Nobel-museon ravintolan tuolien alle Nobel-palkitut ovat kirjoittaneet terveisiään. Tuoleista on tullut turistinähtävyys. |
Päivän tarkoituksena oli pohtia kuinka ruokatarjoilua ja ruokailua voidaan kehittää, jotta ne osaltaan voisivat vahvistaa museovierailukokemusta. Päivän vahvana sanomana oli, että museon yhteydessä sijaitsevat ravintolat ja kahvilat eivät ole ulkopuolinen tai irrallinen toimija vaan museovieraan näkökulmasta iso osa kokonaisvaltaista museokokemusta. Niiden tarjonta ja palvelu lasketaan osaksi museoiden palveluja, siinä missä kyltitys ja wc-tilojen siisteyskin. Keskusteluissa nousikin esille asiakaslähtöisen suunnittelun tarve ja asiakaskokemuksen korostaminen. On osattava ajatella kävijän silmin ja tehdä omaa toimintaa koskettavien toimijoiden kanssa läheistä yhteistyötä. Kommunikointi on onnistuneen toiminnan A ja O.
Edellä mainitut asiat saattavat vaikuttaa jo vanhan olemassa olevan tiedon toistelulta, mutta valitettavan usein jompikumpi ulottuvuuksista unohtuu ja tehdään yhteistyötä ilman kommunikointia, tai asioista ehkä kommunikoidaan mutta ei tehdä aidosti yhteistyötä. Nobel-museon toimiessa tapaamispaikkana saimme nauttia myös Nobel-voittajien viisauksista. Intendentti Tobias Degsell näytti listauksen sanoista, joita voittajat ovat maininneet menestymisensä saloja tiedusteltaessa. Tapaamiset, kontaktit, verkostot ja kommunikointi löytyivät listalta. Ja näistähän se yhteistyökin syntyy!
Niin ja siitä ruuasta vielä…Museon ja sen yhteydessä toimivan ravintolan tai kahvilan on tehtävä tiivistä yhteistyötä. Toimijoiden on tunnettava toisensa ja osattava ottaa toistensa tarpeet ja toiveet huomioon. Ruokatarjonnan tulisi olla linjassa museon tarjonnan kanssa. Ruoka on mahdollisuus saada kävijä viipymään museossa pidempään, se on mahdollisuus jatkaa museokokemusta museon teemoihin liittyvillä tarjoiluilla. Ruokailun avulla museokokemuksesta voi tehdä kokonaisvaltaisen elämyksen! Nobel-museoon kokoontunut joukko oli yksimielisesti sitä mieltä, että museoiden ruokapalveluihin tulisi ehdottomasti kiinnittää enemmän huomiota ja palveluita tulisi monipuolistaa, yksilöllistää ja kehittää tämän päivän museokävijän tarpeita kohtaavaksi. Yhteistyö ja verkostoituminen ovat kehittämistyössä avainasemassa. Toisilta saa ja pitääkin lainata, hyviä käytänteitä voi monistaa ja kollegan epäonnistumisista oppia. Tukholmassa joukkomme pääsi, osittain kahvin ja lounaan äärellä tapahtuneessa, diskuteeraamisessa jopa konkretian tasolle. Seuraava tapaaminen aiheeseen liittyen pidetään huhtikuussa.
Museot ja ruoka tulevat olemaan tapetilla myös Museoliiton Museot kulttuurimatkailun kärkeen –hankkeen yhtenä painopisteenä. Lisäksi Haaga-Helia ammattikorkeakoulun RUOKA&MATKAILU –hanke tulee tämän vuoden aikana työskentelemään muutaman hankkeeseen ilmoittautuneen museon kanssa näiden aiheiden tiimoilta. Suunnitteilla on myös yhteinen seminaaripäivä.
Elina Björkqvist
Kirjoittaja työskentelee projektikoordinaattorina Suomen museoliitossa Museot kulttuurimatkailun kärkeen -hankkeessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti