Museot tekevät työn ja muut korjaavat voitot. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä pohdiskelee, kuinka ongelmallisesta tilanteesta päästäisiin ulos.
Lahdessa vietettiin mennä viikkoina hieno hiihtojuhla. Kun tilinpäätöstä alettiin päättäjäisten jälkeen tehdä, Lahden kaupungin edustajat hehkuttivat näkyvyyttä ja matkailun edustajat laskivat tyytyväisinä noin 30 miljoonan euron pottia, jonka kisavieraat Lahden alueelle jättivät. Kaikki hymyilivät – tai ainakin melkein kaikki.
MM-kilpailut järjestänyt hiihtoliitto kiristeli laskunipun edessä hampaita. Vahva epäilys oli, että pääsylippujen ja oheistavarojen myynti ei riitä kattamaan järjestelyistä aiheutuneita kuluja. Tämän tuloksena hiihtoliitolla on edessä vyönkiristys, joka näkyy henkilöstövähennyksinä ja vähenevinä tukirahoina hiihtäjille.
Hiihtoliitolla ja MM-kisoilla näyttää olevan sama taloudellinen ongelma kuin museoilla ja niiden näyttelyillä. Toiminta tuottaa rahaa, muttei sille, joka rahat saa liikkeelle ja joka kulut kantaa. Myös urheilussa pääosan rahoista saavat ne samat tahot kuin museoiden kohdalla: hotellit, ravintolat, liikennevälineet ja kaupat. Sama kaiku askelten tai isku porkkien näyttää olevan myös sponsoririntamalla: hotelli-, ravintola- ja kauppaketjut loistavat poissaolollaan, ja liikennevälineet ovat mukana sponsoriryhmässä, johon ei laskua lähetetä.
MM-Lahdessa ja museoissa ei toteudu talouden prinsiippi, jossa tuottoja ei voi odottaa ilman panostuksia. Selvää on, että tilanne on kestämätön eikä vastavirtaan voi määräänsä enemmän kulkea. Kulujen riskien ja tulojen mahdollisuuksien tulisi kohdistua samaan osoitteeseen. Homman kääntäminen oikeille jengoille olisi yksinkertaista.
Meidän on muutettava nykyinen kumppanien hankintamenettely reaktiivisesta proaktiiviseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että haemme ja sitoutamme kumppanimme kisojemme ja näyttelyjemme kuluihin ennen kuin teemme oman päätöksemme hankkeeseen lähtemisestä. Kisoja ja näyttelyjä tuotetaan yhdessä tai sitten ei ollenkaan.
Sponsorille ei tarjota näkyvyyttä, etuja tai goodwilliä, vaan mahdollisuutta tehdä rahaa tai olla tekemättä. Hanketta ei toteuteta, jos sponsorit eivät ole järjestäjien kanssa rivissä kisoja hakemassa tai näyttelysopimuksia allekirjoittamassa. On turha luulla – ja käytäntö on sen riittävästi osoittanut – että joku lähtee tukemaan tapahtumaa, jos samat tuotot ovat saatavissa ilman panostuksiakin.
Muutos edellyttää tapahtumien järjestäjiltä tulisieluisuuden vaihtamista ammattilaisuuteen. MM-tason hiihtokilpailujen tai kulttuurimatkailijat liikkeelle saavien näyttelyjen järjestäminen ei ole pyhä tehtävä vaan liiketoimi, jonka on tuotettava rahaa missioidemme toteuttamiseen.
Hotelleilta, ravintoloilta ja muilta palveluntarjoajilta muutos edellyttää siirtymistä jälkiteolliseen aikaan. Aika, jolloin Nokia alihankkijoineen täytti hotellit ja ravintolat, on ohi. Nokian korvaavat luovat toimijat näyttelyineen, kisoineen ja muine tapahtumineen, mutteivät entisen maailman ehdoilla. Nyt hotellin, taksin tai kylän kaupan on panostettava myös sisältöihin.
Jos tämä muutos ei toteudu, nykyiset miljoonien tekijät tekevät tulevina vuosina miljoonien tappiot. Tämän pesuveden mukana menisivät tapahtumat ja näyttelyt. Talouden näkökulmasta voittajina hymyilisivät väkinäisesti museot ja tapahtumien järjestäjät.
Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti