keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kuinka miksata museossa? Toulouse 10.-14.11.2016

Ryhmät esittäytyvät MuseoMixin avauspäivänä. Kuva: Janne Tielinen/SML

Suomen museoliitto on mukana kolmivuotisessa (2014–2017) The Creative Museum -projektissa, jossa kartoitetaan ja kehitetään uusia ja luovia toimintatapoja museoiden käyttöön. Suomen museoliitto on yksi projektin yhdeksästä partnerista. Museoliiton projektisuunnittelija Janne Tielinen ja Lappeenrannan taidemuseon amanuenssi Mona Taipale osallistuivat Ranskan Toulousessa järjestettyyn MuseoMix-tapahtumaan osana projektin yhteistyötä.

Musée Saint-Raymond. Kuva: Mona Taipale
Viikonlopun yli kestävä MuseoMix on alun perin ranskalainen tapahtumakonsepti. ”Miksaustapahtumassa” museon tilat ja kokoelmat ovat miksaajien käytössä, ja tuloksena voi syntyä esimerkiksi uusia sovelluksia, pelejä, yleisötyön muotoja tai palvelukonsepteja. Kyse on paljolti myös toimintojen kokeiluista ja ideoiden testaamisesta museoympäristössä. Tapahtuman järjestäminen ja siihen osallistuminen vaatii avoimuutta, mutta myös rohkeutta hypätä omien mukavuusalueiden ulkopuolelle.

Toulousessa MuseoMix-tapahtuman ympärille oli rakennettu koulutus, johon osallistuimme muiden Creative museum -projektin edustajien kanssa. Ensimmäinen tapaamisemme oli päivää ennen MuseoMix-tapahtuman alkamista. Päivän aikana tutustuimme toisiimme ja MuseoMix-tapahtuman keskiössä olevaan museoon, Musée Saint-Raymondiin. Antiikin löydöksiä esittelevä museo sijaitsee Toulousen keskustassa. Museon esillepano oli melko perinteinen vitriineineen ja runsaine teksteineen. Uutta teknologiaa oli tuotu jonkin verran muun muassa kolikoiden esittelyyn.

Musée Saint-Raymondin kellarikerroksen sarkofageja ja Musée Saint-Raymondin veistoksia. Kuvat: Janne Tielinen/SML

Ensimmäisen päivän ohjelmaan kuului myös tutustumisvierailu Ranskan suurimpaan Fablabiin eli yhteiskäytössä olevaan laboratorioon, jossa on työtilojen ja erilaisten välineiden lisäksi laitteita 3D-skannaukseen, laserleikkaukseen ja robotiikan kehittämiseen. Saimme kuulla, että osa tämän Fablabin työvälineistä siirretään erillistilaan MuseoMix-tapahtuman läheisyyteen viikonlopun ajaksi. Näin osallistujilla olisi mahdollisuus hyödyntää tekniikkaa ja välineitä erilaisten prototyyppien tekemisessä. Kuulosti jo lupaavalta.
Artilect Fablab, Toulouse. Kuva: Mona Taipale

MuseoMixiin osallistuvat eivät tavallisesti ole taustoiltaan museoalan ammattilaisia, ja näin oli myös Toulousessa. Tapahtumaan oli valittu yli 200 hakijan joukosta 36 henkilöä. He olivat joko koodareita, sisällöntuottajia, viestijöitä, makereita, graafisia suunnittelijoita tai konseptisuunnittelijoita. Ensimmäisenä päivänä osallistujat tiimiytyivät idean ympärille, ja muodostuneet ryhmät lähtivät kehittämään valitsemaansa museonäyttelyn osa-aluetta. Jokaisessa ryhmässä oli yksi kunkin osaamisalueen edustaja, eikä tuplarooleja saanut olla.

Meistä museoihmistä koottu porukka tosin muodosti etukäteen sovitusti yhden tiimin. Olimme tavallaan kaksoisroolissa: tutustuimme Museomix-konseptiin ja tarkkailimme muita, ja samalla osallistuimme itse. Seurueemme oli melko sekalainen joukko, mutta tiimiytyminen onnistui loistavasti ja roolit löytyivät luontevasti. Esimerkiksi Monasta tuli viestijä ja Janne otti vastaan haasteen ryhmän makerina.

Ryhmä Hero des Lyres tiimipalaverissa ja Creative Museum -ryhmä eli Team Babylon lepposissa lauantain tunnelmissa. Kuvat: Janne Tielinen/SML

Miksauskohteeksemme muodostui yksi museon vitriineistä, joka esitteli antiikin ajan arkisia esineitä kuten lasten leluja, pelivälineitä ja esimerkiksi hiuspinnejä. Esillepanon yhteys muuhun näyttelyyn ja kokonaiskuva eivät mielestämme välittyneet kävijälle, joten päätimme jalostaa ideaa esineiden ympärille rakentuvasta sovelluksesta. Yhdessä, joskin tiukan väännön jälkeen, päätimme linkittää nykytekniikan antiikin ajan Tabula-nimiseen peliin, ja ryhdyimme kehittämään virtuaalista nopanheittoa. Toteutus käynnistyi.

Luoviminen muiden intensiivisesti työskentelevien ryhmien joukossa ja viikonlopun mittainen tapahtuma-aika pakottivat tarttumaan asioihin heti, reagoimaan nopeasti, hakemaan yhteistyökumppaneita, työskentelemään silloin kun oli tarve ja lepäämään silloin kun ehti. Apua oli aina tarjolla. Kun tarvitsimme koodaria tai videoeditoijaa, löysimme sellaisen. Kehittäminen ei jäänyt kiinni siitä, ettemme osanneet jotakin.

Iltaisin tiimit kokoontuivat yhteen kertomaan, miten kukin on edistynyt omassa projektissaan. Esittelyt tehtiin videoiden muodossa. Oli hienoa seurata muiden tiimien projektien edistymistä. Samalla pääsimme arvioimaan omaa työtämme ja miettimään, kuinka voisimme kehittää ideaamme. Työtahti kiihtyi etenkin viikonlopun jo kääntyessä sunnuntain puolelle, mutta vähäisistä yöunista huolimatta fiilis oli kaiken valmistuessa miltei euforinen. Prototyyppi läpäisi testaukset ja toimi!

Kaikki parhaat prototyypit tehdään pahvista! Se toimii sittenkin! Kuvat: Janne Tielinen/SML

Viimeisenä tapahtumapäivänä eli sunnuntaina museoon tulvi ihmisiä katsomaan, mitä olimme saaneet aikaiseksi. Kuhina museossa oli kova eikä tungokseltakaan vältytty. Oli palkitsevaa, kun kehittämämme nopanheittosovellus Les dés sont joués/The Die is Cast/Alea iacta est herätti kaikenikäisten kävijöiden kiinnostusta. Myös muiden ryhmien kookkaat, värikkäät tai äänekkäät sekä tekniikalla ja ohjelmistoilla ladatut prototyypit keräsivät ihmisiä testaamaan ja keskustelemaan toteutuksista.

Kokonaisuudessaan kaikki ryhmät olivat onnistuneet projekteissaan. Miltä kuulostaisi esimerkiksi museopalvelu, jossa saisit suunnitella itsellesi oman sarkofagin? Idean toteutuksesta vastasi ryhmä nimeltään YODO (You Only Die Once). Luovuutta ja taitoa edusti myös ryhmä Hero des Lyres, joka toteutti projektissaan Guitar Hero -tyyppisen pelin antiikin ajan soittimien ja musiikin ympärille. Peliohjelmiston lisäksi ryhmä valmisti viikonlopun aikana myös peliohjaimina toimineet instrumenttien prototyypit.

Sunnuntaina yleisöä riitti tungokseen asti. Kuvat: Janne Tielinen/SML

MuseoMixin idea tiimiyttää eri alojen osaajia ja antaa heille vapaat kädet toteuttaa ideoitaan museossa on upea. Idean jalostaminen ja sisältöjen paketointi asiakaslähtöiseksi konseptiksi sekä kokonaisuuden tarjoaminen yleisölle hauskassa ja ymmärrettävässä muodossa 2,5 päivässä tarjoaa ryhmille todellisen haasteen. Intensiivinen työskentelytapa, yhteistyö, kommunikointi ryhmän sisällä ja ryhmien välillä sekä vapaaehtoistyöntekijöiden kesken on tapahtuman sujuvuuden ja viihtyvyyden kannalta olennaista. Toulousessa kaikki onnistui. Tapa, jolla saimme osallistua, kokeilla ja tehdä itse kartutti omaa osaamista ja antoi samalla uusia näkökulmia museoiden tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Musée Saint-Raymondin johtaja Évelyne Ugaglia kertoi tapahtuman päätöstilaisuudessa, että museo on rakentanut ympärilleen yhteisöä osittain sekä perusnäyttelyn uudistusta että MuseoMix -tapahtumaa varten jo kolmen vuoden ajan. Näyttelyuudistuksen kynnyksellä olevan museon johtaja tuntui kuitenkin olevan tyytyväinen, sillä seitsemän MuseoMix-tiimiä muokkasi yhden viikonlopun aikana heille seitsemän uutta ideaa ja konseptia, joilla lähestyä kokoelmia, näyttelyä ja museon tiloja. Yhteisöissä on voimaa.

Suomen museoliitto järjestää 2.6.2017 Creative Museum -työpajan, jossa syvennytään MuseoMix-konseptiin. Kuka tarttuu haasteeseen?

Arpa on heitetty, alea iacta est!


Kirjoittajat
Mona Taipale on Lappeenrannan taidemuseon amanuenssi ja Janne Tielinen Suomen museoliiton koulutus- ja kehittämispalveluiden projektisuunnittelija

***

Lisätietoja Suomessa toimivista maker-yhteisöistä, tiloista ja muista toimijoista

Lisätietoja maker-kulttuurista: https://en.wikipedia.org/wiki/Maker_culture
Suomessa toimivat maker-tilat ja hacklabit: http://hacklab.fi
Helsingin kaupunginkirjaston kaupunkiverstas: http://www.kaupunkiverstas.fi
Aalto-yliopisto: http://addlab.aalto.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti