Mittaamista ei kannata ulkoistaa

Medialle ja muille museoalan ulkopuolisille toimijoille ei ole aina selvää, kuinka museoiden toiminnan vaikuttavuutta ja yhteiskunnallista hyötyä olisi syytä mitata. Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä kannustaakin museoalaa aktiivisuuteen sopivien mittareiden kehittämiseksi.

Mitattavuus on museo- ja kulttuurialalle ongelma. Ongelma ei ole se, että emme haluaisi mitata toimintaamme, vaan se, että emme ole keksineet sopivia mittareita. Vastuu aloitteellisuudesta on muilla. Aloiteoikeuttaan on viime vuosina käyttänyt erityisesti Opetus- ja kulttuuriministeriö, ja merkit viittaavat siihen, että uusia aloitteita on tulossa. Mittaamisaloitteita generoi se, että vähenevällä rahalla halutaan saada aikaan näkyvää ja osoitettua vaikuttavuutta.

Myös muut käyttävät kelluvaa aloiteoikeutta museo- ja kulttuurialan mittarien kehittämiseen ja niiden perusteella tehtävien päätelmien tekemiseen. Viimeksi näin toimi Talouselämä-lehti, jonka vuoden 2015 viimeisen numeron pääjuttu käsitteli teattereiden ja orkestereiden tehokkuutta. Käytetty mittari ei ollut yllätys. Toimijoita arvioitiin ja laitettiin järjestykseen kävijä- ja pääsylipputulojen perusteella. Tehokkaimmiksi toimijoiksi arvioitiin ne, jotka keräsivät eniten kävijöitä ja rahaa suhteessa teattereiden ja orkestereiden saamiin avustuksiin.

Mittarithan olivat metsässä. Kävijämäärät ja pääsylipputulot eivät juurikaan kerro tehokkuudesta tai toiminnasta, joka liittyy avustusten käyttöön. Valtion osuutta ei makseta sen enempää orkestereille, teattereille kuin museoillekaan kävijämäärän tai pääsylipputulojen perusteella. Näin on myös muiden julkisten avustusten osalta. Tietämättömyys tässä asiassa aiheuttaa minulle aina keskikevyttä kyrsiintymistä. Ei ole aivan tavatonta, että media julistaa: "Näin paljon veronmaksajat maksavat jokaisesta museokäynnistä tai teatterivierailusta". Useimmiten tämän trollauksen kohteena on ooppera.

Julkiset avustukset maksetaan museoille ja muille kulttuuritoimijoille niiden yhteiskunnallisen tehtävän vuoksi. Useimmiten tämän tehtävän pääsisältö on mahdollistaa taiteesta ja kulttuurista nauttiminen kaikille taloudellisesta asemasta, asuinpaikasta tai iästä riippumatta. Tämä on kirjattu Suomessa ja maailmanlaajuisesti yhdeksi ihmisten perusoikeuksista.

Vaikka median ja muiden museo- ja kulttuurialan ulkopuolisten toimijoiden käyttämät mittarit ovat vääriä, koko synti ei lankea heidän kontolleen. Meillä on peiliin katsomisen paikka. Miksi emme tarjoa parempia mittareita ja paremmilla mittareilla tuotettuja tuloksia median ja muiden tietoa janoavien käyttöön?

Suurin syy tähän on se, että on helpompi mitata korjaavaa kuin ennaltaehkäisevää toimintaa. Museotoiminta on ennaltaehkäisevää. Teemme työtä sen eteen, ettei yhteisöllemme tärkeitä asioita häviä tai tuhoudu. Teemme työtä sen eteen, että ihmiset voivat hyvin. Näitä asioita ei mitata työkaluilla, jotka on luotu jälkiviisaaseen maailmaan.

Pystymme helposti arvioimaan korjaamisen ja korvaamisen hinnan, mutta emme pysty mittaamaan, mitä taloudellista tai muuta vaikuttavuutta on sillä, ettei meille tärkeää kulttuuriperintöä tuhoutunut. Pystymme arvioimaan, mitä sairastuminen maksaa, mutta emme sitä, jos emme sairastukaan.

Arvioinnin vaikeus ei kuitenkaan saa olla este mittaamisen aloittamiselle. Joku sen tekee joka tapauksessa, ja aina kannaltamme huonommin kuin tilanteessa, jossa mittaamme itse. Toimintamme arviointia ei kannata ulkoistaa.

Tällä hetkellä meillä on mitä parhaat mittarit taloudellisen vaikuttavuutemme arviointiin, sillä toisistaan riippumattomat selvitykset ovat päätyneet samaan tulemaan: Museot ovat yhteiskunnalle taloudellisesti kannattavia. Edelleen validi työkalu on Vaasan yliopiston vuonna 2013 tekemä Museoiden taloudellinen vaikuttavuus -tutkimus, joka on luettavissa Suomen museoliiton verkkosivuilta. Opetus- ja kulttuuriministeriö puolestaan julkaisi vuoden 2015 lopulla selvityksen kulttuurimatkailun indikaattoreiden kehittämisestä. Selvitys on luettavissa täällä.

Taloustutkimuksen viime viikolla julkaisema Guggenheim Helsinki -museon taloudellista vaikuttavuutta arvioinut selvitys antoi myös lisätietoa taloudellisen vaikuttavuuden arviointiin. Sen perusteella museot voivat laskea jokaisen ulkomaisen kävijän vaurastuttaneen kansantalouttamme 270–340 eurolla. Jokainen ulkomainen kävijä on täyttänyt valtion verokassaa 75 eurolla ja kaupungin kirstua 20 eurolla. Jos museossamme on käynyt yli 320 ulkomaista kävijää, voimme kirjata työllistäneemme suoraan tai välillisesti yhden museon ulkopuolisen henkilön.

Selvää on, etteivät kaikki turistit tule paikkakunnalle museon vuoksi, mutta suuri osa tulee. Edellä mainitun OKM:n selvityksen mukaan noin 30 % turisteista ilmoittaa museon olevan pääsyy tai tärkeimpien syiden joukossa sille, että matka suuntautui kyseiselle paikkakunnalle.

Taloudellisen vaikuttavuuden mittarit toimivat myös toisin päin. Suljettu museokohde tai toteutumaton näyttely ja sen myötä Suomeen saapumatta jääneet turistit aiheuttavat yhteiskunnalle samat summat tappioina ja menetettyinä työpaikkoina.

Kulttuuriperinnön säilyttämiseen liittyvä kokoelma- ja tutkimustyömme vaikuttavuus on väärien mittareiden vuoksi heikoissa kantimissa. Niin kauan kuin emme pysty mittareilla osoittamaan, että museot vaikuttavat positiivisesti yhteiskuntamme toimintaan ja hyvinvointiimme, museotoiminta avautuu ja näyttäytyy ulospäin kävijä- ja pääsylippumittarin kautta.

Mittarien kehittämisen voimme aloittaa vaikka tätä blogia kommentoimalla. Ottaisimmeko museotyön mittariksi sen, kuinka moni suomalainen ei käynyt lääkärissä vai sen, kuinka moni suomalainen tuntee mielihyvää siitä, että yhteiskunta osoittaa arvostavansa itseään sekä edellisten sukupolvien osaamista ja saavutuksia?

Kimmo Levä

Kirjoittaja on Suomen museoliiton pääsihteeri