brändi ja bändi (sisällön oltava ykkönen ja siitä on kaikkien pidettävä kiinni)
  7. Aistit herkkinä (lähelle ei aina näe, joten kannattaa kysellä mitä meiltä oikeastaan halutaan ja mikä kiinnostaa)
  8. Itsensä likoon laittaminen (rohkeasti epämukavuusalueelle eli uuteen kiinni, vaikka se pelottaa ja riski epäonnistumiseen on ilmeinen – useimmiten se kuitenkin kannattaa)
Rantala esitteli tilaisuudessa Madventures-sarjan jaksoja, joissa he ovat olleet tekemisissä ihmissyöjien, mafiosojen ja pilvenpiirtäjistä laittomasti hyppivien porukoiden kanssa. Lisäksi he ovat laittaneet kroppansa peliin esimerkiksi sushipöytänä. Esittelystä ja videopätkistä oli helppo aistia, että Madventures-parivaljakko elää kuten opettaa. Epämukavuusalueella ollaan kauhuksi asti.

Museoiden sisällöntuottajien, kehittäjien ja johtajien on myös entistä useammin otettava askel epämukavuusalueelle: kokeiltava uutta, kohdattava uusia ihmisiä ja toimintakulttuureita. Meidän ei sentään tarvitse saada otetta ihmissyöjäheimosta. Sen sijaan pientä kauhua ja kämmenten hikoilua seuraa jo siitä, että päätämme ottaa ensimmäisen yhteyden uusiin asiakkaisiin ja kumppaneihin tai tarjoamme toimittajille juttua kirjoitettavaksi. Uuden kokeilu kuitenkin kannattaa – emme tule syödyksi ja olemme vähintään yhtä kokemusta ja tarinaa rikkaampia.

Minä päätän, että ennen perjantaita 3.5.2013 olen ottanut yhteyttä yhteen uuteen Miljoona uutta kävijää -ohjelman potentiaaliseen rahoittajaan. Tavoitteena on päästä esittelemään ohjelmaan hyvin soveltuvaa miljoonan euron kumppanuuspakettia. Katsotaan, tulenko syödyksi. Mikä on sinun seikkailusi tällä viikolla?

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

Seminaarin aineistot ovat luettavissa osoitteessa:
http://www.maaseutupolitiikka.fi/teemaryhmat/kulttuuri/kulttuurimatkailufoorumi

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kymmenen vinkkiä museoiden tiedotukseen


Museoliiton viestinnän koulutuspolun opiskelijat YLE:n vieraana PS-ohjelman tiloissa. Kuva: Seppo Honkanen / SML


Miten museoiden kannattaa lähestyä tiedotusvälineitä? Tuuli Rajavuori tiivistää YLE:n henkilökunnan kanssa käydyt keskustelut kymmeneen vinkkiin. 


Museoliiton viestinnän koulutuspolun opiskelijat vierailivat 16.4.2013 YLE:n tiloissa Isossa Pajassa osana koulutuspolun ensimmäistä moduulia. Vierailun aikana tapasimme Ylen kulttuuritoimitukseen väkeä ja kuulimme kiinnostavia vinkkejä, miten museoiden kannattaa lähestyä Yleisradiota.

Alle on koottu illan keskusteluissa esiin nousseita vinkkejä.

  1. Tiedotteen on hyvä olla lyhyt, ytimekäs ja selkeä. Lähetä tiedote ajoissa.
  2. Toimitukseen lähetetyt viestit menevät perille ja ne luetaan, vaikka niihin ei aina voida vastata heti. Idea saattaa jäädä hautumaan ja siihen palataan, kun tilanne on sopiva.
  3. Kannattaa seurata tiedotusvälineitä ja panna merkille, kuka toimittajista voisi olla kiinnostunut juuri omasta aiheestasi. Kohdennettu viesti on yleensä toimivampi kuin toimituksen yleisosoitteeseen lähetetty idea.
  4. Ennakkotiedottaminen on hyvä asia, mutta saman asian toistaminen liian usein ei välttämättä ole paras keino lähestyä tiedotusvälinettä.
  5. Kulttuurialan organisaatioiden ei kannata ulkoistaa viestintää ulkopuolille viestintätoimistoille, sillä ajoittain on päädytty ikäviin tilanteisiin, joissa viestin lähettäjä ei tunne sisältöjä riittävän hyvin.
  6. Televisioon tulevat pätkät kuvataan usein mielellään jo pari päivää ennen avajaisia, jolloin näyttelytiloissa on rauhallista. Mahdollisesti silloin vielä kesken oleva näyttelynrakentaminen ei yleensä ole ongelma, sillä kuvakulmat voidaan rajata sopivasti. 
  7. Näyttelyiden lisäksi myös muu museotyö kiinnostaa. Omaa osaamista kannattaa tarjota rohkeasti. Kurkistus museon kulissien taakse on usein kiinnostavampaa kuin perinteinen vierailu museon näyttelyssä.
  8. Ihmiset ovat aina kiinnostavia. Ole valmis esiintymään itse tai etsimään tilanteeseen sopiva työtoveri.
  9. Tiedotusvälineisiin päätyminen on joskus kiinni myös sattumasta. Ei siis kannata lannistua, jos ensimmäiset yritykset eivät vielä tuota tulosta.
  10. Tiedottamiseen voisi lisätä ripauksen rentoutta!

