Riitta Uosukainen: Mitä museot minulle merkitsevät?

"Jos tavoittelemme kestävää kauneutta ja viisautta ja maailmanlaajuisia sykähdyttäviä elämyksiä, mennään museoon", kirjoittaa valtioneuvos Riitta Uosukainen. Hän ojentaa Vuoden museo -palkinnon Museogaalassa, joka järjestetään Olavinlinnassa 22. toukokuuta.

Kävelimme muutaman vuoden vanhan pikkupoikani kanssa Imatran Immalanjärven Ukonniemessä. Ihana paikka, liikenne kulkenut jo muinoin muilta järviltä Saimaalle kannaksen yli,  isolla kalliolla ollut muinainen asuinpaikka. Kerroin, että täältä on löydetty kampakeraamisen asutuksen jäännöksiä.

“Missäs ne nyt ovat?” kysyy Antti. “Kansallismuseossa.” “Oisha ne meilkii säilyneet.” Siinä selvitellessäni ymmärsin yksityisen ja yleisen omaisuuden eron. On tärkeää, että kaiken kansan  tutkittavaksi ja ihailtavaksi kootaan kokoelmia, jotka puhuvat, jos niitä osaa puhutella.

Museokäynnit kuuluivat asiaan aina kun sodan jälkeen alettiin tehdä pikku matkoja. Keisarin kalastusmaja Langinkoskella ja Ruotsinsalmen muistot tulivat tutuiksi. Historialliset museot kuuluivat lapsimatkustajan ohjelmaan. Matkanteko oli hankalaa; nähtävyyksien piti olla reitin varrella; evakkoperheet vierailivat toisissaan.

Nyt aikuisena ohjelmaa riittää.  Kreikan museot, Akropolis, Wienin museot, koko Euroopan entinen elämä ja eksoottiset kohteet maailmalla ja vaikkapa Suomessa  — Helinä Rautavaaran museo —, sotiimme liittyvät museot, etenkin lottamuseot, näyttelyiden kirjo on loputon. Kun isännät ovat halunneet näyttää parastaan, opetusministerinä ja eduskunnan puhemiehenä minut on viety museoon, koska tiedetään minun siellä viihtyvän.

Palasin juuri Wienistä,  jonka turistikarttaan on koottu toista sataa mielenkiintoista museota. Niihin voi palata, ja ihmeteltävän hyvin vaikkapa Hofburgin palatsin salit olivat mielessä, kun kuljimme tapaamaan Itävallan liittopresidenttiä.

Jokainen vierailukerta tuo uusia historian vivahteita, vaellatpa vierailla mailla tai omassa maassa.

Olen saanut ilon avata Suomen taidemuseoissa upeita näyttelyitä, Frida Kahloa, Helen Schjerfbeckiä, kuuluja naistaiteilijoitamme… Huomaan, että minut on kutsuttu erityisesti taidemuseoihin. Jokaisen näyttelyn avajaispuheeseen valmistautuminen tuo uuden maailman: Hämeenlinnan taidemuseossa Viipurin taiteenystävien 120-vuotisnäyttely Tyttö kukkivalla niityllä; Amos Anderssonin museossa Valon rakentajat; Etelä-Karjalan taidemuseossa Taiteen vuoksi — Saimaa kuvataiteessa; Sinebrychoffin taidemuseossa Rembrandtia;  tässä muutama esimerkki kymmenistä.

Aivan uuden museonäkökulman olen saanut mummina. Sofia (9 v.) on monivuotinen museovieras. Kansallismuseosta se alkoi, hyvin kootut näyttelyt ja työpajat kiehtovat. Luonnontieteellisen museon isojen eläinten näyttelyt, norsut, kirahvit ja yhtä lailla lepakkonäyttelyt kutsuvat aina. 

Heureka kaikkinensa on museo, jossa on muinaisuutta ja nykypäivää ja tulevaisuutta. Lasten Heureka -näyttely avautuu juuri. Todellinen löytö lapselle on Päivälehden museo. Muutaman vuoden takainen Räpylänjälkiä vei Disneyn maailmaan todella hauskasta  museonäkökulmasta, ja vielä ennen vappua tutustumme samassa museossa leikkiin ja liikkeeseen otsikolla Takapihan Tarzanit.

Jos tavoittelemme kestävää kauneutta ja viisautta ja maailmanlaajuisia sykähdyttäviä elämyksiä, mennään  museoon. Seuraavaksi meitä houkuttelee Spirit of Budo, Soturin Tie, japanilaisten taistelulajien historiaa. Kansallismuseosta kajahtaa!

Riitta Uosukainen

Kirjoittaja on Imatralla asuva valtioneuvos, joka luovuttaa
Vuoden museo -palkinnon Museogaalassa.
Se järjestetään Olavinlinnassa 22. toukokuuta.

Ilmoittautuminen Savonlinnan Museopäiville täältä.