Arvotonta touhua Museoviraston kiinteistöillä

Hämeen linnan arvoksi on määritelty 19 miljoonaa euroa. Kuva: Museovirasto

Pääsihteeri Kimmo Levä tarkastelee selvitystä, jossa Museoviraston kiinteistöt on laitettu arvojärjestykseen Senaatti-kiinteistöille ja Metsähallitukselle siirtämistä varten. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi toukokuun puolivälissä esityksen Museoviraston kiinteistöjen ja rakennusten hallinnankehittämisestä. Selvityksessä Museoviraston rakennukset, muinaisjäännökset ja muut kiinteistöt on jaettu strategisesti tärkeisiin ja ei-tärkeisiin kohteisiin. Esitys lähtee siitä, että strategiset kohteet tulee säilyttää valtion omistuksessa ja muut voidaan luovuttaa toisille omistajille.

Nykyisistä kohteista hieman yli puolet eli 49 määriteltiin strategisiksi ja loput 40 ei-strategiseksi varallisuudeksi. Tämä osa tutkimuksesta on verrattavissa museoiden tekemään kokoelmien arvoluokitukseen. Muu osa ja sen pohjalta tehdyt päätelmät lähtevätkin sitten vahvasti laukalle.

Tutkimukseen on liitetty Realia Management Oy:n tekemä arvio kohteiden taloudellisesta arvosta.  Arvio on tehty 16 kohteen osalta kassavirtaperusteisesti, 15 kohdetta on arvioitu kauppa-arvopohjaisesti ja 38 kohteen arvo on määritelty Desktop eli kirjoituspöytätyönä. Yhteisnimitys käytettyjen menetelmien yhdistelmälle on Stetson-metodi, joka on erityisen suosittu Yhdysvalloissa.

Selvityksessä päädytään siihen, että Museoviraston linnojen, kartanojen, muinaisjäännösten ja torppien arvo on 70-130 miljoonaa euroa. Arvokkaimmaksi kohteeksi päätyi Turun linna, josta turkulaiset innostuivat (ks.  http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/500595/Turun+linna+on+Suomen+arvokkain+museokohde).

Kotikaupunkini Hämeenlinnan ylpeys Hämeen linna arvioitiin reilut puolet halvemmaksi. Sen arvo on 19 M€. Paljon julkisuutta saanut P.E. Svinhufvudin kotitalo Kotkaniemi arvioitiin metsineen 400 000 euron arvoiseksi. Paljon töölöläiskaksiota arvokkaammaksi ei arvioitu myöskään kansallissäveltäjämme Sibeliuksen kotia Ainolaa. Sen Realia Management -arvo on 540 000 euroa. Nämä ja muut luvut julkaistiin näyttävästi Talouselämä-lehdessä 20.6.2013.

Naurattaisi, jos ei itkettäisi. Oma Desktop-työnä tekemäni arvio Realia Management Oy:n tutkimuksen arvosta on nolla. Toki uskon, että he voivat päätyä myös toisenlaiseen tulokseen erityisesti, jos käyttävät arvioissaan kassavirtaperusteista metodia.

Taloudellisten arvojen laskemisen muinaisjäännöksille voisi kuitata ennenaikaisena mätäkuun juttuna tai kesähupailuna, mutta  kun ei. Talous- ja muut toimittajat tuntuvat ottavan luvut tosissaan. Tätäkin huolestuttavampaa kuitenkin on, että opetus- ja kulttuuriministeriön selvitys antaa ymmärtää, että näitä lukuja tullaan käyttämään, jos tai kun Museoviraston omistamat kiinteistöt siirretään Seurasaaren ulkomuseota lukuun ottamatta Senaatti-kiinteistöille tai Metsähallitukselle.  

OKM:n selvityksessä todetaan, että Senaatti-kiinteistöjen on toimittava liiketaloudellisten periaatteiden mukaisesti. Sen tulee kattaa kaikki menot sekä vastata kaikista kiinteistöliiketoiminnan riskeistä vuokrauksesta sekä palveluiden myynnistä saatavilla tuloilla sekä rahoittaa tarvittavat investoinnit. Yhtiön vuosittainen pääoman tuottotavoite on kolme miljardia euroa.

Käytännössä tämä tarkoittaa nykyisten Museoviraston kohteiden osalta sitä, että ”kohteiden ylläpidon ja korjausten kustannukset katettaisiin omaisuuden siirron jälkeen vuokratuloilla, jotka Senaatti-kiinteistöt saisi kiinteistövarallisuuden vuokraamisesta Museovirastolle”. Museoviraston vuokra koostuisi pääomavuokrasta ja ylläpitovuokrasta.

Pääomavuokra perustuu kiinteistön arvoon ja siitä Senaatin tuottovaateella laskettuun vuokramäärään. Tässä kohtaa voin toki olla iloinen hämeenlinnalainen, koska Hämeen linna -kiinteistön pääomavuokra tulee olemaan reilut puolet pienempi kuin Turun linna -kiinteistön. Ylläpitovuokra määräytyy käyttökulujen ja korjaustarpeiden mukaan.

Selvityksen mukaan Museoviraston vuokramenot ovat vuodesta 2010 nousseet kepeät 71,6 %. Yhdeksi syyksi nostettiin jo tehty Kansallismuseon siirto Senaatille. Selvityksessä todetaan myös, että henkilöstömenot ja vuokrat ovat selvästi suurin kuluryhmä ja näiden osuus tulee edelleen kasvamaan – ei tosin henkilöstömenojen, jotka ovat vuokramenojen nousukaudella vähentyneet 1,7 miljoonaa euroa. Järjestely merkitsee toteutuessaan nykyiseen verrattuna joko:

1.   kiinteistömenot kasvavat vuositasolla vähintään Senaatin tuottotavoitteen verran 
2.   kiinteistöihin käytetään vuositasolla rahaa vähemmän vähintään Senaatin tuottotavoitteen verran

Selvityksessä ennustetaan, että omistuksen siirron jälkeen henkilöstömenot ja vuokrien osuus nousevat Museoviraston budjetissa 86 prosenttiin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Museoviraston tärkeimmäksi tehtäväksi tulee Senaatti-kiinteistöjen ja sen tuottotavoitteiden turvaaminen. Helpoiten tämä onnistuu siten, että kiinteistöissä ei ole toimintaa, joka kuluttaa sekä lisää riskejä tuottotavoitteen saavuttamiselle. Onkin perusteltua kysyä, mihin sitä Museovirastoa enää tässä touhussa tarvitaan. Taloudellisempaa on siirtää rahat suoraan Senaatille, kuin kierrättää sitä Museoviraston kautta.

Realia Managementin osuus ei ole ainoa kohta, joka kaipaisi kipeästi homman uudelleenarviointia. Seuraavassa jatkotyön pohjaksi muutama otos siitä,  mitä selvityksessä nyt on kirjoitettu, mitä ihmettä se oikein tarkoittaa ja mitä asiasta pitäisi kirjoittaa.

Otos 1.

Mitä on: Museoviraston kiinteistöomaisuus on pääosin museo- ja nähtävyyskäyttöön soveltuvia linnoja, kartanoita, rakennus- ja muistomerkkejä ja muinaisjäännöksiä.

Mitä ihmettä: Mistä kumpuaa se, että linnoja ja muita kohteita säilytetään vain käyttötarkoituksen vuoksi ja mitä on museokäyttö? Museotoiminnan tarkoitus on, että kohteet säilyvät dokumentteina yhteiskunnan rakenteista, kansamme osaamisesta sekä kansallisista ja kansainvälisistä suhteista ja verkostoista. Linnoja ei siis säilytetä museotoimintaa varten, vaan museotoiminta on paras tapa säilyttää linnoja.

Mitä pitäisi olla: Museoviraston kiinteistöt ovat kansallista pääomaa ja Suomi-brändiä. Niiden ylläpito on kilpailukykyisen sivistysvaltion keskeisimpiä tehtäviä.

Otos 2:

Mitä on: Sopimus turvaa Museovirastolle oikeuden käytännössä osallistua kohteiden hoitoon siten, että rakennusperinnön erityisosaamista voitaisiin ylläpitää ja kehittää.

Mitä ihmettä: Tämä on todellinen ”artisti maksaa”-kohta. Senaatti siis lupaa ottaa vastaan virkatyötä omistamiensa kiinteistöjen hoitamiseen ja kuten sanottu, hoitotoimenpiteet vaikuttavat vuokraan nostavasti. Museovirasto tulee siis maksamaan omasta työstään Senaatille.  

Mitä pitäisi olla: Sopimuksen mukaan Senaatti-kiinteistöillä on velvollisuus ostaa riittävä määrä Museoviraston osaamista kiinteistöjen asiallisen ylläpidon varmistamiseksi

Otos 3:

Mitä on: Kohteiden vuokraamisessa lähtökohtana ovat pitkät vuokrasopimukset (esim. vähintään 10-15 vuotta).

Mitä ihmettä: Jos omistaisin kiinteistöjä, joiden vuokralaismarkkinat ovat kapeat, pyrkisin luonnollisesti niin pitkiin vuokrasopimuksiin kuin mahdollista. Mitä mieltä asiakasmonopoli Museovirastolla on tehdä pitkä vuokrasopimus, koska he ovat käytännössä ainoa mahdollinen vuokralainen? Senaatin tarpeet toki ymmärrän.

Mitä pitäisi olla: Kohteet vuokrataan toistaiseksi vuoden irtisanomisajalla. Sopimus on irtisanottavissa heti, jos kohteiden kunto laskee.

Otos 4:

Mitä on: Senaatti-kiinteistöt vastaa rakennusomaisuuden ylläpidosta. Ylläpidon kustannukset katetaan liikelaitoslain mukaisesti toiminnan tuotoilla eli vuokrauksista saaduilla tuloilla.

Mitä ihmettä: Kun vuokra perustuu hatusta vedettyyn pääomavuokraan sekä käyttö- ja korjausmenoihin perustuvaan ylläpitovuokraan, ei ole mahdollista tehdä järjellistä liiketaloudellista vuokralaskelmaa, jolla varmistettaisiin kohteiden säilyminen kuntoarvoltaan nykyisellä tai paremmalla tasolla tästä ikuisuuteen.

Mitä pitäisi olla: Senaatti-kiinteistö vastaa kansallista pääomaa olevan rakennusomaisuuden ylläpidosta. Ylläpidon kustannukset ovat ne, mitä tarvitaan sivistysvaltion tunnusmerkkien ja yhteiskunnan rakentumisen dokumenttien säilyttämiseksi jälkipolville.

Otos 5:

Mitä on: Museoviraston tarvitsema kertaluonteinen lisäresurssi on arviolta 324 400 euroa.

Mitä ihmettä: Vaikka selvityksen kustannusarvioiden yleinen haitari on 10 miljoonien luokkaa, on Museoviraston tarvitsema lisäresurssi  pystytty arvioimaan kymmenien eurojen tarkkuudella. Toisaalta tämä ehkä kuvaa pelin henkeä. Museoiden kanssa väännetään kympeistä ja liiketoimintaperiaatteella toimivien yritysten kanssa miljoonista.

Mitä pitäisi olla: Museoviraston tarvitseman kertaluonteisen lisäresurssin määrää ei voi tässä vaiheessa arvioida.

Hankeselvityksen parasta osaa on liitteen 8 eriävä mielipide, jossa Juhani Kostet, Ilari Kurri ja Anita Hyvärinen esittävät lisäaikaa uudistuksen toteuttamiseen. Sitä todella tarvittaisiin. Nyt julkaistu selvitys on liian vähäarvoinen.

Kimmo Levä

Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri