"Jos tavoittelemme kestävää kauneutta ja viisautta ja maailmanlaajuisia sykähdyttäviä elämyksiä, mennään museoon", kirjoittaa valtioneuvos Riitta Uosukainen. Hän ojentaa Vuoden museo -palkinnon Museogaalassa, joka järjestetään Olavinlinnassa 22. toukokuuta.
Kävelimme
muutaman vuoden vanhan pikkupoikani kanssa Imatran Immalanjärven Ukonniemessä.
Ihana paikka, liikenne kulkenut jo muinoin muilta järviltä Saimaalle kannaksen
yli, isolla kalliolla ollut muinainen
asuinpaikka. Kerroin, että täältä on löydetty kampakeraamisen asutuksen
jäännöksiä.
“Missäs
ne nyt ovat?” kysyy Antti. “Kansallismuseossa.” “Oisha ne meilkii säilyneet.”
Siinä selvitellessäni ymmärsin yksityisen ja yleisen omaisuuden eron. On
tärkeää, että kaiken kansan
tutkittavaksi ja ihailtavaksi kootaan kokoelmia, jotka puhuvat, jos
niitä osaa puhutella.
Museokäynnit
kuuluivat asiaan aina kun sodan jälkeen alettiin tehdä pikku matkoja. Keisarin
kalastusmaja Langinkoskella ja Ruotsinsalmen muistot tulivat tutuiksi.
Historialliset museot kuuluivat lapsimatkustajan ohjelmaan. Matkanteko oli
hankalaa; nähtävyyksien piti olla reitin varrella; evakkoperheet vierailivat
toisissaan.
Nyt
aikuisena ohjelmaa riittää. Kreikan
museot, Akropolis, Wienin museot, koko Euroopan entinen elämä ja eksoottiset
kohteet maailmalla ja vaikkapa Suomessa — Helinä Rautavaaran museo —, sotiimme liittyvät museot, etenkin
lottamuseot, näyttelyiden kirjo on loputon. Kun isännät ovat halunneet näyttää
parastaan, opetusministerinä ja eduskunnan puhemiehenä minut on viety museoon, koska tiedetään minun
siellä viihtyvän.
Palasin
juuri Wienistä, jonka turistikarttaan on
koottu toista sataa mielenkiintoista museota. Niihin voi palata, ja
ihmeteltävän hyvin vaikkapa Hofburgin palatsin salit olivat mielessä, kun
kuljimme tapaamaan Itävallan liittopresidenttiä.
Jokainen
vierailukerta tuo uusia historian vivahteita, vaellatpa vierailla mailla tai
omassa maassa.
Olen
saanut ilon avata Suomen taidemuseoissa upeita näyttelyitä, Frida Kahloa, Helen
Schjerfbeckiä, kuuluja naistaiteilijoitamme… Huomaan, että minut on kutsuttu
erityisesti taidemuseoihin. Jokaisen näyttelyn avajaispuheeseen
valmistautuminen tuo uuden maailman: Hämeenlinnan taidemuseossa Viipurin
taiteenystävien 120-vuotisnäyttely Tyttö kukkivalla niityllä; Amos Anderssonin
museossa Valon rakentajat; Etelä-Karjalan taidemuseossa Taiteen vuoksi — Saimaa
kuvataiteessa; Sinebrychoffin taidemuseossa Rembrandtia; tässä muutama esimerkki kymmenistä.
Aivan
uuden museonäkökulman olen saanut mummina. Sofia (9 v.) on monivuotinen museovieras. Kansallismuseosta se alkoi,
hyvin kootut näyttelyt ja työpajat kiehtovat. Luonnontieteellisen museon isojen
eläinten näyttelyt, norsut, kirahvit ja yhtä lailla lepakkonäyttelyt kutsuvat
aina.
Heureka kaikkinensa on museo, jossa on muinaisuutta ja nykypäivää ja
tulevaisuutta. Lasten Heureka -näyttely avautuu juuri. Todellinen löytö
lapselle on Päivälehden museo. Muutaman vuoden takainen Räpylänjälkiä vei
Disneyn maailmaan todella hauskasta
museonäkökulmasta, ja vielä ennen vappua tutustumme samassa museossa
leikkiin ja liikkeeseen otsikolla Takapihan Tarzanit.
Jos
tavoittelemme kestävää kauneutta ja viisautta ja maailmanlaajuisia sykähdyttäviä
elämyksiä, mennään museoon. Seuraavaksi
meitä houkuttelee Spirit of Budo, Soturin Tie, japanilaisten taistelulajien
historiaa. Kansallismuseosta kajahtaa!
Riitta
Uosukainen
Kirjoittaja on Imatralla asuva valtioneuvos, joka luovuttaa
Vuoden museo -palkinnon Museogaalassa.
Se järjestetään Olavinlinnassa 22. toukokuuta.
Vuoden museo -palkinnon Museogaalassa.
Se järjestetään Olavinlinnassa 22. toukokuuta.
Ilmoittautuminen Savonlinnan Museopäiville täältä.