Lämpimät kiitokset kiinnostavasta vierailusta ja hedelmällisistä keskusteluista!

 Tuuli Rajavuori
Kirjoittaja on Suomen museoliiton projektisuunnittelija

torstai 18. huhtikuuta 2013

Kuinka uusi media muutti viestinnän [Prezi]


Viestintäpäällikkö Seppo Honkanen koettaa tiivistää median muutoksen yhteen Prezi-esitykseen.



Elämme keskellä suurinta  media- ja viestintämurrosta kirjapainotaidon keksimisen
jälkeen.

Aihetta käsittelevää Prezi-esitystä selataan kuin Power Pointeja: klikkailemalla hiirellä tai käyttämällä nuolinäppäimiä. Sisällön voi avata koko näytön suuruiseksi klikkaamalla oikeassa alakulmassa olevaa full screen -painiketta.

Esitys on koottu Suomen museoliiton Viestintäpolku-koulutuksen osaksi.

Avaa "Kuinka uusi media muutti viestinnän" tästä!



 



Seppo Honkanen
Suomen museoliiton viestintäpäällikkö


maanantai 8. huhtikuuta 2013

QR-koodien tulevaisuus museoiden näyttelyissä

Museoliiton koulutuspäällikkö Leena Tornberg pohtii QR-koodien käyttöä.




Tervehdys QR-koodin muodossa:











Museoliitto järjesti maaliskuussa
some-koulutuspäivän. Yksi aiheista käsitteli QR-koodien luomista ja mahdollista käyttöä museokontekstissa. En ole itse ollut käytännön näyttelysuunnittelutyössä pariin vuoteen, mutta QR-koodit ja näyttelyt ovat pyörineet mielessäni viime aikoina.

Kuuntelin 1,5 tuntia kestäneen yleisluennon QR-koodeista ennen koulutuspäivän alkua. Luennoitsija väitti, että koodit ovat tulevaisuutta muodossa tai toisessa, koska ne on hyväksytty mm. ISO-standardeihin. Niiden käyttö tulee yleistymään ja lukemiseen liittyvä tekniikka yksinkertaistuu entisestään tulevien vuosien aikana. Toivottavasti näin käy. 

Luennolla opin lisäksi, että yhden koodin taakse voi maksimissaan laittaa 2 440 merkkiä. Se tarkoittaa, että kyseessä on lyhyiden tekstien välittämisen väline. Koska merkkimäärä on noin vähäinen, yleensä koodi avaa käyttäjälle URL-osoitteen, joka takaa avautuu vaikka kuinka isoja materiaalimääriä. Sekin jäi esittelystä mieleen, että mitä lähempänä merkkimäärä on maksimima, sitä pienemmäksi muuttuvat koodin ruudut. Jos ruudut ovat tosi pieniä, koodin nappaaminen kännykälla tai muulla lukulaitteella saattaa vaikeutua. Blogin alkuosan koodin takana on vain 26 merkkiä.

Vakavammin aloin pohtia koodien käyttöä tanskalaisen museoedustajan CIMUSET-konferenssiesityksen pohjalta viime elokuussa Tampereella. Esitys oli upea: kaikki tuntui toimivan kuin Strömsössä. Koodien takaa taisi löytyä esimerkiksi kieliversioita ja lisätietoa kohteista.

Halusin saada autenttista käyttäjäkokemusta. Vierailin eräässä suomalaisessa museossa, jossa nettisivuston mukaan QR-koodeja pitäisi olla käytössä.

Museossa todettiin, että eivät heillä ole QR-koodit käytössä, koska museo sijaitsee paikassa, jossa kännyköiden yhteydet eivät oikein toimi parhaimmalla mahdollisella tavalla. 



Aihetta käsitelleellä luennolla minulle annattiin kätevä ohjeen: Lataat tällaisen ilmaisen lukijaohjelman, kun sinulla tulee tarvetta QR-koodien käyttöön. Saatavissa se on Applen, Androidin ja Nokian sovelluskaupoista. 

Ajattelin ladata tällaisen lukijaohjelman työpuhelimelleni. Minua tietoteknisemmä kollegan avulla saimme sen puhelimeeni noin 1,5 tunnissa. Jos tämä olisi pitänyt tehdä sellaisessa museossa, jossa kännykkäyhteydet ovat sijainnin vuoksi huonot, olisi se jäänyt tekemättä. 

Päällimmäisenä tunteena saattaisi sillä hetkellä olla harmitus museota kohtaan, eikä huikea innostus uuden teknologian tarjoamista mahdollisuuksista. Mutta lataa sinäkin kätevästi lukulaite puhelimeesi: http://www.infosticker.fi/opas/koodilukijat-puhelimeen/.



Toisaalta oli mielenkiintoista kuulla Museoliiton Miljoona uutta kävijää -ajankohtaispäivässä Jukka Laikarin esitys, jossa hän kertoi QR-koodien olevan enemmän arkipäivää Venäjällä kuin meillä täällä Suomessa. Vaikutelmaa lisäsi tieto samalla viikolla Teatterimuseossa luennoineesta venäläisestä SmartMuseum –yrityksestä. 


Tältä näytti venäläisten paviljonki Venetsian biennaalissa viime vuonna. 


Venäläisten paviljongissa seinät ja katto olivat täynnä QR-koodeja. Kävijä oli saanut käyttöönsä paviljongilla iPadin, jolla hän oli voinut tutustua QR-koodien taustalla oleviin sisältöihin. Näyttelyn yllätyksellisyys oli taattu.

Soittelin ja lähetin sähköpostia muutamille näyttelyalan kolleegoille. Minkä verran he ovat käyttäneet näyttelyissään QR-koodia? 

Rovaniemen tiedekeskus Pilkkeessä, Vakoilumuseossa Tampereella ja Heurekassa on käytetty jonkin verran. Uusimmissa näyttelyissä käyttöä suunnitellaan esimerkiksi Espooseen avattavassa Haltiassa. 

Hakukoneella etsiessä näyttää siltä, että QR-koodeja käytetään eri puolilla maailman museoita. Kysyin kollegoilta myös, ovatko he itse viime aikoina näyttelyissä käydessään nähneet QR-koodin innovatiivista käyttöä.

Minun otoksellani ei tullut mieleen ihan jalat alta vieviä -esimerkkejä. Esimerkiksi Englannista, jonne usein museomaailmassa katsotaan, esimerkki näytti tälläiseltä.  (Kuva: Museum of London/ Jukka Halttunen – Ten Twelve) 



Hiirenkorvalle mennyt kontaktimuovi ei lisää luottamusta. Jään innolla odottamaan, jos saisimme tähän blogiin kommentteina työtuolilta pudottavia huikeita ja hyviä esimerkkejä. Missä olette nähneet esimerkillistä QR-koodien käyttöä?

Leena Tornberg
Kirjoittaja on Suomen museoliiton koulutuspäällikkö


PS. Blogin alkuosan QR-kooditervehdyksen takana lukee: Sulla on hyvä QR-lukulaite.
Koodeja on helppo luoda esimerkiksi osoitteessa http://www.qr-koodit.fi/ !

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Vitutukseen voi kuolla - ainakin luovuus

Työpaikan positiivinen henki on äärimmäisen tärkeä asia, kirjoittaa Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.


Paavo Väyrynen jää suomalaiseen poliittiseen ja yhteiskunnalliseen historiaan monestakin syystä. Sanontojen historiaan hän jää hävityn vaalin jälkeisellä kysymyksellään:

”Voiko vitutukseen kuolla?”

Kysymystä on tutkittu tarkemminkin. Juuri ilmestyneen Lääkäriseura Duodecimin selvityksen mukaan positiivisesti tulevaisuuteen suhtautuvat elävät lähes 16 vuotta pidempään kuin negatiivisella asenteella varustetut ihmiset.


Amerikkalaiset Teresa Amabile ja Steven Kramer ovat tutkineet negatiivisuuden ja positiivisuuden merkitystä työyhteisöjen ja yritysten kehittymiseen. Heidän teoksensa Pienet suuret teot - opi johtamaan kehitystä julkaistiin suomeksi vuonna 2012. Sen sanoma ei liene yllättävä: positiivinen meininki luo menestystä ja negatiivisuus johtaa tuhon tielle.

Kirjassaan he lanseeraavat termin ”sisäinen työelämä”. Sen myönteisyyttä he kirjassaan pohtivat sekä ylläpidon että rakentamisen näkökulmasta. Kirjoittajien mukaan yksilöiden sisäinen työelämä koostuu kolmesta asiasta.

  1. Työelämän tapahtumien ymmärtämisestä (Positiivista: ymmärtää mitä tehdään ja miksi. Negatiivista: ei ymmärrä mitä tehdään ja miksi.)
  2. Työpäivän tapahtumiin reagoimisesta (Positiivista: iloitseminen. Negatiivista: suuttuminen.)
  3. Halusta tehdä työtä (Positiivista: haluaa tehdä omaa työtään. Negatiivista: ei halua tehdä omaa työtään.) 

Kun yksilöt ja yhteisöt saavat sisäisen työelämänsä osa-alueet positiivisiksi, menestys on taattu. Amabile ja Kramer perustelevat väitettään sillä, että ihmiset ovat positiivisessa mielentilassa jopa puolet luovempia.

Työyhteisöjen toimivuuden kannalta haasteellista on, että sisäsyntyisen negatiivisuuden todettiin amerikkalaistutkimuksessa olevan positiivisuutta huomattavasti voimakkaampaa. Negatiivinen tapahtuma vaikutti sisäiseen työelämään viisi kertaa enemmän kuin positiivinen. Kun näin oli Amerikassa, ei ole mitään syytä epäillä, että suhde olisi erilainen Suomessa.

Negatiivisuuden ylivertaisuus positiivisuuteen verrattuna näkyy esimerkiksi siinä, että ihmiset kirjoittavat negatiivisista tapahtumista pidempiä sähköposteja tai muita palautteita kuin positiivisista. Yhdessä negatiivisessa sähköpostissa rivejä on usein saman verran kuin viidessä positiivisessa. Lisäksi ihmiset muistavat intensiivisemmin ja yksityiskohtaisemmin negatiiviset palautteet tai tapahtumat kuin positiiviset.

Käytännössä se tarkoittaa, että neutraaleiksi koetuissa tilanteissa positiivisia kokemuksia on saatu viisi kertaa enemmän kuin negatiivisia. Jos sisäistä työelämää halutaan parantaa, suhdeluvun pitäisi olla vähintään 6:1. 


Mitä positiivisen ja siten luovan sisäisen työelämän rakentaminen meiltä sitten vaatii?

Homma ei valitettavasti ole niin helppo, että laitetaan palkat pilviin, pöperöt pöytään, liikuntasetelit lompakkoon ja tuplataan työhyvinvointipäivät. Meidän on rakennettava työolot, jotka motivoivat päivästä toiseen tekemään työtämme entistä paremmin. Rakentamisessa ensisijaista on selkeä käsitys tavoitteista ja työn merkityksestä, sekä myönteinen kuva työnantajasta, kollegoista ja omasta työstä.

Amabilen ja Kramerin tutkimusten mukaan erityisen merkittävää saavutukseen pääsemisessä ovat onnistumiset omassa työssä. Niitä saavuttaaksemme meidän pitää määritellä työllemme riittävästi tavoitteita - ja iloittava sekä pienistä että suurista onnistumisista. 

Johtajat voivat edistää onnistumisia asettamalla selkeitä keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteita, sallimalla itsenäisen toimivallan, tarjoamalla riittävästi - mutta ei liikaa - resursseja ja aikaa, rohkaisemalla ideointiin ja korostamalla käytäntöjä, joissa toisten auttaminen sekä ongelmista ja onnistumisista oppiminen korostuvat. 

Kolmas tekijä positiivisen sisäisen työelämän rakentamisessa on ihmisten käyttäytyminen. Parhaimmillaan sanat ja teot viestivät kunnioitusta, rohkaisua, myötäelämistä ja yhteenkuuluvuutta. 

Positiivista kokemusta murentavat suuret ja pienet epäonnistumiset. Ne vaikuttavat itseluottamukseemme: uskoomme onnistua yksilönä ja yhteisönä. Amabile ja Kraemer käyttävät tästä kömpelöä, mutta kuvaavaa termiä minäpystyvyys. Henkilökohtaisten epäonnistumisten vaikutuksia koko työyhteisön hyvinvointiin lisää ihmisten luontainen taipumus ulkoistaa epäonnistumisten syyt esimerkiksi resursseihin, aikatauluihin, toisten käyttäytymiseen ja tietenkin johtamiseen.



Johtajien pahimpia tekoja ovat tavoitteiden määrittelemättömyys, tai niiden asettaminen ilman resursseja, sekä hierarkkisten, valvovien ja syyllistävien johtamiskäytäntöjen suosiminen. Kaikki työyhteisön jäsenet voivat myrkyttää positiivista ja luovaa ilmapiiriä osoittamalla epäkunnioitusta tai suoranaista vihamielisyyttä toisia kohtaan. Lannistaminen ja tunteettomuus työkaverin henkilökohtaisia tai ammatillisia ongelmia kohtaan on varma tapa luoda kielteinen ilmapiiri.

Museot tarvitsevat menestyäkseen keskimääräistä työyhteisöä enemmän luovuutta. Amabilen ja Kramerin kirjan mukaan se tarkoittaa, että museoilta odotetaan keskimääräistä työyhteisöä positiivisempaa henkeä.

Luovuuteen rohkaisevan työelämän rakentamisesta vastuullisen kaikki näkevät peilistä. Johtajilla ja päälliköillä peili on kokovartalomallia.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri