Maailman maiden hyvinvointia vertaillaan kehitysmaatutkimuksessa muun muassa laskemalla lääkäreiden osuutta väestöstä. Kun Suomessa työskentelee 371 lääkäriä 100 000 asukasta kohden, esimerkiksi Mosambikissa heitä onkin vain neljä – melko kuvaava mittari terveydenhuollon tasoeroille. Entä jos museoväen määrää katsottaisiin samalla tavalla ja vertailtaisiin suomalaisia museomaakuntia keskenään?
Suomalaisesta museotilastosta saa nämä luvut selville varsin helpolla. Kun nykymuotoista museotilastoa on tehty 1990-luvun alkupuolilta saakka, aineistosta irtoaa jo kelpo aikasarjoja. Vertailuihin saa halutessaan kahden vuosikymmenen perspektiivin, jolloin muutostrendit tulevat esiin. Henkilöstön laskentatavat ovat hieman eläneet vuosien mittaan, mutta museoammattilaisten määrä osoittautui minusta vakaimmaksi mittariksi vertailuja varten. Museotilastossa heillä tarkoitetaan siis karkeasti ottaen niitä vakituisia työntekijöitä, joilla on korkea-asteen koulutus.
Museoväki on jakautunut varsin epätasaisesti eri puolille Suomea. Ihmiset ovat pakkautuneet pääkaupunkiseudulle, mutta väkilukuun suhteutettunakin Helsingistä löytyy parhaiten museotyötä. Uudellamaalla työskentelee noin puolet porukasta, ainakin jos tilastojen ulkopuolelle jäävät museovirastolaiset ja museoliittolaiset laskettaisiin mukaan. Väestöön suhteutettuna tämä tarkoittaa sitä, että 100 000 uusmaalaista kohden työskenteli 30 tilastoitua museoammattilaista vuonna 2013 – pelkässä Helsingissä luku olisi vielä paljon suurempi.
Muut maakunnat seuraavat perässä. Parhaiten menee Keski-Suomessa, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Lapissa, joissa päästään jo 21–22 museoammattilaiseen. Kaikkein vähiten alan väkeä on Etelä-Pohjanmaalla, 100 000 asukasta kohden noin viisi, Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Karjalassa kahdeksan. Ero pääkaupunkiseutuun on jo moninkertainen. Kun maakunnat laitetaan kartalle, tulee mielenkiintoinen kuvio, jossa vihreällä on vain Uusimaa ja punaiseksi jäävistä maakunnista museoväkeä löytyy jo liian vähän.
 |
| Suomalaiset museoammattilaiset kartalla. |
Nämä erot heijastuvat tietysti myös museokäyntien määriin. Uusimmassa museotilastossa on kivasti suhteutettu käyntejä asukaslukuun ja vertailussa pärjäävät yllätyksettömästi samat maakunnat, joissa oli museoväen tiheyskin korkeimmillaan. Tilastollinen korrelaatio on korkea: 0,79. Museokävijöistä on siis turha unelmoida, jos ei ole riittävästi ihmisiä tekemässä palveluita.
Erityisen kiinnostava vertailu syntyy, kun museoammattilaiset lasketaan kolmelta eri vuosikymmeneltä. Kun vuonna 1994 museoammattilaisia tilastoitiin 444, vuoden 2003 tilastossa meitä oli jo 881 ja viimeisimmässä laskennassa päästiin 1078 ammattilaiseen. Tämä kasvu johtuu sekä museoalan yleisestä vahvistumisesta että koulutustason noususta.
Kun näitä kolmea tarkasteluvuotta vertaillaan maakunnittain, alueelliset muutokset tulevat selvästi esiin. Uusimaa on ollut aina se vahvin maakunta, mutta etelän museoiden nousukausi ajoittui vuosituhannen vaihteeseen. Merimuseon ja Postimuseon muutto muihin maakuntiin selittää osaltaan kasvun hiipumista 2000-luvulla. Pääkaupunkiseutu ei ole enää ollut museoalan ainoa moottori.
Kahden viime vuosikymmenen aikana voimakkainta kasvu on ollut Pirkanmaalla ja Kymenlaaksossa. Molemmissa maakunnissa oli 1990-luvun alussa vielä erittäin vähän museoammattilaisia, mutta uusien museoiden ja vanhojen laajentumisten myötä ne ovat kiivenneet perinteisten museomaakuntien rinnalle ja ohikin. Pirkanmaan huima kasvu selittyy muun muassa Vapriikin, Poliisimuseon ja Pukstaavin perustamisella, Serlachius-museoiden, Mobilian ja Työväenmuseo Werstaan kasvulla sekä viimeisenä Postimuseon muutolla. Kymenlaaksossa ratkaisevaa on ollut Vellamon rakentaminen ja Kouvolan museotoimen kehitys. Myös Lappi ja Varsinais-Suomi ovat olleet vahvistuvia museomaakuntia.
Monissa maakunnissa kehitys on ollut tasaisempaa. Satakunnassa, Kanta-Hämeessä, Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla on ollut vahvoja museoita jo 1980-luvulla, eikä kehitys ole kääntänyt selkäänsä vaikka kasvu olisikin maltillista. Etelä-Savo ja Keski-Pohjanmaa ovat kasvaneet ripeästi, mutta jäävät yhä museoammattilaisten määrissä selvästi maan keskiarvojen alapuolelle. Muissa maakunnissa kasvua on tuskin havaittavissa, ellei sitten hännänhuippu Etelä-Pohjanmaata halua erikseen mainita.
Perinteinen jako ruuhka- ja syrjä-Suomeen erottuukin selvästi. Aluepolitiikan korjaava voima näkyy lähinnä uudesta merimuseosta vahvistuneessa Kymenlaaksossa. Myös Lappi on mielenkiintoinen poikkeus, jonka kasvu selittynee aika pitkälti maakunnan matkailutaloudella. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut suoranaista laskua vain Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Pohjois- Savossa. Alla olevasta kaaviosta voikin tarkistaa oman maakuntansa museoammattilaispitoisuuden 1994–2013.
Jos vertailua jatkaa seuraavan kerran vuoden 2023 Museotilaston ilmestyttyä, maakuntien erot voivat näyttää taas ihan erilaisilta. Voi vain esittää hurskaan toiveen, että talouden taantuma on silloin jo takana päin ja museomaakuntien kartta vihertää nykyistä kirkkaammin ja tasaisemmin!
Kalle Kallio
Kirjoittaja on Suomen museoliiton varapuheenjohtaja. Kuvioiden lainaaminen niitä muuttamatta on sallittua, kunhan tekijän muistaa mainita.
Mitä vikaa on vakaassa tilanteessa? Miksi jo olemassa olevia työpaikkoja ja museoita pitäisi ehdoin tahdoin lähteä haastamaan keksimällä uusia museoita ja todennäköisesti väliaikaisia työpaikkoja, jos alueella ei yksinkertaisesti riitä kävijöitä niin lukuisiin museoihin? Eikö tasaisuus ja varmuus ole parempi kuin epävarmuus, vaikka se ei tarkoittaisikaan jatkuvaa kasvua? En ymmärrä tätä jatkuvan kasvun vaatimusta.
VastaaPoistaTilasto on muuten kiva ja varmasti suuntaa-antava, mutta johtaa hitusen harhaan perustuessaan koko maakunnan väestömäärään. On hiukan eri asia olla museo pääkaupunkiseudulla, jossa hyvien liikenneyhteyksien ja kohtuullisten etäisyyksien päässä (alle 50km) on satojatuhansia ihmisiä, kuin vaikkapa Keski-Suomessa, jossa vertailussa käytetty 100 000 asukasta asuvat huomattavasti laajemmalla maantieteellisellä alueella. Ei ole ollenkaan sama lähteä museoon Espoosta Helsingin keskustaan (5€/suunta julkisilla) kuin Kuhmoisista Viitasaarelle (200km/suunta omalla autolla).
En ehkä täysin tavoita kommentin pointtia, mutta yritän vastata. Kolumnin tarkoituksena ei ollut osoitella, mitä "vikaa" nykytilanteessa olisi vaan kertoa tilastoidusta nykytilanteesta ja muutoksesta viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Näin se nyt vain on. Kyse on kiinnostavasta ilmiöstä, eikä tavoitteenani tietenkään ollut haastaa olemassaolevia työpaikkoja! Yllä olevaan kommenttiin voi ainakin sen todeta, että suomalaisen museoalan alueellista kehitystä kuvaavat aika huonosti sellaiset adjektiivit kuin tasaisuus ja varmuus. Toisaalla on ollut paljon kasvua (myös hyvin tuloksin), toisaalla ei.
VastaaPoistaKymenlaakso ja Pirkanmaa ovat hyviä esimerkkejä myös siitä, että voimakkaat museoinvestoinnit näkyvät myös komeina kävijälukuina. Kävijätilanne 1990-luvun alussa oli näissä maakunnissa toinen. Nämä kaksi maakuntaa ovat nyt myös kärjessä kun verrataan kävijämääriä maakunnan asukaslukuun. Uusimaa pärjää luonnollisesti siinä vertailussa hyvin ja asukastiheydellä on kaiketi ennemmin kävijämääriä lisäävää kuin heikentävää vaikutusta (Lappi on tähän poikkeus). Jos taas tarkastellaan kävijöiden määrää suhteessa museoammattilaisten määrään, Uudellamaalla käy itse asiassa suhteessa hieman vähemmän kävijöitä tekijöitä kohden kuin koko maassa. Esim. Pohjois-Karjala pärjää tällä mittarilla keskivertoa paremmin. Tämä viittaisi minusta siihen, että asukastiheys ei olisi ihan niin keskeinen selittävä tekijä. Ja tietysti kävijät ovat vain yksi osa museotyötä.
Kun otetaan huomioon museoiden rahoitusrakenne, jossa kunnilla on merkittävä rooli, asetelmahan kääntyy maakuntien sisäiseksi pohdinnaksi. Miksi esimerkiksi eteläpohjalaiset panostavat niukasti museopalveluihin? Kannattaisiko panostaa enemmän? Museoliiton näkökulmasta on selvä vastaus: kyllä kannattaa.
Kalle Kallio
Olisi mielenkiintoista nähdä suhde museoammattilaisten ja museokäyntien välillä. Kuinka monelle museokäynnille yksi ammattilainen luo perustan eri maakunnissa?
VastaaPoista