perjantai 21. syyskuuta 2018

Vieraskynä: Museoväen muutos ja pysyvyys


Tuliko viidessä vuodessa muutoksia vai saatiinko nollatulos? Kalle Kallio pohtii blogisarjan päätösosassa, mitä työtehtävien muutoksista pitäisi Museoväki ’18 -tutkimuksen pohjalta ajatella.


Hienointa Museoväki-tutkimuksissa on suuri vastaajamäärä ja viidentoista vuoden mittaushistoria. Uusimpaan kyselyyn vastasi 738 museoammattilaista, ja alalla tehdään tänä vuonna arviolta 2600–2700 henkilötyövuotta. Kun likimain joka kolmas vastaa, otoksesta tulee niin suuri, että tulokset vaikuttavat jo aika luotettavilta. Virhemarginaalihan on matemaattisesti pienempi kuin gallupeissa. Käytännössä otos voi silti olla johonkin suuntaan vinossa, jos esimerkiksi kaikenlaisia vastaajia ei olisikaan tavoitettu yhtä hyvin.

Kyselyä on muokattu saadun palautteen perusteella joka kerta. Esimerkiksi ensimmäisessä kyselyssä tiedusteltiin, mitä eläintä museoammattilaiset eniten muistuttavat, mutta erilaisten jyrsijöiden välisiä voimasuhteita ei haluttu enää sittemmin seurata. Useimmat kysymykset on kuitenkin havaittu toimiviksi, ja niiden säilyttäminen samanlaisina on antanut mahdollisuuden arvioida museoalan kehittymistä.

Pienet muutokset kyselyn sanamuodoissa voivat kuitenkin aiheuttaa yllättäviä tuloksia. Tällä kertaa kysymys, jossa tiedusteltiin, mihin vastaaja käyttää eniten työaikaansa, teki tepposet. Kysymys on ollut varsinaisesti taustoittava, koska se auttaa paljastamaan vaikkapa sen, että avoinnapidossa työskentelevät kokevat työnsä vähemmän mielenkiintoiseksi, mutta kärsivät harvemmin uupumuksesta. Vuosien myötä myös työajan kohdentumisessa on havaittu kiinnostavia muutoksia: esimerkiksi museopedagogiikkaan käytetty työaika näyttäisi 2000-luvun alusta lähtien lisääntyneen. Kysymyksen viimeisenä vaihtoehtona on pidetty työajan jakautumista ”tasaisesti kaikkiin” vaihtoehtoihin ja nyt se muotoiltiin ”tasaisesti useimpiin”. Vain yhden sanan muuttaminen nosti tämän vaihtoehdon suosiota 13 prosentista 24 prosenttiin eli tolkuttoman paljon.


Mihin kaikki aika sitten häviää?

Vaikka yhden sanan muuttaminen tuotti mittaushistorian suurimman muutoksen työajan kohdentumiseen, ei yksi kysymys siitä ihan pilalle mennyt. Tarvitaan vain hieman enemmän vaivaa, jotta muutoksia ja jatkuvuuksia saadaan näkyviin. Ilman jatkotutkimuksia tulokset näyttäisivät siltä, että museoissa olisi nyt valtavasti enemmän näitä kaiken kanssa työskenteleviä jokapaikanhöyliä ja toisia töitä tehtäisiin vähemmän. Työajan kohdentuminen vuosina 2003–2018 näyttäisi tällöin seuraavalta:

Jos kuitenkin taulukkoa muokataan siten, että kuviosta poistetaan kokonaan viimeinen vaihtoehto, suhteet näyttävät huomattavasti järkevämmiltä.


Tästä kaaviosta on jo mahdollista tehdä varovaisia tulkintoja. Tulokset ovat hyvin lähellä vuoden 2013 tuloksia: tiedotus, näyttelytoiminta ja avoinnapito työllistäisivät vain aavistuksen vähemmän, museopedagogiikka ja hallinto taas hieman enemmän. Muutoksetkin tosin mahtuvat virhemarginaaleihin. Näitäkin voi toki selitellä kyselyn sanamuodoilla: hallinnon kohtaan lisättiin tälle vuodelle sanat johtaminen ja kehittäminen, jotka ovat voineet tehdä siitä houkuttelevamman. Samoin kävi vuonna 2008, kun tutkimukseen sisällytettiin viranomaistehtävät. Tiedotuksen ja näyttelytoiminnan heikkeneminen saattaisi liittyä siihen, että juuri näitä tehtäviä päätyönään tekevistä muita suurempi osa olisi tänä vuonna valinnut ”kaikki tehtävät” -vaihtoehdon. Avoinnapidon laskeva trendi tuntuu jäävän mysteeriksi, koska eihän kahden miljoonan lisäkävijän myötä avoinnapitotyön pitäisi ainakaan alalla huveta.


Isot ja pienet museot

Työajan kohdentamisesta saadaan kuitenkin kiinnostavia tuloksia, kun lisätään uusi näkökulma. Vuoden 2018 tutkimuksessa tiedusteltiin ensimmäisen kerran, kuinka suuressa museossa vastaaja työskenteli. Museotilaston perusteella laskettiin, että noin kolmannes työskentelisi isoissa, yli 50 työntekijän museoissa, kolmannes keskisuurissa ja kolmannes pienissä, alle 15 työntekijän museoissa. Lopulta vastaajista 24 % edusti isoja, 37 % keskisuuria ja 39 % pieniä museoita.

Kun tehdyn työajan ryhmitteli museon koon mukaan, esiin tuli hyvin mielenkiintoisia tuloksia. Erot pienten ja muiden museoiden välillä näyttävät aika huomattavilta.

Ensinnäkin juuri pienistä museoista löytyvät ne jokapaikanhöylät, joiden työaika hajoaa moniin eri tehtäviin. Vastaavasti tutkimukseen ja viranomaistehtäviin keskitytään vain suuremmissa museoissa. Pienissä museoissa on hyvin harvoin tiedotukseen ja markkinointiin erikoistunutta työntekijää. Myös pedagogiikka ja kokoelmien hoito näyttävät kärsivän pienestä koosta. Tulokset näyttävät kuitenkin toiselta, jos jokapaikanhöylät jälleen poistetaan vertailusta.


Tälläkin tavalla tarkasteltuna tiedotus, tutkimus ja viranomaistehtävät ovat yhä verraten harvinaisia pienissä museoissa. Sen sijaan näyttelytoiminta näyttääkin vaativan kohtalaisen paljon aikaa, samoin hallinto. Pienten museoiden vastaajissa oli suhteessa enemmän museonjohtajia, mikä taatusti selittää hallinnon kasvua. Hallintoon näyttäisi menevän suhteessa vähiten aikaa keskisuurissa museoissa. Ehkä suuret museot kärsivät jo byrokraattisuudesta ja pienissä museoissa on suunnilleen samat hallintorutiinit vaivana kuin keskisuurissa.

Todella outoja ovat kuitenkin avoinnapidon luvut. Näyttää siltä, että isoissa museoissa käytetään häkellyttävän vähän aikaa yleisöpalveluun, ja kaiken kaikkiaan avoinnapidossa työskennelleitä vastaajia on nyt vähemmän kuin viisitoista vuotta sitten. On toki mahdollista, että isojen museoiden isot kohteet pärjäävät suhteellisesti niukemmalla henkilöstöllä, mutta epäilen, etteivät tulokset pidä tässä kohtaa lainkaan paikkaansa.

Epäilyni johtuvat siitä, että kyselyyn vastasi lopulta vain kymmenen avoinnapidon työntekijää isoista museoista. Tähän kokoluokkaan kuuluisivat varmuudella Kansallisgalleria, Kansallismuseo, Luomus, Turun museokeskus, Vapriikki, Helsingin kaupunginmuseo ja Helsingin taidemuseo. Mikäli avoinnapidon vastausprosentti olisi muka kohdillaan, tämän kokoluokan museoissa pärjättäisiin vain viidellä kokoaikaisella asiakaspalvelijalla.

Kukaties kyselyyn vastasi merkittävämpi osa avoinnapidon henkilökunnasta vuonna 2003, kun elettiin vielä monisteiden viimeisiä kulta-aikoja. Viime kesänä kysely tavoitti vastaajat Museopostin, sosiaalisen median sekä sähköisten uutiskirjeiden välityksellä. Näyttääkin siltä, että isojen museoiden avoinnapidossa ei näitä kanavia kovinkaan innokkaasti seurata. Voihan isojen museoiden muutenkin matalampaa vastausprosenttia tulkita niinkin, että pienemmissä museoissa halutaan ylipäätään olla tiiviimmin osa museoalan yhteisöä ja vastailla kyselyihin.


Kiitokset vastaajille

Vaikka Museoväki on suuri tutkimus, sitä vaivaavat samat reliabiliteetin ja validiteetin ongelmat kuin kaikkia kyselytutkimuksia. Otos ei välttämättä kuvaakaan koko museoalaa eivätkä kysymykset ja vastaukset kerrokaan sitä, mitä kyselyn tekijät ajattelevat. Pienet muutokset tuloksissa voivat johtua myös sattumasta. Lisäksi tällainen tutkimus kertoo parhaimmillaankin vain siitä, mikä on tilanne tällä hetkellä – se ei selitä, miksi mihinkin päädyttiin, tai auta ymmärtämään, mitä asioille voisi tehdä. Paljon jää tulkitsijan vastuulle.

Näistä puutteista huolimatta tästäkin kyselytutkimuksesta on hyötyä museoalaa kehitettäessä. Uusin Museoväki-tutkimus on nostanut esiin useita mielenkiintoisia asioita: muun muassa seksuaalisen häirinnän yleisyyden, museologian valtavirtaistumisen, museoammattilaisten eläkepommin ja opintotaustojen monimuotoisuuden. Vastaavasti esiin on tullut paljon tietoa asioista, jotka ovat pysyneet ennallaan. Esimerkiksi museoammattilaiset pitävät yhä työstään, työ uuvuttaa joka viidettä, työpaikkakiusaamista on onneksi aika vähän ja esimiehiä aina moititaan enemmän kuin kiitetään. Tulosten pysyminen entisellään on sekin tulos: maailma ei tullutkaan viidessä vuodessa valmiiksi.

Kiitokset jälleen kaikille Museoväki-tutkimukseen vastanneille ja blogisarjaa lukeneille. Museoväki-tutkimus palaa seuraavan kerran vuonna 2023, kun Museoliitto täyttää sata vuotta!

Kalle Kallio
Kirjoittaja on Työväenmuseo Werstaan johtaja, joka on vastannut kaikista Museoväki-tutkimuksista vuosina 2003–2018.

Uusimman tutkimuksen yksityiskohtaisiin tuloksiin ja suoriin jakaumiin voi tutustua tästä. Viisiosainen blogisarja päättyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti