Voittoa tavoittelematonta kauppaa?

ABBA-museon museokauppa. Tuuli Rajavuori/SML

Museokauppaa ei ole totuttu näkemään voittoa tavoittelevana. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä kuitenkin uskoo, että kaupan tulisi olla voittoa tavoittelevaa.


Museoiden palvelu- ja myyntitulot ovat uusimman eli vuodelta 2015 olevan tilaston mukaan 13,7 miljoonaa euroa. Keskimäärin palvelu- ja myyntitulo oli noin 50 000 euroa/museokohde. Valtaosa palvelu- ja myyntitulosta tulee museokaupasta.

Museotoiminnan kohdalla taloudellisesta kannattavuudesta puhuminen on yleensä turhaa, sillä ikiaikaisen määritelmän mukaan museotoimintaa ei ylläpidetä taloudellisen voiton tavoittelemiseksi. Museokauppaa ei määritelmässä eroteta, joten eettismääritelmällinen tavoite koskee todennäköisesti myös sitä. 

Museokauppojen kannattavuudesta ei ole käytettävissä muuta kuin viitteellistä dataa, vaikka tarve olisi myynti- ja erityisesti käyttökatetiedoille. Voimme kuitenkin päätellä, että museokauppojen myynnin kannattavuus ei ole kovin hyvä. Tähän viittaa keskimääräisen liikevaihdon pienuus. 50 000 euron liikevaihto oletettavasti hupenee valtaosaltaan kaupan tila- ja palkkakuluihin. Lisäksi on niin, että vaikka kiinteille kuluille ei laskisi mitään, tämän kokoinen liikevaihto ei missään olosuhteissa mahdollista sellaista ostovolyymia, jolla hankintahinnat mahdollistaisivat kannattavan ulosmyynnin. Kun katsoo vähittäiskaupan kannattavuuslukuja, ei voi välttää sitä päätelmää, että kaupan kannattavuuden ratkaisevat ennemmin matalat hankintahinnat kuin korkeat myyntihinnat.

Se, että museokauppoihin liittyvän tiedon tilastointi on puutteellista ja kauppojen keskimääräinen myynti on vaatimatonta, todentaa sitä, että museokauppamme täyttävät keskimääräisen hyvin museotoiminnan taloudellisen määritelmän. Voittoa ei tavoitella eikä tehdä.

Näin ei pitäisi olla. Emme voi rinnastaa jääkaappimagneettien emmekä edes kirjojen myyntiä museoiden perustehtävään. Museokaupalla on oltava oma tehtävänsä: sen on tuotettava voittoa, jolla rahoitetaan museon ei-kaupallisia toimintoja. Jos tämä tavoite ei täyty, museokaupasta on luovuttava ja säästyvä resurssi on käytettävä museon perustehtäviin.

Ennen museokaupasta luopumista on tietysti laskettava, kannattaako museokauppa nyt. Jos tilanne ei ole täysin toivoton, on käytävä läpi kaikki ne keinot, jotka kannattavuuden parantamiseksi ovat käytettävissä. Niitä kyllä on. Motivaatiota uudenlaiselle tekemiselle antaa se, että museokaupan menestymisen mahdollisuudet paranevat, kun museon tavoittama asiakasmäärä kasvaa. Tällä hetkellä asiakasmäärät ovat jyrkässä nousussa sekä kivijalka- että verkkomuseossa.

Kivijalka- ja verkkomyynnin lisäämisessä ensimmäinen ja samalla vähiten resursseja vaativa ja riskiä sisältävä kehitysaskel on tehdä ostaminen helpoksi. Vähimmillään tämä tarkoittaa lipunmyyjältä tai oppaalta kehotusta kiinnittää huomioita yksittäiseen tuotteeseen tai koko museokauppaan. Tämä kehitysaskel ei vaadi käytännössä mitään. Verkkokaupassa tilanne on toinen, eli helppous edellyttää toimivuutta sekä ostoskorin että maksun osalta. Nämä toiminnot eivät kaikissa tapauksissa ole kovin edullisia.

Kun myynnin taidot ja välineet ovat kunnossa, on mahdollista ottaa seuraava askel, jossa trimmataan tuotevalikoima asiakkaiden maun mukaiseksi sekä laitetaan hankintaketju kuntoon. Tärkeintä on löytää keinot, joilla hankintojen yksikköhinnat saadaan niin alas, että ulosmyyntihinta mahdollistaa riittävän katteen. Käytännössä tämä edellyttää joko suuria hankintaeriä tai tinkijän taitoja.

Viimeisin kehitysaskel koskee kaupan sijaintia ja ilmettä sekä tuotteiden sijoittelua. Mitä vaikeampi museokävijän on välttää museokaupan läpi kulkeminen ja mitä helpompi tuote on käsiin ottaa, sitä paremmin kassa laulaa.

Tunnuslukujen ja havainnoinnin perusteella museokauppa on museoille mahdollisuus, jolla voidaan parantaa sekä taloutta että asiakaskokemusta. Mahdollisuuden hyödyntäminen edellyttää uudenlaista tekemistä. Yllä esiteltyjen vinkkien lisäksi muutakin on lähiviikkoina tulossa.

Tällä hetkellä noin 50 Aalto-yliopiston opiskelijaa kiertää professori Pekka Mattilan johdolla museokauppoja sekä kivijalassa että verkossa. Huomionsa ja kehittämisideansa he luovuttavat käyttöömme maaliskuun puolivälissä. Näitä tuloksia odotellessa voitte käyttää ajan hyödyksi laskemalla, mitä jää, kun vähennätte museokauppanne myynnistä ostot sekä tila- ja työkustannukset. Se on ensimmäinen ponnistus siihen suuntaan, ettei museokauppa ole ”kauppa se on joka kannattaa” -sääntöä vahvistava poikkeus.

Kimmo Levä

Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri