tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kirkolta luoteeseen

Elina Björkqvist pohtii museovierailun onnistumisen perusteita

Museot.fi –sivusto on avautunut uudistetussa ulkoasussa. Sivusto palvelee monipuolisesti museovierailusta kiinnostunutta. Muutaman klikkauksen päässä on löydettävissä niin museon aukioloajat, lippujen hinnat, ajankohtaiset näyttelyt kuin museoiden sijainnit.  Museoita on mahdollista etsiä erilaisia hakusanoja käyttäen ja kartta havainnollistaa museon olinpaikan. Ainakin kadunnimen tarkkuudella..

Erityisesti matkailijalle hyödyllisen sivuston ja matkapuhelimen kautta paikannustoimintoa hyödyntävän sovelluksen toiminta nojaa koordinaatteihin. Sivuston uudistuksen alla sijaintikoordinaattien tarkastuksen yhteydessä törmäsimme yllättävään ongelmaan. Osalle museoista ei tuntunut löytyvän minkäänlaista osoitetta. Kuinka muualta tuleva matkaileva museovieras löytää museolle, jolla ei ole osoitetta?

Vieraalle paikkakunnalle saapuva kulttuurimatkailija etsii tietoa mahdollisista vierailukohteista todennäköisesti ensisijaisesti netin kautta. Museoiden tulisikin koostaan riippumatta huolehtia ajankohtaiset ja tarkat osoitetiedot matkailijoiden nähtäväksi. Jos ei museon omille nettisivuille niin ainakin kaupungin tai kunnan kotisivuille. Jos museon resurssit eivät riitä omien kotisivujen ylläpitämiseen, silloin matkailijoita kiinnostavien tietojen päivittäminen muitakin paikkakunnan nähtävyyksiä esittelevälle sivustolle on erityisen tärkeää. Matkailijoiden huomiosta kilpailee monta muutakin erilaista aktiviteettia ja asiakas on jo siinä vaiheessa menetetty, jos ainoat ohjeet kohteen löytämiseksi neuvovat tarkan osoitteen sijasta suuntaamaan kirkolta luoteeseen. Ajankohtaiset tiedot museon sijainnista ja sinne saapumisesta tekevät museosta tiedollisesti saavutettavan.

Museolaissa museoiden tehtäväksi määritellään kulttuuri- ja luonnonperintöä koskevan tiedon saatavuuden edistäminen. Tämän tehtävän puitteissa museoiden tulee tallentaa ja säilyttää aineellista ja visuaalista kulttuuriperintöä, harjoittaa siihen liittyvää tutkimusta, opetusta ja tiedonvälitystä sekä näyttely- ja julkaisutoimintaa. (Museolaki 887/2005). Museolaissa museoiden tehtäväksi määritelty tiedon saatavuuden edistäminen ei voi toteutua, jos tiedon äärelle ei löydä. Eivätkö kaikki museot halua ulkopaikkakunnilta tulevia kävijöitä? Riittääkö, että paikkakunnalla asuvat ja museon sijainnin tuntevat ovat jo tutustuneet näyttelyyn?

Museoiden esitteitä Visit Helsinki -infossa
Pohjoisesplanadilla  
Matkailijoita ajatellen museon olisi hyvä ylläpitää yhteistyötä paikallisen matkailutoimiston sekä hotellien kanssa. Ilmoittaa perustietojen lisäksi ajankohtaisesta toiminnasta ja mahdollisuuksien mukaan antaa myös esitteitä jakoon. Museoiden matkailijavieraat löytävät museot usein myös paikallisen ystävän tai tuttavan suosituksesta. Toisinaan paikalliseen museon viedään kädestä pitäen. Kaikilla ei kuitenkaan ole paikallista kontaktia, joten muutaman minuutin aikaa vievä tietojen päivitys matkailijat tavoittaville sivustoille mahdollistaa myös matkailijan saapumisen paikallisen kulttuuriperinnön äärelle. Matkailija itse tekee päätöksen ajankäytöstään ja mahdollisesta museovierailusta, mutta museovierailun onnistumisen lähtökohtana on, että museo edes on olemassa ajankäytön vaihtoehtona.  




Elina Björkqvist
Kirjoittaja työskentelee projektikoordinaattorina Suomen museoliitossa Museot kulttuurimatkailun kärkeen –hankkeessa


tiistai 22. heinäkuuta 2014

Museokaupan tuotteet tuovat museokokemuksen osaksi omaa arkea


Luostarinmäen salmiakkia. Kuvat: Salla Hänninen/SML.


Salla Hänninen pitää museokaupoista ja pohtii niiden merkitystä museokokemukselle.

Olen aina rakastanut museokauppoja. Vierailukokemukseeni vaikuttaa positiivisesti se, että museon näyttelyt näkyvät myös putiikin puolella. Joskus olen ajan tai rahan puutteessa saattanut piipahtaa ainoastaan kaupan puolella tutkimassa, mitä museossa on meneillään. Museokauppa on minulle esteettinen kokemus ja tärkeä osa museokokonaisuutta. Ei ole siis yhdentekevää, mitä museossa myydään ja miten.

Arvostan monipuolisuutta, paikallisuutta, hauskuuden ja syvällisyyden liittoa. Sitä, että riittää ihmeteltävää, tavarat ovat kauniisti esillä ja esineitä saa koskea. Erityisesti miellyttää jos olen johonkin näyttelyssä ihastunut ja voin viedä siitä muiston tai palasen mukanani kotiin.

Suomen metsämuseo Luston puodissa on myynnissä metsään liittyviä, pääosin kotimaisia laatutuotteita kuten puisia palapelejä ja mustavalkoisia teematekstiilejä.



Magneetti jääkaapin ovessa, juliste työpisteen seinällä tai lempikoru kaulassa vievät muistot onnistuneeseen museoreissuun ja tuovat kokemuksen osaksi omaa arkea. Samalla esineet toimivat muistutuksena siitä, että pian voisi taas käydä museossa. Saattaapa kyläilijä tai seuralainenkin ihmetellä tuliaisen kauneutta ja tiedustella ostopaikkaa, jolloin museokaupan tuotteet jatkavat elämäänsä markkinoinnin välineenä.

Tuleva lempikoru tai peräti vihkisormus?


Usein ostan museokaupoista lahjoja. Niistä tutuimmista ja hyväksi havaituista paikoista käyn katsastamassa valikoiman ja painan mieleen suosikit, jotta akuutin lahjatarpeen iskiessä tiedän saman tien minne suunnistaa. Museokaupan kannattaa tehdä yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa. Lähialueella valmistetut makeiset, korut ja muut tuotteet voidaan yhteistyössä kuvittaa museon visuaaliseen linjaan sopiviksi.



Paperinukkenostalgiaa 1950-luvulta ja persoonallista helpotusta kahvihampaan kolotukseen.




Hauska idea on sijoittaa myyntipisteitä eri puolelle museota. Kun näyttelyssä on innostunut  tietystä teoksesta, voi sen kyljessä olevassa putiikkinurkkauksessa saman tien täydentää kokemusta ostamalla vaikka muistikirjan kotiin viemisiksi. Esimerkiksi Luostarinmäen käsityöläismuseossa Turussa kukkopillejä oli myynnissä sekä museokauppa Hantvärkissä että muualla museoalueella. Tiedekeskus Heureka on kiinnostavasti vienyt tämän idean toiselle tasolle varsinaisista toimintatiloistaan erillisellä kaupalla. Heureka Shop Kampissa tuo Vantaalla sijaitsevaa tiedekeskusta esille Helsingin keskustan suuressa ostoskeskuksessa, missä suuret ihmismassat liikkuvat.


Heureka Shop Kampissa 
Helsingin kaupungin Taidemuseon museokaupasta Tennispalatsista voi ostaa matkatavaroilleen Gallen-Kallela -nimilaput 

Kerran olin avomieheni kanssa taidemuseon näyttelyssä, josta molemmat kovasti pidimme. Taiteilija oli yksi suosikeistamme ja olimme molemmat suurin piirtein setelit ojossa ostamassa jonkinlaista kuvitusta kotiimme, mutta tarjolla ei ollut niin sitten mitään. Pettymys oli suuri ja rahat jäivät tuhlaamatta. Toki taidemuseoissa ja -tuotteissa kysymys voi olla myös tekijänoikeuksista ja siitä, miten taiteilija itse haluaa teoksiaan tuotteistettavan. Muissa museoissa näyttelyn rakentajilla on sanansa sanottavana. Joka tapauksessa kannustan museoita rohkeasti tuotteistamaan näyttelyjään museokaupan puolelle. Se on ilo kävijälle eikä kassakonekaan varsinaisesti valita.


Kukkopillejä ja koruja
Salla Hänninen
Kirjoittaja työskentelee Suomen museoliiton ja Culture Finland –kulttuurimatkailun 
katto-ohjelman hankeassistenttina.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Tosifanin ABBA-museo


Kuvat: Tuuli Rajavuori/SML
Dancing Queen, Money, money, money, Waterloo, Mamma Mia... Kukapa ei tuntisi ABBA:n
hittejä? Miltä 1970-luvun suosikkibändi näyttää museoituna? Tuuli Rajavuori vieraili ABBA-museossa Tukholmassa.


Ruotsalaiset osaavat viihteen. Musiikkibisneksen lisäksi osaaminen on laajennettu nyt myös museokentälle. Toukokuussa 2013 avatusta on ABBA The museumista tuli nopeasti supersuosittu turistikohde, jossa vieraili ensimmäisen vuoden aikana yli 350 000 kävijää, joista suurin osa oli ulkomaalaisia. Museo onkin nopeasti vakiintunut monen matkanjärjestäjän vakikohteeksi. Miten ruotsalaiset tekivät sen?


Lisämaksusta mukaan saa äänioppaan, josta voi kuunnella ABBA-jäsenten henkilökohtaisia kertomuksia yhtyeestä
ABBA-museossa voi antautua fanittamiseen täysillä. Museovieras voi tanssia ABBA-hologrammien kanssa, tutkia miltä itse näyttäisi ABBA:n esiintymisasuissa ja -kampauksissa tai miksata kappaleet uusiksi. Kännykkäkamerat räpsyvät jokaisessa huoneessa, sillä poseerauspaikkoja riittää. Pääsylipun skannaamalla omat nauhoitukset voi tallentaa ja katsoa uudelleen kotona. Onnekkaimmat saavat jutella ABBA:n jäsenten kanssa punaisen puhelimen soidessa tai näkevät, miten Bennyn nykyiseen studioon yhdistetty piano soi yksikseen. ABBA on siis videoiden ja nauhoitusten lisäksi läsnä museossa lähes oikeasti.


Museon sijainti Djurgårdenissa on toki otollinen, sillä lähes jokainen Tukholman-kävijä tuntee vieressä sijaitsevat Gröna Lundin huvipuiston, Skansenin ulkomuseon, Vasa-museon ja Junibackenin. Pelkkä hyvä sijainti ei kuitenkaan riitä. Tässä museossa panostetaan elämykseen. Aidoilla esineillä ei ehkä ole niin väliä, kun nykyajan museovieras innostuu diskomuuvien tahdissa.


Päätähtien Agnethan, Bennyn, Björnin ja Fridan lisäksi museossa esitellään myös muita henkilöitä ABBA:n menestyksen takana. Puvustaja, tuottaja, kampaaja ja muut lavan takana työskennelleet ovat saaneet oman nurkkauksensa. Samalla museon teemaa on saatu laajennettua hiukan bändin ulkopuolelle. Rankka kiertuelämä ei ehkä lopulta ollutkaan pelkkää juhlaa.


ABBA-museota ei ole brändätty ainakaan liian edulliseksi kohteeksi. Lippujen hinnat vaihtelevat hiukan maksutavan mukaan. Itse maksoin ennakkolipusta 195 kruunua eli noin 21,5 euroa. Kahden aikuisen ja korkeintaan neljän lapsen perhelippu maksaa 520 kruunua eli noin 57 euroa, mikä ainakin suomalaisittain tuntuu korkealta hinnalta. Ennakkolipun ostajat varaavat samalla myös ajankohdan,
jolloin aikoivat museoon saapua. Järjestelyllä yritetään pitää jonot kohtuullisina, sillä museon tilat eivät ole valtavat. Oman vierailuni aikaan jonoa ei ollut – sen sijaan 15 minuutin saapumismarginaali aiheutti hiukan matkastressiä, eikä mahdollista ainakaan kovin spontaaneja suunnitelmien muutoksia. Kannattaa myös huomata, että museossa voi maksaa vain pankki- ja luottokorteilla, ei käteisellä.

Näyttely päättyy museokauppaan, jonka visuaalinen ilme on samankaltainen kuin museossa. ABBA-tavaraa on myytävänä laidasta laitaan ja kauppa tuntuu käyvän.
ABBA The Museum tyydyttää 1970-luvun nostalgian nälkää, mutta ainakin omasta puolestani kertavierailu taitaa riittää. Tosifanille museossa on varmasti paljon koettavaa, mutta peruskävijälle kohde jää hiukan ulkokultaiseksi. Kappaleet ovat tuttuja ja onhan niitä hauska kuunnella ja katsella. Yhden bändin ympärille rakennettu kokonainen museo ei ehkä kuitenkaan kanna ihan loppuun asti. Varsinkin loppupuolella ideat tuntuvat olevan hiukan vähissä, eikä tunnelmaa enää nouse edes "kultahuoneessa", jossa on esillä aitoja esiintymisasuja ja eri puolilta maailmaa saatuja kultalevyjä.

 ABBA-museo on Swedish Music Hall of Famen pysyvä näyttely. ABBA-museon jälkeen varsinainen populaarimusiikin historiallinen näyttely tuntuu vaatimattomalta ja pieneltä, eikä suurin osa vieraista taida edes kurkata sisälle.
Tuuli Rajavuori
 Kirjoittaja työskentelee Suomen museoliitossa projektikoordinaattorina ja tiedottajana

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Onneksi voi tehdä muutakin kuin grillata

Kuva: Seppo Honkanen


Museoilla on mahdollisuudet menestyä kilpailussa ihmisten ajasta ja huomiosta. Kimmo Levä pohtii museoiden asemaa Maslowin tarvehierarkia-käsitteen valossa. 

Abraham Maslow (1908-1970) julkaisi vuonna 1943 kuuluisaksi tulleen motivaatioteoriansa, jonka ytimessä on tarvehierarkia –käsite. Maslowin ajattelu lähtee siitä, että ihmiset käyttäytyvät tarpeidensa ohjaamina ja arvottavat tarpeitaan kulloisenkin tilanteensa perusteella. Keskeistä ajattelussa on, että yhden tarpeen täyttyminen mahdollistaa hierarkisen siirtymisen seuraavaan.

Maslow määritteli ihmisten tarpeet vietteihin, esteettisiin ja kognitiivisiin tarpeisiin. Tarpeitten hiearkisessa ryhmittelyssä alimpana ovat fysiologiset tarpeet, jossa vietit ohjaavat  ruoan hankkimiseen ja lisääntymiseen. Esteettiset tarpeet liittyvät lähinnä järjestyksen ylläpitoon ja kognitiivinen käyttäytyminen näyttäytyy lähinnä uteliaisuutena. Kun edellä mainitut perustarpeet on tyydytetty ihmisten toimintaa ohjaa kaipuu turvallisuuteen. Viettien osalta halutaan vapautua pelosta. Estetiikan tarpeet tyydytetään luonnon kauneudella ja kognitiivisessa käyttäytymisessä uteliaisuus muuttuu tekemiseksi, lähdetään seikkailemaan.

Hierarkian kolmannella eli rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tarpeiden tasolla vietit ohjaavat meitä ryhmäytymiseen ja solmimaan kontakteja muiden kanssa. Esteetiikan kaipuu siirtyy luontokohteista lähemmäs omaa päivittäistä elämänpiiriä. Kodilta ja kodin ympäristöltä odotetaan viihtyisyyttä. Tiedonhakemisessa seikkailu ja kokeminen muuttuu järjestelmälliseksi opiskeluksi. Rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tarpeiden täyttymistä seuraa tarve sosiaaliseen arvostukseen. Vietit ohjaavat meitä oman arvon tunnon parantamiseen ja pätemiseen. Esteettiset tarpeet näkyvät kauniiden esineiden ja taiteen keräilynä. Kognitiiviset tarpeet eivät enää täyty pelkästään annetun informaation kautta, vaan haluamme tuottaa ja tutkia tietoa itse.Tarvehierarkian huipulla on itsensä toteuttaminen, joka on Maslowin mukaan mahdollista kun edellä mainitut ns. puutetarpeet on täytetty. Vietit vievät elämäntarkoituksen etsimiseen sekä itsenäisten ja luovien työtehtävien pariin. Esteettisten ja kognitiivisten tarpeiden täyttämisessä korostuvat abstraktiset tuotannot, musiikki, nykytaide ja kirjallisuus sekä maailmankatsomuksen ja tieteen teoriat.

Museot käyvät muiden toimijoiden kanssa kiihtyvää kisaa ihmisten huomiosta ja ajasta.  Huomiota
ja aikaa saadaan sitä enemmän, mitä suuremman joukon tarpeet palveluillamme täytämme. Viime aikoina näkyvimmin toisensa sulkevina tai kilpailevina tarpeina ovat esiintyneet grillaus ja museovierailut. Maslowin teorian mukaan grillaus kuuluu lähinnä alimman tarvetason hommiin, kun taas museovierailu täyttää tarvehierarkian ylimmillä portailla olevien kohderyhmien tarpeet. Suomi ja eurooppalaiset yhteiskunnat yleisemminkin pystyvät tarjoamaan asukkailleen ympäristön, jossa fysiologisten, turvallisuuden sekä rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tarpeiden täyttyminen on itsestäänselvyys, itseisarvo. Käytännössä tämä tarkoittaa, että näiden tarpeiden tyydyttämiseen tähtäävät palvelut ja viestit eivät ohjaa ihmisten käyttäytymistä ja valintaa. Kilpailussa menestyy se, joka osaa paketoida palvelunsa siten, että se vahvistaa käyttäjän omanarvontuntoa, antaa tilaisuuden itse tekemiseen ja tarjoaa oivaltamisen mahdollisuuksia sekä uusia näkökulmia ihmisyyteen ja maailmaan. Haluamme toki edelleen mahaamme ruokaa, mutta kilpailun voittaa se, joka pystyy tuottamaan tämän luontoa ja ihmisyyttä kunnioittaen, tarjoten virikkeellisen ympäristön kokea ja tehdä jotain uutta.

Suomi ja Eurooppa ovat tarvehierarkian näkökulmasta edenneet sille tasolle, että museoilla on mahdollisuudet menestyä erinomaisesti kilpailussa ihmisten ajasta ja huomiosta. Tämä myös näkyy. Museoiden kävijämäärät nousevat ja museoinvestointien osalta puhutaan jopa museobuumista. Suomi on trendissä mukana.

Museoviraston antaman Museotilasto-ennakkotiedon mukaan museovierailut lisääntyivät vuonna 2013 lähes 200 000 kävijällä (4 %). Suomessa on kuluneen vuoden aikana otettu käyttöön, aloitettu ja suunniteltu merkittäviä uusia museokohteita, joista näkyvimpiä ovat olleet Serlachius –museon laajennus Mänttä-Vilppulassa, Postimuseon investoinnit Tampereella sekä Amos Anderson museon uudisrakennus ja Didrichsenin taidemuseon peruskorjaus ja kaupungin museon uudistaminen Helsingissä. Kansainvälisistä museobrändeistä Guggenheim on ilmoittanut vahvan halunsa museoinvestointiin Suomessa.

Museoiden menestystä uhkaa lähinnä se, että Suomi ja Eurooppa eivät pysty tarjoamaan elinympäristöä, jossa ihmisten valintaa ohjaa tarvehierarkian ylimmät tasot. Lisääntyvä köyhyys, eriarvoisuus ja vääränlainen kansallistunne sekä julkisentalouden ongelmat ovat lisäämässä sekä nälkää että turvattomuutta. Huonoimmillaan olemme tulevaisuudessa tilanteessa, jossa emme voi muuta kuin grillata – tämän välttäminen lienee yhteinen missiomme ja visiomme?


Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Saimaannorpan syömisestä ja mustista joutsenista

Kuva: Eero Ehanti

”Voisiko norppaa syödä?”, kysyi museoihminen Olavinlinnassa Museopäivien gaalaillallisella. Anteeksi kuinka? Eero Ehanti pohtii, mistä muutos alkaa ja mihin se voi johtaa.

Norpansyöntiin liittyvä kysymys lähentelee jo Nassim Nicholas Talebin teorian mustaa joutsenta, sellaista asiaa, jota ei pitäisi olla mutta on kuitenkin. Talebin mukaan juuri mustat joutsenet eli täysin ennakoimattomat asiat tai tapahtumat mullistavat maailmaa ja saavat suurimmat kehityskulut
aikaan. No, norppaa ei syödä, sehän on erittäin uhanalainen eikä taitaisi selviytyä enää ilman ihmisen apua. Ja vaikka syötäisiinkin, ei se maailmaa mullistaisi. Mutta eipä ollut tullut mieleeni edes pohtia asiaa ennen kuin arvon kollega asian ääneen lausui. Mikä näkökulma suojelukohteeseen, matkailuvalttiin ja paikalliseen erikoisuuteen!

Museopäivien kutsuluennoitsija Carlos Fernandesin mukaan tarina on parempi kuin totuus, mutta autenttista pitää olla samoin kuin omiin vahvuuksiin keskittyvää. Lisäksi perinteitä on uudistettava, löydettävä uutta twistiä kuljettamassa kulttuuriperintöä kohti tulevaisuutta relevanttina ja
hauskana. Pelkkä fakta ei riitä, pitää saada jotakin enemmän.

Pratt, Hugo 1997. Corto Maltese - Kertomus Venetsiasta.
Jalava, s. 61
Kuva: Eero Ehanti
Olen samaa mieltä. Tarina avaa oven tietoon, samoin kuin leikkimielinen elämys. Venetsian Arsenalen ulkopuolella olevat leijonaveistokset ovat kiinnostavia, koska siellä sarjakuvasankari Corto Maltese tutki yhden leijonan kylkeen raapustettuja skandinaavisia riimuja. Tarina ja totuus sekoittuvat hedelmällisesti ja historian ovet lennähtävät auki viikinkiaikaan ja ties mihin. Louvresta pieni kävijä muistaa porraskaiteen jalkalistaa pitkin liukumisen ja piiloleikit, joiden lomassa Mona Lisa ja muumiot jäävät mieleen. Aikuisempi kävijä ottaa ennen näyttelysaliin astumista aisteja terävöittävät seitinohuet, jotka edesauttavat tavoitteen eli Stendhalin syndrooman saavuttamisessa.  Omakohtaisia tosielämän esimerkki tietysti kaikki. Keskiössä ovat tarinat ja elämykset, joiden kautta museokohteet sitoutuvat sekä historian jatkumoon että omiin kokemuksiin.

Norppaa ei Savonlinnassa tarjoiltu, eikä edes nähty huolimatta herpaantumattomasta tähyilystä tervahöyryn kannelta Museopäivien mainiolla retkellä. Toisin oli ennen, jolloin norppaa ilmeisesti riitti vaivoiksi asti kun kerran tapporahaakin maksettiin vielä 1900-luvulla. Hylkeen traani oli hyväksi, nahka luultavasti mainiota hansikasmateriaalia ja liha kenties hyvää. Mutta nämä perinteet eivät elä. Niitä ei kuljeteta tulevaisuuteen. Sen sijaan syödään lanttusupikkaita ja särää, kuten me Museopäivien vieraat teimme Lustossa ja Olavinlinnassa. Autenttista, paikallista – omiin vahvuuksiin keskittyvää. Nämä perinteet elävät, ne ovat valikoituneet kulkemaan eteenpäin.

Sellaiset perinteet, jotka eivät kulje elävinä eteenpäin, jäävät historiankirjoituksen ja muistiorganisaatioiden tallennettaviksi. Vastuu on valtaisa, säilytettävää tietoa ja materiaa riittää. Yhdessä olemme se jättiholvi, josta osaavat popularisoijat noukkivat ne hyvät tarinat yleisölle esitettäviksi. Vain häviävän pieni osa siitä kaikesta saavuttaa yleisön. Mitä tällöin kerrotaan ja näytetään? Ei ainakaan sitä, minkälainen maailma ennen oli, vaan se, mitä pystytään kertomaan olemassa olevan aineiston pohjalta, juuri kyseisissä olosuhteissa. Kertojalla on väliä, samoin kuin ajalla ja paikalla.

Liiallinen täydellisyydentavoittelu ja kaikkien näkökulmien huomioiminen johtaa toisaalta niin mutta toisaalta näin -tyyppiseen hetteikköön. Egon Friedell tiedostaa tämän Uuden ajan kulttuurihistoriansa esipuheessa: ”Mahdollisimman suureen epätäydellisyyteen on kaikkialla pyritty”. Parempi valita näkökulmansa, tai puolensa, jos niin halutaan ajatella. Dantekin sijoitti puolueettomat Helvetin ulkopuolelle ikuisesti paarmojen ahdisteltaviksi. Kulttuuriperinnön popularisoinnissa on viisainta keskittyä hyviin tarinoihin, ehkä romantisointiikin, josta Fernandes puhui.

Elämykselliseen museokokokemukseen ei liity tieteellistä tarkkuutta, jonka paikka on muualla ja jonka pariin varmasti etsiytyy se joka sellaista etsii. Pääasia, että kipinä syttyy. Musta joutsen toimii, jos vain sellaisen jostakin keksii tuttua aihetta räväköittämään. Mutta ei, norpan syömisestä sellaista ei synny. Mutta otsikko herätti huomiosi, eikös vaan!
Eero Ehanti 
Kirjoittaja on Museo 2015 -hankkeen projektipäällikkö