tiistai 7. toukokuuta 2013

Tarpeellinen ei ole arvokasta

Pääsihteeri Kimmo Levä pohtii, miten perustella kokoelmien merkitys.


Museokokoelmat ovat lisääntyvän keskustelun kohteena. Suomen museoliitto on nostanut kokoelmien hallintaan liittyviä kysymyksiä esiin tämän vuoden Museo-lehden ensimmäisessä numerossaan. Liiton piirissä keskustelua jatketaan tulevilla Museopäivillä Kouvolassa.

Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet on sekä lehtien haastatteluissa että blogikirjoituksissaan nostanut esiin melko jyrkälläkin tavalla tarpeen kokoelmiin liittyvän ajattelun ja käytännön työn muuttamisesta. 

Kokoelmakeskustelun ajankohtaistumisessa on taustalla ainakin kaksi asiaa:

  1. Talous. Kokoelmien säilyttäminen on merkittävä tila- ja työkustannus.
  2. Määrä. Suomalaiset jättävät entistä enemmän jälkiä itsestään seuraaville sukupolville esineistön, valokuvien ja taideteosten muodossa. 

Kun puhutaan kokoelmista, puhutaan aina samalla koko museosta. Halusimme tai emme, kulunut hokema ”kokoelmat ovat museon ydin”, on aina keskeisin peruste museoiden olemassaolon tärkeydelle tai turhuudelle. 

Tätä todistaa Englannin museoliitto (Museum Association) hiljattain julkaisemassaan raportissa Public perceptions of - and attitudes to – the purposes of museums in society. Museoiden ensisijaiseksi tarkoitukseksi ja tärkeimmäksi tehtäväksi osoittautui perinteen säilyttäminen ja ylläpito. Tuloksen taustalla ovat Britain thinks -tutkimuslaitoksen monipuoliset haastattelut.

Uusimmassa UNESCON Museum International –julkaisussa Hassan M. A. Al Naboodah, joka työskentelee Yhdistyneiden arabiemiirikuntien yliopiston kirjaston dekaanina, pohtii historian tallentamisen merkitystä.

Artikkelissa Importance of Heritage Preservation hän toteaa:
”There is on doubt that preservation of national cultural heritage is a vital necessity, as it represents the preservation of the authentic nature and cultural identity of a society, which form the basis of the social fabric.

In the light of the rapid technological developments and social changes happening around the world, as well as the immense challenges posed by globalization, the preservation of heritage ensures continuity between the generations in society by passing the various elements of cultural experience embraced or created by our ancestors and forebears on to future generations.”
Al Naboodahin kirjoitus sisältää suurin piirtein kaikki ne näkökohdat, joita käytämme perustellessamme kokoelmien ja museomme työn tärkeyttä.

Kiistää niitä ei luonnollisesti voi eikä tarvitse, mutta yhteiskunnallisessa keskustelussa pärjätäksemme meidän on löydettävä vähemmän akateemisia argumentteja. Tarvitaan konkreettisia, yleistajuisia vastauksia kysymykseen siitä, miksi juuri meidän on nyt ja tässä ylläpidettävä kokoelmiamme ja museoitamme.

Euroissa mitattavilla nopeilla hyödyillä emme voi sitä perustella. Jos lähdemme perustelemaan kokoelmiemme ja museoidemme tärkeyttä ensisijaisesti taloudellisin perustein, voimme alkaa jo etsiä nauloja ja lautoja museoiden ikkunoiden peittämiseksi.

Euroja voimme käyttää tarpeellisen tai kalliin määrittelyssä, mutta emme arvokkaan!

Kuinka sinä vastaat kysymykseen siitä, miksi kokoelmia on säilytettävä. Mihin omaa museotanne tarvitaan? Hienoa, jos kerrot vastauksesi kommenttina – vielä hienompaa, jos kykenet vastauksessasi välttämään sivistyssanoja ja latteuksia.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti