torstai 18. huhtikuuta 2019

Ilmastonmuutos on museoidenkin asia


Museot eivät voi katsella vierestä, kun niiden ympärillä tapahtuu. Eivät ainakaan ilmastonmuutosta, kirjoittaa Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.


Suomen museoliiton 2023 -strategian taustalle tehdyssä toimintaympäristöanalyysissä todetaan: ”Luonnonympäristössä tapahtuvilla muutoksilla on kasvava vaikutus museoiden toimintaan tämän strategiakauden aikana. Museoilta odotetaan sekä toimia ilmastonmuutoksen hidastamiseksi että varautumista ilmastonmuutoksen aiheuttamiin seurauksiin.” Juuri käytyjen eduskuntavaalien jälkeen on selvää, että tältä osin vuonna 2018 tekemämme analyysi toimintaamme vaikuttavista muuttujista on osumassa oikeaan.

Tällä hetkellä poliittiset päättäjät ja museot ovat samassa tilanteessa. Muutos on tiedostettu, ja nyt on analysoitava, mitä muuttuva ilmasto toiminnallemme merkitsee ja mitä meidän on tehtävä, jotta tässäkin ympäristössä pystymme mahdollisuudet hyödyntämään ja uhat välttämään. Muista toimintaympäristöistä poiketen ilmasto on tosin muuttujana sellainen, ettei se ole luomassa juurikaan mahdollisuuksia aikaisempaa parempaan menestykseen. Tämän seurauksena toimien painopiste on uhkien välttämisessä ja myös siinä, mitä voidaan tehdä, ettei toimintaympäristö muuttuisikaan oletusten mukaisesti.

Suomen museoliiton käytännön tehtäväksi strategiassa on asetettu selvitysten ja koulutuksen tuottaminen sekä museoiden rohkaiseminen kehittämishankkeisiin, joilla on mahdollista keventää hiilijalanjälkeä, vähentää kiinteistö- ja toimintamenoja sekä ehkäistä ilmastonmuutoksen vaikutuksia kokoelmiin. Lisäksi museoiden on hyödynnettävä mediarooliaan tuottamalla sisältöjä ilmastonmuutokseen liittyvistä aihepiireistä ja osallistuttava aiheesta käytävään keskusteluun.

Strategia edellyttää toimintaa. Museoliiton osalta ensimmäinen askel otetaan tulevilla Museopäivillä 15.–17.5. Tampereella, jossa aihe nostetaan keskusteluun sekä biologian että museologian näkökulmasta.

***

Suomen museoliitto ja suomalaiset museot eivät ole ilmastokysymyksissä liikkeellä yksin. Päinvastoin. Ilmastonmuutos on tänä vuonna useiden kansallisten ja kansainvälisten museokonferenssien pääteemana.

Eurooppalaisen edelläkävijän maine on jälleen helppo antaa Englannin museoliitolle, joka on yhdessä muun kulttuurialan kanssa viemässä eteenpäin viestiä, että toiminnan aika on nyt. Viestintävälineeksi on valittu Culture Declares Emergency -kampanja, joka lanseerattiin museoille huhtikuun alussa.

Englannin museoliiton johtaja Sharon Heal jakoi kampanjan lanseerauksen yhteydessä museoiden mahdollisuudet vaikuttaa ilmastonmuutoksen hidastamiseksi kolmeen eri kategoriaan:

1. Museot voivat hyödyntää luonnontieteellisiä kokoelmiaan ilmastonmuutoksen vaikutusten todentamisessa.
2. Museot voivat osallistua ilmastokeskusteluun ja tarjota tiloja keskustelijoille.
3. Museot voivat muuttaa omaa toimintaansa ympäristön kannalta kestävämpään suuntaan: ”we can be greener ourselves”. 


Kampanjan lisäksi ilmastonmuutos on Englannin museoliiton vuosittaisen konferenssin teemana: Sustainable and Ethical Museums in a Globalised World. Myös yksittäiset museot ovat Englannissa aktivoituneet. Mielenkiintoiselta vaikutti esimerkiksi Manchesterin museon järjestämä A Rubbish Night at the Museum -tapahtuma, jossa museo kutsui paikalle aktivistiryhmiä keskustelemaan alueen asukkaiden, yritysten ja jätehuollosta vastaavien toimijoiden kanssa ilmastonmuutokseen liittyvistä kysymyksistä.

Yksittäisten museoiden ja museoliittojen lisäksi ilmastokysymykset nostetaan laajempaan keskusteluun Euroopan museo-organisaatioiden verkoston (NEMO) vuosikonferenssissa, joka pidetään lokakuussa Tartossa teemalla Museums 2030 – How museums can help build a sustainable future.

***

Ilmastokysymykset siis ajankohtaistuvat museoissa. Näin on pakkokin olla. YK:n ilmastopaneelin syksyllä 2018 julkaiseman raportin mukaan meillä on noin 12 vuotta aikaa onnistua ilmaston lämpenemisen hidastamisessa. Muuten seurauksena on sään ääri-ilmiöiden jyrkentyminen ja sen mukana inhimillisen hädän lisääntyminen, jossa kulttuuriperintökohteiden ja kokoelmien vaarantuminen on museoidenkin murheista pienimpiä.

Kuten todettu, ilmastokysymyksissä juuri Arkadianmäelle valitut poliitikot ja museot ovat samassa tilanteessa: tarve on tiedostettu ja nyt on aika alkaa kuroa umpeen tiedostamisen ja käytännön toiminnan välistä kuilua – muuttaa tekemistä.

Kimmo Levä
Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti